Suomi + Ruotsi = X

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön esteenä on mm. asennevaikeuksia.

Presidentti Niinistön osallistuminen Säleniin avasi suurelle yleisölle selvästi hyvin valmistellun yhteisymmärryksen Suomen ja Ruotsin välillä edetä maiden välisessä puolustusyhteistyössä. Presidentti Niinistön puhetta seurasi maiden puolustusministerien yhteinen mielipidekirjoitus asiasta. Karin Enström ja Carl Haglund kertovat selvästi vakuuttuneina, mutta kuitenkin hieman epämääräisesti tämän yhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista. Hieman kummallista on, että samaan aikaan julkaistussa pitkässä Defence Newsin artikkelissa Ruotisn puolustuksen tulevaisuudennäkymistä keskitytään NATO-kumppanuuden tiivistämiseen. Suomea ei jutussa mainita lainkaan.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että tämä yhteistyö on nyt se linja, jolla maidemme valtiojohdot ovat päättäneet edetä. Kun EU ei saa päätettyä asioita, NATOa ei kansa hyväksy ja NORDEFCO-yhteistyö jumii, niin tämähän se jäljelle jäävä ratkaisu on, jos ei halua ihan itsekseen yrittää pärjätä. Eikä tämä ollenkaan huono vaihtoehto ole, mutta ei suinkaan niin ongelmaton kuin helposti voisi luulla.

Kaksi suvereenia maata saa sitoutua yhteiseen toimintaan puolustuksen vahvistamiseksi. Se, mihin asti sitoutuminen tapahtuu, onkin hankalampi asia. Maksimaalinen sotilaallinen teho saataisiin työnjaolla. Suomella riittää yleisen asevelvollisuuden myötä maavoimien miesreserviä, Ruotsilla on laivoja ja lentokoneita sekä suhteellisesti ottaen valtavan kokoinen aseteollisuus. Työnjako edellyttäisi hyvin syvälle menevää poliittista yhteyttä. Kun kyseessä on maanpuolustuksen kaltainen asia, niin valtioliittoa siinä jo lähestytään. Joka taas vaatisi muutakin yhteistä kuin sotaväen.

Kuten kaikissa inhimillisissä suhteissa, keskeinen peruskysymys on luottamus. Luottavatko nämä kaksi maata toisiinsa niin paljon, että varaavat olemassaolonsa toisen varaan. Koska sotilaallinen varautuminen tapahtuu käytännössä vain Venäjän suuntaan, määrittelee se maiden asemat erilaisiksi. Juuri tässä erilaisessa maantieteellisessä asemassa ja sen historiallisissa ulottuvuuksissa on yksi hankaluus. Tähän epäluottamukseen kytkeytyy myös katkeruus Ruotsin yllättävään EU-jäsenhakemukseen ja nyt on käytetty paljon sanoja sen vakuuttamiseen, että nyt ratkaisuja tehdään yhdessä. Epäilyksiä on esitetty myös sen suhteen, että onko puolustusyhteistyö vain tehokasta aseiden ja välineiden myyntityötä lahden yli.

Suomalaisilla on trauma yksin jäämisestä toisen maailmansodan ja erityisesti tietysti Talvisodan aikana. Virallinen Ruotsi pysyikin varsin etäisenä, mutta ei sitä nyt mitenkään kohtuuttomana linjana voi pitää. On ollut tapana myös väheksyen muistuttaa, ettei Ruotsi ole käynyt sotia satoihin vuosiin. Ajatus jatkuu myös niin, että silloinkin kun se aikanaan niitä kävi, niin niissä taisteli paljon suomalaisia. Suomalaisessa mielessä elää kuitenkin se ajatus, että läpi historian me olemme joutunut taistelemaan ja kaatumaan tavalla tai toisella Ruotsin hyväksi. Tämä ajatus ei ole tosiaankaan kohtuullinen, mutta moni niin ajattelee. Ruotsin armeijahan oli pitkään pilkan kohde hiusverkkoineen, mutta viime vuosina nämä jutut ovat ainakin vähentyneet.

Nuorten jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa kohtasivat kotikisojen vahva ennakkosuosikki Ruotsi ja peräpäähän rankattu Suomi. Suomen voittaessa oli hämmentävää seurata, minkälaisia reaktioita esiin nousi. Oma voitto ei ollut tärkeää, tärkeämpää oli ruotsalaisten häviö. Mitä enemmän heitä sattui, sitä paremmalta tuntui. Toki naapurukansojen välillä on aina hammastelua ja saakin olla, mutta nyt kyseessä oli monta kertaa silkkaa ilkeyttä ja kummallista kostomielialaa ruotsalaisia kohtaan. Jos kansakuntamme aikovat sitoutua toisiinsa syvällä tasolla, niin tällaiset asenteet ovat siinä ihan varmasti esteenä.

Eräs askarruttava kulma yhteistyöhön on, että tätä voi epäillä vain turvallisuuspoliittiseksi prokrastinaatioksi. Kun ei oikeisiin ratkaisuin kyetä, niin puuhaillaan sitä sun tätä, että oma kyvyttömyys toimia ei näkyisi. NORDEFCOsta oltiin kovasti innoissaan, mutta nyt ovat NATO-maat Tanska ja Norja iskeneet liinat kiinni sen puolen kehittämisessä eteenpäin. Näkökulmasta riippuen voi tätä Ruotsin suuntaan auennutta mahdollisuutta sitten pitää luontaisena jatkona sille tai epäillä sitä lohdutuspalkinnoksi seinäruusuiksi jääneille.

Koko keskustelun taustalla vaikuttaa voimakkaasti Ruotsi epäonnistuneeksi mielletty puolustusvoimauudistus. Tämä on pitänyt keskustelun fokuksen myös meillä vähän turhankin tiukasti sotilaallisissa asioissa. Ne ovat toki usein niitä helpompia, sillä on lukijaystävällisempää tehdä näyttävä infografiikka asejärjestelmästä kuin yrittää aukaista hitaina ulkopoliittisia prosesseja lyhenneviidakkoineen. Mutta ilman poliittisia linjauksia ja yhteisymmärrystä ei synny sitä kaivattua sotilaallista voimaakaan. Tämä ei ole vain järjestelykysymys.

Eräs kysymyksenasettelu taustalla on myös se, että kuinka suuren sotilaallisen voiman tunnemme tarvitsevamme. Mikä on riittävän uskottava puolustus, joka tekee sotilaallisesta hyökkäyksestä epätodennäköisen. Joistakin puheenvuoroista on aistittavissa, että puolustuksen pitäisi Talvisodan hengessä kestää täysimitaista hyökkäystä niin pitkään kuin on tarpeen. Tälle tavalle ajatella ainoa tyydyttävä ratkaisu voi olla NATO.

Joka tapauksessa käynnissä on jatkuvasti kovemmilla korostuksilla käytävä keskustelu Puolustusvoimien rahoituksesta. Siihen liittyy myös yleensä niin kovin korrektin keskustelun pahin moka, kun eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (PS) meni epäilemään suomalaisten upseerien ammatillista kannanmuodostusta asioihin puoluesidonnaisuukista johtuviksi. Luvaton poliittinen toiminta on upseereille rikos. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että sotilasorganisaatiot pysyvät vapaina puoluesidonnaisuuksista. Tämä rajoitus on hintaa ammatinvalinnasta, monelle nimenomaan kutsumusammattin valinnasta. Niinistön heikot sanavalinnat ovat satuttavia varsinkin tässä tilanteessa, jossa PV:n henkilökunta selvästi tuntee epäluuloa poliitikkoja kohtaan. Ja onhan Niinistö mainittu varteenotettavana ehdokkaana seuraavan hallituksen puolustusministeriksikin.

Muistui mieleen sanonta: upseerit majuriin asti perussuomalaisia, siitä ylöspäin kokoomuslaisia... http://t.co/TfCiobKRub #nato
— Jussi Niinistö (@jniinisto) 15. tammikuuta 2014

Mutta asiat etenevät. Venäjän reaktioita odotellaan. Luulisi heidän tähän olevan tyytyväisempiä, koska jos tämä menee metsään, on NATOn laajentuminen varmasti lähempänä. Nyt pitäisi löytyä konkretiaa ja kun sitä on, alkaa muodostua kuva tästä suunnasta ja sen mahdollisuuksista. Ruotsissa on vaalivuosi, joten asiat voivat muuttua nopeastikin. Sama on meillä ensi vuonna. Jos yhteistyötä rakennetaan seuraavienkin hallitusten välillä, ollaan jo pitkällä.