Tapaus Timo ja Turvallisuuskomitea

”Ulkopolitiikan ja maan johdossa on IS:n tietojen mukaan luettu raportin tietoja ja näkemyksiä kauhuissaan.” 

Tämä on lause, johon hyvin pitkälti perustuu nyt kuukauden käynnissä ollut kohu Turvallisuuskomiteasta ja sen asiantuntijaverkon lausunnoista kootusta muistiosta. Muistio käsittelee mahdollisia vaikutusyrityksiä Suomen presidentinvaaleihin. Lause ilmestyi Timo Haapalan kolumnissa Ilta-Sanomissa sunnuntaina 29.11.2017. 

Erikoistoimittajan tittelillä kulkeva Haapala siis kirjoitti kolumnin sunnuntaina, kun aiheen esiin nostanut Helsingin Sanomien artikkeli ilmestyi verkkoon edellisenä päivänä.

Haapalan ensimmäisestä kirjoituksesta käy näin ilmi, että hän sai aiheen ja sen kehystyksen taholta, jota pitää uskottavana lähteenä valtiojohdon tunnelmiin. Haapala on ollut niin pitkään mukana kuvioissa, että tietää hyvin kuka tosiaan tietää. Voi valistuneesti arvailla Haapalan olleen suoraan tai luottamansa tahon kautta tekemisissä jonkun ministerin tai heidän lähipiiriinsä kuuluvan kanssa. Tasavallan presidentin kanslia tai ulkoministeriö eivät kovin todennäköisiä lähteitä tällaisille puheille ole. Mutta toki mahdollisia.

”Moni kysyy, miksi komitea tuli ulos juuri nyt, kun ehdokkaiden yhteistentit alkavat. Keskustelu Natosta voi olla yksi motiivi, IS:lle arvioidaan. Esimerkiksi kokoomuksessa on paljon niitä, jotka ovat suivaantuneet Niinistön passiivisuuteen Nato-jäsenyyden ajamisessa, vaikka kokoomuksen puoluevaltuusto Niinistön ehdokkuudesta eilen riemuitsikin.”

Tämän mielipiteen Haapala ei suoraan sano olevan samalta taholta peräisin kuin sen, joka aiemmin kuvasi valtiojohdon tunnelmia. Tämä on kuitenkin luultavaa. Joka tapauksessa tässä Haapalan välittämässä arviossa pidetään Niinistön nuivaan Nato-linjaan happamasti suhtautuvia kokoomuslaisia mahdollisina syypäinä Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston muistion tuomisesta julkisuuteen. Tosin Haapala itse syyttää tästä Turvallisuuskomiteaa jo juttunsa otsikossa ”Mitä peliä puolustusministeriön turvallisuuskomitea pelaa presidentinvaalien alla?” 

Jos Haapalan lähde on tosiaan hallituspuolueista, niin sekä Nato-olettamus että presidentinvaali-olettamus kertovat kyseessä olevan todennäköisimmin keskustalaisen tiedonlähteen. Kokoomuksella on valmis Nato-kanta ja Niinistö ehdokkaana. Sinisillä on eloonjäämiskamppailunsa, ei presidenttiehdokasta, presidentille hyvin lojaalisti toimineet ministerit  ja Nato-jäsenyyttä kannattava Sampo Terho. Mutta tämä mietiskely Haapalan lähteestä on toki vain valistunutta arvailua.

Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen on kertonut muistion luovutuksesta sen, että kun kyseessä ei ollut luottamukselliseksi tai salaiseksi julistettu asiakirja, oli se lain mukaan pyydettäessä luovutettava. Sitä, miten alkuperäisen, asiallisen jutun aiheesta kirjoittanut HS:n Paavo Teittinen osasi muistiota pyytää, ei kerrota missään.

Aloite muistion julkaisusta tuli siis Helsingin Sanomilta ja julkinen aloite kohuun tuli Timo Haapalalta. Kuitenkin useammissa asiasta kertovissa jutuissa esiintyi sisäänrakennettuna väite, että Turvallisuuskomitea olisi ollut aktiivinen muistion julkaisussa. Sitä se tosiaan ei ollut, vaikka sitä korostetaan kritiikissä hyvin painavana syntinä. Itse pitäisin kohun tärkeimpänä synnyttäjänä sitä/niitä ihmisiä, jotka kuvasivat Haapalalle ”ulkopolitiikan ja maan johdon lukeneen kauhuissaan raporttia”  ja kehystivät Haapalalle herkullisen jutun. Haapalan tyyli ja asema ovat sellaisia, että hänelle tällainen isoeleinen kauhistelukolumnointi on se tärkein ilmaisutapa. Tämän on todennäköisesti ymmärtänyt myös se/ne ihmiset, jotka Haapalalle ovat asiasta kertoneet. Haapalan kautta juttu saa taatusti vauhtia ja väriä. Sitä mitkä motiivit hänellä/heillä tähän oli, ei pysty sanomaan. Tai sitten Haapala vain kuuli juorun, jonka arvioi riittäväksi pohjaksi julkaista kolumnin. Tietoa näistä taustoista ei ole ja tuskin saadaankaan, sillä journalistin lähdesuoja on erittäin hyvistä syistä pitävä.

Toinen Haapalan alkuperäisessä jutussa esiintynyt väärinkäsitys, että muistio olisi Turvallisuuskomitean virallinen kanta, toistuu paitsi yleisön kommenteissa ja kysymyksissä, niin myös jälleen aiheesta kirjoitetuissa lehtijutuissa. Tätä väärinkäsitystä voimistaa vielä kansanedustaja Ilkka Kanervan kummallisena pitämäni ulostulo, jossa hän vaatii että ”Nykyisen valtiollisen turvallisuuskomitean ei pitäisi saada muodostaa Suomen virallisia kantoja turvallisuusasioissa.”

Kummalliseksi ulostulon tekee minusta se, että Turvallisuuskomitea ei muodosta kantoja, vaan poliitikot muodostavat ja virkakoneisto toteuttaa niitä asiantuntemuksensa avulla. Kanervan vaatimus turvallisuusneuvoston perustamisesta sisältää kaikuja kamppailusta, jota käytiin turvallisuuskomiteaa perustettaessa. Kanerva myös tietää vallan hyvin sen, että turvallisuusneuvoston perustaminen olisi poliittisesti ja juridisesti erittäin haastava prosessi, josta ei sitäpaitsi ole kirjattu sanaakaan hallitusohjelmaan. Sinällään lisäresurssien saaminen, myös poliittisten sellaisten, ennakointityöhön ja varautumiseen olisi ihan paikallaan.

Ilta-Sanomat nimittää korjausta täsmennykseksi.

Toki Haapalan juttuun tehtiin loppujen lopuksi korjaus, jossa kerrottiin, että kyseessä oli asiantuntijaverkoston muistio, ei Turvallisuuskomitean kanta. Tähän tekstin sisällön kannalta erittäin olennaiseen korjaukseen (tai täsmennykseen, kuten IS jostain syystä haluaa sanoa) kului yli kaksi vuorokautta julkaisuhetkestä. Toki hyvä, että tieto korjattiin, mutta väärä tieto oli jo karannut maailmalle kauan ennen korjausta. Kuten Faktabaari asiasta totesi ”Mutta kuten aina, aihetta koskenut julkinen keskustelu oli siihen mennessä jo alkanut elää omaa, muistion sisällöstä, tekijöistä ja statuksesta riippumatonta elämäänsä.”

Tämä kahden toimittajan sananvaihto asiasta kuvaa hyvin sitä, miten epäselvä tilanne useimmille on. Haapalan twiitistä käy myös hyvin ilmi hänen asennoitumisensa asiantuntijaverkoston työhön.

Kolmas Haapalan ja myös muiden kriittisissä näkemyksissä esitetty kummallisuus oli muistiossa esitettyjen keinojen leimaaminen mielikuvituksellisiksi. Kaikki paperissa mainitut Venäjän vaikuttamistavat ovat jo tapahtuneita, meillä tai muualla. Vihjailut liiasta Remeksen lukemisesta eivät poista sitä tosiseikkaa, että turvallisuusympäristömme on muuttunut karusti huonompaan suuntaan. Tai sitä, että Remeksen kirjojen korkeatasoinen taustatutkimus näkyy niiden toimintaympäristön realistisuudessa.

Jotkut politiikan huipulla pitävät tällaista olemassaoleviin ilmiöihin varautumista tai edes niistä puhumista alarmismina eli siis että niissä esitettävä vaara olisi aiheetonta tai liioiteltua. Tämä asenne väikkyi myös Haapala välittämissä kommenteissa. Tämä koskee erityisesti Venäjän toimien arviointia. UPI:n karuhko Venäjä-raportti sai aikanaan samanlaista ryöpytystä kuin muistio.

Käsillä olleen tiedon avulla oli kuitenkin mahdollista muodostaa asiapohjaltaan kestävä esitys Turvallisuuskomitena asiantuntijaverkoston muistiosta ja kokonaisuudesta, joka siihen liittyy. Siihen kykenivät ainakin sekä alkuperäinen HS:n juttu että Haapalan Ilta-Sanomien kilpailija Iltalehti.
Toki Haapalan juttu oli nimenomaan näkemyksellinen kolumni, mutta sellainenkin on rakennettava faktojen pohjalle. Veikkaisin, että tulevaisuudessa niitä faktoja on tosin hankalampaa metsästää, sillä tämä kohu lienee saanut muutkin kuin Turvallisuuskomitean miettimään mitä asioista varautumisesta on syytä kertoa julkisuuteen.


Faktantarkitusta ansiokkaasti tekevä Faktabaari kävi omassa kirjoituksessaan Haapalan kirjoituksen läpi hyvin tarkasti läpi. Se myös esitti jo tässä vaiheessa johtopäätökset, jotka ovat kestäneet hyvin myös prosessin myöhempien vaiheiden läpi. 

Faktabaari: Mitä tästä opimme?
 

• Turvallisuuskomitea on valtionhallinnon korkeimmista virkamiehistä koostuva elin, jonka kannanotoilla ja päätöksillä on suuri merkitys. Sen lakisääteisenä tehtävänä on mm. ennakoivan varautumisen edistäminen.
• Varautumisen suunnittelussa komitea käyttää apuna sekä hallinnon omia että sen ulkopuolisia asiantuntijoita. He esittävät henkilökohtaisia näkemyksiä, joille ei voida antaa samaa merkitystä kuin komitean päätöksille.
• Tässä tapauksessa eroa komitean kannan ja asiantuntijoiden näkemysten välillä ei mediassa tehty selväksi. Siitä aiheutui harhaista julkista keskustelua ja varautumista vaikeuttavia kannanottoja,
• Kohun keskipisteessä ollut muistio ei sellaisenaan edistänyt kansalaisten ymmärrystä mahdollisen ulkoisen vaikuttamisen keinoista ja tavoitteista. Uhkia koskevien luetteloiden julkaiseminen ei ole tarkoituksenmukaista, koska kaikkien uhkien torjumiseen ei voida eikä pidä varautua samalla painolla.
• Todennäköisten uhkien erottaminen epätodennäköisistä olisi edellyttänyt poliittista harkintaa. Uhkakuvien esittäminen ilman tällaista harkintaa ja ilman toimintaohjeita lisää epävarmuutta ja pelkoa, jota varautumisen avulla on tarkoitus vähentää.
• Ulkoisiin uhkiin varautuminen on kansallisen turvallisuuspolitiikan ydin. Vastuu siitä, että aihetta koskeva julkinen keskustelu edistää kansallista turvallisuutta on viimekädessä poliitikoilla, ei virkamiehillä.

Kritisoin jo aiemmin voimakkaasti presidentti Niinistön reaktiota tilanteeseen. Minun tulkintani mukaan presidentti kuitenkin veti jollain tasolla arvostelunsa takaisin todetessaan vaalitentissä 13.11. :

”Informaatiovaikuttamisesta @niinisto toteaa, että julkisessa hallinnossa kannattaisi luoda fiktiivisiä mahdollisuuksia kaikesta siitä, mitä voi tulla eteen. Niin että meillä on heti ratkaisun avaimet kädessä. Tähän sitten vielä lisäksi koulutus ja sivistys." 

”Venäjän osalta @niinisto nostaa esille tarpeen varautua erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi lapsikiistoissa varautumista on tehty ja asioiden hoito on parantunut. Juuri tällaista aktiviteettia kaivattaisiin. #Presidentinvaalit2018”.

Minä pidän näiden kahden twiitin sisältöä ja myös niiden nostamista kampanjatilin twiiteiksi osoituksena, että presidentti pitää Turvallisuuskomitean ennakointityötä tarpeellisena ja arvossa. Mutta presidentin ja ylipäällikön aiempi arvostelu teki kuitenkin virkakoneiston edustajille hyvin hankalaksi nousta puolustamaan Turvallisuuskomiteaa. Käynnissä olevat presidentinvaalit puolestaan tekevät poliitikoille presidentin toiminnan arvostelun hankalaksi, sillä gallup-asetelma saa tällaisesta puhuvan näyttämään auttamatta häviöllä oloaan selittelevältä pikkusielulta.

Mediakaan ei tähän ole oikein pystynyt tarttumaan, sillä aihe on median murroksen runtelemille toimituksille hyvin hankala: paljon työtä ja asiantuntemusta vaativa, mutta todennäköisesti aika harvaa kiinnostava. Lisäksi toimittajille, kuten melkein kaikilla muillekin ammattikunnille, on hieman noloa setviä julkisesti oman alan ihmisiä. Uuden Suomen Markku Huusko kirjoitti prosessista lyhyen, mutta ansiokkaan kuvauksen, joka kuitenkin keskittyi pelkästään pääosin poliitikkojen tekemisiin ja sanomisiin.

Lisäys: Myös Arja Paananen kirjoitti Ilta-Sanomiin tarkkanäköisen ja suhteellisuudentajuisen analyysin tilanteesta.

Erkki Tuomioja otti raporttiin myös kantaa tuoreeltaan, ilmeisesti kuitenkin vasta Haapalan jutun luettuaan, 30.10. Facebookissa. Siinä Tuomioja on Haapalan kanssa hyvin samoilla linjoilla sekä näkemyksen että tyylin puolesta.

"Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto" on pohtinut sitä mitä kaikkea naapuri voisi tehdä vaikuttaakseen Suomen vaaleihin. Paperin viimeinen kohta vaikuttamisen tavoitteista on: "Viranomaisten uskottavuuden heikentäminen". Ei sellaiseen tarvita rajan takaa tulevaa vaikuttamista. Siihen riittää ihan supisuomalainen joukko Turvallisuuskomiteaan koottuja pahauskoisia hölmöjä. 

Asiaan liittyviä kriittisiä puheenvuoroja kuultiin myös kahdelta vanhemman polven demarilta. Nykyään Venäjän kaasuputken lobbausta tekevä Paavo Lipponen piti Turvallisuuskomiteaa “demokratian ulkopuolisena porukkana, jollaisia ei pitäisi olla olemassa". Lausunto viittaa siihen, että Turvallisuuskomitea olisi jotenkin poliittisen johdon ulottumattomissa, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Todennäköisesti Lipponen tarkoitti tällä ilmaisulla, että ei pidä tällaisen elimen koostamista viranhaltijoista poliitikkojen sijaan hyvänä ratkaisuna. Mutta joka tapauksessa maailmalle lähti taas hyvin helposti virheellisesti tulkittava näkemys Turvallisuuskomitean luonteesta ja asemasta.

Haapala päätti nostaa asian Kanervan ja Lipposen innoittaman uudestaan esiin ja kirjoitti 26.11. taas kolumnin, tällä kertaa otsikolla: "Onko salamurhavaroituksillaan vauhtisokeuteen hurahtanut turvallisuuskomitea lopun edessä?" Jutun mukaan Haapala arvioi nyt Turvallisuuskomitean lakkauttamisen olevan nyt realistinen vaihtoehto. Hän toteaa myös seuraavasti:

"Ärtymystä poliitikkojen piirissä on herättänyt epäilemättä komitean puolustajiin liittyneiden upseerien ja tutkijoiden joukko, joiden puheista on voinut vetää johtopäätöksen, että poliitikot ovat turvallisuuskysymyksissä ja Venäjän uhan suhteen liki lapsen asteella."

Tässä Haapala vetää ihan perinteistä riidankylväjän roolia, jossa kertoo yhdelle ryhmälle mitä ilkeää toinen ryhmä heistä ajattelee. Tai pikemminkin mitä ilkeää Haapala ajattelee heistä ajateltavan. Eikä Turvallisuuskomitean lakkauttaminen ole yhtään sen realistisempi vaihtoehto kuin turvallisuusneuvoston perustaminenkaan. Mutta oman näkemyksensä Haapala tekee kyllä tässä kirjoituksessa selväksi. 

Asiaa ei ole puitu pelkästään mediassa, vaan Haapalan kolumni nosti Turvallisuuskomitan työskentelyn myös politiikan esityslistalle. Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas) teki heti 1.11. kirjallisen kysymyksen eduskunnassa puolustusministeri Niinistölle vastattavaksi:


”Kyseisen asiantuntijatyöryhmän tuotos ja sen uutisointi olivat asiantuntijatyön sijaan trollitoimintaa ja hybridihörhöilyä. Se heikensi muodollisesti arvovaltaisen Turvallisuuskomitean uskottavuutta ja asetti työryhmän motiivit kyseenalaisiksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä perusteella puolustusministeriön Turvallisuuskomitean asiantuntijaryhmä on määrätty salaiseksi,  aiotaanko työryhmän jäsenet julkistaa sekä mihin toimiin vastuuministeri ryhtyy, jotta Turvallisuuskomitea ei enempää heikennä kansalaisten turvallisuudentunnetta?”

Mustajärven kysymys oli pitkälti Haapalan kolumni käännettynä eduskuntakysymykseksi. Mustajärvi on hyvin informoitu ihminen, sillä hän kuuluu puolustusvaliokuntaan, joten en millään usko, että muistion asiat olisivat tulleet hänelle yllätyksenä. Kysymyksen sanamuoto viittaa siihen, että Mustajärvi haluaa juuri kysymyksessään esitetyllä tavalla heikentää Turvallisuuskomitean uskottavuutta. Virkavastuulla toimivien asiantuntijoiden työn nimittäminen trollitoiminnaksi ja hybridihörhöilyksiksi on törkeästi sanottu. Jos tämä väite olisi totta, pitäisi näiden ihmisten olla laillisuusvalvonnan tai ainakin kurinpitomenettelyn kohteina. Mainintaa tällaisista prosesseista en ole nähnyt missään. Enkä tosin usko että sellaiseen on mitään syytäkään.

Mustajärvi myös nostaa esiin monia hiertäneen asian verkoston jäsenten salatusta henkilöllisyydestä. Turvallisuuskomitean puheenjohtajan, puolustusministeriön kansalianpäällikön Jukka Juustin mukaan verkoston jäsenten nimet ovat luottamuksellisia, mutta he itse saisivat halutessaan kertoa jäsenyydestään. He ovat kuitenkin sopineet keskenään, ettei kukaan kerro jäsenyydestään julkisesti.

Aurora Rämö kirjoittaa Suomen Kuvalehden kolumnissaan (€) prosessista ja päätyy kertomaan kielteisen tietopyyntövastauksen perusteista. Pyyntö koski siis verkoston kokoonpanoa. Rämön esittämä huoli läpinäkyvyyden puutteesta on ihan perusteltu avoimessa demokratiassa. Eikä hän ollut ainoa asiaa esiin nostanut. 

Julkisuuden avulla journalismi voi toimia vallan vahtikoirana ja avata kansalaisille heidän elämäänsä vaikuttavia prosesseja ja niitä prosesseja pyörittäviä tahoja ja ihmisiä. Kun on lakiin perustuvaa valtaa ja vastuuta muista ihmisistä, pitää olla myös tilivelvollisuutta. Ja sitten tulee se mutta.

Erilaisissa valemedioissa on arvuuteltu hyvin ikävään sävyyn verkoston jäsenten nimiä. Jos joku tai jotkut varmistettaisiin verkoston jäseniksi, saisivat he päälleen armottoman paskamyrskyn. Meillä on yhteiskunnassamme tällä hetkellä voimaantuneina ja voimaannutettuina aineksia, jotka käyvät armottomasti eri tavalla ajattelevien kimppuun. Venäjän toimia kriittisesti arvioivat saavat säännönmukaista vastaansa panettelua ja muuta häirintää. Tämän tiedän kokemuksesta ja kokemusten jakamisen kautta. Niin kauan kun yhteiskunta ei pysty suojelemaan näitä asiantuntijoita verkkoväkivallalta, niin pitää tehdä päätös siitä, että kummasta pidetään kiinni, avoimuudesta vai turvallisuuden hyväksi työtä tekevien turvallisuudesta. Turvallisuuskomitea on valinnut jälkimmäisen toimintalinjan ja sillä on eittämättömät perusteensa.

Joka tapauksessa veikkaisin, että jotkut verkostosta jo lopettivat homman saatuaan kovasanaiset haukut ensin presidentiltä ja monelta muulta ja näyttäytyessään mediassa esitettyjen virheellisten tietojen takia hyvin epäedullisessa valossa. Ja vaikkei kukaan lähtisikään, niin tämä kokemus ei voi olla vaikuttamatta juuri siihen työhön, jota heiltä on pyydetty Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen tekemään.

Tässä on koottuna lähes kaikki julkinen kommentointi asiasta. Tätä tapausta ei siis ole kommentoitu mitenkään laajalti, enemmälti oikeastaan vain yhdessä presidenttitentissä ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen juhlaseminaarissa. Puhetta muuten veikkaisin riittäneen. 

On siis tapahtunut ainakin seuraavaa: 

• Presidenttiehdokkaat kyseenalaistivat joukolla maan keskeistä turvallisuusinstituutiota.
• Entinen pääministerin ja nykyinen puolustusvaliokunnan puheenjohtajan vaativat, tai heidän tulkittiin vaatineen, Turvallisuuskomitean lakkauttamista.
• Puolustusvaliokunnan jäsen laati kirjallisen kysymyksen eduskunnassa puolustusministerin vastattavaksi.
• On julkaistu lukuisia valemedioiden juttuja, joissa päästiin todistamaan turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kyvyttömyydestä ja vainoharhaisuudesta.
• On julkaistu lukuisia perinteisten medioiden juttuja, joissa Turvallisuuskomitean asema ja olemus välittyi puutteellisesti tai vääristyneesti.

Tämän turhan kohun merkitystä korostaa se, että vaikka emme ole nyt todellakaan sodassa, emme elä myöskään syvässä rauhantilassa. Meitä vastaan käydään informaatiosotaa, jonka tavoitteena on herättää epäluottamusta, hämmennystä ja pelkoa. Nämä tunteet puolestaan halvaannuttavat yleistä mielipidettä, joka on demokraattisen päätöksenteon toimivuuden edellytys. Venäjän länsimaita vastaan käymä informaatiosota siis pyrkii heikentämään meitä, jotta Kreml voisi ajaa omia valtapoliittisia tavoitteitaan kansainvälisessä politiikassa.

Nämä ajat ovat sellaisia, että älyllinen, tiedollinen ja moraalinen löysyys ovat vaarallisia asioita. Kriittisyys on yhteiskunnalle elintärkeä käyttövoima, mutta tällä hetkellä on pidettävä erityisen tarkasti huolta faktoista ja asiallisuudesta. Tässä tasapainoilussa Timo Haapala on valitettavasti epäonnistunut pahasti ja hänen epäonnistumisellaan on ollut seurauksensa.

Haapalalla tärkeän median näkyvänä kommentaattorina on tärkeä asema ja se asettaa hänelle myös vastuuta. Hän tuntee ihmiset ja asiat, on tuttu naama ja siksi häneen luotetaan enemmän. Ja siksi hänen pitäisi olla erityisen tarkkana. Saa aukoa, saa olla kriittinen ja saa olla mitä mieltä haluaa, mutta nyt on erityisen väärä aika kulmien oikomiseen jutun herkullisuuden lisäämisessä. Ei tämä yksi juttu, vaikka isohko sellainen onkin, mitään katastrofia aiheuta. Mutta kysymys on ajallisesti ja määrällisesti pitkäkestoisesta toiminnasta, jossa Venäjä subversion avulla pyrkii hitaasti nakertamaan sen tavoitteille vastarintaa tekevää johtajuutta pois tieltä. Saksassa vaikuttamisen kohteena on ollut Angela Merkel, Britanniassa EU-jäsenyys, Yhdysvalloissa koko poliittinen järjestelmä. Suomessa kohteina ovat olleet yhteiskunnalliset instituutiot laidasta laitaan, EU-jäsenyydestä ev.lut.-kirkkoon ja poliisista journalismiin.

Haapalan juttu käännettiin Venäjän valtion Inosmi-uutispalveluun, jonne (luvatta) käännetään artikkeleja länsimaisista medioista. Minun YLE-kolumnini on tainnut päätyä sinne kolme kertaa.

En minä siis pidä todennäköisenä sitä, että Haapala tai hänen lähteensä olisi toiminut tietoisesti Venäjän tahdon mukaisesti, mutta kyllä he Venäjän edun mukaisesti ja Suomen edun vastaisesti tulivat (tahattomasti) toimineeksi. Jostain ne motiivit tähän toimintaan on ammennettu ja silloin puhutaan Neuvostoliiton ja Venäjän Suomeen kohdistaman vaikutustyön vuosikymmenistä. Me varmaankin pidämme omana etunamme monia asioita, jotka ovat kenties enemmänkin Venäjän etu.

Joka tapauksessa nyt tätä tapausta tullaan tästä hamaan maailman tappiin esittelemään esimerkkinä siitä, miten varautumista ja ennakointia tekevät tahot ovat eksyksissä ja jopa vaarallisia Suomen turvallisuudelle. Kun Timo Haapala moitti Turvallisuuskomiteaa kovin sanoin harkintakyvyttömäksi hysterianlietsojaksi, niin kaiken tämän jälkeen voi perustellusti sanoa lapsuudesta opitun mukaisesti: se joka sanoo, on itse.