Itsemurhaiskujen olemuksesta

Daeshin itsemurhaiskun tekijä, 17-vuotias britti Abu Yusef al-Britani lähdössä tehtäväänsä Irakissa viime kesänä. Sormitervehdys on jihadistien laajemminkin käyttämä tapa tervehtiä. Yksi sormi symbolisoi yhtä jumalaa ja sharia-lakia maallisten lakien yläpuolella.

Pariisin iskut herättivät järkytystä ja tyrmistystä koko läntisessä maailmassa. Kyseessä oli Daeshin järjestämä terrori-isku, jossa hyökättiin useisiin kohteisiin konetuliaseiden ja räjähteiden voimin. Järkytyksestä iso osa oli sitä, että ranskalaiset tai muut länsieurooppalaiset eivät kokeneet olevansa sodassa tai edes sodan osapuoli. Daeshin puolelta tämä sotatila taas oli hyvin selvää. Eikä tämä näkemys ole vain jihadistien. Lennokki-iskut ja muu terrorisminvastinen sota mielletään lännen yhteiseksi ponnisteluksi. Vaikka me emme ajattele olevamme sodassa, niin Daesh ja monet muutkin ajattelevat ihan perustellusti niin.

Kyseessä oli käytännössä niin sanottu itsemurhaisku, koska tekijöillä ei käytännössä ollut mahdollisuutta, eikä edes halua, antautua ja mahdollisesti selvitä näin hengissä. Terrori-iskuissa itse teko on keino, taktiikkaa. Strategia, päätavoite on tahdon murtaminen ja kaaoksen aikaansaanti. Siihen tähdätään ensin kohteelle epäedullisten tunteiden kuten pelon ja turvattomuuden kautta. Myös luottamuksen väheneminen yhteiskunnan osien sisällä ja suhteessa ”systeemiin” eli yhteiskuntaan ja sen viranomaisiin on keskeinen tavoite. Samalla yritetään provosoida kohde itselleen epäedulliseen toimintaan, kuten hätäisiin ja ylimitoitettuihin toimiin, jotka edistävät hyökkääjän tavoitteiden saavuttamista.

Itsensä uhraavat hyökkääjät ovat monin verroin pelottavampia kuin omaa turvallisuuttaan missään määrin ajattelevat terroristit. Jokainen ihminen tuntee vaistonvaraisesti sen taktisen tosiasian, että omasta hengestään piittaamattoman hyökkääjän torjunta on hyvin vaikeaa, usein mahdotonta. Tämä absoluuttinen uhrivalmius nousee uskonnollisesta kiihkoilusta ja sitä vahvistetaan tarpeen tullen kemiallisesti.

Itsemurhaiskut lienevät muuttuneet mahdollisiksi missä tahansa maan piirissä, mukaan lukien Suomi. Siksi niiden ymmärtäminen on tärkeää. Itsemurhaiskuja voidaan tarkastella muun muassa kulttuurin, taktiikan ja strategian näkökulmista. Toki nämä näkökulmat menevät eri tavoin päällekkäin, mutta tällainen ristikkäisvalotus auttaa paremmin ymmärtämään miksi nämä vaikuttavat niin kuin vaikuttavat. Kenties samalla löytyy apuja löytyy myös siihen, että jos pahin pääsee toteutumaan, valmistautuminen ja vastatoimet minimoisivat terroristien saaman hyödyn kammottavista toimistaan.

Kulttuurinen näkökulma

Pariisin iskut, kuten aiemmat vastaavat esimerkiksi Intiassa tai Keniassa tuovat väistämättä mieleen kouluampumiset. Julkilausutut motiivit teolle ovat toki erilaisia, mutta paljon samaakin löytyy.

Ensinnäkin sekä kouluampumisissa että itsemurhaiskuissa kyse on halusta kuolla itse. Käytännössä nämä ovat laajennettuja itsemurhia. Kouluampuja haluaa päästä piinastaan, kostaa ja saavuttaa teoillaan kuuluisuutta. Itsemurhaiskun tekijälle puolestaan on tämän lisäksi luvattu myös pääsy paratiisiin kaikkine nautintoineen. Daeshilla on myös vahva apokalyptinen näkemys maailmantilanteesta, joka on omiaan yllyttämään normaalin rajat ylittävään toimintaan. Sekä kouluampumisissa että itsemurhaiskuissa tekijät kertovat itsestään ja motiiveistaan videoilla, joita pyritään levittämään mahdollisimman aktiivisesti. Näille teoille on yhteistä myös pyrkimys mahdollisimman suureen järkyttävyyteen ja julkisuuteen.

Kouluammunta kohdistuu kärsimyksen tuottaneeseen instituutioon ja sen sekä siellä olevien ihmisten omaan valtaan ottamiseen. Sama logiikka on nähtävissä itsemurhaiskuissa. Yliopisto, ostoskeskus, konserttisali, pilalehden toimitus ja niin edelleen. Itsemurhaiskujen kohteiksi valitaan paikkoja, jotka ilmentävät jihadistien näkemyksiä kaikesta väärästä länsimaisessa elämäntavassa. Toki niiden on myös oltava paikkoja, joissa on paljon ihmisiä, mutta samalla ne ovat myös symboleita.

Kouluampumisten yhteydessä on puhuttu paljon siitä, että niiden ehkäisyssä julkisuuden merkitys on tärkeä. Medioille on luotu ohjeistoja, miten käsitellä julkisuudessa itsemurhia, sillä itsemurhien saaman julkisuuden on todettu lisäävän niitä (Werther-efekti). Sama varovaisuus koskee usein myös kouluampujia, sillä maine näyttää innostavan uusia tekijöitä hirmutöihin.

Daesh käyttää kaikkia mahdollisia keinoja levittääkseen kuvaa toimistaan mahdollisimman laajasti. Se on luonut ammattimaisen tuotantokoneiston ja toimivan some-strategian, joiden avulla se voi puhutella potentiaalisia massamurhaajia verkon kautta. Teloitus- ja taisteluvideoihin panostetaan, sillä ne ovat Daeshille monin tavoin tärkeitä.

Yksi tavoite on radikalisoida ja yllyttää terroritekoihin ihmisiä, jotka eivät ole olleet suorassa yhteydessä organisaatioon. Se näyttääkin onnistuneen ja esimerkiksi presidentti Obama vetosi San Bernardinon joukkomurhan jälkeisessä tv-puheessaan  kansakunnalle sosiaalisen median yrityksiin, jotta nämä reagoisivat terroritekoihin yllyttäviin sisältöihin. Varoitukset vihan lietsomisesta medioissa ovat enemmän kuin paikallaan, kun muistetaan miten keskeinen merkitys medioilla oli sekä Jugoslavian hajoamissotien synnyttämisessä että Ruandan kansanmurhan lietsomisessa käyntiin.

Julkisuuden määrä ja laatu ovat senkin takia tärkeitä asioista, että Daesh ja al-Qaida ovat kumpikin open source -kauden terroristijärjestöjä. Niihin voi kuulua ja joiden nimissä toimia, vaikka ei ikinä olisi ollut missään persoonallisessa kontaktissa järjestön organisaatioon. Ei ole välttämättä mitään salaisia tapaamisia, ohjeistuksia ja kiihotusta kasvokkain, on vain verkkosivuja, videoita ja muuta digitaalista materiaalia, joiden avulla on mahdollista radikalisoida itse itsensä. Aivan kuten nykyaikainen kuluttaja vertailee ja hankkii tavaran itse verkosta ilman varsinaista myyjää, on tulevaisuudessa yhä enemmän näitä digitalisaation avulla radikalisoituneita terroristeja.

Yhdysvaltain kouluampumisten takana on katsottu olevan kilpailua ja menestystä korostava ilmapiiri maassa, jossa yksilön oikeus kantaa ja käyttää asetta on osa identiteettiä. Kouluampumisissa nämä piirteet vääntyvät irvikuvikseen. Sekä kouluampumiset että itsemurhaiskut ovat hyökkäyksiä sitä systeemiä vastaan, jonka tekijät usein aivan oikeutetusti kokevat tehneen heille suurta vääryyttä. Siksi näitä ongelmia eivät lopullisesti ratkaise valvonta tai lainsäädäntö, vaan yhteiskunta ja maailma, joka teloo mahdollisimman harvoja.

Osa itsemurhaiskujen tehosta perustuu niiden olemassaoloon kulttuurisessa kuvastossamme. Omaa islamin irvikuvaansa huutavat jihadistit toteuttavat viattomia siviilejä ampuessaan länsimaisessa kulttuurissa alati läsnä olevaa kertomusta. Itse radikalisoitumisprosessi ja nousu vääryyttä vastaan lienevät ylipäätään ihmiskunnan suuria peruskertomuksia, joita kirjallisuus ja elokuvateollisuus ovat aina hyödyntäneet. Tämän tarinan kertovat niin Star Wars kuin Matrix. Nuori mies kokee jotain järkyttävää ja saamansa avun myötä saa keinot taistella oikean puolesta väärää vastaan. Merkitystä ja arvonantoa janoavalle nuorelle miehelle on helppo syöttää tarina hänen tärkeästä roolistaan pahan vastaisessa taistelussa.

Näyttää myös siltä, että kustakin ajasta ja paikasta on aina löydettävissä ihmisiä, jotka on heidän elämänhistoriansa ja psyykkisen rakentensa takia suhteellisen helposti valmennettavissa tunnottomiksi murhaajiksi. Tällaiset ihmiset voivat hakeutua itsemurhaiskijöiksi omien motiiviensa takia, vaikka julkilausuttu syy toimintaan olisi aivan muu.

Taktinen näkökulma

Varmaan kuolemaan johtavan tehtävän suorittaminen voi olla myös taktinen valinta. Jo Raamattuun liittyvissä Apogryfikirjoista löytyy parisen tuhatta vuotta vanha kuvaus taistelusta, jossa sotilas ottaa itselleen tehtävän, josta ei voi selvitä hengissä.

”Eleasar, lisänimeltään Avaran, näki silloin norsun, joka oli suojattu kuninkaallisella panssarilla, ja kun se vielä oli toisia norsuja suurempikin, hän arveli kuninkaan itsensä olevan sen selässä. Niinpä hän pani henkensä alttiiksi pelastaakseen kansansa ja saadakseen ikuisen maineen. Hän juoksi rohkeasti eläintä kohti, tunkeutui vihollisen rivien keskelle ja tappoi miehiä molemmin puolin, niin että rivit repesivät hänen edestään. Hän sukelsi norsun alle, työnsi alta päin aseensa siihen ja tappoi sen, mutta eläin lysähti hänen päälleen ja hän kuoli.”
I Makkabelaisten kirja 6:43-46

Daesh käyttää itsemurhatehtäviä myös osana perinteisempää sotaa. Auto lastataan täyteen räjähteitä, panssaroidaan ja kuskin tehtävänä on pysyä hengissä niin kauan kuin auton ajaminen kohteeseen vaatii. Näissä tehtävissä pyritään ilmeisesti käyttämään muuten taisteluarvoltaan vähäisempiä henkilöitä, kuten nuoria poikia. Samalla logiikalla japanilaiset värväsivät toisen maailmansodan loppuvaiheessa kamikaze-lentäjiksi kokemattomia, jopa fyysisesti rajoittuneita miehiä.

Yhdysvallat käyttää terrorisminvastaisessa sodassaan paljon lennokkeja. Niiden käyttö tarjoaa Yhdysvaltain kannalta monia etuja. Ensinnäkin omia sotilaita ei ole fyysisesti vaarassa, koska kuolemalla on iso poliittinen hinta. Lennokkeja ohjaavat pilotit tosin ovat myös alttiita postraumaattiselle stressisyndroomalle (PTSD) kuten taistelukentällä toimivat sotilaatkin. Toinen etu on lennokkien olo kansainvälisen lain harmaalla alueella. Olisi täysin eri asia lähettää joukkoja iskemään kohteisiin, koska se olisi huomattavasti suurempi suvereenisuuden loukkaus kohdemaata kohtaan. Itsemurhaiskut ovat itse asiassa reaktio tai jopa vastinpari näille lennokki-iskuille. Jos Daeshilla olisi lennokkeja, se käyttäisi niitä, mutta sillä ei ole. Sen sijaan sillä on kuolemaan valmiita miehiä, jotka ovat valmiita tappamaan tunnottomasti.

Sodan sääntöjen mukaan siviilien tappaminen ei tietenkään ole sallittua, mutta silti näitä itsemurhaiskuja siviilikohteita vastaan voidaan tarkastella myös sodankäynnin näkökulmasta. Itsemurhaiskut ovatkin olennainen osa nykyaikaista asymmetristä sodankäyntiä. Onnistumisen mahdollisuudet kohoavat valtavasti, mikäli tekijä ei välitä kuolemastaan. Terroriteon kammottavuus myös nousee merkittävästi, kun tappamisen suorittaa ihminen, ei vain persoonaton räjähde.

Itsemurhaisku on siis sitä toteuttavan tahon pyrkimysten kannalta rationaalinen valinta. Ne tullevat olemaan siksi monien tahojen keinovalikoimissa tulevina vuosikymmeninä ja muodostuvat osaksi sitä, mitä me ymmärrämme sodalla. Sota oppii aina uutta, kun ihmiskunta kehittyy, mutta ei myöskään ikinä unohda mitään aiemmin käyttöönsä ottamaa. Sodalla on aina ollut sääntöjä, joita on tarpeen tullen rikottu voiton saavuttamiseksi. Esimerkiksi joskus aiemmin maastoutumista pidettiin epäreiluna sodankäyntinä.

Strateginen näkökulma

Itsemurhaiskut ovat tehokkaita siksi, että ne vaikuttavat voimakkaasti tunteisiin. Valtaansa varjeleva poliitikko (demokratiassa) ei voi itsemurhaiskun herättämien tunteiden edessä olla maltillinen ja rationaalinen. Kun lauma kokee tulleensa uhatuksi, se vaatii toimia, vaikka toimet itsessään eivät turvallisuutta oikeasti juuri lisäisikään. Mutta pelkkä maltillinen valmiuden kohottaminen katsottaisiin passiivisuudeksi, pelkuruudeksi ja jopa petturuudeksi. On iskettävä takaisin ja kovaa, kostettava. Eivätkä poliitikotkaan ole tietenkään immuuneja näille raivon tunteille tehdessään päätöksiään. Se on nähty riittävän monta kertaa.

Strategisella tasolla ihmiskunnan historian menestykkäin itsemurhaisku lienee ollut 911. Sitä seurasivat Afganistanin ja Irakin valtaukset seurannaisvaikutuksineen: Abu Ghraib, Guantanamo, CIA:n vankilennot ja pimeät vankilat, valheet Irakin joukkotuhoaseista, terrorismin vastainen sota lennokki-iskuineen ja niin edelleen. Osama bin Laden sai Yhdysvallat tekemään niin suuren joukon niin suuria virheitä, että se on hänen suurin ja pisimpään vaikuttava voittonsa. George W. Bush jää historiaan presidenttinä, joka lankesi terroristin ansaan. Yhdysvallat on omalla toiminnallaan syönyt arvovaltaansa ja samalla syössyt kokonaisia kansakuntia sisäisiin ja ulkoisiin sotiin vuosikymmeniksi. USA on itse tehnyt itsestään monille kansoille juuri sen suuren saatanan, jonka bin Laden sen väittikin olevan.

Sotavangeilla on sodan aikana velvollisuus yrittää paeta. Kyse ei ole niinkään siitä, että heidän odotettaisiin palaavan takaisin taisteluvahvuuteen, vaikka sekin toki olisi toivottava asia. Pääasia karkaamisissa ja niiden yrityksissä on sitoa vihollisen resursseja mahdollisimman paljon vartiointiin ja karanneiden kiinnisaamiseen. Pariisin iskujen jälkeen tämä itsemurhaiskun resurssisyöppöys kävi ilmi selvästi siinä, että Ranska halusi muiden maiden ottavan vastuuta sen asevoimien tehtävistä eri puolilla Afrikkaa. Itsemurhaiskuilta suojautuminen ja niihin vastaaminen ovat paljon resursseja nieleviä asioita. Mitä tehokkaammin pystyy vihollisen voimavaroja sitomaan mahdollisimman laajalle, sitä paremmat edellytykset on omalle toiminnalle.

Kun Daesh todennäköisesti tulee lähitulevaisuudessa menettämään halllinnassaan olevat alueet Irakissa ja Syyriassa, siirtyy se edelleen voimakkaammin itsemurhaiskujen aikaan. Kun se ei enää sido joukkojaan ja resurssejaan alueiden puolustamiseen, siirtyy painopiste kuin itsestään terroritoimintaan. Samaan aikaan Euroopassa on nyt käynnissä olleen muuton myötä paljon merkitystä itselleen janoavia nuoria miehiä. Toki on mahdollista, että Daesh on nytkin laittanut matkaan Eurooppaan jäseniään pahoissa aikeissa, mutta suurempi riski radikalisoituneista on luvassa lähivuosikymmeninä. Varsinkin jos nyt leimahtaneet rasistiset terrori-iskut jatkuvat. Daesh saattaa myös kehittää lukuisia muitakin tapoja käydä sotaansa länttä vastaan. Tällä hetkellä käynnissä lienee myös rahavarojen kätkeminen, jotta järjestöllä olisi tulevaisuudessa varaa iskuihin, tehtiinpä ne sitten tutuilla tai uusilla tavoilla.

Globalisaatio on megatrendi, joka koskee myös sotaa ja väkivaltaa. Sodankäynnin uusi ulottuvuus kyber on lähtökohtaisesti aina globaalia. Tietoverkoissa ei valtioiden rajoilla ole juuri mitään merkitystä. Sama koskee nyt omalla tavallaan myös itsemurhahyökkäyksiä. Kohteet kokevat ne terrori-iskuina, mutta toteuttavalle osapuolelle ne ovat heidän valitsemansa tapa käydä taisteluja sodassaan länttä vastaan. Näkökulma ratkaisee hyvin paljon, esimerkiksi kohdealueiden ihmiset kokevat hyvin perustellusti terrori-iskuiksi myös Yhdysvaltain lennokki-iskut.

Joka tapauksessa itsemurhaiskut tuovat Lähi-idän romahduksen partaalla olevien valtioiden sisäisen väkivallan Eurooppaan. Vaikka tämä terrori voidaankin nähdä uudenlaisena tapana käydä sotaa kansallisvaltioiden rajoista piittaamatta, löytyy iskujen tekijöiden taustasta lähes kaikista oman kotiseudun miehittämistä tai vieraiden joukkojen toimintaa siellä. Vaikka itsemurhaiskut halutaan monasti kuvata kulttuurien, uskontojen tai aatteiden väliseksi taisteluksi, niin tämä kertoo siitä, että kyse on lähes aina alunperin kuitenkin oman kodin, yhteisön ja maan puolustamisesta.

Ikävä kyllä joudumme lähivuosina kohtaamaan lukuisia itsemurhahyökkäyksiä Euroopassa. Eikä ole mitään syytä ajatella, etteikö Suomessakin sellaisia voisi tapahtua. Silloin meidän pitää olla tarkkoina, ettemme puolustautuessamme hylkää niitä arvoja, joita vastaan terroristit hyökkäävät.

Merkintää syventäneistä kommenteista kiitokset Sakari Ahvenaiselle.