Venäjän etujen ajamisesta

Ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintätähti. Tätä ja muita vapaudenristejä myöntävä ritarikunnan kanslerina toimii kenraali Gustav Hägglund. 

Neuvostoliiton aikana sen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan oli syvällistä. Yhteydenpito Neuvostoliiton edustajiin oli arkipäiväistä ja tieto kulki kumpaankiin suuntaan vaikuttavasti. Suomalaiset kertoivat alttiisti mitä on tapahtunut ja kuka on mitäkin mieltä. Neuvostoliitosta puolestaan viestitettiin mikä on oikein ja mikä väärin. Kaikki erityisen väärin neuvostoliittolaisten, tai heidän parastaan ajavien suomalaisten mielestä, oleva oli neuvostovastaista. Neuvostovastaisuus tarkoitti ihmisen kaikkinaista kelvottomuutta, sillä kansakuntamme itsenäinen olemassaolo oli Neuvostoliiton lahja, jonka se ottaisi pois, jos suomalaiset kääntyisivät joukolla sitä vastaan. Tämä ajattelutapa pilkahtelee edelleen. Siis että jos emme suostu Venäjän tahtoon, on osamme oleva tuho ja hävitys.

Synkempi puoli tätä Neuvostoliiton syvää vaikutusta Suomessa oli rakenteellisempi yhteistyö, jossa KGB tai joku muu sosialistisen leirin tiedustelupalvelu värväsi suomalaisia riveihinsä. Rajanveto siinä, oliko ihminen vain kanssakäymisissä vai laskettiinko hänet jollakin tasolla kiinteämmäksi voimavaraksi, tehtiin tiedustelupalvelun puolella, usein henkilön tietämättä. Perin harva näistä toimijoista on paljastunut, sillä Suomessa ei Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen perattu näitä suhteita juurikaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen ihmisiä, jotka olivat silloin osa vieraan vallan systeemiä. Ja vähintään yhtä suurella todennäköisyydellä Venäjän nykyinen hallinto on myös käyttänyt näitä suhteita hyväkseen. Ehkä monellakin on ollut viimeisinä vuosina edessään kylmäävä tilanne, kun menneisyys tuli takaisin muistuttamaan itsestään. Nyt nämä aiempien vuosikymmenten idealistit ovat todennäköisesti edenneet elämässään niin, että paljastuminen veisi kovin paljon. Jos haluaa pitää kiinni saavuttamastaan, ei vaihtoehtoja ole nyt kun heidän palveluksiaan tarvitaan taas. Myös uusia toimijoita värvätään taas.  Tämä peli ihmisten heikkouksien hyväksikäytössä on aina yhtä häikäilemätöntä.

Euroopan parlamentin käsittelyssä on parhaillaan päätöslauselmaehdotus,  joka avaa Venäjän käymää informaatiosotaa länttä vastaan. Mietinnössä todetaan, että Venäjän hallitus käyttää aggressiivisesti monenlaisia välineitä ja kanavia, kuten ajatushautomoja ja erityissäätiöitä (esim. Russkij Mir), erityisviranomaisia (Rossotrudnitšestvo), monikielisiä televisiokanavia (esim. RT), näennäisuutistoimistoja ja -multimediapalveluja (esim. Sputnik). Keinovalikoimasta löytyy myös rajatylittäviä yhteiskunnallisia ja uskonnollisia ryhmiä. Venäjän hallinto haluaa esittää itsensä ainoana perinteisten kristillisten arvojen puolustajana. Käytössä on myös trolleja, joiden tehtävänä on häiritä lännessä käytyä keskustelua verkossa. Näiden toimien avulla Venäjä pyrkii kyseenalaistamaan demokraattisia arvoja, jakamaan Eurooppaa, kokoamaan sisäistä tukea ja luomaan mielikuvaa toimintakykynsä menettäneistä valtioista unionin itäisessä naapurustossa.

Mietinnön mukaan Venäjä sijoittaa disinformaatio- ja propagandavälineisiinsä merkittäviä taloudellisia resursseja, joita käyttävät joko valtio suoraan tai Venäjän hallinnon määräysvallassa olevat yritykset ja organisaatiot. Mietintö painottaa, että Venäjän hallinto rahoittaa puolueita ja muita organisaatioita unionin sisällä pyrkien siten heikentämään poliittista yhteenkuuluvuutta. Sen propaganda kohdistuu myös suoraan tiettyihin toimittajiin, poliitikkoihin ja yksityishenkilöihin unionissa. Mietintö kuvaa myös, että EU:n turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen mukaan Venäjällä on kyky ja aikomus toteuttaa operaatioita, joilla pyritään horjuttamaan muiden maiden vakautta. Tämä tapahtuu usein tukemalla poliittisia ääriryhmiä sekä laajamittaisilla disinformaatio- ja joukkoviestintäkampanjoilla.

Venäjä toimi aktiivisesti tietysti myös Suomessa. Jos lukee läpi Suojelupoliisin asiantuntijalausunnon eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittiseen sekä sisäisen turvallisuuden selontekoihin liittyen, voi riveiltä ja rivien välistä nähdä melkoista rallia:

3. Suomeen kohdistuva tiedustelu 

Suomea vastaan kohdistuu laajamittaista perinteistä henkilötiedustelua, joka on luonteeltaan pitkäkestoista ja jatkuvaa. Maan väkilukuun suhteutettuna Suomeen pysyvästi sijoitettujen tiedustelu-upseereiden määrä on yksi suurimmista länsimaissa. 
Ulkomaisen tiedustelun keskeisimpiin päämääriin kuuluvat Suomen politiikan ennakoiminen ja päätöksiin vaikuttaminen. Säännöllisesti on myös havaittu pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Tietojen hankintaa ja vaikuttamisyrityksiä kohdistetaan etenkin päätöksiä valmisteleviin ja niitä toteuttaviin tahoihin. 
Muutaman viime vuoden aikana on Suojelupoliisin tietoon tullut konkreettisia tapauksia pyrkimyksistä vaikuttaa mm. Suomen energiapoliittiseen päätöksentekoon ja siihen liittyvään yleiseen mielipiteeseen. 
Muita ajankohtaisia tiedusteluprioriteetteja ovat mm. Suomen poliittisen johdon ja väestön suhtautuminen Natoon liittymiseen, Suomen EU-politiikka, Suomen tuleva Arktisen neuvoston puheenjohtajuus sekä ihmisoikeuksien noudattamiseen liittyvät kysymykset Suomessa.

Energiapoliittisessa vaikuttamisessa kysymyksessä täytyy olla Fennovoima, vaikka Supo onkin kieltäytynyt avaamasta lausumaa. Tuskin kiinalaisten tiedustelupalvelut aurinkovoimaa yrittävät edistää, vaikka panelit sieltä tulevatkin. Kohta  ”ihmisoikeuksien noudattamiseen liittyvät kysymykset Suomessa.”, on myös hieman arvoituksellinen.  Liekö kyseessä pakolaisvakoilu vai lapsikiistat. Kysymys voi olla myös Venäjän valtion maanmiespoltiiikasta, jossa ”huolehditaan” muissa maissa asuvien venäläisvähemmistöjen hyvinvoinnista, tarpeen tullen myös asein.

Lausunnossa kerrotaan, että ”Säännöllisesti on myös havaittu pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.” Tämä vaikutustyö on siis säännöllistä ja havaittavaa yhteiskuntamme turvallisuudesta vastaavan tahon mukaan. Paitsi että ainoa yleisesti tunnustettu Venäjän vaikutustyö on Johan Bäckmanin oma toiminta. Hänen asemansa Putinin Venäjän eduksi toimivana on yleisesti tunnustettu. Bäckman sai juuri uuden pomon,  kun RISIn johtoon nimitettiin entinen Venäjän pääministeri ja ulkomaantiedustelun päällikkö Mihail Fradkov.  Bäckmanin verkostoista sitten taas ollaankin jo montaa mieltä ja hänen uskollisimmillaankin kätyrillä on tapana kertoa, että toimivat itsenäisesti ja oman ajattelunsa pohjalta. Samoin Bäckmanin ja Ilja Janitskinin yhteydet kiistetään, vaikka linja on selvä. MV-lehti kokoaa siipiensä suojaan erilaisia Venäjän asiaa suoraan ja epäsuoraan ajavia tahoja. On vaikea sanoa, kuinka monessa paikassa Bäckman on taustalla vaikuttamassa, mutta ahkera ja osaava vieraan vallan kätyri hän on.

Mutta Bäckmanin lisäksi ei juuri muita Venäjän äänitorvia olekaan tähän asti tunnistettu julkisesti. Yksityisesti toki puhutaan paljonkin ja arviot voivat olla erittäin karuja. Yksi näin karujen arvioiden kohde on ollut Suomen Geopoliittinen seura ja sen näkyvimmät hahmot Pekka Visuri (pj), Risto Volanen ja Heikki Talvitie. Nämä hyvin laajalle levinneet käsitykset nosti esiin Heikki Hakala Verkkouutisten jutussa. Siinä Hakala esitteli seuraa, sen kannanottoja ja oli myös haastatellut asiaa tuntevia ihmisiä juttuunsa. Haastatellut esiintyivät nimettöminä eli olivat lähdesuojan piirissä. Seuran puheenjohtaja Pekka Visuri torjuu Hakalan jutussa esiin nostetut näkemykset. Loppujen lopuksi kysymys on siis luottamuksesta Hakalan ammattitaitoon ja rehellisyyteen lähteiden käytössä. Jos häntä pitää ammattitaitoisena ja rehelllisenä journalistina, kuten itse epäröimättä pidän, ovat jutun esittämät näkemykset perusteltuja. Jos taas ei luota, niin voi todeta, kuten Risto Volanen toteaa:  ”Nykypäivän artikkelin tapaiset leimaamiset tuntemattomin lähtein ja ilman perusteluja muistuttavat eräänlaisia kyberkyydityksiä itärajalle, jonka esikuvat tulevat äärioikealta sotaa edeltävältä ajalta. Kun kyse on toisaalta Kokoomuksen äänenkannattaja ja toisaalta Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden linjan puolesta asiallisesti argumentoivista Suomen kansalaisista, tiedustelen Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orvolta yhtyykö hän puolueen julkaisun linjaan, jossa viime aikoina on ollut muutenkin runsaasti Suomen ulkopolitiikan kritiikkiä?”

Volanen siis pitää juttua pelkästään poliittisesti motivoituneena ja tekee joukon roiseja vertauksia. Hän myös vetoaa Kokoomukseen puolueena, koska Hakalan juttu muka jotenkin loukkaa Suomen ulkopoliittista linjaa ja sitä kannattavia kansalaisia. Ei se loukkaa. Ei edes silloin vaikka siinä lukisi, mitä Volanen virheellisesti väittää. Uskon, että Kokoomus-johto pitää päänsä kylmänä. Jos tästä olisi seurauksena virallisia tai epävirallisia päätöksiä, niin se heikentäisi merkittävästi yhteiskuntamme kykyä käydä keskustelua muutenkin hyvin vaikeasta, mutta erittäin tärkeästä aiheesta.

Volasen kunnialle kävi jutussa varmaankin se, että hänen ja muiden samoin ajattelevien katsotaan toimivan vastoin isänmaan etua ja Venäjän eduksi. Isänmaallisuus ei ole ikinä suojannut ihmisiä virhearvioilta. Tähän asti on ajateltu Venäjän etuja yhteiskunnallisessa keskustelussa ajavien olevan poliittisessa marginaalissa toimivia hörhöjä, mutta Suomen Geopoliittisen seuran yhteiskunnallisesti hyvin ansioitunut väki on ihan toista maata kuin salaliittoteoretisoivat hörhöt valemedioissaan ja FB-ryhmissään.

Osansa hankaluudessa on se, että Suomen Geopoliittisen seuran aktiivit eivät osallistu julkiseen keskusteluun kuin omilla ehdoillaan. Ainoa sosiaalisessa mediassa edes jotenkin mukana oleva on Risto Volanen. Tosin hän hyvin nihkeästi lähtee keskusteluun, tyytyen yleensä vain jakamaan ajatuksensa. Tai minulle hän ei jaa edes ajatuksiaan, sillä jostain syystä blokkasi minut Twitterissä. Syytä ei kertonut, mutta se tapahtui heti sen jälkeen, kun olin julkaissut blogissani vieraskynän, jossa osoitettin perustavanlaatuisia heikkouksia seuratoverinsa Heikki Talvitien kirjoituksessa.

Jos seuraa Suomen Geopoliitisen seuran jäsenten julkisia puheenvuoroja, niin kyllä ne hyvin linjaan keskenään asettuvat. Keskiössä on YYA-ajalle tyypillinen halu pysytellä sivussa käynnissä olevasta turvallisuuskriisistä. Tämä sivussa, eli heidän mukaansa turvassa, oleminen tapahtui silloin ja seuran jäsenten mukaan nytkin ottamalla huomioon tietyt Venäjän näkemykset ja edut. Se, että onko näiden näkemysten ja etujen huomioon ottaminen myös Suomen, ei vain Venäjän, etu, on sitten se kysymyksenalainen seikka.

Toinen vähän vastaavanlaisia tuntemuksia herättänyt ulostulo oli entisen Puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin haastattelu. Siinä hän ehdottaa Ukrainan jakamista kahtia kielen perusteella. Ehdotus on paitsi Ukrainaa syvästi loukkaava, osoittaa myös taatusti kansainvälisen politiikan kuviot ymmärtävältä Hägglundilta erittäin heikkoa arvostelukykyä. Entisenä komentajana hänen sanoilleen voi halutessaan antaa painoarvoa. Hägglundin arviointikykyyn on jo vuosia suhtauduttu hyvin varautuneesti sotilas- ja poliitikkopiireissä. Päät pyörivät nytkin epäuskoisina, mutta julkisia puheenvuoroja asiasta ei juuri käytetty. Oma näkemykseni on, että Hägglund on minulle tuntemattomista syistä ajautunut ajattelussaan sille tasolle, että joko hänet pitäisi jättää rauhaan tai sitten taustoittaa näkemystensä esittämisen yhteydessä hänen arvostelukyvyttömyytensä, vaikka esimerkkien avulla. Virallinen Suomi näyttää edelleen Hägglundin arvostelukykyyn kummallista kyllä luottavan, sillä hän toimii Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina.

Koko tämän keskustelun ytimessä on kysymys, että onko tässä tilanteessa olemassa poliittisia näkemyksiä, jotka ovat tässä ja nyt Suomen etujen vastaisia ja jos on, niin mistä nousee ihmisten motiivi esittää niitä. Mitään mielipiteitä ei voi eikä saa kieltää, mutta voidaanko olemassaolevan tilanteen pohjalta määritellä joitakin näkemyksiä, joiden katsottaisiin olevan kansankunnan edun vastaisia. Tällainen määrittely on tietysti äärettömän vaikeaa ja vaarallista. Mutta kovin vaarallista voi olla sekin, ettemme mieti näitä asioita perusteellisesti. Joku muu kyllä joka tapauksessa miettii.