Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoista

Osallistuin perjantaina vuosittaiseen Winter Afternoon -seminaariin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa. Tämän vuoden aiheeksi oli valikoitunut Pohjoismainen puolustusyhteistyö ja sen rajat. Kuten tilaisuutta puheenjohtanut Jan-Erik Enestam sanoi, niin aihe oli ajankohtaisempi kuin he olivatkaan siitä päättäessään ajatelleet.

Henkilökohtaisesti tapahtuma oli merkittävä, sillä pääsin ensimmisen kerran omakohtaisesti haistelemaan turvallisuuspoliittisen keskustelun ilmapiiriä. Hienoa oli myös tavata Twitteristä "tuttuja" ihmisiä nokakkain. Koin kutsun ylipäätään tunnustuksena blogilleni. Kutsun takana lienee ajatus siitä, että meillä Suomessakin voisi olla turvallisuuspoliittista keskustelua laajentamassa joukko blogeja. Ruotsissa turpo-bloggarit, försvarsbloggare, ovat merkittävässä roolissa. Jospa meilläkin Ukrainan tapahtumien nostama kiinnostus aiheeseen synnyttäisi lisää blogeja.

Ukrainan tapahtumat olivat esillä kaikissa puneenvuoroissa suoraan tai välillisesti. Kaikki ministerit esittivät tuomion Venäjän toiminnasta ja vaativat Ukrainan suvereniteetin kunnioittamista ja rauhanomaiseen ratkaisun pyrkimistä. Ruotsin puolustusministeri Karin Enström kuvasi, miten Ruotsissa oli päätetty lykätä turvallisuuspoliittisen selvityksen julkaisua puolellatoista kuukaudella, jotta siinä voidaan ottaa huomioon Ukrainan tapahtumien vaikutukset. Viron puolustusministeriön alivaltiosihteeri Sven Sakkov oli Baltian maiden edustajien tapaan niin suorapuheinen, että hirvitti. Hän mm. sanoi, että jos hän olisi suomalainen, niin hän ihmettelisi, että pitäisikö olla Krimin miehityksestä esitettyjen perustelujen takia huolissaan Suomen pienen venäläisvähemmistön olemassaolon takia. Sen jälkeen hän esitti liittoumisen matematiikkaa, jossa Baltian maat yhdessä ovat noin Ruotsi, Baltian maat ja pohjoismaat yhdessä noin Puola, kaikki edellä mainitut yhteensä noin Saksa ja ihan kaikki mainitut pohjoisen Euuropaan maat yhdessä vastaavat hänen mukaansa suurinpiirtein yhtä Venäjää. Lopuksi hän ei pelkästään toivottanut tervetulleeksi, vaan suorastaan kehotti suomalaisia ja ruotsalaisia liittymään Natoon.

Lopun kommenteissa tähän Ukraina-aiheeseen palasi itsensä nimenomaan SDP:n varapuheenjohtajana esitellyt Eero Vainio, joka esitti kantanaan, ja esittelynsä takia myös puolueensa kantana, että Suomen kannalta Ukrainan tapahtumat eivät ole muuttaneet oikeastaan mitään. Tässä hänen näkemyksensä poikkesi merkittävästi muuten tilaisuudessa esitetyistä kannoista ja vähintään kohotti muutamia kulmakarvoja, varsinkin suomalaisten turvallisuuspolitiikan ammattilaisten keskuudessa. Baltian maihin päin kannanotto oli tuossa tilaisuudessa noin esitettynä melkeinpä avokämmen-luokkaa.

Vainion mielestä Suomi voi jatkaa kuten tähänkin asti, vaalien erityissuhdetta suureen naapuriinsa. Toki Vainion kommentin voi myös nähdä vastauksena suhteelliseen runsaslukuisiin ehdotuksiin ja kysymyksiin Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoumisesta, jota perusteltiin nimenomaan Ukrainan tapahtumien aiheuttamilla/paljastamilla muutoksilla. Paikalla oli 28 suurlähettilästä ja runsaasti muuta diplomaattikuntaa, niin saivatpahan hekin jotain vähän yllättävämpää sisältöä raporttiinsa poliittisista mielialoista Suomessa liittyen Ukrainan tapahtumiin. Itse ajattelin tästä, että kun puhutaan sisäpolitiikan jyrkkyydellä ulkopolitiikka diplomaattisessa ympäristössä, oli sävyvalinta Vainiolta väärä.

Puolustusministeri Carl Haglund avasi varsinaisesti tilaisuuden ja puhui Nordefcon perusteista ja merkityksestä. Hänen mukaansa viitisen vuotta sitten vapaaehtoisesti aloitettu toiminta on muuttunut oikeastaan välttämättömyydeksi tiukentuneen talouden takia. Kalustopuolella kun on saatavissa säästäjä. Haglundin mukaan yhteistyö toimii ja on tuloksellista, koska siihen uskotaan sekä päättävällä että suorittavalla tasolla. Hänen mukanansa yhteistyön rajoista tuntuvat puhuvan usein epäilijät, tekijät keskittyvät mahdollisuuksiin tapaamisissaan. Kaikki hankkeet Nordefcon sisällähän eivät ole onnistuneet ja Haglund painotti miten tärkeää on ollut käydä läpi epäonnistumiset ja niiden syyt.

Haglund kehuu myös Nordefcon kykyä kehittyä ja muuntua tarpeen mukaan. Lopuksi hän heittää ilmaan ajatuksen, jota pyytää arvioimaan siinä hengessä, että niin paljon on muuttunut niin nopeasti muutenkin viimeisten vuosikymmenten aikana: entäpä jos koko pohjola olisi sekä EU:n että Naton jäseniä? Ei Haglund tällaisia puhuisi, jos hän tietäisi Naton oven sulkeutuneen Suomelta. Toinen puoli kysymystä oli Norjalle suunnattu kehotus tulla öljymiljardeineen mukaan talousyhteisöön.

Toisena estradille, tai siis puhujapönttoon, noussut Ruotsin puolustusministeri Karin Enström (Maltillinen kokoomus) ymmärtää monia muita omakohtaisemmin Suomen ja Ruotsin puolustuyhteistyön osia. Hän on koulutukseltaan ammattiupseeri, arvoltaan kapteeni, ja nimenomaan rannikkopuolustuksen puolella. Suomen ja Ruotsin joukot harjoittelevat sillä puolella paljon yhdessä ja hänellä on varmasti poikkeuksellisen tarkka ymmärrys siitä, mitä se vaatii. Hän korostikin sitä, että puolustuksen kaltaisessa arassa aiheessa luottamus on kaikkein tärkeintä.

Enström nosti voimakkaasti esiin sotilaallisen yhteistyön annin osaamisen kehittymiselle. Ruotsin puolustusvoimauudistushan tähtäsi nimenomaan kansainvälisiin tehtäviin kykeneviin joukkoihin. Enström kehui niin Nordefcon kuin NRF:n suomaa kykyä joukoille toimia nopeasti ja erilaisissa ympäristöissä. Nato-jäsenyydestä Enström puhui hänelle ja puolueelleen mieluisana vaihtoehtona, mutta hänen mukaansa niin kauan kuin Ruotsin demarit vastustavat sitä, ei jäsenyyttä ole järkeä ottaa esiin.

Kansanedustaja ja UaV:n varapj Pertti Salolainen (kok) nousi myöhemmin tilaisuudessa ylös ja muotoili minkälie freudilaisen lipsahduksen takia kysymyksensä niin, että "kuinka pitkälle te olette Suomen kanssa valmiit menemään?" Tämä ei jäänyt myöskään yleisöltä huomaamatta ja osasta se oli hauskaa ja osasta vaivaannuttavaa.

Kolmantena puhumaan nousi Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide (Høyre). Hän oli tavallaan kolmas pyörä Suomen ja Ruotsin lähentymisen takia, mutta tilanne ei näyttänyt häntä häiritsevän. Ylipäätään puolustusministerit näyttivät vilpittömästi viihtyvän toistensa seurassa ja ennen kaikkea luottavan toisiinsa. Yhteinen visio ei näytä olevan pelkkä hallinnollinen paperi. Nordefco ei jää kiinni ainakaan henkilökemioista ministeritasolla. Søreide vitsailikin maidemme ulkoministerien olevan kateellisia sujuvasta ja tuloksellisesta yhteistyöstä.

Søreidellä on tyttömäistä, indiepopparin pehmeää karismaa, joka ei kuitenkaan estä häntä puhumasta hyvin uskottavasti turvallisuuspolitiikkaa. Søreide korostikin useaan otteeseen sitä, että Nordefco ei ole sotilasliitto ja kaikki siihen ulottava toiminta, kuten ýhteinen puolustussuunnittelu on Nato-jäsenille mahdotonta. Sitovuus olisikin Norjan kohdalla Nato-maana mahdotonta, sillä näin se tarjoaisi epäsuorat turvatakuut Yhdysvalloilta liittolaisilleen. Mikä tietysti voi olla jossakin tilanteessa myös käyttökelpoinen, joskin äärimmäisen heikko naamio Ruotsin ja/tai Suomen sotilaalliselle liittoutumiselle. Korostaessaan Nordefcon eri kokoonpanojen mahdollisuutta, Søreide tuntui epäsuorasti nyökkäävän hyväksyvästi Suomen ja Ruotsin syvenevälle puolustusyhteistyölle.

Puolustusministerien jälkeen seurasi kolmen kommentaattorin lyhyet puheenvuorot. Viron Sakkov oli tosiaan suorasanainen ja korosti voimakkaasti, että Ukrainan tapahtumilla pitää olla seurauksia Venäjälle. Tämä kanta on hyvin ymmärrettävä, sillä Baltian maat ja lienee juuri Viro seuraavana vuorossa, jos Venäjä päättää jatkaa aggressioitaan naapureitaan kohtaan. Suunnitelmat pienemmistä ja isommista provokaatioista lienee tehty, mutta toistaiseksi tilanne on kiivaan propagandanteon tasolla Viron itäisissä, venäläisenemmistöisissä osissa.

Seuraavana Charly Salonius-Pasternak on noussut Ruotsin epäonnistuneesta puolustusvoimauudistuksesta käydyn kiivaan keskustelun ja Ukrainan tapahtumien myötä valtakunnan johtavaksi turpopoppariksi. Median (ja yleisön) suosion syinä ovat miellyttävä esiintyminen, ymmärrettävä kieli ja riittävän rapsakat mielipiteet. Kommentaattorit tiedemaailmasta kun tapaavat turhan usein joko mutista toisaaltatoisaalta (risu)partaansa tai kiiluvin silmin julistaa älynsä kirkkaudessa kylpevää ehdotonta totuutta. Noin vähän kärjistetysti sanottuna.

Salonius-Pasternak nauratti yleisöä kertomalla, että suomalaisten keskuudessa voi pohjoismaista puolustusyhteistyötä (positiiviesti suhtautuu 94%) suositumpaa olla vain ilmainen viina. Hän korosti sen tärkeyttä, että Nordefcosta on kerrottava jatkuvasti ulospäin, kuvattava, mitä se käytännössä on. Hän korosti nimenomaan sitä, että yhteentoimivat joukot ovat osa uskottavaa puolustusta ulospäin. Näin esimerkiksi suomalais-ruotsalaisten joukkojen yhteistoiminta on otettava analyyseissä huomioon, vaikkei siitä mitään varsinaista kriisejä ja konflikteja koskevaa sopimusta olekaan. Pisimmällä puolustusyhteistyössä ilmavoimien ja rannikkopuolustuksen puolella. Salonius-Pasternak vastasi seminaarin otsikkokysmykseen yhteistyön rajoista, että poliitikkojen pitää päättää niistä ja tarpeen tullen siirtää niitä.

Lopuksi Salonius-Pasternak kehotti maita avamaan toisilleen puolustussuunnittelunsa, sillä vain sitä kautta voidaan saada syvää vaikuttavuutta puolustusyhteistyöhön. Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide tämän yhteistyön muodon maansa kanssa tyrmäsikin, koska se on Norjalle vain Natoon kuuluva asia. Ruotsin puolustusmoinisteri Karin Enström vastasi tähän myöhemmin korostamalla varovaisesti tällaisten ydinasioiden vaatimaa aikaa ja pieniä askelia. Ei siis tyrmännyt muttei, varsinkaan näin vaalivuonna, ottanut myönteistäkään kantaa.

Viimeisenä kommentaattorina oli transatlanttiseen turvallisuuteen erikoistunut tutkija Magnus Christiansson Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta. Hän tiivisti näkemyksensä Suomen ja Ruotsin tilanteesta yhteen peruskysymykseen: kumman suurvallan kanssa tehdään turvallisuusyhteistyötä? Christiansson kaipasi poliitikoilta enemmän rohkeutta ja tahtoa myös Nordefcon ohjaamisessa ja kehittämisessä.

Lopun panelikeskustelun olennaisimmat (tai ainakin mieleen jääneet asiat) sirottelin tuonne väleihin. Seminaarin päälle oli tarjolla viiniä, vichyä ja cocktai-paloja. Itse olisi kiivaan twiittauksen päälle mielelläni oluen nauttinut. Minun ja James Mashirin takakulmasta tykitettyjä twiittejä voi lukea #nordefco-hashtagin avulla.

Hanasaaresta matkani kulki keskustaan, jossa eräässä anniskeluravintolassa käytiin hyvässä seurassa läpi turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisen politiikan asioita muutaman tunnin ajan. Päätimme myös vastaavien #turpo&tuoppi -tapahtumien olevan tarpeellisia tulevaisuudessakin.

Nordefcon tuore vuosiraportti 2013