Juhan valinta

Keskustassa on ollut tänä talvena kaksi raidetta ulko- ja turvallisuuspoliittisissa linjauksissa. Toinen on Väyrysen ja Lehtomäen traditionaalisen pragmaattista Venäjä-suhdetta, tai itse asiassa Suomen erityissuhdetta korostava linja. Toinen puolestaan on Olli Rehnin ja Alpo Rusin vetämä yleiseurooppalaisempi linja, jossa linjaa vedetään ennen kaikkea EU:n arvopohjan ja päätösten kautta. Alpo Rusi suomi juuri julkisesti kovin sanoin oman puolueensa sisällä olevia turvallisuuspoliittisia näkemyksiä. Toki niitä ovat suomineet muutkin puolueet, erityisesti Kokoomus, mutta tilanne rauhoittui presidentti Niinistön joulun alla pidetyn puhuttelun jälkeen.

Ulkopoliittisesti hyvin kokematon Sipilä on tähän vältellyt ottamasta kantaa tilanteeseen, jo ihan vaalitaktisista syistä. Jos hän heittäytyisi eurooppalaisemman siiven puolelle, suuttuisivat monet keskustan omat kannattajat. Jos hän taas asettuisi näkyvästi traditionalistien puolelle, kavahtaisi ainakin osa liikkuvista äänestäjistä ja hän samalla ojentaisi kelpo kartun ainakin Kokoomukselle vaalikamppailuun. Epätietoisten äänestäjien määrä on juuri nyt poikkeuksellisen suuri ja sen jokainen puoluejohtaja tiedostaa erinomaisen hyvin.

Se miksi, tämä on niin tärkeää, on Keskustan asema tulevana pääministeripuolueena. Jos tässä vaiheessa, maailmantilanteen ollessa mikä on, ei voi tietää miten tuleva pääministeri ja hänen johtamansa päähallituspuolue rakentaa suhdetta Venäjään, niin äänestäjien oikeusturva on heikko. Jos Sipilä antaa esimerkiksi ulkoministerisalkun tai muun turvallisuuspoliittisen aseman Olli Rehnille, hän käytännössä on jekuttanut isoa osaa kannattajistaan. Jos taas Keskustan linjaa pääsevät vetämään Lehtomäki ja Väyrynen, on moni äänestäjä silloinkin käärmeissään.

Kompromissiratkaisuna on tarjolla Matti Vanhanen, joka on entisenä pääministerinä ja nykyisenä Paasikivi-seuran puheenjohtajana sopiva ja pätevä Keskustan ulkopoliittisekssi johtajaksi. Taustalla on myös vanha isäntä Seppo Kääriäinen, jolta myös löytyy kompetenssia ja sopivuutta, sekä ennen kaikkea uskollisen puolueen lipunkantajan kykyä toimia halutussa roolissa.

Tämä on ennen kaikkea Sipilän ratkaistava asia ja häntä on alettu hiillostamaan näistä kaksista rattaista. Tämän hiillostuksen on mahdollistanut nimenomaan puoilueen näkyvien toimijoiden selkeä erimielisyys julkisissa kannanotoissa. Tänään ilmestyneessä STT:n haastattelussa Sipilä näyttää varovaisesti asettuneen traditionalistisiiven taakse, tosin samalla varmistaen läntisen ulottuvuuden. Mutta minusta nuo lausunnot näyttävät siltä, että Sipilä yrittää syödä ja säästää kakkua yhtäaikaa. Tai ainakin vastata kasvaneisiin epäilyksiin puolueen linjasta varsinaisesti vastaamatta niihin. Sipilä toteaa haastattelussa:

”- Minulle on päivänselvää, että Suomi on osa länttä ja toimimme EU-rintamassa esimerkiksi pakoteasioissa, mutta pidämme samalla hyvät kahdenväliset välit (naapureihin), Sipilä sanoo STT:lle.”

Hyvät välit ja EU-rintamassa pysyminen vaan eivät ole kovin hyvin yhdistettävä asia tälläkään hetkellä ja hankalammaksi on mitä ilmeisimmin menossa. Jompikumpi noista on valittava etusijaiseksi  ja juuri siitä ratkaisevasta painotuksesta on minun nähdäkseni kysymys myös Keskustan sisäisessä linjaerimielisyydessä.

Sipilä haluaa nostaa esille hieman uudelleen muotoillun ajatuksen ketään uhkaamattomasta puolueettomuudesta ratkaisuna Suomen turvallisuudelle. Tätäkin asetelmaa aika haastaa rajusti, sillä jo nyt näyttää siltä, että Venäjä on luokitellut Suomen ja Ruotsin poliittisesti ja siten myös sotilaallisesti osaksi länttä.

”- Kun me yhdessä Ruotsin kanssa muodostamme sotilaallisesti liittoutumattoman Pohjolan, emme muodosta uhkaa itään emmekä länteen. Mielestäni tämä on Suomen turvallisuuspolitiikan yksi keskeisistä kulmakivistä myös jatkossa.”

Vaikka nyt sanotut olisi helppo kuitata vain osana vaalikamppailua, on sana politiikassa aina myös teko. Riippumatta siitä, mitä mieltä Sipilä aidosti on tilanteesta, on nyt vedetty linja vaikuttamassa myös vaalien jälkeisiin valintoihin. Tai ehkä Sipilä on jo hahmotellut mielessään vapauttavaa ratkaisua, että ulkoministerin paikka annetaan kakkospuolueella. Se myös todennäköisesti sopii kaikille potentiaalisille kakkosille. Soinille se on unelmapaikka, Stubbillekin sillä on varmasti joko henkilökohtaista tai muuta käyttöä ja demareilla on aina Tuomioja.

Keskustan Juha Sipilä on paljon vartija Suomen tulevaisuuden suhteen. Siksi toivoisi häneltä kirkasjärkisiä ja selkeitä turvallisuuspoliittisia näkemyksiä vaalipuheiden sijaan. Mutta ehkä niiden aika koittaa vasta vaalien jälkeen. Nyt vain ei voi oikein varmasti tietää, mitä ne silloin sisältävät.