Putinin sotaretki

Ukrainan kriisi jatkuu ja kehittyy hetki hetkeltä. Tässäkin esitetyt huomiot voivat vanhentua hetkenä minä hyvänsä. Itse asiassa osa jo vanhenikin päivän aikana, kun aloitin tämän merkinnän tekemisen aamulla. Olennaista itselleni tätä, kuten useimpia muita blogimerkintöjä kirjoittaessani, oli tarve saada maailmaa päässäni vähän parempaan järjestykseen.  Kirjoitin muuten jo aiemminkin Ukrainasta joulukuussa, tammikuussa ja helmikuussa.

Tilanne Krimillä tuntuu nousujohteiselta, mutta "luontevalta" jatkolta Venäjän hallituksen viime vuosien voimapolitiikkaan sisä- ja ulkosuhteissaan. Tutuksi on käynyt myös Venäjän toimien järjenvastaisuus. Käytännössähän Ukrainassa on nyt käynnissä sotilaallinen interventio eli hyökkäys, johon Putin sai myös duuman luvan. Ikäänkuin hän nyt sitä olisi edes tarvinnut, mutta se on osa peliä, jossa kaikki keinot tehdä väärinteoista oiketa tai edes kiistanalaisia, ovat käytössä.

Tähän asti on leikitty, ettei ole kyse Venäjän armeijasta, kun on irrotettu autoista rekisterikilvet ja kaivettu varastoista tunnuksettomat univormut. Kyseessä tosin saattoivat olla osittain myös olla turvallisuusfirman palkkasoturit. Kun mukaan heitetään saivartelu kauttakulku- ja vuokrasopimuksista, niin se antaa Venäjälle mahdollisuuden väittää loputtomasti mustaa valkoiseksi. Mutta se antaa myös muille mahdollisuuden teeskennellä mustan valkoisuutta. Ilmiselvä totuus kiistetään niin kauan kuin voidaan ja sen jälkeen kerrotaan, että itse asiassa tilannehan on laillinen ja kaikin puolin järkevä. EU ja USA ovat olleet hampaattomia tilanteessa, aivan kuten venäläiset varmasti ovat laskeneet. Kun Venäjän toiminta on näin törkeää, niin kohtuullisenkin reagoinnin pitäisi olla niin kova, ettei siihen juuri ole halua tai kykyä.

Ukraina ja Venäjä sopivat joulukuussa 1994, että Ukraina luovuttaa alueellaan olevat ydinaseet Venäjälle, Venäjä sitoutui vastavuoroisesti kunnioittamaan Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Tämän ns. Budapestin muistion allekirjoittivat myös presidentti Bill Clinton ja pääministeri John Major. Näin he takasivat maidensa puolesta Ukrainan rajat ja periaatteeessa niiden pitäisi nyt ryhtyä vastatoimiin Venäjää kohtaan tämän sitoumuksensa takia. Tammikuussa 1998 allekirjoitettiin myös Ukrainan ja Venäjän kesken sopimus, millä vahvistettiin Ukrainan rajojen loukkaamattomuus eli käytännössä Krimin kuuluminen Ukrainalle.

Ukrainan asevoimat ovat pysyneet poissa kuvioista niin sisäisten levottomuuksien kuin nykyisenkin tilanteen aikana. Se vaikuttaa tällä hetkellä hyvin viisaalta toimintatavalta. Ukrainassa löytyy varmasti kiivailijoita niin armeijasta kuin sen varsinkin sen ulkopuolelta, jotka ovat valmiita laukaisemaan aseensa venäläisiä kohti. Tähän astihan Venäjä on käyttänyt sodanomaisia menetelmiä, mutta pyrkinyt pitämään toimensa eri tavoin juuri ja juuri ei-sotana.

Tai sotaahan tämä on, hieman erilaista vain kuin se juoksuhautojen ja rintamahyökkäysten kuva, joka suuren yleisön keskuudessa sodasta vallitsee. Krimin tapahtumat voi nähdä hyvin strategisena iskuna, jossa otetaan haltuun keskeiset alueet ja toiminnot, käyden samalla tiukkaa informaatiosotaa. Sen on tarkoitus estää muiden puuttumista tilanteeseen. Ja katso, kun mun muutama viikko on kulunut, on Venäjän asevoimien läsnäolo Krimillä sitten muuttunut de factoksi. Näin ovat sotatoimet jälleen olleet politiikan jatkamista toisin keinoin.

Krimin tapahtumissa ruumiillistuu yksi uudenlainen sota. Muita nykyaikaisia sotimisen muotoja ovat asymmetriset terrorihyökkäkset ja kehitysmaissa käytävät sijaissodat. Vaikka vastakkain ovat kaksi kansakuntaa etuineen, niin kumpikin haluaa välttää suoraa rintamasotaa. Tunnuksettomuus, juridinen saivartelu ja propaganda eivät kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että tässä yhden maan asevoimat ottivat haltuunsa toisen maan aluetta. Tässä on vielä nostettava esiin myös Baltian maiden historiallinen taakka, Ne kärsivät yhä siitä, että eivät tehneet edes muodollista vastarintaa rajan yli vyöryvää Puna-armeijaa vastaan.

Juuri tällaisia Krimin tapahtumien kaltaisia skenaarioita lienee pyöritetty Suomen puolustussuunnittelussa jo iät ja ajat. Veikkaisin, että PV:n puolellakin ollaan viikonlopputöissä, kun paitsi yritetään pitää nopeasti vaihtuvaa tilannekuvaa ajan tasalla, myös oppia kaikki mahdollinen venäläisten toimintatavoista. Luulisin, että konfliktilla on myös kyber-ulottuvuutensa, joka noussee esiin lähiaikoina.

Ukrainan tapahtumat voidaan nähdä myös narratiivien kamppailuna. Roistoiksi ja demokratian vihollisiksi on syytetty niin itää kuin länttäkin ja sekava tilanne on antanut mahdollisuuksia kumpaankin. Janukovitshin kaadossa olivat mukana näkyvästi äärioikeistolaiset ja olihan hän tosiaan vaaleilla valittu presidentti. Venäläisten asema Venäjän naapurimaissa on myös peruskalustoa Venäjän ajaessa etujaan. Lännessä on keskitytty kertomaan vapauden ja oikeusvaltion puolesta kamppailevista, tavallisista ukrainalaisista, jotka saivat kyllikseen korruptoituneesta roistohallinnosta ja vapauttivat itsensä sen ikeen alta. Venäjälle on edullista tuottaa maailmalle mahdollisimman paljon erilaisia tapoja tulkita tilannetta. Sanoi kuka mitä tahansa, joku uskoo aina.

Lännessä tehtävä julkilausuttu tulkinta tapahtumien luonteesta tulee määrittelemään merkittävästi tapahtumien kulkua. Esiin on noussut surullisenkuuluisa Münchenin sopimus, jossa Tsekkoslovakian Sudeettialue annettiin muun Euroopan toimesta Hitlerille, koska haluttiin taata rauha. Suuri kysymys sitten on, että onko Putin kuinka laajentumishaluinen. Jos näin on, olisi kannattanut jo laittaa vastaan Georgiassa 2008 ja viimeistään nyt on päättäväisesti nostettava tie pystyyn. Jos taas Venäjän suurvalta-aseman palauttamisprojektia pitää tolkullisissa rajoissa pysyvänä, normaalina kansainvälisen politiikan aaltoliikkeenä, niin myönnytykset ja konfliktien eskaloitumisten välttäminen lähes mihin hintaan hyvänsä ovat järkevää politiikkaa.

Toistaiseksi maltillinen myssyjen linja tuntuu olevan vallitseva, mutta ärhenteleviä hattujakin riittää yhä enemmän. He perustelevat näkemystään usein sillä, että Venäjä uskoo tosissaan vain voimaan ja valmiuteen käyttää sitä. Myssyt taas hakevat ratkaisuiksi utilitaristisempia kompromisseja, jotka tietysti myös palkitsevat Venäjän aggressiota aina jollain tavalla. Hatuille myönnytykset taas ovat jopa moraalittomia.

George W. Bushin hallinto edusti tällaista idealismia, joka hinnalla millä hyvänsä ajoi eteenpäin tärkeiksi näkemiään asioita. Tavallaan Venäjän hallinto tekee samaa, mutta siellä puhtaan kansallisen itsekkyyden pohjalta. Jota toki on mytologisoitu, kuten aina ja kaikkialla tapana on ollut. Läntisten myssyjen puolella on myös se julkilausumaton perustelu, että vaikka halua jostain Venäjän vastaisiin toimiin löytyisikin, niin löytyykö kykyä. Hauras taloustilanne pitää suut soukalla, sillä Venäjä on tärkeä kauppakumppani lähes kaikille EU-maille. Lisäksi oikeasti ja nopeasti tehoavat kaupalliset pakotteet vaatisivat Kiinan liittymistä niihin ja se tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta ainakin nykyisellään.

On esitetty myös näkemyksiä, jotka ikävä kyllä eivät tunnu liian uskomattomilta ollakseen ihan ehdottomasti mielikuvituksen tuotetta, että Venäjä haluaisi sisällissodan syttyvän Ukrainaan. Tämä antaisi sille mahdollisuuden "humanitääriseen interventioon" laajemminkin ja peittelemättömästi. Epävakaa, väkivaltainen Ukraina ei sinällään haittaisi Venäjää, jos vain energia kulkisi ja väkivalta pysyisi rajan takana.

Putinin sotaretken syy voi osaltaan olla myös sisäpoliittinen. Takelteleva talous ei lupaa hyvää, mutta kansakunta kriisissä ryhmittyy aina alttiisti oman lipun ympärille, piteli lippua sitten lähes kuka tahansa. Toisaalta tämä kriisi voi kärjistyessään johtaa Venäjän opposition voimistumiseen. Joka tapauksessa Sotshin talviolympialaisiin käytetetyt kymmenet miljardit kansainvälisen hyväntahdon ja ihailun hankkimisessa voidaan nyt luokitella maailmanluokan hukkainvestoinniksi.

Hieman loivempi vaihtoehto on ajatella Venäjän haluavan luoda Krimistä uuden abhasian/transnistrian/vastaavan raja-alueilleen. Tällaiset irrallaan olevat palat eivät siirrä rajoja, mutta ikäänkuin pakastavat kriisin, pitäen sen hengissä ilman erillistä vaivannäköä ja pienellä hinnalla/riskillä. Sitten tätä irrallaan olevaa palasta sidotaan Venäjän suuntaan ja irrotellaan emämaastaan, kunnes jonain päivänä hedelmä on kypsä poimittavaksi. Nythän Krimiä kiinnitetään kiivaasti Venäjään mm. investointien ja sillan rakentamisen kautta. Krimiltähän ei ole suoraa maayhteyttä Venäjälle, mutta silta ikäänkuin muuttaisi tämän tilanteen.

Voihan tässä olla myös se, että Venäjä vetää tilanteen suurin piirtein maailmansodan partaalle ja pohjustaa näin neuvotteluratkaisua, jossa se saa tahtonsa läpi monessa, vielä mahdottomalta tuntuvassa asiassa. Kun vaatii ensin kaikkea, tuntuu tehneen rauhantahtoisen myönnytyksen, kun tyytykin vain paljoon. Niin tai näin, vaarallista peliä.

Yksi tämä kummallisen sekasotkun kierre on eurooppalaisen äärioikeiston asema. Sehän on luonut yhteyksiä Putinin hallintoon, jonka arvokonservatiivisuus ja kovaotteisuus miellyttävät monia. Ukrainan vallankumouksen pyörteisiin osallistui paikallisen äärioikeistolaisen (ellei jopa fasistisen) Svoboda-liikkeen innoittamana ruotsalaisia uusnatseja. Pitäisiköhän heitäkin kutsua vierastaistelijoiksi. En tiedä mikä heidän suhtautumisensa tähän Venäjän interventioon on. Krimillehän on saapunut Putinin lempparimoottoripyöräjengin Night Wolvesin johtaja Alexander Zaldostanov puolustamaan venäläisten oikeuksia.

Ukrainan tapahtumat ovat jatkuvasti välittyneet sosiaalisessa mediassa salamannopeasti. Tieto on toki sirpaleista ja mukana ihan varmasti tahatonta ja tahallista misinformaatiota, mutta tiedon livakka liike on olennainen osa tapahtumien kulkua. Liekö tässä sitten jonkinlaista taphtuminekin nopeutumista tiedossa, sillä liikkeet ja vastaliikkeet tapahtuvat aina saadun informaation pohjalta. Toiminnan nopeutuminen informaatiovirran nopeutuessa lienee väistämätöntä. Informaatiokamppailun puolella osapuolet tuottavat nopeasti leviäviä meemejä, joissa vaikkapa kuvataan Putin uudeksi Hitleriksi.

Krimin tilanne tulee vaikuttamaan myös Pohjolan turvallisuustilanteeseen. Olen siellä täällä nähnyt yllättäviäkin "Nyt Natoon" -huudahteluja. Ruotsissa vaikutus on varmaan vielä enemmän samansuuntainen. Venäjällä on varmasti tiedostettu tämä ja voinemme odottaa erilaisia vaikuttamistapoja. Maanantaina järjestää RISI Helsingissä avoimen keskustelutilaisuuden otsikolla "Will Ukraine Collapse? The Interests of Russia and the Crisis of Ukraine. Expert Conference in Helsinki." Siellä luennoi RISI:n apulaispäällikkö, professori Tamara Guzenkova, joten luvassa on terveisiä suoraan Punaisen torin laidalta.

Nyt on meillä suomalaisillakin aika tutkiskella itseämme ja suhdetta ympäröivään maailmaan. Jos Putinin Venäjä on valmis turvaamaan etujaan naapurimaissaan tällaisilla otteilla, niin on vakavasti harkittava, voisiko tällainen tapahtua meidän suhteemme. ja jos voisi, niin mitä sitten.