tiistai 31. joulukuuta 2013

Ajatuksentynkiä uudeksi vuodeksi


Vaikka turvallisuuspolitiikassa pitää pyrkiä ajatuksen kirkkauteen realismin jykevissä puitteissa, on hyvä aina välillä vedellä epämääräisempiä vetoja tulevaisuuteen. Selkeyden ja rationaalisuuden tavoittelu kun voi johtaa myös kapeakatseisuuteen ja mahdollisuuksien ohittamiseen.

Siksi halua tähän vuodenvaihteeseen laittaa esiin muutaman ajatuksen, jotka ovat viitteellisiä ja keskeneräisiä. Eikä niissä välttämättä ole tolkkua lainkaan. Mutta laitanpa kuitenkin ja toivotan niiden myötä kaikille turvallisuuspolitiikkatyypeille hienoa vuotta 2014.

Maailma muuttuu, vaikka meillä olisi niin hyvä olla juuri tässä ja nyt.

Arvojen maailmassa länsi ja itä ovat vaihtamassa paikkaa. Arvokonservatiivit siirtyvät idän leiriin ja arvoliberaalit lännen.

Yhä hienompi yhteiskuntamme tarvitsee yhä enemmän ja kipeämmin rahaa. Siksi taloudellinen menestys on nyt käytännössä ainoa poliittisen menestyksen mittari. Clausewitziläisittäin ajateltuna melko pelottavaa.

Emme näköjään pysty käsittelemään ilmastonmuutosta, joten joudumme, tai ainakin meidän lapsemme joutuvat, käsittelemään sen seurauksia senkin edestä.

Jos meillä on väärä käsitys itsestämme, on meillä väärä käsitys paikastamme maailmassa.

8 kommenttia:

  1. Ihan heitän vain arvojen kunniaksi ajatelman...Joku tietoviisas, siis oikein sellainen tosi viisas, on väitellyt kaiken tapahtuneen ja tapahtuvan sykleissä. Oli kyse mistä tahansa muutoksesta tiedetyssä maailmassamme niin jokin tietty ajan sykli niistä löytyy...ainakin jos tarpeeksi pitkää aikaa tutkii.
    Muuttuuko jotkut asiat yhä nopeammalla syklillä ? Rysky pohti arvomaailman puolia. Onko mahdollista että nuo puolen vaihdot tapahtuvat yhä vain nopeammin ? Länsi ja itä vaihtavat arvojaan, ja miten se vaikuttaa koko maailman tulevaisuuteen ? Meneekö "pakka" lopulta niin sekaisin ettei enää ole eri "länsi ja itä" asetelmaa ? Onko meidän, tai pikemminkin lapsemme, silloin parempi huolehtia siitä maapallosta mikä on jäljellä ? Vai onko ihmiskunta todella niin lyhytkatseinen ettei sopua kansojen välille koskaan tule syntymään ? Lopuksi ajatus taloudesta (en tiedä siitäkään mitään) ja talouden sykleistä. Lamat tulee ja lamat menee, sykleissä nekin. täytyykö taloudessakin mennä ensin "pakka sekaisin" ennen kuin saavutamme olot jossa kenenkään ei tarvitse kuolla nälkään...tai liikalihavuuden tuomiin elintasosairauksiin.

    VastaaPoista
  2. Rysky, #positiivisuus!
    Kaikesta huolimatta meillä on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan.
    Hakkaa Päälle!
    Hyvää Uutta Vuotta Pohjois-Karjalaan!
    STRATMIL

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos. Eivät nämä pohdinnat niin synkkiä minusta ole, pikemminkin mietteliäitä. Ja raakileita, kuten sanoinkin. Mutta ehkä näistä jalostuu jotain valmiimpaakin kevään mittaan.
    Tuo Arton esiin tuoma syklisyyshän on lähes ikuinen tapa hahmottaa kehityskulkuja. Onko se sitten sovellettavissa kansojen välisiin suhteisiin, onkin mielenkiintoinen kysymys. Ylipäätään välillä on kuitenkin hyvä lipsahtaa pohtimaan tiedon olemusta ja kehikkoja. Itse olen hyvin viehättynyt Hermann Hessen esittämästä mielikuvituksellisesta Lasihelmipelistä, josta kertoo sen niminen romaankikin.

    VastaaPoista
  4. Jep ! Nykyään sitä huomaa aiempaa useammin pohtivan joitakin, usein mielikuvituksenkin tuomia "kehikoita"...
    Häiritsee kun usein ajatukset päätyvät siihen että emme voi tälle maantieteelliselle sijainnille mitään. Ja se jos mikä väistämättä tulee kuulumaan kaikkeen päätöksen tekoomme. Mitä suurempi päätös sitä enemmän se on otettava huomioon. Miten löytää esim puolustuspoliittinen päätös joka ei kokonaan näivettäisi kauppasuhteita yhtäälle ja silti pitäisi meidät tiiviisti länsimaisena hyvinvointi yhteiskuntana... Ei, nyt se taitaa olla päiväunen aika, alkaa mennä ajatuksen ihan solmuihin...
    Hassu sattuma että juuri ennen Joulua hypistelin Hessen "Lasihelmipeliä", mutta vielä se ei päässyt uusintaan...

    VastaaPoista
  5. Lasihelmipeli on hieno kirja. Ja sinä, Rysky, olet päässyt tässä pelissä aika pitkälle. Ludi magisteria sinusta ei tule, mutta aika hyvin olet ajatuksia esittänyt, kun meidän oma ludi magisterimme käytti aivan samaa ajatusta puolen päivän ouhessaan: Olemme uskoneet, että uuden hyvinvoinnin tavoittelu ei olisi pois vanhalta hyvinvoinnilta. Muutos ei suinkaan ole pysähtynyt tähän – kannaltamme varsin hyvälle tasolle. Muutos jatkuu.

    Ehkä sinusta olisi, Hessen kirjan terminologiaa käyttääksemme, ludi magisterin varjoksi.

    VastaaPoista
  6. Jaa, piti katsomani presidentin puhe, mutta kädet täynnä kotihommia, muutosta reilu viikko. Pitääpä luke, löytynee jostain.
    Ludi magisteriksi minusta ei tosiaan ole, viihdyn varjoissa on paremmin :)

    VastaaPoista
  7. Vertailun vuoksi tähän Kekkosen viimeiseksi jäänyt uudenvuodenpuhe. Kyllä ajat ovat muuttuneet. Parempaan.
    https://www.youtube.com/watch?v=EcTAB8FlL3M&feature=share

    VastaaPoista
  8. Olipa tosiaan hämmentävästi samoja ajatuskulkuja Niinistön puheessa. Mutta se kertonee siitä, että erilaisten muutosten ja niiden seurausten pohdinta on käynnissä joka puolella.

    VastaaPoista