lauantai 18. tammikuuta 2014

Hyökkäys ilman sotaa

Kuva: Wikimedia Commons

Jos minä olisin jonkun suuren maan johdossa ja haluaisin syystä tai toisesta painostaa pienempää, mutta vastahakoista naapurimaata taipumaan tahtooni, niin en minä liikekannallepanoa määräisi. Tekisin jotain seuraavankaltaisia asioita:

Selvittäisin, ketkä ovat olennaisimmat vastustajani ja heidän asemansa ja argumenttinsa. Keskeisimmät vastustajani saattavat yhtäkkiä joutua erilaisiin hankaluuksiin, kun todet, melko todet ja ihan keksitytkin syytökset yksityisistä, ammatillisista ja poliittisista kyseenalaisuuksista nousevat tunnontarkasti vallanpitäjiä vahtivassa vapaassa lehdistössä esiin.

Minullahan on käytössä enemmän kuin riittävästi resursseja tiedusteluun ja voin paitsi pitää silmällä nykyistä toimintaa, myös kaivella vanhoja. On olemassa kiusallisia arkistotietoja, halukkaita pahanpuhujia ja viattomia idiootteja, joiden avulla voi oikeastaan kenet tahansa saada ainakin väliaikaisesti näyttämään pahalta. Vähän kun päästää verta veteen, niin kohteeni poliittiset vastustajat ja kohuja himoava media kyllä vievät asiaa ansiokkaasti eteenpäin. Vaikka he selviäisivätkin näistä kohuista poliittisesti, niin ovat ihan tasan tarkkaan sitoneet aikaansa ja energiaansa ihan muualle kuin aikoivat.

Vastustajieni argumenttejä vastaan isken monella rintamalla. Olennaista on luoda uskottavia vaihtoehtoisia näkemyksiä. Tai ei niiden tarvitse olla edes uskottavia. Tupakkateollisuus käytti vuosikymmeniä miljardeja siihen, että olisi aina esittää näkemys siitä, ettei tupakan haitallisuutta ole pitävästi todistettu. Samaa taktiikka on käytetty menestyksekkäästi ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa. Tai ei siinä ilmastonmuutosta vastaan sinällään taistella, vaan yritetään estää sitä hillitseviä, mutta taloudellisesti hankalia määräyksiä.

Mutta pääasia on, että esitit minkä tahansa väitteen, niin joku uskoo aina. Ja mitä useammalla on jokin muu näkemys tai edes epäilys, niin sitä parempi. Yhtenäistä (tai ainakin melko yhtenäistä) kansaa ei saada polvilleen näillä keinoin, mutta juuri sen yhtenäisyyden kimppuun tässä kåydään. Kahdenlaiset väittämät ovat näissä hommissa kaikkein parhaimpia: melkein kokonaan totta olevat ja mahdollisimman suuret valheet. Kumpaakin laatua olevien valheiden ympärillä käydä keskustelu sumentuu käsittämättömäksi ja lopputulos jää riittävän ratkaisemattomaksi.

Etsin myös keinot kertoa naapurimaan kansalle, että heidän mielipiteensä täsä asiasta itse asiassa vahingoittaa eri tavoin heitä itseään. Usein on olemassa eturyhmiä, kansalaisjärjestöjä tai yrityksiä, jotka ovat syystä tai toisesta hyötymässä tai muuten vaan samaa mieltä kanssani. Niitä pitää tukea kaikin voimin. Olennaista on auttaa niitä muotoilemaan viestinsä tehokkaasti. Erilaisia kansalaisjärjestöjä voi myös auttaa kiihottumaan raivoon ja mekastukseen meidän asiamme puolesta. Tai omalla asiallaanhan ne ryhmät yleensä ovat, mutta se asia sattuu hyödyttämään meitä.

Kaupallisissa suhteissa saattaa syntyä erilaisia häiriöitä. Verotarkastuksia, tullimuodollisuuksien hankaloitumista, matkustamisen vaikeutumista. Käskisin avata keskeisissä tuoteryhmissä hintaneuvottelut, joissa kerrottaisiin, että nyt on kovat paineet korottaa hintaa. Tai voihan sitä vain varoittaa, että nyt on niukkuutta toimitettavasta ja siksi saattavat toimitukset olla epäsäännöllisiä lähitulevaisuudessa. Kun ison firman vientipäällikölle vihjaa, että iso tilaus taitaa nyt mennä sivu suun asioiden ollessa tässä jamassa, niin kohta ottaa vuorineuvos pääkonttorista vihaisia puheluja poliitikoille. Ulkopolitiikka on taloutta, niinhän meille on nyt jo usein kerrottu.

Jos oikein koviin otteisiin on ryhdyttävä, pistän supernörttini asialle. Tokihan he ovat minulle hankkineet jo tarpeelista tietoa verkon avulla, mutta nyt vaihdetaan isompaa kybervaihdetta sisään. Ensin voidaan aloittaa hieman viattoman oloisilla tempuilla, joissa jotain vain tapahtuu. Junat pysähtyvät, verkkoasiointi hankaloituu, sivut kaatuvat. Sattuuhan näitä. Olennaista on luoda epäluottamusta vallitsevaa hallitusta kohtaan ja saada heidät näyttämään kyvyttömiltä. Kun junat seisovat kyberhyökkäyksen takia, niin eihän se ole liikenneministerin vika, mutta kyllä se vaan saa hänet näyttämään tollolta. Kun epäluottamusta on tarpeeksi, niin ulkopuolisten tahojen syyttäminenkin näyttää heikkoudelta. Silloin nimittäin meitä naurattaa.

Oikein hurjaksi jos kyberpuolen päästää, niin käy yhteiskunnan toimintojen kannalta olennaisten asioiden kimpuun: sähkö, vesi ja liikenne. Jos esimerkiksi käskisin hoitaa pääkaupunkiseudn liikennevalot pois päältä päiväksi, pariksi, niin heijastusvaikutukset olisivat melkoiset. Kyberissä jo pelkkä epäilys on usein riittävä isku. Ajatelkaa jos liikenne valot laittaa muutaman kerran toimimaan niin, että ne risteyksessä näyttävät useaan suuntaan vihreää ja aiheuttavat kolareita. Sen jälkeen luottamus on mennyttä ja liikenteen sujuvuus kangertelee. Ja ennen kaikkea luottamus omaan yhteiskuntaan rapistuu. Toki, jos joku onnistuisi osoittamaan aukottomasti, että viat ovat ukopuolinen hyökkäys, niin tilanne muuttuisi siltä osin. Mutta tuskin onnistuu.

Kun alkaa vihdoin olla selvää, että saan tahtoni läpi, niin sitten pitää vielä päättää loppukohtauksen sävy. Hoidetaanko asia nätisti ilman kasvojen menettämisiä ikäänkuin tasapelinä vai mahdollisimman hiljaa vai onko syystä toisesta vielä lopuksi nöyryyttää hävinneitä. Yleensä käytetään kahta ensimmäistä, mutta joskus on toki tarpeen tehdä selväksi, kuka on kuka.

Mutta enhän minä ole missään valtion johdossa. Jos olisin, tietäisin varmaan vielä paljon lisääkin näitä strategisen kommunikaation, kauppapolitiikan, kyberin ja muiden elämänalueiden temppuja, joilla kääntää kansojen päitä ilman ensimmäistäkään laukausta.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen informaatiosodan areena on Wikipedia. Viron ja muiden Baltian maiden tapauksessa venäläismieliset esiintyvät avoimesti ja ajavat artikkeleihin omia näkemyksiään. Suomen tapauksessa tilanne on monisyisempi.

    Uskoisin Wikipediaa selatessani nähneeni yhden Suomeen kohdistuneen false flag -operaation vuonna 2009. Kyseessä oli käyttäjä, joka esitti suorastaan häiriintyneen rasistisia svekomaanisia mielipiteitä. Nämä näkemykset olivat hulluinta 1800-luvun lopun rasismia ja keräsivät luonnollisesti joukon yhtä sekopäisiä suomenmielisiä vastustajikseen. Käyttäjän kielivirheet herättivät lopulta muutaman muun henkilön huomiota, sillä hänen artikkelien ja passiivimuotojen suhteen tekemänsä virheet eivät olleet tyypillisiä ruotsalaiselle vaan muistuttivat äidinkieleltään slaavilaisen henkilön tekemiä.

    Kun näihin kielivirheisiin puututtiin, henkilö alkoi selitellä. Lopulta käyttäjä myönsi olevansa vailla suomenruotsalaisia juuria.

    Samaan aikaan suomenkielisessä Wikipediassa toimi toinen käyttäjä, joka esiintyi myöskin suomenruotsalaisena. Hän vaati hyvin aggressiivisesti, että "tunnustettaisiin" suomenruotsalaisten laajan enemmistön identifioituvan kansallisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti Ruotsin valtioon. (Varmaankin kaikki lukijat tietävät omasta kokemuksestaan tämän kannan järjettömyyden. Suomenruotsalaisia lojaalimpia kansalaisia tuskin voi löytää.)

    Oma uskomukseni on, että tämäntapaiset valesuomenruotsalaiset sattoivat hyvinkin olla osa operaatiota, jonka tarkoituksena oli luoda englannin- ja suomenkieliseen Wikipediaan liioiteltu kuva Suomessa vallitsevasta kieliriidasta. Tämä toimisi tarvittaessa esimerkiksi hyvänä pohjustuksena sille, että Suomessa tehtävät sabotaasitoimet ilmoitettaisiin tehdyiksi suomenruotsalaisen vapautusliikkeen nimissä.

    Informaatiosotaa on käyty jo pitkään.

    VastaaPoista
  2. Tänään oli juuri jossain ohjelmassa haastateltavana Heidi Hautala, jooka oli bäclundilaisten ja heidän taustajoukkojensa kohde pitkään.
    Tällaiset tapahtumaketjut ovat melkoisia peilisokkeloita, joissa on vaikeaa erottaa tapahtumien syitä ja seurauksia tai toimijoiden motiiveja. Mutta kovastihan tällaista tapahtuu. Joku reipas porukka pistää nyt vaan blogin pystyyn, jossa esittelee tapauksia ja taustoja. Tosin ne, ketkä tietävä, eivät kerro ja suulaita tapaavat olla tietämättömät, kuten minä.
    Mutta kiitos taas kerran Erastotenes Aleksandrialainen taustoittavasta kommentista ja toivottavasti saamme lukea niitä vastakin.

    VastaaPoista
  3. False flageista puheenollen minulla on pistänyt silmään Ohi.on -kansalaisaloitekampanja pakollisen asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. Kampanjan piirteistä mielenkiintoisimpia ovat;

    1: hankkeen päävastuullisista on erittäin vaikea saada tarkkaa kuvaa. Järjestöjä ja julkkiksia löytyy rinta rinnan, mutta pääideologit loistavat poissaolollaan.

    2: hankkeelle on saatu masinoitua suhteeton julkisuus verrattuna kannatukseen (7533 allekirjoitusta).

    3: hanke on pitänyt esim. twitterissä suunsa tiukasti supussa Ukrainan tilanteesta ja on jatkanut tiedotustaan "business as usual" - kuin tilanne ei vaatisi millään tasolla kannanottoja.

    4: kannanotoissa teemaa "venäjä" on kierrelty enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti. perusviesti on ollut: "venäjä ei ole millään tasolla uhka".

    5: hankkeen lähteistä - joihin viitataan tämän tästä suoran keskusteluyhteyden välttämiseksi - voidaan kuvata pääosin sanomalla: "ei vakavasti otettavia".

    6: keskustelu on rajattu koskemaan itsenäistä puolustuskykyä ja sen downgreidaamista. esim. liittoutumisesta ei juuri puhuta vaihtoehtona, koska sen edellytyksenä olevia uhkakuvia ei ole näkyvissä.

    7: ajoitus voi olla sattumaa, tai sitten ei. aina voi tsekata mihin pisteeseen Krimillä oli edetty 2.3.2014 mennessä ja katsoa mitä hankkeessa on sanottu talven mittaan.

    Or is it just me!

    VastaaPoista