maanantai 21. heinäkuuta 2014

Valheiden tulivoimaa




Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja käy sotaa uudella tavalla. Tätä sodankäynnnin tapaa on nimitetty hybridisodankäynniksi, koska se yhdistää perinteiseen aseelliseen voimankäyttöön kyberiä, informaatiosotaa, kauppapolitiikkaa ja kaikkia muitakin käytettävissä olevia painostuskeinoja. Venäjän ponnistuksille on myös aivan keskeistä, että koko ajan se pystyy kieltämään sekaantumisensa tilanteeseen (plausable deniability). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on käynnissä todennäköisesti kaikkien aikojen suurin ja tähän asti myös ehkä menestyksekkäimpiä informaatiosodan operaatioita.

Meillä demokraattisessa yhteiskunnassa ja valtioliitossa elävillä on aivan oikea oletus, että poliitikkojen ja valtion valehtelulla on seurauksensa. Mitä isompi vale, sitä isommat seuraukset. Toki moni on sitäkin mieltä, että vallanpitäjät eivät muuta teekään kuin valehtelevat, mutta inhimillisessä kirjossa yhteiskunnallinen vallankäyttö eri puolilla on kuitenkin melko rehellistä.

Tietysti tulkitsemme myös maailman tapahtumia tämän oman kokemuksemme pohjalta. Se puolestaan luo erinomaisen pohjan Venäjän parhaillaan käymälle informaatiosodalle, joka on siis osa sen ponnistuksia ajaa etujaan väkivalloin Ukrainassa. Me ajattelemme valheilla olevan ainakin melko suurella todennäköisyydellä negatiivisia seurauksia esittäjälleen ja siksi oletamme, että niiden määrä, laatu ja koko pidettäisiin minimissään.

Mutta Putinin Venäjä on käynnistänyt valtavan valheiden, puolitotuuksien ja epäolennaisuuksien keskityksen, jolla yritetään pitää muun maailman päät matalina, kunnes Venäjä on saavuttanut tavoitteensa Ukrainassa. Jos länsimaissa yritettäisiin edes jotain samanlaista, tarkoittaisi se vallanpitäjille vallan ja maineen menetystä. Ei ehkä heti, mutta viiveellä. Demokratian parhaita puolia on mahdollisuus vaihtaa vallanpitäjät seuraavissa vaaleissa. Venäjällä Putinin ei tarvitse tällaista pelätä. Valheilla ei ole Venäjällä hintaa samalla tavalla kuin meillä on totuttu ajattelemaan. Ensinnäkin käsitys totuudesta on erilainen ja toisekseen sortokoneisto pitää kansan joka tapauksessa kurissa ja nuhteessa.

Venäjältä puuttuu myös toinen kierojen vallanpitäjien periviholinen eli journalismi. Niin kauan kuin meillä on vapaa lehdistö ja muu media, on myös toimittajia, jotka haaveilevat omasta Watergatestaan. Hyvin monen journalistin suurin haave on löytää todisteet vallan väärinkäytöksistä ja kaataa oma nixoninsa. Se osaltaan pitää länsimäiset vallanpitäjät edes jollain tavalla ruodussa. Yhä läpinäkyvämpi maailma vaatii myös laadukasta journalismia etsimään totuutta ja taustoittamaan monimutkaisia kehityskulkuja. Median asemasta ja verotuksesta on viime aikoina ollut paljon puhetta meilläkin. Esimerkiksi verotuspäätöksissä toivoisin huomioitavan, että mahdollisimman laadukas ja laaja mediakenttä on olennainen osa puolustustamme yhä kovempana riehuvassa ja näillä näkymin loppumattomassa informaatiosodassa.

Informaatiosodassaan Putinin koneisto käyttää hyvin häikäilemättä hyväkseen länsimaisen demokratian perushyveitä: sananvapautta, mielipiteen ja toisen ihmisen kunnioitusta sekä ennen kaikkea vaatimusta todistaa syyllisyys selvästi. Ei siis mikään ihme, että länsimaiset  PR-jätit Kremlin palkkalistoilla ovat olleet enemmänkin täydentäviä toimijoita, koska toiminnan päälinjat ja sävy määritellään suoraan Kremlistä. Putinin diktaattorin asema takaa ketteryyden niin päätöksenteossa kuin strategisessa kommunikaatiossakin.

Kremlin käyttämä toimintamalli on tuttu tupakkateollisuuden vuosikymmeniä jatkuneesta viivytystaistelusta. Kaikin keinoin luodaan epäilyksiä ja vaihtoehtoisia selityksiä, vaikka jo pitkään on ollut kaikille selvää, että tupakka on tappavan epäterveellistä. Parhaillaan käynnissä on samanlainen taistelu ilmastonmuutosta vastaan suunnitteltujen lakien ja säädösten kohdalla. Valtava koneisto sylkee ulos erilaisia selityksiä, tekosyitä ja perusteluja, joiden avulla Venäjän aggressiivinen toiminta saadaan häviämään tai ainakin näyttämään perustellulta.

Tämän informaatiosodan sotilaita on suhteellisen vakiintuneesti kutsuttu trolleiksi. Alunperin trolli tarkoittaa verkkokielessä ihmistä, joka pyrkii herättämään mahdollisimman voimakkaita negatiivisia reaktioita.  Tyyppi on tuttu kaikilta inhimillisen elämän osa-alueilta, mutta verkon anonymiteetti on saanut trollauksen määrän räjähtämään.

Trollauksen mekanismeja valottaa hyvin takavuosina käyty keskustelu erään maakuntalehden foorumilla, jossa joku valitti hiihtoladun tuhoutuneen mopolla ajelemisesta. Kirjoittaja oli hyvin närkästynyt ja piti toimintaa ala-arvoisena. Trolli vastasi tähän sukkelasti, että ei ladulla ole helppoa ajaa mopoa, se vaatii hyvää ajoneuvon ja kehon hallintaa sekä tiukkaa lihaskuntoa. Siitähän se sitten repesi.

Venäjän trolleja on monenlaisia ja tyypittelinkin jo aiemmin heitä motivaationsa mukaan. Joka tapauksessa nämä informaatiosodan soturit käyttävät laajaa kirjoa keinoja, jotka ovat tuttuja niin retoriikasta kuin koulukiusaamisestakin. Trollit levittävät sumua, luovat epävarmuutta esittelemällä vaihtoehtoisia selitysmalleja ja pahimmillaan pyrkivät pelkoa herättämällä hiljentämään eri mieltä olevat. Heidän tehtävänään on luoda sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi medioiden kommenttiketjuissa ja keskustelufoorumeilla kuvaa siitä, että Venäjälle edulliset mielipiteet olisivat laajasti kannatettuja. Samoissa paikoissa he kylvävät epäilyksiä ja sumuttavat tapahtumia häikäilemättä. Tavallinen ihminen ei välttämättä osaa varautua siihen, että joku tieten tahtoen valehtelisi törkeästi päin naamaa ajaakseen omaa, ja Putinin, etua.

Trollien takaa löytyy usein vankka vakaumus, jonka takia he jyrkästi kiistävät olevansa Putinin asialla. He kokevat olevansa oikealla, tärkeällä ja oikeudenmukaisella asialla. Ihmiselle on luonteenomaista yrittää pitää ympäröivä todellisuus sellaisena kuin he sen ymmärtävät tasapainossa ja kun esimerkiksi median esittämät näkemykset tilanteesta ovat omaa vakaumusta vastaan, on luonnolliusta mitätöidä median tiedot väärinä tai merkityksettööminä. Esimerkiksi tiedot MH17:n matkustajien ruumiinryöstöistä kiistettiin ensin ja sen jälkeen niitä selitettiin köyhyydellä tai muulla vastaavalla.

Aatteellisemmille trolleille on usein hyvin hankalaa ymmärtää, että toinen voi olla epävarma mielipiteessään tai jopa muuttaa sitä keskustelun edetessä ja faktojen niin vaatiessa. He myös ottavat tavallisiin hyviin tapoihin kuuluvat eleet (pehmeämmät ilmaisut, pahoittelut, yms) helposti heikkoutena tai jopa myöntönä keskustelukumppanin kaikkinaisesta väärässäolosta.

Trollille on usein keskeistä olla totaalisen varma omasta näkökannastaan ja pienintäkään epäilystä ei voi ottaa vakavasti, sillä yksipuolinen tai jopa valheellinen maailmankuva ei kestä epäilyjä. Aatteellinen trolli ei voi lähtökohtaisesti hyväksyä maailman monimutkaisuutta ja monitulkintaisuutta ja siihen liittyvän tarvetta tarkistaa tietojaan ja kantojaan jatkuvasti. Tällaisesta suhtatumistavasta voidaan usein perustellusti käyttää termiä kiihkoilija tai jopa fundamentalisti. Tältä pohjalta ei ole mikään ihme, että moni trolli näyttää, sinällään ihan vilpittömästi varmasti, pitävän eri mieltä olevia pahoina ihmisinä. Demonisointi puolestaan on se tärkein askel "tarkoitus pyhittää keinot" -ajatteluun.

Ammattimaiset trollit käyvät sitten selvästi totaalista kamppailua, jossa inhimillisen kanssakäymisen säännöt on heitetty tyystin nurkkaan. Paitsi tietysti jos vastustajaksi mielletty rikkoo trollin mielestä niitä. Kuka on elämässään joutunut tekemisiin narsistisen luonnehäiriön omaavan ihmisen kanssa, tietää tämän epäreilun ja epäloogisen toimintatavan armottomuuden. Käytössä ovat kaikki epäreilun kommunikaation keinot: termien hämärtäminen, jankkaaminen, vasta-argumenttien huomiotta jättäminen, faktojen valikointi, väistöt, henkilökohtaisuudet ja argumentointivirheet.

Trollit osaavat myös iskeä henkilökohtaisuuksiin rajullakin tavalla. Vastustajan, tai kohtelusta päätellen pikemminkin vihollisen, taustat, perhe, työ ja muut henkilökohtaiset asiat voivat joutua rajunkin arvostelun kohteeksi. Koulukiusaajaan tavoin trolli hakee heikkoa kohtaa, jonka avulla painaa toista alas omien pyrkimysten edesauttamiseksi. Julkisuuden henkilöt ovat tällaiseen useimmiten tottuneet, mutta tavallisille ihmisille tällaisen käytöksen kohtaaminen itseään kohtaan voi olla shokeeravaa. Pelolla voi pitää sekä koulunpihaa tai verkkokeskustelua hallussa. Toki trollien päähuomio on jollain tavalla arvokkaiksi mielletyissä kohteissa eli poliitikoissa, journalisteissa ja mielipidejohtajissa. Mutta väärän mielipiteen esittämällä voi saada hyvinkin trollin kimppuunsa. Vaikka se on ikävää, voi sen ottaa myös tunnustuksena oman mielipiteen merkityksestä.




Valvontakomissio-niminen trolli varjostaa minua Twitterissä, reagoiden twiitteihin omillaan. Pitkä jankkaamisemme päättyi siihen, että hän/he siirtyivät venäjän käyttöön ja peitellysti toivottivat minut pahamaineiselle Vorkutan gulagille, jossa loppunsa kohtasivat mm. tuhannet sinne siirretyt virolaiset.


Siitä, että onko trollien kanssa järkevää keskustella, voidaan perustellusti olla kahta mieltä. Ensinnäkin sitä voi pitää perustellusti järjettömänä. Keskustelukumppani ei muuta mieltään, mutta itse saa taatusti pahan mielen ja pahimmillaan jää epäilemään asioita. Tällöin voi myös käydä niin, että seuraavalla kerralla ei esitäkään mielipidettään, kun siihen edellisellä kerralla liittyi epämiellyttävä kokemus. Faktoja kunnioittavat ja totuutta aidosti etsivät ovat myös alttiita trollien häirinnälle, koska jos pyrkii aktiivisesti välittämään näkemyksiä ja linkkejä, niin jossain vaiheessa osuu väkisinkin väärään tietoon. Silloin trollit ottavat tilanteesta taatusti ilon irti ja tunnollinen ihminen vielä ottaa näiden disinformaatioahekroijien moitteet tosissaan. Joka tapauksessa trolline kanssa keskustelu on ajan ja energian käyttöä, joka on pois jostain muualta.

Trollien kanssa keskustelemisen puolestakin voidaan esittä perusteluja. Trollien aktiivisuuden ja huolella suunniteltujen informaatio-operaatioiden  takia he voivat saavuttaa ainakin silloin tällöin enemmistön julkisista puheenvuoroista. Jos tällöin ei löydy haastajia, voi syntyä harhakuva yleisen mielipiteen olemuksesta. Trollien kanssa jankkausta kun ei käydä heidän käännyttämisekseen, vaan sen hiljaisen 90%:n takia, jotka vain seuraavat verkkokeskusteluja.

Itse olisin taipuvainen pitämään järkevissä rajoissa tapahtuvaa trollien haastamista järkevänä. Se vaatii ennen kaikkea kykyä olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti. Trollia kannattaa ajatella uhmaikäisenä, jolle pitää puhua rauhallisesti ja järkevästi, vaikka se karjuisikin naama punaisena ja tekisi kaikki temput mitkä keksisi. Useimmiten riittää se, että ilmaisee lyhyesti ja selkeästi olevansa eri mieltä ja sille perusteet. Sen jälkeen jättää jankkaamisyrityksiin lähtemättä. Tähän haluaisin mahdollisimman monia rohkaista. Itse olen ottanut linjan, että en lähde vääntämään nimimerkkien kanssa. Jos nimi ja henkilöys ovat julkisia, on keskustelukin käytännössä aina fiksumpaa ja reilumpaa.

Lähti sitten vääntämään tai ei, niin on hyvä tiedostaa, että käynnissä on valtava informaatiosota, jossa Suomikin on yksi näyttämö. Lännellä ja länsimaisella medialla on omat sokeat pisteensä, mutta silti ne tarjoavat verrattomasti luotettavamman kuvan maailmasta kuin Kremlin otteessa olevat mediat tai vaihtoehtoteorioita tarjoilevat verkkokeskustelijat. Kukaan ei ole ikinä täysin oikeassa, mutta se ei ole syy mieltää kaikkea informaatiota epäluotettavaksi. Se on syy olla valpas ja aktiivinen.


9 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa jälleen. Kriittinen medianlukutaito on näinä päivinä erinomaisen tärkeä kansalaistaito, etenkin (pääasiassa vielä tulevien) digi- ja somenatiivien sukupolvelle.

    Haluaisin suopeassa hengessä haastaa muutamalla pointilla, en niinkään argumenttiasi, jonka allekirjoitan pääpiirteiltään, vaan ajatusta somen merkityksestä informaatiosodan näyttämönä.

    1) Elämmekö osittain omaa some-harhaamme? Annammeko toisin sanoen some-keskusteluille ja siellä esiintyville trolleille liiankin painokkaita merkityksiä? Mielestäni valtaosa trollauksesta, johon olen itse törmännyt, on hyvin kömpelöä, eikä sen perusteella synny näkyviä liikahduksia mielipiteissä. Ennen 'operaatioita' muodostuneet ’rintamalinjat’ vaikuttavat monasti vahvistuvan trollauksen johdosta – näen tämän merkkinä amatöörimäisyydestä (empatian ja taktisesti ajoitetun itsekritiikin puuttuminen, lähteiden yksitoikkoisuus, hämärältä vaikuttavat nimimerkit jne. paljastavat puuhastelun, jonka läpi näkee enemmistö some-passiiveistakin), en ammattimaisuudesta. Annammeko toisin sanoen oman henkilökohtaisen kokemuksemme osallisuudesta vaikuttaa myös niiden painoarvosta tehtyihin johtopäätöksiin? Mitkä ovat omat fiiliksesi tästä?

    2) Somen merkitys ylipäätään. On tietysti totta, kuten mainitsit, että merkittävä osa vaikutuksesta on hiljaista. Passiivisten seuraajien määrää sekä seuraajien vakavuus- ja intensiteettitasoa voimme lähinnä arvailla. Tämä porukka lienee joka tapauksessa varsin pieni segmentti suuresta yleisöstä, joille edelleen keskeisimmät tiedotusvälineet ja informaatiokanavat löytyvät perinteisistä medioista. Näiden kautta lavea tilannekuva välittyy myös sille osaa lähipiiristä, joita ei lähtökohtaisesti kiinnosta seurata kansainvälisen politiikan melskeitä edes perinteisten tiedotusvälineiden kautta (ulkomaan osio lienee yksi useimmin yli hypätyistä printtilehden osista).

    Verraten sisäänpäin kääntyneen some-keskustelun lisäksi korostaisin ammattimaisesti toimivan tiedotusvälineistön merkitystä. Sen kriittisyys sekä vapaus (tällä saralla alkavat myös ne suurimmat erot syntyä, kuten olemme viime aikoina saattaneet hyvin huomata) nousevat keskeisiksi hyveiksi. Toinen tärkeä elementti ovat keskeiset (lue: valtaa käyttävät) poliittiset päätöksentekijät sekä heitä tukevat virkamiehet. Heillä on syytä olla taitoa ja halua asettua somen ulkopuolelle sekä luottaa omiin informaatiokanaviinsa, silläkin uhalla, etteivät täten pääse hyödyntämään insentiivisintä uutisvirtaa oman viiteryhmänsä kannatuksen ruokkimiseen emotivistisia ensireaktioita esittämällä. Parempi myöhässä ja harkitusti kuin hetkessä ja tunteella, vaikka tämä vanhanaikaiselta kuulostaakin. Mutta niin ovat vanhanaikaisia myös jännitteet, joiden keskellä juuri (taas) joudumme opettelemaan elämään..

    Summa summarum: info-opsit ovat tämän päivän todellisuutta, sitä ei käy kiistäminen. Myös kansainväliset uutispalvelut ovat harkintansa kanssa tiukoilla. Hätäisiä BREAKING-uutisia joudutaan julkaisemaan mediatalojen elinkamppailun aikana, aina printtiversioita myöten, lisäklikkausten toivossa. Toimittajat ja journot toimivat haastavissa olosuhteissa. Tämän rinnalla some, jonka väistämättä näemme vaikutustaan suurempana kuplana (somesta puhuvat ennen kaikkea siellä ketterimmin uiskentelevat), on varsin kömpelöiden esimerkkiensäkin kautta toissijainen elementti - ainakin toistaiseksi. Vai onko?

    Jännitteiden keskellä tulisi pyrkiä välttämään näkemästä kohtalokkaita rintamalinjoja siellä, missä meillä ei ole niitä tarve ylläpitää ja missä omat vahvuutemme eivät kukoista. Mutta ei passivoidutakaan; järki, vapaus ja kriittinen uteliaisuus kyllä voittavat ajan myötä, uskon. Informaatiosodan totaalista luonnetta korostava ajatusmalli saattaa myös myötäillä tällaiseen kuvastoon tukeutuvien kieltämättä epätoivoisia intressejä. Eli ollaan kernaasti valppaina, mutta alistetaan aktiivisuutemme kokonaiskuvaa vastaavan harkinnan ja maltin alaiseksi. Ja muistetaan miten oma perspektiivimme usein vahvistaa niiden yhteiskunnallisen keskustelun virtojen painoa, joissa kaikkein painokkaammin olemme läsnä.

    - TJ

    VastaaPoista
  2. Tokihan on niin, että some-keskustelut ovat jossain määrin sisäänlämpiäviä. On sinänsä väärin puhua "somesta" yhtenä ilmiönä. Todellisuudessa some koostuu lukemattomista eri foorumeista, joiden painoarvot ovat erilaisia. Suomi24:n kirjoituksia ei kukaan täysijärkinen ota vakavasti. The Ulkopolitist on puolestaan lähes virallinen Suomen ulkopolitiikan nuoremman polven julkaisukanava. Tuomioja.org on osa "somea", mutta samalla myös valtion virallista linjanvetoa.

    Tämmöiset blogit ovat varsin tärkeitä mielipidevaikuttajia sikäli kuin niiden kirjoittajat otetaan vakavasti. Janne otetaan, samoin esim. James Mashiri. Lukijoita näillä blogeilla on paljon enemmän kuin kommentoijia.

    Nyt ongelmana onkin se, että Venäjä käy informaatiosotaa todella leveällä rintamalla. Maksetut kirjoittajat ja puhtaan ideologisesti motivoituneet valehtelijat kirjoittavat kymmenille eri foorumeille syytäen kaikkialle samaa disinformaatiota: valheiden ja vääristelyn sotkua. Tällä toistolla on suuri vaikutus, sillä se siirtää hyväksyttävän keskustelun rajoja.

    Itsekin olen nimimerkki, mistä syvä anteeksipyyntöni. Pyytäisin huomauttaa, että olen toiminut tällä nimimerkillä jo kahdeksan vuotta eri blogeissa kommentoiden. Syy nimimerkin käyttöön on ammatissani, jonka vuoksi en halua kirjoitusteni olevan googletettavissa omalla nimelläni.

    VastaaPoista
  3. Sattumoisin pari päivää sitten junassa istuessani en voinut välttyä kuulemasta mitä naapuripenkissä istuva nuorten aikuisten seurue keskusteli Ukrainasta:

    "Katoitteko iltsikan nettisivut? Siis miettikää jäbät jos ne yritti ampua Putinin konetta"
    "Joo-o."

    Suomalainen iltapäivälehdistö ja muut perinteiset media on paljon merkittävämpi kuin some tavallisen kansalaisen kannalta; somen ulkopoliittista keskustelua seuraavat lähinnä jo valmiiksi kiinnostuneet ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (sama nyymi kuin yllä)

      Tai siis, spekulaatiotahan tämä tietenkin on.

      Jos olisin päättävässä asemassa istuva virkamies, teettäisin perusteellisen tutkimuksen kansalaisten informaatiolähteistä, erityisesti miten Twitter, blogit ja tavanomaisemmat uutismediat "virtaavat" tavallisten ihmisten FB-keskusteluihin ja yleiseen mielipiteenmuodostukseen (esim. kyselytutkimuksessa) jonkin kriisin aikana.

      Poista
  4. Tapio: Sinulla on tutkijan perspektiivi ja etäisyys ja se on varauksettomasti hienoa. Erityisen hienoa on, että kun itse koheltaa vaisdtonvaraisesti ykisttäisenä ihmisenä paikasta toiseen, niin joku vetää kuvan kulmasta ja saa isomman kokonaisuuden esiin.
    Kaikki teot ja toiminta johtavat johonkin suuntaan, mutta todellisuuden monimutkaisuudesta johtuen meillä on suhteellisen vähän mahdollisuuksia oikeasti tietää, mihin tekomme vievät. Sama pätee tietysti myös tekemättömyyteen. Minulla ei ole tutkijan perspektiiviä, päättäjän vastuuta, soturin tavoitteellisuutta eikä journalistin merkitystä. Minulla on vain omatuntoni ja tietoni, joiden takia näille poluille ylipäätään päädyin. En halua sanoa, että olisin mekrityksetön, koska tietysti toivon tekemisissäni olevan tolkkua sen verran, että ne olisivat merkityksellisiä. Mutta olen vapaa sanomaan asioita. En taatusti ole tietävimpien ja ymmärtävimpien ihmisten joukossa, mutta minulla on paitsi vapauteni, myös kyky muotoilla vaatimattomat tietoni ymmärrettäviksi.
    Median merkitys on olennaisen tärkeä jo volyymin ja luotettavuuden kannalta. Siksi toivon, että laajlti ymmärrettäisiin laadukkaan journalismin merkitys. Some on kuplamainen paikka, mutta sieltä kantautuu asioita ulos, medioihin. Ja somessa ne ovat saaneet tietynlaisen aitouden, vaikka kuhina olisi kuinka keinotekoisesti alunperin synnytettyä. Astroturffausta siis. Infosotaa käydään verkostoissa, joissa data ja tahtotilat liikkuvat inhimillisen sattumanvaraisesti. Mutta kun sinne syöttää kymmenen juttua, niin se ykis eteenpäin mennyt ja kasvanut on se tärkeä. Infosodan vertaaminen markkinointiin toimii melko hyvin. Siinäkin toinen puoli on turhaa ja merkityksetöntä, mutta kukaan ei tiedä kumpi puoli.
    Erastotenes Aleksandrialainen: Nimimerkin käyttö sinällään on minusta joskus perusteltua. Olennaisempaa on, miten sitä käyttää tai miten sen kanssa käyttäytyy. Nimimerkkiä ei saa käyttää harhauttamiseen ja nimimerkin on minusta käyttäydyttävä paremmin kuin nimellään ja naamallaan esiintyvät. Tuolla nimimerkillä et voi harhauttaa ja käytöstavoissasi ei ole moitteen sijaa. Lisäksi olet tosiaan persoonallisen nimimerkkisi ja tyylisi ansiosta enemmänkin verkkopersoona kuin nimimerkki.

    VastaaPoista
  5. Ja nyymille vielä: aloin tuosta kimmokkeen saaneena miettimään, minkälaista koulutuspakettia tähän tilanteeseen pitäisi koota. Saatan julkaista jossain vaiheessa mietteeni blogimerkintänä. Kiitos.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset Rysky vastauksestasi (kuten Aleksandrialaiselle ja anonyymille keskustelun edistämisestä). Voi hyvin olla, että perspektiivini naksahtaa hieman väkisinkin tutkijamaiseksi. Ei koira karvoistaan pääse… Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut millään tavalla vähätellä omakohtaisia kokemuksia tahi aiheen arvoa ylipäätään. Päinvastoin, yritin tuoda tarkasteluun lisäarvoa ottamalla asiaa haltuun hieman yleisemmällä tasolla, kuitenkaan latistamatta sitä turhalla kuorrutteella ja jargonilla. Tässä kohdin on myös hyvä lisätä, että edellinen kommenttini oli sisältönsä puolesta yhtä lailla vaistonvaraista osallistumista, ei mitään objektiivisuuteen pyrkimistä, kriittistä etäisyyttä hapuilevaa korkeintaan. En ole siis millään tavalla alan asiantuntija. Tavoitteenani oli lähinnä herättää jatkokeskustelua tärkeän aiheen ympäriltä.

    Olen Aleksandrialaisen kanssa yhtä mieltä siitä, että Somea on analyyttisesti hedelmällistä lähestyä moniulotteisena ilmiönä. Somen ja informaatiovaikuttamisen yhteyden osalta moniulotteisuus näkyy maallikon silmiin (osittain limittäisenä) kerrostuneisuutena, johon Aleksandrialainenkin siis jo viittasi.

    Pohjavirtoja muodostavat uskottavuudeltaan tunnustettujen uutiskanavien verkkopalstojen kommenttiosioita hyödyntävät nimimerkit sekä kömpelö twitter-trollaaminen (jotain perusteita kömpelön toiminnan tunnistamiselle hahmottelinkin tuossa edellisessä vastauksessani). Osa tästä toiminnasta on kieltämättä ihan järjestelmällistä, osa yksittäisten henkilöiden osallistumista. Lopputulos on kuitenkin samansuuntainen.

    Välikerroksessa vaikuttavat muodoltaan vakavammalta ja harkitummalta vaikuttavat kanavat, esimerkiksi huolitellut blogit sekä puolivillaiset, usein yksisuuntaiset ja alaltaan kapeat uutissivustot, joita alemmissa pohjavirroissa uiskentelevat kernaasti käyttävät lähteinään. Näiden kahden kerroksen välisen dynamiikan ja toiminnan ymmärtäminen lienee yksi kriittisen medianlukutaidon keskeisimpiä osa-alueita – Ryskyn mainitseman ’kantautumisen’ muotojen, tyylien ja asteiden ymmärtämisen taitoa siis.

    Kolmannen, pinnan lähellä olevan kerroksen, muodostavat laajalevikkiset mediat omilla verkkopalveluillaan. Merivirtojen sotkeutumisen lisäksi kerrosmetafora pyrkii tässä ilmentämään tuntumaani siitä, että verraten pieni osa yleisöstä harrastaa tietoista, saati aktiivista syvänmerensukellusta. Valtaosa kohtaa virtaukset vasta pinnalla. Pinnallakin pohjavirtausten jäljet vaikuttavat, mutta monesti ne ovat sekoittuneet jo isompaan kokonaisuuteen. Toki syvänmeren kalastajien reviiriväännöt vaikuttavat siihen, miten virtaukset ylös lähtevät. Tässäkään mielessä syvävirrat eivät siis ole mitenkään merkityksettömiä.

    Neljännen tason muodostavat vielä erilaisten instituutioiden, järjestöjen, valtioiden sekä näiden edustajien virallinen toiminta verkossa.

    Nämä kerrokset hahmottavat kuitenkin vain somen ja informaatiovaikuttamisen yhteyttä. Some itsessään on tietty vielä tätäkin laajempi ilmiö (tutkijoiden henkilökohtaiset ja kollektiiveina pyörittämät blogit – joista Aleksandrialainen mainitsi Ulkopolitist-kollektiivin – omine keskustelupiireineen ja nujakoineen eivät välttämättä asetu kovinkaan notkeasti edelliseen, jo itsessään varsin karkeaan jaotteluun, puhumattakaan informaatio-operoinnin problematiikan alle).

    Pohjavirroissa kuhina ja intensiteetti on kerroksista eittämättä kovinta. Samalla osumatarkkuus on määrään nähden suhteellisen sattumanvarainen, jopa heikko. Juuri tähän osioon, joka oli myös Ryskyn varsinaisen blogimerkinnän huomion keskiössä, kohdistin tuon ensimmäisen kommenttini. Pohjavirrat ovat myös kaikkein sitkoimpia – ne toisin sanoen monesti vaikuttavat vain vahvistavan osallistujien ennakkonäkemyksiä sekä tätä kautta tapahtuman tai ilmiön kokonaiskuvan polarisoitumista. Valitettavan harvoin törmää tilanteeseen, jossa pohjavirrat sekoittuvat ja liikuttavat keskustelua avoimen dialogin kautta kohti uutta suuntaa.


    - TJ

    VastaaPoista
  7. Pakko lisätä vielä, että edellä tekemäni karkea jaottelu sekä lopun arviot ovat osaltani lähinnä maallikkomaista pohdintaa, ei vakavasti otettavan tutkimustyön tulosta. Informaatiovaikuttamisen, strategisen kommunikaation, tiedon- ja muistin politiikan sekä ylipäätään sotapropagandan muodoista löytyy tietty paljon ansiokasta tutkimusta ihan avoimistakin lähteistä.

    Vielä yksi hajatelma. Vierastan hieman kyberturvallisuutta ja informaatiosodankäyntiä koskevan keskustelun laajuutta (en itse keskustelun ydintä, huom!). Hieman karrikoiden voisi sanoa, että kansalaisia ollaan jopa kyllästämässä osallisiksi hahmottoman informaatiosodan käänteisiin. Osallistaminen saattaa herättää myös levottomuutta, jolla voi olla yllätyksellisiä ja kriisin kärjistymisen kannalta valitettaviakin vaikutuksia. Kylmän sodan aikojen taistelu ideologisen oikeamielisyyden suunnasta muistuu tässä kohdin mieleen eräänlaisena henkisen maanpuolustustyön sinänsä pyyteettömän tavoitteenasettelun sivutuotteena. Jos aamukahvin äärellä on tarvetta tuntea olevansa aktiivinen toimija jossain vaikeasti hahmottuvassa informaatio_sodassa_, voi jo hyvällä syyllä kysyä, onko sodankäynnin käsitteen analyyttinen arvo hajoamassa käsiin. MPKK:n arvostamani Aki-Mauri Huhtinen viittasi tässä pari päivää sitten jotenkin siihen suuntaan, että informaatio-operoinnin osalliseksi joutumisen tunnistaa siitä, että tuntee vastenmielisyyttä, epämiellyttäviä tunteita tai suoranaista ahdistusta jollekin ei-toivotun viestinnän muodolle altistuessa (en löytänyt tähän hätään lähdettä, mutta taisi olla alun perin hänen ja UPI:n Mika Aaltolan Ykkösaamu-haastattelusta). Lisäksi tähän liittynee oman luonnollisen käyttäytymisen mukauttaminen reaktion mukaiseen suuntaan. TKyseessä on tavattoman laaja määritelmä, joskin siinä mielessä hyvä, että se nostaa myös yksittäisen kansalaisen kokemuksen tarkastelun keskiöön. Mutta tästä nousee lukuisia jatkokysymyksiä, kuten esimerkiksi erilaisen vihapuheen, ahdistavien sotauutisten ja muiden vastaavien erottaminen varsinaisesta informaatiosodankäynnistä.

    Totaalinen sota on toki vanha ilmiö, viimeistään ensimmäisen maailmansodan kotirintamapolitiikasta asti tunnettu, mutta jotain häiritsevää tässä rinnastuksessa on. Pikemminkin tulisi vahvistaa niitä tuntoja ja näkökulmia, jotka pyrkivät eristämään kriisin poliittiset sytykkeet sekä mahdolliset ratkaisut erilleen kansalaisten mielten ja sydämien hallinnan kysymyksistä. Tarpeettomien ’kotirintamien’ muodostamista tulisi välttää. Toisaalta ymmärrän, että toimettomuuteen ja naivismiinkaan ei tässä kohdin tule kompastua. Mutta jokin tasapaino olisi hyvä löytää. Jokin siinä tökkii, kun keskustelupalstojen kommenttiosioista aletaan löytää elementtejä kybersodankäynnistä, olkoonkin että nämä jollain etäisellä tavalla voidaan yhdistää siihen klassiseen määritelmään poliittisten päämäärien tavoittelemisesta toisin keinoin. Yksi ongelma, ainakin tieteellisen tutkimuksen popularisoinnin kohdalla, on tutkimustulosten keskittyminen ilmiön kuvailuun sen vaikutusten arvioinnin sijasta. Pintapuolisesti havainnoituna popularisoitu asiantuntijakeskustelu kohdistuu enimmäkseen ilmiön kuvailemiseen, mikä saattaa ilman tarkkasilmäistä seurausten ja vaikutusten arviointia eräällä tavallaan syventää edellä mainittua ahdistuksen kokemusta.

    Mennäänkö informaatiosodasta käytävässä keskustelussa toisinaan hieman hypen puolelle? Jos olen opettanut yläkoululaiselle kestävän tavan hallita medialähteitä kriittisesti, olenko tullut opettaneeksi hänelle samalla informaatiosodankäynnin taitoja? -TJ

    VastaaPoista
  8. Hyvä ja analysoiva teksti, kiitos. Sain ahaa-elämyksen kun kirjoitat miten trollit elävät omassa maailmassaan ja lähinnä demonisoivat vastustajiaan. Tämä samanlainen suhtautuminen on nimittäin samanlainen kuin terroristilla. Et pystyisi itsemurhaiskuun tai lentokoneen kaapaukseen jos et täysin kieltäisi uhrien inhgimillisyyden ja oikeuden elämään/mielipiteisiin. Näin sokaistuna hirmuteot ovat mahdollisia - samaten sokaistu trolli voi väittää mitä vaan. Noidankehän katkaisu vaatii että syntyy (neuvottelu/keskustelu)yhteys. Kaappaajiin näitä voi luoda, miten saat kontaktin silmätysten trolliin?

    VastaaPoista