torstai 24. tammikuuta 2019

Vieraskynä: Tähtiliikkeen liepeillä kaikuvat Kremlin kellot

Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaat astuivat esiin rytinällä.
Ensimmäiset 70 nimeä kirvoittivat Marko-Oskari Lehtosen ansiokkaan jutun Paavo Väyrysen puolueen olemattomasta ehdokkaasta. Helsinkiläinen sisällöntuottaja Börje Börgelsson kohdisti hetkessä koko maan mediahuomion itseensä. Sen sijaan muita Tähtiliikkeen ehdokkaita puitiin lähinnä alueellisissa lehdissä ilmoitusluonteisina uutisina.
Oli kyseessä sitten pila tai puolueen julkisuustemppu, Börgelssonin hakemus paljasti jotain olennaista Väyrysen kannattajakunnasta. ”Olen koko ikäni ollut Paavon kannattaja ja jos hän ei voi pelastaa Suomea globalisteilta ja kommunisteilta, ei kukaan voi,” Börgelsson kuvaili hakemuksessaan. Samanlaiset teemat toistuvat todellisten ehdokkaiden sosiaalisen median tileillä.
Verkkosivullaan Seitsemän tähden liike kuvailee ehdokkaitaan seuraavasti:
”Ehdokkaaksi valitut ovat sitoutuneet ajamaan Tähtiliikkeen keskeisiä tavoitteita eli

1. puolustamaan Suomen itsenäisyyttä vastustamalla hallitsematonta globalisaatiota ja Euroopan ylikansallista yhdentymistä,
2. puolustamaan Suomen puolueettomuutta vastustamalla Suomen sotilaallista liittoutumista sekä suoran Nato-jäsenyyden kautta että kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi,
3. kannattamaan hallittua siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa,
4. taistelemaan köyhyyden poistamiseksi ja tasa-arvon toteuttamiseksi kaikkialla,
5. vahvistamaan sekä maaseudun ja maakuntien elinvoimaa että suurkaupunkien asukkaiden hyvinvointia vastustamalla keskittävää metropolipolitiikkaa.”
Näiden tavoitteiden täyttäminen onnistuu useilta ehdokkailta helposti. Itse kiinnitin ensiksi huomioni Kauko Kallioniemeen. Kallioniemi on radioamatööri ja mukana esimerkiksi Pasi Komsin Pispalan Radiossa. Kaksikko muodosti myös Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry:n hallituksen yhdessä Johan Bäckmanin kanssa.


Kirjoitin näistä radiokanavista Voima-lehden artikkelissa, joka käsitteli vasemmistotaustaisten poliitikkojen toimintaa Venäjää myötäilevissä vastamedioissa. Samassa artikkelissa Tiina Heikkilä käsitteli Vastavalkea-verkkomediaa ja nosti esiin sinne kirjoittavan Kimmo Kaution. Myös Kautio kuuluu Tähtiliikkeen ehdokkaisiin.
Ehdokaslistan nimistä kansalaisaktivisti Kaija Olin-Arvola toimi aiemmin Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä. Tässä blogissa on aikaisemmin esitetty hänen lausuntojaan, kuten kirje Jussi Niinistölle. Tuolloin hän kirjoitti ”Moro! Jussi Niinistö! Pane itse vati päähäsi ja lähde tapettavaksi, kun niin mieli tekee. Minun lapsiani ei ole tehty tykinruuaksi.


Pykälää aggressiivisemmin kirjoittaa mikkeliläinen Jari Roivas vk.com-profiilissaan. Hänen mukaansa raiskaavat pakolaiset ”pitäisi hirttää” ja ”Roistovaltio Ukraina” on syyllinen ongelmiinsa eikä Suomen tai EU:n pitäisi tukea maata. Roivas vaatii russofobian lopettamista ja Suomen Venäjä-suhteiden parantamista. Nämä aiheet ovat osa hänen vaalikampanjaansa. Yhdeksäs maaliskuuta hän juhlisti profiilissaan Venäjän Voiton päivää.

Epäilyjä Venäjään kohdistuvasta mustamaalauksesta herättelee myös Ilkka Luoma. Tuoreessa blogikirjoituksessaan hän esimerkiksi esittää väitteen siitä, että Helsingin Sanomat mustamaalaa Venäjää. Tämä johtuu Luoman mukaan siitä, että ”tunnetusti HS on voimakas Naton sotakoneen kannattaja.”
Tähtiliikkeen ehdokkaiden teksteissä väitetään länsivaltojen lietsovan tahallaan sotaa. Venäjän osallisuutta Krimin sotaan vähätellään tai se sivuutetaan kokonaan. Tämä retoriikka toistuu Risto Suvannon Rauhanmaa-sivustolla.
Erään Ukrainan sotaa käsittelevän tekstinsä Suvanto aloittaa runollisesti: ”Oligarkit taistelivat ahneuden tanssiaisissa rahasta ja vallasta Ukrainassa 2014. Sen seurauksena Eurooppa militarisoituu ja USA:n lentokoneet lentelevät Suomen ilmatilassa kuin kotonaan. Ja me tuhlaamme rahamme aseisiin, koska pelkäämme Venäjää.
Toisaalla Suvanto siteeraa totuutta etsiessään Donetskissa työskennelleen propagandisti Janus Putkosen päivitystä Alexander Zakharchenkon kuolemasta. Samaan aikaan hän kritisoi kärkkäästi Suomen ”sotaleikkejä.”
Joidenkin ehdokkaiden profiileissa löytyy myös viitteitä salaliittoteorioihin uskomisesta. Esimerkiksi Homeopaatti Marjo Paananen jakaa Facebook-sivullaan uutista, johon hän viittaa kemikaalivanoina. Paananen kuuluu myös useisiin rokotuskriittisiin ja kemikaalivanoja vastustaviin ryhmiin.


Sami Vehmas taasen jakaa vastamedian, kuten MV:n ja Vastavalkean tekstejä. Joukossa on myös MH17- ja MN17- tutkintoja koskevia epäileviä päivityksiä. Vehmaan Facebook-seinällä on esillä Pirkko Turpeinen-Saaren pohdinta siitä, ketä Natsi-Saksan johtajaa Jussi Niinistö muistuttaa eniten. Teksti on peräisin ryhmästä Venäläiset eivät ole minun vihollisiani.



Akseli Erkkilän blogissa todetaan Helsingin Sanomien harjoittavan hybridivaikuttamista ja epäillään Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin kohdistuvaa Venäjä-tutkintaa. ”Josko kyseessä onkin saada aikaan tilanne, jossa Trumpin olisi pakko todistaa suhtautuvansa Venäjään vihamielisesti? Naurettavaahan on ajatella, että Yhdysvaltain kalliit ja valtavat presidentinvaalit ratkeaisivat venäläisillä resursseilla.”
Useiden ehdokkaiden Facebook-kavereissa toistuvat samat tutut nimet. Aiemmin mainittu Johan Bäckman, Janus Putkonen milloin itsenään, milloin Ivan Putkov -profiilillaan, ja Jarmo Ekman. Kaikki kolme tunnetaan työskentelystään Donetskin ”kansantasavallan” ja Venäjän hyväksi.

Sosiaalisen median ystävyyssuhteet Venäjän alaisuudessa työskenteleviin tahoihin yltävät Tähtiliikkeen johtoportaaseen saakka. Puoluesihteeri Seppo Hauta-aho on sekä Bäckmanin että Putkosen molempien profiilien Facebook-kaveri.


Profiilikuvassaan neonkeltaiseen rakennusliiviin sonnustautunut Hauta-aho jakaa sivullaan Russia Todayn livelähetyksiä keltaliivien mellakoista. Kun venäläishävittäjät saapuivat joulukuussa Krimille, Hauta-aho kommentoi ”Sauli ja kumppanit ovat rakentaneet tilanteen, jossa Suomi on samankaltaisessa tilanteessa kuin Ukraina...”

Eräs Hauta-ahon viimeksi lisätyistä Facebook-kavereista on Jarmo Ekman. Hän ilmoittaa profiilissaan vitsikkäästi olevansa ”Informaatio-, hybridi- ja vaalivaikuttamiskoordinaattori Suomen 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa at Росси́я - Российская Федерация - Russia.”
Näiden hahmojen ja Börgelssonin tapauksen perusteella Tähtiliikkeen ehdokkaaksi pääsee kuka tahansa ulosannista ja taustoista riippumatta. Yhteiset viholliset yhdistävät.
Petri Jääskeläinen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja

11 kommenttia:

  1. No jopas on pirun sakeata! 😅 Foliohattujengi ja Väyryspaavo ne yhteen soppii... Lisämausteina muutama natsi ja kotiryssä.

    VastaaPoista
  2. Vuodesta toiseen sama venäjä-mielinen putinistinen hörhöporukka kiertää kansanliikkeistä ja pienpuolueista toiseen.

    VastaaPoista
  3. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Varmasti jutussa mainitut ehdokkaat ovat jakaneet muitakin linkkejä mutta se mikä on kenellekkin tärkeää ja kertomisen arvoista on sitten oma asiansa.

    VastaaPoista
  5. Sanotaan, että EU olisi rauhanprojekti. Kuitenkin se on omalta osaltaan jakamassa Eurooppaa kahteen toisilleen vihamieliseen sotilasleiriin. Lisäksi Euroopan kansallisvaltioiden pakkonaittaminen keskenään liittovaltion muodossa toisi mukanaan pakkonaittamisen ristiriidat. Liittovaltion asukkailla ei olisi edes yhteistä kieltä.

    Väitetään, että kriisiytyvä euro olisi suunniteltukin pakkonaittamisen välineeksi. Yhtenäisvaluutta ei sovi maille, joilla on omat sisäiset suhdanteet ja erilaiset taloudelliset toimintaperiaatteet, mutta Euroopan kriisiyttämiseen euro sopii mainiosti.

    EU voisi pakittaa kohden itsenäisten valtioiden yhteisöä. Tällöin myös Venäjä voisi unioniin liittyä. USA on mahdollisesti yrittänyt jakaa Eurooppaa kahtia tukemalla liittovaltiokehitystä. Ehkä siellä on arveltu myös, että kansallisvaltioiden pakkonaittaminen keskenään aiheuttaisi kivasti kränää osavaltioiden välillä, joka taas kivasti heikentäisi Eurooppaa ja tällä tavoin vahvistaisi USA:n asemaa.

    Jopa USA huolimatta pitkästä liittovaltiohistoriastaan on alueellisesti niin eriytynyt, että jotkut osavaltiot ovat alkaneet haaveilla omasta valuutasta, jonka kurssi voisi mukautua paikallisiin suhdanteisiin. Yhtenäisvaluutan takia osavaltioiden kaupunkeja raunioituu. Mutta jos osavaltio ottaisi käyttöön oman valuutan, niin Washington lähettäisi sotajoukot osavaltion rajan yli.
    ---------------------
    Liittovaltiossa nimeltään Venäjä on yksi yhteinen kieli paikallisten kielien lisäksi. Yhtenäisvaluutta rupla saattaa haitata talouksien kehittymistä joissakin osavaltioissa, joita on yli 20.
    Liittovaltio-EU:sta tulisi saman tapainen toisistaan poikkeavien kansallisuuksien sekametelisoppa kuin mitä Venäjä on. Arvelisin, että monessakin Venäjän osavaltiossa haaveillaan enemmästä itsenäisyydestä kuin mitä liittovaltiojärjestelmä suo. Liittovaltio Venäjä muistuttaa haaremia, jossa venäläiset hoitavat emiirin hommia. Liittovaltio EU:ssa emiirin hommia tavoittelisivat Saksa ja Ranska. Liittovaltiofanaatikot toimisivat eunukkeina.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sanotaan, että EU olisi rauhanprojekti. Kuitenkin se on omalta osaltaan jakamassa Eurooppaa kahteen toisilleen vihamieliseen sotilasleiriin."

      Ei. Ei Eurooppaa olla jakamassa "kahteen toisilleen vihamieliseen sotilasleiriin". Venäjä yksinään muodostaa sen toisen sotilasleirin. Ihan viime aikoihin saakka Venäjän kanssa yritettiin rakentaa rauhaa, mutta Venäjä ei halua rauhaa. Venäjä haluaa sotaa.

      Poista
    2. Ja olipa yllätys kenen naama virnailee tämän Markku Savikiven facebook-sivulla. Tietenkin Laura Huhtasaaren.

      Poista
    3. Taitaa anonyymin jousi kuoleutua kun ei tuon parempaa sanottavaa löydy. Vai onko KGB-opiston suomenopettaja lomalla?

      Poista
    4. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Kenen joukoissa seisot?
    Kenen lippua kannat?
    Taisteluni!
    Paavon seitsemän venäläistä tähteä ?

    VastaaPoista