Olen jo jonkin aikaa ajatellut haluavani julkaista vieraskynä-kirjoituksia blogissani ja parille olen tästä jo ehdotuksen tehnytkin. Ensimmäinen vieraskynä tulee kuitenkin perheen sisältä, kun vaimoni, YTT Tiina Sotkasiira esittää näkemyksensä Ukrainan tapahtumien nostamasta keskustelusta.
Jos ketä kiinnostaa kirjoittaa vieraskynää tänne, niin yhteystiedot löytyvät tuosta oikealta. Samanmielisyyttä bloginpiotäjän kanssa ei edellytetä, mutta suopeaa asennetta ja huolellista perustelua näkemyksille kyllä.
Rysky
En ole ulko- tahi turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Sen sijaan olen parin vuosikymmenen ajan tehnyt yhteistyötä Venäjältä ja muista entisistä Neuvostotasavalloista tulevien kansalaistoimijoiden kanssa. Lisäksi olen viimeiset kymmenen vuotta tutkinut Venäjän kansallisuuspolitiikkaa ja sitä, miten Venäjällä suhtaudutaan Pohjois-Kaukasian alueelta tuleviin maan kansalaisiin. Näiden kokemusten myötä olen oppinut, että Venäjän hallinnon kanssa toimintaan liittyy yksi kohtalon kysymys: Haluatko olla oikeassa vai onnellinen?
Yhä useampi venäläinen on viime vuosina valinnut oikeassa olemisen. Oman näkökannan puolustamisen siitä huolimatta, että se on jotain muuta kuin yleinen mielipide tai maan johtajien kanta. He ovat myös kantaneet tästä aiheutuneet seuraukset. Jos toimija, jolla on merkitystä, nousee julkisesti johtajia vastaan, voivat seuraukset olla kovat. Näitä tapauksia tunnemme: Maria Aljohina, Anna Politkovskaja, Nadežda Tolokonnikova, Jevgeni Vitishko, vain muutamia mainitakseni. Puhumattakaan kaikista niistä esimerkiksi Tšetšeniassa ja muualla Pohjois-Kaukasialla kadonneista ihmisistä, joiden nimet eivät tule ikinä julkisuuteen.
Vastarintaan voi siis nousta, mutta silloin on oltava valmis kantamaan seuraukset. Tästä syystä moni valitsee onnellisuuden ja keskittyy muihin asioihin. Politiikka on kovaa peliä ja jos ei ole valmis pelaamaan, se kannattaa jättää niille, joiden pokerinaama pitää tiukissakin paikoissa. Onnellisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hölmöys tai yksinkertaisuus. Pinnan alla kuplii, ihmiset viestivät toisilleen, mutta asioista ei puhuta ääneen. Niistä kun ei tarvitse puhua ääneen. Pienet eleet kertovat, kuka on milläkin puolella. Joskus vain on helpompaa olla ikään kuin ei olisikaan.
Kolmas vaihtoehto on oikeassa oleminen ilman julkisuutta. Tämä tarkoittaa päivästä toiseen jatkuvaa selviytymiskamppailua erilaisten arkea hankaloittavien pykälien ja käytäntöjen viidakossa. Jatkuvaa neuvottelua, rajojen haastamista, mutta myös myönnytyksiä. Toimimista niin, että kaikkien osapuolten kasvot säilyvät. Takkiin tulee, mutta haavat nuollaan hiljaisuudessa, omien kesken. Toiminta jatkuu, ehkä hieman eri tavalla kuin eilen, mutta jatkuu kuitenkin.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisessakin keskustelussa kannattaisi aika ajoin suunnata tarkempi katse sisäpolitiikkaan. Se, miten valtio kohtelee kansalaisiaan ja erityisesti vähemmistöjään, kertoo osaltaan siitä, millä tavoin ja millä keinoilla se suhtautuu vertaisiinsa. Venäläiset ovat myös ehdottomia asiantuntijoita siinä, miten maan johtajien ja hallinnon kanssa kannattaa ja voi menetellä.
Nyt esimerkiksi verkossa kiertää vetoomus, jonka lukuisat Venäjän kansalaiset ovat allekirjoittaneet vastustaakseen maansa johdon toimia Ukrainassa. Näin voi toimia nyky-Venäjällä. Johtoa voi kritisoida omalla nimellään. Samalla kuitenkin kannattaa muistaa, että tällaiseen toimintaan osallistuvat ottavat aina henkilökohtaisen riskin heihin itseensä tai järjestöönsä kohdistuvista vastatoimista. Nämä riskit ovat juuri se asia, jonka hallinto haluaa kansalaistensa muistavan. Siksi jo pelkästään riskeistä muistuttaminen on pelaamista hallinnon pussiin. Toisaalta ainoastaan riskit ja pelin luonteen tiedostava toimija voi tehdä ratkaisuja, joiden seuraukset hän on valmis kantamaan.
Tiina Sotkasiira
Tutkija, UEF
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti