Turvallisuutta muualtakin kuin aseista

Puolustusvoimien rahoitusvaje vuoden 2015 jälkeisenä aikana on noussut politiikan asialistalle ja henki on selvä. Puolustusvoimat saanee suurin piirtein haluamansa. Kuten legendaarisella Joensuun entisellä kaupunginjohtajalla Aaro Heikkilällä oli tuhisevalla nasaalillaan tapana todeta, että "kyllä hyviin asioihin  aina rahaa löytyy."  Puolueiden ottamista kannoista on luettavissa, että Puolustusvoimille sitä rahaa löytyy ja Suomen turvallisuutta luodaan koulutetulla, hyvin varustetulla reservillä sekä maalle, merelle ja ilmaan tarkoitetuille asejärjestelmillä.

Sotilaallisen uskottavuuden luominen on tavallaan helppoa. Meillä on korkeasti koulutettu, työllensä omistautunut ja kiinteässä vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa toimiva upseeristo. He kykenevät rakentamaan sotilaallista pelotetta varmasti uskottavasti ja riittävästi, jos poliitikot heille varat siihen suovat. Kun tähän yhdistetään korkeana pysytellyt maanpuolustushenki, voivat kovaa, sotilaallista voimaa kaipaavat olla tyytyväisiä tilanteeseen. Erityisesti kun muistaa, että valtion budjetista ei juuri löydy menokohtia, joissa kulut kasvavat.

Turvallisuuspolitiikka on kuitenkin muutakin kuin sotilaallista voimaa. Se on ulkopolitiikkaa, diplomatiaa, kehitysyhteistyötä, kansainvälisiä sopimuksia ja rakenteita sekä ylipäätään kansainvälistä yhteistyötä. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa aktiivisuus palkitaan. Meillä kuitenkin leikataan edelleen ulkoasiainhallinnon budjettia eli ulkopoliittiset resurssimme vähenevät. Myös muiden hallinnonalojen leikkaukset näkyvät varmasti kansainvälisen yhteistyön vähenemisenä.

Asevoiman ja diplomatian väliin on syntynyt ja kasvanut valikoima uusia, puoliaggressiivisia tai aggressiivisia keinoja, joilla valtiot ja muut kansainväliset toimijat painostavat toisiaan. Esimerkiksi kyber ja strateginen kommunikaatio ovat olennaisia asioita lyhyen ja pitkän tähtäimen turvallisuuden luomisessa. Kyberstrategia meillä on ja pikkuisen siihen ohjattuja resurssejakin. Tosin kovin vähän verrattuna siihen lähestulkoon uhoon, jota strategian tavoitteet edustavat. Strategisen kommunikaation resursseista tai toimijoista minulla ei ole mitään tietoa.

Yhteiskunnallinen resilienssi on olennainen asia henkisine valmiuksineen ja huoltovarmuuksineen. Mitä paremmin yhteiskuntamme kestää iskuja, sitä vähemmän alttiita olemme painostukselle. Mikäli käyttöön voitaisiin ottaa asepalveluksen rinnalle kansalaispalvelus, voitaisiin luoda yhteiskunta joka monimutkaistumisestaan ja hankalista sääolosuhteistaan huolimatta kestäisi poikkeusoloja.

Myös oikean tiedon hankkiminen ja analysointi on valtakunnan turvallisuuden kannalta olennainen asia. Meillä Suomessa on tällä hetkellä käynnissä keskustelu, jossa haetaan uusia tapoja organisoida ja säädellä tiedustelutoimintaa. Ihan mihin tahansa päädytäänkin, niin sen jälkeen olisi pystyttävä perustamaan ja ylläpitämään riittävän suurta ja osaavaa yksikköä tuottamaan tietoa osaksi päätöksentekoon tarvittavaa tilannekuvaa.

Vaikka asevoimat saavatkin haluamansa, niin meillä on koko joukko muitakin turvallisuuteemme vaikuttavia toimijoita, joille olisi ihan yhtä suurella syyllä taattava nykyistä paremmat toimintaedellytykset. PV osaa hoitaa nämä asiat hyvin, mutta noiden muiden osalta yhtä vakuuttavaa vaikuttamistyötä ei ole näkynyt. Kuten eräs sotilasuralla oleva vanha kaverini totesi, niin muut ovat sössineet hommansa, jos hän joutuu oikeisiin töihin. Siksi olisi annettava kaikille turvallisuuspolitiikkamme tekijöille riittävät mahdollisuudet hoitaa tonttinsa myös resurssien puolesta.