keskiviikko 15. elokuuta 2018

Presidentti, painostus ja Fennovoima




"Sanottakoon selvästi: en ole painostanut mitään tahoa tai henkilöä Fortumin Fennovoima-päätökseen liittyen."

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Presidentin kynästä -blogissa 15.8.2018 

Näillä sanoilla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kieltää painostaneensa ketään Fennovoima-päätökseen liittyen. Koska Niinistö on juristi, on tulkinta tehtävä sen mukaisesti. Eli on vain se, mitä tuossa lukee. Ei tarvitse epäillä lausunnon todenmukaisuutta, mutta ei pidä myöskään tulkita siitä mitään yhtään enemmpää, kuin mitä siinä lukee.

Presidentti ei siis painostanut ketään asiassa. Painostaminen terminä sisältää omakohtaisen halun ilmaisun siitä, että toisen olisi toimittava jollakin tietyllä tavalla. Se ei sisällä vaikkapa sitä, että joku välittää toiselle taholle tietoa jonkun muun painostuksesta. Se ei myöskään sisällä sitä, etteikö jokin muu taho olisi painostanut. Minä en usko, että tasavallan presidentti valehtelisi julkisesti, mutta sen minä uskon, että hän käyttää itsensä ilmaisussa tässä hankalassa asiassa juristin taitojaan. Tärkeää on, mitä on sanottu ja vähintään yhtä tärkeää on se, mitä ei.

Väitös Fortumin rajusta painostuksesta esitettiin jo aikanaan Olli Ainolan jutussa Iltalehdessä 2015. Silloin kukaan ei sanonut mitään. Ilmiselvää kuitenkin on, että prosessiin liittyy joukko kummallisia asioita, jotka eivät selity tiedossa olevilla seikoilla. Olli Rehnin jyrkkä kääntymys hankkeen ”ulkomuseona” pitämisestä Fennovoiman kannattajaksi ministerinpestin myötä oli yksi. Prosessissa kuluessa on käynyt ilmi suomalaisen virkakoneiston erikoinen joustavuus, erityisesti Migrit-asiassa. Ulkopoliittinen instituutti on todennut hankkeen olevan Putinin käsiohjauksessa.

Presidentti ei todellakaan sanonut, että Fennovoiman hankkeessa kaikki on selvää ja kunnollista. Hän vain hyvin spesifisti rajasi, ettei ole painostanut ketään tai mitään asiassa. Tarkkarajaisuutta kuvaa hyvin se, että hän ei maininnut missään yhteydessä Venäjää, vaikka se on tämän keskustelun ytimessä.

En todellakaan usko, että Hanhikivi olisi presidentti Niinistölle sydämen asia, jota hän ajaa. Hän on itse asiassa ole julkisesti puhunut siitä kuin hyvin harvoin. Henkilökohtainen veikkaukseni on, että hän hoitaa sitä, koska arvioi sen olevan kansakunnan edun mukaista. Venäjän rajua painostusta pidän asiassa selviönä ja sen kohteena on varmasti suurelta osin ollut tiivistä yhteyttä Putiniin pitänyt Niinistö. Hän on tehtävänsä mukaisesti johtanut ottaen huomioon tämän asian. Vaikka presidentti epäilemättä kokee asian toisin, on tällainen tilanne helppo tulkita vierestä katsottuna presidentin painostuksena.

Keskustelu asiasta ei sinällään ollut oikeastaan edes käynnistynyt, sillä mitään suuria tunteita kirjan esittelemät näkemykset Niinistön toiminnasta eivät ole herättäneet. Muutama hassu puolikriittinen pääkirjoitus ja kolumni olisivat unohtuneet pian. Poliitikkojen en juuri tähän ole oikeastaan edes nähnyt ottavan kantaa. Kansalaisia asia kiinnosti vielä vähemmän. Myrsky näytti jäävän lajiniilojen vesilasiin. Ainakaan viestinnällisesti en itse näe mitään syytä astua esiin antamaan selitystä, joka ei loppujen lopuksi selitä itse asiaa. Niinistö kertoi vain, että poikkeamalle annettu selitys on väärä. Mutta hän ei kerro oikeaa, vaikka sen tietää. Tällainen asetelma herättää väkisinkin lisää kysymyksiä. Asian todellisena laitana voi joka tapauksessa pitää venäläisten painostusta ja kirjassa esitetyn presidentin painostuksen jokainen ymmärtää kumpuavan juuri siitä. Siksi kirjassa annettu selitys on ainakin minusta tarkkuudeltaan riittävä.

Tämä presidentin bloggaus vaikuttaa nyt tiedossa olevan valossa jatkolta Niinistön aiemminkin harrastamiin ulostuloihin, joissa hän oikoo näkemyksiä koettuaan tulleensa väärinymmärretyksi. Hän ei todellakaan pidä siitä, että saa niskoilleen jotain, jota ei pidä omana syynään. Mutta joskus olisi johtajan osa kantaa myös syntejä, joihin ei itse ole tarkkaan ottaen syyllinen. Ehkä myös tässä olisi ollut sellainen.

maanantai 13. elokuuta 2018

Turvallisuuspoliittista syttyä ja myttyä

Vastikään julkisuuteen tuli Yhdysvaltojen ulkoasiainhallinnon sisäistä tiedonkulkua, jossa oli kuvattu eri maiden lähetystöille Venäjän Suomeen ja Ruotsiin suuntaamaa vaikuttamistyötä. Erityisesti esillä oli maiden sisällä käytävä keskustelu mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Monilta osin peitetyssä dokumentissa ei sinällään ollut mitään uutta, mutta silti se kiinnitti huomiota merkittävissä määrin. Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola teki tästä Twitterissä terävän huomion:

”Yhdysvaltojen salainen diplomaattisähke”. Salaisuuden paljastaminen tuntuu olevan vallitseva totuuden tuottamismetodi. Itse sisältö oli yllätyksetön. Leima sähkeessä, tuottaa kuitenkin tuntemuksia totuudellisuudesta. Metodina varsin haavoittuvainen.

Kun  Juha Sipilältä kysyttiin kysyttiin sähkeen sisältämistä tiedoista, vastasi hän, ettei Venäjällä ole ollut todellista vaikutusta Nato-keskusteluun:

– Ei se ole vaikuttanut, kyllä suomalaiset osaavat tässä asiassa tehdä itse päätöksiä, sekä suomalaiset poliitikot että ihmiset.

Sipilän lausunto vaikutti minusta, ja reaktioista päätellen joistakin muistakin, suoraan sanottuna perin sinisilmäiseltä. Tätä kantaa tukee myös tutkimustieto, sillä MTS:n vuoden 2016 tutkimuksessa oli kysytty ihmisten motiiveja vastustaa tai kannattaa Nato-jäsenyyttä. Suurin syy vastustaa sitä oli nimenomaan halu säilyttää hyvät suhteet Venäjään. Tässä perustelussa on sisäänrakennettuna se ajatus, että kun Venäjä suhtautuu niin kielteisesti Nato-jäsenyyteen, niin se on myös valmis toimimaan jollain tasolla Suomea vastaan, jos liittyminen jäseneksi tapahtuisi. Jos Venäjä suhtautuisi naapurinsa Nato-jäsenyyteen neutraalisti tai myönteisesti, suhteet rajanaapuriin eivät olisi mikään syy olla kannattamatta jäsenyyttä.



Venäjä on toistanut viestiä Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vahingollisuudesta maidemme välisille suhteille hyvin usein niin kenraalien, ministerien kuin presidentinkin suulla. Kun suuri enemmistö suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä ja suurin syy siihen on Venäjän viestimä asia, niin kyllä minä pidän selvänä, että Venäjä on vaikuttanut Suomen Nato-keskusteluun. Tämän puolesta puhuu myös se, että vaikka olosuhteet vuoden 2014 jälkeen ovat muuttuneet rajusti, ei suomalaisten kannoissa liittyen turvallisuuspoliittisiin asioihin ole nähtävissä juurikaan muutoksia.

Seuraavana päivänä pääministerin kanta vaikutti vielä sinisilmäisemmältä, kun uudessa kirjassa kerrottiin Venäjän armotta ja tuloksellisesti painostaneen Suomen valtiojohtoa. Koska Sipilä oli varmasti tietoinen näistä tapahtumien vaiheista, on melkein pakko kysyä, että puhuiko hän tietämänsä totuuden vastaisesti väitettyään ettei Venäjällä ole vaikutusta Suomen keskusteluun, kun sillä on selvä, mutta salattu vaikutus jopa valtiojohdon päätöksiin.

Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen poliittinen elämäkerta Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra sisälsi lukuisia paljastuksia presidentti Niinistön melkeinpä omavaltaisuudesta ulkopolitiikassa ja myös perustuslain ulkopuolisesta roolista sisäpolitiikassa. Julkisuudessa olleet tiedot kirjan sisällöstä vaikuttavat minusta oikeansuuntaisilta ja sopivat siihen, mitä tähän asti on tiedetty. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kirjassa olisi kaikki olennainen tietoa, vaan on jopa todennäköistä, että erilaisiin sen kuvaamiin prosesseihin liittyy vielä jotakin muuta tärkeää. Saa nähdä ravistaako kirja esiin näitä tietoja. Joka tapauksessa, jos kirjassa on väärää tietoa, niin uskon sitä oiottavan hyvin nopeasti.

Olen itse vuosia ihmetellyt Fennovoima-prosessin kulkua ja nyt kirjassa paljastetaan Venäjän armoton painostus, joka johti myös presidentin painostamaan valtion enemmistöomistama Fortumia lähtemään mukaan. Kirjan esittämä kuvaus tapahtumista vaikuttaa uskottavalta ja selittää ne kummallisuudet, joita prosessissa on nähty. Moskovan painostus on pakottanut suomalaiset toimimaan omaa etuaan vastaan. Se on myös saanut suomalaisen virkakoneiston oikomaan ja se on pelottavaa.

Saa nähdä minkälaisia seurauksia kirjan paljastuksilla on oikeassa elämässä vai jääkö se lajiniilojen keskinäiseksi kuohunnaksi. Presidentti Niinistön vahva kansansuosio että ennen kaikkea se, ettei hänellä ole oikeastaan kunnolla edes vastustajia, puhuu sen puolesta, että kohu menee nopeahkosti ja pysyviä jälkiä jättämättä ohi. Kuten toimittaja Jari Hanska twiittasi:

Miettikääpä millainen meteli olisi syntynyt, jos Tarja Halonen olisi tasavallan presidenttinä Venäjän vaatimuksesta painostanut pörssiyhtiön sijoittamaan ydinvoimahankkeeseen.

Kirjan kertoman mukaan näyttäisi siltä, että suomalaiset puoluejohtajat on suukapuloitu tiukasti olemaan horjuttamatta Niinistön linjaa. Tämä kävi itse asiassa hyvin ilmi juuri, kun Suomenmaa teki kiertohaastattelun STT:n Tuomas Savosen tekemään kiertohaastattelussa liittyen Venäjän puolustusministeri Shoigun koviin sanomisiin. Ei tarvitse paljoa liitoitella, kun sanoo, ettei kukaan sanonut mitään eikä kukaan pitänyt Shoigun sanomisia merkittävinä. Toki tämän voi tulkita myös perinteiseksi pragmaattisuudeksi, jossa pyritään minimoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin vastaaminen ja pidetään näin hallussa omaa turvallisuuspolitiikkaa. Ehkä se on kumpaakin.

Yksi tapa, miten kohu voi jatkua, on että prosessista löytyy jokin juridinen kulma selvitykseen. Fortum on kuitenkin pörssiyhtiö ja sitä koskevat tiukat säännöt ajatella ennen kaikkea osakkeenomistajien tuottoa päätöksenteossaan. Yhtiön miljardisijoitukset Venäjällä ovat toki hyvä syy lähteä mukaan täyttämään Venäjän poliittisen johdon vaatimuksia, sillä Venäjällä ei yksityisomaisuuden suojaa oikeastaan ole. Bisnestä tehdään siellä aina poliittisen eliitin luvalla, erityisesti strategisiksi katsotuilla aloilla, kuten energiassa. Mutta toki tällainen melko korruptiivinen selitys ei oikein vastaa pörssilainsäädännön vaatimuksiin.

Eräs seuraus kirjan paljastuksilla on se, että minusta ne antoivat vakavan moraalisen iskun ajatukselle Nato-kansanäänestyksestä. Kysymys on siitä, että missä tahansa päätöksenteossa on käytettävissä oleva riittävä ja oikeansuuntainen tieto. Moskovan raju painostus on toki ollut pääteltävissä oleva asia, mutta silti se oli salattu. Suomalaisilla ei ollut oikeansuuntaista tilannekuvaa ja se johtui nimenomaan siitä, että valtiojohto piti tiettyjä asioita piilossa.

Olisi lapsellista ajatella, etteikö valtioiden välisiin suhteisiin kuuluisi melko lailla paljon salakähmää, mutta silti demokratia voi toimia vain, jos äänestäjillä on riittävät tiedot äänestettävästä asiasta. Jos meiltä pimitetään olennaista tietoa liittyen Natoon ja mahdolliseen liittymiseen siihen, ei ole oikein järjestää kansanäänestystä. Tämä on vahvan informaatiovaikuttamisen ohella hyvin vahvasti kansanäänestystä vastaan puhuva seikka. Valittujen edustajien on tässä minun nähdäkseni mietittävä ja päätettävä tästä riittävällä enemmistöllä.

Mutta ei Niinistö ole vain antanut periksi Moskovalle, hän on myös vienyt Suomen hyvin tiukasti Yhdysvaltain kylkeen ja kirjan mukaan hän puhuukin suljetummissa tilanteissa siitä, että Suomella on käytännössä turvatakuut erilaisten kahden- tai kolmenkeskisten järjestelyjen kautta. Ne ovat niitä liittoumia, joita Niinistö sanoo syntyvän, jos tarvetta on.

Jää nähtäväksi sekoittavatko nämä paljastukset miten suomalaista politiikkaa. Tässä kun on samalla päällä ulkoministeri Soinin aborttisooloilu ulkopoliittiseen linjaan verrattuna  ja ulkomaista alkuperää oleva palvelunestohyökkäys valtion verkkopalveluja vastaan. Hallitus pyrkii pyristelemään vaalikauden loppuun ja tulevaa hallitusta sekä sen ohjelmaa rakennellaan täyttä päätä siellä ja täällä.

Jälleen kerran on todettava, ettei kateeksi käy näitä vastuunkantajia. On helppo huudella katsomosta neuvoja, mutta jos vastuu painaisi harteilla, voisivat näkökulmat olla kovin erilaisia. Mutta kukin hoitaa omaa tonttiaan ja vastuunkantajat ovat asemiinsa pyrkimällä pyrkineet.

tiistai 7. elokuuta 2018

Minä, Huhtasaari ja vihapuhe


Klikkaamalla kuvan suureksi voi lukea twiitin, josta tämä kaikki lähti ja poimintoja keskusteluun liittyneistä twiiteistä.

Viime viikonlopppuna bongasin Twitterissä Dmitry Gurbanovin kuvakaappauksen, jossa näkyi miten perussuomalaisten varapuheenjohtaja, presidenttiehdokas ja kansanedustaja Laura Huhtasaari retwiittaa Angela Siniwaara -nimisen nimimerkin twiitin.

Siinä rinnastettiin Jyväskylän yliopiston professorin Tapio Puolimatkan puheenvuoro siitä, miten hänen mielestään pedofiliasta pyritään tekemään hyväksyttävää, professori Heikki Hiilamon puheenvuoroon siitä, miten sosiaalisen median vihanlietsonta ja valheet ovat vahingollisia.

Siniwaaran tili on itse asiassa hyvin tyypillinen näkökulmansa edustaja harhaisuudessaan ja monomaanisuudessaan. Vihollisia ovat vapaa lehdistö, liberaalia demokratiaa ajavat poliitikot, poliisi, Clintonit, Obama, liberaalit, Syyrian valkokypärät ja ylipäätään eri tavalla ajattelevat. Merkittävin vihollinen ovat ulkomaalaiset, erityisesti islaminuskoiset nuoret miehet. Kaikki muut kuin hänen hengenheimolaisensa ovat kommunisteja ja marxilaisia ja siis vihollisia.

Seksuaalisuus on twiiteissä myös hyvin voimallisesti läsnä, nimenomaan häpeän ja uhan kautta esitettynä. Siniwaara vakuuttaa Michelle Obaman olevan mies ja kuvaa tätä näkemystään myös varsin anatomisesti.

Hän levittää myös niin sanotun Pizzagate-salaliittoteoriaan liittyviä näkemyksiä maailman valtaeliitistä lapsia murhaavina pedofiileinä. Myös QAnon-salaliitto kuuluu hänen levitykseensä. Ylipäätään yhteiskunnalliset instituutiot poliisista puolueisiin ja mediasta virkakoneistoon ovat Siniwaaran pahaksi leimaamia vihollisia. Salaliittoteoriansa nimimerkki ammentaa Yhdysvalloista.

Tämä nimimerkki Angela Siniwaara muuten perustettiin alun perin ”parodiaksi” poliisitilistä ja oli osa sitä äärioikeistolaista hyökyä, joka syntyi, kun poliisi yritti ottaa vahvemman otteen vihapuheesta ja verkkokeskustelujen henkisestä väkivallasta.

Kaikkien kiihkoilijoiden tapaan Siniwaara tekee hyvin selväksi, kuka on hänen mielestään paha, joten retwiittaukset ja vastaavat voidaan ottaa osoituksina hänen positiivisesta suhtautumisestaan. Se suhtautuminen ei tietenkään ole kohteiden vika, mutta kertoo kuitenkin jotain näiden asemoitumisesta julkisessa keskustelussa. Hyvisten listalla nimimerkillä Siniwaara ovat perussuomalaiset, Donald Trump, Wiik & Lokka, alt-right, Tommy Robinson, Henry Laasanen, Reijo Tossavainen, Alex Jones, Fox News, QAnon ja monet muut vastaavat.

Huhtasaari lähti itse alusta asti väittämään vastaan minulle. Hän myös aktiivisesti tykkäsi kannattajiensa vastaväitteistä minulle. Missään kohtaa hän ei nähnyt mitään syytä itsessään, vaan vain kyseenalaisti koko huomioni olennaisuuden tai sen, että onko asia missään mielessä merkittävä. Lisäksi hän turvautui retoriseen huumoriin, jossa pyysi selittämään mitä hän on tehnyt väärin ja mitä hänen pitäisi tehdä hyvittääkseen väärintekonsa. Hän jakoi puoluetoverinsa Arto Luukkasen bloggauksen, jonka avulla hän käänsi itseensä kohdistetun kritiikin stalinistiseksi vainoksi.

Ylipäätään minulle toistettiin lukemattomia kertoja hänen ja hänen kannattajiensa toimesta olevani turhan kyttääjä, suorastaan sortokoneiston osa. STASI, Gestapo ja muut vastaavat vertaukset singahtelivat. Lukuisista pyynnöistäni huolimatta kukaan ei vastannut minulle kysymykseen siitä, mikä twiitissäni oli väärin muu kuin sen olemassaolo. Osa keskustelijoista oli selvästi pulushakin pelaajia. Pulushakissa pelaaja lehahtaa paikalle, kaataa nappulat, ulostaa laudalle ja lentää kertomaan kavereilleen miten jauhotti suvakin.

Jos minulle olisi huomautettu vastaavasta, niin olisin tutkinut tilannetta ja aiheen löytyessä pyytänyt anteeksi sekä poistanut twiittini. Näin on kohdallani tapahtunutkin ja tulee varmaan tapahtumaan tulevaisuudessakin. Asioita menee välillä pieleen. Käydyn keskustelun perusteella minun on päädyttävä johtopäätökseen, että Laura Huhtasaareen mielestä tuossa hänen retwiittauksessaan ei mennyt mikään pieleen.

Eräs näissä yhteyksissä käytetty tapa väheksyä keskustelukumppania on väittää keskustelun ”menneen hänelle tunteisiin”. Tämä on aikamoinen paradoksi, kun keskustelussa nimenomaan on keskitytty siihen, että eri mieltä oleva tuntisi itsensä mahdollisimman huonoksi, tyhmäksi ja uhatuksi. Tässäkään keskustelussa ei kukaan kertaakaan edes pyrkinyt vakavasti otettavasti kumoamaan alkuperäistä näkemystäni, vaan pääosa vasta-argumenteista oli suunnattu siihen, miten alhainen ja huono ihminen minä olen nostaessani asian esiin.

Kun Huhtasaaren kannattajat alkoivat reagoimaan keskusteluumme, niin ne twiitit sisälsivät runsaasti panettelua ja solvauksia. Huhtasaari oli siis merkitty myös niihin twiitteihin, joten hän sai ne luettavakseen ihan samalla kuin minä.  Mainitsin sitten erikseen keskustelussa Huhtasaarelle hänen kannattajiensa käytöksestä, mutta hän ei sittenkään asiaan tarttunut millään tavalla. Opettajana hän kyllä tunnistaa häirinnän ja kiusaamisen sekä tietää, että se voi loppua vain jos valta-asemassa oleva puuttuu siihen. Huhtasaari on valta-asemassa kannattajiinsa nähden. En tosissani odottanut hänen puuttuvan tilanteeseen, mutta halusin antaa hänelle siihen mahdollisuuden. Tein sitten pienen koosteen näistä twiiteistä ja julkaisin sen. Se taas aiheutti oman vastareaktionsa sekä häneltä että hänen kannattajiltaan. Eräs Huhtasaaren vankka kannattaja kirjoitti tähän tyyliin:

”Sano nyt sitä sitten vaikka asiaperusteiseksi kritiikiksi, kuitenkin reagoit mikä sai aikaan vastareaktion. Solvaus ja panettelu kuulostaa kyllä hiukan uhriutumiselle, sanoisin sitä ansaitsemaksesi palautteeksi.”

Oli siis minun oma vikani, että jouduin henkisen väkivallan kohteeksi. Mukaan keskusteluun ilmestyi myös toinen perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä. Hänen kanssaan olen vääntänyt ennenkin ja hän näki tarpeelliseksi opastaa kollegaansa:

”Eli Riiheläisellä on siis aikaa yhteiskuntarauhan horjuttamisen ymmärtämisen ohella kytätä muita somessa ja käydä narisemaan näiden retwiiteistä. Hanki joku oikea harrastus?”

Tässä hän toistaa keskustelussa usein esiintynyttä vastaväitettä siitä, ettei Huhtasaaren retwiittaus ollut merkityksellistä. Itse perustelin sitä keskustelussa niin, että demokratiassa poliitikkojen yhteydet, aatteelliset ja muut, ovat erittäin olennainen asia. Myös sen takia, että poliittinen johtaja johtaa myös kannattajiensa ajatuksia ja asenteita. Retwiittamalla harhaisen nimimerkkitilin sisältöä tuli Huhtasaari näin legitimoineeksi kannattajiensa silmissä tätä tiliä. Johtajuuden keskeinen taito on välittää tavoitteiden mukaista informaatiota johdettavilleen.

Kuumimman keskustelun jo laannuttua retwiittasi Vasarahammer-nimimerkki joukon twiittejäni, varustaen ne omalla kehystyksillään, joiden tavoitteena oli saada minut näyttämään typerältä ja itsekeskeiseltä turhanjauhajalta. Vasarahammer on äärikansallismielisen ja muukalaisvihamielisen skenen terävimpiä ajattelijoita, jonka blogi on hyvin seurattu ja arvostettu niissä piireissä. Retwiittasin hänen twiittinsä sellaisenaan ja kun kyseessä on tosiaan tarkkanäköinen ja älykäs ihminen, niin päätin häneltäkin kysyä, että mikä minun twiitissäni oikein oli väärin. Hän ei kysymykseeni vastannut, mutta ilmoitti kuitenkin näin:

"Jos haluat jatkossakin vahtia persupoliitikkojen twiittihygieniaa, ole hyvä vain mutta älä ihmettele, jos joku ei moisesta tonkimisesta pidä."

Käytännössä tuossa sanottiin, että jos vielä sanot näistä asioista jotain, saat taas turpaasi täällä verkossa. Minä tulkitsin tuon uhkaukseksi. Kun sen sanojana ei ole mikään normiöyhö, joka on vaarallinen lähinnä itselleen, niin tiedän paskamyrskyn taas nousevan. Vastasin hänelle parin twiitin keskustelun jälkeen, että varoitus on tullut perille ja liitin mukaan kuvan palavan ristin ääressä olevista klaanilaisilta.

Paskamyrsky noussee siis myös tästä kirjoituksesta. Tällaisesta informaatiotilan hallinnasta henkisen väkivallan avulla on ilmestynyt oiva Saara Jantusen artikkeli Sotilasaikakauslehdessä. Tämä on tavoitteellista toimintaa, jolla on poliittisena päämääränä pitää eri mieltä olevat hiljaa vaikka väkisin:

"Sosiaalisessa mediassa mobilisoitavaa yleisöä voidaan käyttää kuten virtuaalista tuhoamispataljoonaa. Sen tehtävänä on murtaa kohteensa mieli ja pyrkiä poistamaan tämä pelikentältä."

Mutta en minä ole hiljaa. Toivottavasti muutkaan eivät ole, sillä hiljaa pysyttelevä on vihapuheen voitto. Vihapuheen voitot ovat demokratian, sananvapauden ja ihmisyyden tappioita.

Koko keskusteluketju Twitterissä on vapaasti luettavissa täällä.

maanantai 6. elokuuta 2018

Vieraskynä: Disinformaatikko Wayne Madsen


Wayne Madsen.

Läntiset demokratiat ovat tällä hetkellä vakavan informaatiosodankäynnin kohteina. Venäjä ja sen liittolaiset levittävät eri medioissa narratiiveja, jotka toisaalta esittävät heidän toimensa mahdollisimman positiivisessa valossa, mutta toisaalta pyrkivät esittämään heidän vastustajansa epäilyttävässä valossa. Disinformaatiolla pyritään tavoittamaan monia eri kohderyhmiä ja viestiä on usein muokattu kullekin kohderyhmälle sopivaksi.

Disinfo-medioiden kirjo ulottuu selviä salaliittoteorioita alatyylisellä tavalla levittävistä sivuistoista, kuten MV-lehti ja Infowars, aina ensinäkemältä hieman vakavammilta vaikuttaviin medioihin kuten kanadalainen sivusto Global Research.

Global Researchin sivuston johtajana toimii Ottawan yliopiston emeritusprofessori Michel Chossudovsky ja sen taustalla on järjestö nimeltä Center for Research on Globalization. Tarkoituksena on esittää tämä salaliittosivusto jonkinlaisen akateemisen tutkimusinstituutin tai ajatushautomon tuotteena. Kuitenkin moni sivuston kirjoittajista on osallisena myös useissa alatyylisissä, äärioikeistotaustaisissa disinfo-sivustoissa, GR:ään he vain kirjoittavat yleensä hieman siistimmin. Näiden hienostuneempien disinfo-tuottajien vaikutus on tietysti paljon salakavalampaa, sen luonteen havaitseminen vaatii tarkkaavaisuutta.

Joskus sen levittäjät voittavat todellisen jättipotin ja saavat tarinansa leviämään valtavirran medioihin. Tällöin viesti leviää suurille ihmisjoukoille ja sattunutta vahinkoa voi olla vaikea korjata. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä eräs tällainen disinformaation tuottaja.

Wayne Madsen on hyvin tuottelias salaliittoteoreetikko, joka on päässyt ääneen paitsi vaihtoehto- myös valtavirtamedioissa, enimmäkseen maailmalla mutta myös Suomessa. Madsen esiintyy mielellään yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelun NSA:n entisenä agenttina, mutta tälle ei näytä olevan perusteita. Suuri osa Madsenin tuotannosta on varsin selvästi tunnistettavissa salaliittoteorioiksi, kuten sivustonsa Wayne Madsen Report.

Joitakin tunnetuimmista muista salaliittosivustoista jotka ovat usein julkaisseet Madsenin tuotoksia ovat edellämainittu kanadalainen Global Research, venäläinen Strategic Culture Foundation, Russia Insider sekä  Infowars, jossa Madsen vieraili usein siihen asti, kunnes riitaantui
Alex Jonesin kanssa. Ja tietysti hän on esiintynyt Venäjän valtion Russia Todayllä.  Mainitut sivustot ovat tietysti Venäjään myönteisesti suhtautuvia ja pääosin äärioikeistoon kallellaan, vaikkakin esim. Global Research tuottaa myös äärivasemmistoon uppoavaa propagandaa.

Kirjoitusten aiheet ja esitystapa vaihtelevat huomattavasti eri kohde-yleisöjen mukaan Osa Madsenin tuotannosta saattaisi ensi silmäyksellä vaikuttaa vakavasti otettavan poliittisen kommentaattorin tekemältä, mutta iso osa on tyyliltään varsin bisarria ja erilaisilla Madsenin kohteiden väitetyillä perversioilla mässäilevää. Esimerkiksi hän on sekaantunut ns. Pizzagateen. Tosin hän on välillä irtisanoutunut siitä, ilmeisesti pelätessään oikeudellisia seuraamuksia.

Toinen tapaus on alunperin Larry Sinclairin esittämä teoria siitä, kuinka Barack Obama on todellisuudessa kaapissa elävä homoseksuaali ja kuinka Yhdysvaltain salainen palvelu tai joku muu vastaava taho on salamurhannut Obaman entisiä homorakastajia suojellakseen Obaman piilotetun seksuaalisuuden salaisuutta.

Madsen on myös väittänyt Obaman olevan kansallisuudeltaan kenialainen sekä vihjannut Obaman äidin palvoneen piereskelevää indonesialaista kääpiö-jumaluutta, ilmeisesti Obaman perheen asuessa Jakartassa.

Madsen on toistuvasti osallistunut muiden suurten salaliitto-narratiivien levittämiseen tahollaan, kuten narratiiviin siitä kuinka George Soros (ja hänen salainen isäntänsä, Rothschildin suku) ovat todellisuudessa Eurooppaan viime aikoina kohdistuneen suuren maahanmuuttoaallon takana.

Samasta  narratiivista kertoo Youtube-klippi, jossa entinen saksalainen ministeri Andreas von Bülow esittää Sorosin olevan kansainvaelluksen taustalla tarkoituksenaan epävakauttaa Saksa ja tuhota Eurooppa.  Global Researchin ja Euraasia-liikkeen William Engdahl väittää Sorosin salakuljettavan laittomia maahanmuuttajia Eurooppaan ja vieläpä ISIS-terroristejakin tarkoituksella. Ylläolevat salaliittoteoriat on helppo tunnistaa äärioikeistolaisiksi.

Madsen ei kuitenkaan aina ole kohdistanut salaliittoteorioitaan vain yhdysvaltalaisiin demokraatti-poliitikoihin vaan on aikanaan viritellyt vastaavia myös useista republikaanipoliitikoista. Hänen modus operandinsa näyttää olevan pikemminkin lietsoa epäluuloja kulloinkin vallassa oleviin yhdysvaltalaisiin poliitikkoihin. Esimerkiksi George Bush Jr:n presidenttikaudella hän mm. levitti tarinaa siitä kuinka Bushin suvun miehet ovat olleet pedofiileja sukupolvien ajan ja kuinka hänen hallituksensa on täynnä lapsiinsekaantujia sekä tietysti 9/11-salaliittoteorioita.


Wayne Madsenin kotisivulla on konekäännöksinä asiaa lukuisilla kielillä. Tältä "suomenkieliseltä" sivulta on linkkejä muun muassa Sputnikiin ja jo lopettaneeseen Verkkomediaan. Kaikki tuoreempi materiaali sivuilla on maksumuurin takana. 

Madsenin teoriat ovat kuitenkin toistuvasti levinneet myös vakavammasti otettavaan mediaan. Esimerkiksi vuonna 2002 arvostettu brittiläinen lehti Guardian julkaisi skuupin jonka mukaan Yhdysvaltain laivaston sota-alus olisi avustanut kapinallisia Venezuelan presidentti Hugo Chavezin vastaisessa vallankumousyrityksessä. Skuuppi perustui tietysti Madsenin haastatteluun, Guardian ilmeisesti uskoi Madsenin olevan todellinen yhdysvaltain tiedustelumaailman entinen jäsen, jolla on pätevää sisäpiiritietoa.

Hieman myöhemmin kiivas Bushin hallinnon kriitikko Michael Moore julkaisi elokuvansa Fahrenheit 9/11. Elokuvassa Moore hyökkäsi voimakkaasti presidentti Bushin syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeisiä toimia vastaan. Moore mm. kertoo  Bushin suvun vanhoista liiketoimista terroristi Osama bin Ladenin suvun kanssa. Hieman elokuvan julkaisun jälkeen Moore julkaisi myös elokuvaansa tukevan kirjan The Official 9/11 Reader, jossa hän esittelee lähteitä elokuvansa väitteille. Kuinka ollakaan, lähde väitetyille liiketoimille on Madsenin artikkeli "Questionable Ties: Tracking bin Laden's Money Flow Leads Back To Midland, Texas". Guardian toisti mokansa vuonna 2013, tällä kertaa aiheena oli telekommunikaatiotietojen jakaminen NSA:n ja erinäisten EU-maiden välillä, mutta poisti artikkelin pian.

Madsen on tietysti päässyt ääneen Suomessakin, MV-lehdessä ja uusnatsien Magneettimediassa.  Riikka Söyring käytti häntä lähteenään jutussaan jo verkosta kadonneessa Verkkomediassa. Mutta Madsen on päässyt esille myös valtavirta-mediassa.

Alunperin Borgåbladet-lehdessä vuonna 2005 julkaistussa Madsenin haastattelussa "amerikkalainen tutkiva journalisti" Madsen paljasti CIA:n salaisia vankilentoja kuljettavan Hercules-koneen vierailleen Helsinki-Vantaan lentokentällä vuonna 2003. Epäily liittyi tuolloin uutisissa laajasti olleisiin väitettyihin salaisiin vankiloihin, joita Yhdysvalloilla olisi ympäri Eurooppaa. Madsenin mukaan kone olisi saattanut kuljettaa epäiltyjä terroristeja tällaisiin vankiloihin, joissa heitä voitaisiin pitää vangittuina sekä kiduttaa salassa julkisuuden katseelta.

Ilmailulaitoksen tiedotuspäällikkö kiisti tuolloin koneella olevan tekemistä CIA:n kanssa, mutta kohu siitä syntyi kuitenkin.  Aihetta kommentoivat mm. niin tuolloiset pääministeri Matti Vanhanen, ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä Vihreiden silloinen presidenttiehdokas Heidi Hautala. MTV:n uutisen mukaan Hautala ei ollut tyytyväinen ulkoministeriön teettämään selvitykseen, jonka mukaan CIA:n vankikoneita ei olisi laskeutunut Suomeen. Tuolloin maassamme vallassa ollut, Irakin ja Afganistanin sodista johtuva yleinen amerikanvastaisuus sekä muun maailman mediassa vallinnut keskustelu salaisista vankilennoista, soi Madsenille tilaisuuden tunkeutua mediaan. Tarkoituksena on epäilemättä ollut pyrkimys luoda jännitteitä ja epäluuloja Suomen ja yhdysvaltain välisiin suhteisiin ja vahvistaa amerikanvastaisia asenteita. Madsenin trollausta voi pitää erinomaisen onnistuneena koska sekä ministerit, viranomaiset että media reagoivat hänen väitteisiinsä ja keskustelivat niistä pitkään ja hartaasti. Sekä ulkoministeriö että eduskunnan oikeusasiamies tekivät omat selvityksensä, eikä kummassakaan löydetty todisteita Suomen maaperälle laskeutuneista vankilennoista.

Kuten ylläolevasta näimme, Madsen on toiminut sekä alatyylisissä salaliittomedioissa, missä hän on usein keskittynyt Yhdysvaltojen presidenttien lokaamiseen että vakavammissa medioissa, joissa hän on pyrkinyt esiintymään turvallisuuspalvelujen asiantuntijana. Näissä jälkimmäisissä hän on saavuttanut huomattavaa menestystä päästessään vakavasti otettavan median levitykseen. Kun taas vaikkapa 9/11-salaliittoteoriat, teoriat massamaahanmuutosta aseena Euroopan epävakauttamiseksi ja Sorosista ovat sellaisia aiheita, joilla hän on tahollaan osallistunut venäläismielisten salaliittomedioiden keskeisten, usein toistuvien teemojen toistamiseen.

Skeptikko
Kirjoittaja haluaa pitää henkilöllisyytensä piilossa.