Trumpin suomalaisen kannatuksen anatomiaa

Donald Trump on Yhdysvaltain presidentti, jonka maan kansalaiset valitsivat johtajakseen. Siinä asemassa oleva ihminen kuitenkin herättää voimakkaita tunteita kaikkialla maailmassa, koska Yhdysvallat koskettaa käytännössä kaikkien maailman ihmisten elämää tavalla tai toisella. Siksi on hyvin yleistä, että myös muiden maiden kansalaisilla on mielipide Yhdysvaltain presidentistä. Trumpista varsinkin.

Suomessa Trumpin kannattajia on vähemmän. Siksikin on hyvin kiinnostavaa, mikä saa ihmiset uskomaan tähän ristiriitaiseen hahmoon, jonka tekemiset eivät juurikaan kehuja kerää. Kritiikin, asiallisen ja asiattoman, vuo virtaa vuolaana. Tai ehkä juuri siksi hän myös viehättää; hän niin sanotusti haistattaa pitkät tehdessään mitä tahtoo. Kyytiä saavat poliittiset vastustajat, media, tiedustelupalvelut, oikeuslaitos, liittovaltion virkakoneisto, ulkomaat ja niin edelleen. Trump on omalla tavallaan osa sitä protestia, joka näkyy länsimaissa populististisina poliittisina liikkeinä, ääriajattelun nousuna ja jota Venäjä hyödyntää järjestelmällisesti länttä heikentääkseen.

Trumpia kannattavissa ryhmissä näkyy myös heijastuksena Trumpin vaalikampanjan olemus ja teemat. Se näyttäisi vetovan samoihin ryhmiin kuin Yhdysvalloissa. Trumpin kampanja ei muuten todellakaan ollut niin tempoileva ja sattumanvarainen kuin miltä se näytti. Taustalla oli sosiaaliseen median big dataan pohjautuva järjestelmä,  joka syötti kampanjalle tietoa mitä piti sanoa kelle ja missä. Sen vaikutus on siis ulottunut selvästi tänne asti. Paradoksaalisesti tämä on juuri sitä globalisaatiota, jota monet Trumpin kannattajat kovin vastustavat. Tosin Trumpin kannattamiseen liittyy paradokseja muutenkin valtavasti.

Trump käyttää erilaisia voimakkaita, ideologisia kiinnityskohtia taitavasti hyväkseen. Siksi vasemmistolaiset kapitalismikriitikot ylistävät republikaanista miljardööriä, joka on täyttänyt hallituksensa investointipankkiireilla ja muilla raharikkailla. Kovan linjan kristityt tukevat liberaalia, kolmatta kertaa naimisissa olevaa tekopyhää irstailijaa. Valtaeliittiä demokratian estämisestä epäilevät populistit tukevat Trumpia, joka yrittää kaikin keinoin kiertää ja välttää demokraattisen päätöksenteon vaikutuksia omaan tekemiseensä.

Kukin Trumpia kannattava fraktio on valmis olemaan edes ajattelematta Trumpin itselleen vieraita näkemyksiä saadakseen sen oman tärkeän asiansa edistymään. Tämä selittää myös sen, miksei Trumpin tarvitse olla sanoissaan koherentti, vaan hän voi yhdelle porukalle sanoa ensin yhtä ja toiselle sitten ihan vastakkaista. Ulkopuolelta tämä vaikuttaa järjettömältä, mutta se toimii. Donald Trump on nyt maailman mahtavimman valtion presidentti ja tekee mitä tahtoo.

Oheinen luokittelu ei tietenkään pysty kuvaamaan ihmiskunnan henkisen monimuotoisuuden loputtomuutta lähellekään täydellisesti, mutta antaa tuo kehystä ymmärtää ilmiötä.

Populistit

He uskovat Trumpin tyyliin tehdä isoja ja ennen kuulumattomia ratkaisuja. Heille Trump on taitava kansan tuntojen tulkki, joka myös muuttaa isot puheet teoiksi. Yksi populismin perinteisiä kritiikin aiheita on ollut, että poliitikot eivät tee mitä lupaavat. Tämä onkin ihan perusteltua siinä mielessä, että vähänkään räväkämmät lupaukset jäävät yleensä realismin ja kompromissien jalkoihin. Trump on tosiaan ryhtynyt toteuttamaan asioita joista puhui, vaikka valinnan jälkeen moni piti niitä katteettomiksi jäävinä kampanjapuheina. Yleinen odotus oli, että nyt kun kampanja on ohi, Trump ”rauhoittuu”. Niin ei ole käynyt.

Ulkoministeri ja populismin teorian ja käytännön mestari Timo Soini osaa arvostaa ja ymmärtää Trumpin peliliikkeitä. Ulkoministerinä erinomaisesti pärjännyt Soini voikin itse asiassa olla juuri oikea mies oikeassa tehtävässä, kun Yhdysvaltoihin syvästi kiinnittynyt Suomi pyrkii pärjäämään hankalassa tilanteessa.

Arvokonservatiivit

Moni Trumpin äänestäjistä Yhdysvalloissa ei juurikaan perustanut Trumpista henkilökohtaisesti, mutta he äänestivät häntä omien ajatustensa puolustajana. Trump on jo toteuttanut ja toteuttamassa lisää abortinvastaisia toimia. Tämä on hyvin merkittävä asia monelle Trumpia kannattavalle. Myös Ylipäätään Trump on monille vastaisku yhä vapaamielisemmälle ja kirjavammalle maailmalle, joka aidosti ahdistaa ja tuntuu väärältä.

Leo Meller kertoo Patmoksen blogissa Trumpin herättämistä tunnoista.

Äärioikeistolaiset ja rasistit

Yhdysvalloissa Trumpin takaa löytyy muun muassa Kux Klux Klan ja muita äärioikeistolaisia ja rasistisia suuntauksia. Trumpin päästrategi Steve Bannon, jonka hän nimitti myös Kansalliseen turvallisuusneuvostoon, on yhdysvaltalaisen äärioikeiston uuden suuntauksen alt-rightin kärkinimi. Siksikin äärioikeistolaisesti ja rasistisesti ajattelevat uskovat Trumpiin.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kokee Truumpin kanssa vahvaa yhteenkuuluvuutta ainakin sen suhteen, ketkä heitä kumpaakin vastustavat.

Rajat kiinni- ja vastaavissa ryhmissä nivelletään Trumpin kritiikki yleiseen epäuskoon journalistista mediaa kohtaan. He tuntuvat ottaneen Trumpin omakseen paitsi Meksikon muurin, median haukkumisen ja maahantulokiellon takia, myös yhteisten vastustajien takia.

Trumpin poliittinen retoriikka vetoaa.

Ilja Janitskin on vankkumaton Trumpin kannattaja ja hakee hänestä innoitusta ja uskoa omaan presidentinvaalikampanjaansa. Janitskin siis aikoo saada tukijoineen kasaan tarvittavat 20 000 kannattajakorttia, joiden avulla hän pääsisi viralliseksi presidenttiehdokkaaksi.

Johan Bäckman on työnantajansa Venäjän valtion etujen väsymätön ajaja ja yksi hänen lempiaiheistaan viime aikoina on ollut Ilja Janitskinin presidentinvaalikampanjan tukeminen ainakin näin sanallisesti.

Poliittiset marginaalit

Trumpin vaalilause oli ”Drain the swamp”, jonka voisi suomentaa myös ”Rötösherrat kiikkiin”. Trump lupasi kaataa Washingtonin eliitin ja tämä on vedonnut monenlaisiaan marginaaleihin kaikissa kuviteltavissa olevissa poliittisissa suunnissa. Mielenkiintoista on, miten Trumpin kannatuksessa esille puskevat myös täällä Suomessa erilaiset salaliittoteoriat liittyen Clintoniin ja muihin liberaaleihin. Nyrkkisääntönä näyttää olevan, että jos et luota systeemin, pidät Trumpia mahdollisuutena. Osansa tämän kannattajaryhmän synnyssä meillä lienee myös globalisoituneessa mediaympäristössä syntynyt yhdysvaltalaisten salaliittoteoriasivustojen vaikutusvaltaisuus vaihtoehtoisten faktojen maailmassa.

Hillary Clintonia vastaan suunnattu kiihotus, jota tuli runsaasti sekä Yhdysvaltain sisältä että Venäjältä, on vaikuttanut myös suomalaisiin. 

Uusin tulokas maailman valtaeliitin kuvauksiin Illuminatin ja reptiliaanien jälkeen on pedofiilikultti. Sinällään nämä salaliittoteoriat heijastavat hyvin sitä, mikä paha maailmassa näyttää juuri nyt kaikkein pahimmalta.

Trump itse pti esillä pitkään aktiivisesti Obaman syntymämaahan liittyvää birther-salaliittoa. Sen avulla hän sai epäilemättä osan suosisotaan salaliittopiireissä. Nyt nämä porukat auttavat tuottamaan ja levittämään salaliittoteorioita hänen puolestaan. Yksi viimeisimmistä on tässä Sanden Räyhäblogissa toistettu väite siitä, että ISIS olisi Yhdysvaltain hallinnon tekosia.

Mitähän miettivät nyt he, ketkä kyynisesti julistivat ennen  vaaleja, että Trump ja Clinton ovat ihan yhtä huonoja. Jotkut toki ovat näin edelleen lujasti sitä mieltä, että Hillary Clinton olisi ollut huonompi valinta.

Monien hyvin vaihtoehtoisten poliittisten näkemysten omaajilla on suuret odotukset Trumpin muutosvoiman suhteen. Tässä, kenties hieman humoristisesti, Trumpin valtaanousuun liitetään toive ilmateitse tapahtuvan mielenhallinnan lopettamisesta. Kyseessä on siis salaliittoteoria reittilentokoneiden levittämistä kemikaaleista. 

Putinistit

Suomessa Trumpia kannattavat myös putinistit, kärjessä herra Johan Bäckman. Heidän suhtautumisensa kumpuaa luonnollisesti Kremlin suhtautumisesta. Ainakin toistaiseksi Trump on heidän suosikkinsa ja asiaan kuuluu myös vahva usko siihen, että Putin ja Trump pääsevät hyvään sopimukseen. Hyvä tarkoittaa siis Venäjän etujen mukaista sopimusta. Trumpin suhtautuminen Putiniin tapaan hallita ainakin on perin ymmärtäväinen.
Trumpin takana olevien äärioikeistolaisten puolelta löytyy myös hyvin mielenkiintoisia yhteyksiä Venäjän nationalistiseen kenttään. Äärinationalistinen ideologi Alexander Dugin haastatteli viime vuoden puolella salaliittoteoriota täynnä olevan, äärioikeistolaisen Infowars-sivuston luojaa Alex Jonesia. Syvä kunnioitus näytti olevan molemminpuolista. Äärioikeistolainen aktivisti, joka vetää Californian separatistista liikettä, asuu nykyään Venäjällä ja johtaa sieltä toimintaa. Ylipäätään alt-right -liikkeellä ja Venäjällä on lukuisia poliittisia yhteyksiä.
Epäilen tosin,  että maailman putinistien rakkaus Trumpiin voi lakastua nopeastikin, jos presidenteillä menevät sukset ristiin.

Venäjän valtion palveluksessa oleva Herra Johan Bäckman on jo pitkään esittäytynyt Trumpin kannattajaksi.

Usko näiden kahden presidentin toimivaan yhteyteen ja sen synnyttämän muutoksen hyvyyteen on vahva.

Trumpin nationalistinen, kansallisvaltiovetoinen ajattelu on hyvin saman suuntaista kuin Putinin Venäjän vetämä linja.

Kaksoiskansalaisuuskohun ulottuvuuksia

Koko rähäkkä alkoi siitä, kun YLE julkaisu tammikuun viimeisenä päivänä uutisen,  jossa kertoi, että ”Puolustusvoimat ei ole jäänyt odottamaan lakimuutosta, vaan on ottanut käyttöön omat säännöt ja toimintatavat Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisia kohtaan.” Uutinen kertoi myös, että ”Puolustusvoimat teki muutamia kuukausia sitten turvallisuusselvityksen henkilölle, jonka piti käyttää työssään Puolustusvoimien tietojärjestelmää, jossa on henkilökuntaa koskevia tietoja. Turvallisuusselvityksessä paljastui työntekijän Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisuus. Tämän jälkeen häntä ei päästetty työtehtävään, joka oli hänelle jo aiemmin suunniteltu.”

Sen lisäksi ”Yle sai nähtäväksi Puolustusvoimien hiljattain antaman salaisen ohjeistuksen, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavien varusmiesten koulutusta muutetaan. Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisia ei enää kouluteta sellaisiin tehtäviin, joissa heillä on mahdollisuus päästä käsiksi turvallisuuden kannalta merkittävään tietoon.” Yle kertoi myös, että ”Yksittäisten tapausten lisäksi Puolustusvoimissa on Ylen saamien tietojen mukaan alettu rajoittaa varusmiespalvelukseen tulevien Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisten toimintaa.”

Tämä oli siis se mitä kerrottiin. Ja kuten niin usein tällaisissa, se alkuperäinen uutinen tahtoo unohtua mekastuksen alkaessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö riensi ensin kieltämään koko asian ja lisäsi vielä, että ”Tässä voi olla kyse informaatio-operaatiosta, jolla syötetään tarkoituksella virheellistä tietoa varteenotettavan median kautta.” Hieman myöhemmin hän kuitenkin kertoi, että kyseistä asiaa koskeva lainsäädäntöhanke on tosiaan vireillä. Lisäksi Niinistö myöhemmin yltyi kritisoimaan Yleä hyvin kovasanaisesti siitä, että Venäjällä uutinen herättää kielteisiä reaktioita: ”Ylen kirjoittelu on pakko saada muuttumaan, sen on pakko ottaa toinen ääni kellossa. Ei tällä tavalla voi jatkaa.” Hän myös vaatii Yleltä anteeksipyyntöä asiasta. Niinistön erityisavustaja Petteri Leino nimitti Yleä Twitterissä valemediaksi.

Myös muut perussuomalaiset ovat ottaneet kovan linjan ja kritisoineet kovasanaisesti Yleä. Ylen Riikka Venäläinen kertoo lähteestä: ”Meillä on lähde Puolustusvoimissa, Venäläinen muistuttaa. Hän kuvaa lähdettä luotettavaksi ja merkittävässä asemassa olevaksi.” Venäläinen on myös kertonut, että Yle pitää tiukasti kiinni lähdesuojasta. Perussuomalaiset ovat jo käyttäneet tässä yhteydessä sanoja myyrä ja trolli. Kumpikaan ei tosin sovi tähän tapaukseen, ellei kyseessä sitten tosiaan ole viholliseksi katsotun tahon vakooja (myyrä) tai ärsyttämisellä ja muulla häiriköinnillä keskustelua häiritsevä ihminen (trolli). Apajille on myös ilmestynyt epämääräinen markkinointimedia, https://uutissuora.fi/uutiset/yle-levitti-salaisuuksia/ joka hysterisoi myyrä-teemaa.

Puolustusvoimat on vaatinut Yleltä oikaisua, koska siellä ei heidän mukaansa ole sellaista ohjetta,  josta Yle uutisessaan kertoo. Puolustusvoimat myös korostaa toimivansa aina lain mukaan.


Muutamia näkökulmia tilanteeseen


Kaksoiskansalaisuus Venäjän näkökulmasta

Venäjä edellyttää kaksoiskansalaisilta paitsi rekisteröitymistä, myös kaikkia Venäjän kansalaista koskevien velvollisuuksien noudattamista. Tämä koskee viranomaisten ohjeita ja määräyksiä, myös turvallisuusviranomaisten. Ulkomaan kansalainen sen sijaan ei voi saada Venäjän kansalaisuutta luopumatta edellisestä kansalaisuudestaan. Sen sijaan Venäjän kansalainen ei menetä kansalaisuuttaan ottaessaan jonkun toisen maan kansalaisuuden.

Kaksoiskansalaisuus ihmisen näkökulmasta

Toinen kansalaisuus on yksilölle aina lisää mahdollisuuksia. Venäjältä, varsinkin rajan läheltä  kotoisin olevat ihmiset pitävät yleensä kahta passia hyvin tarpeellisena. Venäjän passilla pääsee helposti Venäjälle ja Suomen passilla muualle. Kaksoiskansalaisuudessa voi olla kysymys vanhempien lähisukulaisten hoitamisesta tai omaisuudesta Venäjällä. Venäjän kansalaisuus on maan lakien kannalta hyvin iso asia. Siksi kaksoiskansalaisuus on ihan käytännössäkin usein tärkeä asia ihmisen elämässä.

Mikä paperi oli kyseessä

Yle kertoo nähneensä ohjeen, Puolustusvoimat kieltää sellaista heillä olevan. Ehkä kyseessä on puolustusministeriön paperi. Tai että se ei ole ohje, vaan vasta esitys tai luonnos sellaiseksi. Juridinen erottelu tai jopa saivartelu antavat paljon mahdollisuuksia tiukan suomalaisen hallintotavan takia. Aina voi kysyä myös, että kuvasiko lähde Ylen näkemän paperin luonteen oikein. Tai kuvasiko Yle paperia oikein. Tiedustelutiedosta on tuttua se pääsääntö, että tieto paljastaa paljon siitä, mistä ja miten se on saatu. Siksi voi hyvinkin olla mahdollista, että ensin lähde ja sitten vielä Yle ovat häivyttäneet uutisoinnissaan periaatteessa hyvin olennaisia asioita, jotka olisivat paljastaneet liikaa lähteestä. Mutta jotka olisivat olleet tärkeitä.

Motiivit ohjeeseen

Voi myös toki olla, että tämä ohje on laadinnassa tai ollut tulossa voimaan. Silloin sen taustalta löytyisi syitä, miksi tällainen päätös on tehty. Voi olla, että on saatu tiedustelutietoa, joka kertoo rajauksen välttämättömyydestä. Tai sitten Ruotsi on syvenevän puolustusyhteistyön takia halunnut tällaista rajausta. Tai ehkä paine rajaukseen on tullut Naton puolelta. Puolustusvoimien lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö edellyttää todennäköisesti tällaisia varotoimia myös Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavia kohtaan. Taustalla isona kuvana siis tietysti tietysti Venäjän aggressiivinen ja häikäilemätön tapa käyttää hyväkseen kaikki mahdolliset vivut omaksi hyväkseen.

Puolustusministerin toiminta

Puolustusministeri Niinistö on ennenkin toiminut median kanssa tavoilla, jotka ovat herättäneet kummastusta. Niin nytkin. Reservinkieltäytymispuheillaan hän asetti PV:n arvoperustaisen kiistelyn kohteksi. Nyt hän haluaa ehdottomasti ja totaalisesti jyrätä Ylen. Kun tällainen asia viedään tuolle tasolle, niin kamppailusta ei kukaan selviä ilman vahinkoja. Niinistö ja puoluekumppaninsa ovat toki osoittaneet usein, etteivät kunnioita journalismia tai lähdesuojaa. Tottakai Ylen kuuluu tehdä uutinen merkittävästä asiasta, jonka se saa tietonsa ja tottakai sen kuuluu suojata lähteensä. Nämä ovat länsimaisen, vapaan median perusasioita. Virheitä tekevä media ei ole valemedia, eikä tässä ole vielä virhettä osoitettu.
Jos puolustusministeri syyttää Yleä maan edun vastaisesta toiminnasta, niin kyllä hän saa myös katsoa peiliin. Hankalia asioita kannattaa joskus hoitaa jämäkästi vain kulisseissa, ei aina kannattajakunnan hurraa-huutoja hakien.

Median mielenkiinto asiaan

Turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiat ovat nyt ihmisistä mielenkiintoisia ja siksi media haluaa niitä käsitellä. Niissä on nyt ulottuvuuksia, jotka värisyttävät ja ne myös jakavat ihmisiä voimakkaammin. Nyt tehdään myös isoja, ennenkuulumattomia ratkaisuja esimerkiksi lainsäädännössä. Kun yhdistetään median mielenkiinto ja aiheiden jakavuus, syntyy kasvava todennäköisyys sille, että tietoja vuodetaan medioihin. Näillä vuodoilla pyritään yleensä vaikuttamaan vuodetun asian kehittymiseen. Vastaavia juttuja jostakin oikeasti tai liioittelun avulla kuohuttavasta on nähty viime aikoina silloin tällöin.
Samaan aikaan on tosiaan käynnissä informaatiosota meitä vastaan. En näillä näytöillä usko tämän olevan alunperin osa sitä, mutta kyllä tämä mukaan heti otettiin. Suomalaisia yhteiskunnallisia instituutioita vastaan on käynnissä hyökkäys. Yle on varsinkin ollut pitkään sellaisen hyökkäyksen kohteena sen tärkeyden takia. Puolustusvoimat on tietysti samassa asemassa, mutta se on instituutiona niin erilainen, että sen nakertaminen on hankalampaa.
Ei ole vaikeaa ennustaa, että erilaiset kohut ja vastaavat tulevat olemaan osa keskustelua myös tulevaisuudessa. Siksi Suomelle ja suomalaisille elintärkeiden organisaatioiden on opittava viestimään nopeasti ja tarkasti, minimoiden vahingot. Nyt on liian usein nähty sitä, että esiteltyjen ongelmien lisäksi on luotu vielä niitä setvittäessä joukko uusia. Journalistien tehtävänä on edelleen kaivaa esiin asioita ja julkistaa niitä. Siinä työssä on oltava entistä huolellisempi ja perusteellisempi, joka tietysti on hankalampaa vähentyneiden resurssien ja koventuneen uutiskilpailun takia. Kaikilla on opittavaa.

Saa nähdä, miten tapahtumat etenevät tässä tapauksessa.

Kremlin kellonsoittajat Väyrynen, Packalén ja Harkimo

Hyvin yksimielisesti ollaan jo sitä mieltä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan voimakkaasti länsimaiden ja myös Suomen sisällä yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja poliittiseen keskusteluun. Periaatetasolla tämä onkin helppo myöntää. Silloin on tapana viitata herra Johan Bäckmaniin, ikäänkuin hän olisi suurin piirtein ainoa Venäjän informaatiovaikuttamisen kanava Suomessa. Näin ei suinkaan ole. Vastikään julkaistut raportit informaatiovaikuttamisesta Tsekissä ja Ruotsissa kertovat karua kieltään. Saksassa varoitetaan kovin sanoin Venäjän puuttumisesta vaalikamppailuun.

Suomessa itänaapuri on toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut suorastaan luonnolliseksi katsottu osa sisäpolitiikkaa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suosio oli edellytys politiikassa menestymiselle, oli kyseessä sitten poliitikko tai puolue. Läheiset suhteet naapurimaan diplomaattiseen ja poliittiseen koneistoon ovat olleet välttämättömyys. Moni sidottiin aikoinaan tiukemminkin sitein eri sosialistimaiden tiedustelupalvelujen toimesta edistämään itäblokin etuja. Luultavasti näitä siteitä on viime vuosina jälleen kiristetty. Neuvostoliiiton kaaduttua ja Suomen liityttyä Eurooppan unioniin tilanne muuttui. Ensinnäkin Venäjä kääntyi heikkoudessaan sisäänpäin ja Suomi suuntautui länteen. Nyt Venäjä on tyytymätön valta, joka ajaa aggressivisesti kaikin keinoin etujaan. Tämä koskee taas myös suomalaista sisäpolitiikkaa.

Olen tähän nostanut kolme valtakunnantason poliitikkoa, joiden katson omilla tavoillaan ja omista lähtökohdistaan ajavan Venäjän asiaa Suomen sisäpolitiikassa. Eivät he kaikesta ole Venäjän ja Putinin kanssa samaa mieltä, mutta kuitenkin he selkeästi edistävät niitä asioita suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotka ovat Kremlille hyödyksi. Tämä ei tarkoita, että he olisivat Kremlin palveluksessa tai edes ajattelisivat toimivansa Putinin politiikan edistämiseksi. He kaikki varmasti uskovat olevansa isänmaallisia suomalaisia, jotka tekevät parhaansa isänmaansa eteen. Isänmaallisuus ei vaan ole mikään suoja virhearvioita vastaan. Vapaassa maassa saa olla vapaasti mieltä asioista.


Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen

Väyrynen edustaa Venäjä-myönteisyydessään pitkää linjaa, sillä hän on toiminut itänaapurin kanssa lähes puoli vuosisataa. Neuvostoliiton aikana hänen suhteensa Kremliin olivat läheiset, eikä hän epäröinyt käyttää Moskovaa poliittisten pyrkimystensä tukena. Tunnetuin tapaus on tohtorien taistelun eli Virolaisen ja Karjalaisen kamppailu keskustan presidenttiehdokkuudesta vuonna 1981. Väyrysen juonittelut Viktor Vladimirovin kanssa tulivat julki 1989, mutta Väyrynen välttyi syytteiltä tapauksessa.

Kun Juha Sipilä teki hallitusta muodostaessaan sen, mihin kukaan aiemmista keskustan puheenjohtajista ei ollut kyennyt eli sulkemaan Väyrysen tien valtaan, oli Väyrysen etsittävä uusia reittejä pystyäkseen vaikuttamaan ”Suomen, Euroopan unionin ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.” Kansalaispuolue on yhden miehen show, sillä jo säännöt takaavat sen, että Väyrysellä on ehdoton valta. Yksin ei puoluetta pyöritetä ja puolueen olemuksesta kertovat paljon sen hallituksen koostumus, että sen omana erikoisuutena olevat asiantuntijajäsenet. Hallitukseen kuuluu Sakari Lindén, joka toimii myös Suomalaisuuden liiton toiminnanjohtajana. Lindén on tunnettu hahmo putinistisissa medioissa koti- ja ulkomailla. Perussuomalaisen taustan omaava Lindén on mm. osallistunut puolueen ajatuspajan Suomen Perustan Venäjä-julkaisuun geopolitiikkaa korostavalla puheenvuorollaan.

Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenet ovat hyvin erikoinen joukko. Mukana on melkoisia mielipiteitä ilmastonmuutosdenialismista äärioikeistolaisuuden kautta salaliittoteorioihin. Ehkä erikoisin hahmo joukossa on Donetskissa, Janus Putkosen johdolla Venäjän tukemien kapinallisten hyväksi työskentelevä  Jarmo Ekman. Sen lisäksi, että hän on Ukrainaa vastaan sotaa käyvän organisaation palveluksessa, hän edustaa kauniisti sanottuna hyvin erikoisia näkemyksiä. Väyrynen itse ei näe tässä mitään ongelmaa.

Mielenkiintoinen tapaus oli se, että Johan Bäckman tuntui olevan jo 25.1. kovin varma Väyrysen aikeista perustaa puolue, vaikka Väyrynen tuli asian kanssa julkisuuteen vasta 4.3. Tosin Väyrysen blogikirjoitus tuolta tammikuun 25. päivältä antaa kyllä ihan hyvän pohjan tehdä myös tuo arvaus puolueen perustamisesta. Kyseessä saattoi siis olla Venäjän presidentinhallinnon alaisessa ”tutkimuslaitoksessa” palveluksessa olevan ammattimaisen hämmentäjän halu sekoittaa tilannetta tai sitten Bäckmanilla oli jotain kautta tietoa hankkeesta, joka väkisinkin oli tuossa vaiheessa jo pitkälle muotoiltu.

Kansalaispuolueen ulkopoliittinen ohjelma esittää käytännössä paluuta kylmän sodan aikaiseen asetelmaan, jossa ”Suomen tulee selkiinnyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, joka ei uhkaa muiden maiden turvallisuutta.” Sotilaallinen liittoutuminen on muuhunkin läntiseen integraatioon vihamielisesti suhtautuvalle Väyryselle se kaikkein pahin asia.  Väyrynen on syyttänyt ruotsalaisten Nato-kantojen muutoksista ”aktivoituneita trollitehtaita” Luonnollisestikaan hän ei ole tätä syytöstä konkretisoinut missään. Väite vaikuttaakin Venäjä-trollien tyypilliseltä, perusteettomalta mustamaalaukselta. Hämmentävää tässä on, että sen esittää valtiomiesluokan poliitikko.

Väyrysen näkemys Ukrainan tapahtumista on nimellisistä protesteista huolimatta myötäillyt Venäjän esittämiä näkemyksiä. Hän on myös esittänyt tilanteeseen ratkaisuja, jotka käytännössä antaisivat Venäjälle poliittisien ja juridisen siunauksen sen asevoimien luomalle tilanteelle.


Kansanedustaja Tom Packalén

Packalén toistaa Venäjän narratiiveja hyvin aktiivisesti ja uskollisesti, oli kyse sitten sodan syistä tai kulusta Itä-Ukrainassa, talouspakotteista,  EU:n vahingollisuudesta tai malesialaiskoneen alasampumisesta. Ulkoasiainvaliokunnan, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsenenä hän on erittäin hyvin informoitu asioista. Kun hänen puolueensa puheenjohtaja on ulkoministeri ja varapuheenjohtaja puolustusministeri, niin informoinnin määrän ainakin pitäisi vielä lisääntyä. Packalén muodostaa kantansa asioihin siis poikkeuksellisen hyvin perehtyneenä polittisena päättäjänä. Siksi hänen näkemyksensä pohjaavat selvästi tapaan nähdä maailma samalla tavalla kuin miten Venäjän propaganda sitä kuvaa.

Poimintoja kansanedustaja Packalénin FB-päivityksistä,

joissa hän myötäilee Venäjän propagandaa

 Packalén kuvaa Venäjän, Iranin ja al-Assadin hallituksen yhdessä käymää sotaa sodaksi jihadisteja vastaan.

Packalén ei mitä ilmeisimminkään pidä mitenkään päin uskottavana tai varsinkaan todistettuna sitä, että Venäjä pyrkisi informaatiovaikuttamaan länteen päin.

Packalén ylistää Venäjän toimintaa Suomen rajalla.

Packalén toistaa laajalle levinnyttä meemiä, jossa vähätellään Venäjän toimia laittamalla humoristisesti Venäjän piikkiin kaikki mahdollinen ja mahdoton.

Packalén uskoo mitä Trump sanoo.

Packalénin Venäjä-mielipiteet poikkeavat myös oman puolueen linjauksista, sillä PS monista veljespuolueistaan poiketen ei ole mitenkään erityisesti Kremlin nykyistä politiikka myötäilevä toimija. Sen takia Suomeen yritetään jatkuvasti perustaa Putiniin myönteisesti suhtautuvaa, maahanmuuttokielteistä ja äärioikeistolaista puoluetta. Suomidemokraatit meni jo mynkään ja nyt käynnissä on Reformi-niminen hanke. Kummankin hankkeen taustalta löytyy Ilja Janitskin ja MV-lehti.


Kansanedustaja Hjallis Harkimo

Omanlaistaan pragmatismia Venäjän suhteen edustaa puolestaan Hjallis Harkimo. Hänen linjansa on keskittyä vain omiin bisneksiin, koska ”koska emme voi yksilöinä hirveästi puuttua maailman geopolitiikkaan.”  Harkimon tärkeimmät bisneskumppanit Venäjällä ovat pakotelistalla. Asian tultua esille hän ensin kieltäytyi kommentoimasta koko asiaa, mutta myöhemmin sanoi, ettei pakotteilla ole juurikaan vaikutusta.  Myöhemmin hän on myöntänyt pakotteiden asettamisen Venäjälle olevan oikein. Kun viime joulukuussa uutisoitiin Jokerien isoista tappioista,  ilmoitti Harkimo haastatteluaan tarkentaen Twitterissä, ettei Jokereista tule kannattavaa niin kauan kuin pakotteet ovat voimassa. Näin siis suomalainen bisnesmies ja kansanedustaja kertoi liiketoimiensa kärsivän Venäjän pakotteiden takia. Ei ole mikään tuulesta temmattu ajatus kysyä, vaikuttavatko hänen bisnesetunsa miten hänen poliittisten kantojensa muodostamiseen.

Harkimolla on nykyisin puolueensa linjan vastaisesti kielteinen Nato-kanta, vaikka vielä vaalien alla hänen kantansa jäsenyyteen oli myönteinen. Lisäksi hän nimittää edelleen Suomea puolueettomaksi.  Kyseessä on joko tahallinen tai tahaton virheellinen terminkäyttö, sillä EU-jäsenenä Suomi ei ole puolueeton. Kansanedustajalta on kuitenkin lupa odottaa tällaissa asioissa täsmällistä kielenkäyttöä, sillä poliitikon sana on poliitikon teko.

Eduskunnan talousvaliokunnassa vaikuttavalle Harkimolle Fennovoimakin on pelkästään taloudellinen asia. Harkimo on myös osoittanut, ettei epäröi yhdistää politiikkaa ja bisnestä hieman arveluttavammillakin tavoilla. Kun hän vei suomalaisia kärkipoliitikkoja Pietariin jääkiekko-otteluun, ilmestyi yllättäen seurueeseen pakotteiden alainen liikemies Kai Paananen. Mitään laitontahan tuossa ei tapahtunut, mutta se kyllä herättää kysymyksiä Harkimon arvostelukyvystä.

Harkimo suhtautuu myös vähintään ymmärtävästi Yhdysvaltoja ja Eurooppaa ravistelevaan populismin aaltoon. Tämän suhtautumistavan jakavat lähes kaikki Venäjä-myönteiset poliitikot.

Muuttuvat rajat

Kuvassa näkyvällä penkalla kulkee monia rajoja. Aita on Pilkon golf-kentän aita ja on tarkoitettu pysäyttämään paitsi kulkijat, myös tien suuntaan lentävät golf-pallot. Siinä kulkee myös Käpykankaan ja Pilkon kaupunginosan, äänestysalueen ja tilastoalueen raja. Siinä kulkee myös virkistys- ja teollisuusalueen raja.

Tässä kulki myös sotaa varten vedetty raja. Pyörätien laidassa on näillä kohdin näkyvillä vielä kaivantoja, jotka Venäjä rakensi Saksaa vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana, osana toista viivytyslinjaa. Ainoa sotaan liittyvä käyttö tälle linnoitustyölle oli keväällä 1918, kun valkoiset joukkomurhasivat suoraan juoksuhautaan noin kilometrin päässä 99 venäläistä sotavankia.

Presidentti Donald Trump aikoo rakentaa Yhdysvaltojen ja Meksikon väliin muurin. Iso-Britannia haluaa muuttaa valtakunnanrajansa luonnetta eroamalla Euroopan unionista. Euroopan unionin sisällä on edelleen lupa rajatarkastuksiin myös ns Schengen-alueen sisällä, jossa ihmisten, tavaraoiden ja palvelujen piti saada liikkua rajattomasti. Venäjä rakentaa yhteiskuntansa sisälle rajoja, joita ei saa ylittää ja samaan aikaan hämärtää niitä naapurimaissaan.

Suomessa vaaditaan rajojen sulkemista ja maahanmuuton estämistä. Samaan aikaan maahanmuuton rajun määrällisen kasvun takia etsii valtiovalta keinoja vetää erilaisia hallinnollisia rajoja uusiksi. Se tekee tätä voidakseen toisaalta olla myöntämättä turvapaikkoja ja sitten toisaalta rajata sellaisen saaneiden mahdollisuuksia perheenyhdistämiseen. Toki tällaiset rajanvedot ulottuvat valtion säästötoimien kautta kaikkialle ja koskevat melkein jokaista. Rajat ovat olennainen asia niin tavallisen ihmisen arjessa kuin kansainvälisen politiikan huipullakin.

Monille rajan pystyttäminen tarkoittaa samaa kuin turvallisuus ja hyvinvoinnin lisääntyminen. Pitkään jatkunut globaali integraatio ja vapaakauppa on koettu epäonnistuneeksi ja ratkaisuksi nähdään rajoilla eristetyt kansallisvaltiot.

Rajut muutokset maailmassa tulevat näkyviin nimenomaan rajojen ja turvallisuuden kautta. Nämä kaksi asiaa ja ajatus niiden keskinäisestä riippuvuuudesta on valjennut minulle syksystä alkaen. Olen nimittäin toiminut GLASE-turkimuskonsortion viestintäasiantuntijana. GLASE on monitieteinen tutkimushanke, jota toteuttavat Itä-Suomen, Helsingin ja Oulun yliopistot sekä Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu. Kyse on siis Suomen akatemian rahoittamasta strategisesta tutkimuksesta, joka karkeasti ottaen pyrkii tieteellisen tutkimuksen avulla tuottamaan vaikuttavaa informaatiota päätöksenteon tueksi.

GLASE pureutuu globaalin turvallisuusympäristön muutoksiin, arvioi muutosten yhteiskunnallisia haasteita ja etsii keinoja vastata näihin haasteisiin. Siinä myös tutkitaan, miten turvallisuuden osatekijät ja sen sisäinen ja ulkoinen vuorovaikutus muodostuvat ja vaikuttavat monikerroksisten rajojen ja niiden muuttuvien merkitysten maailmassa. Nykyisessä turvallisuustilanteessa korostuu alueellinen epävakaus sekä perinteisten geopoliittisten ja uusien monimuotoisten turvallisuusuhkien yhdistelmä. Suomen kannalta painokkaimpia tekijöitä ovat Venäjän toimet geopoliittisella areenalla, laaja maahanmuutto, rajat ylittävä rikollisuus ja ääriliikkeet, mutta myös sisäinen sosioekonominen eriarvoisuus ja turvallisuuskäsityksiin vaikuttavat jännitteet.

Tulen tulevaisuudessa raportoimaan hankkeen tuloksista täällä blogissani, mutta teemaa voi seurata nytkin GLASEn Facebook-sivun  ja Twitter-tilin kautta.

Presidentti Niinistö ja informaatiovaikuttaminen

Tässä muutama huomio tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelusta YLEn Ykkösaamusta. Bloggaaminen on ollut vähäistä viime aikoina, sillä kaikki liikenevä aika on mennyt kirjani viimeistelyyn. Siitä tarkemmin myöhemmin.

Toimittaja Seija Rautio nosti ohjelman aikana useampaankin kertaan esiin Venäjän informaatiovaikuttamisen. Niinistön viesti oli siitä kaksijakoinen. Toisaalta hän selvästi tunnusti ilmiön olemassaolon ja korosti, kuten hänellä on tämän asian yhteydessä ollut, että olemme kaikki maanpuolustajia. Toisaalta hän sitten myös vakuutti, että suomalaisten korvien välissä on vankka puolustuslinja. Tämän puolustuslinjan aukottomuudesta on tosin vaikeaa olla vakuuttunut, kun tämän päivän aikana on levinnyt Jussi Ahteen päivitys,  jossa hän kertoo vakuuttuneensa maailman johtajien pedofiilikultin olemassaolosta. Niin sanottu Pizzagate-salaliitto on pimeimpiä alansa tuotoksia, joihin ei tosiaan voisi uskoa ihmisten uskovan. Mutta epäluottamus valtaeliittiin voi näköjään olla niin syvää, että mitä tahansa ollaan valmiit uskomaan. Ja muun muassa tätä ja monia muitakin vastaavia järjettömyyksiä suoltavat Yhdysvalloissa Venäjään positiivisesti suhtautuvat toimijat, kuten Infowarsin Alex Jones.

Presidentti viittasi informaatiovaikuttamisen lähteenä ”erääseen dosenttiin”, tarkoittaen herra Johan Bäckmania. Hän on Venäjän ylläpitämän Donetskin mielikuvitustasavallan sekä Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISIn edustaja. RISI puolestaan katsotaan käytännössä Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n osaksi. Bäckmanin uusi pomo RISIssä on muuten entinen Venäjän pääministeri ja ulkomaantiedustelun päällikkö Mihail Fradkov. Hän on siis aivan virallisesti suoraan Venäjän valtiojohdon alaisissa tehtävissä ja edistää aktiivisesti työnantajansa etua Suomessa ja muualla maailmassa. Kun siis viitataan ”erääseen dosenttiin”, niin silloin oikeastaan viitataan Venäjän valtion käymään informaatiosotaan Suomea vastaan. Toki ymmärrän hyvin, että presidentin ei ole hyvä suoria sanoja sanoa, mutta ilmiön pelkistäminen yhteen ihmiseen on hämärtävää, jos ei jopa hämäävää.

Ruotsissa muuten ilmestyi juuri tapaustutkimus Venäjän informaatiovaikuttamisesta siellä. Se on kylmäävää luettavaa, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö Suomessa Venäjän käymä informaatiosota olisi vähintään yhtä laajaa. Meillä sitä vain voidaan käydä myös perinteisemmän politiikan kautta. Paavo Väyrysen Kansalaispuolue on hyvä esimerkki siitä, miten Venäjän etuja edistetään perinteisen puoluepolitiikan sisällä. Tämä kuvio itänaapurin etujen valvojista politiikan koneiston sisällä on perua suomettumisen ajalta. Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenissä on paljon hyvin originellejä persoonia, joilla on perin omintakeisia näkemyksiä asioiden syistä ja seurauksista maailmanmenossa. Mukana on useita selviä putinisteja ja jopa Donetskissa Venäjän propagandaa työkseen Janus Putkosen putiikissa tekevä Jarmo Ekman. Ekman uskoo muuten tuohon aiemmin mainittuun Pizzagateen ja moneen muuhunkin melko erikoiseen asiaan. Joku neuvostoaikoina Viru-hotellissa villiintynyt saattaa myös toimia Venäjän eduksi, sillä suomalaiset poliitikot sijoitettiin juuri sellaisiin kameroilla varustettuihin huoneisiin, jotka Trump-muistio on tehnyt tutuiksi.

Tutut ja luotetut hahmot ovat Bäckmanin rinnalla hankkeessa. Juha Molari on viime aikoina keskittynyt tuottamaan sisältöä MV-lehteen omalla nimellään ja T9-nimimerkillä.

Bäckmania on viime aikoina työllistänyt yhdistys, jonka tarkoituksena on sekoittaa keväällä toimintansa aloittavan EU:n hybridikeskuksen toimintaa. Suomessa toki on selvää kaikille, mitä Bäckman edustaa, mutta ulkomailla tilanne on toinen. Siksi meidän näkökulmastamme naurettava hanke on itse asiassa järkevä peliliike Venäjältä. Yhdistyksen julkaisuja tullaan varmasti jakamaan urakalla pro-Venäjä-lähteissä ja joku uskoo aina. Hyvänä esimerkkinä tästä yhdysvaltalaisten joukkojen lisääminen Euroopassa. Valeuutinen liioitteli tolkuttomasti saapuvien joukkojen ja panssarien määrää ja sitä sitten kaiutettiin ympäri maailmaa. Moni varmasti luulee nyt oikeasti tuhansien jenkkipanssarien vyöryvän nyt kohti Venäjää. Valeuutinen muuten oli lähtöisin Janus Putkosen vetämästä Donetskin ”yleisradioyhtiöstä”.

Bäckmanin hybridikeskuksen tulossa oleva ensimmäinen tuotos on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen, että Venäjä usein syyttää muita siitä, mitä itse tekee tai aikoo tehdä.

Presidentti Niinistö käytti myös hyvin usein esiintyvää ilmaisua siitä, ettei propaganda mene suomalaisilla läpi. Tässä on minusta joko tahallinen tai tahaton väärinymmärrys. Venäjän informaatiovaikuttaminen ei tähtää juurikaan mielipiteiden muuttamiseen, vaan hämmennyksen, epävarmuuden ja pelon herättämiseen. Jos katsoo suomalaista julkista keskustelua, niin kyllä se on mennyt läpi. Toki kyseessä on äänekäs vähemmistö, joka melskaa, mutta Brexitin ja Trumpin jälkeen on vaikea pitää järjettömyyksiä enää mahdottomina. Niinistö puhui myös hieman epämääräisesti koko ilmiöstä trollauksena, joka terminä ei kuitenkaan kuvaa kuin pientä osaa informaatiovaikuttamisesta. Termiä on myös hämärretty määrätietoisesti käsittämään kaikkia mahdollisia Venäjän myönteisesti esittäviä näkökantoja.

Minun mielestäni voisi kenties olla hyvä pyytää kaikilta ehdokkailta terveystietojen yhteydessä tulos huumeseulasta.

Haastattelun lopussa oli puhetta myös presidentinvaaleista ja voisiko Venäjä häiritä niitä, kuten häiritsi Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Niinistö ei pitänyt tätä mahdollisena. En tiedä, puhuiko hän taas tahallaan vai vilpittömällä mielellä tilannetta vähintäänkin kaunistellen. Hyvä indikaattori Venäjän suhtautumisessa asioihin ovat Johan Bäckmanin kannanotot. Jos presidentinvaaleja ajatellaan, niin Venäjän infosotakoneisto on innoissaan paitsi Paavo Väyrysestä, myös Ilja Janitskinista. Tämä kun aikoo kerätä 20 000 kannattajakorttia, jotta voisi asettua ehdolle presidentiksi. Jos Niinistö on ehdolla, jää näiden mahdollisten ehdokkaiden vaikutus vain häirinnäksi. Mutta jos Niinistö ei ole käytettävissä toiselle kaudelle, voivat tällaiset ehdokkaat sotkea oikeastikin tilannetta. Jos minulta kysytään, että aikooko Venäjä pyrkiä vaikuttamaan vuoden päästä pidettäviin Suomen presidentinvaaleihin, niin vastaukseni olisi, että se tekee jo niin.

Ulkoasiainvaliokunta vetää ehkä uutta linjaa

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä hallituksen antamasta ulko- ja turvallisuuspoliitisesta ohjelmasta on joitakin muutoksia, joista on hyvin vaikea sanoa, että ovatko ne tärkeitä vai eivät. Politiikassa sanavalinnat ovat tällaisessa päätöksenteossa se suurin urakka, joten ihan omia aikojaan sanavalintoja ei ole muutettu.

Hieman mutkia suoriksi vetäen on mietinnössä muutettu kantaa nykytilanteen syistä ja seuraksista. Hallituksen esityksessä oli lähtökohtaisesti vastuu tilanteen kiristymisestä ilmaistu sisäänrakennetusti  olevan Venäjän harteilla. UaV:n lausunnossa tätä oli viety siihen suuntaan, että myös lännen toimet kiristävät tilannetta.

Asetelmaa voi testata pienellä ajatusleikillä. Jos Venäjä ilmoittaisi, ja myös toteuttaisi liennyttäviä tekoja, esim. asejärjestelmien, joukkojen ja harjoitusmäärien suhteen, olisi länsi lääpällään ja heti valmis purkamaan vastakkainasettelua. Pakotteista luovuttaisiin riemumielellä ja puolustusmenojen korotukset päästäisiin perumaan. Jos taas länsi vetäisi esimerkiksi Baltiasta sinne kriisin aikana sijoitettuja voimia pois tai Ruotsi tyhjentäisi taas Gotlannin sotilaista, niin on vaikea nähdä, että tämä rauhoittaisi Putinia. Länsi rauhoittuisi vasta, kun Venäjän omien rajojensa ulkopuoliset pyrkimykset loppuisivat. Nykylinjalla toimiva Venäjä puolestaan voisi rauhoittua vasta, kun sen pyrkimykset rajojensa ulkopuolella toteutuisivat. Eikä sitä tiedä miten pitkälle ne pyrkimykset tilaisuuden tullen ulottuisivat. Venäjä pyrkii kehystämään rauhanpuheillaan ja moitteillaan lännen reaktiot sen aggressioon sapelinkalisteluksi ja hyökkäykseksi Venäjän oikeutettuja etuja vastaan.

Yhdysvaltain ja Venäjän joukkojen määriä ja sijoittelua Euroopassa. 

UaV:n puheenjohtajana on tämän syksyä toiminut keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen. Hänen paluunsa politiikkaan on ollut nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan täyteinen. Yksi Vanhasen puheenjohtamalle valiokunnalle lausuntonsa asiasta antanut on hänen vanha valtiosihteerinsä Risto Volanen. Volanen näkee linjalleen uskollisena Venäjän toimet ymmärrettävinä ja suorastaan odotettavina. Volasen lisäksi muita virallisten organisaatioiden ulkopuolisia lausunnonantajia olivat ministeri Jaakko Iloniemi, suurlähettiläs René Nyberg, valtiotieteen tohtori Alpo Rusi, suurlähettiläs Heikki Talvitie ja valtiotieteen tohtori Pekka Visuri.

Uudenlaisen muotoilun taustalla valiokunnassa olivat ilmeisesti ainakin vasemmistopuolueet. Vasemmisto jopa jätti lausuntoon eriävän kantansa. Sen puoluevaltuusto antoikin viikonloppuna tätä valmistellen aiheesta kannanoton,  jossa käytiin läpi tilanne heidän näkökulmastaan. Kommenteissa mietinnön hyväksymisen jälkeen nostettiin esille, että yksimielisyys koetaan ulkopoliittisiisa linjauksissa ehdottoman tärkeäksi, mutta vasemmiston haluamaa kielteistä ilmaisua Nato-jäsenyydelle ei mietintöön haluttu.

Mielenkiintoista tilanteessa on myös se, että hallituksen antama selonteko oli epäilemättä käyty aikanaan tarkkaan läpi tasavallan presidentin kanssa. Vaikka kaikki yhteen ääneen vakuuttavat uskollisuutta presidentti Niinistön linjalle, on hänen linjalleen ilmoittautuneiden linjoja kovin erilaisia ja erisuuntaisia. Voihan toki olla, että presidentti itsekin reivannut näkemystään selonteon tekemisen jälkeen. Maailma on muuttunut lujasti epävarmempaan suuntaan viime kevään jälkeen.

Mutta kyllä Niinistö lausui vastikään mietinnössäkin esillä olleesta harjoitustoiminnasta, että ”Totuus on, että läntinen sotilasyhteistyömme on paljon laajempaa kuin aiemmin ja että sitä tullaan jatkamaan. Suomi harjoittaa tätä sotilaallista yhteistyötä vain omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Suomen tulee kehittää sotilaallista valmiutta ja yhteistoimintakykyä ei vain pidäkkeeksi ja kynnykseksi maahantulijalle, vaan myös ollakseen kiinnostava kumppani mikäli pahin toteutuisi. Tämä palvelee myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä.” Mietinnössä asia todetaan varsin eri tavalla: ”Tältä pohjalta Suomi ei etukäteen sulje pois mahdollisuutta osallistua Suomen puolustuksen kehittämistä palveleviin Naton kumppanimaille avaamiin harjoituksiin, jotka eivät aiheuta kansainvälisen jännityksen kasvua.” Jos mietintö ei presidenttiä miellytä, saattaa luvassa olla puoluejohtajille kutsu Mäntyniemeen tai kolmas merkintä Presidentin kynästä -blogiin.

En tiedä, onko tässä jokin linjanmuutos tai sen alku. Trumpin valinta muutti maailmanpolitiikan epävarmuuden suorastaan käsinkosketeltavaksi. Pienellä maalla on silloin vähemmän vaihtoehtoja ja liikkumavaraa. Presidentinvaalien asetelmat tässä ainakin pikkuhiljaa hahmottuvat.  Ehkä jotkut haluavat varautua myös ottamalla ensi askelia jonkinlaisen erityissuhteen luomiseksi Venäjän kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen se oli se paras mahdollinen tapa selvitä ja monen siihen ratkaisuun aikanaan kiinni kasvaneen mielessä se voi nytkin väikkyä hyvänä vaihtoehtona.

Mutta tietäen suomalaisten poliitikkojen haluttomuuden puhua turvallisuuspolitiikasta muuten kuin hämärtäen, jää kysymys siitä, mistä tässä on kysymys, vai onko mistään, vastaamatta ainakin toistaiseksi.

Venäjän etujen ajamisesta

Ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintätähti. Tätä ja muita vapaudenristejä myöntävä ritarikunnan kanslerina toimii kenraali Gustav Hägglund. 

Neuvostoliiton aikana sen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan oli syvällistä. Yhteydenpito Neuvostoliiton edustajiin oli arkipäiväistä ja tieto kulki kumpaankiin suuntaan vaikuttavasti. Suomalaiset kertoivat alttiisti mitä on tapahtunut ja kuka on mitäkin mieltä. Neuvostoliitosta puolestaan viestitettiin mikä on oikein ja mikä väärin. Kaikki erityisen väärin neuvostoliittolaisten, tai heidän parastaan ajavien suomalaisten mielestä, oleva oli neuvostovastaista. Neuvostovastaisuus tarkoitti ihmisen kaikkinaista kelvottomuutta, sillä kansakuntamme itsenäinen olemassaolo oli Neuvostoliiton lahja, jonka se ottaisi pois, jos suomalaiset kääntyisivät joukolla sitä vastaan. Tämä ajattelutapa pilkahtelee edelleen. Siis että jos emme suostu Venäjän tahtoon, on osamme oleva tuho ja hävitys.

Synkempi puoli tätä Neuvostoliiton syvää vaikutusta Suomessa oli rakenteellisempi yhteistyö, jossa KGB tai joku muu sosialistisen leirin tiedustelupalvelu värväsi suomalaisia riveihinsä. Rajanveto siinä, oliko ihminen vain kanssakäymisissä vai laskettiinko hänet jollakin tasolla kiinteämmäksi voimavaraksi, tehtiin tiedustelupalvelun puolella, usein henkilön tietämättä. Perin harva näistä toimijoista on paljastunut, sillä Suomessa ei Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen perattu näitä suhteita juurikaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen ihmisiä, jotka olivat silloin osa vieraan vallan systeemiä. Ja vähintään yhtä suurella todennäköisyydellä Venäjän nykyinen hallinto on myös käyttänyt näitä suhteita hyväkseen. Ehkä monellakin on ollut viimeisinä vuosina edessään kylmäävä tilanne, kun menneisyys tuli takaisin muistuttamaan itsestään. Nyt nämä aiempien vuosikymmenten idealistit ovat todennäköisesti edenneet elämässään niin, että paljastuminen veisi kovin paljon. Jos haluaa pitää kiinni saavuttamastaan, ei vaihtoehtoja ole nyt kun heidän palveluksiaan tarvitaan taas. Myös uusia toimijoita värvätään taas.  Tämä peli ihmisten heikkouksien hyväksikäytössä on aina yhtä häikäilemätöntä.

Euroopan parlamentin käsittelyssä on parhaillaan päätöslauselmaehdotus,  joka avaa Venäjän käymää informaatiosotaa länttä vastaan. Mietinnössä todetaan, että Venäjän hallitus käyttää aggressiivisesti monenlaisia välineitä ja kanavia, kuten ajatushautomoja ja erityissäätiöitä (esim. Russkij Mir), erityisviranomaisia (Rossotrudnitšestvo), monikielisiä televisiokanavia (esim. RT), näennäisuutistoimistoja ja -multimediapalveluja (esim. Sputnik). Keinovalikoimasta löytyy myös rajatylittäviä yhteiskunnallisia ja uskonnollisia ryhmiä. Venäjän hallinto haluaa esittää itsensä ainoana perinteisten kristillisten arvojen puolustajana. Käytössä on myös trolleja, joiden tehtävänä on häiritä lännessä käytyä keskustelua verkossa. Näiden toimien avulla Venäjä pyrkii kyseenalaistamaan demokraattisia arvoja, jakamaan Eurooppaa, kokoamaan sisäistä tukea ja luomaan mielikuvaa toimintakykynsä menettäneistä valtioista unionin itäisessä naapurustossa.

Mietinnön mukaan Venäjä sijoittaa disinformaatio- ja propagandavälineisiinsä merkittäviä taloudellisia resursseja, joita käyttävät joko valtio suoraan tai Venäjän hallinnon määräysvallassa olevat yritykset ja organisaatiot. Mietintö painottaa, että Venäjän hallinto rahoittaa puolueita ja muita organisaatioita unionin sisällä pyrkien siten heikentämään poliittista yhteenkuuluvuutta. Sen propaganda kohdistuu myös suoraan tiettyihin toimittajiin, poliitikkoihin ja yksityishenkilöihin unionissa. Mietintö kuvaa myös, että EU:n turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen mukaan Venäjällä on kyky ja aikomus toteuttaa operaatioita, joilla pyritään horjuttamaan muiden maiden vakautta. Tämä tapahtuu usein tukemalla poliittisia ääriryhmiä sekä laajamittaisilla disinformaatio- ja joukkoviestintäkampanjoilla.

Venäjä toimi aktiivisesti tietysti myös Suomessa. Jos lukee läpi Suojelupoliisin asiantuntijalausunnon eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittiseen sekä sisäisen turvallisuuden selontekoihin liittyen, voi riveiltä ja rivien välistä nähdä melkoista rallia:

3. Suomeen kohdistuva tiedustelu 

Suomea vastaan kohdistuu laajamittaista perinteistä henkilötiedustelua, joka on luonteeltaan pitkäkestoista ja jatkuvaa. Maan väkilukuun suhteutettuna Suomeen pysyvästi sijoitettujen tiedustelu-upseereiden määrä on yksi suurimmista länsimaissa. 
Ulkomaisen tiedustelun keskeisimpiin päämääriin kuuluvat Suomen politiikan ennakoiminen ja päätöksiin vaikuttaminen. Säännöllisesti on myös havaittu pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Tietojen hankintaa ja vaikuttamisyrityksiä kohdistetaan etenkin päätöksiä valmisteleviin ja niitä toteuttaviin tahoihin. 
Muutaman viime vuoden aikana on Suojelupoliisin tietoon tullut konkreettisia tapauksia pyrkimyksistä vaikuttaa mm. Suomen energiapoliittiseen päätöksentekoon ja siihen liittyvään yleiseen mielipiteeseen. 
Muita ajankohtaisia tiedusteluprioriteetteja ovat mm. Suomen poliittisen johdon ja väestön suhtautuminen Natoon liittymiseen, Suomen EU-politiikka, Suomen tuleva Arktisen neuvoston puheenjohtajuus sekä ihmisoikeuksien noudattamiseen liittyvät kysymykset Suomessa.

Energiapoliittisessa vaikuttamisessa kysymyksessä täytyy olla Fennovoima, vaikka Supo onkin kieltäytynyt avaamasta lausumaa. Tuskin kiinalaisten tiedustelupalvelut aurinkovoimaa yrittävät edistää, vaikka panelit sieltä tulevatkin. Kohta  ”ihmisoikeuksien noudattamiseen liittyvät kysymykset Suomessa.”, on myös hieman arvoituksellinen.  Liekö kyseessä pakolaisvakoilu vai lapsikiistat. Kysymys voi olla myös Venäjän valtion maanmiespoltiiikasta, jossa ”huolehditaan” muissa maissa asuvien venäläisvähemmistöjen hyvinvoinnista, tarpeen tullen myös asein.

Lausunnossa kerrotaan, että ”Säännöllisesti on myös havaittu pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.” Tämä vaikutustyö on siis säännöllistä ja havaittavaa yhteiskuntamme turvallisuudesta vastaavan tahon mukaan. Paitsi että ainoa yleisesti tunnustettu Venäjän vaikutustyö on Johan Bäckmanin oma toiminta. Hänen asemansa Putinin Venäjän eduksi toimivana on yleisesti tunnustettu. Bäckman sai juuri uuden pomon,  kun RISIn johtoon nimitettiin entinen Venäjän pääministeri ja ulkomaantiedustelun päällikkö Mihail Fradkov.  Bäckmanin verkostoista sitten taas ollaankin jo montaa mieltä ja hänen uskollisimmillaankin kätyrillä on tapana kertoa, että toimivat itsenäisesti ja oman ajattelunsa pohjalta. Samoin Bäckmanin ja Ilja Janitskinin yhteydet kiistetään, vaikka linja on selvä. MV-lehti kokoaa siipiensä suojaan erilaisia Venäjän asiaa suoraan ja epäsuoraan ajavia tahoja. On vaikea sanoa, kuinka monessa paikassa Bäckman on taustalla vaikuttamassa, mutta ahkera ja osaava vieraan vallan kätyri hän on.

Mutta Bäckmanin lisäksi ei juuri muita Venäjän äänitorvia olekaan tähän asti tunnistettu julkisesti. Yksityisesti toki puhutaan paljonkin ja arviot voivat olla erittäin karuja. Yksi näin karujen arvioiden kohde on ollut Suomen Geopoliittinen seura ja sen näkyvimmät hahmot Pekka Visuri (pj), Risto Volanen ja Heikki Talvitie. Nämä hyvin laajalle levinneet käsitykset nosti esiin Heikki Hakala Verkkouutisten jutussa. Siinä Hakala esitteli seuraa, sen kannanottoja ja oli myös haastatellut asiaa tuntevia ihmisiä juttuunsa. Haastatellut esiintyivät nimettöminä eli olivat lähdesuojan piirissä. Seuran puheenjohtaja Pekka Visuri torjuu Hakalan jutussa esiin nostetut näkemykset. Loppujen lopuksi kysymys on siis luottamuksesta Hakalan ammattitaitoon ja rehellisyyteen lähteiden käytössä. Jos häntä pitää ammattitaitoisena ja rehelllisenä journalistina, kuten itse epäröimättä pidän, ovat jutun esittämät näkemykset perusteltuja. Jos taas ei luota, niin voi todeta, kuten Risto Volanen toteaa:  ”Nykypäivän artikkelin tapaiset leimaamiset tuntemattomin lähtein ja ilman perusteluja muistuttavat eräänlaisia kyberkyydityksiä itärajalle, jonka esikuvat tulevat äärioikealta sotaa edeltävältä ajalta. Kun kyse on toisaalta Kokoomuksen äänenkannattaja ja toisaalta Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden linjan puolesta asiallisesti argumentoivista Suomen kansalaisista, tiedustelen Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orvolta yhtyykö hän puolueen julkaisun linjaan, jossa viime aikoina on ollut muutenkin runsaasti Suomen ulkopolitiikan kritiikkiä?”

Volanen siis pitää juttua pelkästään poliittisesti motivoituneena ja tekee joukon roiseja vertauksia. Hän myös vetoaa Kokoomukseen puolueena, koska Hakalan juttu muka jotenkin loukkaa Suomen ulkopoliittista linjaa ja sitä kannattavia kansalaisia. Ei se loukkaa. Ei edes silloin vaikka siinä lukisi, mitä Volanen virheellisesti väittää. Uskon, että Kokoomus-johto pitää päänsä kylmänä. Jos tästä olisi seurauksena virallisia tai epävirallisia päätöksiä, niin se heikentäisi merkittävästi yhteiskuntamme kykyä käydä keskustelua muutenkin hyvin vaikeasta, mutta erittäin tärkeästä aiheesta.

Volasen kunnialle kävi jutussa varmaankin se, että hänen ja muiden samoin ajattelevien katsotaan toimivan vastoin isänmaan etua ja Venäjän eduksi. Isänmaallisuus ei ole ikinä suojannut ihmisiä virhearvioilta. Tähän asti on ajateltu Venäjän etuja yhteiskunnallisessa keskustelussa ajavien olevan poliittisessa marginaalissa toimivia hörhöjä, mutta Suomen Geopoliittisen seuran yhteiskunnallisesti hyvin ansioitunut väki on ihan toista maata kuin salaliittoteoretisoivat hörhöt valemedioissaan ja FB-ryhmissään.

Osansa hankaluudessa on se, että Suomen Geopoliittisen seuran aktiivit eivät osallistu julkiseen keskusteluun kuin omilla ehdoillaan. Ainoa sosiaalisessa mediassa edes jotenkin mukana oleva on Risto Volanen. Tosin hän hyvin nihkeästi lähtee keskusteluun, tyytyen yleensä vain jakamaan ajatuksensa. Tai minulle hän ei jaa edes ajatuksiaan, sillä jostain syystä blokkasi minut Twitterissä. Syytä ei kertonut, mutta se tapahtui heti sen jälkeen, kun olin julkaissut blogissani vieraskynän, jossa osoitettin perustavanlaatuisia heikkouksia seuratoverinsa Heikki Talvitien kirjoituksessa.

Jos seuraa Suomen Geopoliitisen seuran jäsenten julkisia puheenvuoroja, niin kyllä ne hyvin linjaan keskenään asettuvat. Keskiössä on YYA-ajalle tyypillinen halu pysytellä sivussa käynnissä olevasta turvallisuuskriisistä. Tämä sivussa, eli heidän mukaansa turvassa, oleminen tapahtui silloin ja seuran jäsenten mukaan nytkin ottamalla huomioon tietyt Venäjän näkemykset ja edut. Se, että onko näiden näkemysten ja etujen huomioon ottaminen myös Suomen, ei vain Venäjän, etu, on sitten se kysymyksenalainen seikka.

Toinen vähän vastaavanlaisia tuntemuksia herättänyt ulostulo oli entisen Puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin haastattelu. Siinä hän ehdottaa Ukrainan jakamista kahtia kielen perusteella. Ehdotus on paitsi Ukrainaa syvästi loukkaava, osoittaa myös taatusti kansainvälisen politiikan kuviot ymmärtävältä Hägglundilta erittäin heikkoa arvostelukykyä. Entisenä komentajana hänen sanoilleen voi halutessaan antaa painoarvoa. Hägglundin arviointikykyyn on jo vuosia suhtauduttu hyvin varautuneesti sotilas- ja poliitikkopiireissä. Päät pyörivät nytkin epäuskoisina, mutta julkisia puheenvuoroja asiasta ei juuri käytetty. Oma näkemykseni on, että Hägglund on minulle tuntemattomista syistä ajautunut ajattelussaan sille tasolle, että joko hänet pitäisi jättää rauhaan tai sitten taustoittaa näkemystensä esittämisen yhteydessä hänen arvostelukyvyttömyytensä, vaikka esimerkkien avulla. Virallinen Suomi näyttää edelleen Hägglundin arvostelukykyyn kummallista kyllä luottavan, sillä hän toimii Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina.

Koko tämän keskustelun ytimessä on kysymys, että onko tässä tilanteessa olemassa poliittisia näkemyksiä, jotka ovat tässä ja nyt Suomen etujen vastaisia ja jos on, niin mistä nousee ihmisten motiivi esittää niitä. Mitään mielipiteitä ei voi eikä saa kieltää, mutta voidaanko olemassaolevan tilanteen pohjalta määritellä joitakin näkemyksiä, joiden katsottaisiin olevan kansankunnan edun vastaisia. Tällainen määrittely on tietysti äärettömän vaikeaa ja vaarallista. Mutta kovin vaarallista voi olla sekin, ettemme mieti näitä asioita perusteellisesti. Joku muu kyllä joka tapauksessa miettii.