Pääsisikö Suomi Natoon?

Näyttää siltä, että eduskuntavaalikamppailun loppumetreillä saatiin kuin saatiinkin ulko- ja turvallisuuspoliittinen säie vaalikeskusteluun. Antti Rinteen lausunto siitä, ettei Suomi välttämättä pääsisi Naton jäseneksi halutessaankaan, pitää sinällään paikkansa. Rinteen esittämä syy on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin arvaamattomuus ja sekin on mitä suurimmassa määrin paikkansa pitävä arvio. Se, kuinka viisasta tällaista on johtavan poliitikon ja todennäköisen seuraavan pääministerin sanoa ääneen, on sitten toinen asia. Henkistä yliotetta työmarkkinaneuvotteluihin hakevan ay-pomon ja pienen maan pääministerin kv-politiikan lähestymistavat ovat kuitenkin aika erilaisia. Eivätkä Trumpin ailahtelevuus ja Nato-vastaisuus myöskään ole mitenkään suuria salaisuuksia. Mutta jos tälle linajlle lähdetään, niin tokihan haluaisin kuulla yhtä suorapuheiset arviot Rinteeltä Putinista ja Jinpingistä.

Eikä Trump ole todellakaan ainoa este Suomen mahdolliselle Nato-jäsenyydelle. Suurin ja varmin este ovat kansalaisten tunnot asiassa. Jäsenyyden kannatus on pysynyt vakaasti alhaisella tasolla. Nato edellyttää jäsenmaiksi pyrkiviltä kansan enemmistön tukea jäsenyydelle. Yleensä tämän osoittamiseen on riittänyt parlamentaarisen enemmistön tuki, mutta myös kansanäänestyksiä on käytetty asiassa. Suomessakin poliittinen johto on sitoutunut kansanäänestykseen, vaikka kiihtyneen informaatiovaikuttamisen ja maailmalla nähdyn vaalihäirinnän jälkeen into siihen on paljon vähäisempi.

Selvää on, että Venäjälle Suomen Nato-jäsenyys on äärimmäisen vastenmielinen asia. Tätä on viestitty idästä hyvin johdonmukaisesti koko tämä vuosikymmen. Tämän hallituskauden alussa ilmestynyt, ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemä Nato-selvitys kuvaa hyvin voimallisesti, miten merkittävä poliittinen tappio Suomen Nato-jäsenyys olisi Venäjälle. Nato-jäsenyyden ydinkysymys onkin ollut Suomen näkökulmasta Venäjän suhtautuminen siihen. Venäjän suhtautumisen takia enemmistö kansalaisista mieltää Nato-jäsenyyden vahingolliseksi Suomen turvallisuudelle. Toki vastustukseen on sekoittunut myös muita motiiiveja, kuten puolueettomuuden kaipuu, Amerikka-viha ja ylipäätään integraatio-vastaisuus. Myös ydinaseiden merkitys Naton strategian keskiössä on monelle hankala paikka hyväksyä.

Nato tekee isot päätöksensä konsensus-periaatteella, eli yksikään jäsenmaa ei saa vastustaa. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös uusien jäsenten ottamista. Arvoituksellisia maita juuri nyt ovat Venäjää lähentynyt Turkki ja vastahankaan monissa asioissa asettunut Unkari.

Sinällään Nato on avannut oviaan vuoden 2014 jälkeen monin tavoin. Montenegro  liittyi juuri jäseneksi ja ensi vuonna vuorossa on Pohjois-Makedonia. Kummankin maan kohdalla Venäjä on pyrkinyt estämään jäsenyyden. Montenegrossa oli venäläisten organisoima vallankaappausyritys.  Pohjois-Makedonian jäsenyys pyrittiin estämään lahjomalla kreikkalaisia poliitikkoja estämään maiden välinen nimisopu, joka oli edellytys jäsenyyden etenemiselle.

Naton aiempaa avoimempi suhtautuminen näkyy myös siinä, että kumppanuuksia erityisesti Suomen ja Ruotsin kanssa on syvennetty jatkuvasti. Jo pitkään on sanottu, että yhteistyö on niin syvää kuin se on mahdollista ilman jäsenyyttä, mutta niin vain on aina löytynyt uusia tapoja syventää yhteistyötä. Ennenkuulumattomasti on väläytelty julkisessa keskustelussa (Naton ulkopuolelta) jopa kollektiivisen puolustuksen ulottamista Suomeen ja Ruotsiin.

Se mitä Suomi sitten toisi puolustusliittoon, on asian toinen puoli. Ensinnäkin Suomella on Euroopan mittakaavassa hyvin suuret asevoimat. Miehistöä ja rautaa on paljon. Suomi säilytti kyvyn aluepuolustukseen ja asevelvollisuuden, kun moni maa niistä tyynempinä aikoina luopui. Lisäksi suomalaisilla on poikkeuksellisen korkea valmius puolustaa maataan aseellisesti. Tämä ei ole lainkaan merkityksetön asia arvioitaessa maan aseellista puolustautumiskykyä.

Kysyttäessä halukkuutta lähteä sotaan oman maan puolesta, oli suomalaisilla korkein prosentti.

Lähde: Brilliant maps

Natolle Suomi toisi suhteessa Venäjän paljon lisää yhteistä rajaa. Tätä esitellään lähinnä heikkoutena Suomen Nato-jäsenyyden kannalta, mutta käytännössä tilanne lienee päinvastainen. Jos Suomi pystyy kriisitilanteessa hoitamaan oman tonttinsa, jonka oletuksen varaan Suomi on myös varustautunut, tarkoittaa se Venäjälle voimien levittämistä tälle pitkälle rajalle.  Jos Suomi olisi osa Natoa, niin Baltian maiden puolustaminen olisi myös paljon helpompaa. Sotilaallisesti Suomi on myös pitkän ja läheisen kumppanuuden myötä rakentanut järjestelmänsä sellaisiksi, että ne ovat hyvin helposti kytkettävissä Naton erilaisiin järjestelmiin. Yhteiset harjoitukset ovat entisestään parantaneet teknisiä valmiuksia toimia yhdessä.

Mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä  on Suomelle ollut viime vuosina jo sinällään yhdenlainen turvallisuusjärjestely. On vaikea nähdä mitään hyötyä siitä, että tämän mahdollisuuden onnistumisen todennäköisyyttä ainakaan omin toimin pienennetään. Joka tapauksessa normiksi muodostunut juupaseipästely on saanut hieman syvyyttä ja täytyy toivoa, että keskustelu jatkuu myös vaalien jälkeen. Silloin sillä on myös paremmat mahdollisuudet olla maltillista ja asiapohjaista. Mutta  ihan joka tapauksessa on Suomelle eduksi pitää Nato-jäsenyyden mahdollisuutta mahdollisimman hyvinvoivana.

Bäckman on vihdoin onnistunut

Johan Bäckman on viime vuodet omistautunut ajamaan Venäjän valtion asioita Suomessa ja muualla maailmassa. Bäckman on älykäs, taitava ja erittäin manipulatiivinen henkilö. Häntä pidetään pellenä, mutta sitä hän ei tosiaankaan ole, vaikka ehkä niin joskus käyttäytyykin.

Aiemmin Bäckman ilmoitti olevansa RISIn edustaja profiileissaan, mutta ne maininnant hävisivät noin vuosi sitten.

Hän on toiminut, ja todennäköisesti toimii edelleen, suoraan Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISI-ajatuspajan pohjoismaiden edustajana,  ollen aktiivinen ainakin myös Ruotsissa. RISIä johtaa tällä hetkellä Mihail Fradkov, maan entinen pääministeri ja Venäjän ulkomaantiedustelun johtaja. Ylipäätään RISIä pidetään Venäjän ulkomaantiedustelun osana. Arviot sen painoarvosta vaihtelevat, mutta joka tapauksessa se on Venäjän valtion elin.

Bäckman on kiertänyt vuosia Venäjää kertomassa medioissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, miten Suomessa sorretaan venäläisiä, miten epädemokraattinen maa Suomi on ja kaikkea muuta vastaavaa. Johan Bäckman on käynyt myös Syyriassa ja Libanonissa jakamassa ”Palmyran vapauttajien kunniamerkkiä” paikallisille poliitikoille ja sotilaille.

Nyt Bäckman on pystynyt synnyttämään Venäjän etuja ajavan verkoston. Ei hän tietenkään yksin ole sitä tehnyt, mutta hän on keskeinen henkilö siinä, miten erilaiset nykyistä yhteiskuntajärjestelmää vastustavat tahot ovat kietoutuneet yhteen. Tämä verkosto on paljolti Johan Bäckmanin kutoma ja uskon hänen esimiestensä Moskovassa olevan hyvin tyytyväisiä nyt saavutettuun tilanteeseen. Tämä verkosto ei siis ole mikään käskysuhteinen organisaatio, vaan kaikki ovat mukana omista syistään. Toimintaa voisi luonnehtia poliittiseksi liittolaisuudeksi, jossa erilaisten tavoitteiden ja motiivien kautta on päädytty yhteen. Siinä päätymisessä Bäckman on ollut epäilemättä aktiivisesti mukana.

Kaksi verkoston avainhenkilöä ovat Paavo Värynen ja Ilja Janitskin. Jälkimmäisen eduskuntavaaliehdokkuudesta ilmoittaessaan Väyrynen lausui, että Janitskin on mainettaan parempi mies, jota on kohdeltu kaltoin, ja että hän on yksi liikkeen "tähtiehdokkaista”. Hän on siis sitoutunut paitsi ehdokkaaseen, myös hänen tarinaansa. Osa sitä tarinaa on myös Johan Bäckman.

Moskovassa toimiva asianajaja Jon Hellevig on aiemmin ollut Bäckmanin lojaali liittolainen, mutta nyt näyttää syntyneen välirikko.

Bäckmanin ja Janitskinin suhde ulottuu ilmeisesti ainakin reilun parin vuoden taakse. Kun Suomen poliisi sai vihdoin pakoilleen Janitskinin vastaamaan syytteisiin, käynnisti Bäckman Venäjälle ja kansainväliselle yhteisölle suunnatun kampanjan, jossa väitettiin Janitskinin olevan poliittisesti vainottu toimittaja. Bäckman kävi myös Pietarissa luennoimassa miten Suomessa vainotaan MV-lehteä ja sen vetäjää Ilja Janitskinia. MV-lehti julkaisi ison jutun luennosta ja Janitskin jakoi sen VKontakten profiilissaan.

Bäckman kävi Janitskinin luona Andorrassa, jonne tämä oli paennut Suomen viranomaisten luovutuspyyntöä. Ilja Janitskin ja Johan Bäckman tuomittiin viime kesänä käräjäoikeudessa raastuvanoikeudessa yhdessä, muun muassa toimittajaan kohdistuneesta vihakampanjasta. Toimittajan käsitteli työssään Venäjän informaatiovaikuttamista ja valikoitui kohteeksi sen takia. Oikeuden päätöksen mukaan kyseessä oli suunnitelmallinen, pitkäkestoinen ja monin tavoin piittaamaton rikossarja. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli menee hovioikeuteen.

Suomen kansa ensin -puolueen Marco De Wit haastattelee Bäckmania oikeudenkäynnin aikaan oikeustalolla. De Wit kävi muuten Bäckmanin ja Putkosen vieraana Donetskin alueella. 

Kun raastuvanoikeuden käräjäoikeuden käsittely lähestyi, niin samaan aikaan skenen mediat häivyttivät tarmokkaasti Bäckmanin Venäjä-yhteyksiä. MV-lehteä silloin vetänyt Juha Korhonen teki YouTube-haastattelun, jossa heidän käymästään keskustelusta käy ilmi, että Bäckman ei liity Venäjään oikeastaan mitenkään.

Tämä Bäckmanin uittaminen sisään maahanmuuttovastaiseen maisemaan on nyt niin pitkällä, että hän on jo melkeinpä yksi omista. Ja niin hän onkin, ainakin siinä mielessä, että Bäckman ja muut Venäjän asialla olevat keskittyivät jo kesällä 2015 maahanmuuttovastaiseen retoriikkaan, joka alkoi upota kunnolla seuraavan syksyn pakolaiskriisin myötä. Joka tapauksessa aiemmin naurun ja pilkan kohteena ollut Johan Bäckman on nyt ihan oikeasti mukana pienessä, mutta näkyvässä pelissä.

Väyrysellä ja Bäckmanilla ei näytä suoria suhteita olevan. Jo Kansalaispuoiueen aikana Väyrynen kuitenkin rekrytoi puolueen asiantuntijajäseniksi nipun Venäjän asiaa ajavia, myös Bäckmania lähellä olevia. Nyt Väyrynen on päässyt Janitskin-yhteytensä myötä myös MV-lehteen ja saa tiedotteensa julki siellä. Näin hän on päässyt vaatimaan muun muassa uusien torjuntahävittäjien ostamatta jättämistä. Vaikka MV-lehden suurimman suosion päivät ovat ohi, niin sillä on edelleen vaikutusvaltaa maahanmuuttovastaisissa ja rasistisissa piireissä. Sen linja on ollut Venäjä-myönteinen ja nähdyn pohjalta linja tullee vahvistumaan. MV:n tähtäimessä lisäys: on heikentää ja purkaa kaikkinaista länsi-integraatiota, niin poliittista, taloudellista kuin sotilaallistakin.

Väyrysen ja MV:n mielestä uusia torjuntahävittäjiä ei tarvitsisi hankkia.

Seitsemän tähden liikkeen ehdokaslistalta löytyy henkilöitä, jotka ovat tuttuja Bäckmanin aiemmista projekteista ja erilaisten ääriajatusten esittäjinä sosiaalisessa mediassa. Jouko Piho on profetioita ja lopunaikoja voimakkaasti esillä pitävä uskonnollinen kiihkoilija. Listalta löytyy myös Finnsanity-blogin pitäjä Arhi Kuittinen, jonka ajattelusta ja ilmaisusta en ymmärrä juuri muuta kuin mielipiteiden kiihkeyden. 

Kokonaisuutena näyttää siltä, että Seitsemän tähden liike voi olla se Kremlille myönteinen puolue, jota Suomeen ei ole vielä tähän mennessä saatu.

Bäckman kustansi venäläisen professorin Igor Panarinin kirjoittaman kirjan, jonka julkaisun yhteydessä hänen solmimansa verkosto on hyvin näkyvillä. On varmasti täysin selvää jokaiselle tilaisuuteen osallistuvalle puhujalle, mitä asiaa tilaisuudessa ajetaan. Siksi voi hyvällä syyllä heidän olettaa suhtautuvan Bäckmanin toimintaan ja tavoitteisiin Venäjän hyväksi myönteisesti. Kukin voi itse tarkistaa tallenteesta, jonka muuten on tehnyt Reformi-liikkeen kansanedustajaehdokas Panu Huuhtanen, mitä tilaisuudessa puhuttiin.

Pirkko Turpeinen-Saari puhui otsikolla ”Miten NATO on muuttanut ja muuttaa Suomea”. Turpeinen-Saari on taustaltaan vasemmistolainen, entinen SKDL:n ja ja sittemmin lähinnä vähemmistökommunistien muodostaman Demokraattisen vaihtoehdon kansanedustaja. Nyt hän on Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaana ja istui kolmantena pöydässä, kun Janitskinin eduskuntavaaliehdokkuus julkistettiin. Viime aikoina hänen aviomiehensä, journalisti ja kirjailija Mauno Saari, on myös aktivoitunut poliittisesti. Kumpikin heistä on tuttu hahmo muun muassa valemedia Vastavalkeassa.

Venäläis-suomalainen ystävyysseuran Rufin vetäjä Daria Skippari-Smirnov puhui tilaisuudessa aiheenaan ”Venäläisten oikeudet ja informaatiosota”. Rufi on tiukan putinistinen järjestö, joka toimii yhteistyössä Venäjän suurlähetystön kanssa. Se järjestää muun muassa Kuolemattomien rykmentin marssin Helsingissä. RuFi on läheisessä yhteistyössä Suomi-Donetsk-yhdistyksen kanssa. Ne pitävät muun muassa yhteiset pikkujoulut, jonne kokoontuu vuosittain kirjava joukko Venäjän asian omakseen tuntevia. RuFi tuki presidentinvaaleissa Paavo Väyrystä ja järjesti Trumpin ja Putinin vierailun aikana heille tukimielenosoituksen, jossa puhui mm. Junes Lokka.

Ekman näkee itsensä nimenomaan vaikuttajana, joka pyrkii ajamaan poliittisia päämääriään.

Jarmo Ekman on hieman vaikeammin määriteltävä hahmo, mutta kuten hänen puheensa otsikko ”Vaalivaikuttaminen - suomalaisen syvän valtion sota äänestäjiä vastaan” kertoo, ovat salaliittoteoriat hänelle tärkeitä. Ekman työskenteli aikoinaan Luhanskissa Janus Putkoselle ja on useaan otteeseen käynyt vallatulla alueella Donbassissa. Sittemmin hän on keskittynyt salaliitteorioiden levittämiseen muun muassa omassa blogissaan. Hän on viime aikoina pitänyt esillä erityisesti QAnon-salaliittoteoriaa, kirjoittaen siitä muun muassa MV-lehteen. Ylipäätään QAnon-väki on voimakkaasti aktivoitunut viime aikoina ja hakee selvästi jalansijaa vaihtoehtoisempiin näkemyksiin uskovien keskuudessa. Ekman on myös Kristallipuolueen (vaaliliitosssa IPUn kanssa)  kansanedustajaehdokkaana Pirkanmaalla

Juha Korhonen on valemedioiden sarjayrittäjä. Ensin oli NykySuomi, sitten MV-lehti ja nykyisin Nettiuutiset. Hän puhui aiheenaan ”Valtamedian valheet ja vapaiden medioiden mustamaalaaminen”. Päätellen Korhosen aikaisen MV:n ja nykyisen Nettiuutisten sisällöstä, on hänen yhteistyönsä Bäckmanin kanssa hyvin toimivaa ja läheistä. Tosin Nettiiutisten toimivin osa lienee nettiradio, uusia tekstisisältöjä ei juuri ole.

On siis nähtävissä, miten Bäckman on onnistunut rakentamaan toimivat yhteydet ja mobilisoimaan tarvittaessa hyvin erilaisia tahoja tukemaan omaa toimintaansa. Näin tasavallan presidentin julkisesti nollaama ”eräs dosentti” on saanut ihan oikeasti jotain aikaiseksi.

Bäckmanin toimet ovat hänen asemansa takia selvästi nimenomaan Venäjän ohjaamaa toimintaa ja siksi kaikki hänen verkostonsa ovat tahallaan tai tahattomasti osa Venäjän valtion vaikuttamistoimintaa Suomessa. Kukaan ei voi enää Suomessa vedota siihen, ettei ymmärtäisi mikä Bäckman on miehiään. Mutta kuten näkyy, liittolaisia on löytynyt ja kun pää on nyt isommin auki, saa nähdä mitä tapahtuu.

P.S. Ole hyvä :)

Venäläinen raha demokratiaa syövyttämässä

Kuva: Anna Frodesiak / WikiPedia

Ranskalainen äärioikeistopuolue Kansallinen rintama sai melkein kymmenen miljoonan euron lainan Venäjältä presidentinvaalikampanjointiin. Lainan myöntänyt pankki on sittemmin suljettu ja lainan myöhemmät vaiheet ovat olleet lievästi sanottuna sekavia.

Arron Banks laittoi miljoonia Leave-kampanjaan brexit-kansanäänestyksessä. Parhaillaan tutkitaan tulivatko ne rahat oikeastaan Venäjällä tehdyistä kaivoskaupoista. Banks sai myös yhdessä Leave-kampanjan kanssa sakot rikottuaan vaalilakeja yhdistäessään yrityksen tietoja vaalikampanjointiin.  Leave-kampanajan keskeinen poliittinen hahmo, Nigel Farage, on noussut esille myös erikoissyyttäjä Muellerin tutkimuksissa Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kiinteistöbisnekset hankkivat vuosia lainansa venäläisistä pankeista, koska eivät saaneet muualta. Venäläisillä raharikkailla on myös huomattavia omistuksia Trumpin kiinteistöissä. On pidetty myös hyvin mahdollisena, että rahanpesu nousee esiin Trumpiin nyt kohdistuvissa tutkimuksissa.

Italian varapääministeri Matteo Salvinin on nyt julkaistujen tietojen mukaan ainakin yrittänyt ohjata miljoonia dollareita Venäjän valtiolta öljykauppojen kautta oman puolueensa EU-vaalikampanjaan.

Venäjä on pitkään rakentanut tiiviitä yhteyksiä läntisen Euroopan äärioikeistolaisiin puolueisiin. Ei niiden nousu yksin Venäjän syytä ole todellakaan, mutta se on tukenut itseellen myonteisiä toimijoita, jotka heikentävät EU:ta. Palkinnoksi tästä työstä on esimerkiksi odotettavissa entistä suurempi EU-vastainen europarlamenttiryhmä vaalien jälkeen ja muutama EU-vastainen komissaarikin. Varsinkin jos nämä psytyvät yhteistyöhön, ne voivat heikentää EU:n muutenkin huonossa tilanteessa olevaa yhtenäisyyttä ja toimintakykyä merkittävästi lisää.

Venäjän nykyinen suurlähettiläs Suomessa, Pavel Kuznetsov, oli aiemmin suurlähettiläänä Slovakiassa. Nyt kolmatta kertaa Suomessa diplomaattina  palvelevan Kuznetsovin taustaksi arvellaan KGB:ta, joka sittemmin muutti nimensä Neuvostoliiton romahtamisen myötä FSB:ksi.

Kesältä 2014 on peräisin mielenkiintoinen haastattelu, jonka Kuznetsov antoi äärioikeiston Zem a Vek -lehdelle. Lehti hyökkää muun muassa läntisiä arvoja, juutalaisia, seksuaalivähemmistöjä, Yhdysvaltoja ja globalisaatiota vastaan. Haastattelussa hän oli pettynyt siihen, että Venäjälle suopeita puolueita tuettiin enää vain poliittisesti, muttei niinkään taloudellisesti. Hän tosin uskoi, että Venäjä tulee palaamaan vanhaan käytäntöön eli tarjoamaan taloudellista tukea liittolaisilleen.

Slovakian komennuksen jälkeen Kuznetsov työskenteli vuosina 2014-2017 Venäjän Ulkoasiainministeriön pääsihteeristön päällikkönä. On hyvin oletettavaa, että tuollaisessa asemassa olisi mahdollisuus ajaa eteenpäin niitä ajatuksia, joita hän oli Venäjän ulkopolitiikan tekotavoista esitellyt. Yhtä oletettavaa on, että hän nykyisessä toimessaan pyrkii samaan.

Edellä esitettyjen esimerkkien valossa on selvää, että Venäjä käyttää pimeää rahaa hyväkseen ostaakseen ja tukeakseen ystäviä ja vaikutusvaltaa. Maan korruptoitunut rakenne mahdollistaa tämän, sillä taloudellinen valta on tiukasti alistettu poliittiselle vallalle. Korruptio yrittää luikerrella myös länteen, esimerkkeinä Danske Bankin valtava rahanpesu ja Lontooseen kertyneet valtavat määrät venäläistä rahaa, joka pyrkii peseytymään siellä parhaansa mukaan.

Lupa rikastua tulee Kremlistä ja sen luvan pitäminen voimassa edellyttää osallistumista yhteisiin valtapoliittisiin ponnistuksiin. Tämän takia niin suuri osa Venäjän elinkeinoelämän kermaa on joutunut lännen pakotelistoille, koska he ovat osallistuneet muun muassa Krimin valtaukseen ja miehittämiseen, hyökkäykseen Ukrainaa vastaan ja vaalihäirintään lännessä.

Venäjä käyttää vaikuttamistoiminnassan hyväksi länsimaisen demokratian piirteitä. Se itse tukahduttaa sananvapauden, mutta käyttää sitä hyväkseen lännessä saadakseen valheensa kuuluville. Se yllyttää kansanryhmiä vaatimaan poliittisten vapauksien avulla itsenäisyyttä, mutta on itse kieltänyt laissaan separatismin. Venäjä ylipäätään vaatii itseään kohdeltavan lakien ja määräysten mukaan, mutta itse toimii haluamallaan tavalla, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

Yksi hyväksikäytettävä lännen piirre on yksityisomaisuuden suoja. Omistusta vastaan on melkeinpä mahdotonta käydä ja taloudellinen tulos on arjessa usein se ylin rationaliteetti. Tämän tietävät paitsi venäläiset, myös kiinalaiset. Mutta jos se raha syövyttää demokratiaamme ja oikeusvaltiotamme, niin sitä vastaan on pystyvä toimimaan.

Yksi tapa on niin sanottu Magnitski-laki. Nimensä se on saanut vankilassa tapetulta kirjanpitäjä Sergei Magnitskilta. Magnitski-lait määräisivät matkustuskieltoja ja omaisuuden jäädyttämisiä ihmisoikeuksien loukkaajille. Puuttuminen rikkojien ulkomaisiin varoihin ja heidän matkusteluunsa on tehokas tapa aiheuttaa seurauksia ihmisoikeuksia rikkoville tahoille. Tämä ei siis koske vain Venäjää, vaan vaikkapa toimittajia murhannutta ja feministejä kiduttanutta Saudi-Arabiaa. Magnitski-lain säätämistä EU:n tasolla ovat jo aiemmin vaatineet joukko europarlamentaarikkoja, joukossa Petri Sarvamaa (kok/EPP).

Magnitski-laki on voimassa Kanadassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Virossa.  Lain hyväksymisen jälkeen Kanada asetti pakotteet kolmellekymmenelle venäläiselle, yhdeksälletoista venezuelalaiselle (ml. presidentti  Maduro) ja kolmelle eteläsudanilaiselle henkilölle.

Yksin laki ei kuitenkaan auta. Raha ei itsessään ole hyvä tai paha, mutta sitä voi käyttää kumpaankin. Loppujen lopuksi kysymys on monista pienistä ratkaisuista, joita itse kukin teemme omissa toimissamme.

Digitaalisen Suomen puolustamisesta

Kuva: Free World Photo Files VIII Stock Photo

Koko Suomen alueen puolustaminen on lähtökohta maanpuolustuksessa. Se ei tarkoita sitä, että rajojen kohdille kaivetaan taisteluhaudat, joihin pureudutaan. Se tarkoittaa sitä, että rajan ylittäjä kokee aina vastarintaa, tuli rajan yli mistä tahansa. Maantieteellisesti tämä on helppo käsittää, mutta digitalisoituminen on lisännyt elinympäristöömme uuden ulottuvuuden. Digitaalinen ulottuvuus on ihan samalla tavalla olennainen osa elinympäristöämme ja elämäntapaamme kuin tiet, rakennukset ja instituutiot.

Olennainen osa maanpuolustusta on aina myös kriittisen infrastruktuurin suojelu. Kriittinen infrastruktuuri tarkoittaa rakenteita, jotka ovat edellytys yhteiskunnan toimimiselle. Yhä keskeisempi osa näitä rakenteita ovat yhteydet ja verkot, joiden avulla digitaalinen tieto liikkuu ja säilyy. Kriittinen informaatioinfrastruktuuri (tästä eteenpäin yleensä KII) määritellään Suomen kyberturvallisuusstrategiassa, että sillä ”tarkoitetaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tietojärjestelmien perustana olevia rakenteita ja toimintoja, joiden tehtävänä on sähköisessä muodossa olevan informaation (tiedon) lähettäminen, siirto, vastaanotto, varastointi tai muu käsittely.”

Kansallinen riskiarvio 2018 naulaa, että "Digitaalisten palveluiden ja järjestelmien luotettavuuden, tietoturvallisuuden ja tietosuojan merkitys korostuukin yhä merkittävämmin yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan varmistamisessa." Sama riskiarvio myös nostaa esiin keskinäisriippuvaisen maailman luonteen: "Digitaalisten palveluiden toimivuus on myös vahvasti riippuvaista toimivista kansainvälisistä yhteyksistä. Monet tietotekniset palvelut ovat riippuvaisia ulkomaisista palvelinkeskuksista. Näin koko yhteiskunta on riippuvainen kansainvälisistä tietoliikenneyhteyksistä ja sen infrastruktuurista."

Viime vuonna ilmestyi valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tilaama raportti "Suomen kyberturvallisuuden nykytila, tavoitetila ja tarvittavat toimenpiteet tavoitetilan saavuttamiseksi" ja sen mukaan "riippuvuus infromaatioteknologiasta kasvaa edelleen ja siihen liittyvän huoltovarmuuden kanssa tehdään paljon työtä. Kuitenkin sääntely- ja vaikuttamismahdollisuudet valuvat kansallisten toimien ulottumattomiin, koska kriittinen verkkoinfrastruktuuri on enenevässä määrin ulkomaalaisomisteisilla toimijoilla. Lisäksi yrityskentässä on edelleen puutteita riskienhallinnassa ja kyvykkyydessä ottaa käyttöön olemassa olevia turvallisuusratkaisuja ja -toimintatapoja."

Samassa raportissa kritisoidaan myös vahvasti sitä, ettei Suomessa ole määritelty omavaraisuutta KII:n kohdalla. Käytännössä ohjelmistopåuolella ja erilaissa alustoissa on yhdysvaltalaisilla tuotteilla määräävä asema. Edes eurooppalaisella, saatikka suomalaisella tasolla ei ole tarjolla juurikaan vaihtoehtoja otettavaksi käyttöön.

Vielä suurempaa kritiikkiä saa osakseen johtamisen puutteet: "(nykyisen) Mallin heikkoutena on epävarma kyky reagoida riittävän nopeasti laajamittaiseen kyberhyökkäykseen tai häiriötilanteeseen sekä tuottaa alati muuttuviin kyberuhkiin varautumisen kannalta välttämätöntä ennakoivaa strategista analyysitietoa. Nykyistä johtamisrakennetta ei voi pitää varautumisen yhteensovittamisen, strategisten tavoitteiden tunnistamisen tai kansallisen kyberturvallisuusidentiteetin vahvistamisen kannalta optimaalisena. Nykymalli ei ohjaa riittävästi hallinnonalojen, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kyberturvallisuusvarautumista eikä muodosta riittävän keskitettyä strategista analysointikykyä tilannetietoisuuden tuottamisen tueksi. Kyberturvallisuuden kansallisen omavaraisuuden tunnistaminen ja kehittäminen jäävät nykymallissa puutteelliseksi. Kansainvälisissä vertailuissa korostunut kyberturvallisuuden strategisen johtamisen läheisen yhteyden tarpeellisuus poliittiseen päätöksentekoon ei näyttäydy selkeänä."

Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirasto (ENISA) nostaa vuosiraportissaan esiin huolen erilaisten bottiverkkojen hyökkäyskyvyn kehittymisestä. Tämä tekee puolustautumisesta entistä hankalampaa, koska hyökkäykset ovat nopeampia ja massiivisempia.

Koska kyberulottuvuuden uhat muiden hybridiuhkien tapaan yritetään pitää matalana uhkakokemuksena ja ettei suurempia tai dramaattisempia toimia tohdita poliittisten syiden tai juridisten esteiden takia käynnistää, on yksityisten yritysten tai jopa osaajien kytkeminen osaksi kyberpuolustusta hankala tehtävä. Toki valtio voi aina ostaa yrityksiltä palveluja. Silloin saatetaan joissain tilanteessa käytännössä siirtyä rajusti kasvavan kaupallisen sotilaspalvelualan puolelle. Juridisesti tällainen tilanne on nykyisen lainsäädännön pohjalta vähintäänkin epäselvä. Epäselvyyttä lisää, että vastassakin saattaa olla jonkin valtiollisen toimijan rekrytoima yksityinen yritys. Ylipäätään tässä hybridivaikuttamisen kokonaisuudessa myös laki ja sen noudattaminen voivat olla yksi tapa luoda painetta tai jopa hyökätä.

Vastikään ilmestyneessä Ruotuväen haastattelussa nosti kenraaliluutnantti ja Puolustusvoimain strategiapäällikkö Kim Jäämeri puolustusvoimien toimintakyvyn parantamisessa esiin kolme uutta kokonaisuutta: digitalisaation ja datan uuden käytön, avaruuden suorituskyvyt ja autonomiset laitteet "Joudumme valmistautumaan siihen, että digitalisaatio tuo tilannekuvan muodostamiseen ja tilanteen arvioimiseen piirteitä, joita ei vielä tunneta. Datan uusi käyttö, koneoppiminen ja tekoälysovellukset voivat tuoda suorituskykyhyppyjä, joissa pääsemme hyvän loikan eteenpäin. Mutta ympäristössä voi myös tapahtua vastaava muutos, johon meidän on reagoitava nopeasti, ettei jäädä jälkeen."

Suojelupoliisin vuoden 2018 kansallisen turvallisuuden katsauksessa lausutaan, että "Valtiolliset toimijat ovat entistä valmiimpia käyttämään pitkällekin meneviä vaikuttamistoiminnan keinoja. Suomeen kohdistuvia vaikuttamiskeinoja ovat tai saattaisivat olla esimerkiksi informaatiokampanjat, poliittinen painostus, rajavakauden horjuttaminen, taloudellisen vaikutusvallan kasvattaminen ja talouselämän kielteisten ilmiöiden hyväksikäyttö sekä infrastruktuurihankkeiden kautta vaikuttaminen samoin kuin kyberoperaatiot ja sotilaallinen voimannäyttö." Supon arvion mukaan valtiollisten toimijoiden valmius käyttää voimakkaitakin vaikuttamiskeinoja tavoitteidensa edistämiseen säilyy korkeana.

Kuvaavaa kyberhyökkäyksen potentiaalisesta vaarallisuudesta on se, että NATO rinnastaa jäsenmaahansa kohdistuneen kyberhyökkäyksen aseelliseen hyökkäykseen ja katsoo sen olevan kykenevä laukaisemaan kollektiivisen puolustuksen artikla 5:n.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen tuoreessa uhka-arviossa on ensimmäisenä globaaleista uhista mainittu kyberin kautta tapahtuvat vahingonteko. Yhdysvallat katsoo Kiinan, Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean uhkaavan sen ja liittolaistensa kyberturvallisuutta. Uhiksi mainotaan tietojen varastaminen, kansalaisiin kohdistuva informaatiovaikuttaminen ja kriittisen infrastruktuurin häirintä.

Jos nämä edellä mainitut asiat vetää yhteen niin:

1. Kriittinen informaatioinfrastruktuuri on elintärkeä osa yhteiskuntaa
2. KII on sidoksissa kansainvälisiin rakenteisiin
3. Merkittävä osa KII:sta on yksityisen sektorin hallussa ja siellä turvallisuus ei välttämättä ole ensisijainen asia
4. Aseellinen maanpuolustus nojaa yhä enemmän digitaaliseen ulottuvuuteen.
5. Riski hyökkäyksestä kriittisen informaatioinfrastruktuurin kimppuun on olemassa
6. Hyökkäysteknologiat kehittyvät jatkuvasti ja nopeasti
7. Kellään Suomessa ei tällä ole riittävää kykyä ja ymmärrystä johtaa KII:n puolustamista laajemman hyökkäyksen tapahtuessa.


Merkittävin uhka Suomelle tässäkin suhteessa on Venäjä. Se toteutti Pronssisoturi-kiistan yhteydessä ensimmäisen valtiollisen kyberhyökkäyksen toista valtiota vastaan. Ukrainaa vastaan käymässään näännytyssodassa Venäjä on käyttänyt myös tuhoisia kyberhyökkäyksiä mm. sähkönjakelun lamauttaen. Ylipäätään Venäjää vastaan on esitetty lukuisia syytöksiä erilaisista verkkohyökkäyksistä.

Tunnetuimpia Venäjän verkkohyökkäyksistä on Venäjän sotilastiedustelun suorittama demokraattisen puolueen sähköpostien hakkerointi ja niiden vuotaminen vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin 2016. Myös erilaiset kansainväliset järjestöt, kuten kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW, Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ja Maailman antidopingtoimisto Wada ovat joutuneet Venäjän hakkerointiyritysten kohteiksi. Myös Suomen ulkoministeriö on joutunut venäläisten hakkeroimaksi.

Koska Venäjä käyttää todistetusti hyvin laajalti verkkohyökkäyksiä, voi sen omasta suojautumisesta päätellä, minkä se katsoo kokemustensa perusteella tarvittavaksi suojaksi. Keinot eivät ole välttämättä tuotavissa suoraan, sillä Venäjällä valtion kyky pakottaa yrityksiä ja ihmisiä toimimaan on ihan eri luokkaa kuin länsimaisissa oikeusvaltioissa. Lähtökohta joka tapauksessa on, että Venäjä näkee itsensä myös kyberulottuvuudessa piiritetyksi linnakkeeksi. Tätä kuvaa erinomaisesti se, että voimassaoleva laki edellyttää operaattoreilta Venäjän sisäisen verkon toimimista myös siinä tapauksessa, että sillä ei olisi yhteyttä internetiin. Tätä irrottamista aiotaan kokeilla  lähitulevaisuudessa. Venäjällä yritykset ovat myös velvollisia asentamaan itse laitteiston, jolla FSB pystyy tarkkailemaan tietoliikennettä verkkohyökkäyksien varalta. Lain säätämminen ja voimaan saaminen kesti 11 vuotta. Tämä johtui osin itse haasteen valtavuudesta ja monimutkaisuudesta ja toisaalta elinkeinoelämän vastarinnasta.

Venäjän valtio haluaa myös taata viranomaisille vapaan pääsyn lukemaan sisältöjä. VKontakte vaihtoi omistajaa, koska ei alkuperäinen ei halunnut päästää valtiota järjestelmään. Pikaviestipalvelu Telegram koki myös kovia. Verkon anpnyymi käyttö halutaan myös estää.

Kuten on nähtävissä, niin verkon vapaus, yksityisomaisuuden suoja ja perusoikeudet ovat asioita, jotka estävät toimimasta samoin kuin Venäjä. Joka tapauksessa Suomen olisi pystyttävä luomaan keinoja vahvistaa kriittisen informaatioinfrastruktuurinsa kykyä kestää hyökkäyksiä. Kuten maanpuolustuksessa yleensäkin, heikkous vetää hyökkäyksiä puoleensa ja siksikin vahvistaminen kannattaa.

Kyseessä on iso poliittinen, organisatorinen ja juridinen haaste, jota ei ratkaista hetkessä. Mutta työ pitää käynnistää heti. Siksi toivon ja uskon, että seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa kriittisen informaatioinfrastruktuurin suojaamisen kehittämien saisi maininnan ja sitä kautta tarpeelliset resurssit. Luvassa on mittava urakka, jossa on sovitettava yhteen teknologiaa, toimintatapoja, liiketoimintaa, juridiikkaa ja turvallisuusnäkökulmaa. Projektin vetäjien on ansaittava luottamus hyvin laajalti sekä pystyttävä yhdistämään hyvin erilaisia näkökulmia yhteen.

Kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden rakentamisessa tehty työ on avuksi tässä ja myös EU:n suunnasta voi olla mahdollista saada institutionaalista tukea työhön. Tämä tilanne kun ei tosiaankaan koske vain meitä.

Kriittinen informaatioinfrastruktuuri on olennainen osa tämän päivän Suomea ja suomalaisten arkea. Siksi se tarvitsee ja ansaitsee puolustuksensa.

Vieraskynä: Tähtiliikkeen liepeillä kaikuvat Kremlin kellot

Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaat astuivat esiin rytinällä.

Ensimmäiset 70 nimeä kirvoittivat Marko-Oskari Lehtosen ansiokkaan jutun Paavo Väyrysen puolueen olemattomasta ehdokkaasta. Helsinkiläinen sisällöntuottaja Börje Börgelsson kohdisti hetkessä koko maan mediahuomion itseensä. Sen sijaan muita Tähtiliikkeen ehdokkaita puitiin lähinnä alueellisissa lehdissä ilmoitusluonteisina uutisina.

Oli kyseessä sitten pila tai puolueen julkisuustemppu, Börgelssonin hakemus paljasti jotain olennaista Väyrysen kannattajakunnasta. ”Olen koko ikäni ollut Paavon kannattaja ja jos hän ei voi pelastaa Suomea globalisteilta ja kommunisteilta, ei kukaan voi,” Börgelsson kuvaili hakemuksessaan. Samanlaiset teemat toistuvat todellisten ehdokkaiden sosiaalisen median tileillä.

Verkkosivullaan Seitsemän tähden liike kuvailee ehdokkaitaan seuraavasti:

”Ehdokkaaksi valitut ovat sitoutuneet ajamaan Tähtiliikkeen keskeisiä tavoitteita eli

1. puolustamaan Suomen itsenäisyyttä vastustamalla hallitsematonta globalisaatiota ja Euroopan ylikansallista yhdentymistä,
2. puolustamaan Suomen puolueettomuutta vastustamalla Suomen sotilaallista liittoutumista sekä suoran Nato-jäsenyyden kautta että kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi,
3. kannattamaan hallittua siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa,
4. taistelemaan köyhyyden poistamiseksi ja tasa-arvon toteuttamiseksi kaikkialla,
5. vahvistamaan sekä maaseudun ja maakuntien elinvoimaa että suurkaupunkien asukkaiden hyvinvointia vastustamalla keskittävää metropolipolitiikkaa.”

Näiden tavoitteiden täyttäminen onnistuu useilta ehdokkailta helposti. Itse kiinnitin ensiksi huomioni Kauko Kallioniemeen. Kallioniemi on radioamatööri ja mukana esimerkiksi Pasi Komsin Pispalan Radiossa. Kaksikko muodosti myös Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry:n hallituksen yhdessä Johan Bäckmanin kanssa.

Kirjoitin näistä radiokanavista Voima-lehden artikkelissa, joka käsitteli vasemmistotaustaisten poliitikkojen toimintaa Venäjää myötäilevissä vastamedioissa. Samassa artikkelissa Tiina Heikkilä käsitteli Vastavalkea-verkkomediaa ja nosti esiin sinne kirjoittavan Kimmo Kaution. Myös Kautio kuuluu Tähtiliikkeen ehdokkaisiin.

Ehdokaslistan nimistä kansalaisaktivisti Kaija Olin-Arvola toimi aiemmin Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä. Tässä blogissa on aikaisemmin esitetty hänen lausuntojaan, kuten kirje Jussi Niinistölle. Tuolloin hän kirjoitti ”Moro! Jussi Niinistö! Pane itse vati päähäsi ja lähde tapettavaksi, kun niin mieli tekee. Minun lapsiani ei ole tehty tykinruuaksi.”

Pykälää aggressiivisemmin kirjoittaa mikkeliläinen Jari Roivas vk.com-profiilissaan. Hänen mukaansa raiskaavat pakolaiset ”pitäisi hirttää” ja ”Roistovaltio Ukraina” on syyllinen ongelmiinsa eikä Suomen tai EU:n pitäisi tukea maata. Roivas vaatii russofobian lopettamista ja Suomen Venäjä-suhteiden parantamista. Nämä aiheet ovat osa hänen vaalikampanjaansa. Yhdeksäs maaliskuuta hän juhlisti profiilissaan Venäjän Voiton päivää.

Epäilyjä Venäjään kohdistuvasta mustamaalauksesta herättelee myös Ilkka Luoma. Tuoreessa blogikirjoituksessaan hän esimerkiksi esittää väitteen siitä, että Helsingin Sanomat mustamaalaa Venäjää. Tämä johtuu Luoman mukaan siitä, että ”tunnetusti HS on voimakas Naton sotakoneen kannattaja.”

Tähtiliikkeen ehdokkaiden teksteissä väitetään länsivaltojen lietsovan tahallaan sotaa. Venäjän osallisuutta Krimin sotaan vähätellään tai se sivuutetaan kokonaan. Tämä retoriikka toistuu Risto Suvannon Rauhanmaa-sivustolla.

Erään Ukrainan sotaa käsittelevän tekstinsä Suvanto aloittaa runollisesti: ”Oligarkit taistelivat ahneuden tanssiaisissa rahasta ja vallasta Ukrainassa 2014. Sen seurauksena Eurooppa militarisoituu ja USA:n lentokoneet lentelevät Suomen ilmatilassa kuin kotonaan. Ja me tuhlaamme rahamme aseisiin, koska pelkäämme Venäjää.”

Toisaalla Suvanto siteeraa totuutta etsiessään Donetskissa työskennelleen propagandisti Janus Putkosen päivitystä Alexander Zakharchenkon kuolemasta. Samaan aikaan hän kritisoi kärkkäästi Suomen ”sotaleikkejä.”

Joidenkin ehdokkaiden profiileissa löytyy myös viitteitä salaliittoteorioihin uskomisesta. Esimerkiksi Homeopaatti Marjo Paananen jakaa Facebook-sivullaan uutista, johon hän viittaa kemikaalivanoina. Paananen kuuluu myös useisiin rokotuskriittisiin ja kemikaalivanoja vastustaviin ryhmiin.

Sami Vehmas taasen jakaa vastamedian, kuten MV:n ja Vastavalkean tekstejä. Joukossa on myös MH17- ja MN17- tutkintoja koskevia epäileviä päivityksiä. Vehmaan Facebook-seinällä on esillä Pirkko Turpeinen-Saaren pohdinta siitä, ketä Natsi-Saksan johtajaa Jussi Niinistö muistuttaa eniten. Teksti on peräisin ryhmästä Venäläiset eivät ole minun vihollisiani.

Akseli Erkkilän blogissa todetaan Helsingin Sanomien harjoittavan hybridivaikuttamista ja epäillään Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin kohdistuvaa Venäjä-tutkintaa. ”Josko kyseessä onkin saada aikaan tilanne, jossa Trumpin olisi pakko todistaa suhtautuvansa Venäjään vihamielisesti? Naurettavaahan on ajatella, että Yhdysvaltain kalliit ja valtavat presidentinvaalit ratkeaisivat venäläisillä resursseilla.”

Useiden ehdokkaiden Facebook-kavereissa toistuvat samat tutut nimet. Aiemmin mainittu Johan Bäckman, Janus Putkonen milloin itsenään, milloin Ivan Putkov -profiilillaan, ja Jarmo Ekman. Kaikki kolme tunnetaan työskentelystään Donetskin ”kansantasavallan” ja Venäjän hyväksi.

Sosiaalisen median ystävyyssuhteet Venäjän alaisuudessa työskenteleviin tahoihin yltävät Tähtiliikkeen johtoportaaseen saakka. Puoluesihteeri Seppo Hauta-aho on sekä Bäckmanin että Putkosen molempien profiilien Facebook-kaveri.

Profiilikuvassaan neonkeltaiseen rakennusliiviin sonnustautunut Hauta-aho jakaa sivullaan Russia Todayn livelähetyksiä keltaliivien mellakoista. Kun venäläishävittäjät saapuivat joulukuussa Krimille, Hauta-aho kommentoi ”Sauli ja kumppanit ovat rakentaneet tilanteen, jossa Suomi on samankaltaisessa tilanteessa kuin Ukraina...”

Eräs Hauta-ahon viimeksi lisätyistä Facebook-kavereista on Jarmo Ekman. Hän ilmoittaa profiilissaan vitsikkäästi olevansa ”Informaatio-, hybridi- ja vaalivaikuttamiskoordinaattori Suomen 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa at Росси́я - Российская Федерация - Russia.”

Näiden hahmojen ja Börgelssonin tapauksen perusteella Tähtiliikkeen ehdokkaaksi pääsee kuka tahansa ulosannista ja taustoista riippumatta. Yhteiset viholliset yhdistävät.

Petri Jääskeläinen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja