perjantai 13. toukokuuta 2016

Kansanäänestys ja kansallinen liikkumavara


Suomi ylläpitää kansallisen liikkumavaransa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissaan.

Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015

Suomi on pieni maa ja geopoliittisesti hankalassa paikassa. Tämä muuttumaton perusasia tarkoittaa sitä, että meillä on paljon vähemmän vaihtoehtoja käytössämme kuin jossain vähemmän arassa paikassa olevalla maalla. Kun vaihtoehdoista on pulaa, niin silloin yritetään tomerasti turvata niitä, joita vielä on. Tätä turvaamistyötä sanotaan liikkumavaran hakemiseksi tai turvaamiseksi. Eli siis että meillä olisi vaihtoehtoja, joista valita tai ettei meidän olisikaan ihan pakko aina valita.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen järein liikkumavaramme on ilman muuta ollut mahdollisuus liittyä Naton jäseneksi. Se on ollut vaihtelevalla tavalla mukana hallitusohjelmissa, milloin vähän suoremmin, milloin mahdollisuutta vähätellen ja hamaan tulevaisuuteen siirtäen. Mutta kuitenkin se on siellä ollut. Europpan turvallisuuskriisi ja ennen kaikkea Venäjän aggressiivinen pyrkimys vaikutusvaltansa lisäämiseen on nostanut Nato-jäsenyyden keskustelun alle konkreettisemmin kuin ehkä ikinä aiemmin.

Suomessa on ollut tapana puhua Nato-optiosta eli mahdollisuudesta liittyä puolustusliiton jäseneksi silloin kun itsestä oikealta tuntuu. Sellaista optiota ei tietenkään ole ainakaan enää olemassakaan. Jotain sen suuntaista saattoi vakaina aikoina ollakin, kun Nato luuli olevansa lähinnä enää globaali rauhaanpakottamisorganisaatio. Nyt kun ollaan palattu alkuperäiseen tehtävään eli oman alueen puolustamiseen, on uusien jäsentenkin asema hyvin erilainen. Euroopan sisäinen kriisi on myös monitahoinen sotku, joka voi sekin asettaa esteitä.

Nato-selvitys arvioi Suomen (ja Ruotsin) jäsenyyden olevan poliittisesti kuitenkin melko lailla ongelmattomia. Kummankin maan asevoimat ovat jo Nato-yhteensopivampia kuin osalla itäisistä jäsenmaista, joten sekään ei ole ongelma. Mahdollisessa jäsenyydessä on kysymys siis ennen kaikkea suomalaisten kannoista asiaan. Enemmistö kansasta ei Nato-jäsenyydestä piittaa. Ainoastaan Upseeriliiton ja Reservinupseerien jäsenkyselyissä on jäsenyyden taakse löytynyt enemmistö.

Pitkälti juuri tämän kansan vakaan vastustuksen takia on suomalaiseen Nato-keskusteluun kuulunut jo pitkään olennaisena osana ajatus kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestys on ollut se suojakilpi, jolla myönteisesti tai neutraalisti jäsenyyteen suhtautuvat poliitikot ovat suojelleet itseään natotus-epäilyiltä. Kun kaikkinainen  Nato-puhe on tähän asti tulkittu halukkuudeksi liittää Suomi jäseneksi, vaikka salaa ja väkisin. Tästä laajalti lietsotusta epäluulosta kertovat termien Nato-kiima/haukka ja natotus. Nato-jäsenyyttä vastustavien puolestaan väitetään usein jääneen kiinni menneisyyteen, jopa suomettumiseen asti.

Joka tapauksessa lähtökohtana täytyy olla, että jos kansanäänestykseen asti mennään, niin lopputuloksen on oltava myönteinen. Muuten luvassa olisi valtava turvallisuuspoliittinen katastrofi, jossa kärsisimme kaikki tilanteen huonot puolet, mutta emme saisi mitään hyvää. Eli käytännössä Nato-jäsenyyttä ei haeta, ellei voida olla varsin varmoja sen hyväksymisestä. Toisaalta kansanäänestys voi tavallaan olla myös valtiojohdon tapa asettaa kansa seinää vasten. Tai sitten seinää vasten meidät asettaa Ruotsi. Toki sekä tasavallan presidentti, ulkoministeri että muutkin hallituksen edustajat ovat jo ehtineet painottaa Suomen olevan itsenäinen toimija, joka tekee omat valintansa. Mutta silti Ruotsin liikahtaminen kohti jäsenyyttä edes jollain tasolla pistää myös meidän tilannettamme uusiksi.

Kuten Nato-selvityksessä todetaan, lähempi yhteistyö Naton kanssa on sotilaallisesti liittoumattomana maana mahdotonta. Olemme niin lähellä kuin Natoa kuin on mahdollista ilman jäsenyyttä. Tämä on yksi olennainen piirre niin tärkeänä pidetysssä kansallisessa liikkumavarassa. Käytännössä liikkumavara tarkoittaa sitä, että olisi pidettävä mahdollisena asioiden kehityskulkuna Suomen liittymistä Naton jäseneksi.

Tässä tullaan siihen paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa nyt ollaan: toisaalta vakuutetaan, ettei Nato-jäsenyys ole meille ajankohtainen tai hyvä vaihtoehto ja toisaalta, että se on meille mahdollinen vaihtoehto, jos niikseen tulee. Se niikseen on Venäjän liian pitkälle menevät toimet. Kuten Nato-selvityksessä osuvasti todetaan ”Jos Nato päättäisi sulkea ovensa (Torschluss), Suomi ei enää voisi käyttää Nato-jäsenyyden mahdollisuutta – ja todellisuutta – keinona hallita pysyvää geopoliittista dilemmaansa, jonka sen vaikeasti ennustettava naapurimaa aiheuttaa.” Nato-jäsenyyden sulkeminen mahdollisuuksista voi tapahtua myös Suomen puolelta, käytännössä pitkälti sisäpoliittisten syiden pohjalta.

Nato-jäsenyyden todellisen liikkumavaran kannalta olennainen asia on siis kansanäänestys. Kansa itse haluaa sitä. Myös kaikki poliittiset tahot tasavallan presidenttiä myöten ovat ilmoittaneet siihen sitoutuneensa. Näin sitä tuskin voidaan ohittaa. Mutta ilmassa on merkkejä siitä, että se ei välttämättä olisi niin suoraviivainen päätöstilanne, kuin yleensä annetaan ymmärtää.

Olisiko äänestys hakuprosessin aivan alussa, neuvottelutuloksen synnyttyä vai sitten vasta, kun kaikki Nato-maat ovat sen hyväksyneet? Vai peräti vasta myöhemmin? Selvityksessä kerrotaan myös ehkä hieman vihjaillen Espanjan prosessista, jossa kului neljä vuotta maan liittymisestä Natoon ennen kuin kansa pääsi äänestämään asiasta. Periaatteessa Suomessakin voisi tiukan tilanteen tullen tehdä vastaavan tempun, jossa jäsenyys runnottaisiin läpi, mukanaan lauseke, että päätös tullaan alistamaan kansanäänestykselle, kun tilanne on sopiva. Professori Hanna Ojanen esitti pari vuotta sitten idean,  että Suomi liittyisi Natoon ja kymmenen vuoden kuluttua voisi kansa jäsenyyden kokeneena äänestää jatkosta.

Toinen ääripää kansaäänestyksen järjestämisessä voisi olla se, että äänestetään siitä, että annetaanko hallitukselle oikeus halutessaan tehdä esitys jäsenyydestä ja eduskunnalle oikeus tehdä päätös asiasta, vaikka 2/3 enemmistöllä. Tämä olisi liikkumavaran kannalta toimiva vaihtoehto. Tuon aiemmin mainitus geopoliittisen dilemman kannaltahan olisi parasta, jos mahdollisuus jäsenyyteen olisi tosiaan aito ja suhteellisen lähellä. Ei liian selvä suuntaan eikä toiseen. Kansanäänestykseen liittyy joka tapauksessa paljon hankaluuksia ja eittämättä jopa riskejä.

Jos asiat alkavat rysähtelemään pahasti, niin uskon valtiojohdon liikahtavan joka tapauksessa, vaikka kansanäänestyksestä ei konfliktin keskellä voitaisi puhuakaan. Silloin etsitään tapoja turvata kansakunnan turvallisuus, ei mietitä puhdasoppista suoritusta kansanvallassa. Esimerkkinä tällaisesta epädemokraattisesta päätöksesta voidaan pitää presidentti Risto Rytin solmimaa sopimusta natsi-Saksan kanssa jatkosodan loppuvaiheessa. Sopimus takasi tuikitarpeellista apua Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntaan, mutta sinetöi myös Rytin oman kohtalon. Nykytilanteessa Nato-jäsenyyden ohella oikeastaan ainoa merkittävä lisä puolustuskyvylle olisi jonkinlainen liittoutuminen suoraan Yhdysvaltain kanssa, joka joka tapauksessa on Naton sotilaallisen voiman selkäranka. Sellaisen liittoutumisen kohdalla ei ole mitään kansanäänestysvelvoitteita olemassa.

Ilman muuta paras tapa, jos se vain suinkin on mahdllista, olisi alistaa mahdollinen Nato-jäsenyys reippaalle kyllä/ei nyt-kansanäänestykselle. Kumpikin vaihtoehto avattaisiin, myös reaalimaailman tasolla. Itse pidän kansanäänestystä tärkeänä ennen kaikkea sen takia, että se pakottaisi jokaisen kansalaisen ottamaan vastuuta ratkaisusta. Varsinkin kansanäänestystä vaativat tulevat samalla sitoutuneeksi sen lopputulokseen. Vaalikampanjoinnin aikana tulisi moni tutustuneeksi asioihin myös toiselta kantilta, vaikka päätyisikin toiseen lopputulokseen. Kampanja-aikana kuplat todennäköisesti ainakin jossain määrissä puhkeilisivat ja ihmiset joutuisivat altistumaan toisenlaisille ajatuksille.

Mahdollisimman laaja keskustelu kansanäänestyksen alla palvelisi suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua, jossa turvallisuus nojaa yhteisvastuuseen muutenkin kuin yleisen asevelvollisuuden osalta. Saa nähdä onko meillä tarvetta järjestää kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä ja jos on, niin onko siihen tilaisuutta.

10 kommenttia:

  1. Itse olen kovin natomyönteinen. Samalla pidän epätodennäköisenä, että Suomen kansan enemmistö kääntyisi naton kannalle, osin menneen propagandan vaikutuksen takia. Silti vaihtoehto, jossa menisimme natoon ilman kansanäänestystä, tuntuu minusta väärältä ja jotenkin kansaa vähättelevältä toimintatavalta. Kannatan reilua äänestystä ennen liittymisneuvotteluja. Jos tulee ei ja Venäjän kanssa käy huonosti niin omapahan on vikamme.

    RJ1

    VastaaPoista
  2. Yrjö Rautio totesi minusta hyvin:

    1. VENÄJÄN uhka on tärkein Nato-jäsenyyteemme vaikuttava asia, kuten asiantuntijatkin toteavat. Se käy kuitenkin yhtä hyvin jäsenyyden kannattajien kuin vastustajienkin argumentiksi. ... Moni on tietävinään varmasti, että jäsenyys lisää turvallisuuttamme, moni taas, että heikentää. On kuitenkin täysin mahdollista, että se heikentäisi turvallisuutta lyhyellä aikavälillä, mutta parantaisi pitkällä aikavälillä.

    2. Nato-keskustelua karttavat ne, joilla on valta ja vastuu

    Toisin sanoen joudumme 1:n mukaan tekemään päätöksen epävarmuuden vallitessa. Elämä ei ole sellaista että voimme tietää varmasti mikä on parasta. Päätös houdutaan kuitenkin tekemään ja siihen suomalainen eliitti ei ole valmis vaan työntää vastuuta kansalle.

    2:sta taas seuraa se että - koska presidentti koko ajan on hiljaa tai korkeintaan töksäyttää että mitään muutosta ei tarvita mutta ei perustele - kansalla ei ole mitään mahdollisuutta edes realistisesti tietää mitä äänestää.

    S Niinistö on sanonut, että ei presidentti voi muuttaa kansan mielipidettä, mikä ei minusta ole totta. Kansa on valmis muuttamaan mieltään jos sille asiat selitetään.

    Ulospäin syntyy kuva vastuun pakoilusta. Kuva voi tietysti olla vääräkin. Ehkä kulisseissa ajetaan jotain hienoa ratkaisua. Mutta demokratialla siinä valmistelussa ei ole mitään osaa.

    Samaan aikaan näyttää, että suuri osa poliittisesta eliitistä ajaa turpo-kysymyksessä vain omaa poliittista etuaan. Millä Nato-kannalla saan äänimääräni maksimoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Aakulan on asian ytimessä.

      Tällaista bloggasin jokin aika sitten Jannen bloggauksen teemaa sivuten: https://toisinaanajattelua.wordpress.com/2016/05/07/nato-nato-nato-kiimaa-vai-viileaa-harkintaa/

      Poista
  3. Väkivallatonta maanpuolustusta ei ole olemassa. Ainoa potentiaalinen vihollisemme Venäjä tulee käyttämään väkivaltaa Suomea vastaan heti kun poliittinen hinta valloituksen yritykselle on riittävän halpa.
    Ainoa mahdollisuutemme on vastata siihen väkivallalla. Oma arsenaalimme ei riitä. Siksi tarvitsemme voimakkaan liittolaisen.

    VastaaPoista
  4. Henkilökohtaisesti en usko, että Suomessa tullaan järjestämään kansanäänestystä Natoon liittymisestä.

    Natoselvityksen tärkein ja selkein anti on se, että Suomi ei voi liittyä Natoon jos Ruotsi ei sitä ennen päätä liittymisestä. Sama pätee myös toisinpäin. Jos Ruotsi ei liity Natoon niin Suomikaan ei sitä voi tehdä. Ruotsin on lakiensa mukaan pakko järjestää liittymisasiasta kansanäänestys. Suomen ei ole pakko. Kerrataan vielä Natoselvityksen keskeisin sanoma:

    --Jos Ruotsi päättää olla liittymättä Natoon niin ei liity Suomikaan.

    --Jos Ruotsi päättää jättää liittymishakemuksen niin Suomen on käytännössä pakko seurata.

    Jos Ruotsi päättää jättää hakemuksen ja kansanäänestys ei sitä kaada niin Suomen on jätettävä oma jäsenyyshakemuksensa samalla ovenavauksella ja ilman kansanäänestystä. Suomen valtiollinen johto ei voi jättää maatamme jauhinkiveksi kahden sotilasmahdin väliin. Suomen oma liikkumavapaus Natoasiassa on siis realistisesti ottaen varsin pieni vaikka tätä ei tulla koskaan myöntämään.

    Realistisesti ottaen Suomen Natopäätös - kyllä tai ei - tehdään kuitenkin tällä hetkellä näkyvissä olevissa skenaarioissa Tukholmassa.

    VastaaPoista
  5. Syy miksi Venäläiset,eivät pelkästää sivusta seuraisi maamme natoon liittymistä on tilanne, jossa heidän eräs maailmankaupan henkireikänsä,siis suomenlahti,jäisi vihamielisen liittouman miltei sisämereksi.Toistaiseksi maalle Pietarin alueen satamat ovat elintärkeitä. Kun lueskelee täällä meuhkaavia ja eritoten Eestin postsosialistisen trauman traumatisoimia tahoja, jotka eivät tavoiteeseen päästyään arkailisi vaikkapa miinoittaa kulkuteitit jostain maamme itärajan kohdalta viron ranikolle saakka, teidän pyhä vihanne on sitäluokaa. Urho Kekkonen kehoitti meitä suomalaisia olemaan mieluummin lääkäreitä, kuin tuomareita ja ymmärtää myös, varsinkin suuren naapurin historiallisten kokemusten muovaamaa maailmankuvaa. Venäläisille europpalaisuus on tuonut, niin positiivista kehitystä, viitaaan vaikkapa Katariina suureen jä hänen aikakauteensa sekä saavutuksiin. Mutta myös ajassamme havaittavan europpalaisen ylimielisyyden tuottamaa rotuopillista sekä kultturillisen sovinismin mukaista katsantokantaa suhteessa venäläisten kansakuntaan.Varsinkin nyt,kun Euroopan ja kuvitelllun läntisen arvoyhteisön välillä ei ole, vaikkapa totalitäärisen kommunismin aiheuttamaa jakolinjaa, onkin ymmärrettävää, ettei täällä meuhkaavat russofobit saa meuhkaamisestaan huolimatta nykyistä korkeampaa kannatusta, olette itseasiassa entisestään marginalisoitumassa.

    VastaaPoista
  6. Kyllä / ei nyt -tyyppinen kansanäänestys on melko ongelmallinen.

    1. "Ei" jättäisi Suomen Venäjän etupiiriin, vaikka emme sitä itse haluaisi. Suomen asema olisi huomattavasti vaikeampi kuin nykyisellään.

    2. Äänestys antaisi Venäjälle erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa Ei -kannan puolesta, ja kuka tietää, mitä kaikkea he keksivät.

    Jos asiasta pitää äänestää, niin äänestetään sitten kun on oltu muutama vuosi jäsenenä. Sittenpä kansalaiset oikeasti tietävät, mistä äänestävät.

    Pres. Niinistön linjana on yrittää säilyttää Suomen nykyinen asema. Se käy koko ajan vaikeammaksi. Siksi parasta turvallisuuspolitiikkaa olisi proaktiivinen toiminta liittoutumisen puolesta. Muutoin olemme kohta tilanteessa, jossa tie jäsenyyteen on sulkeutuu ja Suomi jää yksin (no, kaksin Ruotsin kanssa). Tällöin ainoa turva Venäjän varalle olisi liittoutuminen suoraan Yhdysvaltojen kanssa. Tätäkö Naton vastustajat sitten toivovat? Vai Suomen jäämistä yksin?

    VastaaPoista
  7. Mielestäni kansanäänestys NATO-jäsenyydestä ei ole hyvä ratkaisu vallitsevissa oloissa. Näin erityisesti juuri Venäjän informaatiosdonakäynnin vuoksi. Miksi ihmeessä Venäjä jättäisi propaganda-aseen käyttämättä, jos kansanäänestys olisi tulossa? Uskon, että Venäjä pikemminkin voimistaisi propagandaansa tuossa tilanteessa ja ottaisi luultavasti uusia arvaamattomia keinoja käyttöönsä. Kansanäänestys voisi hyvinkin johtaa tilanteeseen, jossa jäisimme yksin Venäjän armoille Ruotsin liityttyä NATOon. Se on mielestäni erittäin pelottava tilanne, huomattavasti pelottavampi kuin Venäjältä odotettavat reaktiot mahdolliseen liittymiseemme.

    Meillä on edustuksellinen demokratia, joten kansanäänestystä ei mielestäni pitäisi tarvita siksikään. Toki edustuksellisen demokratiamme toimivuudesta ja tasosta voidaan olla montaa mieltä, mutta näille demokraattisesti valituille päättäjille me äänestäjät olemme mandaatin antaneet.

    VastaaPoista
  8. Paradoksaalisuutta lisää se että ne jotka äänestävät "ei", äänestävät siten "kyllä" omien lapsiensa pakolliselle asevelvollisuudelle (ns. "uskottava puolustusmalli/harha) tai naapurien. Ja "ei" ääniä tulee myös osastolta joka ei halua ajatella koko asiaa tai edustaa ns. "sota on paha, nato on sota asia, en tykkää" jengiltä. Ja kukapa meistä haluaa militaristisen leiman?
    Paradoksi on myös se että itseasiassa NATO-jäsenyys on se tekijä joka estää Venäjän aggression. Jos Ukraina olisi ollut NATO-jäsen, ei koko sotaa olisi tällä hetkellä.
    Ja paradokseja riittää, presidentti Niinistö on ominut ulkopolitiikan johdon ja on samalla armeijan ylipäällikkö (nimittää mm kenraalit jne). Kannattaako Niinistö kansanäänestystä koska kansa äänestäisi mahdollisesti juuri hänen mieltymystensä mukaisesti (ei)?
    Tämä kysymys on elämää suurempi, huikeaa keskisormea demokratialle näyttää nyt presidentin asema ja valta asiassa. Yksi mies diilailee Venäjän kanssa mutta samalla laki vaatii reserviarmeijaamme seisomaan hänen politiikkansa takana. Nyt on vuosi 2016. Yli 10.000 reserviläistä on hypännyt jo pois armeijan listoilta (kieltäytynyt/siirtynyt siviilipalvelukseen etc.). Osalla syy: pitäisi olla NATO:ssa, osalla päinvastoin.

    Ns. ajopuu-teoria oli 80-luvulla selittämässä Suomen sekoilua toisessa maailmansodassa. Huuhaata sekin oli. Mutta kyllä nyt vahvasti tuntuu että poliittinen johto/kenttä/siviilit jne. ovat todellakin ajopuita, "hoo moilasia" joita ei johdeta päämäärätietoisesti ja tosiasioiden perusteella vaan populistis-opportunistisesti mennään laput silmillä ja korvilla vanhaan Kekkoslovakia tyyliin...

    perkele.

    VastaaPoista
  9. Kansanäänestys on parhaimmillankin riskaabelia hommaa turvallisuuspolitiikassa. Se on myös politikojen vastuunpakoilua. Meillä on valittu eduskunta pohtimassa ja päättämässä. Selkeintä olisi mielestäni että NATO-kysymys nostettaisiin eduskuntavaalien alla asiakysymykseksi ja äänestäjät tietäisivät kunkin ehdokkaan kannan. Sitten päätös voidaan tehdä siellä missä kuuluukin (eduskunta) ja tavalla joka parhjaiten kansakuntaa palvelisi. Ryskyn ajattelumalli kansanäänestystä edeltävästä, sivistävästä, keskustelusta tuntuu naiivilta. Tämä huomi koskee tietenkin myös ennen eduskuntavaaleja mutta kenenkään käsiä ei sidottaisi ennakkoon.

    Robin E.

    VastaaPoista