Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon

Aivan loppuvuodesta 2019 ilmoitti kolme kokenutta vastamediatoimijaa perustaneensa Toimittajaliiton Journalistiliiton kilpailijaksi. Liitto myöntäisi omia pressikorttejaan, kouluttaisi väkeään, auttaisi oikeudellisesti ja jakaisi apurahoja. Lisäksi siihen kuuluu Julkisen sanan neuvoston vastine Sananvapausneuvosto, jonka on tarkoitus lukijoiden kanteluiden perusteella antaa lausuntoja. Keskeisinä toimijoina on tunnettuja vastamediapersoonia, mutta myös taustalla on nähtävissä hahmoja, jotka kertovat paljon liiton olemuksesta ja tavoitteista.

Toimittajaliitto itse asiassa kokoaa yhteen ja tavallaan tiivistää hyvin monia viime aikojen teknologisia, poliittisia ja sosiaalisia kehityskulkuja. Tämä tekee siitä paitsi hyvin mielenkiintoisen tarkastelun kohteen, myös potentiaalisesti vaikuttavan toimijan.

Tavoitteena uusi toimittajuus

Toimittajaliitto tähtää nimenomaan yhteisön luomiseen ja toisenlaisen toimittajuuden rakentamiseen. Perinteinen journalismi ei sille kelpaa, mutta se haluaa saada saman arvonannon ja aseman kuin journalismilla. Tai liiton levittämä väite itse asiassa on, että journalistit ovat pettäneet journalismin ja he ovat niitä todellisia journalisteja.

Toiminnan tavoittelema kohderyhmä on kirjavaa, mutta joitain yhteisiä piirteitä voi hahmotella sen pohjalta, miten liiton hallituksen jäsenet kuvaavat liiton tavoitteita. Ennen kaikkea liitto tarjoaa mahdollisuuden ylenkatsotuille ja ohitetuille saada arvostusta ja vakavastiotettavuutta. Sellaiselle kutsulle on varmasti kuulijoita. 

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on journalistisen median ylenkatsominen. Tätä he nimittävät valtamediaksi ja kuvaavat (virheellisesti) sen yksiääniseksi ja tahallisen vilpilliseksi koneistoksi. Äärimmilleen tämä on viety salaliittoteoriassa, jonka mukaan varautumisorganisaatio Mediapooli määräisi, mitä medioissa mistäkin kirjoitetaan. Kun Janus Putkonen siirtyi Ilja Janitskinin tilalle MV-lehden päätoimittajaksi, otsikoi hän muutoksesta kertovan jutun “Uusi MV-Lehti haastaa Suomen mediapoolin“

Monelle vastamedian tekijälle näyttää avainkokemus olevan, että heidän toimiaan kritisoidaan, jopa ylenkatsotaan. He kokevat myös, että heidän esittämiensä näkemysten poissaolo julkisuudesta on peittelyä, jopa heitä kohtaan suunnattua tavoitteellista toimintaa.  Kritiikkiä kohtaavan vaihtoehtoina on tarkastella kriittisesti joko omaa toimintaa tai kritisoijia. Liitto lyö vastamedian kriitikot totaalisesti maahan. Puheenjohtaja Juha Korhonen nimittää journalistista mediaa valehtelijoiksi ja sihteeri Jarmo Ekman puhuu psykoosista, johon median valheet ovat suuren yleisön vaivuttaneet.

Maahanmuuttajia ja eliittiä vastaan

Journalistisen median luotettavuuden rapauttaminen on juuri tämän vakavastiotettavuuden takia tärkeä tavoite. Jos, ja kun, ihmiset pitävät journalistista mediaa luotettavana, se vähintäänkin kaventaa vastamedioiden mahdollisuuksia esittää omia puolitotuuksiaan tai jopa valheitaan. Journalistinen media pyrkii käsittelemään asioita eri kulmista ja vastamedialle taas on tyypillistä yhden, käytännössä kaiken kattavan näkökulman tarjoaminen selitykseksi.

Uudenlainen toimittajuuden olemusta voi lähestyä niiden teemojen kautta, joita liiton hallituksen jäsenet videoissaan, kukin omalla painotuksellaan, jakavat. Konkreettisesti heille yhteiset sisällöt liittyvät maahanmuuttovastaisuuteen, jopa rasismiin sekä eräänlaiseen kattavaan systeemin- ja erityisesti eliitinvastaisuuteen. Nämä kaksi ulottuvuutta kulkevat nykyisessä poliittisessa tilanteessa pitkälti käsi kädessä. Yhtenä näiden kahden asian ulottuvuutena on näkyville tunkeva Trumpin kannattaminen. Hyvänä esimerkkinä tästä se, että liitolle sloganin keksinyt saa palkinnokseen MAGA-lippiksen KAG-lippiksen. 

Maahanmuutto- ja eliitinvastaisuus ovat yleisiä erityisesti poliittisissa ääripäissä. Toisaalta ollaan äärettömän vakuuttuneita, että elämme maailman parhaassa maassa, jota maahanmuuttajat/hallituspuolueet/yritykset/ay-liike tai joku muu taho yrittää parhaansa mukaan romuttaa. Toisaalta sitten poliitikot, viranomaiset, puolueet ja muut yhteiskuntaa ylläpitävät instituutiot nähdään heikkoina, jopa mädäntyneinä. Taustalla häämöttääkin se ajatus, että itse asiassa he edustavat niitä tahoja, joita olisi syytä nostaa uudeksi eliitiksi, johtamaan, tai itse asiassa pelastamaan maa.

Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen tutkimushanke "Kurjistettuja kutsumassa: Totuudenjälkeisen ajan kansainväliset mobilisaatiostrategiat Suomen, Ranskan ja Yhdysvaltain vastamediassa" tutki vastamedioita ja niiden tapoja vaikuttaa. Tutkimuksen tuloksena esitetään näkemys, ettei kannata tarkastella vastamediassa faktoina esitettyjä väittämiä yksi kerrallaan, vaan ymmärtää, että ne käsittelevät pääasiassa identiteettikysymykisä, eivät niinkään välitä tietoa. Ne rohkaisevat retoriikallaan yleisöään mieltämään itsensä ”kurjistetuiksi” ja ”eliitin” vastavoimaksi.

Juuri samaa retoriikkaa Toimittajaliitto viljelee viestinnässään, vaikka kohteena ovatkin vastamedian tekijät ja potentiaaliset tekijät. Tutkimuksessa vastamedioiden vihollisiksi paljastuivat “suvakit”, jotka sisäinä pettureina mahdollistivat maahanmuuton. Toimittajaliiton kohdalla pettureiksi maalataan journalistinen media, tai “valtamedia” kuten he nimittävät. Vastamedioiden tekijät ja kuluttajat ovat heidän uhrejaan ja Toimittajaliitto on nyt perustettu taistelemaan heidän puolestaan.

Positiivista vastakaikua perussuomalaisissa

Toimittajaliiton journalisminvastainen eetos ei suinkaan ole vain äärimmäisissä marginaaleissa toimivien yksinoikeus. Halla-aholaisessa perussuomalaisessa puolueessa on vastaavia virtauksia näkyvillä. Yleisradio on puolueen hampaissa ja ylipäätään puolueen johto ja jäsenistö mieltävät median viholliseksi. Puheenjohtaja Halla-ahon analyysi median asemasta ja nykytilasta on hyvin yhdenmukainen Toimittajaliitosta esitettyjen näkemysten kanssa: “Vanhoina aikoina median tehtävä oli ravistella vallitsevia totuuksia ja nostaa esiin ongelmakohtia. Media on pitkälti luopunut tästä tehtävästään ja ryhtynyt tällaiseksi vallassa olijoiden puudeliksi, jolloin on tietysti oppositiopuolueen tehtävä nostaa epäkohtia esiin ja käydä niistä keskustelua.”

Puolueen lehti Suomen uutiset on kieltäytynyt liittymästä Julkisen sanan neuvoston jäseneksi. Se ei ole myöskään kirjoittanut sanaakaan Toimittajaliitosta. Matias Turkkila on terävä ja politiikan lainalaisuudet tunteva media-ammattilainen, joka ei varmaankaan halua koskea hankkeeseen pitkällä tiikullakaan sen epämääärisyyden vuoksi. Sen sijaan muualla puolueessa on otettu uusi toimija vastaan suorastaan innostuneesti.

Kun hanke tuli juli, niin sitä juhli pitkässä blogitekstissään Jukka Hankamäki, tuplatohtori, joka toimii perussuomalaisten ajatuspajan mediatutkijana. Siinä hän puolustaa liittoa nimenomaan kilpailun näkökulmasta ja toteaa: “Totuus punnitaan nimenomaan vapailla markkinoilla.” 

Tämä ajatuksen sisällä on oletus, että kansansuosio ainakin jollain tasolla ratkaisee sen, mikä on totuus. Demokratiassa kansansuosio toki ratkaisee sen, miten asioihin suhtaudutaan, mutta totuus ei ole sama asia kuin vallitseva tila. Koska Hankamäki on väitellyt tohtoriksi sekä filosofiasta että valtiotieteistä, voi hänen sanansa ottaa tosissaan, ei vain yrityksenä saada hienolta kuulostava ajatus julki. Aikoinaan silloinen PS:n puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo muotoili saman ajatuksen näin: “Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Riemua koki myös Järvenpään perussuomalaisten puheenjohtaja Petri Perta, joka oli myös tutkija Arto Luukkasen kampanjapäällikkönä eduskuntavaaleissa. Hän julkaisee Nykysuomi-nimistä vastamediaa, jonka sai haltuunsa Juha Korhoselta. Perta myös ilmoitti liitosta kertovan jutun lopussa tulleensa hyväksytyksi Toimittajaliiton jäseneksi. 

Jää nähtäväksi, miten näkemysten yhdenmukaisuus vaikuttaa ja lämpenevätkö perussuomalaisten välit puolueena Toimittajaliiton kanssa. Se näyttää jo selvältä, että jäsenistön ja kannattajien keskuudessa sympatiaa löytyy.


Toimittajaliiton toimijat ja heidän taustansa 

Olennaista tällaisessa toiminnassa on yrittää ymmärtää vetovastuussa olevien motivaatiota. Inhimillinen toiminta on aina toimijoidensa näköistä ja siksi liiton olemusta voi hahmotella myös keskeisten toimijoiden kautta.

Liiton puheenjohtaja Juha Korhonen on porukan käytännön mies, joka ei turhia kursaile. Hän naulaa hyvin suoraviivaisesti tavoitteita. Ilmeenkään värähtämättä hän sanoo lanseerausvideossaan Toimittajaliiton aikovan valvoa tiukasti omia jäseniään Journalistin ohjeiden noudattamisessa. Mutta enemmän hän korostaa perinteisen "liitonmiehen" tapaan toiminnan olevan joukkovoimaa omien puolesta. 

Korhosen puheissa nousee esiin jopa mahdollisuus auttaa mahdollisissa oikeustoimissa. Tämä mahdollisuus on hyvin realistinen, jopa todennäköinen, sillä mukaan on ilmoittautunut väkeä, joka on ennenkin joutunut oikeussaliin oman toimintansa seurauksena. Samaan aikaan kun Korhonen jylhästi julistaa vaativansa kunnioitusta omilleen, on hänen oma, muiden hallitusten jäsenten ja liiton someprofiilien käytös usein vähintäänkin hyvien tapojen vastaista. Vertauksena voisi käyttää jatkuvasti rottamaisesti pelaavaa jalkapalloilijaa, joka levittelee käsiään tultuaan huomatuksi, mutta joka jokaisesta itseään koskevasta hipaisustakin nostaa älämölön ja vaatii tuomarilta keltaisen kortin käyttöä.

Korhonen poikkeaa skenen toimijoiden yleisestä toimintatavasta siinä, että hän ei varsinaisesti tuo esiin maailmankatsomuksellisia näkemyksiään. Korhonen korostaa puheissaan taloudellisia ulottuvuuksia, joka kertonee hänen omasta lähestymistavastaan. Liiton perustamisesta hän twiittasi näin: "Toimittajaliitto aloittaa toiminnan. Toimittajat ja tiedonvälittäjät Joutuvat häirinnän kohteeksi koko aika. Nyt on luotu organisaatio heille turvaksi. Lisäksi voimme organisaatiossa tukea taloudellisesti tiedonvälitystä".

Janus Putkonen kertoo omassa liiton lanseerausvideossaan suorastaan raamatullisen kertomuksen, miten hän ensimmäisen kerran vieraillessaan Donbassissa kiipesi vuorelle ja näki sieltä sielunsa silmin miten itä ja länsi kävivät kamppailua vapaudesta. Tätä kamppailua hän nyt kertoo käyvänsä sekä Suomen että lisäys: Ukrainassa sijaitsevien Donbassin mielikuvitustasavaltojen puolesta. Käytännössä Putkonen on osa Venäjän rakentamaa propagandakoneistoa, jolla se pyrkii omiin valtapoliittisiin päämääriinsä. Putkonen on itsejulistautunut vapaustaistelija, joka rakastaa suuria eleitä, huomiota ja joka myös kaikesta päätellen uskoo omiin juttuihinsa.

Putkosen tausta on ensimmäisessä merkittävässä suomalaisessa vastamediassa verkkomedia.org:issa. Hän on myös ollut Itsenäisyyspuolueen ehdokas. Esittäytyessään Toimittajaliiton yhteydessä hän kertoi synkän tarinan, miten hänet oli peloteltu pois Itsenäisyyspuolueen vaaliehdokkuudesta. Omaa tärkeyttä tihkuva tarina kuvasi pimeyden voimia, jotka "piti ottaa tosissaan"

Sihteeri Jarmo Ekman puolestaan kertoo omassa videossaan hieman arkisemmin siitä, miten hän havahtui siihen, etteivät asiat olleetkaan niin kuin oli opetettu. Hän korosti, että tämän vuoden aikana monet tulevat oppimaan, etteivät asiat olekaan niin kuin he ovat luulleet. Tämä näkemys nousee hänen omaksumansa QAnon-salaliittoteoriasta. Hän on yksi johtavia QAnon-julistajia tässä maassa.

Ekman antaa vaikutelman etsijästä, jolle eivät tavanomaiset kuviot ja selitykset enää kelpaa. Hän poikkeaa kahdesta muusta, ja useimmista muistakin disinformaation parissa toimivista, siinä, että hän ei vaikuta vihaiselta tai aggressiviselta. Älykkyys, myönteinen mielenlaatu ja sosiaaliset taidot yhdistelmänä ovat harvinainen asia, erityisesti siinä vainoharhaisessa maailmassa, josta Ekman maailmankuvansa ammentaa.

Salaliittoteorioita suosiva kulttinen miljöö

Salaliittoteoreetikoille on tyypillistä alttius hyväksyä myös muita salaliittoteorioita. Salaliittoteorioita tutkinut sosiaalipsykologian professori Viren Swami Anglia Ruskin -yliopistosta lausui tästä alttiudesta haastattelussa näin:

"Henkilö, joka uskoo pakolaisiin liittyviin salaliittoteorioihin on tutkimustiedon valossa altis myös muille teorioille. Hän saattaa omaksua salaliittoihin perustuvan maailmankuvan ja alkaa nähdä yhteyksiä sellaisten asioiden välillä, joissa niitä ei oikeasti ole.
Jotta ihminen omaksuu salaliittoteorian, hänellä täytyy olla taipumusta jättää huomiotta todistusaineistoa, joka puhuu teoriaa vastaan. Teoria vahvistaa jo valittua maailmankatsomusta. Teoriaa vastaan sotivien todisteiden hyväksyminen taas pakottaisi muuttamaan maailmankatsomusta, ja se on erittäin vaikeaa."

Jotkut ympäristöt ovat salaliittoteorioiden suhteen hyvin sallivia, suorastaan rohkaiseviakin. Kulttinen miljöö on ympäristö, jossa suhtaudutaan sallivasti erikoisiinkin käsityksiin asioista, kunhan ne tulevat yhteisön omilta jäseniltä. Tämä hyväksynnän hakeminen ja saaminen on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää, sillä salalliittoteoreetikot ja muut joutuvat jatkuvasti kamppailemaan käsitystensä puolesta. He eivät yleensä saa niille hyväksyntää lähipiiriltään, medioilta tai juuri mistään muustakaan ulkopuolisesta lähteestä. Näin se yhteisö, joka jakaa samat, muiden hylkimät käsitykset, tulee entistä tärkeämmäksi.

Hyvinä, tai pikemminkin ikävinä, esimerkkeinä tästä, ovat QAnon-salaliittoteoreetikot, jotka ovat ajautuneet eroon läheisistään. QAnon sisältää paljon kulttimaisia ominaisuuksia muutenkin, pyrkien tarjoamansa tiedon rakenteella erottamaan jyrkästi valitut ja muut. Qanonistien käyttämä hashtag onkin #WWG1WGA, “Where we go one, we go all.”

Travis View  kertoo ilmiöstä Daily Beastin haastattelussa: 

"QAnon-yhteisön ihmiset puhuvat usein perheestä ja läheisistä vieraantumisesta. He ajattelevat tämän olevan paitsi väliaikaista, myös muiden vika. He lohduttavat itseään kuvittelemalla sitä hetkeä, kun paljastuu heidän olleen oikeassa. Sen jälkeen he uskovat asioiden paitsi palavaan ennalleen, heidän myös nousevan arvostetuiksi henkilöiksi yhteisössään."

Toimittajaliiton hallituksesta Jarmo Ekman on hyvin ulkomaille verkottunut QAnon-salaliittoteoreetikko ja jakaa käsityksiään, peitellysti tosin, myös Toimittajaliiton aloittamista koskevalla videollaan. Toimittajaliiton ensimmäinen videoesittely oman porukan ulkopuolellla tapahtui Blokkimediassa, joka on keskeinen suomalainen QAnon-YouTube-kanava. Sitä ennen Toimittajaliitto oli tekstimuodossa esillä Korhosen entisessä mediassa, Nykysuomessa. Myös suomalainen salaliittoterioiden verkosto on levittänyt tietoa liitosta. Sinällään on luonnollista, että ensimmäisenä mennään niihin paikkoihin, joihin on läheisimmät suhteet.

Tämän jälkeen Korhonen on vieraillut myös Olli Hakalan YouTube-kanavalla keskustelemassa disinfoskenessä hyvin tunnetun Arto Laurin ja Matti Loimupalon kanssa. Voi hyvinkin olla, että kevään mittaan liiton miehet kulkevat levittämässä sanomaansa eri kanavilla ja samalla värväävät toimijoita mukaan liittoon.

Elävä kuva helppo väline

Videoiden käyttö on ylipäätään hyvin keskeinen osa Toimittajaliiton olemusta, vaikka Korhonen pyrkii nostamaan myös muita tapoja julkaista esille. Painopiste tulee näkyviin myös siinä, että liiton tavoitteena on julkaista oma videoalusta. Facebookin ja YouTuben tiukentuneet vihapuheen vastaiset käytännöt ovat hävittäneet lukuisia vastamedian kanavia. Vaihtoehtona paljon käytetyn venäläinen VKontakte-palvelun huono puoli on, että se tavoittaa hyvin pienen ihmismäärän. Suuremmat ihmismassat, joita kuitenkin tavoitellaan, ovat Facebookissa ja osin myös Twitterissä.

Elävän kuvan lähettämiset tilanteista eli skriimit ovat olennainen osa Toimittajaliiton kohderyhmän toimintaa. Videota on nykyisen helppoa ja halpaa tehdä. Itse asiassa äärioikeistolainen ja rasistinen kenttä on kehittänyt ilmaisten videopalvelujen käytön poliittisen toiminnan sisältönä ja organisointina hyvin pitkälle. Siinä kunnostautui erityisesti nyt jostain syystä kaikesta toiminnasta syrjään sysätty Marco de Wit. Toimittajaliitto myös riemuitsi suuresti Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen jäätyä ilman lähestymiskieltoa oikeudessa. Sen kunniaksi liitto myönsi ensimmäiset jäsenkortit heille.

Liiton rahoista ei ole tietoa

Toimittajaliiton taloudesta ei ole kerrottu käytännössä mitään. Tai on sen verran, että sanotaan jäsenmaksujen ja lahjoitusten kattavan budjetin ja Venäjältä "ei tule euroakaan".  Liiton kerrotaan myöntävän apurahoja jäsenilleen.

Kellään mukana olevista aktiiveista ei ole tähän asti nähdyn perusteella mahdollisuuksia rahoittaa liittoa. Ekmanin kertoessa englanninkielisessä videossaan toiminnastaan liitossa, käytti hän sanaa working. Siis työskennellä, joka taas sisältää ajatuksen palkasta. Vapaaehtoisuus olisi toimimista tai osallistumista. Mitään suoraan sanottua kantaa hallituskolmikon mahdollisesta palkallisuudesta tai palkattomuudesta ei ole ollut.

Vaatimattomallakin osa-aikaisen palkalla, jota varmaan nauttivat ainakin puheenjohtaja ja sihteeri, ovat menot useampi tuhat euroa kuukaudessa. Jos liitto maksaa palkkaa, jolla tulee edes jotenkin toimeen, nousevat kulut vakuutuksineen ja muineen melkein väkisinkin viisilukuisiksi kuukaudessa. Toimintasuunnitelman mukaiset toimet eivät nekään ole ilmaisia, sillä tiloja ei ilmaiseksi saa eikä videojulkaisualustan teko ja ylläpito ole ilmaista. Siitä ei myöskään ole tietoa, onko liitolla jokin oma tila vai pyöriikö toiminta kotitoimistoista. 

Normaaliin tapaan liitto kerää lahjoituksia ja odottaa uutta rahankeräyslakia keväällä, jolloin pienehköjen rahasummien kerääminen helpottuu.

Bäckmanin vahvat Venäjä-kytkennät

Toimittajaliiton tienoilla on oikeastaan kaksi ihmistä, joihin voi liittää jonkinlaisia taloudellisia resursseja. Toinen on Johan Bäckman ja toinen Risto Pietilä. Kummankin henkilökohtainen taloudellinen asema on kuitenkin vähintäänkin hyvin riippumaton. Kummankaan osallistumisesta liiton rahoitukseen ei ole minkäänlaisia suoria todisteita. Ylipäätään mistään liiton saamasta rahoituksesta ei ole mitään muita todisteita kuin se, että rahoitusta ainakin jonkin verran vaativaa toimintaa on.

Johan Bäckman on liiton johtotriolle hyvin tuttu mies. Putkonen päätyi nykyisiin hommiinsa Venäjän asiaa ajamaan hänen avustuksellaan ja kaksikko on yhdessä isännöinyt Donbassissa vierailleita suomalaisia. Heidän suhteensa juontuu jo 2010-luvun alkuvuosiin. 

Ekman ja Bäckman ovat toimineet yhdessä ainakin Donetskin "suurlähetystössä".  

Korhonen puolestaan pesi Bäckmania puhtaaksi hänen ollessaan syytettynä yhdessä Ilja Janitskinin kanssa. MV-lehdessä olleen videohaastattelun perusteella olisi voinut luulla, että Johan Bäckman vain juuri ja juuri tietää, mikä Venäjä on, vaikka hän oli jo vuosia työskennellyt suoraan presidentinhallinnon alaisen Strategisen tutkimuksen instituutin (RISI) pohjoismaiden edustajana. RISIä pidetään Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n osana, vaikka se muodollisesti siitä onkin erotettu. 

Kun Helsingin Sanomat kokosi artikkelissaan hyvin yhteen Bäckmanin ja Toimittajaliiton kytkentöjä, riensi liittoa tukemaan Nykysuomi. 

Aiemman toiminnan perusteella on selvää, että Johan Bäckmanin toimintaan Venäjän valtion hyväksi kuuluu disinformaation levittäminen niin Suomessa kuin sen ulkopuolellakin. Toimittajaliitto on sen takia mitä oivallisin työväline hänelle. Disinformaation levittämisessä olennaista on saada luotua verkostoja, joissa viestejä toistetaan ja näin vahvistetaan. Puhutaan kaiuttamisesta tai jopa kaikukammiosta. Kun viestiä toistetaan tarpeeksi kauan vastaedioissa, niin todennäköisyys sille, että se ponnahtaa oieksiin medioihin kasvaa. Hyvä, harvinaisen selvärajainen, esimerkki tästä ilmiöstä oli Helsingin yliopiston tutkimus, jossa todettiin MV-lehden ilmaisujen siirtyvän eduskuntakeskusteluun.

Bitcoin-Pietilä

Risto Pietilä puolestaan on värikäs hahmo, jonka henkilöhistoriaan kuuluu monenlaisia asioita. Näkyvyyttä hän sai aikanaan hopea-bisneksillään, joissa oli paljon perinteisestä liiketoiminnasta poikkeavia piirteitä. Hän loi omaisuuden bitcoineilla ja bitcoinit puolestaan ovat pilkahdelleet siellä täällä esiin.

Poliisin kuulustelupöytäkirjassa Johan Bäckmanin ja Ilja Janitskinin kanssa syytteessä ollut Asta Tuominen kertoo hänen hallussaan olleiden neljän bitcoinin tulleen Risto-nimiseltä henkilöltä, jonka sukunimeä hän ei halunnut kertoa. Ilja Janitskin kyseli pakoilunsa aikana bitcoinien vaihtamisesta tavalliseksi rahaksa ja myös kiitti julkisesti Risto Pietilää siitä, että tämä osti hänelle auton. Autolla Janitskin pakeni Barcelonasta  Andorraan.

Pietilä veti MV-lehden kautta levitettyä Kansanmarkka-hanketta, jonka väitettiin olevan eräänlainen paikallisraha, joka luo rinnakkaista rahataloutta. Jotkut luonnehtivat sitä pyramidihuijaukseksi. Mukana hankkeessa olivat mm. Ilja Janitskin, Juha Korhonen ja lukuisa joukko muita disinfo-skenestä tuttuja nimiä. Hanke kaatui.

Sosiaalisen median tiliensä perusteella Pietilän maailmankatsomus on varsin erikoinen ja hän on myös levittänyt QAnon-materiaalia. Viime aikoina  Asta Tuominen on lähes järjestään pitänyt hänen Facebook-päivityksistään. Toimittajaliiton chattia moderoidessaan Tuominen kertoi aloittaneensa englanninkielisen nettilehden päätoimittajana. Pietilä on juuri aloittanut julkaisemaan The Dragon Times -nimistä englanninkielistä nettilehteä.

Tuominen on pitkän linjan toimija, joka oli muun muassa Homma-foorum -taustaisen Muutos 2011 -liikkeen ehdokkaana ainakin kaksissa vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa hän oli Itsenäisyyspuolueen  ehdokkaana. Hän oli myös yhdessä Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin kanssa vastaamassa syytteisiin liittyen MV-lehteen ja sai pienen tuomion. Tutkinnassa kävi ilmi, että Tuominen oli se, kuka teki pääasiallisen työn lehdessä, vaikka pysytteli visusti taustalla. MV:n jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa Juha Korhosen perustamassa NykySuomi-vastamediassa. Tuomisen työskentelyn aikana ja edelleen Nykysuomea vetää Petri Perta.

Tavoitteena enemmän disinformaatiota

Toimittajaliitto on siis rakennelma, joka on pystytetty perinteiseen mediaan ja muuhun vallankäyttöön kohdistuvan kritiikin, jopa vihaieliyyden pohjalta. Sen avulla voi jäsen tai edes heidän asiaansa sympativoiva voimaantua joukosta ja julkilausutuista asioista sekä kokea merkityksellisyyttä omassa toiminnassaan. Määrällisenä tavoitteena voi toimintasuunnitelmasta lukea, liitto haluaa oman eetoksensa mukaisen sisällön tuotannon lisääntymistä. Siis käytännössä enemmän ja paremmin teknisesti tuotettua disinformaatiota.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho oli hyvin suorasanainen liittoa kommentoidessaan:  ”Heidän nettisivunsa eivät vakuuta. Teksti siellä on sen tason puppua, että on vaikea uskoa, että kukaan niistä vakuuttuisi. Se on disinformaation ja valheiden levittämistarkoituksessa perustettu kyhäelmä, jonka tarkoitus on aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa.”

Aho on oikeassa liiton tavoitteista, mutta väärässä siinä, että uskottavuus estäisi ihmisiä ottamasta sitä tosissaan. Itse asiassa tietynlainen rouheus on joillekin merkki aitoudesta. Hankalien ja monimutkaisten asioiden selittäminen voi toiselle näyttäytyä puppuna, toiselle kerrankin ymmärrettävänä selityksenä.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään Suomen sisäisestä tilanteesta, varsinkin, kun liiton kytkennät Venäjän valtion toimiin ovat niin selkeästi näkyvillä. Venäjän informaatiovaikuttamisen ytimessä on pyrkimys luoda hämmennystä ja epävarmuutta siinä mitassa, että yleinen mielipide ja sitä myötä demokraattinen päätöksenteko muuttuu puuroiseksi. Kun joku ajattelee, että ei näistä asioista voi oikeasti oikeaa laitaa löytää tai että ei ole olemassakaan oikeaa totuutta, vaan vain kilpailevia näkemyksiä, on tavoite saavutettu.

Tämä totuuden olemassaoloa ja yleisten käsitysten virheellisyyttä häivyttävä asetelma tulee jatkuvasti näkyviin liiton johtohenkilöiden puheenvuoroissa. Tästä hyvänä esimerkkinä on puheenjohtaja Korhosen taajaan toistelema termi mielipideuutinen, jolla hän leimaa jotkin todellisuudesta kertovat, faktoihin pohjautuvat uutiset mielipiteiksi ja siis merkityksettömiksi totuuden kannalta. Tällä termillä on mahdollisuus pyyhkäistä sivuun omia näkemyksiä haittaavat faktat uutisissa.

Journalistisen median luotettavuuden rapauttaminen on äärimmäisen tärkeä tavoite. koska siinä onnistuttaessa, on paljon enemmän tilaa väittää mitä haluaa. Jos, ja kun, ihmiset luottavat uutismedioihin, niin he ottavat sieltä ainekset tulkita tapahtumia ja vaihtoehtoiset totuudet saavat vähemmän tilaa. Mitä paremmin olemme keskimäärin kartalla siitä, missä mennään, sitä huonommat mahdollisuudet tällaisilla eksyttäjillä on onnistua.