Venäjän esittämät perusteet toiminnalleen

Sodalla ja kuolemalla pelottelu on yksi tapa ajaa Venäjän näkökulmia. 

Viime aikoina on tämän blogin kommentteihin ilmestynyt yhä enemmän selityksiä siitä, miksi Venäjä on oikeutettu toimimaan kuten toimii. Nämä perustelut muodostavat itse asiassa tukirangan Venäjän informaatiovaikuttamiselle.  Niiden perustelujen avulla on mahdollista ennen kaikkea vakuuttaa oma kansa valitun toimintalinjan oikeellisuudesta. Samalla sen uskovat ulkomailla he, ketkä syistä ja toisista ovat vastaanottavaisia Kremlin viesteille. Lopuille sen on tarkoitus olla edes jostakin kohdasta riittävän uskottava herättämään epäilyksiä. Kotimaassa Putinin hallinnon informaatiovaikuttaminen pyrkii luomaan lujan vakaumuksen, ulkomailla tavoitteena taas on hämmentää ja sekoittaa.
Tässä havaitsemiani pääväitteitä ja niiden avaamista.

Venäjän arvostelu on russofobiaa

Tämän väitteen mukaan Venäjän toimien arvostelu on yhden sortin rasismia, joka kohdistuu venäläisiin. Kritiikin etnistäminen tekee kritiikistä heti alhaista, perustelematonta ja valheellista. Näin mitätöidään sekä väite että sen esittäjä samalla kertaa. Russofobiaa on toki olemassa, mutta suhteellisen vähän. Israelin toiminnan kritiikin ja antisemitismin yhteyttä on tutkittu ja siellä havaintona on, että kun Israelin toimien katsotaan edustavan kaikkia juutalaisia, on kritiikissä ainakin jonkinlainen antisemitistinen pohjavire. Venäjän kritiikki on kohdistunut ennen kaikkea Putinin hallintoon ja sen toimintatapoihin. Kreml on toki tehnyt kaikkensa, jotta kritiikki maan johtajaa kohtaan tulkittaisiin venäläisten keskuudessä hyökkäykseksi heitä kaikkia kohtaan.
Tragikoominen kulma tähän väitteeseen on se, että Venäjän nykyhallinto on kaikkein vahingollisin ja kovakätisin nimenomaan venäläisiä itseään kohtaan. Eli tässä pyritään leimaamaan venäläisten etujen vastaisen toiminnan arvostelu venäläisvastaisuudeksi. Toki Putinin hallinto on suosittu, mutta merkittävä osa sen suosiosta rakentui vakauden ja vaurastumisen varaan. Nyt nämä asiat ovat poissa ja jäljellä ovat opposition kuristaminen ja vääristyneen todellisuuden luominen median haltuunoton kautta.  Myös ulkoisen uhan rakentaminen ja kansan ryhmittäminen johtajansa ympärille pelon ja vihan lietsonnan avulla on käynnissä.

Venäjän vain puolustautuu hyökkäyksiä ja uhkia vastaan

Tässä esitetään, että länsi yrittää nitistää Venäjän taloudellisesti, sotilaallisesti ja kaikin muinkin tavoin. Usein tätä perustellaan vielä karttakuvalla, jossa on merkitty Nato-maita tai Naton tukikohtia Venäjän ympärille. Asetelma perustuu jo vuosisatoja vanhaan vihollisten piirittämän äiti-Venäjän myyttiin. Nato ei ole hyökkäämässä Venäjälle eikä muodosta sotilaallista uhkaa sille. Sen takaa viimeistään Venäjän ydinase. Sen sijaan Nato ja myös EU ovat uhkia Venäjän vaikutusvallalle sen etupiirikseen katsomallaan alueella. Siitä on kysymys esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyydessä.
Osana tätä väitettä esiintyy myös ajatus siitä, että länsi haluaa kaataa Putinin hallinnon. Periaatteellisella tasolla tämä on jopa tietyllä tavalla totta ja muodostaa itse asiassa yhden koko vastakkainasettelun peruselementeistä. Euroopan unioni on sitoutunut perusarvoihinsa, joita ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot taas ovat Putinin autoritäärisen hallinnon vihollisia. Näin kyse on myös arvopohjaisesta vastakkainasettelusta.
Niin kauan kun Venäjä tyytyi toimimaan omien rajojensa sisällä, sai se kuitenkin suht rauhassa murhauttaa toimittajia tai pommittaa kaupunkeja maan tasalle (Groznyi). Kun salamurhat ulottuivat ulkomaille (Litvinov Litvinenko) ja sotatoimet omien rajojen taa, alkoivat vastatoimet. Putinin suurimpia pelkoja on juuri noita vapauden arvoja ajava värivallankumous ja siksi on vaikea nähdä, että vastakkainasettelua voitaisiin arvojen tasolla purkaa. Toki rauhanomainen rinnakkainelo, joka oli kylmän sodan tapoja, olisi mahdollista. Mutta niin kauan kun Putinin regiimi kokee lännen edustamat arvot uhkana olemassaololleen, on tilanne hankala.

Syrjitty ja nöyryytetty Venäjä vain ottaa nyt sille kuuluvaa paikkaa maailmassa

Neuvostoliiton romahdus purki yhden imperiumin. Ja kuten imperiumien romahduksessa aina, elää se paljon pidempään ihmisten korvien välissä kuin todellisessa maailmassa. Romahtaneiden imperiumien aiheuttama haamusärky on ennenkin saanut kansakuntia käyttäytymään itsetuhoisesti. Kun kansa katsoo oikeudekseen olla imperiumi, se lietsoo itsensä ajatukseen, että on pakko saada  takaisin se kaikki itselle kuuluva entinen valta ja kunnia.
Venäjää ei Neuvostoliiton seuraajavaltiona erikseen nöyryytetty. Sellainen olisi tarkoittanut esimerkiksi sen tiputtamista pois YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan paikalta. Mutta toki kansainvälisessä politiikassa tapahtui paljon, jonka venäläiset kokivat nöyryyttäväksi. Saksan yhdistäminen, Varsovan liiton maiden ryntäys läntisiin liittoihin ja Serbian kohtalo. Venäjä oli heikko ja heikon sananvalta asioihin on pienempi kuin vahvan. Nyt Venäjä yrittää taas olla voimapolitiikan avulla vahva, että sillä olisi se vaikutusvalta, joka Neuvostoliitolla oli. Itse asiassa Venäjää siis nöyryytti sen oma heikkous, mutta on perin inhimillistä sysätä syy muiden niskoille.

Kaikki pelaavat samaa peliä, mutta vain Venäjää paheksutaan

Usein toistuva väite on, että itse asiassa kaikki pelaavat kovaa ja rumaa, mutta tarkoitushakuisesti ja epäoikeudenmukaisesti vain Venäjää yritetään rangaista sen toimista. Tämä pitää jälleen sen verran paikkansa, että siihen on helppo rakentaa pinnallisesti uskottvan oloisia väitteitä.
Reaktiot Venäjän toimintaan ovat kovempia pääasiassa siitä syystä, että sen toimet ovat kovempia ja perustelemattomampia. Mutkuttelun henkeen vedetään usein esiin vaikkapa USAn väitteen Irakin joukkotuhoaseista ja yhä jatkuvaan katastrofiin johtaneesta hyökkäyksestä Irakiin. Tuosta väitteestä ja koko Irakin sodasta Yhdysvallat on maksanut kovaa hintaa. Ei toki niin kovaa kuin irakilaiset.
Ei kansainvälinen politiiikka kuitenkaan reilua ole ja reaktiot vääryyksiin, jos sellaisia edes tunnustetaan, määräytyvät myös väärintekijän koon, liittolaisuuksien ja ylipäätään paljon muunkin kuin itse teon myötä. Kuten myös sillä, että onko toimijalla myös rakentavaa annettavaa kansainväliselle yhteisölle. Esimerkiksi Yhdysvallat on siinä mielessä paradoksaalinen maa, että samaan aikaan, kun monet sen toimista ovat yksinkertaisesti väärin, tekee se myös paljon hyvää.
Tähän väitteeseen liittyy olennaisena mutkuttelu, whataboutismi, jossa kritiikkin vastataan kertomalla miten joku muu jossain muualla on myös tehnyt väärin. Jos keskustelu käydään ylipäätään kansainvälisestä tilanteesta, niin tällainen rinnastus voi jopa antaakin jotain keskusteluun. Mutta jos keskustelua käydään Venäjän toimista, niin Yhdysvaltojen toimet eivät siihen varsinaisesti kuulu. Kumma kyllä mutkuttelijat kovin harvoin ottavat Kiinaa esiin, vaan lähes poikkeuksetta Yhdysvallat. Tämä toki heijastaa juuri sitä todellisuutta, jota Kremlin informaatiovaikuttaminen jakaa.

Venäjää ei ymmärretä

Tässä näkökulmassa Venäjän ymmärtäminen tarkoittaa yleensä Venäjän tahtoon taipumista. Eli kyseessä ei niinkään ole ymmärtäminen tiedollisessa merkityksessä, vaan ymmärtäminen hyväksymisen merkityksessä. Kannanottoihin sisältyy tällöin se ajatus, että on olemassa huomioon ottamattomia seikkoja, jotka tekevät Venäjän toimista hyväksyttäviä. Jos näitä seikkoja sitten vaivaudutaan esittämään, on kyse historiasta tai muualla maailmassa tapahtuneista vääryyksistä. Tämän väitteen toimivuus perustuu sille, ettei Venäjää tosiaankaan tunneta kovin hyvin. Järkevä ja kohtuullinen ihminen myöntää ilman muuta, että ei tiedä Venäjästä kovinkaan paljoa. Kun tähän tietämättömyyteen vedotaan, on epävarmuuden synnyttäminen kovin helppoa.

Venäjä vapauttaa Yhdysvaltojen tai EU:n talutusnuorasta

Euroopan maat kuvataan venäläisessä mediassa usein Yhdysvaltojen talutusnuorassa oleviksi, tahdottomiksi kätyreiksi, jotka eivät edes ymmärrä omaa, surkeaa asemaansa. Toisaalta sitten Venäjä haluaa nimenomaan puhua Euroopan pään yii Yhdysvaltoihin ja päättää ”isojen” kesken asioista. Väkisinkin mieleen hiipii ajatus, että Venäjällä halutaan hahmottaa lännen tilanne verrannolliseksi Neuvostoliittoon ja Varsovan liittoon. Se asetelma kun vastasi varsin hyvin tätä nyt kuvailtua tilannetta lännessä. Paitsi että siihen kuuluvat maat tiesivät oman asemansa ja tekivät joitakin kalliiksi käyneitä yrityksiä vapautuakin asemastaan. Jotkut ääriajattelijat puhuvat myös Yhdysvaltain miehitysjoukoista, kun täällä on vierailemassa ja harjoittelemassa USAn joukkoja.
Myös EU voidaan esittää pakkovaltana, jonka edessä ollaan rähmällään samalla tavalla kuin Neuvostoliiton aikoinaan. Toki osoittaa suurta suhteellisuudentajuttomuutta verrata keskenään asein pystytetyn ja koossa pidetyn pakkovallan ja demokraattisten valtioiden vapaaehtoisen liiton olemusta. Vaikka EU:lla on vissit puutteensa, tehdään siellä päätökset yhdessä ja sieltä saa myös lähteä, kuten britit osoittivat.

Venäjä puolustaa oikeita, perinteisiä arvoja

Yksi maailman suuri jakolinja on tällä hetkellä se, minkälaista maailmaa haluaa. Populististen liikkeiden nousu todistaa, että hyvin moni haluaa yksinkertaisempaa, mustavalkoisempaa maailmaa. Tätä Putin tarjoaakin. Hänen Venäjänsä on reilusti linjalla mies on perheen pää ja homous saadaan kitkettyä hakkaamalla. Arvoliberaali elämänmeno ahdistaa monia, eikä mikään ihme, että joku selvät rajat asettava hahmo tuntuu ainakin kunnioitettavalta. Tältä pohjalta Venäjä asemoi itseään moraalisesti oikeiden valintojen puolustajaksi. Tämä on olennainen väite nimenomaan Venäjän sisällä, mutta vetoaa myös esimerkiksi eurooppalaiseen äärioikeistoon laajalti.
Yksi haara tätä narratiivia on globaalin kapitalismin kritiikki, joka vetoaa moneen. Venäjä on toimillaan asettanut taloudelliset seikat poliittisten tavoitteiden alle, kun taas lännessä talous on ollut politiikan korkein päämäärä jo jonkin aikaa. Näin Putinin kelkkaan on saatu houkuteltua ihmisiä, jotka luulevat ajavansa hyviä arvoja, vaikka toimivatkin itse asiassa kaikkea sitä hyvää vastaan, jota yrittävät edistää. Itse he toki kieltävät olevansa Venäjän asialla ja myös itse tähän vakuutteluunsa uskovat.

On typerää, jopa itsetuhoista olla Venäjää vastaan

Venäjän vastaiset pakotteet ja ennen kaikkea Venäjän asettamat vastapakotteet ovat olleet runsaasti esillä. Venäjän mukaan pakotteet vain vahvistavat sen taloutta, mutta murentavat niitä asettaneden maiden taloutta. Tähän kuuluu myös se, että esitellään erilaisia kasvukäyriä tuonnista ja viennistä todistamaan, miten pakotteiden ulkopuoliset tai jopa niissä  mukana olevat maat ovat muka hyötyneet tilanteesta. Peruskauraa tällaisissa tilanteissa laittaa epäilemään muita, että tässä tyhminä yksin kärsitään. Totta onkin, että pakotteet puraisevat eri lailla eri maihin. Koska ne eivät myöskään koske kuin varsin pientä osaa taloudesta, voivat jotkut kauppatilastot tosiaan näyttää plussaa.
Äärimmäisenä muotona tässä perustelussa on se, että tulee sota ja tappaa. Eli että jos ei älytä antaa periksi Venäjälle, on seurauksena sota ja sen aiheuttama tuho. Tätä tuodaan esille erityisesti Suomen Nato-jäsenyyden yhteydessä, jonka lietsotaan johtavan varmasti Suomen sotaan Venäjää vastaan ja tietysti huonosti käymiseen.
Yksi puoli tätä narratiivia on myös se, että EU ja USA ovat kumpikin itse asiassa romahtamassa. Talous, pakolaiset, rasismi ja muut vastaavat asiat ovat tehneet lännen niin heikoksi, että on typerää luottaa niihin. Venäjä taas on tietysti näissä yhteyksissä se vakaa ja voimakas.

Vastaväite jostain ihan muusta

Venäjän toimia kritisoitaessa saa vastaväitteitä melkein mistä tahansa muustakin kuin käsiteltävästä asiasta. Välillä tuntuu siltä, että eri tavalla tilanteen näkevät eivät olisi alkuperäistä näkemystä edes lukeneet, vaan vain syytävät vastaan jotain, joka tuntuu olevan olemassa vain heidän omassa päänsisäisessä keskustelussaan. Osalla tämä líittyy aatteen vahvuuteen ja ajattelun sekavuuteen, joillakin kyse on keskustelutaktiikasta. Eli kun tulee hankala aihe, aletaan puhua ihan mistä tahansa muusta ja puuroutetaan keskustelu. Tätä kutsutaan myös trollaamiseksi. Joka on siis tietynlaiset määreet täyttävä keskustelutapa, eikä sitoudu mihinkään näkemykseen.

Lopuksi

Venäjä on lähtenyt perustelemaan tekemisiään paljolti valheiden pohjalle. Se tulee maksamaan vielä pitkään hintaa tästä. Samalla se ajaa itseään yhä hankalampiin rakoihin, sillä vanhat valheet vaativat päälleen aina uusia valheita. Esimerkiksi malesialaiskoneen ampumisessa Venäjällä ei yksinkertaisesti ole yhtään liikumavaraa. Jos se myöntää yhden valheen olemassaolon, romahtaa koko korttitalo. Vastaavissa tapauksissa aiemmin on matkustajakoneen alasampunut maa myöntänyt pienen ämpyilun jälkeen tapahtuneen ja asiassa on päästy eteenpäin. Nyt tilanne hiertää niin kauan kuin totuutta ei tunnusteta.
Venäjällä kuitenkin on syynsä toimia niin kuin se toimii. Ei tämä järjetöntä ja päämäärätöntä rimpuilua ole. Venäjä on tyytymätön valta ja pyrkii vahvistamaan asemaansa ulkoisesti. Samalla Putinin hallinto sementoi omaa valtaansa sisäisesti. Se mikä on sisä- ja mikä ulkopolitiikkaa, on veteen piirretyn viivan erottamaa. Mutta nämä perustelut eivät ole kovinkaan vetäviä tai vakuuttavia ja tarvitaan muita syitä perustelemaan toimintaa ja vastaamaan kritiikkiin.
Sinällään meille ei ole vaaraksi se, että Venäjä perustelee toimiaan kuten perustelee. Mutta silloin ne ovat vaaraksi, jos se pystyy riittävän monta ihmistä saamaan epävarmaksi siitä mikä johtuu mistäkin. Silloin yleinen mielipide hajaantuu ja siihen nojaava poliittinen päätöksentekokyky heikkenee. Aggressiivisen Venäjän naapurissa elävänä pienenä maana tarvitsemme kaiken sen ketteryyden ja päätöksentekokyvyn, joka vain on mahdollista. Kyllä tästäkin selvitään, kun vain maltti säilyy ja ajatus pysyy kirkkaana.