maanantai 26. syyskuuta 2016

MV-lehti Venäjän äänitorvena ja muita kuulumisia

Bäcmanista ja Janitskinista on muodostunut Venäjän informaatiovaikuttamisen Bat & Ryyd -voimakaksikko, joka yhdessä pukkaa ulos ehtaa tavaraa.

Samaan aikaan kun Ilkka Remes julkistaa uutta kirjaansa kahtia jakautuneen ja Venäjän rajusti painostaman Suomen tapahtumista, toistuu kirjan asetelmia myös todellisuudessa.

Maata kiertää joukko agitaattoreita, joiden tavoitteena on pakottaa levottomuuksien kautta Suomen muuttamaan rajusti yhteiskuntajärjestystään. Tavoite ei ole mitenkään piiloteltu, vaan heidän itsensäkin julkilausuma. Tämän Suomi ensin -operaation tarkat taustat ja rahoitus ovat hämärän peitossa, mutta sekä toiminnan tyyli että keskeisten toimijoiden yhteydet osoittavat Venäjälle.

Viikonloppuna Venäjän taloudellisen, ja sitä myötä myös poliittisen, huippueliitin kanssa bisneksiä tekevä kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok) toi vakaana käsityksenään esiin, että Suomea ei uhkaa sotilaallisesti mikään ja meidän olisi pidettävä kiinni ”puolueettomuudestamme”, eikä liittyä Natoon. Kansanedustajalla meni ainakin siinä pieleen, että Suomi ei ole 25 21 vuoteen ollut puolueeton, vaan osa länttä, Euroopan unionia. Venäjä toki mielellään puhuu edelleen puolueettomasta Suomesta, koska se näin käsitteellisesti hinaa maatamme harmaalle alueelle idän ja lännen väliin. Hieman tulkinnanvaraisesti meni pieleen myös se ehdoton lauselma, ettei Suomea uhkaa sotilaallisesti mikään. Hallituksen antama ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko päätyi viime kesänä sotilaallista uhkaa koskevassa muotoilussa siihen, ettei sotilaallisen voiman tai sen uhkan käyttöä Suomea vastaan voida sulkea pois mahdollisuuksista.

Harkimo myös osallistui erityisesti kokoomuslaisista koostuvaan kuoroon siitä, miten vihreiden vastikään hyväksymä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma on naiivi, varsinkin lausumassa tähtäämisestä vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen. Tässä, sinällään oikeutetussa tykityksessä, on havaittavissa kostonmakua kaikista niistä Fennovoima-paheksunnoista, joita kokoomuslaiset ovat korvat punaisina joutuneet kuuntelemaan. Vihreiden ohjelmaan tuli valmistelusta poiketen mukaan äänestyksen kautta maininta pitkän tähtäimen tavoitteesta vapaaehtoistaa asevelvollisuus. Puolue on viime aikoina ihan oikeasti edustanut kaikkein selkeintä ja koherenteinta turvallisuuspoliittista linjaa suomalaisista puolueista. Siksikin tämä sinällään hyvään asiaan tähtäävää päätös näyttäytyy hyvin huonosti tilanteeseen sopivalta, amatöörimäiseltä idealismilta.

Yhä kauemmas marginaaliin tietään raivaava Paavo Väytynen puolestaan ilmoitti blogissaan, että Suomen ulkopoliittista linjaa ohjaa salaliitto. Sinällään hänen havaintonsa siitä, että Suomi on ajanut yhä tiiviimmin lännen ja Yhdysvaltain kylkeen pitävät paikkansa. Hänen tulkintansa siitä, miten ja miksi näin on käynyt onkin sitten jo foliopitoisempaa tulkintaa.

Viime viikolla käynnistyi myös suoraan Venäjän valtion Suomeen kohdistama painostusoperaatio, kun myrskyn silmään nostettiin jälleen lapsikiista. Nyt panoksia on kovennettu ja operaatio on huolella eskaloitu vaiheittain. Ensin lähtivät liikkeelle Johan Bäckmanin antamien tietojen pohjalta tehdyt jutut Venäjän mediassa. Viikonloppuna Venäjän diplomaatit kävivät hakemassa lapset heidän sijoituspaikastaan ja veivät heidät poliisin vastusteluista huolimatta Tehtaankadun suurlähetystöön diplomaattikilvin varustetuissa autoissa. Näin ainakin kerrotaan MV-lehdessä ja tätä juttua jakaa innokkaasti myös Johan Bäckman. Yleensä MV-lehden jutuissa pitää epäillä valheita, mutta kun Venäjän palveluksessa itsekin oleva Bäckman levittää linkkiä, kyse lienee asioiden todellisesta kulusta. Josta toki on kerrottu painottaen ja monia asioita todennäköisesti pois jättäen.

MV-lehteä kustantava Ilja Janitskin on jo tutkittavana aiemmasta yhteistyöstään Johan Bäckmanin kanssa. Siinä tapauksessa Bäckmanin oikeudesta pyytämät asiakirjat julkistettiin MV-lehdessä. Nyt kytkentä on vielä suorempi. Venäjä käyttää MV-lehteä painostusoperaationsa äänitorvena Suomessa. Koska Janitskin on ennen kaikkea bisnesmies, voinee esittää perustellun arvauksen, että hän hyötyy tästä myös taloudellisesti.

MV-lehti on muuten myös aiemmin mainitun Suomi ensin -liikkeen aktiivinen tukija, kuten myös uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeen tukija. Etusivullaan MV linkittää uusnatsien omaan Magneettimediaan ja MV:n foorumilla on oma, uusnatsien hallinnassa oleva foorumi SVL:n liittyvää keskusteluun. Oma näkemykseni on, että kaikkia näitä hämmennystä, pelkoa ja vihaa aiheuttavia toimijoita käytetään välineinä Venäjän informaatiovaikuttamisessa Suomen suuntaan. Tavoitteena on luoda epätietoisuutta ja epävarmuutta, joka puolestaan johtaa päättämättömyyden tilaan demokraattisessa yhteiskunnassa.

Lisäys klo 21.45: Lapset ovat nyt taas suomalaisviranomaisten huostassa. Heidän sijainnistaan kaappauksen aikana ei edelleenkään sanota mitään. Saamieni tietojen mukaan se paikka tosiaan oli Venäjän suurlähetystö. Suomen viranomaiset ovat hoitaneet tätä tiukasti suu supussa ja se näyttää tällä hetkellä onnistuneelta taktiikalta ennen kaikkea lasten parasta ajateltaessa. Asiaa on hoidettu asiana ilman hössötystä. Veikkaisin että jokunen viranhaltija on tehnyt asian kimpussa pitkää päivää. Venäjä on kenties toiminut törkeästi, mutta olemalla hiljaa on vahingot minimoitu. Vaikea paikka on sitten arvioida milloin mennään sen rajan yli, että metakka pitäisi käynnistää.

39 kommenttia:

  1. Bäckmanin pitkään käyttämä "antifasistinen" suojakilpi näyttää entistäkin irvokkaammalta kun mies hyysää iloisesti natsien ja muiden fasistien kanssa. Epäilen, että Bäckman on saanut RISI:ltä tehtäväkseen muokata Suomeen jonkinlainen Natovastainen kansanrintama. Ensin sitä yritettiin Itsenäisyyspuolueen kanssa huonolla menestyksellä. Sitten ajateltiin muiluttaa Persujen Halla-Aholaisia (kuten H-A itse on kertonut) mutta siinäkin tuli tenkkapoo eteen. MV-lehden taannoinen H-A parjauskampanja olikin oikein hupaisaa luettavaa. Sitten Bäckmanin apuun ratsasti vanha kepun kehäkettu. Väyrysen hämärän puoluehankkeen taustat ovat selkeät kun selailee "asiantuntijajäsenten" listaa. Monet ilmiselviä Bäckmanin suojatteja. Varsinaisia jäseniä puolueessa ei taida Väyrysen lisäksi ollakaan. Mahtaako koskaan tullakaan.

    Viikonloppuna pamahti sitten "Vershbowin pommi". Vaikka Nato ei luonnollisestikaan anna Suomelle ja Ruotsille minkäänlaista automaattista puolustussuojaa niin meillä olisi Vershbowin mukaan kuitenkin oikeus kriisitilanteessa pyytää Natolta apua. Vershbow itse näkee, että apua myös annettaisiin. Tässäkö on nyt se "kevyt-Nato" mitä on joskus haikailtu. Luulen, että Natossa on aivan oikein havaittu ettei nykytilanteessa ole asiallista pakottaa Suomea ja Ruotsia epävarmoihin kansanäänestystilanteisiin koska se avaisi Venäjälle liian hyviä vaikuttamis- ja maskirovkamahdollisuuksia.

    Tässä sitä sitten ollaan Naton suojakilven alla. Olisi mukava kuulla Bäckmanin kommentit asiasta.

    VastaaPoista
  2. "Puolue [Vihreät] on viime aikoina ihan oikeasti edustanut kaikkein selkeintä ja koherenteinta turvallisuuspoliittista linjaa suomalaisista puolueista."

    En normaalisti puoluepolitiikkaa kommentoi, mutta nyt on hyvä tilaisuus kun blogisti otti asian puheeksi.

    Pitkäaikaisena Kokoomuksen äänestäjänä on pakko myöntää, että blogisti on Vihreiden suhteen harvinaisen oikeassa. Olin jo henkisesti valmistautunut äänestämään Haavistoa tulevissa pres. vaaleissa, mutta mutta.... puolueessa vahvana vaikuttava idealismi näyttää tunkevan läpi. Tämä on nähtävissä mm. Haaviston up -linjauksissa ja nyt viimeksi tässä asevelvollisuuden purkamistavoitteessa.

    Nähtäväksi jää, haluavatko ja kykenevätkö Vihreät säilyttämään linjansa selkeänä ja kykenevätkö he uskottavasti vakuuttamaan äänestäjät, että linja pitää myös tiukan paikan tullen (jos ja kun Venäjän aggressiivisuus lisääntyy nykyisestäänkin). Idealistiset heitot eivät nykyisessä turpo-tilanteessa välttämättä lisää uskoa julkilausutun linjan kestävyyteen.

    Oli miten oli, Kokoomus on minun silmissäni menettänyt uskottavuutensa UP:n hoitajana. Fennovoima on vain yksi osa puolueen ongelmaa. Vielä suurempi ongelma on se, että monet Kokoomuksen kärkinimet ovat nähneet jo 2008 Venäjän muodostuvan potentiaaliseksi uhkaksi. Tästä huolimatta he eivät ole tehneet mitään Suomen aseman parantamiseksi. Naton suhteen on ollut sordiino päällä, vaikka jäsenyystavoitteen eteen olisi ollut aikaa toimia vuosia, esim. nostamalla asia todelliseen poliittiseen keskusteluun.

    Kokoomuksen kohdalla puheet eivät ole riittäneet minulle enää pitkään aikaan. Puheiden ja tekojen välillä on liian suuri aukko. Ainoa keino millä saavat tämän porvarin äänen takaisin, on johdomukaiset, jämäkät ja Suomen länsilinjaa määrätietoisesti edistävät teot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiasiassa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin RKP, ainoa lännen ääni tässä puoliputinilaisessa respubliikassa. Mutta suomalaiset tietysti menevät mieluummin Siperiaan kuin suostuvat puhumaan vapauden kieltä.

      Poista
    2. Minä kun luulin ettei tarvitse puhua ruotsia äänestääkseen RKP:tä. Pakkoruotsikin lusittu aikoja sitten.

      Poista
    3. Ei minulla ole mitään estoja äänestää RKP:tä vaikka olenkin suomenkielinen. Ikävä kyllä, RKP ei aseta ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä.

      Poista
  3. Rysky,jäleen on suomalaisen sananvapauden kimpussa, leimaamalla isänmallisia tahoja, pettureiksi ja levittämällä vainoharhaista ilmapiiriä heikkohermoisille seurajileen.
    Mv lehti on aikamme Hymy, myös se omassa ajasaan puhkaisi pimennossa pidettyjä aikansa tabuja ja oli tervehdytämässä kansakuntamme yleistä ilmapiiriä.
    Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana,varsinkin maamme työväenluokkaiset nuoret on ajettu tilanteeseen jossa heidän pääsemistään toteuttaaan itseään yhteiskunnan positiivisina rakentajina on torbetoitu,esimerkiksi äänekosken ja rakenteilla olevien ydinvoimaloiden työmailla maame omat duunarit ovat vähemmistönä, vaikka työt ei näillä halpis dunareilla oikein onnistukaan, silti maamme eliitti hyysää heitä, pudottamassa oman väestömme tienaamis mahdollisuuksia.
    Ryaky kampanjoi myös rosatomin ja srv yhtymän hanketta hanhikivessä, johon nuo tahot ovat sitoutuneet työllistämään kotimaisia osaajia mahdollisimman paljon, eli pelkästä ryssävihasta olaan valmiit maksattamaan,hinnan epäluulostaan, usealta menestysnälkäisettä meikäläiseltä.
    Harkimo realistisena liikemiehenä, on vapaa ennakkoluulosta ja on ilmeisesti tutustunut napurimaamme loiiketuttaviinsa, varsin läheltä nykyisiä valtapiirejä.
    Trumpin noustessa yhdysvaltain johtoon,maailman yleinen ilmapiiri muutuu terveemmäksi, kun suorastaan sairaanoloiset moralistit joutuvat painumaan koloihinsa, ovathan he jo riittävästi sotkeneet maailmaa ,esimerkisi lähi-itää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isänmaalliset, jotka toimivat vieraan vallan käsikassaranaan eivät ole mitään patriootteja, vaan maanpettureita!!

      Vieraan vallan lakejakin ryhtyminen on tältä sakilta todellinen pohjanoteeraus.

      PS Venäjällä on väestöstä suurempi osa muslimeja kuin Euroopassa. Liekö tuo ihme, kun maahan kuuluu alueita nimeltä Taetsenia, Dagestan, Ingusia...

      Poista
    2. Maanpetturi on pikiminkin aglosaksistisen liberalismin omaksunut toope ja narri, joka ylistää ylikansallista massakultuuria, sekä yhtiövaltaa.

      Poista
  4. Kuinka teillä on otsaa olla vahigoittamassa ,esimerkiksi SRV rakennusyrityksen mahdollisuuksia maailmalla avautuvissa rosatomin kanssa kumppanuudella toteutettavissa voimalahankkeissa, siinä on juuri markkinarako meidän luotettavalle ja taitavalle insinöörikunnalle, ei ole laisinkan ihme, että patriottinen nuorisomme kapinoi, tällaista aglosaksista maailmaa kohtaan suoritamaanne rähmäläänoloa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SRV ja Rosatom eivät ole vieläkään saaneet kunnon sopimusta aikaiseksi.

      Poista
  5. Sinä luulla että väärinymmärrys venäjän presidentti on vääryyttä?!? Kuinka julmaa!
    Isänmalinen suomalainen puoulusta venäjä kuin veli veljeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolustaa patriottinen suomalainen globalististen narrien houreita vastaan. Putin on aikamme sankari, näemme sen nyt esimerkiksi Alepossa, ihmiskunnan viholliset siellä saavat sen mitä ovat ansainneet.

      Poista
    2. Presidentti Putin on suurin ja kiltein puheenjohtaja historiassa maailman. Hän tuo vaurautta ja rauhaa maailmassa! Toisin kuin Amerikassa, joka kätensä veressä viattomien! Kuolema fasismi!

      Poista
  6. Pidetäänpä keskustelua vähän asiallisempana. Siis ei henkilöönkäypyyksiä, eikä pilkata toisten kirjoittamista.

    VastaaPoista
  7. Taas väitetään, että Suomi on osa länttä. Mikä tuo länsi on? Ei ole valtio, useimmat siihen kuuluvat maat pommittaa mielivaltaisesti pikkuvaltioita. Nato liittyy siihen keskeisesti. Liekkö se joku juutalaisen keskuspankkikartellin pyörittämä unipolaariseen maailmanhallintaan pyrkivä taho, jonka rattaisiin on nyt isketty Syyrian kokoinen kivi.

    Väyrynen on oikeassa salaliitosta, joka myös Ryskyn artikkelissa tulee suoraan esille. Suomi on ajanut itsensä kevyt natoon ja ripustanut itsensä Amerikan sotilaalliseksi esiliinaksi. Varsinaista nato-äänestystä ei voi "pakottaa", koska lopputulos on selvä - EI natolle. Tuskin nato julistaa Suomea kevyt-jäseneksi ilman Suomen lupaa. Ja onko salaliittolaiset olleet torjumassa kevyt-natoa? EI tietenkään, vaan juhlivat koloissaan.

    VastaaPoista
  8. Jotenkin tulee mieleen, että jos Venäjän suurlähetystö alkaa täältä lapsia kaappaamaan edes vähäksikään aikaa, niin silloin on menty jo hyssyttelyrajasta yli. Tuntematta diplomatian keinovalikoimaa sen paremmin, minusta tällaisesta pitäisi vähintään protestoida, ja asia pitää ehdottomasti myös nostaa julkiseen keskusteluun. Se nostaisi toivottavasti myös näiden "vapaaehtoinen asepalvelus" ja "Venäjä ei uhkaa meitä" idealistien tilannetajua. RJ1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapureisani on parikin venakkoa emäntänä,niin isännät, kuin kersatkin ovat matroonan tyrannian kyykyttämiä.
      Nurkassa ikoni,vieressä venäjän lippu sekä Putnin kuva,Leninin kuva siiretty puucehen.

      Poista
  9. Ruotsissa,ennen ensimmäistä maailmansotaa oli ilmiö, nimeltä venäläiset sahanteroittajat, olivat metsätyömailla kysytty ammattikunta, jälkokäteen on paljastunut,että samalla suorittivat sotilallista kartoitusta. Kuka takaa,etteivät nämä matroonat ole vastaavanlaisissa kaksoistehtävissä.

    VastaaPoista
  10. en tykkää venäjästä. en tykkää natosta. pidän kovasti kotimaastani ja vielä enemmän pitäisin jos mädät omenat saisi poistettua täältä. ja saataisiin todellinen demokratia niin kuin islannissa. ilman näitä pellejä jotka liikkuvat kun marjonetit. koska kansa valitsee henkilön ei puoluetta hoitamaan suomen asioita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mädät omenat? Voisitko tarkentaa keitä nämä mädät omenat ovat?

      Kommenttisi perusteella siedät vain sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat kuin sinä, puhuvat kuin sinä ja näyttävät samalta kuin sinä. Uskot ilmeisesti olevasi ihmisen kehityskaaren huipentuma - parasta mitä luomakunta on onnistunut saamaan aikaan. Harmi, että erinomaisuutesi jää mätien omenien varjoon.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Poistin tästä rasistista kielenkäyttöä sisältäneen kommentin. Onpa muutenkin poikkeuksellisen paljon heikkotasoisia kommentteja. Enkä tarkoita sitä, että mitä mieltä kukin on, vaan sitä, että muodoltaan ja ajattelultaan heikkoja esityksiä. Monta kertaa on saanut tässäkin blogissa nauttia kommentaattoreiden kyvystä laajentaa asiaa ja vaihtaa näkökulmaa. Tässä merkinnässä vähemmän, mutta toki jonkin verran.

      Poista
  11. Maailman valtioiden joukossa on Suomi ollut vuosia kaikkein toimivimpia ja parhaimpia. Täydellinen tämä maa ja valtio ei todellakaan ole, mutta sen väittäminen, että Suomi olisi jotenkin huono maa ihmiseln elää, on tahatonta tai tahallista suhteellisuudentajuttomuutta.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Fragile_States_Index

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen työmies on ajettu umpikujaan, kaikissa surimmissa investoinneissa, niiden työmailla enemmistö on joitain muita , kuin meikäläisiä.
      Ei ole ihme, että kansa hermostuu, tällaiseen europpalaiseen demokratiaan.
      Rajat kiini ulkolaiselta halpatyövoimalta, jotka osaavat vain sössiä urakkansa, kuten vaikkapa ydinvoimala työmaalla on huomattu.
      Onneksi seuraava ydinmylly tuotetaan suomalais venäläisellä yhteistyöllä,taatusti toimii ja tapahtuu.

      Poista
    2. Milloin venäjältä on saatu mitään laadukasta?

      Poista
    3. Kaviaaria,esimerkiksi, voitko väitää,ettei esimerkiksi tsaarin ajan eräät luksustuoteet oleet juuri sitä,valitettavasti,vain bolshevismi teki tuossa katkoksen.

      Poista
  12. Jos mennään takaisin MV-lehteen niin päivän uutisten perusteella alkaa näyttää siltä, että Janitskin joutuu lueskelemaan tiilenpäitä joksikin aikaa.

    Espanja ei ole mikään vankilan pakopaikka. Nopea virka-apupyyntö paikalliselle poliisille hoitaa asian kuntoon ja raudat ranteisiin.

    Tietenkin on aina mahdollista liittyä Donetskin terroristeihin. Bäckmanilla lienee sopivia hommia tarjolla siellä. MV-Gazeta esimerkiksi. Hähähä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iljasta olaan tekemässä maahamme uutta mielipidevankia, turha täällä on valitella huonoa venäjän ihmisoikeus tilannetta, jos itse ollaan syylistymässä samaan.

      Poista
    2. Nyt pientä rajaa foliohattuiluun.

      Suomessa tuomioistuimet eivät ole poliittisessa ohjauksessa kuten Venäjällä. Janitskin voi siis odottaa saavansa reilun oikeudenkäynnin, tarvittaessa useissa oikeusasteissa.

      Teillä Venäjän myötäjuoksijoilla näyttää kaikilla olevan käsittämätön ja virheellinen perusoletus, että Suomalainen yhteiskunta toimii kuten Venäläinen. Oletuksenne on väärä. Suomi on oikeusvaltio, ei puolitotaliritäärinen poliisivaltio kuten Venäjä.

      Suomessa ihmisoikeustilanne on kansainvälisesti vertailtuna erinomainen. Venäjällä ihmisoikeudet ovat vitsi. Venäjällä ainoa oikeus on voimakkaimman, röyhkeimmän, petollisimman ja kieroimman oikeus. Suomesta ei koskaan tule samanlaista ihmisyyden häpeätahraa.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Tästä poistettu kommentti oli paitsi rasistinen, myös typerä ja vainoharhainen.

      Poista
  13. Ohhoh. Venäjän lähetystön toiminta on rikkonut varsin räikeästi sitä, mikä on hyväksyttävää diplomaattien toimintaa. Saammeko syksyn aikana lukea Moskovan junaan saateltavista persona non gratoista, vai mikä on ulkopoliittisen johtomme signaali? Tässä on mielestäni ylitetty raja, josta pitäisi myös antaa selvä (diplomatian keinoihin kuuluva) viesti Moskovaan ja Tehtaankadun touhukkaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Vanhanen on tänään myöntänyt, että Suomi on auttanut hankkimaan toditeita MH-17 pudotukseen Buk-ohjuksella. Lapsellekkin on selvää, että Ukrainassa tapahtuneesta onnettomuudesta ei voi sinkoutua todisteita Suomeen, eikä Suomalaisen ohjuksen sirpaleet käy todisteesta Ukrainassa. Siis ainoa looginen johtopäätös on, että Suomessa tehdyn Buk-ohjuskokeen "todisteilla" on ollut tarkoitus lavastaa "aitoja" sirpaleita MH-17 onnettomuuspaikalle.

      Oikeasti aitoja Buk:in sirpaleita ei ole esitetty julkisuuteen tähän mennessä, joten tuskin niitä on olemassakaan.

      Poista
    2. Tuo ei ole ainoa looginen johtopäätös. Tuo ei ole edes looginen johtopäätös.

      Poista
    3. Kun kerran salalittoilaan, niin tehdään se kunnolla, jospa maassamme ei tetykään mitään kokeita, vaan selitelään varastoista puuttuvia ojuksia, jotka on toimitettu Ukrainaan,joilla sitten ammuttu tuo kone alas, ainut järkevä motiivi alasampumiselle on Ukrainan tuolloinen sotilalllinen ahdinko,halusivat tunnemyrskyn avittamina saada lännen yleisen mielipiteen suosiolliseksi voimakaamman sotilallisen tuen saamiseksi ,moskaleita vastaan.

      Poista
    4. Tämä jälkimmäinenkin vaihtoehto on käynyt mielessä. Se on mahdollista, koska kuka ikinä uskoisi tämän olevan mahdollista. Venäjältä niitä ohjuksia on vaikeampi varasta niin, ettei alkuperä selviä ja mahtaako Ukrainassa olla toimintakuntoisia. Armeija ainakin oli erittäin taisteluhaluton pitkään kriisin alkuvaiheessa. Ongelmaksi jää, että ohjuksen laukaisusta ei ole kuvaa eikä fyysisiä todisteita.

      Poista
    5. Salaliittoteoriat muuttuvat näköjään yhä mielikuvituksellisemmiksi. En olisi kaiken asian tiimoilta kirjoitetun tuuban jälkeen uskonut sitä mahdolliseksi. No, asialleen omistautuneet "ajattelijat" kykenevät mahdottomiin suorituksiin kun oikein kovasti ponnistelevat.

      Se näissä salaliittohörhöissä jaksaa ihmetyttää, että kuinka hvetissä joku viitsii haaskata aikaansa ja ajatuksiaan moisen tuuban kehittelyyn? Millainen ihminen ottaa elämäntehtäväkseen mielikuvitustarinoiden keksimisen ja viettää sitten aikaansa blogien kommenttipalstoilla levittelemässä aivopierujaan? Jonkinlainen kieroutunut viehtymys scheissen parissa touhuamiseen täytynee taustalta löytyä.

      Hankkikaa hyvät ihmiset elämä ja tehkää välillä jotain rakentavaa ja positiivista.


      Poista
  14. Janutksin Putkonen jo ehtikin FB:ssä toivottaa Ilja Janitskinin tervetulleeksi Donetskiin. Ja Janitskin taas toisaalla kertoi "hakevansa turvapaikkaa" ennemmin kuin tulee Suomeen vastaamaan syytteisiin. Tämä tarkoittaa käytännössä Venäjälle siirtymistä ennemmin tai myöhemmin. Venäjä on maa, joka suojelee kaikkein pahimpiakin barbaareita luovutukselta.

    Ihan kivasti siis menee Janitskinilla. Paitsi että Englanti on juuri päättänyt syyttää erästä omaa Donetskissa nk. aseellisena turistina aikaa viettänyttä kansalaistaan terrorismista antaen samalla ymmärtää, että kyseinen henkilö tullaan lopulta luovuttamaan Kiovaan. Samaa menettelytapaa tullaan todennäköisesti soveltamaan Janitskiniin ja Januskiniin jos herrat jonakin päivänä päättävät palata EU:n alueelle. Ukrainasta tulee heti luovutuspyyntö, johon luonnollisesti kernaasti suostutaan. Kuka täällä terroristeja haluaisi suojella. On meillä uusnatseja ja muuta samanlaista paskasakkia omastakin takaa riittämiin.

    VastaaPoista
  15. There is a chance you are eligible for a free $100 Ikea Gift Card.

    VastaaPoista