Tasavallan presidentti Sauli Niinistö viime kesän Kultaranta-keskusteluissa.
Kuva: presidentti.fi
Vuosi sitten järjestetyt ensimmäiset Kultaranta-keskustelut olivat menestys. Tasavallan päämies itse polkaisi turvallisuuspoliittista keskustelua käyntiin voimallisesti. Tämä antoi edes hieman paremmat valmiudet, kun Ukrainan kriisi räjäytti turpo-keskustelun käyntiin. Toisekseen olisi ollut liian provokatiivista, jos tämä tapahtuma olisi ollut tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Sitä oltaisiin tulkittu vain reaktiona Venäjän aggressioihin, ei itsenäisenä tapahtumana.
Jos vertaa nykyistä turpo-tunnelmaa viimevuotiseen, on ero merkittävä. Tottakai viime vuonnakin oltiin tosissaan, mutta aikojen synkennyttyä vaikuttaa aiempi meininki postimerkkeilyltä. Putinin voimapolitiikka toi taas sinällään kiinteästi asiaan kuuluvan kalman hajun osaksi atmosfääriä. Turvallisuuspolitiikassa termin painopiste vaihtui toiselta sanalta ensimmäiselle, kun maailma kylmeni. Arvailen, että tämä ilmapiirin muutos voisi olla osasyynä sille, että viime kesän keskustelujen raporttia ei ole vieläkään julkaistu. Silloiset puheet voisivat nyt näyttäytyä hyvinkin typerinä.
Noin kahden viikon päästä (8.-9.6.) kokoontuu siis Naantalin Kultarantaan kokoontuu satakunta ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuntijaa ja keskustelijaa. Tähän toiseen Kultaranta-keskusteluun kokoonnutaankin ihan oikeasti miettimään mitä oikein tapahtui ja mitä nyt pitäisi tehdä. Keskustelujen painopiste on Venäjä ja se on ainoa mahdollinen valinta tässä tilanteessa. Saattaapa ollakin, että Kultarannan keskusteluissa luodaan pohjat seuraavan hallituksen turvallisuuspoliittisille linjauksille. Puolustuspolitiikka seuraavann hallitusohjelmaan lienee käytännössä jo valmistumassa Kanervan työryhmän tekemänä.
Puoluekentässäkin kannat alkavat hahmottua. Erinäisistä vihjeistä olen ollut tulkitsevinani, että eri puolueet ovat tehneet tosissaan töitä tehdäkseen turvallisuuspoliittisen päivityksen tiedoilleen. Vuoden (tai vähemmän ajan) päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa kun jokaisella puolueella tulee olla selkeä kanta ja tällä kertaa ne poikkeavat toisistaan ihan oikeasti.
Kokoomuskin on voinut kaivaa Nato-jäsenyyden esiin puoluetoimiston komerosta ja RKP näyttäisi astuvan rinnalle tässä asiassa. Myös KD:ssa on ainakin turpo-siivessä merkittävää suopeutta liittoumista kohtaan. Muissa puolueissa Naton kannattajat ovat enempi yksittäistapauksia. Mutta esimerkiksi Mikael Pentikäinen (kesk) on eurovaalikampanjassaan liputtanut jäsenyyden puolesta. Muuten keskustaväki tuntuu turvallisuuspoliittisissa kannoissa olevan enemmän Paavo Väyrysen linjoilla. Itse asiassa myös demarit parveilevat tällä perinteisellä erityissuhde Venäjään -akselilla. Usein tätä kantaa vielä perustellaan näkemyksellä, ettei Suomen turvallisuusympäristössä ole taoahtunut mitään ratkaisevaa muutosta. Itse olen tästä kovin eri mieltä, sillä rajojen siirtely asevoimin on merkittävä muutos. Kosovossakin niin toki tapahtui, mutta se oli enemmänkin tapahtumien kulun seurausta, ei niinkään kenenkään ulkopuolisen suunniteltu operaatio.
Vasemmistoliitto puolestaan on rakentanut kantojaan pitkälti perinteisen (vasemmistolaisen) rauhanliikkeen pohjalta, jonka näkemyksissä Nato on lievästi sanottuna hyvin, hyvin paha asia. Taustalta on sielläkin kuulunut eriäviä mielipiteitä puolueen lapintieläiselle linjalle. Perussuomalaisista ei oikein ota selvää, vaikka suu käy ja jauhaa perinteistä itsenäisen puolustuksen jargonia. Sampo Terho kannattaa jäsenyyttä ja eivät puoluejohtaja ja ulkoasiainvaliokunna pj Timo Soini ja hänen seuraajasuosikkinsa, puolustusvaliokunnan pj Jussi Niinistö pahimpia Nato-kavahtajia ole, vaikka eurooppalaiseen integraatioon muuten kielteisesti suhtautuvatkin. Toisaalta arvokonservatiiviselle Venäjälle on riittänyt sympatiaa niin perussuomalaisissa kuin muissakin vastaavissa ja äärioikeammallakin olevissa eurooppalaisissa puolueissa. Vihreissä on ollut yllättävän paljon kirjavuutta, vaikka sielläkin perinteisen rauhanliikkeen vaikutus on ollut vahva. Mutta Putinin arvokonservatiivisuus ja toimet esimerkiksi ympäristöjärjestöjä ja seksuaalivähemmistäjä kohtaan ovat herättäneet runsaasti levottomuutta vihreiden joukoissa.
Vahva vihreä vaikuttaja Heidi Hautala on vuosia aktiivisesti seurannut ja kritisoinut Venäjän hallituksen toimintaa mm. Tsetseniassa ja hän on nytkin reagoinut voimakkaasti Venäjän toimintaan. Osansa reagoinnissa on varmasti sillä, että Hautala on ollut jo pitkään venäläisten kätyriensä kautta toteuttaman informaatio-operaation kohde. Dosentin joukot ovat tasaisin väliajoin toteuttaneet erilaisia kampanjoita Hautalaa vastaan. Vastaavanlaisia vihjailuista ja asiayhteyksistä irrotetuista tiedonpalasista koottuja luonnemurhia on ilmestynyt useampiakin viime aikoina, kohdistuen mm. Puolustusvoimien henkilökuntaan. Kyseessä tässä toiminnassa eivät siis juurikaan ole mitkään käskypohjaiset, tiukat organisaatiot, vaan kyse on verkostomaisesti levitettävistä teemoista, argumenteista ja toimintatavoista. Toimija ei välttämättä edes tiedä tai usko olevansa Venäjän hallituksen informaatiosodan sotilas.
En linkitä näitä hyökkäyksiä tähän, koska se tukisi operaatioiden onnistumista. Jukka Mallinen on tästä toiminnasta puhunut ja minusta olisi korkea aika, että tätä toimintaa arvioitaisiin julkisuudessa myös turvallisuusviranomaisten toimesta. Vaikka sitten nimettöminä lähteinä jutussa, mutta tässä läpinäkyvyyteen pohjautuvassa tietoyhteiskunnassa ei asioista vaikeneminen enää tee niistä olemattomia.
Toivon, että Kultaranta-keskustelujen yhteydessä puolueet ja muut oikeasti Suomen asialla olevat toimijat olisivat aktiivisia esittäessään näkemyksiä ja ajatuksia Suomen turvallisuudesta. Ennen kaikkea toivon, että niitä ajatuksia esitetään nimenomaan aseellisen maanpuolustuksen ulkopuolelta. Pääpaino keskustelussa kun on ollut Puolustusvoimien asemassa. Kuten olen ennenkin todennut, se on tavallaan se helpompi puoli turvallisuuspolitiikkamme. Meillä on siihen omistautunut asiantuntijaorganisaatio, joka riittävän ajan ja rahan kanssa hoitaa sen puolen. Mutta ulkopolitiikka on sekä linjanvedoiltaan että käytännön toteutukseltaan hankalampi juttu. Mutta kyllä sinnekin pitää panostuksia lisätä puolustusmäärärahojen malliin.
Noin kaksi viikkoa vielä ja turponarkkien joulu tulee. Tuskin maltan odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti