Vasemmistoliitto ja kansainvälinen harjoittelu

Urheiluministeri Paavo Arhinmäki yleisurheilun MM-kisakatsomossa Moskovassa vuonna 2013.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuskunta teki päätöksen,  jossa ilmoitti haluavansa lopettaa Suomen osallistumisen Naton sotaharjoituksiin. Puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa vuoden takaa tämä vaatimus oli jo sisäänkirjoitettuna muodossa, että Suomen on irrottauduttava isäntämaasopimuksesta. Käytännön järjestelyt ja huolto toteutetaan isäntämaasopimuksen mukaisesti ja se on käytännössä edellytys kansainväliseen harjoitustoimintaan osallistumisessa.

Suomen tärkeimmät harjoittelukumppanit tällä hetkellä ovat Ruotsi ja Yhdysvallat. Irtautuminen Naton aluepuolustukseen liittyvistä harjoituksista tarkoittaisi käytännössä luopumista kaikista muista kuin kahdenvälisistä harjoituksista Ruotsin kanssa. Ruotsi ja Suomihan solmivat kuitenkin vastikään kolmikantaisen puolustuspoliittisen aiesopimuksen Yhdysvaltain kanssa. Se, kuten muutkaan Suomen melko lukuisista puolustuspoliittisista aopimuksista, ei ole sitova. Mutta käytännössä vetäytyminen Naton 5. artiklaan liittyvistä harjoituksista tarkoittaisi ensin harjoittelun hankaloitumista Yhdysvaltain ja sitten Ruotsin kanssa. Suomi on nimittäin Yhdysvalloille kiinnostava kumppani sen takia, että Suomesta olisi todennäköisesti apua, jos Yhdysvallat joutuisi Naton kautta turvaamaan Baltian maita. Jo se, että Suomi pitäisi oman alueensa hallinnassaan, Ahvenanmaa lukaan lukien, olisi iso apu Natolle.

Ruotsilla on Suomea pidempi ja syvempi suhde Yhdysvaltain kanssa. Kylmän sodan aikana maalla oli salaiset turvatakuut Washingtonista, eikä tästä motaa vuotta ole kun Yhdysvaltaina varapresidentti Joe Biden julisti:

”Meillä on kumppanuus Naton ja Ruotsin kesken siinä, miten me katsomme ­jakamatonta, turvallista ja rauhanomaista Eurooppaa. Kenenkään ei pidä olla ymmärtämättä, ei herra Putinin eikä jonkun muun, että tämä on loukkaamatonta ­aluetta. Piste! Piste! Piste!”

Jos Suomi luopuisi Natoon liittyvästä harjoitustoiminnasta, tarkoittaisi se olemassaolevassa tilanteessa myös Ruotsille eräänlaista valintatilannetta siitä, kumman kaa: Suomen vai Yhdysvaltain johtaman liittouman, johon kuuluvat suurin piirtein kaikki muut Euroopan maat. Vastaus lienee selvä. Ei se maidemme välejä tietenkään katkaisisi, se vain tekisi Ruotsille kannattamattomaksi panostaa yhteisiin asioihin Suomen kanssa.

Nato-kumppanuus ja mahdollisuus hakea sotilasliiton jäseneksi on myös yksi harvoja Suomen valttikortteja Venäjän suuntaan. Venäjä ei tietenkään halua Suomen liittyvän Natoon ja se katseli varmasti huolestuneena Naton kannatuslukujen nousua Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan käynnistymisen jälkeen. Sota Ukrainassa jatkuu, mutta suomalaisten mielialat ovat kääntyneet taas Nato-vastaisemmiksi. Suoranaista painetta Venäjän suunnalta on myös parin viime vuoden aikana höllätty. Voi olla, että kovien otteiden on huomattu enemmänkin kohottavan kuin laskevan Nato-jsäenyyden kannatusta suomalaisten keskuudessa.

Usein mainittu Nato-optio ei yleisimmin ajatellussa muodossa niinkään optioi Naton jäsenyyttä, vaan suomalaisten päätöstä siitä. Optio on siis se, että voisimme olla valmiit liittymään. Tämän ainakin ajatellaan olevan yksi Venäjän toimia Suomen suuntaan hillitseviä asioita. Siksi sekä ehdoton kyllä että ei Natolle hallitusohjelmassa olisivat muutoksia nykylinjaan. Ei olisi viisasta asettaa Nato-jäsenyyttä tavoitteeksi seuraavassa hallitusohjelmassa, koska kansan enemmistö ei sitä ajatusta tue. Mutta yhtä vähän fiksua olisi sulkea se vaihtoehto pois, sillä ei meidän itse pidä omaa liikkumavaraamme rajoittaa.

Vasemmistoliiton kanta nosti esiin myös tukun syytöksiä Putinin hyväksi toimimisesta. Se on varmasti totta, että Kremlissä nähtäisiin enemmän kuin mielellään vasemmistoliiton vaatimusten toteutuvan. Vasemmistoliitosta puuttuu kuitenkin se opportunistinen myötäily, joka useimmilta Venäjän kannalta myönteisiä asioita ajavilta löytyy. Puolueesta löytyy kyllä edellen joitakin itänaapuriin traditionaalisesti suhtautuvia, mutta niin niitä löytyy joka puolueesta. Vasemmistoliitto vain haluaa toteuttaa vasemmistolaista politiikkaa, joka on perinteisesti vastustanut tällaisia sotilaallisia kuvioita. Arhinmäen sateenkaarilippu heiluu puolueessa edelleen.

Sinällään tämä Vasemmistoliiton kanta on hankala varsinkin demareille, jotka eivät haluaisi ainakaan kovaan ääneen sanoa kannattavansa jatkuvaa kansainvälistä harjoittelua. Se on ikävä demareille myös siksi, että tämä kanta on vähintään hidaste, tai jopa este, vasemmistoliiton lähdolle mukaan hallitukseen. Todennäköistä kun on, että nykylinjaa halutaan jatkaa. Periaatteessa tässä kannanotossa on jopa ainekset aidon ulko- ja turvallisuuspoliittisen opposition synnylle. Tähän astihan on asioihin eduskunnassa haettu kovalla työllä kantoja, jotka ovat ainakin melkein kaikkien hyväksyttävissä.

Ylipäätään aika harva poliitikko taitaa loppujen lopuksi toivoa turvallisuuspoliittisen keskustelun nousemista eduskuntavaalien teemaksi. Saa myös nähdä saako keskustelu jatkua tällä kertaa. Ennen viime vaaleja puoluejohtajat kutsuttiin Mäntyniemeen ja turvallisuuspoliittinen keskustelu loppui sillä kertaa siihen.