tiistai 7. elokuuta 2018

Minä, Huhtasaari ja vihapuhe


Klikkaamalla kuvan suureksi voi lukea twiitin, josta tämä kaikki lähti ja poimintoja keskusteluun liittyneistä twiiteistä.

Viime viikonlopppuna bongasin Twitterissä Dmitry Gurbanovin kuvakaappauksen, jossa näkyi miten perussuomalaisten varapuheenjohtaja, presidenttiehdokas ja kansanedustaja Laura Huhtasaari retwiittaa Angela Siniwaara -nimisen nimimerkin twiitin.

Siinä rinnastettiin Jyväskylän yliopiston professorin Tapio Puolimatkan puheenvuoro siitä, miten hänen mielestään pedofiliasta pyritään tekemään hyväksyttävää, professori Heikki Hiilamon puheenvuoroon siitä, miten sosiaalisen median vihanlietsonta ja valheet ovat vahingollisia.

Siniwaaran tili on itse asiassa hyvin tyypillinen näkökulmansa edustaja harhaisuudessaan ja monomaanisuudessaan. Vihollisia ovat vapaa lehdistö, liberaalia demokratiaa ajavat poliitikot, poliisi, Clintonit, Obama, liberaalit, Syyrian valkokypärät ja ylipäätään eri tavalla ajattelevat. Merkittävin vihollinen ovat ulkomaalaiset, erityisesti islaminuskoiset nuoret miehet. Kaikki muut kuin hänen hengenheimolaisensa ovat kommunisteja ja marxilaisia ja siis vihollisia.

Seksuaalisuus on twiiteissä myös hyvin voimallisesti läsnä, nimenomaan häpeän ja uhan kautta esitettynä. Siniwaara vakuuttaa Michelle Obaman olevan mies ja kuvaa tätä näkemystään myös varsin anatomisesti.

Hän levittää myös niin sanotun Pizzagate-salaliittoteoriaan liittyviä näkemyksiä maailman valtaeliitistä lapsia murhaavina pedofiileinä. Myös QAnon-salaliitto kuuluu hänen levitykseensä. Ylipäätään yhteiskunnalliset instituutiot poliisista puolueisiin ja mediasta virkakoneistoon ovat Siniwaaran pahaksi leimaamia vihollisia. Salaliittoteoriansa nimimerkki ammentaa Yhdysvalloista.

Tämä nimimerkki Angela Siniwaara muuten perustettiin alun perin ”parodiaksi” poliisitilistä ja oli osa sitä äärioikeistolaista hyökyä, joka syntyi, kun poliisi yritti ottaa vahvemman otteen vihapuheesta ja verkkokeskustelujen henkisestä väkivallasta.

Kaikkien kiihkoilijoiden tapaan Siniwaara tekee hyvin selväksi, kuka on hänen mielestään paha, joten retwiittaukset ja vastaavat voidaan ottaa osoituksina hänen positiivisesta suhtautumisestaan. Se suhtautuminen ei tietenkään ole kohteiden vika, mutta kertoo kuitenkin jotain näiden asemoitumisesta julkisessa keskustelussa. Hyvisten listalla nimimerkillä Siniwaara ovat perussuomalaiset, Donald Trump, Wiik & Lokka, alt-right, Tommy Robinson, Henry Laasanen, Reijo Tossavainen, Alex Jones, Fox News, QAnon ja monet muut vastaavat.

Huhtasaari lähti itse alusta asti väittämään vastaan minulle. Hän myös aktiivisesti tykkäsi kannattajiensa vastaväitteistä minulle. Missään kohtaa hän ei nähnyt mitään syytä itsessään, vaan vain kyseenalaisti koko huomioni olennaisuuden tai sen, että onko asia missään mielessä merkittävä. Lisäksi hän turvautui retoriseen huumoriin, jossa pyysi selittämään mitä hän on tehnyt väärin ja mitä hänen pitäisi tehdä hyvittääkseen väärintekonsa. Hän jakoi puoluetoverinsa Arto Luukkasen bloggauksen, jonka avulla hän käänsi itseensä kohdistetun kritiikin stalinistiseksi vainoksi.

Ylipäätään minulle toistettiin lukemattomia kertoja hänen ja hänen kannattajiensa toimesta olevani turhan kyttääjä, suorastaan sortokoneiston osa. STASI, Gestapo ja muut vastaavat vertaukset singahtelivat. Lukuisista pyynnöistäni huolimatta kukaan ei vastannut minulle kysymykseen siitä, mikä twiitissäni oli väärin muu kuin sen olemassaolo. Osa keskustelijoista oli selvästi pulushakin pelaajia. Pulushakissa pelaaja lehahtaa paikalle, kaataa nappulat, ulostaa laudalle ja lentää kertomaan kavereilleen miten jauhotti suvakin.

Jos minulle olisi huomautettu vastaavasta, niin olisin tutkinut tilannetta ja aiheen löytyessä pyytänyt anteeksi sekä poistanut twiittini. Näin on kohdallani tapahtunutkin ja tulee varmaan tapahtumaan tulevaisuudessakin. Asioita menee välillä pieleen. Käydyn keskustelun perusteella minun on päädyttävä johtopäätökseen, että Laura Huhtasaareen mielestä tuossa hänen retwiittauksessaan ei mennyt mikään pieleen.

Eräs näissä yhteyksissä käytetty tapa väheksyä keskustelukumppania on väittää keskustelun ”menneen hänelle tunteisiin”. Tämä on aikamoinen paradoksi, kun keskustelussa nimenomaan on keskitytty siihen, että eri mieltä oleva tuntisi itsensä mahdollisimman huonoksi, tyhmäksi ja uhatuksi. Tässäkään keskustelussa ei kukaan kertaakaan edes pyrkinyt vakavasti otettavasti kumoamaan alkuperäistä näkemystäni, vaan pääosa vasta-argumenteista oli suunnattu siihen, miten alhainen ja huono ihminen minä olen nostaessani asian esiin.

Kun Huhtasaaren kannattajat alkoivat reagoimaan keskusteluumme, niin ne twiitit sisälsivät runsaasti panettelua ja solvauksia. Huhtasaari oli siis merkitty myös niihin twiitteihin, joten hän sai ne luettavakseen ihan samalla kuin minä.  Mainitsin sitten erikseen keskustelussa Huhtasaarelle hänen kannattajiensa käytöksestä, mutta hän ei sittenkään asiaan tarttunut millään tavalla. Opettajana hän kyllä tunnistaa häirinnän ja kiusaamisen sekä tietää, että se voi loppua vain jos valta-asemassa oleva puuttuu siihen. Huhtasaari on valta-asemassa kannattajiinsa nähden. En tosissani odottanut hänen puuttuvan tilanteeseen, mutta halusin antaa hänelle siihen mahdollisuuden. Tein sitten pienen koosteen näistä twiiteistä ja julkaisin sen. Se taas aiheutti oman vastareaktionsa sekä häneltä että hänen kannattajiltaan. Eräs Huhtasaaren vankka kannattaja kirjoitti tähän tyyliin:

”Sano nyt sitä sitten vaikka asiaperusteiseksi kritiikiksi, kuitenkin reagoit mikä sai aikaan vastareaktion. Solvaus ja panettelu kuulostaa kyllä hiukan uhriutumiselle, sanoisin sitä ansaitsemaksesi palautteeksi.”

Oli siis minun oma vikani, että jouduin henkisen väkivallan kohteeksi. Mukaan keskusteluun ilmestyi myös toinen perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä. Hänen kanssaan olen vääntänyt ennenkin ja hän näki tarpeelliseksi opastaa kollegaansa:

”Eli Riiheläisellä on siis aikaa yhteiskuntarauhan horjuttamisen ymmärtämisen ohella kytätä muita somessa ja käydä narisemaan näiden retwiiteistä. Hanki joku oikea harrastus?”

Tässä hän toistaa keskustelussa usein esiintynyttä vastaväitettä siitä, ettei Huhtasaaren retwiittaus ollut merkityksellistä. Itse perustelin sitä keskustelussa niin, että demokratiassa poliitikkojen yhteydet, aatteelliset ja muut, ovat erittäin olennainen asia. Myös sen takia, että poliittinen johtaja johtaa myös kannattajiensa ajatuksia ja asenteita. Retwiittamalla harhaisen nimimerkkitilin sisältöä tuli Huhtasaari näin legitimoineeksi kannattajiensa silmissä tätä tiliä. Johtajuuden keskeinen taito on välittää tavoitteiden mukaista informaatiota johdettavilleen.

Kuumimman keskustelun jo laannuttua retwiittasi Vasarahammer-nimimerkki joukon twiittejäni, varustaen ne omalla kehystyksillään, joiden tavoitteena oli saada minut näyttämään typerältä ja itsekeskeiseltä turhanjauhajalta. Vasarahammer on äärikansallismielisen ja muukalaisvihamielisen skenen terävimpiä ajattelijoita, jonka blogi on hyvin seurattu ja arvostettu niissä piireissä. Retwiittasin hänen twiittinsä sellaisenaan ja kun kyseessä on tosiaan tarkkanäköinen ja älykäs ihminen, niin päätin häneltäkin kysyä, että mikä minun twiitissäni oikein oli väärin. Hän ei kysymykseeni vastannut, mutta ilmoitti kuitenkin näin:

"Jos haluat jatkossakin vahtia persupoliitikkojen twiittihygieniaa, ole hyvä vain mutta älä ihmettele, jos joku ei moisesta tonkimisesta pidä."

Käytännössä tuossa sanottiin, että jos vielä sanot näistä asioista jotain, saat taas turpaasi täällä verkossa. Minä tulkitsin tuon uhkaukseksi. Kun sen sanojana ei ole mikään normiöyhö, joka on vaarallinen lähinnä itselleen, niin tiedän paskamyrskyn taas nousevan. Vastasin hänelle parin twiitin keskustelun jälkeen, että varoitus on tullut perille ja liitin mukaan kuvan palavan ristin ääressä olevista klaanilaisilta.

Paskamyrsky noussee siis myös tästä kirjoituksesta. Tällaisesta informaatiotilan hallinnasta henkisen väkivallan avulla on ilmestynyt oiva Saara Jantusen artikkeli Sotilasaikakauslehdessä. Tämä on tavoitteellista toimintaa, jolla on poliittisena päämääränä pitää eri mieltä olevat hiljaa vaikka väkisin:

"Sosiaalisessa mediassa mobilisoitavaa yleisöä voidaan käyttää kuten virtuaalista tuhoamispataljoonaa. Sen tehtävänä on murtaa kohteensa mieli ja pyrkiä poistamaan tämä pelikentältä."

Mutta en minä ole hiljaa. Toivottavasti muutkaan eivät ole, sillä hiljaa pysyttelevä on vihapuheen voitto. Vihapuheen voitot ovat demokratian, sananvapauden ja ihmisyyden tappioita.

Koko keskusteluketju Twitterissä on vapaasti luettavissa täällä.

40 kommenttia:

  1. Kaskimanner ja ilopuhe.

    Punaturvalla on kyllä asiallinen viholislista.

    VastaaPoista
  2. Lopuksi vielä uhriutuminen. Hohhoijaa...

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa uuteen normaaliin. Somen trollitilien käyttö poliittisiin tarkoitusperiin tulee luultavasti vain lisääntymään lähitulevaisuudessa.
    Sisältöhän tämänkaltaisissa operaatioissa on yleensä pelkkää harhaista salaliittohöpinää höystettynä suurehkolla määrällä joko tahallisia, tai tahattomia argumentaatiovirheitä.

    https://www.bloomberg.com/view/articles/2018-07-24/politicized-trolling-on-line-is-more-destructive-than-fake-news

    VastaaPoista
  4. Huhtasaarihan on älyvapaan hörhöilyn kärkinimi. Eikä siinä mitään. Idiotismia ei ole lailla kielletty.

    Minusta on hyvä, että hän tuo ajattelunsa tason julkisesti esille.
    Antaa hörhöjen siis esitellä idiotismiaan sielunsa kyllyydestä. Silloin sitä on mahdollista kommentoida. Lisäetuna saadaan myös ne joiden ÄO ylittää kengännumeron, pysymään erossa hörhöjen poliittisista liikkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti hörhöt ovat hyvin järjestäytyneitä, väkivaltaisia ja murhanhimoisia (vrt. Breivik). Sen lisäksi Hugenberg-mediamme, poliisimme ja suomenkieliset porvaripuolueet paijaavat heitä myötäpäivään, ehkä pelosta, ehkä opportunismista ja ehkä ihan aatteellisesta yksimielisyydestä.

      Poista
    2. Panu Petteri, jos jokin taho syyllistyy laittomuuksiin, oikeuslaitos hoitakoon asian.

      Vaikka olen jyrkästi eri mieltä näiden hörhöjen kanssa, ei se oikeuta minua (porvaria) estämään heitä ilmaisemasta mielipiteitään.

      Sanan ja ajatuksen vapaus on vapaan yhteiskunnan keskeinen edellytys. Ymmärrän, että väärät ja älyttömät mielipiteet ärsyttävät, pelottavat jne. Pelissä on kuitenkin paljon tärkeämmät arvot kuin loukatut tunteesi.

      Hyökkäyksesi porvareita kohtaan kertoo enemmän itsestäsi kuin porvareista. Ainakin se kertoo sen, että vasemmistolaiseen ajatteluun taipuvaisena henkilönä olet valmis ottamaan ajatus/mielipidepoliisin roolin. Tätä kokeiltiin mm. edesmenneessä itäblokissa. Tulokset eivät juuri vasemmistoajattelua imartele.

      Summa summarum. Eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia sikäli mikäli ei ole syytä epäillä laittomuuksia.

      Poista
    3. Tunteeko Panu Breivikin takana olevia salaliittoja?
      Miksi juuri öljyministeriö ja ne nuoret?

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Sanan ja ajatuksen vapaus on vapaan yhteiskunnan keskeinen edellytys. Ymmärrän, että väärät ja älyttömät mielipiteet ärsyttävät, pelottavat jne. Pelissä on kuitenkin paljon tärkeämmät arvot kuin loukatut tunteesi."


      Menepä jauhamaan Hommalle tuota paskaa, sieltähän sinä tuletkin. Jos et olisi epärehellinen ja muutenkin äärioikeistolainen, olisit huomannut Ryskynkin jutun käsittelevän äärioikeistolaisten käytännön metodeja eli mielipideterroria, ei heidän mielipiteittensä sisältöä.

      "vasemmistolaiseen ajatteluun taipuvaisena henkilönä"

      Tämäkin on äärioikeiston vanha temppu: ne, jotka joutuvat äärioikeiston terrorin kohteeksi, ovat "vasemmistolaisia" pelkästään siksi, että joutuvat äärioikeistolaisen terrorin kohteeksi. Kokoomuslainenkin on heti "vasemmistolainen", jos äärioikeistolainen vetää häntä turpaan.

      "Hyökkäyksesi porvareita kohtaan"

      Mielenkiintoista, että et huomannut sanaa "suomenkieliset". Minä nimittäin olen sen ei-suomenkielisen porvaripuolueen jäsen. Toki lähinnä kannattajajäsen.

      "Eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia sikäli mikäli ei ole syytä epäillä laittomuuksia."

      Jos et olisi ilmiselvästi itse äärioikeistolainen, joka koettaa selitellä aatetoverien touhuja parhain päin, tietäisit ja myöntäisit, että äärioikeistolaisten kohdalla on syytä epäillä jatkuvia laittomuuksia, alkaen kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta ja päättyen mahdollisiin maan- tai valtiopetosrikoksiin.

      Poista
    6. Venäläinen valehtelu9. elokuuta 2018 klo 12.10

      Eipä nyt unohdeta tässä sitä että historian valossa toi maan ja valtionpetoksien tehtailuhan on ollut kyllä perinteisesti vasemmiston ja kommunistien leipälaji. Tänään Suomen politiikan korkeimmalla tasolla vaikuttaa edelleen Venäjään kytköksissä olevia Otto Wille Kuusisen perintöä vaalivia vasemmistolaisia ja demareita. Tiitisen lista julki kiitos.

      Poista
    7. Venäläinen valehtelu9. elokuuta 2018 klo 12.53

      Tää ns. laitaoikeiston touhu on nähdäkseni varsin vaatimatonta ja vaikutukseltaan pientä. Tätä oikeiston "uhkaa" on liioiteltu mielestäni kohtuuttoman paljon.


      Jos on pakko aloittaa jostain niin aloitetaan sitten se pesän pöyhiminen ja maanpetturien ulos tuulettaminen sieltä ummehtuneesta poliittisesti korkealta tasolta missä niitä päätöksiä tehdään.

      Poista
    8. Demarien linkittäminen O-W Kuusisen perintöön on kyllä hävytöntä. Nykyinen SDP on Tannerin, Kuusisen pahimman vihamiehen, luomus.

      Puolue on kyllä väriltään punainen, mutta ymmärsi maanpuolustuksen merkityksen kotimaisen kansanvaltamme suojana jo 1920-luvun lopulla. Demarien tärkeimpänä sotilaspoliittisena linjana on ollut varmistaa, että armeija on nimenomaan ulkoisen maanpuolustuksen työkalu, jota ei käytetä lakonmurtoon tai oikeistolaiseen sisäpolitiikkaan. Sama linja on jatkunut selvänä myös nykyaikana. SDP:n vaatimus Supon parlamentaarisesta valvonnasta on osa tätä perintöä.

      Mielestäni tämä on oikeutettu vaatimus. Maa tarvitsee vahvan sotilaallisen ja tiedustelullisen puolustuksen, mutta sitä ei pidä käyttää kotimaisen politiikan työkaluna. Yhdysvalloista näemme hyvin, miten karmeisiin seurauksiin tiedusteluelinten sekaantuminen kotimaan politiikkaan johtaa.

      Venäläinen valehtelu,

      Sinun osaltasi kysyisin, mitä ihmeen maanpettureita meidän nykyisessä porvarihallituksessamme haistat. Jos nykyhallitus ei ole sinulle tarpeeksi oikeistolainen, en oikein ymmärrä, mistä sellaisen saisit.

      Poista
    9. Venäläinen valehtelu9. elokuuta 2018 klo 13.38

      Huikeaa kun joku stripparisammakkoa tai vanhaa kulahtanutta Star Trekin tähtinäyttelijättären profiilikuvaa pitävä "truther" tulee twitterissä selvittämään sulle totuuksia kemikaalivanoista, uudesta maailmanjärjestyksestä ja George Soroksesta. Tää vakuuttikin mut jutuillaan siitä että juuri Perussuomalaisia ja Huhtasaarta kannattaa äänestää. :DD

      Poista
    10. Venäläinen valehtelu9. elokuuta 2018 klo 13.55

      Missäs kohtaan viittasin nykyiseen hallitukseen? Aivan oikein, en missään. Korkealla tasolla muualla poliitiikassa on edelleen mukana noita vaikuttajia jonka toiminta ja taustat olisi syytä selvittää julkisesti.

      Poista
    11. "Menepä jauhamaan Hommalle tuota paskaa, sieltähän sinä tuletkin."

      Kiitos vain Panu Petteri, mutta ei kiitos. En ole eläessäni siellä käynyt, enkä aio käydä vastakaan.

      "Jos et olisi epärehellinen ja muutenkin äärioikeistolainen"

      Jaha, missähän kohdin olin epärehellinen. Äärioikeistolaista (jos sillä tarkoitat rasistia tai natsia) minusta ei saa tekemälläkään. Äänestän sitä suomenkielistä porvaripuoluetta.

      "Tämäkin on äärioikeiston vanha temppu"

      Joo joo. Oletin sinut punavihreäksi, koska et näytä arvostavan sananvapautta. Et ainakaan niin pitkälle kuin itse arvostan sitä. Yleensä porvarit nostavat sananvapauden erittäin korkealle, äidinkielestä riippumatta. No, poikkeus ilmeisesti vahvistaa säännön.

      "Jos et olisi ilmiselvästi itse äärioikeistolainen, joka koettaa selitellä aatetoverien touhuja parhain päin, tietäisit ja myöntäisit, että äärioikeistolaisten kohdalla on syytä epäillä jatkuvia laittomuuksia, alkaen kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta ja päättyen mahdollisiin maan- tai valtiopetosrikoksiin."

      No onhan se nyt prkle, että sananvapauden puolustamisesta on yhtäkkiä tullut äärioikeistolainen arvo. Oletko aivan varma, että se toinen porvaripuolue on oikea kotisi. Kuullostat sananvapautta rajoittamaan pyrkivänä enemmän punavihreältä poliittisen korrektiuden valvojalta.

      Tehdään tämä nyt aivan selväksi. Olen maailmankuvaltani ja poliittselta katsomukseltani eniten klassinen liberaali. Minusta aiheena olevat twiitit, kuten muukin Huhtasaaren & kumppaneiden öyhötykset, ovat vastenmielisiä, ärsyttäviä ja joskus naurettavuuteen saakka absurdeja.

      Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ao. henkilöiden viestien sisältö tai heidän ajattelun tasonsa lytätään ja osoitetaan idioottimaiseksi, mauttomaksi tai rasistiseksi. Mutta niin kauan kun öyhöttäjien viestit eivät anna aihetta rikosilmoitukseen, sana on - ja sen pitää olla - minun mielestäni vapaa.

      Jos blogin aiheena olevat twiitit täyttävät sinusta kansanryhmän vastaisen kiihotuksen tunnusmerkit, tai ne viittaavat muuhun laittomaan, mene tekemään rikosilmoitus. Jos et sitä tee, puheesi ovat pelkkää tyhjänjauhamista.

      Poliittisesta taustastasi riippumatta sinulla on selvästi taipumusta päättää muiden puolesta mitä näiden tulee ajatella ja sanoa. Minuakin voit yrittää opastaa, mutta jos teet sen yhtä vastenmielisellä asenteella kuin äärioikeistolaiset, en taatusti ota opastuksestasi onkeeni.

      Lopetetaan siis paskanjauhaminen. Jos epäilet rikosta, mene poliisin puheille. Muussa tapauksessa teet saman virheen kuin äärioikeisto: Pidät ihmisiä syyllisenä ja käytännössä rikollisina sen perusteella, että he kuuluvat johonkin ryhmään. Olet myös yhtä valmis uhraamaan voimassa olevien lakien noudattamisen äärioikeiston kohdalla, kuin he ovat esim. maahanmuuttjien ja turvapaikan hakijoiden kohdalla. Minusta sananvapuden rajoittamisen kaipuusi tietyn ryhmän osalta on aivan yhtä vastenmielistä kuin muukin ryhmäidentiteettiin perustuva syrjintä.

      Poista
    12. "Sananvapaus sanavvapaus tanavvapaut tänävväpäyt tättän tättän ättätättäkuu". Tuosta jokelluksesta tunnistaa äärioikeiston, aivan kuten 70-luvulla "rauhasta" lässyttäminen oli kommunistien henkilöllisyystodistus. Tuo äärioikeiston puolustelu "sananvapauteen" vetoamalla on kuule niin kulunut trolli, ettei mene enää läpi. Mene sinä kuule rakkaan Putinisi valtakuntaan nauttimaan mieleistäsi "tanavvapautta", lässyttäjä.

      Poista
    13. Sekin on aika jännää että yllä olevaa "porvaria" ei millään tavalla hätkäytä Suomen Sisun sananvapauskannanotto: "Mielipidevaikuttajat eivät saa jäädä rangaistuksetta, mikäli he ovat sanavapautta hyväksi käyttäen aiheuttaneet yhteiskunnalle tai sen jäsenille oikeudetonta onnettomuutta." Mutta kai tämä äärioikeistolainen uhkaus mielipidevaikuttajien rankaisemisesta on ns. parempaa sananvapauden rajoittamista.

      Poista
    14. Panu Petteri, älä viitsi olla lapsellisempi kuin oikeasti olet.

      Putinin valtakunnassa ei käsittäkseni juuri sananvapaudesta nautita. Jos sinä pääsisit päättämään, tai jos äärioikeisto pääsisi päättämään, samoin kävisi täälläkin. Niinpä taidan jäädä tänne ärsyttämään sinua ja muita, joiden mielestä vapaan yhteiskunnan ytimen, ajattelun ja puheen vapauden voi heittää menemään heti kun oma herkkä hipiä hieman ärsyyntyy.

      Juuri sinun kaltaisesi fanaatikot polarisoivat yleisen ilmapiirin niin, ettei maltillisille mielipiteille tahdo jäädä sijaa. Syytät äärioikeiatoa, ja ehkä syystä, mutta käytät itse juuri samaa ryhmäidentitettiin perustuvaa leimaamista.

      Sinulla on näköjään sama ongelman kuin äärivasemmistolla - asut oman maailmankuvasi navalla josta katsoen kaikki eriävät mielipiteet johtavat äärioikealle.

      En jaksa enää lukea matalaotsaisia juttujasi, joten tämä on minun osaltani viimeinen kommentti tähän ketjuun. Tee meille kaikille palvelus, ja kasva aikuiseksi.

      Poista
    15. "Putinin valtakunnassa ei käsittäkseni juuri sananvapaudesta nautita."

      Taisi ottaa tosi koville, että pystyit kirjoittamaan tuon, Vanja.

      "Niinpä taidan jäädä tänne ärsyttämään sinua ja muita, joiden mielestä vapaan yhteiskunnan ytimen, ajattelun ja puheen vapauden voi heittää menemään heti kun oma herkkä hipiä hieman ärsyyntyy."

      Tiedät hyvin, että rakkaat äärioikeistolaiset ystäväsi, joiden sananvapaudesta olet niin kovin huolissasi, savustivat minut ulos mediasta valtavalla loanheittokampanjalla silloin, kun maalittamisesta ei vielä puhuttu.

      "Juuri sinun kaltaisesi fanaatikot polarisoivat yleisen ilmapiirin niin, ettei maltillisille mielipiteille tahdo jäädä sijaa."

      Juuri sinun kaltaisesi myötäilijät ja selkärangattomat sovittelijahahmot auttavat äärioikeistoa siirtämään Evertonin ikkunaa haluamaansa suuntaan. Henkisesti köyhät eli äärioikeisto meillä on aina keskuudessamme, mutta he pääsevät niskan päälle vain sinunlaistesi avulla.

      "Sinulla on näköjään sama ongelman kuin äärivasemmistolla - asut oman maailmankuvasi navalla josta katsoen kaikki eriävät mielipiteet johtavat äärioikealle."

      Tämä on tietenkin tietoista valehtelua sinulta, ja se omalta osaltaan osoittaa sinun olevan äärioikeistolainen. Silloin kun aatetoverisi eivät olleet vielä hankkineet minulle potkuja nettikolumnistin palliltani, kirjoitin ymmärtäväisesti ja sovittelevasti eräistä äärioikeistolaisina pidetyistä tavoitteista, kuten Karjalan takaisinhankkimispyrkimyksistä, ja pohdin mahdollisuutta, miten niitä voisi edistää demokratian ja oikeusvaltion puitteissa. Juuri tämä suututti aateveljesi, koska heidän tarkoituksensa on tuhota demokratia ja oikeusvaltio, eivätkä he tietenkään voi sallia, että heidän vetonaulansa maltillistetaan ja valtavirtaistetaan niin että niitä ei enää voi käyttää propaganda-aseina.

      Väite siitä, että kaikki eriävät mielipiteet olisivat mielestäni äärioikeistolaisia, on tietenkin valhetta ja taas kerran osoittaa sinun olevan itse valehteleva äärioikeistolainen. NATOn kannattajana minulla on ollut vuosien varrella paljonkin ilkeää sanottavaa rauhanliikkeestä, vasemmistosta ja vallankin kommunisteista. En minä heitä pidä äärioikeistona. :)

      "En jaksa enää lukea matalaotsaisia juttujasi"

      Ymmärrän, että sinulla ei ole moraalisia eikä älyllisiä kykyjä ymmärtää kirjoittamaani eikä väittää minulle vastaan muulla tavalla kuin valehtelemalla ja henkilökohtaisuuksiin menemällä. Mutta siinä et eroa siitä suuresta yksilöllisyyttä vailla olevien nelikulmaisten robottien laumasta, joka Hommalla marssii mestarinsa Halla-ahon perässä ilman hänestä eroavaa älyllistä, emotionaalista, moraalista ja seksuaalista identiteettiä.

      Poista
    16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    17. "Ymmärrän, että sinulla ei ole moraalisia eikä älyllisiä kykyjä ymmärtää kirjoittamaani"

      Sinulla on mielestäsi niin korkea moraali, että kelpaat päättämään siitä kenen ajatuksia ja sanomisia muiden sopii lukea?

      Sori vaan, sädekehäsi ei näy tänne saakka.

      Mitä tulee älyllisiin kykyihin, et ole tässä kommenttiketjussa erityisemmin loistanut niillä. Fanaattisuutesi taitaa rajoittaa päättelykykyäsi. Pidät minua edelleen äärioikeistolaisena, eikä mikään sanomani heilauta mielipidettäsi.

      Väännetään sitten rautalangasta. Kannatan EU-jäsenyyttä, liittovaltiota, Natoa, puolustusbudjetin kasvattamista ja vastustan henkeen ja vereen Venäjän nuoleskelua. Tyypillisiä äärioikeiston mielipiteitä, eikö? (retorinen kysymys johon en odota vastausta)

      En puolusta sananvapautta myötäilläksen äärioikeistoa, vaan puolustaakseni vapaata länsimaista yhteiskuntaa joka meillä on. Sinä puolestasi olet valmis heittämään sen keskeisen ytimen roskiin heti kun pieni älyvapaiden hörhöjen porukka ryhtyy haastamaan sitä.

      Jos sinulla olisi sitä peräänkuuluttamaasi älyllisyyttä, huomaisit tunnin miettimisen jälkeen, että sananvapauden uhraamalla uhraat vapaan yhteiskunnan. Mietipä sitä ennen kun ryntäät jälleen tunnekuohussasi öyhkäämään minulle.

      Poista
    18. Älä hei jaksa jankata. Hommapaskabingon ruudukko tuli jo aikoja sitten täyteen eikä sinun loputon valehtelusi sitä muuksi muuta. Voi toki olla tottakin että uskot omiin valheisiisi etkä tajua, miten helposti normaali ihminen tunnistaa piip-puup-rigedidigedi-kili-kili-tason hommabotin. Jo se, että jankkaat juuri minulle vastaan, osoittaa sinun olevan vain taas yksi Mestarin tahdoton raaja ilman sitä yksilöllistä ihmisyyttä, jolle länsimainen kulttuuri rakentuu.

      Poista
    19. No tässäpä oli mielenkiintoinen ketju �� En ole porvari vaan vasemmistolainen, mutta huomaan, että olen alkanut etääntyä omasta kuplastani juuri tämän sananvapauskysymyksen kohdalla. Huhtasaaren ja muiden vastaavien käytös on oksettavaa...en kyllä itsekään ymmärrä miksi tätä tarvitsee edes sanoa, mutta ketjun henki tuntuu olevan vahvasti sellainen, että on parempi täsmentää tätä, joten siis natsit v**tuun!!!...mutta aivan yhtä oksettavaa on tässä ketjussa nähty Panun käytös.

      En ymmärrä mitä järkeä on siinä, että maltillisia lähdetään leimaamaan äärioikeistolaisiksi. Sillä tavalla saa toki kasvatettua äärioikeistoa, mutta kuka hemmetti sitä haluaa?! Paitsi tietysti äärioikeisto. Jos olisin salaliittoteorioihin taipuvainen, niin saattaisin kyllä pohtia sitä, että onko tiettyjen ”suvaitsevaisina” esiintyvien henkilöiden (tai nimimerkkien) tarkoitus vain esiintyä verkossa mahdollisimman ärsyttävinä ja leimata ihmisiä niin helposti äärioikeistolaisiksi, että äärioikeiston raja hämärtyy ja sen merkitys suuren yleisön silmissä näyttäytyy vähäisempänä kuin se on.

      Komppaan tätä hommaforumilaiseksi tuomittua Panun keskustelukumppania siinä, että vaikka minuakin v**uttaa persujen ja muiden ko. linjan sankarien möläytykset, niin kaikki mikä ei ole erikseen laissa kiellettyä sanoa on sallittua ja niin sen pitää ollakin. Sananvapaus ei aja tärkeydessään muiden ihmisoikeuksien ohi, mutta ei myöskään jää niiden taakse. En ole valmis rajoittamaan sananvapautta sen vuoksi, että idiootit eivät osaa käyttäytyä. Yhteiskunnallamme on jo keinot rangaista niitä, jotka sananvapauden varjolla syyllistyvät rikoksiin.

      Poista
  5. Paas Rysky pitäen tota mun Pystykorvaa, nii mije kaivan tohon meille KK-asemat... Pro-trumplaiset huhtasaarilaiset ystävämme sanovat olevansa hartaita kristinuskon puolustajia. Pieni faktisesti verifioitavissa oleva analyysi lienee paikallaan.

    Arvopohjallisesti huhtasaarilaiset kristityt edustavat konservatiivis-reformistista luterilaisuutta, mutta eivät jaa sen kirkkokäsitystä tai ole sen liturgisen elämän ystäviä. He ovat matalakirkollisuutensa kuin julistuskeskeisyytensä takia lähempänä amerikkalaista protestanttisuutta kuin eurooppalaista tai pohjoismaista luterilaisuutta. Sananjulistus tai siihen perustuva poliittinen aktivismi on heidän ainoa “sakramenttinsa”.

    Toinen huhtasaarilaisille kristityille -ja amerikkalaisille evankeelisille- rakas asia on ultrasionismi. He johdonmukaisesti torjuvat muslimien uskonnollisperusteiset vaateet, mutta Bibin aikakaudella äärioikeistolaistuneen ja extremistijuutalaistuneen Israelin uskonnollisetkin argumentit, joihin vedoten Israel on anneksoinut Jerusalemin ja jatkuvalla syötöllä palestiinalaisille kuuluvaa Länsirantaa, ovat harasoo. Valtio nimeltä “Israel” on heidän “kirkkonsa”, jonka materiaalis-alueellisen laajentumisen edistämisellä he uskovat edistävänsä Jeesukseksen toista tulemista eli paruusiaa eli sitä maailmanloppua.

    Huhtasaarilaisia islam-kriittisiä kristittyjä ei ole vaivannut Bibin tarjomat sote-palvelut Syyrian jihadistisillekin kapinallisille, maan analyytikkojen ja upseerien puheet ISIS:istä hizzuja pienempänä uhkana tai Israelin lähehtyminen talibaanien, AlQaidan ja ISIS:ksenkin opillisen innoittajan salafi-wahhabistisen Saudi-Arabian suuntaan. Siis, sellaisen islamilaisen maan suuntaan, jonka edustama ja Euroopaankin levittämä sunnilaisuus on kaikista sunnilaisuuden muodoista se fundamentalistisin; kirjamellista lukutapaa suosivin, anti-demokraattisin, länsivastaisin jne.

    -JATKUU-

    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
  6. Huhtasaarilaiset kristityt kertovat, Trumpin regiimiin lailla, olevansa kristittyjen puolella -siis Lähi-Idässäkin. Tämä lienee mielestäni s-e röyhkein, älyllisesti epärehellisin ja groteskein väite minkä he ovat suustaan koskaan päästäneet. Me kaikki tiedämme, näemme kuinka Riadin miekkatanssijanakin kunnostautunut Trump purkaa eurooppalaisista liittolaisistaan ja ystävistään välittämättä väkivaltaisesti Lähi-idän klienttiensä Israelin ja Saudi-Arabian halveksimaa presidentti Obaman perintöä. Tai selvemmin sanottuna, asettuu näiden klientiensä äärikansallisten ja sektaaristen intressien ajajaksi kaikkia häntä edeltäneitä Yhdysvaltojen presidenttejä voimallisemmin.

    Jo ennen Trumppia Yhdysvaltojen Lähi-idän-politiikalla on ollut vain kielteisiä seurauksia alueen kristittyjen ja muiden ei-islamilaisten vähemmistöjen kannalta. Trumpin, Bibin ja Mohammed Bin Salmanin liioiteltulla ja patologisella Iran -vihalla ja sen seurauksena mahdollisesti tapahtuvalla Iranin valtio tuhoutumisella tulee olemaan Iranin, Irakin ja muiden lähialueiden kristittyjen elämän kannalta jälleen v-a-i-n kielteisiä ja murhaavia seuraamuksia. Iranista mahdollisesti länttäkin kohti maansa kaaosta pakoon lähtevät ihmiset (Huom. Iranissa on vähintään miljoona afganistanilaista pakolaista!) eivät taatusti saa sitä “majataloa” Yhdysvalloista, Israelista tai Saudi-Arabiasta, vaan pyrkivät EU:nkin suuntaan. Kenties Trumpin Iran -regime changea fanittavat huhtasaarilaiset kristityt, jannelehtiset & Co majoittavat heidät kotiinsa sikälimikäli heitä saapuu Suomeen asti?

    Kootusti, huhtasaarilaiset kristityt arvostavat vain kaltaisiaan kristittyjä, jotka siunaavat sekä Bibin Israelia että Yhdysvaltojen evankeelisten palvomaa Trumppia. Niitä kristittyjä, jotka eivät ole “partaradikaalien” näköisiä, “outoihin vestmenteihin” ja “rituaaleihin jämähtäneitä Marian –ja kuvienpalvojia”. Kristittyjä, joiden tärkein pyhiinvaelluskohde Israelissa ei ole suinkaan Pyhän Haudan -kirkko, vaan Itkumuuri, jonka edessä näyttäytyminen kenties IDF:n sotilaiden kanssa on se suurin uskonnollinen kokemus, mitä Pyhässa Maassa pyhiinvaeltava kristitty voi ikinä saavuttaa.

    Huhtasaarilaisten ja amerikkalaisten Trump-evankeelisten “kristillisyys” tai “konservatiivisuus” on ideologisesti lähempänä niiden partajihadistien edustamaa kuin Euroopan konservatiivisten protestanttien, katolisten ja ortodoksien (Huom. poislukien Putinin hallintoa tukevat venäläiset ortodoksit!) kristittyjen ajattelua.

    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kerrankin aseveljeltä jotain mielenkiintoista.

      Poista
    2. Mietin ihan samaa. Saattaa johtua myös siitä, että suurin osa hänen viittauksiistaan oli tällä kertaa tunnistettaviin asioihin, joten oli mahdollista saada selko ajatusrakennelmasta. Lisäksi teolginen silmä oli hyvin tarkka ja johtopäätökset ylipäätään minusta hyvin perusteltuja. Tätä tunnetta olen saavuttanut hänen kohdallaan hyvin harvoin edes niissä asioissa, joiss aolen samaa mieltä.

      Poista
    3. Kyllä minunkin täytyy sanoa, että Lähi-Idän politiikassa "asevelisosiaalidemokraatin" eräät perusnäkemykset ovat aivan perusteltuja. Ongelmana vain on se, että Suomi valtiona ei voi niihin erityisesti vaikuttaa. Meidän on - valitettavasti - pidettävä huolta suhteistamme Yhdysvaltoihin.

      Tosin nyt näyttää kovasti siltä, että EU on blokkina kohdannut rajan, jota emme ylitä. Jos EU alkaa soveltaa toissapäivänä voimaan astunutta pakotteidenmurtoasetusta, kovenee alkamassa oleva kauppasota huikeasti. Laki sallii esimerkiksi sen, että jos eurooppalaisen, Yhdysvalloissakin toimivan yrityksen varoja jäädytetään, eurooppalainen yritys voi vaatia vahingonkorvauksen korkoineen varat jäädyttäneeltä pankilta esimerkiksi pankin eurooppalaisen tytäryhtiön osakkeina. Tämä merkitsee, että mikäli amerikkalaiset alkavat sanktioimaan eurooppalaisia Iranissa toimivia yrityksiä, seuraa tästä hyvin äkkiä menetyksiä amerikkalaisille pankeille. Vaikutukset kauppapolitiikkaan voivat olla massiivisia.

      Yhdysvaltain poliittinen epävakaus heijastuu myös jo nyt myös puolustuspolitiikkaan. Miksipä me ostimme iraelilaisen meritorjuntaohjuksen, joka on Harpoonin kopio? Varmaan se oli halvempikin, mutta osaltaan syynä voi olla pelko ammustäydennysten saatavuudesta. On nykyisellään melko selvää, että jos joudumme sotaan Venäjän kanssa, Venäjä on sitä ennen hankkinut amerikkalaisilta vakuutuksen heidän suopeasta puolueettomuudestaan. Tällöin on kovin epävarmaa, saako Yhdysvalloista ammuksia edes rahalla.

      Poista
    4. Gabriel kaupan yhteydessä hehkutettiin mitenkä yllättävän syvää ja monipuolista Suomen ja Israelin välinen asekehitys on. Ja onhan täällä ainakin radiokalustoa ja tiedustelulennokkeja Israelista.

      Huoltovarmuuksien ja hyökkäyslupien kanssa tilanne on paljon monimutkaisempi. Israelin lobbyillä on musertava vaikutusvalta Yhdysvalloissa ja toisaalta Yhdysvaltojen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen tuki Israelille on lähes korvaamatonta. Sen lisäksi Israelissa on runsaasti Venäjältä lähtöisin olevaa porukkaa. Viime aikoina, koska Assad voitti Syyrian sodan, on Israel hakenut turvallisuusratkaisuja neuvotteluissa Venäjän kanssa. Esim. Syyrian puolella Golanilla partioi nykyisin Venäläisiä ja Iranin sotilaallinen rooli Syyriassa on ainakin otsikoiden perusteella vähenemässä.

      Elikkä ainoa tapa varmistaa huoltovarmuus on oma tuotantolinja tai sitten puikkoja pitää olla varastossa riittävästi. Ei vastapuolellakaan ole laivoja loputtomasti tänne lähettää. Gabrielin kantama riittää Suomenlahdella joka satamaan saakka, eikä tarvi edes rantaviivasta laukaista. Sen hakupää on viimeisimmässä päivittyksessä optimoitu saaristo-olosuhteisiin ja ruuhkaisille vesialueille sopivaksi. Oliskohan ollut Suomi-kaupat kiikarissa jo jonkin aikaa. Ainakin sitä nyt hehkutettiin tärkeänä päänavauksena läntisille markkinoille.

      Poista
    5. Venäläinen valehtelu9. elokuuta 2018 klo 15.57

      Onhan Suomen käytössä ollut jo aikaisemmin alunperin israelilaisen Rafael Advanced Systemsin kehittämä Spike ohjusjärjestelmä josta panssarintorjuntaversio Euro-Spike (PSTOHJ 2000) sekä merivoimien käyttämä rannikkoohjus Spike Er (RO06). Eipä tuossa mitään ihmeempää. Yhteistyö ja ohjuskauppa jatkuu Israelin kanssa.

      Poista
    6. Erastotenes, sanoit

      "Venäjä on sitä ennen hankkinut amerikkalaisilta vakuutuksen heidän suopeasta puolueettomuudestaan."

      Trump epäilemättä voisi moisen vakuutuksen antaa. Mutta mutta...

      USA:n ulko- ja puolustusministeriöt sekä kongressi ovat ulkosuhteissa hyvin perinteisellä USA:n linjalla. Kongressi mm. sääti lain, joka estää Trumpia kumoamasta Venäjän vastaisia pakotteita.

      Minulla on myös se käsitys, että asekaupat hyväksytään viimekädessä kongressissa. Tässäkohdin voin kuitenkin olla väärässä.

      En tunne USA:n järjestelmää niin hyvin, että osaisin sanoa riittääkö Trumpin antama "puolueettomuusvakuutus". Osaatko sinä (tai joku muu) kertoa, voiko USA:n presidentti ohittaa kongressin tahdon ja estää asetoimitukset esim. executive orderilla?

      Poista
    7. On aika selvää, että nähtävissä olevassa tulevaisuudessa Suomella on Venäjän kanssa mahdollisesti sattuvassa kriisissä USA:n kongressin tuki. Suomen suora sorsinta söisi istuvan presidentin suosiota, joten se ei ole todennäköistä. Todennäköisempiä ovat tehottomat ja puolinaiset toimet. Vähän sama kuin Yhdysvaltain sodankäynti Syyriassa: näyttävää, mutta tehotonta.

      Aselogistiikan kannalta olennaista ei olekaan muodollinen päätöksenteko vaan käytännön toimivuus, koska ammustäydennyksen pitää tulla varsin nopeasti. Jos toimitus päätetään muodollisesti toteuttaa, mutta toimitus lähtee meriteitse tai menee tuotantolinjalle tilauksena, on asia aivan eri kuin se, että ammukset tulisivat lentorahtina vaikkapa Saksassa sijaitsevista tukikohdista. Keinoja asetoimitusten viivästämiseen on lukemattomia, jos ei ole todellista halua auttaa.

      Toinen olennainen tekijä ulkomaisen avun saannissa on se, että sodan alkuvaiheessa on saatava menestystä. Kukaan ei lähetä aseita käyttäjälle, joka todennäköisesti menettää ne. Suomi alkoi talvisodassa saada edes lupauksia asetoimituksista vasta Tolvajärven voiton jälkeen.

      Poista
    8. Erastotenes, hyviä pointteja.

      Alkumenestyksestä voisi sanoa ainakin sen, että Suomen asevarastot esim. Hornetien ohjusten osalta taitavat olla melko pienet. Mutta vielä enemmän minua epäilyttää Suomen nykyisen poliittisen eliitin (siis kulloisestakin hallituksesta ja/tai presidentistä riippumatta) päättäväisyys ja tahto käyttää aseita tarpeen niin vaatiessa. Luulen (ja tämä on tosiaan vain luulo), että poliitikot antavat epäröinnillä ja neuvotteluihin liittyvällä toiveajattelulla vastustajalle aloitteen ja yliotteen heti alussa.

      Minusta on omituista, että kansan puolustustahtoa mitataan jatkuvasti, mutta päättäjien tahtoa ei koskaan. Kun katsoo poliittisen eliitin Venäjän säikkymisen ja nuoleskelun määrää, niin helposti päättäjien puolustustahtoa voi ainakin epäillä.

      Poista
    9. EA-> Syyriassa Amerikkalaiset olivat ennen kaikkea Assadia vastaan. Mikä tahansa kulutti Assadin voimavaroja, oli tuettavaa toimintaa. On paljon viitteitä, että ISIS ja kymmenet muut eri nimillä toimineet ryhmät ovat olleet läntisen voimien perustamia, kouluttamia ja aseistamia. Toki jossain määrin välikäsien kautta ja osa ryhmittymistä on varmaankin päässyt vähän villiintymäänkin.

      Eli eivät Amerikkalaiset ole halunneet omia joukkojaan pommittaa ja muodon vuoksi on lennelty ja viereen ammuttu.

      Aika kuvaava on myös käyttää sanaa kriisinhallinta. Eikö kriisin torjunta tai kriisin lopettaminen olisi parempi tavoite? Hallinnasta tulee olo, että pyritään ylläpitämään sopivaa itselle edullista kriisiä.

      Poista
    10. Yhdysvaltojen johtama liittouma murskasi Isiksen. Sen aseituksensa terroristijärjestö sai pääosin sotasaaliina Syyrian ja Irakin armeijoilta. Irakilla oli runsaasti jenkkivalmisteista aseistusta ja kalustoa jotka jäivät vetäytyvältä Irakin armeijalta Isiksen käyttöön:

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001169101.html

      Poista
    11. Hornetteja tulisi olla vähintää viisituhatta, myös ohjuksia, panssareita parikymmentä tuhatta,silloin Trump arvostaisi meitä entistäkin enemmän. Sosiaalipummeilta voidaan rahat ottaa pois,siitäkin Trump ilahtuisi.

      Poista
    12. Yhdysvallat siirsi sisi-joukot Syyriaan ja pommitti siviilit hengiltä Irakin kaupungeista. Tiedä sitten kuka maksoi loputtomat kolonat uusia Toyotan lavapkauja, mustat unformut ja liput. Eivät varmasti olleet mitään hylkytavaraa. Edelleen yhdysvallat miehittää laajoja osia Syyriasta palkkaterroristiensa kanssa. Yhdysvallat eivät nähneet satelliiteistaan edes niitä isis:n tuhansien tankkiautojen kolonia, jotka varastivat Syyrian öljyä Turkin kautta maailmanmarkkinoille.

      Poista
    13. Venäläinen valehtelu10. elokuuta 2018 klo 9.23

      Höpö höpö. Otappas aamulääkityksesi ennen kuin alat kommentoimaan.

      Poista
  7. Isänmaalliset pro-trumplaiset huhtasaarilaiset islam -ja maahanmuuttokriitikkot ovat kuulemani mukaan myös totalitarismin, kansallissosialismin kuin stalinismin jne. äärijutskien vastustajia.

    Minkä takia he sitten fanittavat Trumpin lisäksi korkeiden totalitäärisyyspitoisuuksien Puolaa, Unkaria, Bibin Israelia ja Putinin Venäjääkin?. Ja miksi, he osaavat “miehekkäästi” kritisoida uusottomaani Erdoganin Turkkia ja mullahien Irania, mutta hommineen päivineen unohtavat, että Trumpille ja Bibillekin läheinen maailman totalitäärisin (sunni)islamilaisin maa senkun “porskuttaa” omassa maassaan, Jemenissä, Bahrainissa, Syyriassa ja lähetystyönsä puolesta monissa muissa islamilaisissa maissa ja Euroopaassakin?

    Ja miksi samat pro-trumplaiset huhtasaarilaiset, lehtiset ja muut “kulttuurimarxilaisia”, “punamädättäjiä”, “uustalinisteja” jne. vihaavat “isänmaalliset” jakavat iranilaisten shia-marxilaisten (MEK)ja äärivasemmistolaisten separatistien ja terroristien(PDKI ja PJAK) ja heitä lähellä olevien toimijoiden “Iran-uutisia” twiiteissään?

    Maybe “Orpon karkoittaja” Lehtisen poeka tai Vesurihummer voisi avata mulle tätä?


    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja kun ovat niin kovin huolissaan globaaleista pedofiiliringeistä niin tuomitsevatko kuitenkaan usein ihailemansa Libyan edesmenneen diktaattori Muammar Gaddafin harjoittaman systemaattisen lasten raiskaamisen? tai Venäjän presidentti Putinin pedofilian?


      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012220999141_ul.shtml

      Poista