Trumpin valinnan turpo-vaikutuksia Suomelle

Vaikka valtiojohto eilen vakuutti yksimielisenä, että Trumpin valinta ei asioita juuri Suomen turvallisuustilanteessa muuttanut, niin eihän se kyllä ihan niin ole. Poliitikot siinä tekivät työtään pyrkimällä luomaan kannanotoillaan sitä todellisuutta, johon pyritään. Mutta kyllä yhdysvaltalaiset äänestivät meidät uuteen tilanteeseen, jossa ennen epätodennäköisemmät ikävät kehityskulut ovat tulleet vähemmän epätodennäköisemmiksi. Se minkä voi varmasti sanoa jo nyt on, että ennakoitavuus on heikentynyt. Euroopan turvallisuusjärjestelmä saattaa kokea rajujakin muutoksia ja me olemme pieni maa vastakkainasettelun raja-alueella.  Status quon muuttuminen sisältää todennäköisemmin meille epäedullisia kuin edullisia asioita.

Trump on osa koko maailman yli pyyhkäissyttä aaltoa, jossa nationalismi haastaa globalisaation, länsimainen, valkoinen ja konservatiivinen yhtenäiskulttuuri liberaalin moniarvoisuuden ja tunteet asiantuntijuuden. Hänellä on peto ruokittavana, sillä lupaukset ovat suuria ja toiveet korkealla hänen kannattajiensa joukossa. Kuten populistit usein, niin Trump todennäköisesti joutuu hakemaan voittonsa joiltain politiikan vähemmän tärkeiltä alueilta. Meille eurooppalaisille ikävä uutinen on, että Euroooppa on Yhdysvaltain politiikassa juuri sellainen selvästi olemassaoleva, mutta kuitenkin Trumpin äänestäjäkunnan elämän kannalta merkityksetön alue.

Tammikuussa Politicossa ilmestyneessä Trumpin ulkopoliittisista näkemyksistä kertovassa jutussa kuvattiin hänen itse asiassa hyvin pitkään kestänyttä peruslinjaansa. Hän on tyytymätön erityisesti Yhdysvaltain liittolaisiin ja katsoo, että ne käyttävät heitä hyväkseen taloudellisesti. Erityisesti Japani on hänen silmätikkunsa, mutta myös Eurooppa saa osansa. Odotettavissa siis lienee melkoinen tinkikierros. Trumpin kun on koottava jostain rahaa vaalilupaustensa täyttämiseen. Eikä tyytymättömyys eurooppalaisten osaan oman turvallisuutensa maksamisessa ole pelkästään trumpilainen näkemys, vaan pidempäänkin Atlantin takaisessa keskustelussa pinnalla ollut virtaus. Trump on vain sellainen johtaja, jonka voi ajatella bluffaamatta sanovan Yhdysvaltain lähtevän Euroopasta, jos tilanne ei muutu heidän mieleisekseen. Trumpille aito rakkaus on maksettua rakkautta.

Sotilaallisten ja muiden liittolaismenojen ohella Trumpia kaivelee se, että hän katsoo Yhdysvaltain olevan epäedullisessa asemassa maailmantaloudessa. Vapaakauppasopimukset ovat ainakin vaalipuheiden mukaan hänen vihollislistallaan. Se, että miten paljon näistä puheista pitää ottaa vakavasti, on sitten osa ongelmaa. Siinä(kin) Trump lähestyy Putinia, että heidän  käyttämiensä sanojen perusteella ei voi vielä tehdä varmoja johtopäätöksiä mitä he tarkoittavat tai mitä he aikovat.

Trumpilla on ollut myös pitkään kestänyt linja sympatisoida vahvoja johtajia. Putin oli paljon esillä Yhdysvaltain vaalikamppailussa ja Venäjällä riemuittiin Trumpin valinnasta. Vaikka Trumpin arvaamattomuus ei välttämättä ole sitä omana etunaan käyttäneen Venäjän mieleen, nähdään Trump Kremlissä varmasti enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Varsinkin kun hänen yhteytensä Venäjälle tuntuvat kummallisen likeisiltä. Veikkaisin että näiden kahden valtionpäämiehen suhde on hyvin jokotai-mallinen. Joko he tulevat loistavasti toimeen tai eivät ollenkaan. Kaksi herkkähipiäistä ja pitkävihaista johtajaa ovat potentiaalisesti räjähtävä yhdistelmä.

Trumpia ja Putinia yhdistää siis halu sopia uusiksi asioita maailmassa. Venäjä haluaa lisää sananvaltaa, erityisesti etupiirikseen katsomallaan alueella. Trump haluaa itsensä mestarillisena diilintekijänä näkevänä tehdä hyviä poliittisia kauppoja ja säästää Yhdysvaltain rahoja. Edut kohtaavat. Suomelle tämä näkymä ei ole miellyttävä, vaan jälleen on noussut esiin mahdollisuus, että päidemme yli sovitaan meidän asemastamme. Suomen asema ylipäätään, mutta erityisesti Nato-jäsenyys ovat varmasti pöydällä kauppatavarana,  jos Trump ja Putin kaupanhierontaan asti pääsevät. Trump ei varmaankaan halua lisää maita puolustettavaksi Natoon ja Venäjä haluaa varmistaa Suomen ja varmaan myös Ruotsin pysymisen sotilasliiton ulkopuolella. Johtajien edut kohtaavat tässä sillä tavalla, että tästä voi tulla hyvinkin julkinen tai salainen pykälä diiliin. Joka tapauksessa mitään isompaa ei lännessä tapahdu, ennen kuin Trumpin linja selkeytyy. Tämä on erittäin ikävä uutinen ukrainalaisille ja syyrialaisille. Venäjällä on vuodenvaihteseen asri hyvinkin vapaat kädet siellä ja ehkä muuallakin.

Nato-jäsenyyden mahdollisuus on nykyisen Suomen linjan mukaan nimenomaan mahdollisuus. Sen käyttöarvo on nimenomaan siinä, että jos Venäjä painostaa Suomea liian kovaa, voimme hakea jäsenyyttä. Jos se mahdollisuus viedään pois, joko Naton tai meidän omasta toimestamme, niin se kaventaa meidän liikkumavaraamme. Trumpin linjan tuntemattomuus ja hänen epäilty arvaamattomuutensa ovat epäilemättä ainakin toistaiseksi ulkopoliittista liikkumavaraamme  pienentäviä asioita. Nyt ollaan hattu kourassa ja kuulostellaan kiihkeästi minkälaisia ääniä uudesta hallinnosta alkaa kuulua.

Trumpin valinta voi aiheuttaa myös ongelmia atlanttisissa suhteissa. Tätä mahdollisuutta toki kaventaa se, että Eurooppa on hajallaan, niin uniona kuin yksittäisten maidenkin tasolla. Kaikkien isojen maiden hallitukset ja niiden johtajat ovat varsin heikossa asemassa. Ensi vuonna Ranskassa ovat presidentinvaalit keväällä ja syksyllä pidetään Saksan liittopäivävaalit. Ranskan seuraava pääministeri presidentti voi olla Marine Le Pen ja Angela Merkelin asema ei näytä sekään mitenkään vahvalta. Italia ja Espanja pyristelevät kriisistä toiseen ja Puola kiehuu äärikonservatiivisessa liemessä. Turkki sooloilee ja diktatorisoituu käsi kädessä Venäjän kanssa. Euroopasta ei ole Trumpille vastusta neuvottelupöydässä. Hän käyttänee tilannetta hyväkseen, synnyttäen näin antimaerikkalaisuuden aaltoja. Kun Nato-jäsenyys uudelle maalle myönnetään vain vanhojen jäsenmaiden konsensuspäätöksellä, niin aika moni asia sen konsensuksen löytymistä pistää epäilemään.

Jos edes jotain optimistista tilanteesta etsii, niin ehkä jonkinlaiset eurooppalaiset turvallisuusjärjestelyt voivat nyt saada tuulta purjeisiinsa, kun Naton asema vaikuttaa epävarmalta. Mutta toki Naton heikentyminen heikentäisi turvallisuutta erityisesti Itämeren alueella.

Trumpin valinta tulee näkymään myös suomalaisten Nato-kannoissa. Periaatteessa on olemassa kahdenlaista päättelyä tilanteesta. Ensimmäinen, ja todennäköisesti harvinaisempi, on se, että Trumpin presidenttiyden aikana ei  voi uskoa Yhdysvaltain rientävän Suomen apuun joka tapauksessa, vaikka emme olisi Naton jäseniä. Periaatteessa se olisi jäsenyysajatusta tukeva. Toinen taas on Trumpia kohtaan tunnettujen epäilysten ja vastenmielisyyden kietoutuminen Nato-kantaan. Yhdysvallat on sotilasliiton kantava voima ja jos sen johtajana on vastenmielinen tyyppi, ei jäsenyys houkuttele. Varsinkin kun sitä on vuosien aikana markkinoitu voimakkaasti myös arvovalintana. Kun Trumpin politiikka pelätään, niin ei nähdä tietenkään järkevänä sitoutua siihen nykyistä enempää.

Yhdysvalloissa virkakoneistokin vaihtuu suurelta osin presidentin vaihtuessa. Meillä ministeriöt pysyvät muutamaa ihmistä lukuunottamatta ennallaan, mutta Yhdysvalloissa vaihto on paljon laajempi. Siksi jokainen presidentti tosiaan kokoaa oman hallintonsa. Yksi Trumpin ongelmista tässä on, että republikaaninen turvallisuuspolitiikan eliitti kävi julkisesti häntä vastaan, lausuen muun muuassa, että hänestä tulisi Yhdysvaltain historian holtittomin presidentti. Tällä hetkellä monet näistä ammattilaisita pohtivat, että voivatko he palvella Trumpin hallintoa. Työ Trumpin hallinnossa voi olla uran kannalta myös riski. Trump sitten pohtii, että ottaako hän näitä nimellään häntä vastustaneita leipiinsä. Ulkoministerin valinta kertoo paljon ja vahvimpina ehdokkaina siihen työhön on mainittu G.W.Bushin YK-suurlähettiläs John Bolton, senaattori Bob Corker ja entinen puhemies Newt Gingrich. Yksi Trumpin kauden lukuisista epävarmuuksista on siis myös se, että miten pätevän ulkoasiainhallinnon hän pystyy tai haluaa koota.

Puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leino reagoi

Yhdysvaltain presidentinvaalin tulokseen. 

Trumpin valinta siis käytännössä heikensi Suomen tilannetta ja riskit ovat kasvaneet. Siksi perussuomalaisten joukoissa noussut ilakointi vaalituloksesta tuntuu niin perin juurin typerältä. Voi olla, että kaikki kääntyy hyväksi, mutta kyllä Trump näyttäisi tuovan mukanaan Suomelle enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Politiikan tehtävänä on sitten tietysti vääntää parasta mahdollista tulosta vallitsevissa olosuhteissa. Pienen maan johdolle siinä riittää tehtävää. Ei käy kateeksi.