sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pekka Visuri


Pekka Visuri puhujana Suomen Rauhanpuolustajien 60 vuotta rauhan puolesta -juhlaseminaarissa.
Kuva: Zache, Wikipedia

Voimakkaasti jakavissa puheenaiheissa on tyypillistä, että aktiiviset keskustelijat jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Mitä voimakkaammat mielipiteet, sitä voimakkaammin henkilöä arvioidaan.  Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on kuitenkin yksi poikkeus säännöstä. Yleisesikuntaeversti (evp.), valtiotieteen tohtori, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, professori Pekka Visuri nauttii arvostusta laidasta laitaan. Hänellä ja hänen näkemyksillään on käyttöä niin Kadettikunnalla kun rauhanliikkeellä. Hän on toiminut tutkijana MPKK:ssa, Ulkopoliittisessa instituutissa ja Aleksanteri-instituutissa.

Mediassa Visuri on hyvin usein kommentoimassa ajankohtaisia asioita ja uskomattoman tuottelias historioitsija puskee markkinoille kirjoja tasaiseen tahtiin. 73-vuotias, panssarimiehenä upseerin uransa aloittanut Visuri jaksaa kiertää edelleen ja vetää saleja täyteen ympäri Suomea. Hänet voi tavata puhumassa niin maanpuolustustoimijoiden kuin rauhanryhmienkin tilaisuuksissa. Visuri oli myös aiemmin taajaan käytetty asiantuntija eduskunnassa ulko-ja puolustuspoliittisissa kysymyksissä.

Visurin ulosanti on selkeää ja miellyttävää, se lienee yksi syy hänen laajaan suosioonsa. Visuri on myös looginen ja koherentti näkemyksissään. Hän ei myöskään juurikaan arvioi muiden näkemyksiä, vain esittää omansa. Oma osansa lienee myös sillä, että Visuri on pysynyt poissa sosiaalisesta mediasta, jossa kärjistyminen tapahtuu usein kuin itsestään. Nämä samat syyt lienevät myös hänen mediakelpoisuutensa takana. Upseeriston sisäinen lojaliteetti on myös väkevä voima ja vain harvoin arvioidaan kollegoiden toimintaa kriittisesti julkisesti.

Väitöskirjansa ja useimmat tietokirjansa Visuri on tehnyt sodan loppuvaiheista ja Suomen siirtymisestä uuteen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Hän on sisäistänyt perin juurin sen tosiasian, joka oli pakko syksyllä 1944 ymmärtää: itänaapurin edut ensin, sitten vasta Suomen. Tai ehkä pikemminkin niin, että itänaapurin etujen huomioon ottaminen on nimenomaan Suomen etu vähän pidemmällä tähtäimellä. Visuri uskoo lujasti Suomen erityisasemaan: ”Suomi on hoitanut menestyksellisesti suhteet Venäjään kahdenvälisesti turvautumatta kaukaisen suurvallan apuun. Siksi meillä on reunavaltioista poikkeava ulko- ja turvallisuuspoliittinen peruslinja.

Visuri ottaa lujasti kantaa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin asioihin. Hän on taustaltaan strategi ja hänen peruslinjansa kasvaa sodan jälkeisen Paasikiven reunavaltiorealismista raadollisimmillaan. Visuri korostaa kerta kerran jälkeen, miten Suomen pitää tehdä valintoja, jotka vakuuttavat Venäjän, että sen kimppuun ei Suomen alueelta hyökätä. Ylipäätään Visuri korostaa malttia toimissa, jotka voivat ärsyttää Venäjää: ”Suuren karhun naapurissa voidaan hyvin elää, jos maltamme olla sitä härnäämättä. Vasta ärsytettynä karhu muuttuu hyökkääväksi.

Visuri historioitsijana osaa perustella kantansa historiallissa tilanteissa tehdyillä valinnoilla: ”Vuonna 1945 Mannerheim toteaa, että Suomen kannattaa harjoittaa yhteistoimintaa Neuvostoliiton kanssa. Syntyy ajatus YYA-sopimuksen ensimmäinen artiklaksi: Neuvostoliitto on saatava vakuutetuksi, että Suomi ei anna maansa kautta sinne hyökätä… Mannerheimin-Paasikiven linja on kestänyt tähän päivään asti.

Vaikka Visuri on jo pitkään vastustanut Suomen Nato-jäsenyyttä, koska pitää sitä hyödyttömänä ja vahingollisena, niin Nato-jäsenyyden mahdollisuuden hän pitää kuitenkin tärkeänä olla olemassa. Tämä käy ilmi hänen kommenteistaan Sipilän hallituksen Nato-jäsenyyskirjauksesta, jonka mukaan Suomi pysyy edelleen sotilaallisesti liittoutumattomana maana, mutta ylläpitää käytännön läheisiä yhteistyösuhteita sotilasliitto Natoon ja säilyttää mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä.
– Suomella on erinomaiset mahdollisuudet ylläpitää omia linjauksiaan ja huolehtia siitä, ettei Venäjällä synny käsitystä, että Suomi antaisi jossakin tilanteessa alueensa Venäjän vihollisten käyttöön. Tämä on ollut aikoinaan sekä Mannerheimin, Paasikiven että Kekkosen ja Koiviston linja, pitkän kokemuksen perusasia.
Historiasta voi siis ottaa oppia, Pekka Visuri korostaa.
– Suomella oli sodan jälkeen ainoa mahdollisuus tulla toimeen naapurin kanssa hyvissä suhteissa. Siitä tuli vähitelleen hyväksytty oppi. Se on Suomen turvallisuuspolitiikan linjauksista kaikkein kestävin.

MOT:n isäntämaasopimusta käsittelevässä ohjelmassa Visuri tuki ohjelman tekijöiden näkökulmaa, jonka mukaan isäntämaasopimus on salaillen toteutettu sopimus siitä, että Suomen maaperä olisi nyt käytettävissä ”läpikulkuun johonkin”.
”Tää tulkinnan mahdollisuus on olemassa, että vaivihkaa on jo annettu mahdollisuus, että hyvinkin helposti voitaisiin päästää Nato-joukkoja tai – toimintoja Suomen alueelle. Tai sallia läpikulku Suomen alueen kautta johonkin.”
Vaikea kuvitella, että tämä vihjailu tarkoittaisi mitään muuta kuin sotatoimia Venäjää vastaan. Visuri siis näkee isäntämaasopimuksen olevan maamme alueen antamista hyökkäyksen. Kyseistä ohjelmaa on kritisoitu kovin sanoin.

Visuri kritisoi jo aiemmin lujin sanoin mahdollisen Nato-jäsenyyden lisäksi myös käytännön yhteistoimintaa Naton kanssa: ”Ei pitäisi ärsyttää Venäjää jatkuvalla Nato-puheella ja salakähmäisillä toimilla Naton kanssa. Parhaillaan menee merisotaharjoitus, jota Venäjä varmasti epäilee salaisen yhteistyön harjoittelemiseksi, ja aivan syystä. Suomen pitäisi välttää toimia, joissa sallitaan Naton joukkojen tulo Suomeen. Se on turhaa Venäjän ärsyttämistä, josta seuraa vain vahinkoa Suomelle.”

Kun Suomi on nyt ollut mukana ja isännöinyt lukuisia harjoituksia, pitää Visuri tätä hyvin vahingollisena Suomelle.
”Ongelma ei ole Yhdysvaltojen kanssa harjoittelu sinänsä, vaan se, että Suomi tulee tällä toiminnalla osaksi suurvaltapeliä.”
”Minusta on todella huolestuttavaa, että Suomi on lähtenyt tähän mukaan.”
Tässä Visuri viittaa siihen kylmän sodan aikaiseen perusprinsiippiin, että Suomi pysyttäytyy suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Toki meidän YYA-sopimuksemme piti meidät tiukasti Neuvostoliiton otteessa ja tämä suurvaltaristiriitojen ulkopuolisuus tarkoitti käytännössä ennen kaikkea Neuvostoliiton toimien vähintään hiljaista hyväksymistä.

Venäjää Visuri ei näe Suomelle uhkana.
”Visuri kuitenkin sanoo, että Venäjän intressit Suomessa liittyvät juuri vuosikymmeniä jatkuneeseen rauhaan ja yhteistyöhön.
- Suomi on ainoa rauhallinen raja, joka Venäjällä on, hän huomauttaa.
Suomen turvallisuutta parantavat sisäinen eheys ja varovainen ulkopolitiikka.
- Suomen oma etu on osoittaa Venäjälle, että täältä ei kohdistu Venäjälle mitään uhkaa, Visuri sanoo.”
Tämä hänen suhtautumisensa Venäjään sai Jukka Tarkan kirjoittamaan kymmenen vuotta sitten kirja-arvion oheisjuttun varsin myrkyllisesti: ”Visurille 1970-luku ei ollut uusien vaaran vuosien aikaa, kuten me muutamat hänen kollegansa olemme esittäneet. Hänelle se oli menestystarina, koska silloin alkoi integraatio länteen, järjestettiin Etyk ja torjuttiin sotaharjoitukset Neuvostoliiton kanssa.”
Visurin lujasta näkemyksestä Suomen erityisasemaan Venäjän silmissä kertoo myös hänen näkemyksensä, että Neuvostoliitto ei sotilaallisesti painostanut Suomea, kun Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto miehitti Tšekkoslovakian 21. elokuuta 1968.”

Ei Visuri, kuten juuri kukaan muukaan, nähnyt nyt käynnissä olevaa Venäjän aggressiota tulevaksi. Kymmenen vuotta sitten hän ennakoi vielä kylmän sodan mahdollisuuden olevan Aasian ja lännen välisissä suhteissa.
”Jos kylmän sodan asetelma toistuu, siinä olisivat siis vastapuolina Yhdysvallat ja Kiina liittolaisineen. Aasialaisen talous, kulttuuri ja filosofia haastavat jo länsimaiden pitkään jatkuneen valta-aseman. 
Uutta on myös se, että viimeisin teknologian kehitys tuo tähän keitokseen omat, aasialaiset mausteensa. Elämä globalisoituneessa maailmassa avaa nopeutuneen tiedonvälityksen ja talouskasvun kautta kokonaan uusia mahdollisuuksia myös turvallisuuspolitiikkaan. Sekä uhat että niiden torjuntamahdollisuudet monipuolistuvat.”
Teknologian kehityksen aiheuttaminen muutosten ennakointi osui vahvasti oikeaan, vaikka suunta, jossa tätä kehitystä on voimakkaasti hyödynnetty, menikin väärin.

Vuonna 2011 ilmestyi Stefan Forssin, Lauri Kiianlinnan, Pertti Inkisen ja Heikki Hultin raportti Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi. Visurin mukaan  raportti on tarkoitushakuista pelottelua ja pääosin täysin virheellinen. Vuodet tässä välissä ovat osoittaneet, että raportin laatijat olivat huuomattavan paljon oikeammassa kuin Visuri.

Ukrainan tapahtumien kohdalla Visuri, kuten melkein kaikki muutkin, piti tilanteen rauhoittumista Krimin jälkeen todennäköisenä. Hän ei uskonut ”sisällissodan syntymiseen”  Ukrainassa. Mutta niinhän sitten kävi, vaikka käytännössä kysymys on sisälllisodaksi yhä heikommin naamioituneesta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Ainakin vielä vuosi sitten Visuri oli myös sitä mieltä,  että Itämeren kasvaneeseen sotilastoimintaan on raskaasti ylireagoitu. Hänen mukaansa lähialueen sotilaallinen tilanne on yhä paljon vähemmän jännitteinen kuin kylmän sodan aikana.

Visuri ei suinkaan ole yksin näiden ajatustensa kanssa, vaan niiden vaalimiseen on perustettu Suomen Geopoliittinen seura, jonka puheenjohtajana Visuri toimii. Seuran varapuheenjohtaja on Heikki Talvitie ja muut hallituksen jäsenet ovat Anders Blom, Jaakko Blomberg, Timo Hellenberg, Ilkka Herlin, Jaakko Kalela, Henrik Meinander ja Risto Volanen. Seura on juuri perustetu ja aktivoitunee erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä.

Virkeä ja sanavalmis Visuri on varmasti lähivuosinakin aktiivinen turvallisuuspoliittinen keskustelija, joka on aina valmis muistuttamaan Suomea ja suomalaisia, että Venäjän vieressä on syytä elää ja toimia ennen kaikkea naapurin turvallisuudentunne huomioon ottaen.

19 kommenttia:

  1. Visurin ajatusmaailma on ihan hyvä yksi nurkkakeppi #turpo telttaan, mutta keskisaloksi siitä ei ole.

    VastaaPoista
  2. Niin Visurin kuin muidenkin SGPS:n perustajajäsenten sanoma on tuttua YYA -kamaa. He antavat suhteettoman suuren painon Suomen omille mahdollisuuksille vaikuttaa Venäjän tekemisiin tällä suunnalla. Muutenkin heidän ajatteluaan leimaa logiikka, jota on totuttu odottamaan itärajan itäpuolelta, ei Suomen etua ajavalta Suomen kansalaiselta.

    Minusta heidän kantojaan kohtaan osoitetaan tarpeetonta kunnioitusta ja kohteliaisuutta joka vie heidän ajatuksiaan kritisoivista ja arvioivista kirjoituksista terän.

    Jos SGPS:n herrojen ajattelutapaa ja logiikkaa sovellettaisiin yhteiskunnassa yleisemminkin, niin naisten pitäisi pukeutua burkhaan, pysytellä visusti sisällä ja olla hiljaa välttääkseen raiskatuksi tulemisen. Ja jos joku sitten raiskataan, niin se ei suinkaan ole raiskaajan vaan raiskatun syy.

    Tätä logiikkaa Visuri ja kumppanit soveltavat Suomen valtiollisiin suhteisiin. En sitten millään kykene arvostamaan ihmisiä jotka eivät pelkästään kannata tällaista ajattelua, vaan esittävät kovaan ääneen, että ajattelemalla toisin, on sodanlietsoja, pelottelija, nato-kiimainen ja ties mitä.

    Heidän kirjoituksissaan on löydettävissä omituisia historian tulkintoja (jotka eivät ole omituisia Venäjällä), selviä valheellisia väittämiä ja ylipäänsä kaikkea sitä, mitä Venäjän propaganda haluaisi länsimaisten yhteiskunnallisten vaikuttajien sanovan.

    On jo aika, että joku sanoo selvällä Suomella mitä nämä herrat edustavat ja haluavat: He edustavat Venäjän etuja (joko tieten tai tietämättään) ja he haluavat Suomen palaavan takaisin kusi sukassa kyykkiväksi, nurkkia pitkin hiipiväksi kansandemokratiaksi joka ei edes alistu pakon edessä, vaan alistaa itse itsensä vapaaehtoisesti.

    He väittävät, että itsenäisesti omia ratkaisujaan tekevä, omat liittolaisensa ja kumppaninsa valitseva Suomi on riidankylväjä ja ongelmien aiheuttaja. He väittävät, että avoin keskustelu turvallisuuspolitiikasta on pelottelua. He väittävät, että Itämeren alueen sotilaallisen tilanteen arviointi ei kuulu julkiseen keskusteluun. Lyhyesti sanottuna, nämä herrat eivät kannata demokraattista, avointa ja liberaalia Suomea, vaan aivan jotain muuta.

    Minun puolestani he voivat olla aivan vapaasti mitä mieltä tahansa, mutta itse haluan elää Suomessa joka on täysin toisenlainen kuin mitä nämä SGPS:n herrat tavoittelevat.


    VastaaPoista
  3. Maamme puolustusvoimissa on koko itsenäisyytemme ajan ollut ainakin kahdenlaisia fraktioita. Heti itsenäistymisen jälkeen ns ryssänupseerit joutuivat väistymään keskeisiltä paikoilta, paitsi tietysti yksi ja tärkein. Jääkäreiden, jos historialliset tapahtumat Pietarissa eivät olisi mnneet, kuten menivät olisivat mahdollisesti jääneet vain historian alaviiteeksi, kuitenkin koska historia meni kuten meni he muodostivat myöhemmin armeijamme rugon ja todella syrjäyttivät lähes kaikki ryssän upseerit. Myöskin myöhempinä vuosikymmeninä samantapainen fraktioituminen on saanut jatkoa, aina hieman uusin piitein. Viimeisimpien aikojen hegemonia on ollut transatlantisteilla ja toivoisin, kansakuntamme edun nimessä ,että heillekin olisi puolustusvoimiemme sisällä kansallisesti suuntautunut vastavoima, emme näet saa olla sinisimäisiä mihinkään ilmansuuntaan, myös lännestä meitä voi uhata resurssejamme hamuavat tahot, koska tulevat sodat tulevat olemaan juuri resurssisotia. Kenties natoa ja senmyötä yhdysvaltoja kiinostaa pohjanmaan mmaanpovessa piilotteleva litium aarre, koska Kiinahan on juuri nyt monopoliasemassa tuon maametallin suhteen. Esimerkiksi tuon vuoksi toivoisin puolustusvoimissa olevan tervejärkisiä Pekka Visurin seuraajia.

    VastaaPoista
  4. On hyvin kiinnostavaa huomattavienkin ajattelijoiden toimissa eräs epärationaalinen piirre:
    - asenteen peruslinja on vuosikymmenestä toiseen sama riippumatta siitä mitä tapahtuu

    Vain muutamat todella suuret ja riippumattomat ajattelijat ovat kyenneet säätämään ajatteluaan oppimisen myötä maailman siirryttyä uusiin tiloihin tapahtumien sarjassa.

    Toinen irrationaali jakolinja menee oikeiston ja vasemmiston välillä esim suhtautumisessa maanpuolustukseen. Ei ole mitään järjellistä syytä miksi vasemmisto kannattaa pienempiä puolustusvoimia kuin oikeisto. Puolikevennyksenä voidaan todeta lisäksi että puolustusvoimathan on osa sitä vasemmiston hellimää julkista sektoria.

    Maasympatioiden osaltakaan on vaikeaa nähdä logiikkaa siinä että oikeisto katsoo enemmän lähteen kuin vasemmisto. Voisi ajatella että oikeisto ainakin sen oikealla reunalla löytäisi sielunsukulaisia mielummin autoritaarisesta ja konservatiivisesta idästä ja vasemmisto demokraattisesta lännestä.

    -.

    VastaaPoista
  5. Eversti Visuri puhuu kuin sellainen, joka on tukevasti Kremlin talutusnuorassa ajaen Venäjän etua Suomen etua vastaan. Häpeän hänen puolestaan.
    Hannu Haili
    Everstiluutnantti

    VastaaPoista
  6. Visurin kirjoituksissa on kummallinen tasapaino-ongelma. Niin kauan kuin puhutaan NATO:sta ja Suomesta ja näiden asevoimista, on ote inhorealistinen. Visurin näkemys lännestä ja NATO:sta on puhtaan voimapoliittinen, minkäälaisia arvopohjaisia lähtökohtia ei läntisllä demokratioilla ole toimintansa takana koskaan.

    Mutta, mutta, kun katse siirtyy Venäjään, unohtuvat kokonaan mahdolliset Venäjänsuurvaltapolitiikan arvopohjaa koskevat tulkinnat. Visurille Venäjällä on kyse on yksinomaan läntisen aggression puolustuksellisesta torjunnasta. Venäjän imperiumin monisatavuotinen laajeneminen ja sen NL:n romahtaessa tapahtunut romahdus ei tästä katsantokannasta katsoen ole herättänyt Venäjällä minkäänlaista post-imperiaalista krapulaa.

    Tämä sinisilämäinen tulkinta Venäjän ja varsinkin sen nykyjohdon motiiveista ja päämääristä on räikeässä ristiriidassa siihen tapaan, millä Visuri tulkitsee mahdollisimman negatiivisesti ja puhtaan hegemonian tavoittelun näkökulmasta kaikki lännen sotilaalliset toimet. Esimerkiksi kirjassaan länsiliitouman sotilaallisesta painostuksesta Serbiaa kohtaan oli tapahtumat irrotettu kokonaan siitä humanitäärisestä kriisistä ja sen laajemisuhasta, joka kuitenkin tapahtumien kulkua ajatellen Balkanilla oli vuosia jo jatkunut ja jonka eskaloitumista tulloin laajalti pelättiin.

    VastaaPoista
  7. Hannu Halli,kiitos rohkeudesta olla reilusti sanojesi takaana,et suinkaan ole puskastahuutelia. Asenteesi myös naapuriamme kohtaan on täysin tyylipuhdas, mutta itse näkisin maamme mieluummin sovittelian asemassa,tietenkin on osattava pitää myös puolensa, jokasuuntaan, nyt näytää siltä kuin olisimme rähmälään transatlantisten voimaryhmien edessä. Sande Parkkosella oli eräs, tosin poettinen blogi Eestiläisistä orjamoraalin omsksuneena kansana, pyritään veljeilemään, kulloinkin hegemonisessa asemassa olevien tahojen kanssa, nyt on vuorossa nojaaminen yhdysvaltoihin ja sen sotilaallisiin voimiin. Vuorollaan, niin Saksa kuin myös Neuvostoliitto oli saman kuviteellisen palvonnan kohteena. Omassa historiassamme on myös tuonkaltaista käyttäytymistä ollut havaittavissa,jos oikein kriittisesti halutaan tarkastella.Viimeaikaiset tapahtumat ovat paljastaneet kansakuntien väliset suhteet pitkälti erilaisten sota metafoorien käyttämiseksi. Venäjälle kohdistetut talouspakoteet, ovat vain eräs tuon ilmiön ilmenemismuoto, koetetiin panna maa polvileen,mutta taitavat pirulaiset senkin kääntää omien mahdollisuuksien edistämiseksi.Oheistappioksi voidaan laskea maamme taalouden vain hienoinen talouskasvu, jos pakotteita ei olisi meillä olisi vaurastuvan venäjän ansiosta suorastaam kohtuullinen talouskehitys.Varsinkin maataloudemme on saanut kokea, pakotepolitiikan tuottaman vastapakotteiden tuskan, itsemurhiltakaan ei ole vältytty, mutta siitäkös te transatlantistit vähät välitätte. Kuitenkin kehoittaisin myös teitä avaaman silmänne niiltä maatamme uhkaavilta vaaroilta, joita myös noiden yhteistyökumppaneiden kohdalta on tarjolla, tarkoitan vaikkapa tapaus nokiankännykkä ym. Liberalistisen kapitalismmin arvojen ytimessä on sota kaikkia vastaan joten tilaisuuden tullen heikommalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuhoutua ja hyväuskoiset hölmöt ovat sillä listalla ensimmäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Liberalistisen kapitalismmin arvojen ytimessä on sota kaikkia vastaan"

      No voi hyvää päivää. Länsimaisista yhteiskunnista eri variaatioineen löytyy tietysti paljon vikoja. Minusta on kuitenkin ollut aina aivan käsittämätöntä, että nämä lännen kritisoijat (vihaajat) eivät tyydy luettelemaan olemassaolevia todellisia epäkohtia, vaan keksimällä keksivät kaiken maailman soopaa elleivät sitten tyydy toistamaan vasemmistopropagandan tuottamia älyttömyyksiä.

      Hyi hitto.

      Poista
    2. "...Neuvostoliitto oli saman kuviteellisen palvonnan kohteena."

      Soppiihan sitä kaikenlaista esittää, mutta oman agendan uskottavuuden kannalta olisi suotavaa jättää lainauksen kaltaiset historiaa räikeästi vääristelevät älyttömyydet julkistamatta.

      Poista
    3. Jos yhtään perehdytte vaikkapa Loccken tai muiden aglosaksisten liberaalifilosofien ajatuskulkuun, vaikkapa yhteiskuntasopimuksesta,tulette huomaamaan tuon ihmiskäsityksen eri ulottuvuudet ja toden totta kilpalu prinsiipin perus ihmiskäsitys on että ilman yhteistä sopimista yksilöiden välinen tilanne on juuri tuo mitä esitin. Suomalainen kansakunta perustetiin puolestaan Hegeliläisen ihmiskäsityksen pohjalle, jolle myöskin Katariina suuren ajoista alkaen venäläisen läntisen identiteetn perustat on valettu. Meille juuri äskettäin lipuin juhlistettu Snelman etujoukoissa oli tuota ihmiskäsitystä kylvämässä, sille perustalle se Suomi, josta nyt olemme erkaantuneet oli muodostunut. Toisen maailmansodan jälkeen meille levisi juuri tuo Loccelainen aglosaksinen ihmiskäsitys, joka on niin valtavirtaa ,ettette te itse edes sitä huomaa, siksi kaikki se mitä ette käsitä on teille vähintäänkin outoa. Eli vosi olla yksilöllisen kehityksenne kannalta hyödyllistä puhkaista aukkoja siihen kultturilliseen putkeen, muuten voitte jopa vieraantua todellisuudesta. Teos, johon kannataa tutustua on vaikkapa Diplomatian norsunluutornissa, sieltä saatte noin ensialkuun reaistisen ulkosuhdeajattelun ensialkeet.

      Poista
    4. Mitä tulee Hegeliin ja hänen kollektivismin ylistykseensä (ja yksilön väheksyntäänsä), niin esitänpä sinulle Pauli kysymyksen:

      Hegel väsää suuren järjestelmän olemisesta ja historiasta, mutta mikä on hänen oma roolinsa järjestelmän väsääjänä ja mistä se on syntynyt? Miten olemista koskeva järjestelmä voi tulla maailmaan yksittäisen historiallisen ihmisyksilön kautta?

      Tätä esim. Kierkegaard ihmetteli. Miten ihminen voi eliminoida itsensä ja oman roolinsa pois ajattelusta, ikään kuin ajattelija muuttuisi ”objektiiviseksi spekulaatioksi ja puhtaaksi olemiseksi”.

      Muutenkin ilmeisesti arvossa pitäimiesi vasemmistolaisten ideologioiden pohjalla on ennen kaikkea utopistinen maailmankatsomus ja ihmiskäsitys. Utopistinen siinä mielessä, että sillä ei ole mitään yhteyttä reaalimaailmaan. Yritä siinä sitten rakentaa toimiva yhteiskunta. Kaikki yritykset ovat päättyneet surkeaan epäonnistumiseen, ja vielä vaan jotkut sitkeät sissit yrittävät väittää, että vika on muualla (tavallisesti länsimaissa, kapitalisteissa, vapaamuurareissa, illuminaatissa, juutalaisissa jne. jne.)

      Mutta nyt mennään niin kauas blogin aiheesta, että omalta osaltani lopetan tähän.

      Poista
  8. Tärkeä blogiaihe, uskoisin että monen Natovastustajan asenteet nojaavat Visurin tyyppiseen ajatteluun, että jos emme ärsytä Venäjää, niin se jättää meidät rauhaan. Tässä on mielestäni totuuden siementä, mutta se tuntuu heikolta turvallisuuspolitiikan perustaksi. Ensinnäkin emme Venäjän kehityksestä voi tietää, ja toisekseen tilanteen kärjistyessä meidän yli kävellään. Laajemmin katsottuna ainoa tapa ison ja agressiivisen Venäjän ylivaltapyrkimyksiä vastaan on naapurien sotilaallinen yhteistyö, Käytännössä NATO. Tällä hetkellä yritämme olla tässä suuremmassa pelissä ikään kuin vapaamatkustajan roolissa.
    RJ1

    VastaaPoista
  9. Oikeastaan ei mennä lainkaan sivuraiteille, koska meneilään oleva liberaalin kapitalismin kriisi on nimenomaan tuon Loccelaisen ihmiskäsityksen kriisi, eli yksinkertaistettuna yksilö on yhtä ja samaa omaisuutensa kanssa ja juuri siksi yhteisöjen kaikenlainen puuttuminen yksilöiden varallisuuteen koetaan varkaudeksi, siis verotus, ja kuten eräs rautarouva totesi ei ole olemassa mitään yhteiskuntaa on vain joukko yksilöitä. Tuonkaltainen ajattelutapa johtaa hieman samaan mihin meidän kaikkien yhteiskuntakasvatusesta huolehtinut Aku Ankka teos kuviteellisesti esitää eli löytyy muutama Roope joka suhtautuu varalisuuteen omalla tavalaan ja samalla rahajärjestelmässä tapahtuu holvaantumis ilmiö, jota sitten korjataan julkistavaltaa velkaannuttamalla.Hegel puhuu taloudesta välttämättömyyksien valtakuntana jolloin edellämainittu esimerkiksi rahan fetissi kieroutuma saadaan korjatuksi, siihen rooliin mikä sille kuuluu, eli järjestelmän verenkirroksi,voiteluaineeksi.Edellä mainitsemassani Diplomatian norsunluutornissa, kerrotaan esimerkiksi Saksan osittaisesta kuohitsemisesta toisen maailmansodan jälkeen tuo operaatio tapahtui tuottamalla Saksalainen ordeoliberaali talouden hallintomalli, jolla itseasiassa tuotettiin heille samansukuiset arvojärjestelmät ,kuin aglosaksismissa on. Nyttemmin alkaa olla merkkejä hieman vastaavasta ilmiöstä, kuin Venäjällä neuvostoliiton luhistumisen jälkeen, eli se vanha aatami, eli Saksalainen omanarvon tunto alkaa nousta kaikkien virallisten liturgioiden takaa, vähän samoin,kuin otodoksisuus, ja konservativismi, kotikeittiöistä venäjällä julkisen boshevismin korvaajaksi. Tuo ei kuitenkaan tarkoita minkään natsismin nousua, vaan juuri Hegeliläisen valtiokäsityksen uudestisyntymistä. Vaikka tämä päälisinpuolin näytää menevän sivuraiteille, mutta tarkoitus on osoitaa ,ettei maailma ole mustavalkoinen ja me itsekukin tarvitsisimme avarakatseisuutta selviytyäksemme siinä.Näihin polittiskultuurillisiin siiloihin tarvitaan aukkoja maailmankatsomuksen avartamiseksi ja sen osoittamiseksi kuinka huteralla pohjalla puhe jostain kuvitellusta läntisestä arvoyhteisöstä puhe on, sillä tarkoitetaan vain uuskonservatiivien haavetta maailman muuttamiseksi oman tahdon mukaiseksi, se johtaisi meidät varsinaiseen monokultuuriin.

    VastaaPoista
  10. "Pekka Visuri nauttii arvostusta laidasta laitaan."

    Ainakaan minä en arvosta venäjämielistä ja länsivastaista Visuria pätkääkään. Kuuluu samaan joukkoon desantin, Talvitien ja Lehtomäen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Miksi tätä sotahullu Putkisen kommenttia ei ole poistettu?

      Poista
    3. On tietty ryhmä ihmisiä joille sota ja militarismi nousee päähän. Juhani Putkinen on näitä persoonia. Ehkä se johtuu siitä ettei ole meidän muiden tavoin kokenut sotaa ja ei tajua miten valtavirta ihmisistä ei ole ollenkaan innostunut sotimisesta koska tajuaa sen mielettömyyden. Putkista ilmeisesti nyppii elämänsä ehtoolle asti se että jäi vain kersantiksi eikä koskaan hihkumisestaan huolimatta ollut kelvollinen edes RUK:hon.

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Poistin tästä asiattoman kommentin.

    VastaaPoista