Kansalliset turpotalkoot

Tasavallan presidentti piti puheen valtiopäivien avajaisissa ja sen suurin anti sekä määrällisesti että laadullisesti olivat ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat. Media ohitti ne täysin. Esimerkiksi pääuutislähetyksissä (YLE 20.30 ja MTV3 22.00) puhe oli ykkösaiheena, mutta ei sanaakaan sen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta sisällöstä.

Protestoin tätä Twitterissä, pingaten YLE uutiset ja Kymppiuutisten toimittajan. Maikkarin Vesa Kallionpää ilahduttavasti vastasikin protesteihini. Hänen mukaansa Niinistöllä ei ollut uutta sanottavaa aiheesta. Tosin minusta eivät ne kaikkialla kärjeksi nousseet talousnäkemyksensäkään minusta kyllä ensimmäistä kertaa esiin tulleet.

Olen paasannut jo pitkään siitä, miten poliitikot lintsaavat ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Nyt ymmärsin, että myös mediat taitavat tehdä niin. Syyt ovat varmaankin samoja kuin poliitikoillakin: epävarmuus omasta osaamisesta ja tietämyksestä, voimakkaat reaktiot ja ennen kaikkea se, ettei aihe kiinnosta laajalti. Mediallakaan ei aiheen parissa ole juuri voitettavaa, ellei sitten saa aikaiseksi jotain aitoa tai puoliväkisin nostatettua kohua. Maltillinen, monikulmainen ja uusia näkökulmia aukova journalismi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on vähintään yhtä harvinaista kuin saman kentän poliittiset aloitteet.

Kansanedustaja Pauli Kiuru vaatii keskustelualoitteessaan puolustuspoliittista uudelleen arviointia, saaden tukea hankkeelleen monilta raskaan sarjan kansanedustajilta. Kanervan vetämä työryhmähän työskentelee asian parissa parhaillaan, mutta Kanerva oli itsekin allekirjoittanut tämän aloitteen. Mikä minusta on hieman kummallista, mutta semmoistahan politiikka välillä on.

Aloitteen allekirjoittajia on laidasta laitaan, joten aiheella tuntuisi olevan nostetta. Tokihan olisi ollut parempi keskustella ulko- ja turvallisuuspoliittiisista suurista linjoista, joita puolustuspolitiikan on palveltava. Nythän meillä käy pahimmoilleen niin, että puolustuspoliittiset linjaukset kaventavat valinnan mahdollisuuksia laajemmassa kuvassa. Mutta pragmaattisesti on todettava myös, että hyvä kun jostain asian kulmasta keskustellaan, siitä se sitten laajenee.

Itse ottaisin asiaan selkeästi suuruudenhullumman lähtökohdan. Käynnistetään kansalliset turpotalkoot. Eli puhutaan ja opitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Olen vakuuttunut, että saadaksemme aikaiseksi valistuneen kansalaiskeskustelun, on tiedon liikuttava runsaassa ja ymmärrettävässä muodossa. Turpotalkoiden idea olisi, että kun kukin tekisi jotain vähänkin, niin siitä syntyisi iso itseään ruokkiva ilmiö.

Puolueet käynnistäisivät ohjelmatyön sisäisine keskusteluineen. Jokainen poliitikko pitäisi ainakin yhden puheen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tai kirjoittaisi aiheesta kolumnin. Kirjastot voisivat pitää esillä alan kirjallisuutta ja mediat voisivat ottaa asian listoilleen erityisellä tarkkuudella. Aiheesta järjestettäisiin vaalien alla erityisiä keskusteluja. Siinä asiassa odottaisin maanpuolustusjärjestöiltä, rauhanjärjestöiltä ja varsinkin Paasikivi-seuralta vahvaa panosta. Avoimia maanpuolustuskursseja, väittelytilaisuuksia, esitelmiä, kaikenlaista tiedon liikuttamista. Vapaan sivistystyön ja yliopistojen puolella voitaisiin ulko- ja turvallisuuspolitiikka nostaa yhdeksi aiheeksi. Pitäisiköhän heti laittaa paikalliseen kansalaisopistoon toive, että perustaisivat ulko- ja turvallisuuspoliittisen opintoryhmän.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta on ilmeisesti pitämässä seminaareja useampiakin kevään aikana. Kesällä lienee luvassa taas Kultaranta-keskustelut. Missähän mahtaa muuten viime kesän tapahtumasta luvattu raportti viipyä? Joka tapauksessa myös valtiovalta voi aktiivisesti tukea keskustelua. Aiemminkin esillä ollut idea tiedotustuesta, jota asiaa käsitteleviin toimiin saisi, olisi erinomainen kädenojennus. Ennen EU-kansanäänestystä sellaisella saatiin aikaiseksi runsaasti moniarvoista keskustelua.

Joku taho voisi ottaa hoitaakseen turpo-tiedon kokoamisen ja kuratoinnin. Tästä ajatuksesta Twitterissä keskusteltaessa nousi esiin vastaväite, että tällaista institutioinalisoimista ei tarvita. Asiantuntijat eivät tarvitsekaan, he kyllä tietävät konstit ja kohteet, joista tietoa saa. Mutta itse muistan hyvin, kun aloin puolisentoista vuotta sitten totaalisena maallikkona pikkuhiljaa kääntelemään tätä sarkaa, niin tuskaista oli. Käsitteet hukassa, toimijat outoja, rakenteet käsittämättömiä. Jos keskustelua haluaa laajentaa, siihen mukaan pääseminen pitää tehdä helpommaksi. Kirjasin blogini sadantena merkintänä tästä harrastuksesta muutaman ajatuksen, joista voi olla hyötyä asiasta kiinnostuneille.

Reilun vuoden päästä meillä on eduskuntavaalit, joissa valitaan monella sektorilla isoja ratkaisuja tekevä eduskunta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu yhdeksi vaalien pääteemaksi. Jottei siitä tulisi perinteistä ohihuutamista, niin nyt kääritään hihat ja käynnistetään kansalliset turpotalkoot. Tuloksena olisi varmasti paremmin punnittuja päätöksiä, olivat ne minkälaisia tahansa.