maanantai 23. kesäkuuta 2014

Minä ja Venäjän federaation suurlähetystö




Minulla on tapana reagoida verkossa tapaamiini mielipiteisiin, jos ne ovat rasistisia tai muuten järkyttävän tolkuttomia. Olen muun muassa vääntänyt lukemattomat kerrat maahanmuuttokriitikoiksi itseään nimittäminen rasistien, USAn politiikan kritisoimisesta pillastuneiden ja ihan vaan puutteelisen logiikan ja kausaliteetin ymmärryksen omaavien kanssa. Melkein mikä tahansa kiihkoilu tuottaa niin suurta typeryyttä, että siihen on pakko puuttua. Eräs rasisti muuten sai jopa tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan FB-seinälläni käymämme keskustelun pohjalta.

Reagoin siis herkästi kaikenlaisiin tolkuttomuuksiin ja niinpä olen tässä pariin otteeseen keskusteluut hieman kärkevämpäänkin sävyyn myös Venäjän suurlähetystön kanssa. Viimeksi siitä, että he linkittivät Verkkomedian "toimittajan" mielipidekirjoitukseen kertoessaan kuolleesta venäläisestä journalistista. Työssään henkensä antanutta pitäisi kunnioittaa sen verran, ettei yhdistäisi hänen uhriinsa foliohattumedian sakeita vuodatuksia. Tästä sitten keskustelimme. Olen myös ihmetellyt pariinkiin otteeseen, miten lähetystö levittää Suomen kannalta ikäviä uutisia, esim korruptiosta. Saahan niin tehdä, täällä on sanavapaus, mutta ei tuo ihan diplomatian perinteisiin istu. Asemamaata kohtaan on kuitenkin ollut tapana osoittaa kunnioitusta ja hienovaraisuutta. Siksi tällainen valvontakomissiomaisuus asenteena on ikävää ja jopa huolestuttavaa.

Viimeksi olin tekemissä itänaapurin suurlähetystön kanssa Neuvostoliiton aikoina. Olin mukana järjestämässä Gomelin alueelta (nyk Valko-Venäjä) tuleville lapsille kesää Suomessa. Tai kuten iltapäivälehdistö heitä nimitti, Tsernobylin lapsiuhreille. Yhteyshenkilömme lähetystöstä oli rento veikko, osasi hyvin suomea, poltteli Marlboroa ja ajeli mersulla. Pari kertaa kävi tuikeailmeinen viiksiveikko, joka piti suljettujen ovien takana puhuttelun lapsille ja heidän ohjaajilleen. Sen jälkeen en ole viisumiasioita lukuunottamatta ole Venäjän ulkoasiainhalllinnon kanssa ole ollut tekemissä.

Käymistäni keskusteluista Venäjän politiikasta muuten seurannut, että olen saanut muitakin keskustelukumppaneita. Näille Venäjän asian ajaminen on kaiken muun ohittava arvo. Se ohittaa loogisuuden, faktat, hyvät tavat ja melko tavalla kaikki muutkin inhimillisen kanssakäymisen perusosaset. Olen saanut kuulla olevani fasisti, natsi, russofobi ja Nato-intoilija kovasta ytimestä. Eivät nämä nimittelyt minua häiritse, huvittavat lähinnä, mutta se askarruttaa, että mikä saa ihmisen noin totaalisesti hylkäämään oman ajattelun ja edes jonkinlaisen yhteisen käsityksen todellisuuden luonteesta, kuten esimerkiksi  yleisesti hyväksytyt historian tulkinnat. Vaikkapa edes sen sen, että Stalin tapatti valtavan määrän ihmisiä, erityisesti venäläisiä. Tottakai asioista voi ja saa olla eri näkemyksiä, mutta itse pidän lähtökohtana kuitenkin nimenomaan faktapohjaisuutta, ei tiedon alistamista mielipiteen orjaksi. Saa nähdä löytyykö uusia keskustelukumppaneita tai muuta yllättävää, nyt kun kanssakäymiseni Venäjän federaation kanssa on siirtynyt uudelle tasolle.

Viikonloppuna eräs toimittaja kyseli Twitterissä missä ovat rauhanmarssit nyt. Retwiittasin sen ja vastasin linkillä blogimerkintääni, jossa pohdin juuri tätä. Sivummaltahan tuli siihen keskusteluun joku haastamaan, että mikseivät herrat sitten järjestä itse miekkareita. Olihan minulla heti vaikka kuinka paljon syitä, miksen minä, mutta korpesihan se. Aivan oikea kysymys. Jos kerran niin ajattelen, niin miksen tee mitään.

Koska maallinen tomumajani sijaitsee pääasiassa kaukana siitä syrjäisestä rannikkokaupungista, jossa näitä asioita yleensä hoidetaan, niin tiputin heti pois kyltin heiluttelun paikan päällä. Sitten keksin, että kylttejähän voi heilutella virtuaalisesti. Pohdin hetken asiaa ja päätin toimia pikaisesti, sillä tällaisissä asioissa järki panee pian jänistämään, jos liikaa miettii. Ammattilaiseksi hoidin asian sieltä tänne päin, lätkäisemällä muutaman twiitin. Häsääkään ei oikein aluksi ollut, mutta sitten tuo #rauhaakiitos syntyi. Se nousi siitä alkuperäisestä ajatuksesta, että vaikka on painavaa asiaa, voi silti käyttäytyä hyvin. Verkossa riittää trolleja joka asiaan sen verran, että hyvätapaisuuden korostaminen tuntui tärkeältä.

Mainostwiittejäni retwiitattiin joitakin kymmeniä kertoja ja itse miekkariin osallistui noin 15 ihmisitä. Eli menestys ei ollut lukumääräisesti kovin kummoinen. Mutta olin tyytyväinen, koska sain tehtyä jotain asialle, joka oli minusta väärin. Olin ajatellut tämän olevan ainutkertainen tapaus, mutta toisaalta vähän ajattelutti, että jos jatkaisi. Sitten Venäjän suurlähetystö ilmoitti mielestäni kovin nenäkkäästi, että se on väärä osoite toiveille rauhasta ja antoi Ukrainan suurlähetystön sähköpostiosoitteet.





Tuo harmitti, oli sen verran törkeä vale. Tottakai Ukraina on konfliktin osapuoli, jonka toimet aiheuttavat valitettavia, viattomiakin ihmisuhreja. Niin käy aina sodassa. Mutta Ukrainan kriisi on nykymuodossaan pitkälti Venäjän synnyttämä ja ennen kaikkea sen ylläpitämä. Se tukee itäisen Ukrainan kapinallisia aseilla, miehillä, varusteilla, propagandalla, kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toki Venäjän väittää tilanteen olevan päinvastainen ja kaikkien muiden olevan rauhan esteinä. Sen häikäilemätön, valheita täynnä oleva propaganda syyttää muita kaikesta sellaisesta, jota Venäjän itse tekee. Ei se ole ainoa syyllinen tähän tilanteesen, mutta varmasti suurin ja juuri siksi on kovin ärsyttävää sen sysätessä vastuun kaikesta tästä turhasta väkivallasta ja kuolemasta muiden niskoille.




Sitten seurasi se varsinainen ällistys, kun Venäjän suurlähetystö otti Twitter- ja Facebook-viesteissään käyttöön tuon #rauhaakiitos-häsän. Loistava liike. Uhkaava elementti otettiin omaan käyttöön ja näin muunnettiin se monimerkitykselliseksi ja vähemmän uhkaavaksi. Venäjän propagandan keskeinen teema erilaisten pelko&viha -elementtien lisäksi on luoda kaikin tavoin epäselvyyttä. Kaikkien syytösten ja kysymysten eteen heitetään jokin puolitotuus, valhe, selityksentynkä tai vastasyytös. Elämässään narsistiseen luonnehäiriöön törmänneet ihmiset ovat mikrotasolla kokeneet samanlaista todellisuuden hämärtämistä omaksi hyödyksi. Vastaava kaappausoperaatio on muuten aiemmin tehty #UnitedforUkraine-häsällä.



Häsä pääsi käyttöön myös valtion ulkopoliittisen ajatuspajan The Russian International Affairs Councilin (RIAC) toimesta. Sen twiittejä retwiittasi myös Venäjän ulkoministeriö, Seuraavaksi häsää tviittasi Venäjän ulkoministeriö ja retwiittasi hallituksen ulkopoliittinen ajatuspaja RIAC, joten voi sanoa, että tuo häsä matkusti parissa päivässä Pyhäselän rannalta Moskovaan. Se sitä nykyään on kova kulkemaan. Informaatiosotaa kun on, täkäläistä lunkia ja pinnaria soveltaen lainatakseni.

Kaiken kaikkiaan tilanne on hyvin hämmentävä. Minä olen vain minä, yksittäinen ihminen, joka yrittää toimia oikein mahdollisuuksien mukaan. Sitten huomaan olevani napit vastakkain jättiläisvaltion kanssa. Kuten eräs ihminen minulle twiittasi: "Ei kannata lähteä viivalle. Näillä on vuosikymmenien kokemus ja rautainen osaaminen, eikä mitään moraalia." Mutta kyllä minä aion omastani kiinni pitää. Ei se omani ole sen kummempaa, kuin että haluan puhua vapaasti rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta edelleenkin.

#rauhaakiitos

PS Jos joku haluaa itselleen #rauhaakiitos -t-paidan, mukin, napin tai kännykkäkuoret, niin niitä löytyy.

4 kommenttia:

  1. Moi. Haluaisin nähdä tämän englanniksikin - voisin kääntää, jos et muita löydä tai itse halua.
    terv, @samooja

    VastaaPoista
  2. Käännä vaan. Minä voin julkaista täällä ja/tai jos haluat julkaista jossain muualla.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa kerhoon. Siis siihen ihmisryhmään, jonka kannattaa laskea, että mahdollisessa miehitystilanteessa henkilökohtainen seuraus olisi ilmainen matka Siperiaan tai sorakuopalle. Itse laskin kuuluvani tähän ryhmään ulkomaansuhteitteni vuoksi jo ennen inttiä, ja RUK:n käynti varmasti sinetöi tähän kategoriaan kuulumisen. Sinä olet kuitenkin ennättänyt edelle: suora piruilu Venäjän suurlähetystölle ja rauhanmarssin organisointi sen eteen ovat sellaisia temppuja, että täytyy hattua nostaa. On harvoja tapoja suututtaa venäläisiä pahemmin: rauhanaatteen mobilisointi lännen puolelle Venäjää vastaan muuttaisi psykologista ilmastoa todella paljon ja uhkaisi syödä Venäjältä todella tärkeän myötäjuoksijoina käytännössä (vaikkei tietoisesti) toimivan joukon. Perinteinen maanpuolustustyö on Venäjän kannalta paljon vähemmmän vaarallista.

    Sinä et todellakaan oman henkilökohtaisen turvallisuutesi vuoksi pelkää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kehuista. Itse en tilannetta ihan noin näe. Tai siis tilanteen riskejä. Kyllähän tässä 70-luvun lapsen sisällä tykyttää ajatus, ettei näin saisi toimia, mutta ajat ovat muuttuneet. Se miten kukin toimintani tulkitsee nousee tietysti aina tulkitsijan omasta tavasta hahmottaa maailmaa ja sen kehityskulkuja. Näitä hahmotuksia näin jakamalla syntyy se mahdollisimman monipuolinen ja tosi kuva. En myöskään haluaisi lipsahtaa mihinkään (informaatio)sodankäynnin moodiin, koska en minä halua ketään lyödä tai kukistaa. Minä haluan ihmisten ja valtioiden käyttäytyvän kunnolla toisiaan kohtaan. Se on minun tavoitteeni, vaikka naiivilta kuulostaakin.

    VastaaPoista