Synkkä yksinpuhelu

Olen tähän asti pitänyt Venäjän aggressiota Ukrainaa kohtaan varsin tarkkaan rajattuna ja tavoitteellisena operaationa, jossa pyritään säilyttämään Krimin niemimaan avulla sotilasstrateginen asema Mustallamerellä ja samalla vaikutusvalta maan sisäpolitiikassa, vaikka valta Ukrainassa vaihtuikin. Nyt olen alkanut epäillä, että kyseessä voi olla vielä ikävämpi ja laajempi rähinä. Pelkään sitä sen takia, että luopumalla Ukrainasta, luopuu Putin myös tosiasiassa Euraasian unionista. Enkä ole varma voiko hän tehdä niin.

Euraasin unioni on ollut Putinin hanke, joka kokoaa entisiä Neuvostoliiton alueita taloudelliseeni ja poliittiseen valtioliittoon. Sen tarkoituksena on kilpailla EU:ta, Kiinaa ja USA:ta vastaan. Ilman Ukrainaa tämä slaavilaisuuteen perustuva ytimeltään slaavilainen unioni on sekä alueellisesti, geopoliittisesti, taloudellisesti ja ideologisesti elinkelvoton torso. 

Venäjän varoja on viime viikon aikana siirretty turvaan kymmeniä miljardeja, joukkoja on keskitetty, paralympialaiset ovat loppumassa, väkivaltaisia levottomuuksia lietsottu ja toteutettu ja muu maailma ei ole vielä saanut aikaiseksi oikeita pakotteita. Putin on entisestään kiristänyt otetaan venäläisestä mediakentästä, jotta voisi paremmin kontrolloida kansalaisten mielialoja. Päätöksenteko Kremlissä on keskitetty entistä harvempiin käsiin, antaen paremmat mahdollisuudet toimia nopeasti ja häikäilemättömästi.

Tilanne näyttää pahasti siltä, että Venäjä on valmis hyökkäämään Krimin ulkopuolisellekin Ukrainan alueelle. Tapahtumat vyörähtävät käyntiin todennäköisesti sunnuntaina, kunhan kansanäänestys Krimillä on saatu pidettyä. Ehkä se tapahtumat käynnistävä lavastus (Mainila, Gleiwitz) voi jopa liittyä vaaleihin. Paikalle on kyörätty "puolueettomia vaalitarkkalijoita", kuten Johan Bäckman ja näistä saadaan varmasti hyviä todistajia fasistien aggressiolle.

Jos, kuten epäilen, Kremlin toiminnan takana on ideologinen motivaatio, selittää se paljon. Itselläni on lähes koko kriisin ajan ollut olo, että jotain kuvasta puuttuu, jokin tekijä on piilossa. Meillä taloudellisen ajattelun läpitunkemassa lännessä on helppo unohtaa, että päätöksiä voidaan tehdä vastoin taloudellista järkeä vain sen takia, että sen kokee syvästi olevan oikein. Täällä on totuttu siihen, että raha sanoo viimeisen sanan.

Venäjä on valtiontaloudellisesti varsin vakaassa tilassa, velkaa on vain hyvin vähän ja raha katsotaan hyväksyttäväksi tappioksi taistelussa isänmaan puolesta. Oligarkit saavat luvan ottaa takkiinsa Venäjän puolesta ja sitä heiltä odotetaankin. Autoritäärinen yhteiskunta pitää kansalaisia kurissa, vaikka hekin joutuisivat sodan syttyessä, ja ehkä muutenkin, kärsimään henkilökohtaisessa taloudessaan hallituksen kovaotteisesta politiikasta.

Ilman muuta on myös selvää, että Putin voi kaatua tähän selkkaukseen ja koko Venäjä voi syöksyä hänen mukanaan taloudelliseen romahdukseen. Joka tapauksessa Venäjän painoarvo keskinäisriippuvaisessa maailmassa ja sen prosesseissa on jo nyt kärsinyt pahasti. Kansainväliset järjestöt, viisumivapaus EU:n kanssa, G-maiden huippukokoukset ja moni muu asia on Venäjän suhteen jo eri tilanteessa kuin muutama viikko sitten.

Venäjä toteuttaa vanhanaikaista voimapolitiikka, koska sillä se kokee pärjäävänsä. Venäjä haluaa olla iso ja arvostettu, mutta voimassaolevilla säännöillä se ei sitä pysty olemaan. Niinpä se pyrkii palauttamaan säännöt kylmän sodan aikaan. Aivan kuten se luokan iso, puolilukutaidoton kiusaajakorsto lyö, koska kokee niin saavansa arvostusta vertaisiltaan koulussa. 

Sotahan Ukrainassa on itse asiassa käynnissä jo, siinä vain ei ole käytetty aseita tai muita sotaan perinteisesti liitettyjä asioita. Mutta väkivaltaa on riittänyt medioissa, taloudessa, kauppasuhteissa, tietoverkoissa ja muissakin ympäristöissä, joissa nykyajan konflikteja käydään. Venäjän valtion silmitön valehtelu on yksi syy, miksi aavistelen pahaa. Jos ulkoministeri Lavrovin kaltainen arvostettu hahmo laitetaan pokkana latelemaan ilmiselviä valheita kansainväliselle yhteisölle, niin aika pitkälle ollaan muutenkin valmiita menemään. Noin isojen valheiden jälkeen uskottavuutta on jäljellä kovin vähän. 

Ukraina ja Venäjä sopivat 1994, että Ukraina luovuttaa alueellaan olevat ydinaseet Venäjälle, joka sitoutuu vastavuoroisesti kunnioittamaan Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Tämän ns. Budapestin muistion allekirjoittivat maidensa puolesta myös presidentti Bill Clinton ja pääministeri John Major. Näin USA ja Iso-Britannia takasivat maidensa puolesta Ukrainan rajat. Periaatteeessa niiden pitäisi nyt ryhtyä vastatoimiin Venäjää kohtaan tämän sitoumuksensa takia. Jos Venäjä hyökkää asevoimin Ukrainaan, niin vastatoimet voivat olla myös asevoimien käyttöä. Tuskin kuitenkaan, mutta se mahdollisuus on kansainvälisen lain mukaan siis olemassa.

Suomessa tilanteen kärjistyminen jopa sodaksi asti tarkoittaa sitä, että se aita, jolla ulko- ja turvallisuuspoliittisesti istumme, horjuu ja saattaa jopa kokonaan kaatua.  Vaikka tästä nyt selvittäisiinkin ehjin nahoin, ilman sotaa, eteenpäin, on Suomessa vakava paikka oikeasti miettiä mitä tehdä. Jos Venäjä aikoo edelleen, paitsi käytännöllisistä, myös ideologista vahvistaa otettaan lähiympäristöstä, niin se muuttaa myös Suomen tilannetta. Juuri nyt uhkaa ei ole, mutta minun mielestäni uhka muuttuu kovin mahdolliseksi. Meillä pitää olla selvä suunnitelma ja linja siitä miten säilytämme turvallisuutemme ja itsenäisyytemme, jos tilanne on muuttunut tällaiseksi

Meillä on siis ensi viikolla ehkä sota Euroopassa. Voi luoja, että toivon olevani tässä asiassa perusteellisen väärässä.