Presidentti Niinistön Sälen-puhe

Presidentti Niinistön Sälen-puhe (teksti | video ) ei sisältänyt mitään räväyttävää. Se itse asiassa kävi ilmi jo häntä ennen esiintyneen pääministeri Reinfeldtin puheesta, sillä hänelläkään ei mitään mullistavaa ollut. Asetelma yhteisine keskusteluineen viittasi niin vahvasti yhteisesti sovittuihin linjoihin, että puheet puolin ja toisin olivat vähintäänkin tiedossa.

Niinistö puhui ruotsia ja se herätti twiittausten perusteella huomattavan paljon positiivia tuntoja. Samalla se kertoi vastaansanomattomasti siitä samasta, mitä Niinistö kuvasi sanoilla "olemme yhdessä – silloinkin kun olemme erillään." Kieli on aina erityisen vahva sidos.

Niinistön puhe lähti moitteettomasti liikkeelle kohteliailla kiitoksilla ja jäänmurtoheitolla maaotteluhengestä, jota ei turvallisuuspolitiikassa kaivata. Suomi-Ruotsi -maaottelu / Finnkampen on tosiaan erityinen osoitus maittemme välisten suhteiden erityislaatuisuudesta. Ennen maaottelut olivat yleisurheilun maailmassa jatkuvia, nyt ei taida olla pahemmin muita kahdenvälisiä, vuosittain järjestettäviä maaotteluja hengissäkään. Suomen ja Ruotsin erityissuhde on kestänyt jopa urheilun ammattimaistumisen ja kaupallistumisen.

Niinistö teki myös heti aluksi selväksi geopolitiikan olemassaolon ja vaikuttavuuden. Hän veti etäisyyksiä osoittavia kaaria ja muistutti, että Venäjän olevan se asia, jonka suhteen asiat loppujen lopuksi ratkaistaan. Samaan teemaan hän palasi myöhemmin, muistuttaen vuoden 1944 tilanteesta, joka olisi voinut tuoda rautaesiripun Tornionjoelle.

Voi hyvinkin olla, että joskus tulevaisuudessa tämä puhe katsotaan julkiseksi lähtölaukaukseksi Suomen ja Ruotsin lähentymiselle, mitä ikinä siitä sitten seuraakin. Suomalaisille kun on kuitenkin vaikeaa tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Erillisyyttään masokismiin asti vaaliville suomalaisille tämä voi olla yllättävän vaikea ajatus omaksua muullakin kuin järjen tasolla. Tämän tilaisuuden suurin merkitys lienee siinä, että molempien maiden poliittiset johtajat sitoutuivat julkisesti kulkemaan yhtä jalkaa turvallisuuspoliittiisissa kysymyksissä.

Tästä muun maailman näkemästä yhtenäisestä Pohjolasta Niinistö puhui minusta viisaan maltillisesti, saarnaamatta. Kuten hän teki muistakin asioista. Tuossa tilanteessa, kaikenlaisten taustojen ja odotusten ristipaineissa olisi ollut kovin helppoa tölväistä ruotsalaisia hyvinkin monesta asiasta. Tämä, ikävä kyllä, olisi varmaan herättänyt monissa suomalaisissa suurta tyytyväisyyttä. Niinistö kuitenkin puhui viisaasti, selvästi ja kunnioittaen niin isäntiä kuin puheensa kohteitakin. Hän myös kiemurteli kysymysten hankalista paikoista mestarillisesti. Kysymykseen Snowdenin toiminnan oikeasta tai vääryydestä hän laukaisi, "Olen juristi."

Baltian maiden itsenäisyys ja niiden valitsema linja sai kirkkaan hyväksynnän. Käynnissä olevat vapaakauppaneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa Niinistö nosti tärkeydessään strategiseksi asiaksi. Euroopan unioni puolestaan sai tukea ja kaikkien hankaluuksien keskellä Niinistö halusi muistuttaa kyseessä olevan pohjimmiltaan turvallisuutta lisäävän ratkaisun, joka perustuu yhteisille arvoille.

Venäjästä Niinistö puhui hienosti. Hän ei sievistellyt, mutta myös tunnusti Venäjän oikeuden käyttäytyä kokonsa edellyttämällä tavalla. Hän vangitsi minusta hienosti tilanteen perinjuurisen monimutkaisuuden, kun keskusteluun liittyvät arvot, historia, kauppa, voimapolitiikka ja kaikki nämä hyvin isoissa määrissä.

Itse pidin puheen tästä kohdasta: "Entä meille läheiset ihmisoikeudet, demokratia, oikeusvaltio ja sananvapaus? 90-luvulla oletimme niiden etenemisen yhä laajemmalle olevan itsestään selvää. Aivan näin se ei mennytkään. Autoritääriset maat rakentavat vaihtoehtoa, jolla on osoittaa myös tuloksia erityisesti talouden kehittämisessä. Joudumme miettimään uudelleen, ja kriittisemmin, miten parhaiten edistää arvojamme. Repeat- tai volume-nappi ei riitä. Senkin olemme joutuneet huomaamaan."

Siinä Niinistö kiteyttää minusta hyvin länsimaiden neuvottomuuden suhteessaan Venäjään, Kiinaan ja muihin maihin, joiden yhteiskunnat on rakennettu eri arvopohjalta kuin meidän. Venäjän tilanteen (tiedostamattomasta) tulkinnasta Niinistö sanoi myös kovin sattuvasti: "Heti kylmän sodan jälkeen ajateltiin, että Venäjä palaisi jonnekin, missä se ei koskaan ollut vielä ollutkaan – länsimaiseksi demokratiaksi. Kun sitten kävi ilmi, että matka on ennakoitua paljon mutkaisempi ja pidempi, ellei peräti päättymätön, on pettymys ollut paikoin suuri."

Puhuessaan sotilaallisesta voimasta Niinistö toisti perusteemat koko maan puolustamisesta yleisen asevelvollisuuden avulla. Viittasikohan Niinistö yllättävillä teknologioilla robotisaatioon, kuten teki uuden vuoden puheessaan talouden näkökulmasta? Kyberistä puhuessaan hän määritti tilanteen jälleen sattuvasti: "Nyt puheiden ja aseiden väliin on ilmestynyt uusi ulottuvuus, josta ei välttämättä jää edes kiinni."  Tämä vielä tuntematon kenttä tulee olemaan tulevaisuudessa varmasti vielä nykyistä merkittävämpi.

Minulle se kaikkein suurin ja koskettavin osoitus presidentin kyvystä nähdä ja ymmärtää nykyistä maailmanmenoa oli hänen epämääräisyydessään huikaiseva lausuma:  "Nyt olemme kuitenkin jo uudessa aikakaudessa. Sille on vaikea keksiä riittävän kuvaavaa nimitystä." Jos puhuu valtion päämiehenä toisen valtion eliitille, vaatii melkoista pokkaa sanoa, että tässä nyt on paljon käynnissä, mutta en ihan tarkkaan tiedä mitä. Tällainen nöyryys ympäröivän todellisuuden monimutkaisuuden edessä kertoo minulle, että poliitikko Sauli Niinistöstä on kasvanut valtiomies Sauli Niinistö. Tällainen viisaus tunnustaa oman ymmärryksen rajat suo ainakin minulle turvallisuudentunnetta. Herraonnemme näyttää jatkuneen.

Sälen-raatimme vastauksia on jo jonkun verran tippunut sivuille, kannattaa käydä katsomassa.


PS. Hattua päästä James Mashirille hänen urakoidessaan sivuillaan, Twitterissä ja FB:ssä. Loistavaa työtä. En tosiaankaan ole oikea ihminen PV:a neuvomaan missään asiassa, mutta jonkun prenikan tällaisesta velvollisuuden ylittävästä itsensä peliin laittamisesta voisi Jamesin rintaan iskeä.

Sälen-ennakko II

“@veitera: Ruotsissa isosti esillä syväkin puolustusyhteistyö, mukana mm” FI följer den säkerhetspol debatten i Sverige med stort intresse
— Helena Sångeland (@HelenaSangeland) 11. tammikuuta 2014

Ruotsin ulkoministeriössäkin on huomattu, että Ruotsin keskustelu kiinnostaa meillä.

Tuntuu, että tänä päivänä Ruotsin media ja blogistan on ollut täynnään erilaisia analyysejä, kannanottoja ja näkemyksiä tilanteesta. Kun on tottunut tähän suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, jossa maltillisetkin puheenvuorot ovat vähissä, mutta harvassa, niin määrä ja laatu ovat olleet huimaavia. Melkoinen luetun ruotsin intensiteettikertaus on ollut käynnissä.

Päähallituspuolue, Maltilliset, ilmoitti tänään muuttavansa puolustuspoliittista linjaansa niin, että sen mielestä puolustusvoimien tulee keskittyä tulevaisuudessa kotimaan puolustamiseen. Ruotsin PV-uudistus tähtäsi enemmänkin kv-tehtävissä pärjääviin, ammattisotilaista koottuihin yksiköihin. Homma ei ole oikein toiminut ja sitä on puitu nyt vuoden verran kiivaasti. Myös Ruotsin Puolustusvoimien komentaja, kenraali Göranson on määritellyt PV:n kannalta olennaiset kysymykset Sälenissä. Ruotsissakin hyvinkin syvä sotilaallinen yhteistyö Suomen kanssa on esillä.

Tänään saimme myös nähtäväksemme raadin ensimmäiset mielipiteet. Heiltä kysyttiin ennakko-odotuksia Sälenin suhteen. Odotukset olivat varsin maltillisia, ennen kaikkea monesta suusta tuli toivetta rehellisyydestä ja konkretiasta. Ruotsin heikoksi arvioitu sotilaallinen puolustuskyky on myös selvästi sekä raadin että ruotsalaismedian esityslistalla. Noin ylipäätään pitää raadin näkemykset olivat juuri niin monipuolisia ja tasokkaita, kuin etukäteen uskalsin toivoa.

Itselleni kolahti erityisesti pari asiaa raatilaisten puheenvuoroista. Professori Osmo Apusen näkemys käytännöllisestä, pelkkään alueelliseen itsepuolustukseen perustuvasta sotilaallisesta sitoutumisesta oli mielenkiintoinen avaus. Näihin keskusteluihin kun kuuluu jotenkin itsestäänselvästi aatteellinen ja poliittinen viritys. En tosin tiedä, olisiko käytännössä mahdollista vihkiytyä tällaiseen järkiavioliittoon ilman sen kummempia muita aikeita. Mutta ehdottomasti arvioimisen arvoinen ratkaisumalli.

Toinen minua askarruttanut näkökulma oli kansanedustaja Sari Palmin muistutus siitä, että nämä asiat päätetään kuitenkin demokraattisessa järjestyksessä. Jossain selkäytimessä minulla(kin) on vielä Kekkonen ja Kekkosen tapa käyttää ulkopoliittista valtaa hyvin autoritäärisesti. Mitä ikinä presidentti Niinistö huomenna sanookaan, on sen käytävä läpi poliittinen päätöksenteko, ehkä jopa vaalien kautta kansan käsittely.

Tavallaan kummatkin oivallukset olivat irtautumista kylmän sodan maailmasta ja kertovat erittäin hyvin siitä, miten kiinni sitä on historiassa kaiken aikaa.

NATOa ei raadin vastauksissa juuri nostettu esille, sillä se ei kummassakaan maassa nauti tällä hetkellä juurikaan suosiota. Ruotsissa NATO-jäsenyyden suosio on ollut nousussa, mutta asian nouseminen vakavasti pöydälle vaatisi silti melkoista muutosta gallup-luvuissa. Sälenin ansiosta kiihtynyt keskustelu varmasti teetättää sekä Ruotsissa että Suomessa kyselyitä aiheen tiimoilta lähiaikoina. Luulen tässäkin olevan normikytkennän maidemme välillä eli me seuraamme hitaasti, mutta varmasti ruotsalaisia. Jos NATOn kannatus nousee Ruotsissa, tekee se sen meilläkin jossain vaiheessa. Jos se ei nouse siellä, ei se tee sitä meilläkään.

Huomenna kello 14.30 aloittaa tasavallan presidentti Sauli Niistö puheensa ja sitä voi seurata suorana täällä. Ruotsissa muuten toivotaan, että Niinistö sanoisi suoraan asioita.

Huomenna myös raadille asetetaan uusi kysymys ja keskusteluunhan saa osallistua vapaasti. Käykää Sälen-sivuilla, jotka James Mashiri on äärimmäisen ansiokkaasti rakentanut.

Sälen-ennakkoa

Sunnuntaina käynnistyy Sälenina tunnettu, Ruotsin valtakunnallinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen Rikskonferensen-seminaari. Mukana 300 osallistujaa ja 30-40 puhujaa kolmen päivän aikana. Perinteikäs tapahtuma tarjoaa tietoa, keskustelua ja väittelyä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Tänä vuonna mukana on myös presidentti Sauli Niinistö ja hän puhuu sunnuntaina, jatkaen esiintymistä keskustelemalla lyhyesti (mutta julkisesti) pääministeri Fredrik Reinfeldtin kanssa. Minulla on epäilys, aavistus, haju, intuitio, miksi sitä ikinä halutaankaan nimittää, että jotain merkittävää päästetään ilmoille sunnuntaina. Tai sitten ei, mutta siltä minusta vain nyt tuntuu. Tai on sitä joku muukin uumoillut.

Ennen viikonloppua ovat ajaneet asemiin niin Kokoomuksen kuin Keskustan nuorisojärjestöt. Kokoomuslaiset ottivat Ruotsin, Viron ja Norjan sisarusjärjestöjen kanssa kantaa Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden puolesta. Toki heidän kantansa tähän asiaan on tuttu, mutta kyseessä on kuitenkin kannanotto juuri sen alla, kun heidän puolueestaan lähtöisin oleva presidentti tekee ulko- ja turvallisuuspoliittista ulostuloa. Olisi vaikea kuvitella, että tällainen kannanotto olisi julkaistu ilman ukkopuolueen suostumusta. Mutta mistäs näitä tietää. Ruotsin sota-akatemian muuten esitteli tänään NATO-selvityksensä. Se sisälsi puheenvuoroja puolesta ja vastaan. En ole nähnyt siitä vielä uutisointia tai kommentteja, mutta se lienee vahvasti esillä Sälenissä.

Keskustanuoret puolestaan ottivat kantaa sotilaallisen liittoumattomuuden ja syvenevän puolustusyhteistyön puolesta:
"Suomen ja Ruotsin puolustuksen lähtökohdat ja uhkakuvat ovat niin samankaltaisia, ettei maidemme kannata olla aidan eri puolilla, Keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen linjaa."
Aita on näköjään toimiva metafora sotilaallisen liittoutumisen ja sotilaallisen liittoumattomuuden välillä. Mutta, kuten Tapio Juntunen Twitterissä kovin sattuvasti sanoi, kyseessä olisi "Sotilaallisesti liittoutumattomien sotilaallinen liitto." Joka tapauksessa Keskustanuoret maalavaat rohkeasti kuvaa, jossa maidemme puolustusvoimat käytännössä integroitaisiin hyvin syvällä tasolla yhteen. Ja ainakin minä luen tuon aita-ajatuksen rivien välistä myös sen julkilausumattomuuden, että Ruotsin päätyessä NATO-jäsenyyteen, olisi meilläkin vakavan harkinnan paikka.

Keskustanuorten kanssa samoilla linjoilla on Ruotsin puolustusvoimien komentaja, kenraali Sverker Göranson. Hän katsoo Ruotuväen juuri ilmestyneessä haastattelussa, että Suomen ja Ruotsin yhteistoiminta puolustusasioissa tulisi viedä mahdollisimman pitkälle. Toki hän korostaa päätöksen poliittista luonnetta ja sitä se tosiaan mitä suurimmassa määrin on. Käytännössä yhteiset puolustusvoimat edellyttäisivät syvällistä yhteistyötä muillakin kuin sotilaallisissa ulottuvuuksissa.

Yhteinen puolustus johtaisi, varmaan jopa edellyttäisi, yhteisiä ulkopoliittisia linjauksia, ainakin välittömään toimintaympäristöön liittyvissä asioissa. Yhteinen puolustus on minun mielestäni tehokasta taloudellisesti ja sotilaallisesti vain, jos sen taustalla on valtioliittoa lähentelevä liittolaissuhde. Voin myös vetää esiin von Clausewitzin toistelluimman määritelmän sodan poliittisesta luonteesta. Yhteiseen sotaan voi valmistautua vain jos poliittiset päämäärät ovat samat.

Ruotsissahan on vaalivuosi ja oppositio vaikuttaa juuri nyt olevan hyvin vahvoilla kaksi vaalikautta hallinnutta oikeistoblokkia vastaan. Meilläkin on eduskuntavaaleihin vain reilu vuosi. Toivon syvästi, että kummankin maan vaaleissa turvallisuuspolitiikka on isosti esillä. Nythän vain nuorisojärjestöt tuntuvat uskaltautuvan keskusteluun, mutta edistystä toki sekin.

Mutta laajemmalla haarukalla alkaa näyttää vahvasti siltä, että sekä Suomessa että Ruotsissa ollaan päätymässä ajatukseen, että nykyisellä tavalla ei voi jatkaa ja suuria muutoksia on tehtävä.

Viikonloppuna ja ensi viikolla kannattaa suunnata James Mashirin Random thoughts -blogiin, jossa on vahvaa Sälen-raportointia. Olemme hänen kanssaan koonneet raadin, joka päivittäin kommentoi nyt esille nousevia asioita. Sieltä löytyy myös taustoja keskusteluun sekä linkkejä blogeihin ja Twitteriin. Raadille asetettavat kysymykset muuten julkaistaan aina myös kaikille vastattaviksi. James myös päivittää sivuille linkkejä yms.

Jänniä päiviä tulossa.

Ajatuksentynkiä uudeksi vuodeksi

Vaikka turvallisuuspolitiikassa pitää pyrkiä ajatuksen kirkkauteen realismin jykevissä puitteissa, on hyvä aina välillä vedellä epämääräisempiä vetoja tulevaisuuteen. Selkeyden ja rationaalisuuden tavoittelu kun voi johtaa myös kapeakatseisuuteen ja mahdollisuuksien ohittamiseen.

Siksi halua tähän vuodenvaihteeseen laittaa esiin muutaman ajatuksen, jotka ovat viitteellisiä ja keskeneräisiä. Eikä niissä välttämättä ole tolkkua lainkaan. Mutta laitanpa kuitenkin ja toivotan niiden myötä kaikille turvallisuuspolitiikkatyypeille hienoa vuotta 2014.

Maailma muuttuu, vaikka meillä olisi niin hyvä olla juuri tässä ja nyt.

Arvojen maailmassa länsi ja itä ovat vaihtamassa paikkaa. Arvokonservatiivit siirtyvät idän leiriin ja arvoliberaalit lännen.

Yhä hienompi yhteiskuntamme tarvitsee yhä enemmän ja kipeämmin rahaa. Siksi taloudellinen menestys on nyt käytännössä ainoa poliittisen menestyksen mittari. Clausewitziläisittäin ajateltuna melko pelottavaa.

Emme näköjään pysty käsittelemään ilmastonmuutosta, joten joudumme, tai ainakin meidän lapsemme joutuvat, käsittelemään sen seurauksia senkin edestä.

Jos meillä on väärä käsitys itsestämme, on meillä väärä käsitys paikastamme maailmassa.

Turpo-vuosi 2013

Sisällys

Johdanto

1. Kotimaa

• Politiikka
• Asevelvollisuus
• Puolustusvoimat
• Kultaranta
• Arktis
• Kyber
• Tiedustelu

2. Turpo-termejä vuodelta 2013

• Kaksi todellisuutta
• Aidalla istuminen
• Keskinäisriippuvuus
• Resilienssi, joustokestävyys

3. Toimintaympäristö

• EU
• Ruotsi
• Venäjä
• Saksa
• USA
• Ranska
• Iso-Britannia
• Puola
• Baltian maat

4. Turpo-blogeja

5. Vuonna 2014

Johdanto

Tässä hieman katsausta menneeseen vuoteen turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Käytin asioiden valinnassa aina luotettavaa "mitä mieleen nousee" -menetelmää. Luotan siis siihen, että tärkeät asiat kyllä muistaa ja tuttuun tapaani vetelen diletanttina vähän mutkia suoraksi.

Yleisen elämänkokemuksen mukaanhan kaikia tärkeitä asioita ei tosiaankaan muista, mutta sitä varten tuossa perässä on kommentointimahdollisuus. Oikokaa, täydentäkää ja niin edelleen. Kiitos kaikille asianosaisille kuluneesta vuodesta ja ensi vuonna uskon puitavaa riittävän vielä enemmän.


1. Kotimaa

Politiikka

Poliitikot ja puolueet pitivät totuttuun tapaan suunsa pääasiassa kiinni turvallisuuspoliittisista asioista. Ymmärrettävää sinällään, sillä varsinkaan uusien ajatuksien esittämisellä ei uutta kannatusta saa, mutta vanhat äänestäjät hylkäävät helposti. Mutta silti toivoisin enemmän ryhtiä kansanedustajilta.

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö turvallisuuspoliittisesta selonteosta todistaa, että näkemystä ja ymmärrystä asioihin kyllä on, kunhan sitä vain saa käyttää suljettujen ovien takana. Populistisemmista piirteistään tunnettu Timo Soini luotsasi valiokuntansa yksimielisyyteen vaikeiden asioiden äärellä. Ylipäätään hän on puheenjohtajuudellaan todistanut kykenevänsä taitavasti toimimaan myös perinteisemmän politiikanteon keinoilla. Ulkoministeri Soini on yksi varteenotettava vaihtoehto vuoden 2015 ek-vaalien jälkeen.

Pitkin vuotta ovat eri tahot nostaneet esiin Puolustusvoimien rahoitustilannetta. Punaista linjaa on vedetty ahkerasti vuoteen 2015. Sitä ovat tehneet puolustusministeri, PV:n komentaja ja reserviläisjärjestöt puuhamiehineen.

Syksyllä puolustusministeri Häglung Haglund kokosikin parlamentaarisen ryhmän eduskunnasta, jonka tarkoituksena on miettiä Puolustusvoimien rahoitusta 2015 jälkeen. Sehän on auki ja nykyisellä rahoitustasolla PV ei ole enää kykenevä täyttämään sille laissa määrättyjä velvoitteita.

Työryhmää vetää vanha kettu Ilkka Kanerva, joka tietystä huithapeliudestaan huolimatta on raskaan sarjan osaaja sekä politiikanteossa että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Työryhmän tehtävänä lienee löytää perinteinen konsensus, sillä kukaan ei oikeasti näytä tahtovan puolustuspolitiikasta vaaliteemaa 2015 eduskuntavaaleihin. Keskusta tosin on Sipilän suulla kertonut turvallisuus- ja puolustuspolitiikan olevan yksi kuudesta Keskustan eduskuntavaaleja varten valmistelussa olevasta pääteemasta. Mutta voi hyvinkin olla, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisen konsensuksen aika on ohi.

Mutta yhtä, sitä kaikkein tärkeintä, kuitenkin politiikanteon puolelta puuttuu. Toivon hartaasti, että jossain suljettujen ovien takana käydään kylmäpäistä ja avaramielistä keskustelua siitä, mihin asentoon Suomen turvallisuuspolitiikka pyritään saamaan. Kaikkien kestävyysvajeiden ja muiden keskellä olisi tähänkin oltava aikaa. Jos vaikka ensi vuonna jotain kuuluisi.

Asevelvollisuus

Yleinen asevelvollisuus nousi puheenaiheeksi syksyllä, kun taitavasti valmisteltu Ohi on -kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi tuli julkisuuteen syyskuun alussa. Nykyinen malli nauttii erittäin vankkaa luottamusta, sillä miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa mallia tukee reilu kaksi kolmasosaa, 68% kansasta. Vaikka aloite ei tuntunut jättävän naarmuakaan tähän luottamuksen muuriin, nosti se esiin erittäin olennaisia kysymyksiä.

Itse uskon nykyisen mallin kannatuksen olevan merkittävältä osin nimenomaan tapakulttuuria, jossa asevelvollisuuden suorittaminen Puolustusvoimissa katsotaan miehistymisen rituaaliksi ja kunnioituksen osoitukseksi menneiden polvien uhrauksille. Kuitenkin asevelvollisuus on ennen kaikkea väline luoda turvallisuutta. Tätä välinearvoa kampanja pyrkikin tuomaan esiin, mutta törmäten konservatiiviseen asenneilmastoon. Toki asepalveluksella voi olla muitakin merkityksiä, kuten syrjäytymisen ehkäisy ja fyysisen terveyden vaaliminen, mutta ne ovat kuitenkin kaikessa tärkeydessäänkin toisarvoisia asioita tässä yhteydessä.

Toinen hankaluus asevelvollisuuskeskustelussa on se, että meidän turvalllisuuspoliittinen perusasetelmamme on nyt epäselvä. Ilman selvää ison suunnan ottamista, ovat yksittäiset turvallisuuspolitiikan osat ilmassa leijuvia kappaleita. Kun suunta on löydetty ja lukittu, voidaan vasta arvioida kunnolla, miten turvallisuutta taataan toimivasti ja tehokkaasti. Silloin voisi olla tilaa myös oman suosikkini, sukupuolineutraalin kansalaispalveluksen miettimiselle. Sen avulla olisi mahdollista rakentaa suomalaisesta yhteiskunnasta modernista monimutkaisuudestaan huolimatta kriisinsietokyvyltään erinomainen.

Puolueet ovat tässäkin asiassa, kuten muissakin turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, olleet kovin hiljaisia. Eri puolueilla on hyvinkin persoonallisia asevelvollisuuslinjauksia ohjelmissaan, mutta hiljaisuus on silti melko rikkumaton. Raivokkaan kansalaispalautteen pelossa ääneen lausutaan lähinnä liturgisesti perinteistä näkemystä latelevia puheenvuoroja. Jotka nekin ovat siinä mielessä älyttömiä, että eduskunta ei ole taannut sen liturgian mukaiselle sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja yleiseen asevelvollisuuteen perustuvalle koko maan puolustamiselle riittäviä määrärahoja vuodesta 2015 lähtien.

Yhden ulottuvuuden asevelvollisuuskeskusteluun ovat myös tuoneet Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä ilmestyneet Tommi Hermusen kolumnit varusmieselämästä. Sinällään kolumneissa ei mitään uutta ja järisyttävää ole, mutta tarkkanäköisesti analysoitua sotaväen elämää. Mutta niiden ilmestyminen maan ykköslehdessä ja vieläpä itse varusmiespalveluksen aikana tekevät niistä poikkeuksellisia. Avoimuus ilman hierarkian hiljentävää vaikutusta etenee ja siinä on opettelemista kaikilla organisaatioilla.

Puolustusvoimat

Puolustusvoimien uudistus valmistui tänä vuonna, näkyvimpänä merkkinään lakkautettavat varuskunnat. Maavoimien uudistettu taistelutapakin julkistettiin. Se perustuu asymmetriaan ja korkeaan teknologiaan sekä ennen kaikkea motivoituneisiin ja osaaviin sotilaisiin. Tuo taistelutapa nimittäin vaatii osaamista ja motivaatiota melko tavalla. Mahdollisen hyökkäyksen hintaa hilataan mahdollisimman ylös mahdollisimman alas hilatulla puolustusbudjetilla.

Kansainvälinen yhteistyö on ollut vilkasta. NATOn NRF-joukkojen kakkosketjuun kuului Suomesta 2013 erikoisjoukko-osasto, joka sai kuuluisuutta käsistä lähteneestä harjoituksestaan. Marraskuussa kyseinen yksikkö osallistui Puolassa järjestettyyn COBRA-13 -erikoisjoukkoharjoitukseen.

Puolustusvoimat sai myös nauttia runsaasti kansainvälisistä vieraista Suomessa. Syksyllä oli jossain vaiheessa tilanne, että päällä oli laivastovierailu Helsingissä, Ilmavoimien yksikön NRF-auditointi Kuopiossa ja pohjoisessa monikansalliset ilmasotaharjoitukset. Suomesta osallistui Steadfast Jazz -harjoitukseen pieni ryhmä esikuntaupseereita ja Zapad 2013 -harjoitukseen kutsuimme itse edustajamme paikalle Wienin sopimuksen ETYJ:n Wienin asiakirjan mukaisen tarkastuksen avulla.

Loppuvuonna PV kohtasi muutamia muitakin ikäviä tapauksia. Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi kovasanaisesti sotilaallisen kriisinhallinnan tuloksia, mutta poliitikkojen puolelta PV sai vankkumatonta tukea. Aamulehti oli myös keksinyt laskea yhteen PV:n alkoholitarjoiluihin käyttämän rahan ja sai siitä uutisen. Sinällään tällaiset jutut eivät kummoisia itsessään ole, mutta ne vain kertovat läpinäkyvyyden muuttavan maantapaa kaikkialla yhteiskunnassa. Avoimuus on hankalaa, mutta niin vaan siihen pitää opetella.

Kultaranta

Viime talvena presidentti Niinistö ilmoitti järjestävänsä vapaamuotoisen fundeeraustilaisuuden ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ja sen hän toden totta tekikin, tapahtuma kulki Kultaranta-keskustelut -nimen alla.

Suorat lähetykset alusta ja lopusta antoivat mahdollisuuden päästä mukaan  ja aistia tiedotteita tarkemmin missä mennään. Keskustelu näytti olevan juuri sitä, mitä presidentti avajaispuheessaan edellytti: avointa ja suorasanaista. Tämä koski myös Puolustusvoimain väkeä, kun Niinistö ylipäällikkönä ilmoitti sen olevan käsky.

Kultaranta-keskusteluista luvattiin raporttia, olihan suurin osa keskusteluista Chatham house -säännöllä. Raporttia ei kuitenkaan ole näkynyt, mikä lie syynä.

Oli miten oli, oli Kultaranta minun mielestäni hieno ja ennen kaikkea tarpeellinen teko Niinistöltä. Näin hän tekee omaa osuuttaan purkaessaan Kekkosen ajan käytäntöjä vielä viimeisistä nurkista. Toivottavasti ensi kesänäkin tapahtuu ja ehkä vielä hieman avoimemmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Arktis

Arktis on nyt siinä vaiheessa hypeä, että siitä puhutaan kädet heiluen isoilla sanoilla, mutta hyvin vähän on vielä tapahtunut. Kun hype taittuu, alkaa pikkuhiljaa tapahtuakin. Arktinen strategiahan meillä jo on.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisesti arktiksen painoarvosta kertonee jotain se, että PV:n komentaja Puheloinen käytti käytännössä koko puheensa asian käsittelyyn avatessaan edellistä (207.) maanpuolustuskurssia. Hän viittaa puheessaan jonkinlaiseen epäviralliseen konsensukseen arktisten maiden asevoimien komentajien välillä, että arktista aluetta ei haluttaisi militarisoida. Mutta ainakin Venäjä haluaa.

Joka tapauksessa arktinen alue ja sen tapahtumat ovat nyt yhtä kiinteä osa toimintaympäristöämme kuin Itämeren alue. Siinä onkin ajatuksissa kääntämistä.

Kyber

Alkuvuodesta ilmestynyt Valtioneuvoston Kyberturvallisuustrategia asetti kovat tavoitteet Suomen valtiolle kyberturvallisuudessa. Strategian suureelliset tavoitteet olivat hieman hassunoloisia jo siksikin, kun rahaa niiden toteuttamiseen ei juuri roposia enempää annettu. Edward Snowdenin paljastukset piirsivät kuvan jättimäisestä ja kaikkialle yltävästä vakoilujärjestelmästä, jolta on lähes mahdotonta pysyä suojassa. Viimisenä niittinä tuli vielä syksyllä julkisuuteen Ulkoministeriöön ilmeisesti vuosia kohdistunut verkkovakoilu, niin eihän tilanne kovin hyvältä näyttänyt.

Mutta nyt on ainakin kaikille selvää, että kyber on erinomaisen tärkeä asia ja vaatii resursseja. Lakeja ollaan uudistamassa ja maaliskuussa on luvassa Kyberturvallisuustrategian toimeenpano-ohjelma. Tätä työtä vetää kansallinen turvallisuuskomitea, pääsihteerinään tehtävään Harvardista siirtynyt, siellä arktista aluetta turvallisuusnäkökulmasta tutkinut eversti Vesa Virtanen.

Väsymätön kyberturvallisuuden ja sen eri mahdollisuuksien puolestapuhuja on ollut Jarno Limnéll (taustajoukkoineen), joka nykyään yritysmaailmassa vaikuttavana sotilastaustaisena tohtorismiehenä ymmärtää miten asioista puhutaan ja miten niitä edistetään. Hänen tasoisiaan asiantuntijoita on varmasti muitakin, mutta kansakunta tarvitsee aina silloin tällöin unilukkareita ja sitä työtä Limnéll on kiitettävästi jaksanut tehdä. Toinen alan ansiokas kansanvalistaja on Jyrki J. Kasvi, joka puolestaan tavoittaa nörtimpää ja vaihtoehtoisempaa väkeä.

Tiedustelu

Ulkoministeriön verkkovakoilutapaus vahvisti vaatimuksia organisoida suomalainen tiedustelu uudestaan. SUPO hoitaa poliisiviranomaisena omaa hommaansa ja PV omia kuvioitaan. Varsinaista tiedustelupalvelua Suomella ei siis ole ja sen tarvetta on perusteltu monella suulla. Mutta ainakin yhtä monella on siihen suhtauduttu skeptisesti. Montaa muutakin asiaa jähmeyttävä laaja hallituspohja tuskin antaa tälle asialle mahdollisuuksia edetä, koska hallituksen sisältä löytyy niin erilaisia näkemyksiä. Maailman muutos vain on tehnyt sen, että tiedusteluun liittyvää lainsäädäntöä olisi uudistettava ja laajennettava.

Olivat organisatoriset ja juridiset puitteet mitkä tahansa, on minusta olennaista pystyä kokoamaan tiedon kokoamista ja ennen kaikkea sen analysointia varten toimiva elin. Tietoa digitaalisessa, keskinäsiriippuvaisessa maailmassa kyllä on tarjolla, mutta sen yhdistely, analysointi ja tarjoaminen päätöksenteon pohjaksi on se suurin haaste.


2. Turpo-termejä vuodelta 2013

Kaksi todellisuutta

Uuden ja vanhan maailman kaksi todellisuutta on ulkoministeri Erkki Tuomiojan viljelemä ilmaisu. Hän tarkoittaa sillä, että ulko- ja turvallisuupolitiikassa vaikuttavat yhtäaikaa sekä vanhan maailman voimapolitiikka että uuden maailman keskinäisriippuvuus. Ensimmäisessä etuja haetaan muiden kustannuksella ja vaikka väkisin, jälkimmäisessä yhdessä tekemällä kaikki saavat enemmän.

Aidalla istuminen

Presidentti Sauli Niinistön puheessaan suurlähettiläskokouksessa 
Finlandia-talolla 27.8.2013 lanseeraama termi.
"Nykyistä Nato-linjaamme – johon kuuluu tiivis Nato-yhteistyö ja myös mahdollisuus hakea jäsenyyttä – kohtaan tunnetaan usein kahtalaista tyytymättömyyttä. Se nähdään aidalla istumisena. Toisten mielestä aidan yli pitäisi jo nopeasti siirtyä. Toisten mielestä sille ei olisi pitänyt edes nousta – tai ainakin se oli turhaa. 
Minusta taas aidan päällä on aika hyvä olla. Nykyinen asemamme palvelee etujamme tässä ajassa hyvin, kun niitä kokonaisvaltaisesti punnitsee. Meillä on toimintavapautta, valinnanmahdollisuuksia sekä tilaa nähdä ja toimia eri suuntiin. Ei ole automatiikkaa mihinkään suuntaan."

Kukaan ei ole oikein osannut kertoa mitä aidan toisella puolella on, kun toisella puolen on NATO. Jos sanotaan, että siellä on paluu entiseen, niin se ei ole mahdollista, koska maailma on muuttunut. Jos suurina vaihtoehtoina on NATO-jäsenyys, joka pystytään määrittelemään tarkahkosti ja epämääräinen "katsotaan, katsotaan" -vaihtoehto, niin ei hyvältä näytä. Paitsi NATO-jäsenyyden kannattajille, joiden vaihtoehto muuttuu näin pikkuhiljaa ainoaksi.

Keskinäisriippuvuus

Keskinäisriippuvuuden termi tuli laajempaan tietoisuuteen loppuvuonna 2012 ilmestyneestä hallituksen turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja varsinkin sitä koskevasta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä keväällä 2013. Kylmän sodan aikana Suomi puhui puolueettomuudestaan niin hartaasti, että se muodostui merkittäväksi osaksi kansallista omakuvaamme. Siksi avoin keskinäisriippuvuudesta puhuminen on monesta tuntunut niin suurelta muutokselta.

Asiantuntijoiden silmissä muutos on ollut selvä jo ties kuinka pitkään, mutta ns. yleisen mielipiteen näkemys laahaa suurelta osin perässä vuosikymmeniä. Tämä sama käsitysero koskee melko tavalla kaikkia turvallisuuspolitiikan osa-alueita ja ainoa tapa päästä eteenpäin on pyrkiä käymään laaja ja sivistynyttä kansalaiskeskustelua näistä asioista. EU-kansanäänestystä edeltävään tapaan voisi varata valtion varoja keskustelun käymiseen eri näkökulmista.

Resilienssi / joustokestävyys

Vuoden 2013 pinnalle nousseita termejä on resilienssi. Itse käsitän sen hyvin suoraviivaisesti yhteiskuunan kyvyksi kestää hankaluuksia, mutta asia ei tosiaan ihan niin yksioikoinen ole, kuten Tapio Juntunen ansiokkaasti asiaa aukoo.

Resilienssin suomennoksena esitetty joustokestävyys-sana itsessään on nostettu esiin SITRAn Uusi turvallisuus -ohjelmassa. Ohjelman etusivulla on tarkkanäköinen määritelmä "Monimutkaisessa ja muuttuvassa maailmassa muutoskyky luo turvallisuutta, ei muuttumattomuus." Määritelmän tarkkanäköisyys vain korostuu, kun sitä vertaa muuten niin perinjuurin muuttumattomuutta korostavaan turvallisuuspolitiikkaan.


3. Toimintaympäristö

Euroopan unioni

Euroopan unioni on pikkuhiljaa selviämässä eurokriisin pahimmasta vaiheesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että muutkin asiat kuin raha mahtuvat poliittisen päätöksenteon piiriin. Joulukuun huippukokouksessa käsiteltiin yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja tulokset olivat laihahkoja. Ilmailupainotteiset tulokset sisälsivät mm. yhteisen lennokkiohjelman (drone) käynnistämisen ja ilmatankkauskapasiteetin hankkimista.

Tokihan tässä on vasta neljä vuotta kunnolla YTPP:aa harjoiteltu, joten pienillä askeleilla mennään. Suuremmat ja nopeammat muutokset näin perustavanlaatuisissa asioissa johtuisivat jostain pakottavasta tilanteesta eli suuren kokoluokan turvallisuuskriisistä. Normaalioloissa mennään pienillä muutoksilla ja pitkillä prosesseilla. Ensi kesän eurovaaleissa turvallisuuspolitiikalla tuskin on merkitystä vaalimenestykseen. Joka tapauksessa vaalit ovat tärkeät unionin tulevaisuuden kannalta. Suomelle heikko unioni on turvallisuuspoliittisesti huono asia, sillä tällä hetkellä se on meidän ensisijainen ankkurimme lännessä. Ilman sitä, tai muuta ankkuria länteen, imeydymme nopeastikin Venäjän valtapiiriin ihan jo taloudellisistakin syistä.

Seuraavan komission "ulkoministeri", Caroline Ashtonin seuraaja, saa jo jonkinlaisia mahdollisuuksiakin saada asioita aikaiseksikin. Mahdollisuuksia avaa jo sekin, että Euroopan maaperällä lisääntyviä lajeja näyttävät olevan Venäjän aggressiivisuus ja USAn passiviisuus. Ensin mainitulla on rahaa ja tavoitteita, jälkimmäisellä ei ainakaan Euroopan suunnassa. Kuvaavaa on, että vuonna 2013 poistui Euroopan maaperältä viimeinenkin yhdysvaltalainen hyökkäysvaunu. Ne saapuivat Sisiliaan 70 vuotta sitten ja olivat mukana vapauttamassa mannerta natsien vallasta.

Puolustuspoliittisesti melko kyvytön unioni on on saanut olla sellainen, koska NATOn on katsottu hoitavan tilanteen. Käytännössä se on tarkoittanut Yhdysvaltojen asemahdin suojassa olemista, mutta nyt se mahti on kiinnosutneempi Aasian suunnasta. Siksikin nyt on kehittymässä myös muunlaisia järjestelyjä, kun eri mailla on erilaisia tarpeita ja yhteisiä linjauksia ei ole mahdollista saada aikaiseksi. Pohjoismainen puolustusyhteistyö NORDEFCO ja Visegrad-maiden tiivistyvä yhteistyö ovat esimerkkejä alueellisista järjestelyistä, joilla pyritään lisäämään turvallisuutta ja, kuten näinä aikoina aina ja kaikkialla on tapana, säästämään rahaa. Joka tapauksessa yhteistä puolustuspolitiikkaa haettaessa tilanteeseen vaikuttaa väistämättä se, että 95% EU:n asukkaista asuu NATO-maissa. Se on ja näillä näkymin myös pysyy heidän ensisijaisena turvallisuusjärjestelynään.

Ruotsi

Ruotsissa vuosi 2013 on ollut suuren turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun aikaa. Alkuräjähdys tapahtui, kun Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson arvioi viime vuoden joulukuussa, ettei Ruotsi kestäisi täysimittaista sotilaallista hyökkäystä viikkoakaan. Melko tavalla täsmälleen vuoden kuluttua tästä lausunnosta esitti huolensa Ruotsin turvallisuuspoliittisesta asemasta Suomen tasavallan presidentti. Niinistön lausunto oli toki hyvin mieto sanavalinnoiltaan, mutta silti melkoisen järisyttävä. Paljon suorasanaisempi oli Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternakin kommenttipaperi, jossa arvioitiin Ruotsin muuttuneen turvallisuuden ja vakauden tuottajasta sen kuluttajaksi. Myös Ruotsin valtion tarkastusviraston lausunto joulun alla kertoi karusti, että Ruotsin PV ei itse asiassa pysty täyttämään sille laissa määriteltyjä tehtäviä.

Kaiken tämän keskustelun ytimessä on Ruotsin puolustusvoimien uudistus, jonka monet arvioivat epäonnistuneen pahasti. Myös Gotlannin asema uutena Ahvenanmaana eli Itämeren strategisena lukkona on muuttanut Ruotsin asemaa. Venäjä on lisännyt painetta kohdistamalla ilmavoimien hyökkäysharjoituslentoja Ruotsia kohden. Näistä lennoista suurin kohu nousi pääsiäisenä, kun Ruotsin ilmavoimat olivat juhlapyhien takia kykenemättömiä nousemaan ilmaan, vaikka maata lähestyi useamman koneen hyökkäysmuodostelma. Tähän Ryska påskeniksi jälkeenpäin nimitettyyn näytelmään osallistuivat siinä kohdassa Baltian maiden ilmavalvonnasta huolehtivat NATOon koneet.

Ruotsin puolustusministeriön alainen siviililaitos FRA huolehtii maan signaalitiedustelusta. Ruotsin lait ovat varsin väljät ja sen kautta kulkee isosti internet-liikennettä. Tänä vuonna paljastui myös FRAn erittäin läheinen yhteistyö yhdysvaltalaisten tiedustelulaitosten kanssa. Näyttääkin siltä, että Ruotsi on jatkanut kylmän sodan aikaista turvallisuuspoliittista salakihlaustaan NATOn kanssa. Ja perinteitä oman aseman turvaamisessa tiedustelutiedon avulla Ruotsilla on jo toisen maailmansodan ajoilta.

Ruotsissa aktiivinen osa keskustelua ovat olleet turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittyneet blogit. Pohjoismaisessa turpo-skenessä kävi joulun alla kohahdus, kun rauhanjärjestö Ofog katsoi asiakseen paljastaa Wisemans Wisdom -blogia nimimerkillä pitävän Wisemanin henkilöllisyyden. Wiseman itse kommentoi paljastusta sanomalla, että nyt hänen esittämänsä näkemykset luultavasti maltillistuvat sen takia, että hänen ammatillinen asemansa ja yksityishenkilönä pitämänsä blogi ovat vaarassa sekoittua. Ruotsin PV otti välittömästi kantaa henkilökuntansa sananvapauden puiolesta.

Nämä eivät ole yksinkertaisia kysymyksiä, mutta silti olen taipuvainen suomaan nimimerkin suojan sitä haluaville ja joskus jopa tarvitseville. Tottakai nimettömyyttä on mahdollista käyttää väärin, mutta mitäpä oikeutta ei olisi.  Joka tapauksessa toivon, että meilläkin blogit nousevat olennaiseksi osaksi turpo-keskustelua. Jos ei muuta, niin sen takia, että media ja poliitikot käyvät ainakin toistaiseksi keskustelua vähänlaisesti.

Venäjä

Venäjä on Putinin johdolla määrätietoisesti jatkanut suurvalta-asemansa jälleenrakentamista, myös sotilaallisesti. Syyrian sisällissota avasi Putinille tilaisuuden astua taas maailmanpolitiikan näyttämölle isoelkeisesti ja hän käytti tilaisuuden mestarillisesti hyväkseen. Snowdenilla hän on hieronut huolella Obaman kasvoja ja luulen, että Valkoisessa talossa ei Putinista juuri pidetä. Nämä kummatkin tilanteet ovat tietysti vielä maailmanpolitiikan normaalia tekopyhyyttä juustoisampia tapauksia. Putin tukee järkähtämättä omia kansalaisiaan surutta teurastavaa diktaattoria Syyriassa ja harjoittaa itse ihan varmasti kaikin käytettävissä olevin keinoin rajoittamatonta tiedustelua joka suuntaan.

Taistelu Ukrainasta on ollut käynnissä jo pitkään ja se huipentui loppuvuodesta Ukrainan hylättyä Euroopan unionin tarjoamat mahdollisuudet. Ukrainan nykyinen hallinto on nyt suuntautunut Venäjään ja Venäjä puolestaan tukee nyt avokätisesti Ukrainan taloutta. Liittosuhde itään ei myöskään häiritse vallanpitäjien korruptiota tai oikeuslaitoksen väärinkäyttöä, kuten EU:n lähentymissopimus olisi tehnyt. Länsimaisia poliitikkoja John McCainista ja Kanadan ulkoministeristä John Bairdista lähtien on käynyt Kievissä Euromaidan-mielenosoitusten tukena, mutta Janykovitshin asema näyttää vankalta.

Venäjä näyttää siis vievän tämän erän. Siitä on tosin myös ilmaistu tyytyväisyyttä, silla Ukraina on valtavan iso maa ja sen pinnalla pitäminenkin, saati modernisointi,  on taloudellisesti megaluokan urakka. Tai EU:han katsoo, että tässä ei mitään vastaanasettelua ole, mutta Venäjä tulkitsee tilanteen täysin toisin. Se katsoo lännen työntyvän näin yhä uhkaavammin itään. Euraasian unioni on vastaveto EU:lle ja miksei Kiinallekin. Saa nähdä saako Kreml siitä kehitettyä vakavasti otettavan välineen valtapiiriinsä kuuluvien lähialueidensa valtapolitiikkaan.

Se ketkä kuuluvat mihinkin etupiiriin, on (tarkoituksellisen) epäselvää, mutta ei Suomi näiden laskelmien ulkopuolella missään nimessä ole. YLEn Jarmo Mäkelä tekee erinomaista työtä välittäessään kielimuurin takaa tietoa niistä uutisista, joita Suomesta kerrotaan Venäjällä. Kun noihin uutisiin ynnätään sotilaalliset panostukset, erilaiset uhittelut ja suoranaiset rajaloukkaukset, niin on helppo päätellä, että Venäjältä tulee eri keinoin vahvasti viestiä Suomeen päin. Dosentti Bäckmanin hyödyttömyys Suomessa on havaittu ja nyt häntä käytetään lähinnä Venäjän sisällä mustamaalaamaan Suomea. Kylmän sodan taktiikat ovat käytössä taas.

Toki vuoden 2013 aikana moni asia armahduksineen ja muineen on Venäjän toiminnassa tähdännyt nimenomaan Sotsin olympiakisojen onnistumiseen. Nähtäväksi jää tuoko vuosi 2014 muutenkin ärhäköityneen suurvallan arsenaaliin vielä uusia keinoja tai ainakin vanhojen terävöittämistä.

Saksa

Angela Merkel jatkaa liittokanslerina ja samalla jatkunee myös Saksan matala profiili. Toisen maailmansodan syyllisyyden myötä Saksa suljettiin ulos turvallisuuspoliittisista velvoitteista ja nyt se tuntuu pysyttelevän sivussa vapaaehtoisesti. Saksojen yhdistämisen, Ranskan ystävyyden ja Varsovan liiton uhan poistumisen myötä Saksalla ei tunnu olevan kummoisia ambitioita, kunhan kauppa käy.

USA

Yhdysvalloissa painopiste on siirretty nyt Aasiaan. Samaan aikaan maa on irtautunut ainakin melkein kokonaan Irakin ja Afganistanin sodista. Valtiontalous on kuralla ja leikkaukset koskevat nyt jopa puolustusmenoja. Euroopasta on vedetty pois kaikki irti lähtevä ja voimavarat suunnataan Kiinaa vastaan. Kiinan uhittelu ilmapuolustusalueella ja vahvat panostukset armeijan modernisointiin haastavat USAta ja sen lukuisia liittolaisia alueella. Yhdysvaltain asevoimat ovat ottaneet käyttöön uuden air-sea-taktiikan, jonka tavoitteena on karkeasti ottaen estää sodan alkaeassa kiinalaisia miehittämästä USAn liittolaisten alueita.

Euroopan suhteen USA on tosiaan entistä välinpitämättömämpi, osin kustannussyistä, osin sen takia, että se ei enää tarvitse eurooppalaisia liittolaisiaan niin kipeästi Afganistanissakaan. NATOn puolella on jo pitkään kuultu palavia puheenvuoroja siitä, että Yhdysvaltain veronmaksajat kustantavat eurooppalaisten turvallisuutta aivan liian suurella prosenttiosuudella. NATO onkin taas kerran kerran tilanteessa, jossa sen pitää perustella itsensä uudestaan, erityisesti yhdysvaltalaisille.

USAn sisäpolitiikka on jo pitkään ollut raiteella, jossa pääpuolueiden välinen yhteistyökyky on kadonnut lähes kokonaan. Tällainen poliittinen halvaustila johtaa ennalta-arvaamattomuuteen ja päätöksiin, joita kukaan ei oikeastaan halua. Ei olisi mikän ihme, jos transatlanttinen yhteistyö tai merkittäviä osia siitä  joutuisi jossain tilanteessa uhratuksi sisäpolitiikan alttarille.

Ranska

Vuonna 2013 Ranska astui eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan johtoon. Muukalaislegioonalaiset ovat perinteiseen tapaan edistäneet Ranskan tärkeiksi katsomia asioita, tällä kertaa Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Ranskan halukkuus ja kyvykkyys sotilaallisiin väliintuloihin sekä sen suuri aseteollisuus yhdistettynä USAn vetäytymiseen, Iso-Britannian Eurooppa-politiikan halvautumiseen sekä Italian ja Espanjan talousvaikeuksiin antaa Ranskalle tilaa mielin määrin. Myös Puola hyödyntää nousussaan tätä samaa tilaa toimintaympäristössä.

Iso-Britannia

Pääministeri David Cameronilla ei ole helppoa. Suosiotaan konservatiivien kustannuksella kasvattava EU-vastainen UKIP ja kansalaisten tunnot ylipäätään repivät maata irti EU-yhteistyöstä. Joulukuun huippukokouksessa kävi selväksi, että Britannialle ei unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventäminen sovi. Atlanttinen erityissuhdekaan ei kovin hyvin kantimissa ole, kun parlamentin alahuone nolasi Cameronin totaalisesti kieltämällä maata osallistumasta Obaman haluamiin Syyria-iskuihin.

Kaiken muun hyvän lisäksi ensi syksynä on edessä itsenäistymiskansanäänestys Skotlannissa. Jos skotit haluavat itsenäistyä, on Skotlannin halutessaan haettava EU:n ja NATOn jäsenyyttä erikseen ja se on hankala paikka Britannialle. Britannian ydinsukellusvenelaivaston tukikohta on Skotlannissa ja sen siirto maksaisi valtavasti. Mutta niin maksaisi tavalla tai toisella sen jääminenkin vieraan valtion alueelle.

Puola

Puolalta ei itsetuntoa ole ikinä puuttunut ja nyt se on laittanut tuulemaan saavuttaakseen oikeaksi katsomansa aseman merkittävänä eurooppalaisen maana. Puola on lisännyt sotilasmenojaan ja siirtänyt painopisteen kansainvälisestä toiminnasta takaisin kotimaan puolustukseen. Ohjuskilven peruutus sattui kipeästi koska Puolalla, kuten muillakin entisillä itäblokin NATO-mailla, ensisijaisena huolena on Venäjä. Puola on ollut mittavasti mukana alueellisissa sotaharjoituksissa ja sen panos Steadfast Jazzissa
oli merkittävä.
Puola on perinteisesti tehnyt ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä Visegrad-ryhmän (Tsekki, Slovakia, Unkari, Puola) kanssa, mutta on nyt panostanut myös Itämeren suuntaan.

Baltian maat

Baltian maiden sijainti ja asema entisinä Neuvostoliiton osina on tehnyt niistä eräänlaisen etulinjan Venäjän laajentaessa eri keinoin valtapiiriään. NATO-jäsenyys on niille keskeinen turvallisuuspoliittinen linjaus ja enemmän kuin mielellään ne näkisivät Ruotsin ja Suomenkin liittyvän NATOon.

Loppuvuodesta pidetty NATOn Steadfast Jazz -sotaharjoitus oli 5. artiklan mukaisen toiminnan harjoittelua ja kaikista skenaarionimittelyistä huolimatta kyse oli Venäjän ja Valko-Venäjän hyökkäyksen torjumisesta.

NATO kehittää tärkeiksi katsomiaan toimintoja osaamiskeskuksissa. Tallinnassa on kyber-keskus, jonka toimintaan Suomikin on ilmoittanut osallistuvansa. Vilnaan puolestaan on avattu energiaturvallisuuskeskus ja Latviaan ollaan avaamassa strategiseen kommunikaatioon (≈ informaatiosodankäynti) keskittynyttä laitosta. Kaikki osa-alueita joilla Venäjä on aktiivinen lähialueillaan ja kauempanakin. Baltian maat ovat siis olosuhteiden pakosta edelläkävijöitä näissä keskinäisriippuvaisen maailman nahinakeinoissa.


4. Turpo-blogeja

Toivottavasti ensi vuonna tämä listaus on ainakin hieman pidempi.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen skenen korkeatasoisin blogi on The Ulkopolitist. Ryhmäblogi tarjoilee tiiviissä julkaisutahdissa perusteltuja ja lähteistettyjä kirjoituksia.

Tampereen yliopiston Tapio Juntunen bloggaa vankkaa ja ajatuksia herättävää tavaraa.

Emeritus-professori Osmo Apusen blogi hiljeni, toivottavasti vain toistaiseksi, loppuvuodesta, mutta ehti ottaa terävästi kantaa moneen kysymykseen.

Yhteiskuntatieteiden tohtori ja pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä toiminut Risto Volanen analysoi sivuillaan turvallisuuspoliittista maailmaa pitkän kokemuksensa ja kattavan tietämyksensä avulla.

Kapteeniluutnantti James Mashirin blogi on aina mielenkiintoinen ja ehdottoman avarakatseinen näkökulma suomalaisen upseerin maailmaan. Myös paras paikka seurata Ruotsin kuumana käyvää turpo-keskustelua.

Kirjoittaja Tommi Kangasmaa on valtiotieteilijä, ammattisotilas ja tuottaja, joka ilmoittaa haluvansa realismia yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Asiantuntevasti (suomeksi) tiedustelun maailmaa esittelevä blogi Disputed intel.

Twitterissä kannattaa seurata hashtagia #turpo, jonka parissa hyörii reipas ja avarakatseinen joukko.


5. Vuonna 2014

Veikkauksiani ensi vuoden turvallisuuspoliittisiksi kuumiksi perunoiksi: PV:n rahoituskehys 2015 eteenpäin, ehdotus/ehdotuksia kansakunnan uudeksi turvallisuuspoliittiseksi linjaksi, robotisaatio, arktis, Venäjän tavoitteet Suomen suhteen, tiedustelun järjestäminen uudestaan juridisesti ja organisatorisesti.

Käykäämme siis suopeassa hengessä laaja-alaista keskustelua siitä, miten eläisimme parhaiten sovussa ja turvassa tässä melskeisessä maailmassa.

PS. Toisaalta, mitäs tässä murehtimaan, ensi keväänä kaikki selviää.

Eurooppalainenkin turpo-keskustelu kiihtyy

Tänään pärähti Helsingin Sanomien mielipidesivulla  isolla vastaan turvallisuuspolitiikka, kun järeän sarjan toimijat vaativat uudenlaisen turvallisuuspoliittisen dialogin käynnistämistä euroatlanttisella alueella. Minä en kirjoitusta oikein ymmärtänyt, sillä se oli laadittu kovin diplomaattisella kielellä. Se kieli on paikallaan diplomatiassa, mutta sanomalehden yleisönosastolla sen sijaan ei. Eihän kannanottoa toki tavallisille kansalaisille ollutkaan tarkoitettu, vaan torstaina alkavan EU-huippukokouksen osallistujille.

Oma tulkintani kannanoton sisällöstä oli, että nyt ollaan allekirjoittajien mielestä menossa väärään suuntaan ja turvallisuudesta pitäisi puhua ilman takertumista menneisiin. Kannatettava ajatus, mutta aika vähiltä näyttävät tuollaisen keskustelun mahdollisuudet juuri nyt.

Yhdysvaltoja ei kiinnosta, koska sitä nyt ei vaan Eurooppa enää niin paljoa kiinnosta. Venäjällä puolestaan on käynnissä imperiumin jälleenrakennusprojekti, jonka merkittävä osa on Putinin sisäpolitiikka, jossa käytössä ovat voimannäytöt ulospäin ja ulkoisten uhkakuvien korostaminen. EU puolestaan on normitapaan hajallaan mielipiteissään. Mutta toki toivon, että kannanoton esiin nostamat ajatukset lähtisivät toteutumaan, vaikka todennäköisyydet juuri nyt huonoilta näyttävätkin. Kuten Leena Liukkonen minusta erittäin sattuvasti asiasta twiittasi: ”Ketään ei pelota vielä tarpeeksi.”

Tällä viikolla pidetään siis pitkään ja hartaasti odotettu EU-huippukokous, jonka asialistalta löytyvät EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka YTTP. Tässä muutamia vinkkejä kokouksen asialistalla tai sen taustalla oleviin asioihin.

Tampereen yliopiston Jean Monnet  -professori Hanna Ojanen tuumailee Aikalaisen haastattelussa ja videolla huippukokousta.

Ulkopoliittisen instituutin Tuomas Iso-Markun  Comments-sarjan paperi   ”European Defence Under Scrutiny:  What can be expected from the European Council?”

Maanpuolustus-lehden uusimmassa numerossa (PDF) käsitellään laajasti kansainvälistä puolustusyhteistyötä eri kulmista.

Puolustusministeri Carl Haglund vastaa Eurooppatiedotuksen kuukauden kysymykseen, joka on tällä kertaa ”Mitä hyötyä Suomelle on eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä?”

Veikkausvinkin omaisena kohtana nostettakoon esiin vielä oma kommenttini Ranskan pyrkimyksestä nousta esiin ja myös sen matalalta näyttävästä valmiudesta käyttää sotilaallista voimaa.

Lisäys: Eilisen kotimainen turpo-uutinen oli muuten kv-politiikan professori Hiski Haukkalan siirtyminen takaisin Ulkoministeriöön tittelillä erikoistutkija/ special adviser. Uusi maanpuolustus katsoo tarpeelliseksi onnitellla sekä Haukkalaa, mutta erityisesti Ulkoministeriötä. Lisäksi odotamme mielenkiinnolla liittyykö siirto johonkin isompaankin kuvioon.

Suunnanottoa NATO-option avulla

Suomella ei ole nyt selvää, julkilausuttua turvallisuuspoliittista linjausta tulevaisuuteen. Tämä on minun mielipiteeni. Tiukkaa linjaa meidän ei onneksi tarvitse ottaa YYA-sopimuksen malliin. Mutta jotenkin meidän on jäsennettävä itsemme tähän maailmaan ja pystyttävä kertomaan itsellemme ja muille sen jäsennyksen tuloksista. Tästä tuloksesta voisi käyttää vaikka nimitystä turvallisuuspoliittinen suunta. Suunta on riittävän väljä ilmaisu, mutta kuitenkin kertoo tahtotilasta, ei vain reaktiokyvystä.

Suunnan selvittäminen tapahtuu ennen kaikkea analysoimalla toimintaympäristöämme ja siihen vaikuttavia tekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Se analyysi pitää pilkkoa erilaisiin alaotsikoihin ja loppujen lopuksihan päätös on poliittinen. Mikään suunta ei ole pelkästään hyviä asioita meille tuova, vaan kaikissa kuviteltavissa olevissa ratkaisuissa on huonot puolensa ja riskinsä. Mutta sitähän politiikka on, mahdollisimman fiksujen päätösten tekemistä tulevaisuuden suhteen.

Kattavaa analyysiä on hankala tehdä pala kerrallaan ja siksi olisi otettava jokin kiintopiste, jonka kautta asioita järjestetään. Minä ehdotan siksi kiintopisteeksi Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä ja sen seurauksia. Itse vastustan NATO-jäsenyyttä, mutta se tarjoaa reaalimaailmaan sidotun tavan tarkastella asioita. Liian pitkälle viedyt skenaariot ja jossittelut voivat sisältää mitä vaan, mutta ottamalla analyysin pohjaksi tietty reaalimaailman rakenne, saadaan työskentelyyn ryhtiä. NATO on myös kiinnittynyt monipuolisesti muihinkin kuin sotilaallisiin ulottuvuuksiin, joten sen avulla on mahdollista käsitellä myös poliittisia ulottuvuuksia.

Mahdollinen NATO-jäsenyys sopii minusta lähtökohdaksi myös siksi, että itse ajattelen pelkän ein johtavan todennäköisesti jäsenyyteen. Tässä analyysissä on toki oltava kaksi puolta eli mitä jäsenyys vaatii ja toisaalta myös mitä sotilaallisesti liittoutumattomana pysyminen vaatii. Myös muiden maiden, erityisesti tietysti Venäjän, reaktiot sekä jäsenyyteen että sen ulkopuolella pysymiseen on mietittävä.

En ole yhtään varma mitä tästä tulee tai tuleeko mitään, mutta jotainhan tässä on tehtävä. Tätä keskustelua voi käydä tässä blogin kommenteissa, avaamassani Facebook-ryhmässä tai minulle suoraan voi laittaa näkemyksiä välitettäväksi keskusteluun. Tämä viimeisin vaihtoehto siksi, että uskon monella sellaisella, joiden ei käytännössä ole jostain syystä suotavaa osallistua julkiseen keskusteluun, olevan aiheeseen sanottavaa. FB-ryhmä on nyt sisällöltään suljettu, mutta ajattelin muuttaa sen kohtapuoliin kokonaan salaiseksi, jolloin se ei näy lainkaan hauissa eikä siihen kuuluminen ole näkyvissä.

Tämän työn lopputuloksena ajattelen jonkinlaista lyhyehköä ja kansantajuista listausta erilaisista asioista. Tällä hetkellä ympäri maata tehdään kuntaliitosselvityksiä, joihin kuuluu olennaisena osana uhkien ja mahdollisuuksien hahmottaminen. Jotain samantyyppistä voidaan tässä tehdä. Ja kun lista on valmis, niin vääjäämättömästä puutteellisuudestaan huolimatta vie se keskustelua eteenpäin.

Ensimmäisenä askeleena työskentelyssä olisi laatia lista asioista, joiden suhteen analyysiä on tehtävä. Vapaaehtoiset kädet ylös, isänmaa kutsuu.