sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Turpotolloilua demareilta ja keskustalaisilta

Sosialidemokraattien pää-äänenkannattaja Demokraatti otti pääkirjoituksessaan 12.10. voimakkaasti kantaa suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Perusajatus otsikolla ”Kuka koviten Venäjästä sanoo?” kulkevassa kirjoituksessa on se, että Venäjää ja venäläisiä syytetään liikaa ja turhaan ikävistä asioista eikä hyvistä asioista edes haluta puhua. Tämän pääkirjoitus arvioi vaikuttavan myös Suomen ulkopoliittiseen keskusteluun ja ehkäpä siis myös linjaan.

Tässä tekstissä tiivistyy hyvin monet vahvasti elävät ajatuskulut suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

”Yli kaksi kolmesta venäläisestä kertoo suhtautuvansa Suomeen myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Yhtä moni arvioi Suomen ja Venäjän suhteet normaaleiksi tai rauhallisiksi. Julkisuudessa esillä olleet lapsikiistat eivät ole nakertaneet Suomen myönteistä maakuvaa.”

Tässä annetaan ymmärtää, että venäläisten positiivinen suhtautuminen Suomeen olisi jonkinlainen tae tai suoja Venäjän valtion suhtautumisesta Suomen valtioon. Jos Venäjä olisi toimiva demokratia, jossa kansan ääntä kuunneltaisiin rehellisesti ja jossa media välittäisi parhaansa mukaan oikeaa tietoa, näin voisi ihan perustellusti ajatellakin. Mutta kun ei ole. Asiasta voi myös kysyä venäläisten veljeskansana pitämiltä ukrainalaisilta, että kuinka paljon yleisen mielipiteen positiviinen sävy suojaa Putinin hallituksen toimilta.
Kaikenlainen ihmisten välinen yhteistyö rajan yli kumpaankin suuntaan on siis kuitenkin paitsi toivottavaa, myös tärkeää. Sihen kannattaa panostaa lujasti, mutta ei siitä tässä nykyisessä asetelmassa ole juuri turvallisuuden tuottajaksi.

”Suomessa asuvat venäläiset kertovat törmäämisestä ennakkoluuloihin ja kielteisiin asenteisiin. Jopa ryssittely on palannut kielenkäyttöön kaduilla, somessa ja urheilukatsomoissa.
Venäjä-uutisoinnissa painottuvat kielteiset asiat. Tässä vaikuttavat kansalliset stereotypiat ja vakiintuneet käsitykset ”venäläisistä yleensä”.”

Tässä selitetään Venäjä-kritiikkiä ja sen yleisyyttä russofobialla. Juuri samalla asialla Kreml kätyreineen selittää sitä. Kyllä Suomessa on etnistä vihaa venäläisiä kohtaan, mutta sen määrä on onneksi kuitenkin vähäistä. Toki jokainen rasistinen teko, sana ja ele on liikaa, mutta niitä toteuttavia on onneksi vähän. Osaltaan tätä auttaa se, että vihapuheeseen ja etniseen vihaan erikoistuneissa piireissä, mm. MV-lehden ympärillä, pidetään Putinia arvossaan ja hänen autoritäärinen ja voimaa korostava arvokonservatiivisuutensa vetoaa tuohon väkeen voimakkaasti.

”Uhkakuvien maalailu sopii niiden pelikirjaan, jotka ajavat Suomea sotilasliitto Naton jäseneksi.”

Tämä usein eri muodoissaan kuultu väite sisältää sen perusajatuksen, että jos tilanne on oikeasti hankala, niin Natoon liittyminen olisi järkevää tai ainakin järkevämpää. Itse olen ollut huomaavinani, että tämä logiikka määrittää niin vahvasti monen ajattelua, että sen takia säädetään omaa tilannekuvaa sen mukaan minkälaiseen poliittisen johtopäätökseen haluaa päätyä. Siksi esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportti herätti raivoisia vastalauseita. Jos sen esittämät näkemykset Venäjän toimista ja tavoitteista hyväksyy, olisi hyväksyttävä myös ajatus siitä, että Venäjän uhkaa vastaan on etsittävä jotenkin nykyisestä ainakin osittain poikkeavia ratkaisuja. Siksi on helpompi kiistää Venäjän muodostama uhka.

”Viime vuosina kehitys Venäjällä on ollut monella tapaa huonoa, etenkin sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Tässäkin tilanteessa Suomen etu on ylläpitää toimivia suhteita maiden välillä. Tulee olla luontevat keskusteluvälit. Se ei ole nöyristelyä vaan vastuullista ulkopoliittista realismia.”

Tarkoitetaankohan Demokraatissa vastuullisella ulkopoliittisella realismilla sitä, että kun mainitaan ikäviä asioita Venäjän yhteydessä, mainitaan vain sen sisäisiä asioita. Minusta oikeaan ulkopoliittiseen realismiin kuuluu, että ymmärretään Venäjän käyttävän sotavoimiaan naapureitaan vastaan ja kohdistavan länsimäihin, myös Suomeen, yhteiskunnan eheyttä murentavaa informaatiovaikuttamista. Soitä samaa realismia on minusta se, että ymmärretään Venäjän rikkovan tahallaan kansainvälsiiä lakeja ja sopimusjärjestelmä milloin vain katsoo sen itselleen tarpeelliseksi. Nin toki tekevät kaikki maat, joilla siihen on varaa, mutta kaikki maat eivät ole tyytymättömiä valtoja, jotka haluavat kovinkin keinoin nostaa itsensä maailmanvallaksi. Mutta ehkä näiden asioiden esiin nostaminen olisi Demokraatin mielestä ”ennakkoluulojen ja kielteisten asenteiden” viljelyä.

”Eduskunnan Venäjä-ystävyysryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) on puuttunut ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun sävyn muuttumiseen. Uhkiin ja ongelmiin tarjotaan yhä useammin erilaisia sotilaallisia ratkaisuja. Heinäluoma kuvaa tätä militarisoitumiskehitykseksi.
Perinteisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä ovat olleet diplomatia ja poliittiset ratkaisut.”

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä ovat edelleen diplomatia ja poliittiset ratkaisut. Puolustuskyvyn parantamiseen tähtäävät asiat eivät ole syrjäyttäneet politiikkaa. Tästä kertoo muun muassa presidentti Niinistön kansainvälisestikin tunnustusta saanut aktiivisuus. Tässä hieman haiskahtaa halu vastustaa Puolustusvoimiin liittyviä hankintoja ja lainsäädäntöä väittämällä, että sotilaallisen suorituskyvyn nostaminen veisi vaikuttavuutta ulkopoliittisilta toimilta. Perinteinen käsitys ulko- ja puolustuspolitiikan suhteesta on sellainen, että mitä vahvempi puolustus, sitä vahvempi on sen tuki ulkopolitiikalle. Heinäluoman halu kuvata Suomen reaktioita Venäjän toimiin militarisoitumiskehitykseksi tuntuu varsin kummalliselta, koska asemansa takia hän lienee erinomaisesti hyvin selvillä kansainvälisestä tilanteesta. Samalla hän ikäänkuin kieltäytyy tunnustamasta muutoksia, joita Suomen puolustuspolitiikassa ja sen asemassa osana kokonaisuutta on tapahtunut viimeisten parin vuosikymmenen. aikana.

Samantyyppisiä näkemyksiä esitti juuri Kekkosen elämänkerroista tunnetuksi tullut ulkoasiainneuvos Juhani Suomi, joka murehti Kulttuurivihkojen haastattelussa, miten Suomesta on tullut eteentyönnetty tukikohta Venäjää vastaan. Tästähän riemu repesi muun muassa nykyään hyvin avoimesti putinilaisilla linjoilla esiintyvässä MV-lehdessä, jossa Suomi nostettiin sankarilliseksi todenpuhujaksi. Sinällään kummallista, että pitkän uran ulkoministeriössä tehnyt Suomi höpötti Naton kanssa solmitun isäntämaasopimuksen vieneen Suomelta oikeuden päättää mitä ja minkälaisia ulkomaalaisia joukkoja täällä on. On hätkähdyttävää ja surullista kuulla arvostusta nauttineen hahmon päästävän suustaan tällaisiä valemedioista tuttuja valheita.

”Heinäluoman mukaan Suomessa on vallalla jonkinlainen jälkisuomettuneisuuden kausi, jossa tilanne on kääntynyt päälaelleen: Venäjässä ei tahdota nähdä oikein mitään hyvää.
Otsikoissa toistuvat maan talouden ongelmat ja sotilaallinen uhka. Vain negatiivinen juttu Venäjältä näyttää ylittävän uutisriman.
Miksi näin?”

Jälleen toistetaan samaa väitettä, että ikävät uutiset Venäjältä ja sitä kohtaan esitetty kritiikki selittyisivät ainakin merkittävissä määrin asennevammaisuudella. Mediassa on aina kuolleet kulmansa, mutta kyllä Venäjältä uutisoidaan muutakin kuin ihmisoikeuksien sortamista, korruptiota, sotimista ja muuta vastaavaa. Nuo asiat vaan ovat journalismin käsityksen mukaan niin merkittäviä, asioita, että niitä on käsiteltävä. Mutta Venäjän talouden toipuminen on saanut viime aikoina runsaasti huomiota. Mitä enemmän venäläisiä turisteja tulee, sitä positiivisempi on sävy, kun määrien vähetessä oli suru puserossa uutisoinnissakin. YLEn monipuolinen uutisointi avaa venäläistä elämänmenoa laajasti ja monivivahteisesti. Samoin HS:n Pekka Hakalan ja Jussi Kontkasen jutut kertovat isosta Venäjästä lämpimästi ja ymmärtäen. Uutisissa Venäjä on tosiaan useimmiten ikävien asioiden kautta esillä, koska siellä tapahtuu ikäviä asioita. Mutta olen ihan varma, että jos Venäjällä pidetään vapaat vaalit, sallitaan sananvapaus, lopetetaan sota Ukrainassa tai tehdään muuta positiivista, niin otsikot ovat isoja.

Jos nämä sosialidemokraattien näkemykset ovat ainakin minusta hieman hataria ympäröivän todellisuuden tulkintoina, niin pääministeri Juha Sipilä päästi suustaan ulos vielä hurjemman väitteen,  ettei Fortumin Uniper-kaupassa ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.

Tässä siis Suomen valtion yli 50% omistama Fortum on ostamassa saksalaista Uniperia, joka on rahoittamassa Nord Stream 2 -kaasuputkea Venäjältä Saksaan lähes miljardilla eurolla. Ruotsin puolustusvoimien komentaja on ollut huolissaan satamien vuokraamisesta kaasuputkea rakentavalle venäläisyhtiölle. Tanskan hallitus on säätämässä lakia, jolla se estää putken kulkemisen Tanskan aluevesien kautta. EU:n itäiset jäsenmaat pitävät hanketta osana Venäjän valtapolitiikkaa ja vastustavat sitä kiivaasti. Myös Euroopan komissio vastustaa rakentamissuunnitelmia, ja Euroopan parlamentti pitää putkihanketta EU:n energiaunionin ja ”Euroopan edun” vastaisena.

Sipilä joko valehtelee tai sitten tosiaan on tuota mieltä. Ehkä hän vain toistaa Fortumista tulleen viestin, jossa yhtiö tosiaan katsoo tehneensä puhdasta bisnestä. Ehkä hän on päättänyt sen uskoa, koska itsekin bisnesmiehenä ymmärtää, miten kauppoja tehdään. Pääministerinä hänen vain pitäisi ymmärtää NS2:n muita ulottuvuuksia. Kieltämällä selvästi ulko- ja turvallisuuspoliittista painoa omaavan hankkeen merkityksen Suomen tasavallan asemaan maailmassa ja suhteessa Venäjään, antaa hän Fortumin hallitukselle vallan vetää ulkopoliittisia linjoja.

En tosin millään suostu uskomaan, että Suomen pääministeri olisi niin huonosti informoitu henkilö, ettei hän ymmärtäisi NS2:n ulottuvuuksia, vaikka hänelle muuta väitettäisiin. Tosin Sipilä on aiemminkin osoittanut kykenevänsä sulkemaan esikuntansa antamat näkemykset pois käsityksistään.

Sipilällä muutenkin tuntuu ote taas lipsuvan, kun hän hyökkäsi median kimppuun viikonloppuna. Piti Sipilän näkemyksiä oikeutettuina tai ei, niin tällainen käytös osoittaa huonoa paineensietokykyä yhdellä politiikan keskeisistä alueista. Sipilä antaa tuossa kuvan itsestään helposti pelattavana ihmisenä ja se on ihan äärimmäisen huono ominaisuus pienen maan pääministerille.

Sipilä tuli absurdilla lausunnollaan Uniper-kaupasta samalla vähentäneeksi myös uskottavuutta puolueensa presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen linjauksesta, jossa tämä vaati avointa keskustelua, ulkopoliittisten päätösten perustelua ja realistisen tilannekuvan luomista kaikille kansalaisille. Sipilän lausunto oli juuri kaikkea päinvastaista.

Jotenkin tästä tilanteesta nousee suuhun samanlainen ulosteen maku kuin Fennovoimasta. Aineksetkin ovat samat: Fortum, Venäjä, energia ja suuret suomalaiset puolueet. Fennovoima meni ennen kaikkea Kokoomuksen piikkiin, tämä Uniper-kauppa on tietysti ennen kaikkea valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tonttia. Se ministeri on keskustan elinkeinoministeri Mika Lintilä. Hän sai omien sanojensa mukaan tiedon kaupasta puoli tuntia ennen sen julkistusta eikä hänelle lainkaan kerrottu Uniperin myötä Fortumille tulevasta lähes miljardin osuudesta NS2:n. Kun näin tapahtui, olisi odottanut, että joko Fortumin johto tai elinkeinoministeri vaihdetaan. Mutta niin tuskin käy. Kokoomuslaisethan eivät näihin mitään uskalla tai halua sanoa, koska presidentti Niinistö.

Tämmöistä tolloilua tällä kertaa.

23 kommenttia:

  1. "säädetään omaa tilannekuvaa sen mukaan minkälaiseen poliittisen johtopäätökseen haluaa päätyä"

    Mielestäni osut tässäkohdin poliitikoiden käymän turvallisuuspolitiisen keskustelun ytimeen:

    Poliitikot eivät suurin surminkaan halua käsitellä julkisesti turvallisuustilanteen niitä puolia, jotka näyttävät osoittavan ei haluttuun johtopäätökseen.

    Turvallisuustilanteen ei-toivottuja piirteitä vähätellään, ne kiistetään tai niistä vaietaan kokonaan. Sitten onkin helppo jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Joskus kyse voi olla toiveajattelusta, ideologisista silmälaseista tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä. Mutta ministereiden, puoluejohtajien ja muiden huippupoliitikoiden kohdalla asia on toinen. Heidän kohdallaan ei voi päätyä muuhun päätelmään kuin siihen, että tilannekuvan kiistäminen on valehtelua. He tietävät tasan tarkkaan missä turvallisuustilanteen osalta kulloinkin mennään, mutta valehtelevat siitä oman tai puolueensa poliittisen edun vuoksi.

    Poliitikot näyttävät luottavan siihen, että heidän oma äänestäjäkuntansa ei usko heidän valehtelevan. Ikävää, että he ovat oikeassa.

    VastaaPoista
  2. Suomi itänaapurin solutuksen ja poliittisen terrorin kohteena16. lokakuuta 2017 klo 9.47

    Politiikassa pelurimaisuus on osa normaalia valtataistelua, mutta isänmaan turvallisuusasemasta tarkoituksellinen valehtelu menee maanpetoksen puolelle. Puolueena hiipuvat demarit lämmittävät hädissään korostuneesti vanhaa kyyry-/nato-vastaisuusasennetta säikyteltyä kansaa kosiskellessaan ja keskusta on rähmällään vanhasta muistista. Rysky tekee blogi-merkinnässään ruumiinavauksen, mistä argumentoinnissa tällä erää on varsinaisesti kysymys.

    Kyyryasenteessa ei ole sinällään mitään ongelmaa. Se on politiikkavaihtoehto muiden joukossa. Ei kuitenkaan pitäisi perustella sitä syyllistymällä samanlaiseen tosiasioille vieraaseen argumentaatioon, joka kremlin kanaville on arkipäivää. Se on ihmisten harhaanjohtamista äärimmäisen vakavassa asiassa. Jos sellaista on pakko tehdä, näkisi mielellään että tyylilaji säästettäisiin sisäpoliittisiin kahinointeihin.

    Olennaista on, että kremlin politiikan ja sen toteuttamisen monipuolisten vaikutusoperaatioiden tavoite on juuri asenne jota mm demarit ja Juhani Suomi kauppaavat. Kuvitteleeko joku, että kreml on asettanut tavoitteensa Suomen etu mielessä ?

    Suomalaisten ylikorostunut nöyryys palvelee ensisijaisesti kremlin offensiivisia, ei defensiivisiä optioita. Sotilaallisesti liittoutumatonta Suomea on tarpeen tullen helpompi taivutella palvelemaan Venäjän poliittisia päämääriä Suomen edun vastaisesti. Kremlissä tiedetään erinomaisesti että Nato ei muodosta Venäjälle minkäänlaista sotilaallista uhkaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nato on siis kelvoton taistelussa Venäjää vastaan jos sillä ei voi uhata.

      Poista
  3. Poliitikot voivat kiistää turvallisuuspoliittisen todellisuuden vain ja ainoastaan siksi, että Media ei vaadi heitä tilille siitä.

    Hallituskumppanit eivät yleensä arvostele toisiaan, ellei sillä saavuteta jotain etua. Todellisuuspako palvelee myös oppositiota. Sieltä on turha odottaa vastaavia älähdyksiä joita ollaan nähty eräiden sotaharjoitusten tiimoilta tai vaikkapa Stubbin vääristä numeroista.

    Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat kyllä nostavat asioita esiin esim. twitterissä ja omissa julkaisuissaan, mutta heidän äänensä ei kanna kovin pitkälle ilman median ja/tai poliittisten päätöksentekijöiden myötävaikutusta.

    Ainoa taho, joka voisi nostattaa valehtelusta ja todellisuuspaosta metelin on siten valtakunnallinen media.

    En haluaisi uskoa, että median vaikenemisen takana on jokin uusi itsesensuurikäytäntö tai halu säilyttää suhteet poliittisiin päättäjiin. Mediassa on nimittäin nykyään useita erinomaisia turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneita toimittajia, enkä ole havainnut heihin kohdistuvaa ohjailua tai suitsimista.

    Kourallinen hyviä ja asiaan perehtyneitä toimittajia ei näköjään kuitenkaan riitä. Ennen kaikkea politiikan toimittajien pitäisi herätä. Heille poliitikkojen valehtelu taitaa kuitenkin olla niin jokapäivästä leipää, etteivät he jaksa siitä innostua. Ikävä kyllä, moinen kyynisyys ei palvele median kuluttajien - saati suomen - etua.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putinin trolli sotkeutuu omaan retoriikkaansa, kun mitään muuta sanottavaa ei näytä olevan.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Heinäluoma-Tuomioja-Vanhanen akselin mynnähtänyt YYA-katku ei voi olla kuin äänestäjiä luotaantyöntävää. Jopa suurien ikäluokkien keskuudessa. Kiintoisaa nähdä mitä Kontulan työväenyhdistyksen jäsenet ja lestadiolais-beltin ylhäältä ohjatut tästä osaavat ja saavat ajatella...

    VastaaPoista
  6. ”Heinäluoman mukaan Suomessa on vallalla jonkinlainen jälkisuomettuneisuuden kausi, jossa tilanne on kääntynyt päälaelleen: Venäjässä ei tahdota nähdä oikein mitään hyvää.
    Otsikoissa toistuvat maan talouden ongelmat ja sotilaallinen uhka. Vain negatiivinen juttu Venäjältä näyttää ylittävän uutisriman. Miksi näin?”

    No nyt saatiin Venäjältä myös positiivisia uutisia. Ainakin Heinäluoman kannalta. Otsikko Ilta-Sanomissa:

    "Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin"

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005411836.html

    Minkähän kaltaisesta ystävyydestä Venäjä palkitsee suomalaisia päättäjiä? Palkitseeko se esimerkiksi heitä, jotka puolustavat Venäjää mediassa? Vai heitä, jotka yrittävät kaikin voimin estää suomen Nato-jäsenyyden? Vai onko kyse palveluista joista ei julkisuudessa tiedetä?

    Se mikä näissä heinäluomissa ja lehtomäissä ihmetyttää, on ettei heillä näytä olevan ainoatakaan turvallisuuspoliittista kantaa joka olisi Venäjän edun vastainen.

    Jos he huolehtisivat ensi sijaisesti Suomen edusta, tuntuisi luonnolliselta että löytyisi edes yksi asia jossa heidän kantansa on Venäjän edun vastainen. Suomen ja Venäjän etuja ei nimittäin voi parhaalla tahdollakaan pitää ainakaan täysin yhteneväisinä.

    Mitä tästä pitäisi päätellä? Minusta jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa. Joko he tietoisesti asettavat Venäjän edun Suomen edun edelle tai sitten he näkevät, että se mikä on eduksi Venäjälle on eduksi myös Suomelle.

    Kumpikin vaihtoehto on todella huolestuttava. Ensimäinen tarkoittaa käytännössä maanpetturuutta, toinen tietoista alistumista Venäjän alusmaaksi.

    Jälkisuomettuneisuutta? Kyse taitaa pikemminkin olla siitä aidosta ja alkuperäisestä suomettumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan tyhjää puhetta. Esittäisit nyt edes yhden esimerkin, jossa mielestäsi Suomen ja Venäjän edut poikkeaa.

      Poista
    2. Anonyymi17. lokakuuta 2017 klo 14.31:

      kaikki venäjän toimet 1) joilla se pyrkii tekemään mahdollisimman helpoksi (=kannattavaksi) sotimisen siirtämisen suomen alueelle venäjän konfliktissa kolmannen osapuolen kanssa itämeren ja pohjois-suomen suunnalla 2) korruptoimaan talouselämämme 3) lisäämään ristiriitoja ja heikentämään luottamusta maassamme 4) heikentämään eu:n (suomen päämarkkina-alue) yhtenäisyyttä 5) jne.

      Itse yksityiskohtaiset toimet ovat päivittäin mediassa vasemmalta-oikealle.

      Poista
    3. Kerrankin asiallinen vastaväite. Ansaitsee siis asiallisen vastauksen.

      Tässä pyytämäsi yksi esimerkki:

      Venäjä näkee omana etunaan, että sen naapurit ovat sotilallisia sinkkuja, koska:
      - se mahdollistaa Venäjän vaikutusvallan näiden poliittiseen päätöksentekoon.
      - se mahdollistaa voimankäytön naapureita vastaan, elleivät nämä suostu noudattamaan Venäjän vaatimuksia.

      Suomen etu puolestaan on, ettei Venäjä yritä puuttua naapureidensa sisäisiin asioihin ja että Venäjä noudattaa kansainvälistä oikeutta. Venäjä ei tee kumpaakaan näistä.

      Poista
    4. Venäjällä ja Suomella ei ole toisistaan poikkeavia etuja ja tämän pitäisi myös näkyä Suomen sisä- ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämän totesi jo presidentti Koivisto totesi 1985 kirjeessään Gorbatsoville: "Suomen politiikka ei kuitenkaan koskaan tule kulkemaan Neuvostoliiton etuja vastaan, koska meidän elintärkeät etumme eivät ole ristiriidassa keskenään." (Seppinen, 2011) Tänä päivänä Suomen politiikka kulkee läntisiä latuja räikeästi Venäjän etujen, samalla siis myös Suomen, etujen vastaisesti.

      "Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin"
      Niin, nämä kunnioitetut toverit eivät ole hylänneet maidemme välisten ystävällismielisten ja luottamuksellisten suhteiden syventämistä ja lujittamista. Syventäminen ja lujittaminen vuodesta 1944 on ollut molemminpuolinen menestystarina vaikka mm. Veikko Huovinen epäili syventämisen ja lujittamisen ideaa.

      Rysky mollaa toveri Heinäluoman suhtautumista Venäjään. Nyt toveri Heinäluoma sai korkeimman mahdollisen Venäjän valtion myöntämän kunnimerkin! Mitenkäs nyt suu pannaan Rysky? Olisiko nyt Ryskyn korkea aika nöyrtyä ja rehdisti ja julkisesti tunnustaa virheensä? Ryskyn olisi paras kirjoittaa blogiteksti, jossa hän harjoittaa itsekritiikkiä, tunnustaa neuvostovastaisuutensa ja lupaa parantaa tapansa.

      Media suorastaan vyöryttää neuvostovastaista propagandaa, kyse ei ole mistään neulanpistopolitiikasta! Olisiko vanha konsti parempi kuin pussillinen natomyönteistä länsipropagandaa? Meillä on vielä hyvässä vireessä olevia entisiä toimittajia, jotka voisivat mentoroida uutta toimittajasukupolvea. Itänaapuria koskevat uutiset ja ohjelmat voivat olla sekä totuudenmukaisia että myönteisiä. Esko Seppänen teki 1976 mainion dokumentin YLE:lle : "Neuvostoliitossa taloussuunnitelmat toteutuivat luonnonlain varmuudella" On turha luulla, että ohjelmassa ei käsiteltäisi myös ongelmia:
      "Ohjelmassaan Esko Seppänen kuitenkin kertoo, ettei suunnittelussa osata aina varautua tavoitteen ylittäviin tuloksiin. Teknillinen kehitys voi olla vain parempaa kuin miten on aiemmin ollut. Suunnittelun ylittäminen niin maataloudessa ja teollisuudessa johtaa kuitenkin aina palkitsemiseen. Ja jos epäkohtia huomataan, ne korjataan, ilmenee ohjelmassa kerrotusta esimerkistä.

      Kolhoosissa ei ollut tarpeeksi työvoimaa poikkeuksellisen hyvän perunasadon korjaamisen. Rautatievaunujakaan ei ollut kuin suurin piirtein suunnitellun suuruisen sadon kuljettamiseen Ukrainaan, ja osa sovituistakin vaunuista uupui. Suunnitteluvirheen vuoksi perunaa oli siis sekä jäämässä maahan että kuljetuskaluston puuttumisen vuoksi rautatieasemalle.

      – Mutta kun epäkohta esiteltiin mediassa, puututtiin siihen heti ja peruna on jo varmaan päätynyt sinne, minne oli tarkoitettukin. Jos asiaa ei ole jo toteutettu, voi kommunistinen puolue panna siihen vauhtia, kertoo Seppänen marraskuussa 1976."

      "Näin naapurissa" oli neuvostoajan suosittu radio-ohjelma, missä kerrottiin itänaapurista totuudenmukaisesti ja myönteisesti.

      Mikä estää tekemästä hyviä uutisjuttuja Venäjästä? Esimerkiksi Krimin turismista voisi tehdä reportaasin tähän tapaan: "Turistien suuri määrä yllätti. Hotellikapasiteetti kovilla Krimillä, turisteja majoittuu myös kasarmeissa kuten vuodesta 2014 lähtien on ollut tapana", "Moskovalaiset Galina ja Irina Krimillä: Täällä on ihanaa! Aivan kuin olisi ulkomailla!"

      Poista
    5. Sarkasmia parhaasta päästä :)

      Poista
    6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Heinäluoma otti kantaa tänään 22. lokakuuta Ilta-Sanomissa. Hänen mukaansa Suomessa on kaksi koulukuntaa: Yksi koulukunta on se, joka "lähtee siitä, että ollaan Venäjän kanssa niin hyvissä väleissä kuin mahdollista - tai niin hyvissä väleissä kuin uskalletaan. Toinen koulukunta: "Toinen lähtee vuorostaan siitä, että ollaan Venäjän kanssa niin huonoissa väleissä kuin mahdollista tai kuin uskalletaan".

    Tämä kannanotto jäi vajaaksi. Heinäluoman olisi syytä kertoa asiasta tarkemmin:

    1. Heinäluoman tulisi nimetä näiden koulukuntien edustajien johtohahmoja. Koulukunnille on perinteisesti ollut mahdollista nimetä johtohahmoja. John B. Watson ja Ivan Pavlov olivat psykologiassa Behavioristisen koulukunnan edustajia. John Maynard Keynes on taloustieteessä nimeään kantavan koulukunnan edustaja. Jos Heinäluoma ei tähän kykene niin silloin hänen lausuntonsa jää pelkäksi oman politiikkansa epämääräiseksi mustavalkoisuuteen ajateluun perustuvaksi puolusteluksi.

    2. Heinäluoman tulisi myös antaa sisältöä- esimerkkejä - siitä mitä konkreettisia toimia nämä koulukunnat ovat tehneet toimiessaan omien periaatteidensa mukaisesti.

    3. Heinäluoman tulisi myös kertoa tarkemmin miksi hyviin väleihin pyrkimisen rajaksi hän määrittelee sen, että ollaan niin hyvissä väleissä kuin uskalletaan. Huonoissa väleissä oleminen niin pitkälle kuin uskalletaan on paljon helpompi ymmärtää, koska mahdollisimman huonot välit johtavat sotatilaan maiden välillä.

    Heinäluoma voisi tehdä vertailun Suomen kolmen rajanaapurin välillä. Missä kulkee raja liian hyvien välien kohdalla suhteessamme Venäjän, Ruotsin ja Norjan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa todella on Venäjän suhteen kaksi koulukuntaa. Ne eivät vain ole aivan sellaisia kuin Heinäluoma väittää.

      Ensimäinen koulukunta luulee, että Venäjään voi säilyttää hyvät välit vain jos:

      - suomalaiset eivät puhu julkisesti mitään negatiivista liittyen venäjään.

      - suomessa vallitsee yleinen ilmapiiri joka leimaa Venäjään kriittisesti suhtautuvat ja erityisesti ne, jotka kritisoivat Venäjää julkisesti.

      - yhteiskunnalliset vaikuttajat taipuvat virallisten valvojien paheksunnan ja leimaamisen pelossa sensuroimaan julkisia puheenvuorojaan.

      Koulukunnan näkyvimpiä edustajia ovat Heinäluoma, Tuomioja, Halonen, Vanhanen ja Lehtomäki. Sen kantoja propagoi lisäksi koko joukko muita politikkoja, geopoliittisia setiä. Hännänhuippuna sen liepeillä roikkuu vielä melkoinen liuta vähemmän vaikutusvaltaisia mutta huomattavan äänekkäitä öyhkääjiä.

      Koulukunnan edustajien mielestä Venäjä on ilmeisesti niin heikko, että heidän on aktiivisesti puolustettava sitä kaikkea kritiikkiä vastaan. Tai ehkä FSB:lla on vipuja joilla henkilöitä väännetään Venäjän tukijoiksi heidän omasta tahdostaan riippumatta.

      Oli miten oli, tämän koulukunnan edustajat ovat sitä mieltä, että

      - sotilaat eivät saa puhua puolustukseen liittyvistä kysymyksistä julkisuudessa (ahvenanmaa, gotlanti, huoltovarmuus, ilmatilaloukkaukset jne.)

      - tutkijat eivät saa julkaista selvityksiä joissa päädytään muihin kuin virallisten valvojien hyväksymiin lopputulemiin.

      - lehdistön pitäisi etsiä Venäjään liittyviä positiivisia uutisia ja jättää julkaisematta negatiivisia uutisia ja kriittisiä näkökulmia.

      Entä se toinen koulukunta? Lyhyesti sanottuna siihen kuuluvat muut paitsi ensimäisen koulukunnan edustajat ja sympatiseeraajat.

      Poista
  9. Välit Venäjään ovat liian hyvät silloin kun läntinen keskuspankkikartelli alkaa kiristää Suomea esim. huonontamalla luottoluokitusta, vaikeuttamalla lainansaantia, järjestämällä kouluammuskeluja, matu-invaasioita jne. Edistyneiden asejärjestelmien saatavuus vaikeutuu eikä valtiovierailuihin tahdo järjestyä aikoja. Seuraavaksi johtavia henkilöitä sotketaan skandaaleihin tai he sairastuu tai ampuvat itseään kahdesti päähän. Seuraavaksi onkin jo aika julistaa lentokieltoalue, jos maa on heikko. Muuten pitää ensin laittaa pakotteet ja saarto, kunnes uhri on saatu heikkona maahan ja potkiminen voidaan aloittaa ilman riskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkä keskuspankit kuuluvat kartelliin EKP:n lisäksi? Mistä lähtien luottoluokittajat ovat ryhtyneet keskuspankeiksi? Kysymys nro. 3 koski sitä miten määritellään se, että ollaan niin hyvissä väleissä kuin uskalletaan. Ei siis kysytty sitä mitä yllä oleva kommentti pyrki mielikuvitusrikkaasti vastaamaan.

      Poista
    2. Obaman sanoin: "World financial markets are incredibly integrated." Jos kartellin laajuuden pystyis osoittamaan, se ehkä alkaisi murentua. Siihen asti lienee helpompaa arvioida ketä siihen ei kuulu, kuten Pohjois Korea, Iran, Syyria ja Venezuela.

      Poista