Niinistö ja turpo-ääripäät

Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Sauli Niinistö puhui tänään maanpuolustuskurssin avajaisissa. Presidentti puhuu siellä suht usein, mutta ennen ei muistaakseni ole ollut suoraa lähetystä. YLEn radiouutisetkin aamupäivästä piti puhetta ykkösaiheenaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kansliasta oltiin oltu aktiivisia hankkimaan puheelle mediahuomiota. Puhe ei ollutkaan tarkoitettu kurssilaisille vaan paljon laajemmalle yleisölle. Presidentti tosiaan halusi tulla kuulluksi.

Puheen jälkeen on keskitytty Niinistön esittämään ääripää-ajatukseen. Reaktiot ovat olleet loukkaantuneita, sillä moni aktiivisesti asioista keskusteleva koki presidentin lausunnon märkänä rättinä. Tai lähinnä Nato-jäsenyyden kannattajat kokivat. Tämä perustui pitkälti siihen, että presidentti kuvaili nämä ääripäät lyhyesti, mutta sen jälkeen kuvaili suorastaan sapekkaasti, miten Venäjän sotilaallista uhkaa oli pidetty esillä monin tavoin. Oli tarkoitus tai ei, niin nuo moitteet osuivat pitkälti juuri NATO-jäsenyydestä myönteisesti ajatteleviin. Venäjän sotilaallinen uhka kun on useimmiten se tärkeimpänä esitetty perustelu jäsenyydelle. Tarkasti lukien presidentti ei tuominnut Nato-jäsenyyttä kannattavia sinällään, vaan ainoastan heidät, jotka ”uskovat [jonkin turvallisuuspoliittisen ratkaisun] kertaheitolla poistavan kaikki ongelmat” ja väittävät äänekkästi Venäjän olevan sotilaallinen uhka.

Niinistö ei ensimmäistä kertaa käyttänyt ääripäät-asetelmaa kuvatessaan itselleen vastenmielisiä kantoja. Viime talvena puhuessaan maahanmuuttoon suhtautumisesta, hän käytti vastaavaa akselointia. Eikä se silloinkaan onnistunut yhtään paremmin kuin nytkään. Saman asiasisällön olisi voinut ilmaista vähemmän provosoivasti, mutta näin presidentti halusi. Jos kyseisen kappaleen lukee tarkkaan, niin siinä itse asiassa tasapainoillaan ja yritetään osoittaa heikoksi sekä se, että Nato-jäsenyys olisi jotenkin kattava rurvallisuusratkaisu että se, että jäsenyyden pitäminen mahdottomana olisi järkevää. Presidentin lausunnosta tulisi olla yhtä loukkantuneita heidän, ketkä kannattavat tällä hetkellä jäsenyyttä kuin heidänkin, jotka pitävät sitä lähtokohtaisesti mahdottomana ratkaisuna. Puheen ilmaisut vain eivät kyenneet sanomaan tätä kovinkaan selvästi. Kun vielä käytetään ääripäät-ilmaisua, niin loputkin nyanssit lentävät taivaan tuuliin.

Mielenkiintoista tässä tilanteessa on se, että presidentin sanat osuivat kipeästi hänen kannattajakuntansa ytimeen. Presidentinvaaleihin ei kuitenkaan ole aikaa enää kuin reilu vuosi. Jos aikoo höykkyyttää omiaan, niin nyt on viimeiset hetket tehdä sitä. Jos Niinistö lähtee hakemaan toista kautta, niin on mielenkiintoista, valikoituuko hänen ykköshaastajakseen Nato-jäsenyyden kannattaja vai sen ehdoton vastustaja. Veikkaisin jälkimmäistä. Jos taas Niinistö ei lähde, niin meillä saattaa olla asetelmana toisella kierroksella jäsenyyden kannattaja ja vastustaja. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa peli on niin levällään, että mitä vaan voi tapahtua.

Puheen "Venäjän arvostelu on mennyt liian pitkälle" -osiossa jäi epäselväksi se, kuinka laajalla säteellä presidentti antoi nuuskaa. Oliko kyse vain Venäjän hyökkäysaikeista puhuvista vai oliko maali laajempi. Jälkimmäiseen viittaa se, että Niinistö mitätöi voimallisesti UPIn Venäjä-raportissa  esitetyn ja myös Valtioneuvoston kanslian viestintäjohtajan Markku Mantilan esilletuoman ajatuksen  siitä, että Venäjä pyrkisi hyödyntämään Suomi100-juhlavuotta. Tämä mitätöinti oli yllättävän kovasanainen, varsinkin kun puhe sisälsi itse asiassa hyvin inhorealistisen tilannekuvan meihin suunnatusta hybridivaikuttamisesta ja sen nostattamasta vaatimuksista tilannekuvan, kykyjen ja toimivaltuuksien suhteen. Aivan kuin Niinistö olisi voinut jollain perusteella varmasti sanoa, ettei Venäjä käytä juhlavuotta hyväkseen. Jos se sen kuitenkin tekee, niin tämä puhe kaivetaan varmasti esiin.

Toinen tähän osioon liittyvä kummallisuus on eräänlainen epätasapaino puheen sotilaallisia ja hybridiuhkia koskevissa osissa. Niinistö käytännsössä mitätöi sotilaallisen uhan mahdollisuuden, mutta nosti äärimmäisen voimakkaasti esiin hybridiuhat. Hybridiuhkiin kuuluu kuitenkin kiinteänä osana myös aseellisen voiman käytön mahdollisuus. Kuten myös se, että hybrideillä keinoilla valmistellaan aseellista hyökkäystä. Siksi sotilaallisen uhan kategorinen kieltäminen ja hybridiuhkien nostaminen yhtä aikaa tuntuvat vähän kummalliselta.  Ehkä epätasapaino syntyi osaltaan siitä, että presidentti koki tärkeäksi lähettää eduskuntaan päin viestin puheessa mainittujen lainsäädäntöhankkeiden, etunenässä tiedustelulaki, kaikinpuolisesta tärkeydestä ja kiireellisyydestä.

Tämä puhe oli ilmeisesti siis tärkeä puhe. Sääli, että sen viestit eivät tulleet selviksi.