Analyysi Bäckmanin kirjoituksesta Aamulehdessä

Johan Bäckman on vuosia herättänyt huomiota kauniisti sanottuna valtavirrasta poikkeavilla näkemyksillään. Hänen pääasiallinen toimintakenttänsä ovat jonkin aikaa olleet venäläiset mediat, joissa hän kertoo toisaalta venäläisiä sortavasta Suomesta ja toisaalta täällä asuvasta kansasta, joilta pimitetään mediassa Euraasian unionin tarjoama vaihtoehto.

Nyt Bäckman on palannut takaisin suomalaiseen julkisuuteen ja tekee sen Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) edustajana Pohjois-Euroopassa. RISI on olemukseltaan ja tavoitteiltaan niin isovenäläinen kuin olla ja osaa ja ennen kaikkea se on suoraan Putinin alainen laitos. Näin se edustaa mitä suurimmassa määrin virallista linjaa. Siksi Bäckmanin sanomisten painoarvo on nyt erilainen kuin ennen. Toki hän on ennenkin ollut Venäjän valtion äänitorvi, mutta nyt hänen voi täydellä syyllä uskoa välittävän tuntoja Kremlistä.

Bäckmanin persoonallisuus ja henkilöhistoria ovat raivanneet hänelle tilaa olla hyvin suurisanainen ilmaisussaan ja sitä hän käyttää maksimaalisesti hyväksi. Toki kaikki tämä vaahtoaminen on uskoakseni ennen kaikkea Venäjän sisäpolitiikkaa. Ulkoapäin tulevan uhkan lietsominen on ollut autoritääristen ja vähän muidenkin hallitusten temppuvalikoimassa aikojen alusta. Mitä turvallisuushaluisempi Venäjän kansa on, sitä paremmin se sietää Putinin hallintoa. Osansa tässä voi myös olla siinä, että mustaamalla Suomea otetaan oppositiovoimilta mahdollisuus käyttää yhtä naapurimaata esimerkkinä toimivasta ja vauraasta oikeusvaltiosta. Mutta jos sisäpoliittinen puhe on ulkopolitiikkaa, muuttuu se myös aina jonkinlaisiksi teoiksi todistamaan tosissaan olemista.

Johan Bäckman sai julkaista eilisessä Aamulehden Puheenaiheessa kirjoituksensa koskien Ukrainan tilannetta. Palstalla on ennekin nähty valtavirrasta poikkeavia näkemyskiä ja myös Bäckmanin kirjoitus on taatusti sellainen. Käyn seuraavassa läpi kirjoituksen varsin tarkkaan, mutta korostan, että tulkinnat Bäckmanin sanomisista ja niiden taustoista ovat minun tulkintojani niistä. Kunnon propagandisti ei ikinä myönnä väittävänsä kaikkea mitä sanoo ja Bäcmanin teksti on juuri tämän pääsäännön mukaisesti taitavasti vihjailevaa. Mutta siis korostan, että tulkinnat tekstin sisällöistä ja tarkoituksista ovat vain minun. Kirjoittaja itse on saattanut tarkoittaa aivan eri asioita. Kursivoidut, lainausmerkeissä olevat osat ovat Bäckmanin tekstiä, loput minun.

"Mitä Ukrainassa sitten tapahtuu?
Kysymyksessä on tietysti taistelu ukrainalaisten sieluista, ja tätä taistelua käydään kahden suuren välillä:"

Heti alkuun kunnon dualistinen jysäytys. Peli on selvä, tässä on kaksi joukkuetta toisiaan vastassa. Tämä on kylmän sodan, bipolaarisen maailmanjärjestyksen mukainen näkemys. Suomihan on ulkopolitiikassaan nojannut keskinäisriippuvuuteen, jossa syvenevä kansainvälinen yhteistyö elämän eri alueilla johtaa parempaan kaikille.

"Yhtäällä ovat EU ja Nato, joilla molemmilla on toinen jalka haudassa, ja toisaalla Vladimir Putin ja Venäjä, jotka jo suunnittelevat tulevaa suurvaltaa, Euraasian liittoa."

Toisessa kulmassa nojaavat siis toisiinsa henkihieverissä olevat EU ja Nato ja toisessa loistavat suuruudessaan kilpaa voimaa uhkuvan perhekunnan jäsenet Putin ja Äiti Venäjä. Tämä pariskunta on valmiina ottamaan suojelukseensa Euraasian liittoon pienempiään.

"Venäjä on mainostanut aktiivisesti Euraasian liiton arvoja. Se tukee perinteisiä perhearvoja ja vastustaa homoseksuaalisuuden julkista mainostamista.
Tämä saa laajojen kansanryhmien tuen ympäri Euraasiaa ja on integraation tärkeä arvoperusta."

Homoseksuaalisuuteen suhtautuminen saattaa tuntua heikolta vivulta liikuttaa kansakuntia paikoiltaan, mutta eipä se vaan ole. George W. Bushin tärkeimpiä valtteja kummallakin kerralla presidentinvaaleissa oli homoliittojen vastustaminen. Ylipäätään tämä on osa Venäjän jyrkkäotteiselta näyttävää arvokonservatismia, joka vetoaa moneen lännessä. Tällä hetkellä on käynnissä vahvasti kummallinen kipesahdus, josssa läntisen Euroopan arvoliberaalit suuntautuvat länteen, Atlantin yli ja konservatiivit ihailevat itäistä meininkiä.

"Länsi ja EU nähdään moraalittomina alueina, joissa lapsia kasvatetaan homoseksuaaleiksi ja lapsia riistetään vanhemmiltaan. Tässä Suomi on näytetty huonona esimerkkinä Venäjän medioissa jo pitkään."

Pahuuden ydin on siellä, missä lapsia satutetaan ja siksi tässä demonisoidaan erittäin voimakkaasti.

"Baltiassa ja Ukrainassa päätään ovat nostaneet myös nationalistit, jotka pitävät natsi-Saksaa hyvänä. Erityistä närää on herättänyt natsimielisen ukrainalaisen Stepan Banderan palvonta.
Kansallismielistä liikettä 1940-luvulla johtaneesta ja 1959 Münchenissä kuolleesta Banderasta leivotaan Ukrainassa sankaria, koska hän vastusti Neuvostoliittoa.
Puhutaan Ukrainan banderisaatiosta, äärioikeistolaisen, kommunisminvastaisen ja samalla russofobisen aatteen noususta valtaan.
Kiovan kadulla ovatkin todellisuudessa vastakkain banderistien revolverioppositio ja laillinen hallitus. Banderistien tavoitteena on luoda hallinto, joka Venäjällä ymmärretään Baltian maiden tyyppisenä apartheid-hallintona. Venäläiset ja venäjän kieli halutaan syrjäyttää."

Nyt kaivetaan esiin Suuren Isänmaallisen sodan historia. Suomessa käytetty "koska sotaveteraanit" -perustelu on vielä kevyttä verrattuna vuosikymmenten aikana päähän taottuun käsitykseen toisesta maailmansodasta. Sotahan oli ihan oikeastikin äärettömän raakaotteista hävityssotaa neuvostoliittolaisia vastaan, jonka kärsimyksiä lisäsi neuvostotavan mukainen pittaamattomuus omienkaan hengestä. Mutta tässä vihjaillaan siihen suuntaan, että Baltian maat ja Ukraina uhkaavat Venäjää samanlaisella kärsimyksellä kuin Hitler aiheutti neuvostokansalle. Tästä on lyhyt askel ajatukseen itsepuolustuksesta näitä uhkaajia kohtaan.

"On kuitenkin hyvin kyseenalaista, missä määrin Ukrainaa yleensä voidaan pitää itsenäisenä valtiona, jolla on oma erillinen historiansa. Ukrainan nationalistinen historia on itse asiassa eräänlainen rasistinen teoria venäläisten alemmuudesta, vaikka Venäjän juuret ovat muinaisessa Kiovassa."

En tunne Venäjän ja Ukrainan historiaa niin hyvin, että ymmärtäisin, mihin tämä väite perustuu. Se vain vaikuttaa järjenvastaiselta. Luulen sen olevan osa jotain Venäjän sisäistä keskustelua, josta en ole tietoinen.

"Monelle Kiovan tapahtumat ovat kuitenkin todistaneet sen, että nykyajan liberaalit eivät kaihda mitään keinoja Venäjän vaikutusvallan murskaamiseksi."

Jälleen kerrotaan, miten liberaali länsi on halukas murskaamaan pyhän isänmaan arvon. Venäjä haluaa olla imperiumi taas, eikä siedä vaikutusvaltansa mitätöintiä.

"Tässä käytetään niin sanottua värivallankumouksen strategiaa, jossa epämääräisiä joukkoja masinoidaan kadulle, provosoidaan väkivaltaa ja syytetään hallitusta demokratian tukahduttamisesta.
Viimeisenä niittinä onnistuneessa värivallankumouksessa ovat vaatimukset uusien vaalien järjestämisestä."

Tässä viitataan entisten Neuvostoliiton osien värivallankumouksiin. Ukrainalla oli omansa 2004. Mutta ajat ja olosuhteet ovat muuttuneet. Nyt näyttää siltä, että vallassa olevat pystyvät käyttämään tarvittaessa koviakin otteita valtansa säilyttämiseksi. Tämän ajattelen johtuvan ennen kaikkea Venäjästä, sen valmiudesta tukea itselleen mieluisia tahoja.

"Näin nykyhallitus suistetaan vallasta ja korvataan Amerikka-myönteisellä ja Venäjä-vastaisella nukkehallituksella, jonka ainoa tosiasiallinen tehtävä on valvoa Yhdysvaltain kansallisia intressejä."

Jälleen hyppäys vanhemmille sukupolville tuttuakin tutumpaan kylmän sodan liturgiseen vastakkainasetteluun. Kannattaa muistaa, että monet kaipaavat ihan oikeasti Neuvostoliittoa takaisin. Kaivataanhan meilläkin Kekkosta, ihan oikeastikin.

"Esimerkiksi Virossa suurella osalla venäläistä väestöä ei ole oikeutta äänestää presidentinvaaleissa, joissa ainoana ehdokkaana on pitkään ollut CIA-taustainen Yhdysvaltain kansalainen"

Kuten Leena Liukkonen huomasi, tässä on selvä asiavirhe. Viron presidentin valitsee Riigikogu (eduskunta) tai valitsijamiesraati viideksi vuodeksi. Valitsijamiesraati kootaan, mikäli kukaan presidenttiehdokkaista ei saa kerättyä kahden kolmanneksen enemmistöä Riigikogun äänistä kolmessa äänestyskierroksessa.

"Kiovassa uutta on se, että ensimmäistä kertaa EU, Nato ja Yhdysvallat ovat yhdessä rintamassa Venäjää ja Putinia vastaan. EU ei ole kovin selvästi tuominnut revolveriopposition väkivaltaa. Kiovan mellakoiden lietsomisessa tärkeätä on myös yritys pilata Sotshin olympialaiset, joita on jo uhattu terrori-iskuilla."

Tässä pätkässä maalataan taas kuvaa lännestä yhtenäisenä, häikäilemättömänä vihollisena, joka uhkaa jo aiemmin esiteltyä voimakaksikkoa Putin ja Venäjä. Toisessa lauseessa vihjataan paitsi lännen lietsoneen mellakat, myös olleen jollain tavalla osallinen Pohjois-Kaukasuksen tilanteesta nousevaan Venäjän sisäiseen terrorismiin.

"Kun oma ulkoministerimme Erkki Tuomioja useaan kertaan vaatii Ukrainaan pikaisia uusia vaaleja, herää kysymys, miksi suomalainen poliitikko puuttuu Ukrainan sisäisiin asioihin ja myötäilee Yhdysvaltain intressejä."

Tässä Bäckman hätkähdyttää, kun hän yhtäkkiä puhuu itsestään osana suomalaisia. Tuomioja saa reippaasti kyytiä ja leimataan kaupan päälle Yhdysvaltain hännystelijäksi. Joka on niin kovin, kovin väärä syytös.

"On selvää, että revolveriliberaalien tärkeimpänä tavoitteena Ukrainassa on epäjärjestys ja sisällissota.
Se ei tule onnistumaan. Ukraina rauhoitetaan, minkä seurauksena se liittyy Venäjän tulliliittoon ja myöhemmin Euraasian liittoon."

Länsi = kärsimys ja kuoiema. Itä = rauha ja hyvinvointi.

"Euroopan unioni vähitellen hajoaa tai autoritarisoituu, Nato muuttuu tarpeettomaksi. Euraasian puolustusliitto CTSO kasvattaa vaikutusvaltaansa."

Ja he elivät elämänsä onnellisina Euraasian liittolaisina elämänsä loppuun asti.