torstai 22. marraskuuta 2012

Haituvaista kysymyksenasettelua

Kömpelö kuvio ajatusrakennelmani selventämiseksi

Ennen valtiot olivat suhteissa toisiinsa ja hoitivat niitä ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinoin, kunnes ne loppuivat ja sitten oli vuorossa liikekannallepano. Sitten sodittiin, kunnes rauha syystä tai toisesta solmittiin. Nykyisen maailman näen erilaisena. Kehitys normaalista rauhantilasta aseelliseen konfliktiin tapahtuu lähes portaattomasti. Välien kiristyessä käytetään erilaisia painostuskeinoja ja mielipiteenmuokkausta. Tuo kaavion alemman osa soikio on se alue, josta minä haluaisin saada selvää ja johon minusta asettuu tuo blogin otsikossa esiintyvä väkivallaton maanpuolustus.

Tätä asiaa ei ymmärtääkseni / tietääkseni ole pahemmin mietitty. Puolustusvoimien verkostopuolustus lähenee tätä, mutta ei kuitenkaan ihan minun silmissäni vastaa kaikkiin niihin kysymyksiin mitä mietin. Minulle kun tässä on jatkuvasti mukana halu ratkaista myös moraalisia kysymyksiä, hyvin pitkälle väkivallattomuuden periaatteiden mukaan. PV:ssä ei varmaankaan olla asiaa tältä kantilta niin riemumielin olla lähestymässä, mutta myös perinteiselle antimilitaristiselle aseistakieltäytyjäliikkeelle tällainen kysymyksenasettelu lienee vieras.

Maanpuolustus on joka tapauksessa aktiivista toimintaa, jossa oman maan ja kansan etua suojataan jonkun tahon pyrkimyksiä vastaan. Keinoja näiden pyrkimysten ajamiseen on nykyään niin kovin monenlaisia: cyber-hyökkäykset, viestintä, kauppapolitiikka jne. Voiko tuossa soikiossa olla sijaa minkälaiselle toiminnalle, kuka sitä organisoi ja millä periaatteilla. Ja voiko väkivallattoman vakaumuksen omaava henkilö olla mukana tällaisessa toiminnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti