Palavia barrikadeja tai reunavaltiopolitiikkaa

Jimmy Carterin presidenttikauden turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski nostaa Deutsche Wellen haastattelussa yhdeksi ratkaisuksi Ukrainan tilanteeseen esiin Suomen tavan elää Venäjän naapurissa. Suomi on selvästi suuntautunut ja sitoutunut länteen, mutta samaan aikaan pyrkinyt olemaan muodostamatta (Venäjän kokemuksen mukaista) uhkaa suurelle naapurilleen.

Ukrainassa ei voi syntyä kestävää rauhaa ilman Venäjän siunausta maan valitsemalle ulkopoliittiselle linjalle. Nyt on kysymys siitä, kuinka tiukasti Putin haluaa pitää kiinni Ukrainasta. Riittääkö kompromissina pelkkä vaarattomuus vai vaatiiko Euraasian unionin rakentaminen Ukrainan kiinnittämistä lujasti äiti Venäjän kylkeen.

Valko-Venäjähän on malliesimerkki tiukasti kytketystä liittolaisesta. Se sitoutumus on tehty Lukashenkan diktatuurin kanssa. Ennemmin todennäköisesti kuin myöhemmin tämä hallinto joutuu lujille ja myös kaatuu. Samoin käynee Transnistrialle, Abhasialle, Etelä-Ossetialle ja muille enemmän tai vähemmän keinotekoisille miniaatyri"valtioille" Venäjän raja-alueilla. Tosin näiden alueiden liittäminen osaksi Venäjää on tietysti myös vaihtoehto vakiinnuttaa tilanne väkisin. Rajojen siirtäminen olisi hankalaa, mutta Euraasian unioni antaa mahdollisuuden sulauttaa reuna-alueita ja -valtioita takaisin Venäjään muodollisesti vähemmän hälyä herättävällä tavalla.

Omilla painotuksillaan myös Armenia ja Azerbaidžan ovat pyrkineet "suomalaiseen" malliin, jossa hyvät suhteet Venäjään yhdistetään taloudelliseen ja vähän poliittiseenkin integraatioon länteen. Näitä maita ei uutisissa ole näkynyt, joka lienee jonkinlainen indikaattori valitun linjan toimivuudelle. Räyhäkämmin asemansa ovat ottaneet pienet Viro ja Georgia, jotka eivät ole väistäneet nokkapokkaa Venäjän kanssa.

Venäjän on nyt puntaroitava haluaako se mieluummin naapurikseen epäsopuisia ja epävakaita maita vai vakaampia, mutta riippumattomampia. Kauhistuttava, muttei ikävä kyllä täysin epärealistinen, ajatuskulku on, että Syyria, Ukraina, aiemmin mainitut raja-alueet  ja tarpeen tullen joku muukin maa on jonkinlainen Venäjän ylläpitämä palava barrikadi. Sillä barrikadilla padotaan lännen vaikutusvallan etenemistä.

Epävakaus on tällä hetkelä Putinille ja hänen pyrkimyksilleen etu. Venäjän hallinnon autoritäärisyyden mahdollistama nopea päätöksenteko- ja toimintatapa yhdistettynä kovaotteisuuteen on kriisien yhteydessä toimivampi kuin lännen eripuraisuus ja hitaus. Vakaassa kehityksessä taas lännen sitoutuminen ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioon ja vapaaseen markkinatalouteen ovat houkuttelevampia. Joka tapauksessa Venäjän valitsema linja on häikäilemätön ja kertoo sen edelleen toimivan kylmän sodan nollasummapelin pohjalta.

Jos antaa ajatuksen liittää vähän vapaammin ja pidemmälle, niin Ukrainan tilanteessa voisi olla ituja uudenlaisen reunavaltiopolitiikan synnylle. Toki se vaatii Venäjän hyväksynnän, mutta pitkällä tähtäimellä heitäkin voisi houkuttaa jos läntinen raja olisi yhtä suomea. Läntisiä arvoja kunnioittavia markkinatalouksia, jotka ymmärtävät riittävästi Venäjän näkökulmia. Ketteränä ja sotilaallisesti liittoutumattomana esimerkkimaana Suomella olisi tällasessa kehityskulussa automaattisesti tärkeä asema.