Fennovoima-valheen pitkä jälki

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on selvää, että asioita voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Se mikä näkökulma sitten painaa eniten päätöksenteossa, nousee päätöksen perustaksi. Karkeana esimerkkinä voi ottaa vaikkapa sitä, että hallitus pitää velkaantumista suurimpana uhkana Suomen hyvinvoinnille. Siksi se leikkaa erilaisia etuja, mutta opposition mielestä nämä leikkaukset ovat velkaantumista pahempi uhka suomalaisten hyvinvoinnille. Tämä on normaalia poliittista keskustelua ja päätöksentekoa. Tilanne on kuitenkin ihan erilainen, jos merkittävästä yhteiskunnallisesta kysymyksestä on niinkin perustavaa laatuinen erimielisyys, että onko koko kysymystä edes olemassa.

Tällainen kysymys on Fennovoiman ulko- ja turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Hankkeen puoltajien  mukaan tällaista asiaa ei ole olemassakaan. Hanketta kritisoivat taas pitävät hanketta merkittävänä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta. Samaan johtopäätökseen päätyy äskettäin ilmestynyt UPIn raportti Venäjästä.  Fennovoima on sen mukaan ”Putinin käsiohjauksessa oleva hanke”.

Kun eduskunta käsitteli hanketta vajaa kaksi vuotta sitten, asia kuului talousvaliokunnan valmisteltavaksi. Se ei kuullut valmistelussaan yhtään asiantuntijaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalta. Asiaa ajaneet politiikot eivät myöskään nähneet mitään tällaista ulottuvuutta, eikä sitä näkemystä juurikaan edes haastettu. Tosin myöskään yksikään ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaksi luokiteltava virkamies, tutkija tai vastaava ihminen ei missään vaiheessa astunut julkisesti esiin vahvistamaan tätä hallituksen kantaa asiaan. Olen useampaan otteeseen sosiaalisessa mediassa pyydellyt, että sanokaa nyt joku asiantuntija ettei tässä ole ulko- ja turvallisuuspoliittisia riskejä. Ei ole kukaan sitä sanonut, vaikka luulisi ettei varsinkaan valtiokoneistossa toimivien asiantuntijoiden olisi kovinkaan vaikeaa sanoa hallituksen toimintaa järkeväksi ja turvalliseksi.

Viime talvena Venäjä muutti äkillisesti koko maailmansodan jälkeen vallinnutta toimintatapaansa ja päästi rajansa yli Suomen puolelle ihmisiä ilman asianmukaisia papereita. Suomen puolestaan oli otettava kansainvälisten sopimusten mukaisesti heidät vastaan. Venäjä pakotti näin sopimuksia tunnollisesti noudattavan Suomen kahdenvälisiiin neuvotteluihin, jotka ainakin hengeltään rikkoivat EU-pakoterintamaa. Asiaa ei saatu hoidettua virkamies- tai edes ministeritasolla, vaan tasavallan presidentin piti käydä Moskovassa sopimassa asia. Tilanne ratkaistiin puolivuotisella sopimuksella, joka muuten loppuu noin kuukauden päästä.

Tämän samaisen Moskovan matkan lehdistötilaisuudessa Venäjän presidentti Vladimir Putin mainitsi Suomen valtion enemmistöomistaman Fortumin uudesta miljardiluokan investointiohjelmasta Venäjälle. Yhtiö tosin itse kiisti sellaisen olemassaolon. Joka tapauksessa jo nykyisillä miljardiluokan investoinneilla Fortumin Venäjän toiminnot tuottavat noin neljänneksen yhtiön 3,6 miljardin euron liikevaihdosta. Nyky-Venäjällä isotkin omaisuudet siirtyvät nopeasti toisiin käsiin, jos niin poliittisesti päätetään. Kun valtion omissa lehdissä moititaan Fortumia väärinkäytöksistä, niin kyse voi hyvinkin olla varoituksesta, ehkä jopa uhkauksesta.

Tuolla presidentin vierailulla Moskovaan oli mukana myös elinkeinoministeri Olli Rehn. Hänen vierailunsa sisällöistä kerrottiin etukäteen vain hyvin ylimalkaisesti ja jälkikäteen ei sitäkään vähää. Edes lehdistötiedotetta ei ministeriö vierailun sisällöistä jälkeenpäin antanut. Kansainvälisen politiikan kokenut kehäkettu Alpo Rusi kysyi vastikään ääneen, että uhkasiko Venäjä pakolaistulvalla pakottaakseen Suomen valtion ajamaan Fennovoiman ydinvoimalahanketta eteenpäin. Rusi on sen luokan tietäjä, että tuskin heitti näin rankkaa ajatusta ilmoille vain mielijohteesta. Iltalehden Olli Ainola kirjoitti vuosi sitten laajan artikkelin, jossa kertoi Venäjän painostaneen rajusti Suomea Fennovoimaan liittyen ETYJ-kokouksen viisumikiistan avulla. Kukaan ei kiistänyt sitä jälkeenpäin, vaikka esitetyt väitteet olivatkin kovia.

Suojelupoliisi puolestaan arvioi vuosikertomuksessaan ulkomaisen tiedustelun yhden keskeisistä päämääristä Suomessa vuonna 2015 olleen energiapoliittisten päätösten tekoon vaikuttaminen. Supo kieltäytyi jälkeenpäin tarkentamasta tätä lausuntoa. Fortum puolestaan lähti äkkikäännöksellä viime kesänä mukaan osakkaaksi Fennovoimaan, asettaen lähdön ehdoksi tietyt vesivoimakaupat Venäjällä. Niitä kauppoja ei tähän päivään mennessä ole saatu aikaiseksi, mutta Fortum on silti tiukasti mukana omistamassa Fennovoimaa.

Valtionhallinnon ajoittain farssimainen toiminta Fennovoimaan liittyen tukee omalta osaltaan tulkintoja taustalla olevasta hybridivaikuttamisesta. Edellisen hallituksen puolustusministeri Carl Haglund lausui aikanaan, että Fennovoima pakon edessä hyväksyttiin, koska Venäjä olisi tulkinnut sen hylkäämisen niin rajulla tavalla: Suomen muuttumisena viholliseksi. Ennen ministerikauttaan Olli Rehn itsekin vastusti hanketta kovin sanoin, mutta nyt se on hänen mukaansa Suomelle välttämätön. Rehn on kansainvälisesti kokeneimpia poliitikkojamme kymmenen vuoden komissaari-kokemuksella, eikä varmasti ihan herkästi mielipidettään asioista muuta.

Valtiojohdossa tätä ”Fennovoimalla ei ole ulkopoliittista ulottuvuutta” -linjaa on toteutettu muun muassa sillä, että presidentti ei ole juurikaan kommentoinut asiaa. Kertaalleen hän on todennut, että ”Fennovoima on suomalainen hanke Suomessa.” Siinä kaikki. Jos Fennovoima tunnustettaisiin olennaiseksi osaksi Venäjä-suhteita, olisi asia myös presidentin pöydällä.  Sinällään muuten mielenkiintoista, että juuri tuota samaa perustelua hankkeen suomalaisuudesta käytti myös Ydinvoimayhtiö Fennovoiman projektijohtaja Minna Forsström. Hän myös taitavan viestintätaktisesti oli jättänyt UPI:n päinvastaista todistavaan raporttiin tutustumatta, jotta voisi luikerrella vastaamasta siihen liittyviin kysymyksiin. Postfaktuaaliseen aikaan sopivasti hän vastasi myös kysymykseen hankkeen Venäjä-kytkennästä, etteivät he Fennovoimalla "koe asiaa niin". He siis vain rakentavat ydinvoimalaa, joka heidän on käsketty rakentaa.

Samaan aikaan on EU tehnyt sen johtopäätöksen, että sen on vähennettävä omaa energiariippuvuuttaan Venäjästä, koska se käyttää energiaa poliittisena painostuskeinona muita maita, myös EU:n jäsenmaita, vastaan. Silti Fennovoimalla ei ole Suomen poliittisen johdon mukaan poliittista ulottuvuutta, vaan se on pelkkää bisnestä.

Ydinenergialaissa on sellainen kohta, jossa luvan myöntämiseen vaikuttaa myös yhteiskunnan kokonaisetu: ”Ydinenergian käytön tulee olla, sen eri vaikutukset huomioon ottaen, yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.” Nyt näistä eri vaikutuksista leikattiin käsittelyn yhteydessä ulko- ja turvallisuuspolittinen vaikutus pois ja toisteltiin, ettei sellaista ole. Sitä samaa on edelleenkin toisteltava. Viimeksi sunnuntaina pääministeri Juha Sipilä kielsi radiossa jyrkästi koko hankkeen poliittisuuden. On absurdia kuulla pääministerin sanovan ääneen radiossa jotain, joka ei tosiaankaan ole enää pelkkä erilainen näkökulma asiaan, vaan silkkaa puppua.

Oma valistunut arvaukseni on se, että ydinvoimaa halajavat poliitikot jäivät jumiin sen alunperin pienehkön valheensa kanssa, ettei Fennovoimassa ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. He varmaan aidosti uskoivat, että tämä ulottuvuus ei aidosti ole merkittävä asia. Matkan varrella valheen kasvaminen on tehnyt siitä samaan aikaan epäuskottavamman mutta yhä hankalamman luopua. Arvelisin myös, että Venäjän kulissien takainen painostus on ollut niin järeää, ettei hankkeen etenemistä ole haluttu vaarantaa. Sekä edellinen että nykyinen hallitus oli ja on varmasti täysin tietoisia hankkeen kielteisistä vaikutuksista eli Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä Suomessa. Ensin siitä ei välitetty ja nyt tämän on katsottu olevan pienempi hinta kuin hankkeen alasajon poliittisin keinoin. Suuret puolueet tästä ovat yhdessä vastuussa, etunenässä toki Kokoomus.

Nyt ollaan jo liian pitkällä hankkeen ajamiseksi alas. Kun nämä kansanedustajat vajaat kaksi vuotta sitten myönsivät hankkeelle poliittisen luvan, on nyt kysymys enää lain kirjaimen täyttämisestä. Siihenkään ei enää oikein tahdo luottaa, sillä prosessissa tapahtuneet Migri Migrit-huijaus ja turvallisuuskultturin heikkoudet kertovat siitä, että myös virkakoneisto myötää ainakin normaalia enemmän. Sen odottamattomattoman joustavuuden takana on poliittinen tahto. Tätä hanketta ei yksinkertaisesti haluta ajaa alas. Mikä tahansa normaaleilla säännöillä pelaava hanke olisi näiden jatkuvien törttöilyjen takia uponnut polliittisen ja yleisen mielipiteen takia. Fennovoima vaan porskuttaa. Ja taitaa ikävä kyllä niin tehdä tulevaisuudessakin. Ellei Venäjällä jouduta laittaamaan rahahanoja kiinni.