lauantai 6. elokuuta 2016

Vieraskynä: Donetskin KGB:n sähköpostit ja Janus Putkonen

Näin porvoolaisesta salaliittoteoreetikosta tuli Venäjän huonopalkkainen propagandatorvi


***
Tämä kirjoitus on joukkoistuksen tulos, johon ovat antaneet panoksensa useat ihmiset joko taustatyöllä, käännöksillä, tarkistuksilla, kirjoittamalla tai muulla tavalla. He eivät halua esiintyä omilla nimillään.

***


Juuri nyt Donetskin kansantasavallalla ja sen virallisella viestintäedustajalla Janus Putkosella ei mene hyvin. Miestä käy melkein sääliksi: ensin omien ministeriö syö sanansa, rahat ovat loppumassa, taistelut ovat kiihtyneet kesän mittaan ja lopulta luotetun yhteistyökumppanin sähköpostikirjeenvaihto leviää pitkin verkkoa.

Me olemme tutustuneet huolellisesti Donetskin kansantasavallan valtiollisen turvallisuuden ministeriössä, joka käytännössä vastaa paikallista tiedustelupalvelua, työskennelleen Tatjana Jegorovan sähköposteihin sen jälkeen, kun ne ilmeisesti tietomurron tuloksena saatettiin yleisön saataville. Pitkälti yli tuhat sähköpostia liitteineen levisivät pikavauhtia ensin Dropboxin, sitten useiden muiden tiedostonjakopalvelujen kautta. 2,2 gigatavun paketti koostuu voittopuolisesti venäjänkielisistä sähköposteista, mutta myös englanninkielisiä viestejä löytyy.

Me olemme lukeneet jo melkein jokaisen. Me olemme kääntäneet, koostaneet, tarkistaneet ja taustoittaneet. Se keitä me olemme, ei ole tärkeää. Me olemme ryhmä suomalaisia ihmisiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Me haluamme kertoa Venäjän kehittämästä Donetskin kansantasavallasta ja siitä mitä uutta voimme näiden sähköpostien avulla oppia nukkevaltion hallintokoneistosta toimintoineen sekä niiden suomalaisesta äänitorvesta, teatteriohjaaja Janus Putkosesta.

Janus Putkonen (1974) on taustaltaan teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja. Putkonen toimi muun muassa Porvoon Teatterin ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hän on myös näytellyt ja tehnyt lavastus-, valaistus- ja äänisuunnittelua. Putkonen toimi Verkkomedia.org-nimisen verkkojulkaisun päätoimittajana. Hän oli Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa (962 ääntä). Putkosen johdolla oli tarkoitus jopa perustaa Alajärvelle Kilvenmaa-niminen toimintakeskus ja yhteisö. Jokin kaatoi hankkeen ja seuraavaksi Putkonen ilmestyi esiin toimittaen Verkkomediaa Thaimaasta. Thaimaasta käsin hän teki parikin matkaa Ukrainaan kriisin aikana. Näiden matkojen aikana hän lienee pohjustanut siirtymisensä Donetskiin.

Mitä Putkonen oikein tekee?

Janus Putkosen lempilapset Donetskin lehdistökeskus Doni Press ja Donetskin uutistoimisto Doni News perustettiin heinäkuussa 2015. Toimintojen pääjohtaja, jonka suorassa alaisuudessa Putkonen operatiivisena johtajana työskentelee, on liikemies Andrei Stepanenko. Mies on sama, jonka perustaman Europa Objektiv -verkkosivun retkelle Donetskin kansantasavaltaan Putkonen osallistui joitakin kuukausia aikaisemmin. Andrei Stepanenko on sekä Venäjällä että Ukrainassa kuin meillä Jussi Mattila tai Mikko Virtanen, joten julkisten lähteiden varassa ei ehdi päätellä kuin että Venäjän keskuskauppakamarin johtajalla on sama nimi. Keskuskauppakamari vastaa muun muassa Venäjän yksityistettävien valtionyhtiöiden tai niiden osien myynnistä yksityisille yrityksille. Semmoinen ei ole mitään nappikauppaa.

Donetskin lehdistökeskus ja uutistoimisto ovat heinäkuun puolessavälissä sähköpostitse lähetetyn vuosikertomuksen mukaan yksityisen ihmisten rahoittamia. Tosin vuosikertomuksen päätesanoissa Putkonen toteaa itsekin, että “niin kauan kuin Donin johto toimii yksityisillä rahoilla, se näyttäytyy itsenäisenä”. Putkonen kertoo myös heti vuosikertomuksen alkusanoissa, että pressikeskuksella ja uutistoimistolla on toiminnalleen Moskovan tuki.

Donetskin pressikeskus on Putkosen ensimmäisenä toimintavuotena järjestänyt vuosikertomuksen mukaan noin 70 kansainvälisen toimittajan ja viiden poliittisen delegaation matkat, toimittajien viralliset toimintaluvat eli akkreditoinnit ja ohjelmaa separatistisessa Donetskissa. Pressikeskus on palvellut toimittajia 11 eri kielellä. Näistä toimittajista pressikeskus pitää myös henkilörekisteriä, joka vuotanut sähköpostien vuodon ohessa. Henkilörekisterissä toimittajat on luokiteltu eri värikoodeilla sen mukaan, miten vastaan ottavaisina heitä pidetään lehdistökeskuksen näkemyksille.

Putkonen on sensuuriviranomainen

Punaisella värikoodilla merkityllä toimittajalla ei ole mitään asiaa separatistien hallitsemaan Donetskiin. Keltaisella koodilla merkityn toimittajan saapumista pohditaan ensin. Tämän koodin ovat saaneet suomalaisista kaksi Suomen Kuvalehden toimittajaa. Valkoisella värillä merkityt ovat neutraaleja ja saavat työskennellä rauhassa. Vihreällä värikoodilla merkittyjä pidetään asenteeltaan oikeamielisinä, ja he ovat lehdistökeskuksen mielestä enemmän kuin tervetulleita.

Punaisen kieltokoodin rekisteriin on saanut esimerkiksi verkkolehti Vicen toimittaja Jack Losh. Hän kirjoitti maaliskuussa kokemuksestaan Putkosen kuulustelussa. Näitä Putkonen toimittajalta muun muassa tivasi:

Hallituksessa ollaan huolestuneita sinun työskentelystäsi. Erittäin huolestuneita. Mitä tapahtui Maidanilla? Miten todistat että Venäjä otti haltuun Krimin kuten väität artikkelissasi?

Sen sijaan Putkosen johtaman uutistoimiston ei tarvitse todistella mitään. Sen hyppysissä on Donetskin separatisteille ja Putinin Venäjälle mieleinen totuus, johon jota Putkoselle on uskottu vuosikertomuksen mukaan virallinen rooli toimittajien työn vahtina ja sensuuriviranomaisena.
Sitä valitsemaansa totuutta Putkonen vahtii uskollisesti kuin yhden miehen totuuskomissio.

Luotetaanko Uutis-Putkoseen?

Uutistoimiston toiminta koostuu paitsi uutisista, joita työstetään useilla kielillä ja englanniksi jopa 15-30 kappaleen päivävauhtia, myös Donetskin sotaa käsittelevästä sivustosta sekä humanitaarista propagandaa välittävästä Save Donbass People -sivustosta. Koko toiminnalla on yhteensä yli 50 some-tiliä ja kanavaa.  

Kun väitettä somekanavista tarkastelee lähemmin, käy ilmi ettei näiden vuosikertomuksessa annettujen julkaisujen nimien mukaan perustettujen tilien määrä täsmää. Näin päättelemme, että joko mukaan on laskettu kaikkien Putkosen pressikeskukselle harjoittelutöitä tehneiden Donetskin yliopiston kielten opiskelijoiden yksityiset sometilit, toimintaa hallitaan valheellisen nimimerkkitilien takaa tai Putkonen yksinkertaisesti liioittelee.

Uutistoimiston toiminnasta suurimmissa ongelmissa vaikuttaa olevan rintamauutisointi. Toukokuun alussa Putkonen otsikoi Jegorovankin vastaanottaman sähköpostin liitteen sanalla reklamaatio. Putkosen pahastuneesta kirjoituksesta käy ilmi, että hänen uutistoimistoltaan evätään toistuvasti pääsy rintamalle ilman minkäänlaisia selityksiä. Tämä on tapahtunut siitäkin huolimatta, että Donetskin separatistisen puolustusministeriön kanssa oli useissa keskusteluissa sovittu, että Putkosen uutistoimisto pääsee rintamalle tekemään viestintäänsä ja saa viedä sinne myös toimittajia. Putkonen kirjoittaa, että hänen ja hänen työntekijöidensä kärsivällisyys on kulutettu loppuun. Donetskin sotasivulle ei ole tehty automaattisia päivityksiä kummempaa sisältöä maaliskuun jälkeen.

Olemme raportoineet jatkuvista ongelmista viralliselle yhteistyökumppanillemme Venäjällä. Kopio tästä asiakirjasta luovutetaan Donin johtoon, yhteistyöelimillemme Moskovassa, DNI:n turvallisuusviranomaisille ja puolustusministeriöön, tuskastunut Putkonen päättää reklamaationsa.

Suhteita vakoiluun

Putkosen suhde turvallisuusviranomaisiksikin kutsuttuihin tiedustelupalveluihin on mielenkiintoinen. Sisäisen turvallisuuden ministeriö, jossa murrettujen sähköpostien omistaja Tatjana Jegorova on työskennellyt, muistuttaa Suojelupoliisin ja KGB:n ristisiitosta. Sivujensa mukaan tämä elin vastaa tiedustelusta ja vastatiedustelusta ja esimerkiksi alueen terrorismin ja ääriliikkeiden vastaisista toimista. Lukijalle tarkennettakoon, että tiedustelu on tiedonhankintaa ja vastatiedustelu tarkoittaa toisten valtioiden harjoittaman tiedonhankinnan selvittämistä ja torjumista siihen omaan valtioon liittyen.

Yhdessä sähköpostissa Janus Putkonen kirjoittaa Tatjana Jegorovalle ikävöivänsä tätä. Jegorova vastaa kertovansa että ikävöi Putkosta myös. He toivovat tapaavansa jälleen pian.

David Simpson -nimiseen työntekijäänsä Putkosen suhde ei ole ollut yhtä lämmin. Toukokuussa Putkonen kertoi Jegorovalle TOP SECRET -otsikoidussa sähköpostissa, miten Simpson kertoi Manekin-nimisestä miehestä. Näin Simpson Putkoselle kirjoitti:

Hyvää iltaa. Selvyyden vuoksi: Manekin on *** virkailija, jonka Moskova on minulle osoittanut. Olen kertonut tämän sinulle aiemminkin. En saa häntä katoamaan yhtään sen enempää kuin sinäkään sitä omaa virkailijaasi, jolle raportoit.

Alle vuorokautta myöhemmin Putkonen irtisanoi David Simpsonin. Irtisanomissähköpostista hän toimitti kopion turvallisuusministeriön Jegorovalle, jonka sähköposteista me sen löysimme. Irtisanomisen syyksi kerrottiin turvallisuussopimuksen rikkominen.

Omalla lausunnollasi 5.5.2016 todistit että olet rikkonut jatkuvasti sääntöjä Janus Putkosen määräysten vastaisesti antamalla asemassasi raportteja kolmannelle osapuolelle. … Et saa lähestyä toimipaikkaamme millään tavoin. Avaimet ja työvälineet on palautettava välittömästi.

Millaista nokkapokkaa Manekinin ja Putkosen välille lie syntynyt, ei ole tiedossa. Sen tarkemmin emme toistaiseksi tiedä myöskään, onko Putkoselle annettu ohjeita esimerkiksi turvallisuusministeriöstä. Putkosen taustan huomioon ottaen pidämme pitkälti mahdollisena, että rokotekielteisyydestään ja ufohavainnoistaan Verkkomediassa tunnettu mies on havainnut Manekinissa, Simpsonissa tai molemmissa jonkin läntisen tiedustelupalvelun kuten CIA:n tai MI6:n myyrän eli kaksoisagentin.

Voi toki olla asia on oikeasti ollut näin. On mahdollista että vaikkapa Tatjana Jegorova Donetskin omasta KGB:sta on varoittanut ystäväänsä Putkosta asiasta suullisesti. Viisas ei käsittele kaikkea arkaluontoista sähköpostitse. Jos tieto vuotaa, on yhdentekevää lukeeko postin otsikossa HUIPPUSALAINEN, JAMES BOND vai PAKURIKÄÄPÄ.

Kuka maksaisi propagandaa?

Palataan vielä hetkeksi rahaan, sillä Moskovan tuesta huolimatta tällaisen propagandatoimiston pyörittäminen ei ole ilmaista. Sähköposteista jää vaikutelma, etteivät Putkosen rahoittajat ole olleet erityisen avokätisiä.

Viimeksi heinäkuun alussa Putkonen kirjoitti turvallisuusministeriön Jegorovalle, että toiminnan käynnissä pitämiseksi rahaa tarvitaan erityisen kipeästi: Moskovaan ulkoistettujen “informaatioturvallisuusratkaisujen” sopimus oli umpeutunut. Todennäköisesti komeasti koketeeraavilla sanamuodoilla on tarkoitettu it-yhtiöiden tarjoamia tietoturvan peruspalveluja kuten palomuuria ja sen sellaista. Nyt uuteen ratkaisuun tarvittaisiin ainakin 50 000 ruplaa, noin 670 euroa, joka kuukausi.

Me emme halunneet kohtuuden nimissä ottaa selvää, kuinka heikolla tolalla Putkosen johtamien toimintojen tietoturva nyt elokuussa on. Separatistit eivät kuitenkaan taida olla olla mitään kyberturvallisuusneroja, sillä jopa Johan Bäckmanin perustaman lähetystön sivuilla kerrotaan olevan haittaohjelma. Puhumattakaan nyt siitä että valtiollisen turvallisuuden ministeriön, KGB:ta vastaavan elimen, edustajan sähköpostit ovat luettavissamme.

Vielä sananen rahasta. Sen sanasen perusteella ennakoimme, että Putkosen tuottamien sisältöjen laatu ja määrä laskee entisestään. Ennakoimme myös, etteivät hänen työntekijänsä ole sittenkään kovin tyytyväisiä.

Arvioimme perustuu vuosikertomuksessa kuvailtuihin palkkakustannuksiin. Sihteeri ja toimitussihteeri Mihail saavat molemmat 16 000 ruplaa (217 euroa) kuukaudessa, paikalliset Alain kymmenen tuhatta (135€), Irina 12 000 (162€) ja Alexander 8 000 (108€). Johtaja Janus Putkonen, joka vastaa majoituksesta, autoista ja bensakuluista, saa 90 000 ruplaa eli noin 1220 euroa. Se on lähes kymmenen kertaa enemmän kuin Irina.

41 kommenttia:

  1. Erinomaista tietoa, kiitos teille jotka perehdyitte asiaan ja kerroitte siitä selvällä suomen kielellä :D

    VastaaPoista
  2. https://youtu.be/sVeHOJRnc8g

    VastaaPoista
  3. Muistaakohan Putkonen maksaa verot tuosta palkasta vai/tai nostaa jotain tukia samaan aikaan?

    Kiitos kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  4. Putkonen ei ole julkaissut pitkään aikaan yhtään mitään, eli ongelmia taitaa tosiaan olla. Tihkun empatiaa.

    VastaaPoista
  5. Mikä lie ryhmittymä onkaan blogikirjoituksen takana, tekee se erittäin arvokasta työtä informaatiosodassa! Kirjoituksessa mainitaan ettei ryhmittymä halunnut selvittää Putkosen tai Bäckmanin järjestelmien kyberturvallisuutta. Tähän lausuntoon on varmaan hyvä syy. Informaatiosodankaan taisteluissa ei tyylipisteitä jaeta. Tosin voihan olla että havaitut tietoturva-aukot ovat tarkoituksellisia, jolloin myös tunkeutujan suorituskyvystä ja joukkojen rakenteesta on mahdollista saada tietoja. On syytä panna tarkoin merkille kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéllin hiljattain ilmestynyt kirjoitus, jossa hän mainitsee alan valtiollisilla toimijoilla olevan käytössään menetelmiä, joista emme ole tietoisia. Ainakin aukkojen julkistaminen vei mahdollisuuden niiden hyödyntämiseen.

    Jegorovan tapauksesta jää vahva epäily että vuoto on tarkoituksellinen (vuotanut tieto voi olla osin manipuloitua) ja sopii jollain tapaa Venäjän isoon kuvaan, joka ei muuten ole kannaltamme kovinkaan lohdullinen. Eräs mahdollinen ja mielestäni yhä todennäköisempi syy voisi olla koko kansantasavaltaoperaation kiistäminen ja toiminnan painopisteen suuntaaminen toisaalle. Tarvitaanko informaatiosodan tulivoimaa vaikkapa syyskuun “Moskova + 6”- konsultaatioihin liittyen muualla? On hyvä muistaa että Itä-Ukrainassa Strelkovin/Girkinin jalkain alta vedettiin matto, mutta mies jatkaa edelleen kulisseissa jonkinlaisena oppositiopoliitikkona ajaen Duginin Novorossija-asiaa. Samoin Snowdenia pidettiin ainakin julkisuudessa löysässä hirressä, mutta mies tuntuu pärjäilevän Venäjällä. Ei voida sulkea pois mahdollisuutta että Putkonen ja Bäckman siirtyvät hallitusti Venäjän informaatiosodan “reserviin”. Tässä ei ole kysymys sekopäiden puuhastelusta, vaan systemaattisesta ja hyvin johdetusta toiminnasta usealla eri rintamalohkolla. Tässä sodassa on erotettava hyökkäävä, tukeva ja suojaava joukko sekä reservit.

    On hyvä tiedostaa että propagandistin jokainen virke on tarkoin harkittu ja erillinen “takaisinkytkentäjärjestelmä” seuraa kuinka viesti menee perille ja mikä on vaste. Venäjän puolustusministeriön kansainvälisen yhteistyön osaston johtaja Koshelev kertoi ministeriön seuraavan joukkotiedotusvälineiden raportointia koskien syyskuun konsultaatioita Moskovassa. Historiallisten esimerkkien valossa Venäjän sotilasjohto seuraa muutakin informaatiotulvaa, mikäli on yhtään tehtäviensä tasalla. Olisi sivumennen sanoen ihme jos Suomen “tornitalon lerppahatut” eivät seuraisi silmä kovana mediaa ja vaikkapa tätäkin blogia.

    Luettuani englanninkielisen käännöksen esikuntapäällikkö Valeri Gerasimovin haastattelusta, vahvistui näkemykseni siitä, että Venäjä katsoo olevansa sodassa NATO:n kanssa. Vaikka tämän blogikirjoituksen tarkoituksena oli valaista pääasiassa Putkosen ja siinä sivussa myös Bäckmanin toimia, olisi ollut syytä korostaa tuota tosiasiaa että huolimatta syvästä rauhantilasta, olemme kyberulottuvuuden indikaattoreiden mukaan sodassa. Sodassa, jossa esim. Putkonen ja Bäckman ovat puolensa valinneet. Tämä olisi hyvä saada laajempaan tietoisuuteen, jolloin nämä kaikenmaailman Putkosten sekoilut asettuvat isoon kuvaan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos julistat, että Venäjän ja naton välillä on sota, niin tajuatko mitä se merkitsee? Sodassa vihollinen tapetaan. Jos työnnät Putkosen ja kumppanit Venäjän leiriin, niin silloin nato:n kannattajat automaattisesti kuuluvat siihen toiseen leiriin. Suomi ei kuulu kumpaankaan, joten Suomen pitää estää taistelevien osapuolien toiminta alueellaan tai se tulee vedetyksi mukaan sotaan.

      Suomen pitäisi ottaa Turkista mallia ja kerätä nämä vieraiden valtojen etua ajavat kätyrit kuulusteluihin ja katsoa ketä puhuu absoluuttista totuutta. Veikkaan, että natomielisten rivit harvenee nopeasti.

      Poista
    2. Vai puhdistuksilla Turkin malliin olisi tässä hyvä edetä. Ei kai sentään.

      Poista
    3. "Sodassa vihollinen tapetaan."

      Venäjän käymässä infosodassa vihollinen tapetaan korkeintaan pitkästymiseen tai nauruun.

      Venäjätrollien ajatuksenjuoksua seurattuani minulle on vähitellen selvinnyt miksi valtavilla luonnorikkauksilla siunattu Venäjä on jäänyt banaanivaltion tasolle.

      Poista
    4. >Rysky: Ihme selektiivinen arvomaailma teillä natoilijoilla, jos ette jaa kaikkia läntisen natokratian arvoja. Todella realistista hakea naton jäsenyyttä, jos klausuuliin jätetään poikkeus, että Turkin apua ei kaivata.

      Nyt kun Britanniakin alkaa hakea liennytystä Venäjän kanssa, on aika erikoista, että Saksa-Hollanti akseli työntää yhä Patriot-ohjuksia Kalingradin ympärille. Virallisesti Patriotteja suunnitellaan Balttian puolustuksen uskottavuuden parantamiseksi, mutta sijoituspaikkana Puola tai Liettua viittaa siihen, ettei ainakaan Viron tai Suomenlahden ilmatilaa katsota tarpeelliseksi vahvistaa. Onhan se vähän riskaabelia pitä ykköstason ohjuskalustoa Virossa,kun voivat ajaa vahingossa rajan väärälle puolelle ja joutua liikennepoliisin pidättämäksi jossain metsäautotien laidassa.

      Vai onko Suomen isäntämaasopimuksessa salaisia lisäpöytäkirjoja, joissa Suomi lupaa hoitaa Viron ohjuspuolustusta Kotkasta käsin?

      Poista
    5. 1. En kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Olen sen suhteen syvästi epätietoinen.
      2. Missä on puhuttu Turkista ja mitä? Tämä argumentti vaikutti pompaneen tähän anonyymin kommentoijan omasta, päänsisäisestä keskustelusta.
      3. Britannian suhteet Venäjään ovat olleet jäiset pitkälti Venäjän Lontoossa suorittaman "sala"murhan takia, kun Litvinenko murhattiin radioaktiivisella aineella. May tapaa Putinin, mutta on liian aikaista vielä sanoa, mitä tapaamisesta seuraa.
      4. Kullakin maalla on kansainvälisen lain mukaan oikeus järjestää itse puolustuksensa, yhdessä tai itsekseen. Myös Venäjällä.
      5. Patriot-järjestelmä on puolustuksellinen ohjustentorjuntajärjestelmä.
      6. Anonyymin kommentoijan kannattaa tutustua nykyaikaisen sodankäynnin olemukseen, varsinkin sen suihteen, miten välimatkojen ja maantieteen merkityksen muuttuminen on muuttanut taktiikoita.
      7. Anonyymi kommenoitja vihjaa, että Venäjä voisi kaapata Eston Kohverin tapaan ohjusyksikön Viron rajonen sisäpuoleta. En oikein osaa sanoa, onko vihjailu vain typerää ilkkumista vai typerää ilkkumista uhkailu-ulottuvuudella.
      8. Lopun retorinen kysymys on tarkoitettu herättämään epäilykisä Suomen valtiojohtoa kohtaan. Siinä vihjataan, että se olisi tehnyt itsekseen ja salaisesti, eli siis laittomasti, sopmuksia ulkovaltojen kanssa. Jos epäilee väärinkäytöksiä valtionhallinnossa, kannattaa tehdä valitus eduskunnan oiekusasiamiehelle, joka tutkii asian. Pelkkä suunpieksentä ilman edes yritystä todistaa oma väite on toki helpompaa ja siksi niin paljon yleisempää.

      Poista
    6. Turkki on mainittu tuossa edellä Ryskyn omassa kommentissa, kun torjuit ehdotuksen nato-maa Turkin kaltaisista puhdistuksista.

      Tarkoitan, että länsimainen arvoyhteisö on siihen kuuluvien maiden toimintamallien muodostama avaruus, jota tökitään alati rumemmaksi hyökkäyspommituksilla, vallankaappauksilla, lavastetuilla terrori-iskuilla jne. Itse en moista arvoyhteisöä tue.

      Seison korjattun, mikäli nato ei saa Ryskyltä varauksetonta kannatusta. Jotenkin kuitenkin natomieliset #turpo-kärpäset pyörii ympärilläsi niin sakeana, etten ole kantaasi havainnut.

      Englanti, maa, jossa paistaa aina aurinko, missä London City sijaitsee ja missä London School of Economy kasvattaa poliittisia broilereita. Kummia tapahtuu, kun ensin Venäjä treenaa sitä vastaan pommituksia ja sitten tulee Brexit ja uusi pääministeri haluaa tavata vihollisen.

      Lähi-Idässä on Putin-mania ja Yhdysvallat joutuu antamaan periksi Syyriassa, Krimillä ja liikkumavara Turkissa on jo hyvin kapea paikallisten polttaessa nato:n tukikohtien ympärillä maastoa.
      USA:n preidentinvaaleissa keskuspankkioligarkian sotahaukka saattaa jopa hävitä vaalit vaalivilpistä huolimatta ja toinen vaihtoehto on ilmaissut halunsa Venäjän suhteiden korjaamisesta.

      Ilmatorjuntaohjus suppean teorian mukaan on puolustuksellinen ase, mutta kun hyökätään, niin silloin pitää varautua vastahyökkäyksen torjuntaan. Wikin mukaan Patriot lentää enintään 170 km, että ei se puolasta Viroon yllä.

      Isäntämaasopimus ja nyt Putinin vierailuun Kultarannassa ajoitettu Britannian kanssa tehty puolustussopimus on jo merkki huolestuttavasta salailusta. Varsinkin jos asia on niin merkittävä, että sopimus tarvitaan, mutta sen merkityksettömyyttä perustellaan, sillä että niin on toimittu ennenkin. Tämän lisäksi Britannian kuninkaalliset kävi pystyttämässä patsaita Ahvenanmaalle Venäläisen linnoituksen kukistamisen kunniaksi viime vuonna ja lapissa he oikein pukeutuivat Suomen armeijan uniformuihin alleviivatakseen kenen "komentoon" Suomi on alistettu ja kuvauttivat itsensä valaistun kolmion edessä lehdistöä varten. Eikä pidä unohtaa mikä rooli Suomella oli ETYJ:n puheenjohtajana Georgian sodan aikana ja miten Suomessa oli koulutettu ja valmiudessa kaksi sotilasyksikköä käytettäväksi sotatoimiin Libyassa. Suomi säästyi Libyan sodalta vain siksi, että Merkkel ei taipunut edes ydinvoimalan räjäytyksellä uhkaamalla osallistumaan.

      Poista
  6. Onhan tämä surkeaa. Mies myy sielunsa ja vielä noin huonoln hintaan. Kun ajattelee, että Putkonen on Venäjän kolmen näkyvimmän suomalaisen vaikuttajan joukossa yhdessä Bäckmanin ja Janitskinin kanssa, ei voi kuin ihmetellä, miten huonoa palkkaa Venäjä maksaa näille informaatiosodan ylikessuille. Samaan elintasoon pääsisi Suomessa siivoojana, ja saisi tyydytyksen rehellisestä työstä.

    Niille moraalittomille, jotka harkitsevat maansa myyntiä rahasta, tämän tarinan pitäisi olla opettavainen: Venäjän tiedustelu maksaa huonosti eikä sen koukusta pääse eroon, jos on siihen sortunut. Parempi pysyä rehellisellä tiellä ja nauttia siitä, että voi katsoa peilikuvaansa silmiin ja painaa päänsä tyynyyn hyvällä omallatunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heille ei tarvitse maksaa koska ovat polttaneet sillat takanaan. Ehkä tämän saavuttamiseksi tuki saattaa olla alussa parempikin mutta sitten on toimeksiantajalla mahdollisuus käyttää tilaisuutta hyväksi. Saattaa olla että tämän toimeksiantajan kyseessä ollessa ei anneta paljoa painoa kiitollisuudelle ja lojaalisuudelle yleensä eikä yleisessä rahapulassa ja toiminnassa jota voi myönnetä olevan olemassakaan.

      Poista
  7. Kovin paljon on jutussanne oletuksia, vihjailuja ja ennakkoluuloja. Itse paljastukset eivät kummoisia ole. Kertomanne mukaan hakkeroidun tekstin käännökset eivät olleet ihan pieni urakka, joten se kertoo miten tosissaan pyritte vaimentamaan eri näkökulmia uutisviestinnässä. Jos Januksen palkka on mielestänne säälittävä, niin voidaan oletta, että tästä teidän kirjoituksesta on maksettu huomattavasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö-. Palkka on pieni suhteessa työhön joka jatkuvaa valehtelua sekä itselleen, että maailmalle. MIelestäni palkan mainitsemisen pointti on siinä, että tuollaisella rahasummalla ei ketään maanpetturiksi osteta. Motiivi täytyy olla jokin muu kuin raha. Epäoleellinen, mutta hauska yhdistävät tekijä löytyy Putkosesta, Backmanista ja Hellevigistä. Kaikilla ulkomaalainen nainen. Voisiko psykologia löytyää tuosta alttiutta maan vastaiseen toimintaan vieraan agressiivisen vallan hyväksi?

      Poista
    2. Arvoitukseksi jää, miten merkityksettömät paljastukset voivat "vaimentaa eri näkökulmia uutisviestinnässä".

      Perinteisesti Kremlin propagandassa keskenään ristiriitaiset totuudet on kerrottu eri aikaan ja eri trollien toimesta.

      Tämän evankelistan kohdalla trollitehtaan rekrytoija on ilmeisesti kaivellut jo kuoriämpärin pohjia.

      Poista
  8. Kukaan ei ole kiistänyt kirjoituksessa eistettyjä väitteitä. Vähätellyt on monikin. Mutta jos nämä kerran ovat merkityksettömiä ja kaikkien jo tietämiä, niin miten ihmeessä ne samaan aikaan voivat "eri näkökulmien vaimentamista uutistoiminnassa." Joko noiden tietojen julkitulo haittaa Putkosen putiikin toimintaa tai ei haittaa. Ne ovat joko totta tai eivät ole. Kun käy keskustelua muiden kanssa, olisi hyvä olla samaa mieltä itsensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkät paljastukset ovat vaatimattomia. Tyyli, jolla natottajat asian esittää lisäten vihlailuja artikkeliin ja kommenttipalstan asenteellinen spekulointi siihen päälle, on selkeästi vihamielistä. Koko hakkerointi, kääntäminen, artikkeli ja komentointi on siis yhtä informaatio-operaatiota. Todennäköisesti liittyy yhteen viimeaikaisten ympäri maailmaa levinneiden länsimielisten Ukrainajuttujen aaltoon ja Luganskin johtajan Plotnitskyn salamurhayritykseen. Ukrainan joukot ovat tulittaneet keskimäärin 600 laukasta vuorokaudessa viimeiset 3 kk Donbassin aluetta ja ovat valmiina yrittämään hyökkäystä. CIA:n Brennan uudisti viikko sitten Assadin vastaiset uhkaukset. Ehkä he näkevät, että Ukrainan rintamaa pitää jälleen kuumentaa, jotta Venäjän apu Syyrialle jäisi toiseksi.

      Poista
    2. Tässä kommentissa oli erittäin tiiviisti esitetty lukuisa joukko Kremlin narratiiveja tilanteesta. Se, että ne ovat niitä, ei tarkoita sitä, etteikö kirjoittaja voisi niihin täydestä sydämestään myös uskoa. Se on kuitenkin selvää, että kirjoittaja seuraa tarkasti Venäjän näkökantoja myötäilevää mediaa ja toistaa uskollisesti siellä esitettyjä väitteitä tosina. Runsaat, vakuuttavuutta tai tunteita herättämään tarkoitetut detaljit ovat merkki tästä.
      Tuttua on myös erilaisten kummallisten syy-seuraus-kuvioiden rakentelu, jotka lievimmillään ovat hämääviä, pahimmillaan muodostavat salaliitoteorioita.
      Itse asiassa jälleen mallikappale Venäjän etuja palvelevasta viestinnästä. Hyvin mielenkiintoista.

      Poista
    3. Siellä Ukrainan alueelta yritettiin soluttaa sabotaasiryhmiä Krimille ja niin tosissan olivat, että tappoivat kaksi venäläistä vastustaessaan kiinniottoa. Lännen media oli asiasta hiljaa ja vasta kun Venäjä kohotti valmiutta, alkoi uikutus Venäjän agressiosta ja, että Venäjä on keksinyt välikohtauksen hyökkäyksen oikeuttamiseksi. Ukrainan joukot on nyt virallisestikkin täydessä valmiudessa ja tykkejä siirretään Krimin rajalle.

      Tässä voi olla kyseessä klassinen kolmannen osapuolen provokaatio, jossa joku taho esittää/manipuloi/palkkaa ukrainalaisia iskemään venäläisiä. Solutusryhmistä on voitu antaa jopa vihje Krimille, jotta vastareaktioita voidaan kontrolloida niin kuin nyt näemme. Näyttävät sähkö- ja juomavesiverkkoa vastaan tehdyt räjäytykset olisi ollut vaikea kääntää Venäjää vastaan. Krimillä Venäjään liittymisen kannattajat ovat niin suuri enemmistö, että sitä ei muutamalla pommilla murenneta, vaikka vaalit ovatkin tulossa.

      Ukrainalla itsellään tuskin on Krimin suhteen juurikaan väliä. Kansa on riitainen säkki eri kansojen riekaleita vailla kunnon historiaa ja identiteettiä. Säkinpotkimispeliä maassa pelaa kourallinen oligarkkeja, jotka yhtä poikkeusta lukuunottamatta ovat kaikki juutalaisia. Heidän työkaluinaan olevat natsimieliset rankaisupatalijoonat ovat melkoinen ristiriita vallitsevaan historianopetukseen nähden - kuten myös tämäkin blokin komenteissa aiemmin mainittu antisemitismi Ukrainassa.

      Kuka sitten mahtaisi haluta sotaa Krimille, kuka hyötyy ja kenellä on kyky maihinnousta raunioille? Keneltä on loppumassa aika käyttää nyrkkiä ratkaisuna maailman jokaiseen asiaan? Epäilen kovasti, että eläköityvä golf-aktiivi ei ole kiinnostunut katselemaan maailmansotaa perintönään huvilansa terassilta. Siis kuka jää jäljelle?

      Poista
  9. Lienee vaikea yleisesti ymmätää valtiollisen ja kansalisten vapaan polittisen toiminnan ero, venäjän valtiolla ei taida olla suoranaisia kytköksiä itäukrainan vapaustaistelijoihin.

    Kysymyksessä taitaa olla yksityisten,tosin varakkaiden kansallismielisten venäjän kansalaisten tuki.
    Putkonen kansallismielisenä patrioottina on vain lainassa itäukrainan venäläisillä patriooteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Suomessa voi esittää tuollaisen väitteen uskottavasti. Bäckman kävelee vapaana, vaikka edustaa täysin valtiojohdolle vastakkaista mielipidettä. Meillä voi olla pelotta oppositiossa. Poliisi ei tule pidättämään eikä kukaan salamurhaa.

      Venäjällä näin ei ole. Siellä saa linnaa facebook-peukutuksistakin. Vapaa kansalaistoiminta on käytännössä estetty.

      Tällaisen valtion alaisuudessa ei tapahdu sellaista "kansalaistoimintaa", josta sen hallitus ei olisi vastuussa. Jos kansalaistoimintaa muutoin rajoitetaan rankasti, sallittu toiminta on tällöin hallituksen hyväksymää. Näin ollen Venäjän fasistihallitus kantaa vastuun kaikesta Venäjällä tapahtuvasta toiminnasta. Väitteet "vapaista" toimijoista eivät ole uskottavia.

      Poista
    2. CIABOOKIN käyttö pitäisi Suomessakin kieltää samoin kuin kaksoiskansalaisuus ja ympärileikkaukset.

      Poista
  10. Millään ei-valtiollisella toimijalla ei ole niin paljon raskaista aseistusta ja koulutettua sotavoimaa, kuin rajan yli menee Ukrainaan Venäjältä. Lisäksi Venäjän sisäisen kurin tiukkuus on sellainen, että mitään kovinkaan suurta toiminataa ei hallituksen tahdon vastaisesti tapahdu. Aito oppositio on murskattu ja sen riekaleitakin vanotaan. Tämä "yksityinen apu" on taas näitä Kremlin valheita, tyyliin kiinni saadut venäläiset sotilaat ovat eksyneet tai eronneet palveluksesta juuri ennen kiinnijäämistään yms. Näiden valheiden uskottavuudella ei itse asiassa ole juurikaan merkitystä, näitä tuotetaan ja levitetään levittämään epävarmuuden sumua. Tavoitteena on saada ihmiset uskomaan, ettei mikään näkemys ole lähelläkään totuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa varmaankin viitattiin poliittiseen toimintaan, eikä tykkeihin. Vapaustaistelijoilla on oma uutistoimisto, jota rahoittaa ei valtiolliset hyväntekijät, en tietenkään tiedä varmudella mistä rahat tulee.

      Sen olen huomannut, että Ukrainan kriisin alussa ilmestyi lukuisia aidoilta vaikuttaneita kansalaisten pitämiä uutisblogeja. Niistä parhaat nopeasti ammattimaistuivat ja osa jatkaa edelleen toimintaa kovasti sanitoidulla uuisvirralla tai joukkkoon on alkanut lipsua jopa länsimaista disinformaatiota. Muuttuiko kutsumus leipätyöksi vai onko sivuja kaapattu?

      9/11-totuusliikkeelle ainakin kävi monessa tapauksessa niin, että alkuperäiset perustajat savustettiin tai tapettiin pois toiminnasta ja sivusto jatkoi levittäen harhaanjohtavaa, vajaata tai ihan huuhaata tietoa. Jopa Suomessa 9/11-totuutta torjuttiin keskustelupalstoilla ammattimaisesti 24/7. Tuskin tällainen laajamittainen toiminta mihinkään on loppunut.

      Itse asiassa Turkin vallankaappauksen yhteydessä eri uutis-sivujen kommenttipalstata täyttyivät ylitsepursuavasti Erdogania haukkuvia samankaltaisia postauksia ja kun kaappaus ennen aamua oli torjuttu, kaikkien kommenttien virta vaihtui kuin hanasta vääntämällä väittämään, että Erdogan järjesti ja lavasti itse itselleen kaappauksen mahdollistaakseen puhdistukset. Samaan aikaan länsimedia uutisoi pokkana, että Erdogan on paennut lentokoneella Saksaan, mutta ei ole saanut laskeutumislupaa. Tämä oli siis täysi valhe, jolla pyrittiin herpaannuttamaan kaappauksen vastustajat kriittisellä hetkellä.

      Libyan sodassa samanlainen mediatemppu Gaddafista aiheutti Tripolin puolustuksen murtumisen ja siitä tuli lopulta sodan käännekohta. Libyan kultavarainto varastettiin, Gadaffi murhattiin ja hänen ajama Afrikan yhteisvaluuttaprojekti, kulta-dinaari saatiin tuhottua. Muuta tavoitetta sodalla ei ollutkaan.

      Poista
    2. Blogisti ja useat kommentoijat ovat paljastaneet totalitääriset kasvonsa, jo pitemmän aikaa.
      Tuo on tapahtunut estämällä ja leimaamalla heidän kansaan erimieltä olevat trolleiksi.
      On alkanut vaikuttaa siltä, kuin arvon Rysky kuvottelisi naapurissamme edeleen olevan, sovjetti,valtion.

      Konservatiivisten,uskonnollisten yhteisöjen maailnankuva ja elämänmuoto,on todellisuudessa haastamassa yhteiskunnallista vastuuttomuutta palvovan liberalistisen hedonistisen maailmankuvan, siinä on aivan oikea tulevaisuuden kehityksestä käytävän kamppailun jakolinja.
      Kannataa muuten käydä katsomassa,vuoden 07 Davosin talousfoorumin reaktiot, kun Putin ilmoitti selkeäsanaisesti, maansa irti yksinapaisesta maailmanjärjestyksestä, se irvailu mitä muut maailman mahtavat silloin osoittivat , oli todella tyrmäävän paljastavaa ,heidän asenteistaan.

      Kysymys ei misään tapauksessa ole mistään maailmanvaltaus pyrkimyksestä, vaan erilaisten paikallisten kultuurien ja talouksien kunnioittamisesta,siis vastaisku globalisaatiolle.

      Poista
    3. "Tuo on tapahtunut estämällä ja leimaamalla heidän kansaan erimieltä olevat trolleiksi."

      Olet mielestäni väärässä. Tämän blogin kommenteissa trolleiksi on kutsuttu ainoastaan niitä, jotka ovat määritelmän mukaan trolleja. Ts. niitä, joiden vuodatukset ovat sekavaa mehuhkaamista ja joiden ainoa tarkoitus on estää asiallinen keskustelu.

      Ne "Venäjämieliset" jotka vaivautuvat keskustelemaan asiallisesti, ovat myös saaneet asiallisia vastauksia / vastaväitteitä.

      "Konservatiivisten,uskonnollisten yhteisöjen maailnankuva ja elämänmuoto,on todellisuudessa haastamassa yhteiskunnallista vastuuttomuutta palvovan liberalistisen hedonistisen maailmankuvan, siinä on aivan oikea tulevaisuuden kehityksestä käytävän kamppailun jakolinja."

      Pikemminkin autoritarismi ja sille vapaaehtoisesti alistuvat orjat ovat haastamassa vapaat, demokraattiset yhteiskunnat. Vaikka et tätä näkemystäni jakaisikaan, olemme samaa mieltä jakolinjan olemassaolosta ja sen paikasta.

      "Kysymys ei misään tapauksessa ole mistään maailmanvaltaus pyrkimyksestä,"

      Näin tuskin kukaan on väittänytkään. Mutta aivan selvästi Venäjän tavoitteena on murtaa nykyinen sopimusvarainen kansainvälinen järjestelmä ja palauttaa sotia ja mittaamatonta kärsimystä aiheuttanut voimapolitiikka etupiirijakoineen Eurooppaan.

      Venäjän toiminnassa on ennenkaikkea ja ensisijaisesti kyse vallasta. Kaikki muu (konservatismi, uskonnot, globalisaation vastustaminen jne.) on vain Venäjää vallassaan pitävän klikin ahneuden ja vallanhimon kätkemiseksi hätäisesti kyhätty peitto.

      Poista
    4. Jos perehdyt yhtään tarkemmin esimerkiksi Venäjän historiaan ja sen polittisen kehityksen dendenseihin,tulee ymmärrettäväksi tuon maan ja kansakunnan, kehityksen erityipiirteet,jotka meiltä ovat varsin usein peittyneet erilaisten ideologisten viritelmien sumuverhon alle.

      En nyt viitsi mennä suorastaan Pietari suureen saakka, mutta Paavali ensimmäisen tapaus,on kuvaava, hän oli oikeastaan breussilainen,siis aito saksalainen autoritääri,jolloin venäjän aito oma identiteetti oli oikeasti vaarassa.
      Bolshevistinen vallankumous,oli myös läntistä hapatusta pohjimmiltaan, niin Uljanov, kuin Bronsteinkin, olivat länsimaisen vallankumous ideologian elähdyttämiä ja saivat rahoitusta toimileen myös läntisistä lähteistä.
      Tarvitiin paradoksaalista kyllä, yksi georgialainen rosvopäälikkö, torjumaan nuo läntisten sabotöörien tihutyöt ja kansankihotus toiminta.
      Kun väistämätön viimein tapahtui,yksijumalaisen luojan armosta,venäjän kansa vapautui,ilmaantui heti yllätys,yllätys länsimaisia viisaita shokkiterapioineen ja heidän vanavedessä ulkoiset ja sisäiset talousrosvot, jäleen levittämään läntisen vapauden sanomaa, pukkien sanomaa kaalimaan vartioina, tässätapauksessa aivan kongreettisesti.
      Mutta jäleen kerran kaikkivaltias armahtaja lähetti,tälläkerta erään pikkumiehen,venäjän kansan pelastajaksi.

      Veljeni, harras suomalainen ortoksi,oikeauskoinen ja mielinen, oli heinäkuussa vanhassa valamossa retriitissä, siellä eräänä sunnuntaina tuo mainitsemani pikkumies, oli ilmestynyt sunnuntai vigiliaan.
      Uskova kansa ympärillä ei, ollut ollenkaan moksiskaan, eikä näkyvästä turvakaartista ollut tietoakaan.

      Poista
    5. Kuule, pyhä veli, kun nyt kerran olet niin isovenäläinen sovinisti kuin voi vain olla, niin pidä edes käyttämäsi sanasto tyylilajin mukaisena.

      Kunnon ortodoksi ei yleensä sano: "yksijumalaisen luojan armosta". Ortodoksille riita oikeasta kolminaisuusopista on edelleen yhtä ajankohtainen kuin Konstantinus Suuren päivinä, ja oikea termi on luonnollisesti "kolmiyhteisen Jumalan armosta" tai vaikka "kaikkeinpyhimmän Kolminaisuuden armosta". Sinun käyttämäsi ilmaukset haiskahtavat kovasti areiolaisilta tai jopa muhamettilaisilta. Jumalaan viittavien sanojen kirjoittaminen pienellä on puolestaan yksinkertaisesti sivistymätöntä.

      Jos esittää uskovaista ortodoksia, olisi syytä käydä joskus kirkossa opettelemassa asiaankuuluvaa kielenkäyttöä. Tai edes kuunnella radiosta vähän jumalanpalveluksia.

      Poista
    6. Ortodoksien keskellä kasvaneena ja elävänä tämä uskon ja kirkon hyväksikäyttö väkivallan ja valheen oikeuttajana tuntuu erityisen pahalta.

      Poista
  11. Janus Putkonen, ei ole sen kummallisempi hahmo, kuin esimerkiksi Espanjan sisällisodan kansaivälisen prikaatin, myös suomalaiset osallistujat.
    Eikös ole positiivista yrittteliäisyys, mahdollisuus olla luomassa jotain uutta, tai palautttamassa vanhaa, eli Katariina keisarin aikaansaannosta , novorossiaa.
    Lukekaapa, jos trolaamiseltanne kerkiätte, Johannes Remyn Ukrainan historia, se osoitaa, kuinka sisäisesti eripurainen kansakunta se on ollut,myös erittäin epälojaali kulloisia ystäviä ja tukioita kohtaan, myös antisemitismi elää maassa nykyisinkin erittäin hyvissä voimissa.
    Meidän suomalaisten, puolestaan tulee huomata, tajuta mahdollisuutemme venäjän identiteetin uudeleen muotoutumisessa, pohjoinen ulottuvuus on muutakin,kuin jäämertä, se on uraalilaisten kantakansojen uutta arvonnousua, ovathan venäläiset loppujen lopuksi genettiseltä perimältään enemmän suomalais ugrilaisia, meidän hyvine ja pahoine taipumuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Espanjan sisällissota -vertaus on myös laajalti käytetty (valheellinen) narratiivi Donetskin vierastaistelijoista. Lähtien jo siitä, että siinä joukossa edustettuna myös äärioikeisto ja että sen taustalta löytyy autoritäärisen silovikkihallinnon tarpeet, ei veljeyden, vapauden ja tasa-arvon ihanteet.
      Ukrainalla tosiaan on suuria taakkoja kannettavanaan ja hankalia asioita selvitettävänään. Mutta ei niiden perusteella voi oikeuttaa maahan hyökkäämistä, kuten tässä tehdään.
      Siitä olen samaa mieltä, että suomalaisilla ja venäläisillä on paljon yhteistä ja paljon mahdollisuuksia, niin pohjoisessa kuin muuallakin. Yhteistyön ja sujuvan yhteiselämän este ei kuitnekaan ole meidän asenteemme, kuten tässä anonyymi esittää, vaan Venäjän nykyhallinnon toimet ja niiden aiheuttamat reaktiot. Jos me olisimme aseellisesta rajansiirrosta ja omien rajonen ulkopuolella sotimisesta huolimatta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, olisi se melko lailla lupa käyttäytyä myös meitä kohtaan samalla tavalla. Naapuruus Venäjän alkoi jo löytää uomiaan, mutta Krimin miehitys ja muut taphtumat tulivat väliin. Luotan siihen, että myöntieseen kehitykseen päästään taas jossain vaiheessa.

      Poista
    2. Björn Wahlrooskin,totesi autoritäärisen kapitalismin, olevan tulevaisuuden voittava ja laajeneva hallintomalli.
      Se polittinen sekasorto, johon ns liberaalidemokratiat ovat ajautuneet, kun jokaista mahdollista pientäkin kuviteltua vähemmistöä, tulee paapoa, ettei kenelekään tule pahamieli,on ajautumassa umpikujaan.
      Europpalaiset, varsinkin Ranskalaiset,Le Penin tukiat, ovat saamassa taarpeekseen,hoipertelevasta päättämättömyydestä.
      Kannataa muuten lukea,esimerkiksi Raul Palmgrenin Sprenktportenin linja, juuri siinä selviää ns Putinismin idea parhaimmilaan,siis putinismin teoria ennen Putinia.
      Urho Kekkonen edusti meillä hallitsemismallia, joka ei sotkeutunut lillukanvarsiin, tulokset olivat kuitenkin merkittävät ja kansakunta harvinaisen yhtenäinen, vain jotkin, myöhemmin tuholaisiksi paljastuneet tahot ulisivat koloisaan.
      Turkin kansalla myös on juuri nyt Sprenktporttenilaisen idean mukainen johtaja.
      Selvitykseksi vielä,Sprenktporttenilainen Putinismi tarkoitaa, autoritääristä,alempien kansankerrosten tukeen nojaavaa johtajuutta, jossa kansakunnan resurssit, ovat kansankokonaisuuden palveluksessa.

      Kekkonen, puhui nykyisestä menosta loiskiehunnasta puhuesaan,yhteiskunnan pienen eliitin hyvinvointi ja tarpeet ja ennenkaikkea heidän itsekäs resurssiensa hallinta, ovat ajaneet varsinkin aglosaksisen maailman varsinaiseen rappion kierteeseen ja valtiot velkaantumaan ,opettaesaan luuuserit loisimaan.

      Poista
    3. Rysky esitti tuossa ylempänä toiveensa siitä, että Suomen ja Venäjän suhteet palaavat ennalleen, kun Venäjä tulee järkiinsä. Mielestäni esitit erinomaisen argumentin sen puolesta, ettei tämä ole mahdollista. Kyse on todellakin kiinalaismallisen autoritarismin ja läntisen vapaan demokratian ristiriidasta. Niin kauan kuin Venäjällä vallitsee fasistihallinto, ei todellista, pysyvää rauhaa voida saavuttaa. Kaikki liennytys jää taktiseksi.

      Kekkosta on turha nostaa tähän. Ensinnäkin Suomi säilyi Kekkosen kaudella vapaana yhteiskuntana janjopa jatkoi vapautumistaan. Yhteiskunnallinen keskustelu oli avointa ja reipasta idänsuhteisiin liittyviä kysymyksiä lukuunottamatta. Näiden alalla vallinnutta vaikenemista ei pidä laittaa Suomen talouskasvun ansioksi. Suomen nousu oli ennen kaikkea seurausta siitä, että Suomi, kehitysmaa, nousi vahvaksi nykyaikaiseksi valtioksi ja kehitti oman teollisuuden. Tätä Venäjä ei ole Putinin kauden aikana kyennyt itse tekemään. Se on jäänyt raaka-aineita tuottavaksi, harvainvaltaiseksi rosvovaltioksi. Siitä näkee hyvin, ettei autoritarismi toimi.

      Poista
  12. Olen minäkin sitä mieltä, että tässä on kyse nyt erilaisten hallintomallien ja niiden arvomaailmojen vastakkainasettelusta. Demokratia on aina uhka epädemokraattiselle hallitukselle, sillä ihmisillä on toive tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa. Eli demokratia muodostaa automaattisesti uhan epädemokraattiselle hallinnolle. Ja epädemokraattinen hallinto puolestaan pyrkii pääsemään uhista eroon tai heikentää niitä hyvin laajan ja häikäilemättömän keinovalikoiman kautta. Siksi odottelen venäläisten vapauttavan itse itsensä, ennen kuin päästään oikeasti palauttamaan suhteita normaaleiksi. Tälläkin hetkellä pidän tärkeänä ruohonjuuritason siteiden ylläpitämistä, sillä ne ovat tärkeä keino pitää venäläiset kiinni siinä todellisuudessa, ettei täältä heitä uhata.

    VastaaPoista
  13. Yhdeksänkymmenluvun kokemukset,liberaalidemokratiasta,olivat venäläisille varsinainen tehorokotus ns läntisestä vapaasta markkinataloudesta.
    Lisäksi europpalaiset ja yhdysvaltalaiset erehtyivät osoittamaan ylimielisyytään, kaikissa mahdollisissa kohtaamisissa venäläisten kanssa,kun he toivorikkaina saapuivat läntisten arvojen onnelaan.

    On erittäin paljon dokumentteja esimerkiksi urheilijoiden ,taiteilijoiden osakseen saamasta ylenkatseesta, joilla rakennettiin heidän nykyisen patriootisen venäläisen isänmaanrakkauden perusta.

    Toinen ,viellä suurempi tekiä ja suoranainen ideologinen ja taloudellinen eroavuus ja, kenties venäläisen yhteiskunnan menestystekiä tulevaisuudessa, on kansallisten velvollisuuksien korostaminen kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa, eli yhteiskunnalliset vapaudet ovat yhteiskunnallisten velvollisuuksien lukon takana, siitä juuri oli kysymys, kun Putin ensimmäisen presitenttikautensa alussa kutsui oligarkit koolle ja ilmoitti ,että nämä saavat pitää keplottelemansa omaisuudet, kunhan eivät osallistu politikaan, juuri siinä ilmenee yhteisen edun asettuminen yksilön hedonismin edelle.

    Olemme ilmeisesti uuden aikakauden edessä, jossa mantereelinen bloggi, on hiljaleen muodostumassa,läntisten valtojen, tosin typeryyttään avustamana,tarkoitan tietenkin Turkin viimeaikaisia tapahtumia ja sitä kuinka vaikkapa euroopan unioni, kuvittelee olevansa asemassa ,jossa se pystyy asettamaan ehtoja ,tässä tapauksessa Turkin kanssa tehtävälle yhteistyölle.

    Suomalaisessa julkisuudessa,ei ole viellä huomattu, kuinka miten, esimerkiksi, uusi silkkitie Kiinasta europaan ja huomatkaa Turkin ja Moskovan kautta tulee muuttamaan mailman geotaloudellisia suhteita, näiden teemojen esilläpitäjä on Janus Putkonen ollut.

    VastaaPoista
  14. Se mitä Jlestinin Venäjällä tapahtui, ei ollut demokratiaa eikä markkinataloutta. Se oli kaaosta ja ryöstökapitalismia. Mutta se on totta, että monet venäläiset pitävät sitä aikaa esimerkkinä siitä, minkälaista on demokratia. Sinälään samanlainen ryöstömeininki ja korrptio on jatkunut, mutta sen rakenteet on otettu haltuun ja siistitty. Maan valtavilla energiatuloilla olisi ollut mahdollista uusitaa maan infrastruktuuria ja talouden rakneteita, mutta rahat ohjattiin oligarkkien ja valtaeliitin taskluun sekä kansan pitämiseen tyytyväisenä. Nyt kummatkin korjaamatta jätetyt asiat ovat lähellä romahduspistettä.

    Jos noita ylenkatseita on dokumentoitu, niin mielelläni näkisin. Tämä lännen halveksunta -narratiivi ei ihan tyhjästä ole tietenkään temmattu, mutta enemmän siinä on kysymys siitä, että romahtanutta maailmanvaltaa ei enää kohdella maailmanvaltana. Kuitenkin Venäjä otettiin mukaan erilaisia prosesseihin ja sen kehitykseen kaadettiin miljarditolkulla rahaa. On silkkaa propagandaa väittää, että Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen olisi Venäjää vain ylenkatsottu ja hyväksikäytetty.

    Tuo ideologinen ero on tosiaan olemassa. Kysymys on tosiaan yhdesllä tasolla kollektivismin ja individualismin kamppailusta. Jos asia olisi pelkästään näin, olisi tilanne kuitenkin ihan erilainen. Nyt kyse on myös eroista oikeusvaltioperiaatteissa. Venäjällä laki ja oikeus on vallanpitäjine vallan lujittamisen väline, lännessä se on vallanpitäjine kurissapitoväline.

    Maailma tosiaan muotoutuu uudelleen ja moni huutaa Putkosen tavoin, että kansaivälinen keskinäisriippuvuus on värin. Venäjäkään ei tätä halua. Se haluaa vain riippuvuutta itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rysky,tulkitset väärin, Januksen agendan,ei hän kansaivälisyyttä ole tuomitsemassa,vaan orastavan yhtiövallan,johon ns läntinen maailma on vajoamassa.
      Patriooti, kunnioitaa toista patrioottia,joka kunnnioitaa omaa kansallista identiteettiään, siis kultturillista monimuotoisuutta.
      Saattaa lla liiallista hifistelyä, täällä ryhtyä kertomaan ,vaikkapa venäjäläisyyden ja venäläisyyden eroista,kultuurikuplassanne, kaikki tyyni, lienee vain silkaa ryssäläisyyttä.
      Yritän kumminkin, varsinkin nykyisen pikkumiehen johtajuuuden aikana, on luotu ja etenkin vahvistettu käsiteen venäjäläisyys käsitettä, viety sitä samaan suuntaan, kuin yhdysvaltalaisuus, siis monikansallisena ja kultuurillisena yleiskäsiteenä.
      Jo senki vuoksi tuntuu koomiselta arvon ryskyn ja muiden russofoobikoiden tarve yhdistää neuvostoaikaiset mielikuvat tähän aikaan, uskokaa pois ne ajat ovat oleet ja menneet, mutta minkäs ihminen mieleleen voi.
      Vain eräs muumio, aiheuttaa päänvaivaa kremlissä, mutta sitäkin voisi Suomi ystävällismielisesti helpottaa, hankkimalla Tamperelle erään taatun matksiluvaltin,erään merkittävän muumion.

      Poista
  15. NATO:n perusajatus toteutuu parhaillaan Syyriassa.
    NATO-maa Turkki jatkaa hyökkäystään suveriinin valtion alueella.
    Turkin panssarivaunusaattue ylitti minuutteja sitten Syyrian rajan ja jatkoi etenemistään Aleppon maakuntaan.
    Aleppo, Syria (11:30 A.M.) – Minutes ago, a convoy of Turkish Army tanks crossed the Syrian border and entered the Aleppo Governorate, the AFP reported on Friday.

    This latest convoy sent by the Turkish Army comes just 24 hours after 10 other tanks crossed into Syria to join the armada of Turkish Special Forces taking part in “Operation Euphrates Shield.”

    While the Turkish regime originally claimed that their forces were entering Syria to fight the islamic State of Iraq and Al-Sham (ISIS); it has become abundantly clear that the long-term goal is to expel the Kurdish-led “People’s Protection Units” (YPG) from northeast Aleppo.


    The Turkish Special Forces have already shelled the YPG’s positions in northern Aleppo, despite complying with their demand to withdraw from Menbeij city.

    VastaaPoista
  16. sain lainan Sr.John Luther, hän on erittäin hyvä laina lainanantaja, jos tarvitset lainaa Haluan sinun ottaa yhteyttä häntä nyt ja hän antaa sinulle laillinen laina, riippumatta oman taloudellisen ongelma ota yhteyttä Sr.John Luther hänen sähköposti johnlutherloanfirm1@outlook.com ja hän auttaa aidolla laina ja tarpeeksi rahaa.
    Hän auttoi minua, kun olin erittäin huono ja hän voi auttaa myös.
    yhteyttä häneen jos tarvitset lainaa johnlutherloanfirm1@outlook.com
    Kiitos

    VastaaPoista
  17. Hei kaikki, olen Taru Porista, Suomea ja haluan vain sanoa kiitollisen kiitoksen Dante Paola -osuuskunnan avulle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. Olen ollut paljon läpi näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea mitä kävin läpi vuonna 2018 verkossa vieraana tai saada lainavaroja kotiin saamiseksi täällä Suomessa, mutta Jumala vastasi rukoukset tuen ja rakkauden kautta herralta Dante Paolalta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäkohteliaisuudestani huolimatta ja hänen hyvällä sydämellään ja rakkaudellaan olen nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja olen luvannut levitä uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin vuonna 2018. Älä jätä kuuntelematta ja lukemassa tätä todistusta, koska tämä on todellinen elämää muuttava kokemus, ja jokaisen, joka tarvitsee tällaista kääntymistä, ei pitäisi epäröida tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on todellinen ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: Dantecooperativehelp@hotmail.com, tai Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com, jos haluat pikaviestin tai whatsapp / +35677926593

    Kiitos
    TARU

    VastaaPoista