Miten kohdella trollia oikein?

Kuuntelin eilen Ali ja Polina -radio-ohjelmaa, joka tällä kertaa keskittyi trollaukseen ja propagandaan. Mukana keskustelussa olivat Laura Halminen Hesarista, Jessikka Aro YLEltä ja Jarmo Koponen Vikesistä. Siis käytännössä parhaat voimat suomalaisesta mediasta tätä asiaa käsittelemään.

Ohjelman luonnehan on saada ihmiset puhumaan mukavia ja asiaa huumorin säestyksellä. Toinen vetäjistä Ali Janghiri on standup-koomikko ja myös Alin aisapari Polina on paitsi älykäs, myös hauska. Nytkin teemasta irtoaa paljon mielenkiintoista ja tärkeää. Tällaisessa ilmapiirissä on hyvä kysyä niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä, jotka asiallisemmissa ohjelmaformaateissa väkisinkin jäävät kysymättä. Erityisesti Polinan huomio siitä, miten trollauksessa yritetään aina loppujen lopuksi iskeä tunteisiin, oli minulle hyvin avartava ja tärkeä.

Reilun 34 minuutin kohdalla Ali ilmoittaa, että nyt otetaan puhelu ja Risto Lappeenrannasta soitti. Risto oli äänensävystä ja esiintymistavasta päätellen täysin tosissaan ja nosti esiin vakioväittämiä, joiden avulla kerrotaan, että itse asiassa länsi on Ukrainan tapahtumien ja sodan taustalla ja Venäjä vain viaton uhri. Näitä väitteitä viljellään ja levitetään erilaisilla sivustoilla ja sosiaalisen median ryhmissä. Venäjän valtion näkyvät ja näkymättömät propagandakanavat levittävät teorioita, näkemyksiä ja suoranaisia valheita globaalisti.

Puolen tunnin ajan olivat toimittajat ja asiantuntijavieraat puhuneet hyvässä hengessä tärkeitä, mielenkiintoisia asioita, vieläpä viihtyen hyvin keskenään. Se on juuri tämän ohjelmaformaatin idean ydin: saadaan ihmiset viihtymään, olemaan avautuessaan hauskoja ja kiinnostavia. Nyt sitten siihen yhteisyyden tunteen keskelle heitetään Risto mielipiteineen, hänen edustaessaan juuri kaikkea sitä, josta on puhuttu ja jota on yhteisesti pidetty vääränä.

Riston mielipiteet naurattivat väkeä studiossa. Itsekin pidän Riston näkemyksiä ja mielipiteitä typerinä ja osin jopa vahingollisina. Mutta silti häntä kohdeltiin väärin, kun hänelle avoimesti naureskeltiin ja hänet mitätöitiin joukolla. Vaikka olin itse asiassa jyrkästi studioväen puolella, en voinut olla tuntematta myötätuntoa Ristoa kohtaan. Homma meni siis siinä kohtaa pieleen, elävän lähetyksen riski toteutui.

Mutta jos Ristoa kerran kohdeltiin väärin, niin mikä olisi ollut oikea tapa kohdella häntä ja hänen kummallisia mielipiteitään? Ei häntä olisi voinut vakavasti ottaa, koska silloin olisi äärimmilleen pelkistettynä annettu periksi Kremlin valheille, joiden sinällään vilpittömäksi sanansaattajaksi hänet oli höynäytetty. Tällaisesta oli ikävä kokemus aikoinaan Ajankohtaisen Kakkosen Venäjä-teemaillassa, kun joukko öyhöttäjiä turmeli koko keskustelun poikkeavalla todellisuuskäsityksellään ja röyhkeällä toiminnallaan.

Oikein ei olisi ollut myöskään olla päästämättä Ristoa eetteriin hänen mielipiteidensä takia. Saa ihminen olla mieltä, tässä maassa on mielipiteenvapaus ja oikeus olla lakien sallimissa puitteissa niin typerä kuin haluaa. Toki mielipiteenvapaus ei ole sama asia kuin julkaisupakko, kuten ohjelmassakin painotettiin. Yleisradiolla yhteisesti rahoitettuna julkisen palvelun tuottajana on kuitenkin erityinen velvollisuus nostaa esiin erilaisia näkökulmia tästä yhteiskunnasta.

Minä en tiedä, miten Ristoa olisi pitänyt oikein kohdella suorassa radiolähetyksessä. Se kertoo karusti siitä, miten informaatiosodankäynti perustuu juuri niille perusarvoille, joille olemme tämän yhteiskuntamme rakentaneet: ihmisten tasavertaisuudelle, sananvapaudelle ja halullemme kuunnella erilaisia mielipiteitä. Venäjän käymä informaatiosota käyttää hyväkseen juuri näitä elementtejä. Ironista on toki se, että Venäjä valtiona itse rikkoo surutta kaikkia näitä kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion perustekijöitä.

Omien ihanteidemme mukaisesti Risto pitää siis päästää ääneen ja häntä ihmisenä kunnioittaa, vaikka hän puhuisia kuinka pehmoisia. Sitten tuleekin se itselleni erityisen hankala kohta, kun ristoille esittää vasta-argumentteja, jopa osoittaen, että he ovat väärässä näkemyksessään. Ristot kun eivät ota niitä huomioon. Ristot nielevät kaiken järjettömänkin heidän maailmankuvaansa vahvistavan ja poikkeavat faktat jopa vahvistavat heidän näkemyksiään. Maailmankuvan vieraudesta ympäröivälle todellisuudelle kertoo hyvin se, että silloin jäävät käyttämättä ihan oikeat ja toimivat tavat muuttaa asioita. Jos esim. ”valtamedia” oisi niin täynnä valheita kuin väitetään, olisi ristojen helppo Julkisen sanan neuvoston kautta muuttaa asioita.

Räikeimpiä esimerkkejä maailmankuvaan sovitetuista ”totuuksista” edustaa Verkkomedia.org, jota päätoimittaja Janus Putkonen luotsaa messiaanisella otteella. Hän on ollut nyt vierailulla Donetskissa, josta han raportoi ylväitä sankaritarinoita ja hirvittäviä rikoksia. Ensin mainittuja tekevät Itä-Ukrainan kapinalliset ja jälkimmäisiä Ukrainan hallituksen joukot ulkomaisine kätyreineen. Mukana on myös tarina raiskatusta ja sotilasajoneuvoilla palasiksi revitystä naisesta. Putkosen mukaan tämän tekivät puolalaiset vapaaehtoiset. Itse tarina on täynnä epäloogisuuksia, mutta perustuu kyllä tositapahtumiin. Tositapahtumissa hirmuteon tosin tekivät venäläiset sotilaat Tsetseniassa.

Kyse on siis pohjimmiltaan ristojen maailmankuvan poikkeavuudesta. He ovat hylänneet normaalisti luotettavana pidetyn tavan hahmottaa maailmaa ja uskovat vain näkemyksiin, jotka ovat vaihtoehtoisia. He pilkkaavat ”valtamediaa” uskovia, mutta samalla ovat kääntäen oman pilkkansa kohteita, kun he uskovat vain ”kansalaismedioihin” ja vastaaviin. Toki ”valtamedialla” eli journalismiin pohjautuvilla tiedotusvälineillä on omat heikkoutensa ja sokeat pisteensä, mutta silti ne ovat hyvä tapa hahmottaa sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Ennen kaikkea pidän tärkeänä, että niillä on kyky ja halu oikaista erheensä, kun niitä tapahtuu. Siihen ei näillä ristojen medioille ole halua tai kykyä. Tuo ”valtamedia” on muuten lainausmerkeissä, koska se on tässä tilanteessa propagandistisesti ladattu termi, jolla tarkoitetaan niin isoja kuin pieniäkin medioita, joille yhteistä on journalismin perusta. Sanoilla ja niiden merkitysten hallinnalla on merkitystä.

En siis tiedä, mitä tehdä ristoille, kun he ilmestyvät keskusteluihin. Itse yritän olla kärsivällinen, mutta aina jossain vaiheessa keskustelu vaan käy järjettömäksi ihan vain maailmankuvien eron takia. Silloin tosiaan tekisi todella paljon mieli pilkata ja nauraa. Sinällään inhimillinen reaktio, kun toinen omalla käytöksellään kiistää sinun todellisuudentajusi. Se varmaan vaatii tietynlaisen luonteen, että itse haluaa elää jatkuvasti haastettuna omasta käsityksestään ympäröivän todelisuuden perusluonteesta. Enkä nyt tarkoita, etteikö pitäisi olla alituiseen varuillaan omien näkemysten oikeellisuudesta, vaan paljon perustavaa laatuisemmasta näkemyksestä.

Kuten niin usein ennenkin, tulipahan pähkäilytä asiaa, vaikkei selvää vastausta löytynytkään.