perjantai 10. tammikuuta 2014

Sälen-ennakkoa


Sunnuntaina käynnistyy Sälenina tunnettu, Ruotsin valtakunnallinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen Rikskonferensen-seminaari. Mukana 300 osallistujaa ja 30-40 puhujaa kolmen päivän aikana. Perinteikäs tapahtuma tarjoaa tietoa, keskustelua ja väittelyä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Tänä vuonna mukana on myös presidentti Sauli Niinistö ja hän puhuu sunnuntaina, jatkaen esiintymistä keskustelemalla lyhyesti (mutta julkisesti) pääministeri Fredrik Reinfeldtin kanssa. Minulla on epäilys, aavistus, haju, intuitio, miksi sitä ikinä halutaankaan nimittää, että jotain merkittävää päästetään ilmoille sunnuntaina. Tai sitten ei, mutta siltä minusta vain nyt tuntuu. Tai on sitä joku muukin uumoillut.

Ennen viikonloppua ovat ajaneet asemiin niin Kokoomuksen kuin Keskustan nuorisojärjestöt. Kokoomuslaiset ottivat Ruotsin, Viron ja Norjan sisarusjärjestöjen kanssa kantaa Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden puolesta. Toki heidän kantansa tähän asiaan on tuttu, mutta kyseessä on kuitenkin kannanotto juuri sen alla, kun heidän puolueestaan lähtöisin oleva presidentti tekee ulko- ja turvallisuuspoliittista ulostuloa. Olisi vaikea kuvitella, että tällainen kannanotto olisi julkaistu ilman ukkopuolueen suostumusta. Mutta mistäs näitä tietää. Ruotsin sota-akatemian muuten esitteli tänään NATO-selvityksensä. Se sisälsi puheenvuoroja puolesta ja vastaan. En ole nähnyt siitä vielä uutisointia tai kommentteja, mutta se lienee vahvasti esillä Sälenissä.

Keskustanuoret puolestaan ottivat kantaa sotilaallisen liittoumattomuuden ja syvenevän puolustusyhteistyön puolesta:
"Suomen ja Ruotsin puolustuksen lähtökohdat ja uhkakuvat ovat niin samankaltaisia, ettei maidemme kannata olla aidan eri puolilla, Keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen linjaa."
Aita on näköjään toimiva metafora sotilaallisen liittoutumisen ja sotilaallisen liittoumattomuuden välillä. Mutta, kuten Tapio Juntunen Twitterissä kovin sattuvasti sanoi, kyseessä olisi "Sotilaallisesti liittoutumattomien sotilaallinen liitto." Joka tapauksessa Keskustanuoret maalavaat rohkeasti kuvaa, jossa maidemme puolustusvoimat käytännössä integroitaisiin hyvin syvällä tasolla yhteen. Ja ainakin minä luen tuon aita-ajatuksen rivien välistä myös sen julkilausumattomuuden, että Ruotsin päätyessä NATO-jäsenyyteen, olisi meilläkin vakavan harkinnan paikka.

Keskustanuorten kanssa samoilla linjoilla on Ruotsin puolustusvoimien komentaja, kenraali Sverker Göranson. Hän katsoo Ruotuväen juuri ilmestyneessä haastattelussa, että Suomen ja Ruotsin yhteistoiminta puolustusasioissa tulisi viedä mahdollisimman pitkälle. Toki hän korostaa päätöksen poliittista luonnetta ja sitä se tosiaan mitä suurimmassa määrin on. Käytännössä yhteiset puolustusvoimat edellyttäisivät syvällistä yhteistyötä muillakin kuin sotilaallisissa ulottuvuuksissa.

Yhteinen puolustus johtaisi, varmaan jopa edellyttäisi, yhteisiä ulkopoliittisia linjauksia, ainakin välittömään toimintaympäristöön liittyvissä asioissa. Yhteinen puolustus on minun mielestäni tehokasta taloudellisesti ja sotilaallisesti vain, jos sen taustalla on valtioliittoa lähentelevä liittolaissuhde. Voin myös vetää esiin von Clausewitzin toistelluimman määritelmän sodan poliittisesta luonteesta. Yhteiseen sotaan voi valmistautua vain jos poliittiset päämäärät ovat samat.

Ruotsissahan on vaalivuosi ja oppositio vaikuttaa juuri nyt olevan hyvin vahvoilla kaksi vaalikautta hallinnutta oikeistoblokkia vastaan. Meilläkin on eduskuntavaaleihin vain reilu vuosi. Toivon syvästi, että kummankin maan vaaleissa turvallisuuspolitiikka on isosti esillä. Nythän vain nuorisojärjestöt tuntuvat uskaltautuvan keskusteluun, mutta edistystä toki sekin.

Mutta laajemmalla haarukalla alkaa näyttää vahvasti siltä, että sekä Suomessa että Ruotsissa ollaan päätymässä ajatukseen, että nykyisellä tavalla ei voi jatkaa ja suuria muutoksia on tehtävä.

Viikonloppuna ja ensi viikolla kannattaa suunnata James Mashirin Random thoughts -blogiin, jossa on vahvaa Sälen-raportointia. Olemme hänen kanssaan koonneet raadin, joka päivittäin kommentoi nyt esille nousevia asioita. Sieltä löytyy myös taustoja keskusteluun sekä linkkejä blogeihin ja Twitteriin. Raadille asetettavat kysymykset muuten julkaistaan aina myös kaikille vastattaviksi. James myös päivittää sivuille linkkejä yms.

Jänniä päiviä tulossa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti