Suomessa itänaapuri on toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut suorastaan luonnolliseksi katsottu osa sisäpolitiikkaa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suosio oli edellytys politiikassa menestymiselle, oli kyseessä sitten poliitikko tai puolue. Läheiset suhteet naapurimaan diplomaattiseen ja poliittiseen koneistoon ovat olleet välttämättömyys. Moni sidottiin aikoinaan tiukemminkin sitein eri sosialistimaiden tiedustelupalvelujen toimesta edistämään itäblokin etuja. Luultavasti näitä siteitä on viime vuosina jälleen kiristetty. Neuvostoliiiton kaaduttua ja Suomen liityttyä Eurooppan unioniin tilanne muuttui. Ensinnäkin Venäjä kääntyi heikkoudessaan sisäänpäin ja Suomi suuntautui länteen. Nyt Venäjä on tyytymätön valta, joka ajaa aggressivisesti kaikin keinoin etujaan. Tämä koskee taas myös suomalaista sisäpolitiikkaa.
Olen tähän nostanut kolme valtakunnantason poliitikkoa, joiden katson omilla tavoillaan ja omista lähtökohdistaan ajavan Venäjän asiaa Suomen sisäpolitiikassa. Eivät he kaikesta ole Venäjän ja Putinin kanssa samaa mieltä, mutta kuitenkin he selkeästi edistävät niitä asioita suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotka ovat Kremlille hyödyksi. Tämä ei tarkoita, että he olisivat Kremlin palveluksessa tai edes ajattelisivat toimivansa Putinin politiikan edistämiseksi. He kaikki varmasti uskovat olevansa isänmaallisia suomalaisia, jotka tekevät parhaansa isänmaansa eteen. Isänmaallisuus ei vaan ole mikään suoja virhearvioita vastaan. Vapaassa maassa saa olla vapaasti mieltä asioista.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen
Väyrynen edustaa Venäjä-myönteisyydessään pitkää linjaa, sillä hän on toiminut itänaapurin kanssa lähes puoli vuosisataa. Neuvostoliiton aikana hänen suhteensa Kremliin olivat läheiset, eikä hän epäröinyt käyttää Moskovaa poliittisten pyrkimystensä tukena. Tunnetuin tapaus on tohtorien taistelun eli Virolaisen ja Karjalaisen kamppailu keskustan presidenttiehdokkuudesta vuonna 1981. Väyrysen juonittelut Viktor Vladimirovin kanssa tulivat julki 1989, mutta Väyrynen välttyi syytteiltä tapauksessa.
Kun Juha Sipilä teki hallitusta muodostaessaan sen, mihin kukaan aiemmista keskustan puheenjohtajista ei ollut kyennyt eli sulkemaan Väyrysen tien valtaan, oli Väyrysen etsittävä uusia reittejä pystyäkseen vaikuttamaan ”Suomen, Euroopan unionin ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.” Kansalaispuolue on yhden miehen show, sillä jo säännöt takaavat sen, että Väyrysellä on ehdoton valta. Yksin ei puoluetta pyöritetä ja puolueen olemuksesta kertovat paljon sen hallituksen koostumus, että sen omana erikoisuutena olevat asiantuntijajäsenet. Hallitukseen kuuluu Sakari Lindén, joka toimii myös Suomalaisuuden liiton toiminnanjohtajana. Lindén on tunnettu hahmo putinistisissa medioissa koti- ja ulkomailla. Perussuomalaisen taustan omaava Lindén on mm. osallistunut puolueen ajatuspajan Suomen Perustan Venäjä-julkaisuun geopolitiikkaa korostavalla puheenvuorollaan.
Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenet ovat hyvin erikoinen joukko. Mukana on melkoisia mielipiteitä ilmastonmuutosdenialismista äärioikeistolaisuuden kautta salaliittoteorioihin. Ehkä erikoisin hahmo joukossa on Donetskissa, Janus Putkosen johdolla Venäjän tukemien kapinallisten hyväksi työskentelevä Jarmo Ekman. Sen lisäksi, että hän on Ukrainaa vastaan sotaa käyvän organisaation palveluksessa, hän edustaa kauniisti sanottuna hyvin erikoisia näkemyksiä. Väyrynen itse ei näe tässä mitään ongelmaa.
Mielenkiintoinen tapaus oli se, että Johan Bäckman tuntui olevan jo 25.1. kovin varma Väyrysen aikeista perustaa puolue, vaikka Väyrynen tuli asian kanssa julkisuuteen vasta 4.3. Tosin Väyrysen blogikirjoitus tuolta tammikuun 25. päivältä antaa kyllä ihan hyvän pohjan tehdä myös tuo arvaus puolueen perustamisesta. Kyseessä saattoi siis olla Venäjän presidentinhallinnon alaisessa ”tutkimuslaitoksessa” palveluksessa olevan ammattimaisen hämmentäjän halu sekoittaa tilannetta tai sitten Bäckmanilla oli jotain kautta tietoa hankkeesta, joka väkisinkin oli tuossa vaiheessa jo pitkälle muotoiltu.
Kansalaispuolueen ulkopoliittinen ohjelma esittää käytännössä paluuta kylmän sodan aikaiseen asetelmaan, jossa ”Suomen tulee selkiinnyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, joka ei uhkaa muiden maiden turvallisuutta.” Sotilaallinen liittoutuminen on muuhunkin läntiseen integraatioon vihamielisesti suhtautuvalle Väyryselle se kaikkein pahin asia. Väyrynen on syyttänyt ruotsalaisten Nato-kantojen muutoksista ”aktivoituneita trollitehtaita” Luonnollisestikaan hän ei ole tätä syytöstä konkretisoinut missään. Väite vaikuttaakin Venäjä-trollien tyypilliseltä, perusteettomalta mustamaalaukselta. Hämmentävää tässä on, että sen esittää valtiomiesluokan poliitikko.
Väyrysen näkemys Ukrainan tapahtumista on nimellisistä protesteista huolimatta myötäillyt Venäjän esittämiä näkemyksiä. Hän on myös esittänyt tilanteeseen ratkaisuja, jotka käytännössä antaisivat Venäjälle poliittisien ja juridisen siunauksen sen asevoimien luomalle tilanteelle.
Kansanedustaja Tom Packalén
Packalén toistaa Venäjän narratiiveja hyvin aktiivisesti ja uskollisesti, oli kyse sitten sodan syistä tai kulusta Itä-Ukrainassa, talouspakotteista, EU:n vahingollisuudesta tai malesialaiskoneen alasampumisesta. Ulkoasiainvaliokunnan, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsenenä hän on erittäin hyvin informoitu asioista. Kun hänen puolueensa puheenjohtaja on ulkoministeri ja varapuheenjohtaja puolustusministeri, niin informoinnin määrän ainakin pitäisi vielä lisääntyä. Packalén muodostaa kantansa asioihin siis poikkeuksellisen hyvin perehtyneenä polittisena päättäjänä. Siksi hänen näkemyksensä pohjaavat selvästi tapaan nähdä maailma samalla tavalla kuin miten Venäjän propaganda sitä kuvaa.
Poimintoja kansanedustaja Packalénin FB-päivityksistä,
joissa hän myötäilee Venäjän propagandaa
Packalén kuvaa Venäjän, Iranin ja al-Assadin hallituksen yhdessä käymää sotaa sodaksi jihadisteja vastaan.
Packalén ei mitä ilmeisimminkään pidä mitenkään päin uskottavana tai varsinkaan todistettuna sitä, että Venäjä pyrkisi informaatiovaikuttamaan länteen päin.
Packalén ylistää Venäjän toimintaa Suomen rajalla.
Packalén toistaa laajalle levinnyttä meemiä, jossa vähätellään Venäjän toimia laittamalla humoristisesti Venäjän piikkiin kaikki mahdollinen ja mahdoton.
Packalén uskoo mitä Trump sanoo.
Packalénin Venäjä-mielipiteet poikkeavat myös oman puolueen linjauksista, sillä PS monista veljespuolueistaan poiketen ei ole mitenkään erityisesti Kremlin nykyistä politiikka myötäilevä toimija. Sen takia Suomeen yritetään jatkuvasti perustaa Putiniin myönteisesti suhtautuvaa, maahanmuuttokielteistä ja äärioikeistolaista puoluetta. Suomidemokraatit meni jo mynkään ja nyt käynnissä on Reformi-niminen hanke. Kummankin hankkeen taustalta löytyy Ilja Janitskin ja MV-lehti.
Kansanedustaja Hjallis Harkimo
Omanlaistaan pragmatismia Venäjän suhteen edustaa puolestaan Hjallis Harkimo. Hänen linjansa on keskittyä vain omiin bisneksiin, koska ”koska emme voi yksilöinä hirveästi puuttua maailman geopolitiikkaan.” Harkimon tärkeimmät bisneskumppanit Venäjällä ovat pakotelistalla. Asian tultua esille hän ensin kieltäytyi kommentoimasta koko asiaa, mutta myöhemmin sanoi, ettei pakotteilla ole juurikaan vaikutusta. Myöhemmin hän on myöntänyt pakotteiden asettamisen Venäjälle olevan oikein. Kun viime joulukuussa uutisoitiin Jokerien isoista tappioista, ilmoitti Harkimo haastatteluaan tarkentaen Twitterissä, ettei Jokereista tule kannattavaa niin kauan kuin pakotteet ovat voimassa. Näin siis suomalainen bisnesmies ja kansanedustaja kertoi liiketoimiensa kärsivän Venäjän pakotteiden takia. Ei ole mikään tuulesta temmattu ajatus kysyä, vaikuttavatko hänen bisnesetunsa miten hänen poliittisten kantojensa muodostamiseen.
Harkimolla on nykyisin puolueensa linjan vastaisesti kielteinen Nato-kanta, vaikka vielä vaalien alla hänen kantansa jäsenyyteen oli myönteinen. Lisäksi hän nimittää edelleen Suomea puolueettomaksi. Kyseessä on joko tahallinen tai tahaton virheellinen terminkäyttö, sillä EU-jäsenenä Suomi ei ole puolueeton. Kansanedustajalta on kuitenkin lupa odottaa tällaissa asioissa täsmällistä kielenkäyttöä, sillä poliitikon sana on poliitikon teko.
Eduskunnan talousvaliokunnassa vaikuttavalle Harkimolle Fennovoimakin on pelkästään taloudellinen asia. Harkimo on myös osoittanut, ettei epäröi yhdistää politiikkaa ja bisnestä hieman arveluttavammillakin tavoilla. Kun hän vei suomalaisia kärkipoliitikkoja Pietariin jääkiekko-otteluun, ilmestyi yllättäen seurueeseen pakotteiden alainen liikemies Kai Paananen. Mitään laitontahan tuossa ei tapahtunut, mutta se kyllä herättää kysymyksiä Harkimon arvostelukyvystä.
Harkimo suhtautuu myös vähintään ymmärtävästi Yhdysvaltoja ja Eurooppaa ravistelevaan populismin aaltoon. Tämän suhtautumistavan jakavat lähes kaikki Venäjä-myönteiset poliitikot.