Himanen: Länttä vai itää

Hannu Himasen kirjaa on odotettu kiivaasti siitä lähtien kun tieto sen ilmestymisestä kevätpuolella tuli. Napakassa tahdissa kirjoitettu kirja on pitkä diplomaatin uran tehneen Himasen esseistä koostuva tilannekatsaus, jossa tämän hetken tilannetta kuvataan olennaisia asioita nykyhetken taustalla. Juuri tässä on Himasen kirjan vahvuus; hän pystyy yhdistämään selväkielisen sanonnan ja sävyt säilyttävän sivistyneisyyden.

Ensimmäisissä reaktioissa kirjasta nostetaan esiin Himasen vaatimus Nato-jäsenyydestä ja nimenomaan ilman kansanäänestystä. On toki huomionarvoista, että taistolaismenneisyyden omaava pitkäaikainen Moskovan suurlähettiläs ja presidentin luottomies ottaa näin selvän kannan, mutta se ei ole lainkaan mielenkiintoisinta sisältöä kirjassa. Itselleni kirjan ehdottomasti tärkein anti löytyi tämän Nato-kannan jälkeen esiin nostettu perustuslailinen tilanne, jossa Himanen esittelee presidentin ja hallituksen yhteisen johdon ulkopolitiikassa muodostavan mahdollisesti ongelman, ehkä jopa uhan.

Nykytilanne, jossa presidentti saa olla vahva hallitusten kustannuksella, on toimiva. Mutta ei perustuslaki saa varata sen varaan, että ihmiset saavat sovittua harmaalla alueella päätösvallasta, silloin kun liikutaan kansakunnan kohtalonkysymysten äärellä. Uutta perustuslakia ei ole koeteltu kriisitilanteisiin aina liittyvässä nopeassa, paljpn ristivetoa sisältävässä päätöksenteossa. Ulkopolitiikka on kuitenkin poltiiikkaa ja silloin erilaisten näkemysten kamppailulle on oltava selvät ja ratkaisuun johtavat toimintatavat ja valtaoikeudet. Himasen ratkaisuehdotus on pääministerin nostaminen ehdottomaksi johtajaksi presidentin kustannuksella. Ehdotustaan hän perustelee parlamentaarisuuden vahvistamisella ja ennen kaikkea EU-poltiiikan keskeisyyydellä.

Kirja ei ole mikään muistelmateos, vaikka moneti rivien välistä tuntuvat pilkottavan lähihistorian tapahtumat ja asiosta perillä olevien ihmisten tapaaminen ja kuunteleminen. Juuri tämä ihmisten aito kohtaaminen on diplomaatin työn ytimessä olevaa toimintaa, jossa hankitaan tietoa kaiken olennaisen sisältävän kokonaiskuvan muodostamiseksi. Siksi Himanen lähtee hyvin laajasta, globaalista kuvasta ja eri vaiheiden kautta kirja päätyy luontevasti tavaamaan yksittäisiä Suomen perustuslain kohtia. Hän ikäänkuin lähettää vielä viimeisen, totaalisen raportin maailmalta kotimaahan ja tällä kertaa avoimesti kaikkien kansalaisten luettavaksi.

Kirjan julkistustilaisuus Bottan Jääkärikabinetissa. 

Himanen kuvaa kirjassa Venäjää tavallaan hyvin vähäeleisesti. Hänen taustoitetut analyysinsä käyvät järkeen, eivätkä sisällä mitään mystisointia tai värittyneisyyttä, jotka ovat Venäjä-kuvausten perussyntejä. Sama koskee muitakin aihekokonaisuuksia, joita Himanen avaa aatehistoriasta orienttiin ja Trumpista demokratian kriisiin.

Toivon, ettei kirjan kärjeksi nostettu Nato-kanta estä ketään lukemasta tätä teosta, joka rauhallisesti avaa nyt käynnissä olevien myrskyisämpien aikojen taustoja ja kysyy juuri niitä kysymyksiä, joihin tämä aika vaatii meitä kansakuntana vastaamaan. Hannu Himanen antoi kirjassa hyvin perustellen omat vastauksensa ja toivon, että hän saa vastaansa vähintään hyvin perusteltuja vastaväitteitä. Vain laadukkaan keskustelun avulla pystymme tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja.