Kohti Kultarantaa 2014 VI

Parhaillaan matkaa kohti Kultarantaa satakunta ulko- ja turvallisuuspoliittista asiantuntijaa. Nuorempaakin porukkaa on mukana, ainakin turponarkkien Nato-siiven vahva puurtaja Matti Pesu.

Presidentti Niinistö on alusviikolla pitänyt esillä EU:n yhteistä puolustusta realistisena vaihtoehtona Suomen turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi. Häntä tässä julkisesti tuki protokollan mukaan valtakunnan kakkonen eli eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, joka on tehnyt turhan vähälle huomiolle jääneitä turvallisuuspoliittisia ulostuloja tasaiseen tahtiin.

Koska EU-maiden kansalaista yli 90% asuu Nato-maissa, niin tähän asti EU:n yhteisen puolustuksen on katsottu olevan poliittisesti mahdoton. Miksi ihmeessä Nato-maat laittaisivat rahaa ja muita resursseja organisaatioon, jonkalaiseen ne kuuluvat. Tai Nato on itse asiassa sotilaallisesti ylivoimainen verrattuna mihinkään pelkästään eurooppalaiseen järjestelyyn, sillä Naton suorituskyky nojaa lähes kokonaan USAn asevoimiin.

Olihan meilä aikanaan myös WEU, Länsi-Euroopan unioni, jonka oli tarkoitus olla EU:n puolustuspoliittinen ja sotilaallinen organisaatio. WEU päätettiin lopettaa 2010, syyksi ilmoitettiin Lissabonin sopimuksen tehneen sen turhaksi. Kun EU:n sisällä on vielä poliittisena suuntauksena enemmänkin vaikutuksiltaan pienempi unioni kuin yhteiseen puolustussuunnitteluun kykenevä liittovaltio, niin EU-puolustuksen esille nostamiseen lienee muita(kin) syitä kuin ihan oikea usko siihen mahdollisuutena.

Itse pidän todennäköisenä, että tällä keskustelulla pyritään totuttamaan poliitikkoja ja kansaa sotilaallisen integraation ajatukseen. Kun ensin mietitään EU-puoliustusta tiettyjen maiden kanssa, niin sen osoittauduttua mahdottomaksi on helpompi ajatella sitten yhteistyötä näiden samojen maiden kanssa eri nimikkeen alla. Nimittäin Nato-nimikkeen.

Toki EU:n puolustus olisi minunkin mielestäni erittäin hyvä vaihtoehto. Siinä ei niin kiinteästi sitouduttaisi Yhdysvaltain valtapyrkimyksiin ja konflikteihin. Toki Ranskalla ja Britannialla on niitä minun mielestäni samoja ikäviä myötäjäisiä kuin Yhdysvalloilla, mutta pienemmässä mittakaavassa. Siis konflikteihin osallistumista ja sitä myötä liittolaisten vetämistä niihin, aseteollisuuden vahvaa poliittista asemaa ja ydinasearsenaalia vahvistettuna kemiallisilla ja biologisilla aseilla.

Tässä EU-puolustusavauksessa ajatuksissa lienee myös Nato-kansanäänestys, johon on poliittisesti sitouduttu sen verran lujasti, ettei siitä ole irti kiemurtelemista, niin kaikkien vaihtoehtojen perusteellinen läpikäyminen on tärkeää. Kun on aika äänestää, olisi kansalla oltava mahdollisimman syvä ymmärrys siitä, mitkä ovat eri vaihtoehtojen olemukset ja mahdollisuudet.

Aamun Hesarissa oli Anna-Liina Kauhasen analyysi ulkopolitiikan linjanvedosta turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosten myötä. Siinä hän arvioi Niinistön hakevan Suomelle linjaa, jossa tasapainoiltaisiin EU:n siipien suojassa olemisen ja perinteisen erityissuhteen ylläpitämisen itään välillä.  Oma tulkintani tästä on, että tämä on jonkinlainen jatkumo sille aidalla istumiselle, josta Niinistö aiemmin puhui. Joka tapauksessa suurena linjana ainakin yritetään pitää jonkinlaista asemaa idän ja lännen välissä, mutta lännen puolella tiukasti eläen. Se, miten mahdollista tämä on Putinin Venäjän naapurissa, jää nähtäväksi.

Saa nähdä onko presidentin tavoitteena jalostaa Kultaranta-keskusteluissa jonkinlainen työversio Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta muuttuneessa maailmassa. Siksikin toivon jokaisen Kultarantaan mukaan päässeen antavan panoksensa turvallisuuspoliittiseen keskusteluun paitsi siellä paikan päällä, myös tapahtuman jälkeen. Vain avoimella ja maltillisella keskustelulla voimme löytää kansakunnalle parhaan mahdollisen reitin näkyvissä olevissa myrskyissä. Hyvää Kultarantaa kaikille ja täällä kotivastaanottimiemme ääressä olemme tarkkana.