Lähteekö Suomi rakentamaan Macronin uutta Eurooppaa?

Presidentti Macronin virallinen valokuva.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi Ranskan johtoon luvaten laittaa asiat uusiksi. Niin hän on tehnytkin, vaihtelevalla menestyksellä. Nyt hän on tarttunut samalla innolla Euroopan unionin asioihin. Trumpin eristäytyminen ja muiden isojen EU-maiden valtatyhjiöt ovat antaneet hänelle tiaa.

Yleinen käsitys on, että EU:n uudistuu aina vain pakon edessä. Erilaiset kriisit ovat muotoilleet unionia vuosikymmenten varrella. Kärjistäen voisi sanoa, että mitään ei ole uudistettu, ellei ole pakko. Nyt Macron yrittää kärjistää omilla toimillaan käynnissä olevia kriisejä niin, että hän pääsee toteuttamaan näkyjään.

Bloomberg julkaisi juuri pitkän artikkelin, jossa se käy läpi sitä, mitä Macron tekee, miksi ja miten. Siinä kuvataan myös, miten Macron on perustanut tätä hankettaan varten työryhmän, jossa käydään erilaisia aloitteita järjestelmällisesti läpi. Toiminta vaikuttaa perin suunnitelmalliselta ja se tarkoittanee, että taustalla on myös visio siiä, mihin Macron haluaa Euroopan johtaa. Siis ei vain Euroopan unionia, vaan koko mantereen, mukaan lukien Venäjä.

Rauhanhieronta Ukrainassa, uusien EU-jäsenten torppaaminen ja Naton nimittäminen aivokuolleeksi kertovat, että Macron on tosissaan ja käyttää isoja elkeitä. Se hänen työryhmänsä käy eri mahdollisuuksia läpi ja vaikuttaa siltä, että muu maailma ja varsinkin EU pääsevät vielä monta kertaa haukkomaan henkeään.

Joukukuun neljäs päivä kokoontuvat Naton johtajat huippukokoukseen Lontooseen. Paikalle saapuu myös Trump ja saa nähdä, onko Macronilla jokin temppu varattuna hänelle. Helpompaa kuin saada eurooppalaiset Nato-maat irtaututumaan puolustusliitosta, on saada Trump hylkimään inhomaansa monenkeskisyyttä tässäkin muodossa. Jos vain kriisi saa päätökset syntymään, on siis synnytettävä kriisi.

Suomen kannalta tilanne on monin tavoin mielenkiintoinen ahdistavuuteen asti. Ei liene sattumaa, että Macron ja Niinistö ovat keskustelleet viime aikoina useasti. Venäjän saaminen mukaan Macronin uuden Euroopan kuvioon on onnistumisen kannalta välttämätöntä. Se taas edellyttää vastakkainasettelun purkamista, joka taas edellyttää kiistakysymysten ratkaisemista jollain tasolla. Vaikeaa kuvitella, että presidentti Niinistöä parempaa tietolähdettä ja ehkäpä sanansaattajaa tällaiselle hankkeelle löytyisi. Mutta tietysti edellyttäen, että Niinistö ja Suomi ovat lähdössä rakentamaan uutta Eurooppaa.

Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan linjan  nimi on aktiivinen vakauspolitiikka. Se lepää neljän pilarin avulla, jotka säätyvät toistensa suhteen niin, että turvallinen tasapaino on olemassa. Pilareita ovat maanpuolustus, kansainvälinen yhteistyö erilaisissa organisaatioissa (EU, YK yms), Venäjä-suhteet ja läheinen yhteistyö länsimaiden, erityisesti Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa.

Jos haluaa punnita Macronin suunnitelmaa uudesta Euroopasta Suomen kannalta, se pitänee tehdä pilarimallin avulla. Merkittävin muutos olisi Yhdysvaltojen suhteen heikkeneminen. Itämeren ympärysmaista Baltian maat, Tanska ja Puola ovat hyvin tiukasti kiinni Yhdysvalloissa, Ruotsikin omalla tavallaan. Tähän kohtaan ei voi olla nostamatta esiin HX-hanketta, johon sisältyy myös poliittinen ulottuvuus. Uudet hävittäjät kertonevat jotain olennaista siitä, mikä on Suomen linja. Vuonna 2021 asia Hornetien seuraajasta olisi päätettävä ja siihen ei ole enää kovin kauaa. Riittävästi kuitenkin sen suhteen, että Macronin hankkeen etenemisestä tiedetään jo paljon.

Käytännön pohdinnan hidaste on uusi perustuslakimme. Siinä EU-asiat ovat hallituksen hommia ja presidentti hoitaa muita osia. Tässä kohtaa asiat ovat iloisesti sekaisin. Sipilän hallituksen aikaan Niinistön näytti hyvin vahvasti johtavan koko ulkopolitiikkaa eikä Rinteen aikana ainakaan sivusta katsottuna ole tullut asiaan muutosta. Toki Haavisto on Eurooppa-henkisempi kuin edeltäjänsä Soini. Mutta ainakaan minulle ei ole selvää, miten tällaiseen kokonaisuuteen rakennetaan kantaa. Ainakaan julkisen keskustelun avulla sitä ei olla tehty.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitinen toimintatapa on vuosikymmeniä ollut jähmeä reaktiivisuus. Pienvaltiorealismissa se oli yhdenlaista, tällä uudella melkein Natossa -linjalla hieman toisenlaista. Ollaan mukana kaikenlaisessa, mutta sopivan pienieleisesti, varovaisesti ja lopullisuutta välttäen. Macronin uuden Euroopan hankkeen kohdalla voi käydä niin, että Suomen on tehtävä nopeasti isoja päätöksiä. Silloin myös päätösten jättämättä tekeminen on iso päätös.