lauantai 27. helmikuuta 2016

Putinin oppi


Kuva: Kreml

Kansainvälisen politiikan historissa on monia niin sanottuja oppeja. Nämä opit ovat eräänlaisia pääsääntöjä, jotka ovat pysyvästi ja vaikuttavasti läsnä maan toiminnassa. Yhdysvalloilla oli hyvin pitkään Monroen oppi, jonka mukaisesti Yhdysvallat piti oikeutenaan puuttua ympäristönsä, Karibian alueen ja Etelä-Amerikan maiden tilanteisiin. Pari vuotta sitten Obaman hallinto ilmoitti luopuvansa opista.

Brežnevin oppi oli Neuvostoliiton ulkopolitiikan julkilausuttuja perusteita 60-luvulta lähtien ja se määritteli, ettei mikään sosialistinen maa saa luopua sosialistisesta järjestelmästä. Oppi oli ollut jo aiemmin käytössä, mutta kun se määriteltiin, sen vaikutus voimistui. Näin sekä sosialistiset maat ja niiden demokratiaoppositiot sekä länsi tiesivät neuvostotankkien saavan tarpeen tullen viimeisen sanan.

Jo Georgian sodan, mutta varsinkin Ukrainan tapahtumine myötä on länsimaissa mietitty pää puhki, mitä Putin oikein aikoo. Yritin tähän tiivistää sen, mitä olen itse nähnyt Putinin opin sisältävän. Täydentäkää, kiistäkää ja tarkentakaa kommentteihin.


Palautteen ja yli yön nukkumisen avulla parannettu ja päivitetty versio 28.2. klo 9.20:

Putinin oppi

Venäjän julkilausuttu tavoite on luoda moninapainen maailma, joka käytännössä tarkoittaa Yhdysvaltojen haastamista ja Euroopan unionin heikentämistä. Venäjä haluaa tulla kohdelluksi Yhdysvaltain veroisena supervaltana ja katsoo muunlaisen kohtelun olevan sen nöyryyttämistä. Moninapaisuutta kohti pyritään myös suurista julistuksista huolimatta vielä varsin vaatimattomalla tasolla olevalla Kiina- ja BRICS-yhteistyöllä.

Venäjän talouden tila ja pehmeän vallan ohuus tekevät siitä heikon keskinäisriippuvuuden sääntöjä noudattavassa maailmassa. Siksi Putinin opissa Venäjä käyttää Gerasimovin doktriinin mukaisesti sotilaallista voimaansa ja sen uhkaa, ydinaseet mukaan lukien, keskeisenä vaikutusvälineenään. Myös energia on tärkeä ase Venäjän arsenaalissa.

Putinin silovikkihallinto käyttää sisäisen ja ulkoisen valtansa vaalimiseen ja kasvattamiseen väkivaltaa ja sen uhkaa. Putinin opissa Venäjä katsoo oikeudekseen edistää etujaan aggressiivisesti ja kansainvälisten lakien vastaisesti. Sekä sisäistä että ulkoista toimintaa kuitenkin perustellaan tunnontarkasti demokratian, lakien ja moraalin kautta. Kuitenkin Putinin oppiin kuuluu valheiden estoton käyttö strategisen tason valintana. Venäjän toimintaan kuuluu aina vahva informaatioulottuvuus, joka perustuu refleksiiviseen kontrolliin.

Informaatiovaikuttamisen merkitys korostuu maan sisäisesti, kun kansakuntaa ajetaan ulkoisen uhan aiheuttamaan henkiseen piiritystilaan. Piiritystila on henkisenä ja konkreettisena rakennelmana suunnattu kansainvälistä keskinäisriippuvuutta vastaan. Venäjän sisäisiä toimia voidaan tulkita projektioksi siitä, miten se itse toimii tai aikoo toimia muualla.

Venäjän ainoa mahdollisuus haastaa sitä valtavan paljon voimakkaampaa länttä on käyttää häikäilemättömästi ja yllätyksellisesti asevoimiaan ja tiedustelupalvelujaan. Venäjän keskitetty päätöksenteko ilman todellista demokratiaa tekee Putinin vallasta kykenevän nopeisiin ja rohkeisiin tekoihin. Yhdysvaltain se pyrkii pakottamaan vertaisekseen Ukrainan ja Syyrian sotien kautta. Läntisen Euroopan suunnassa Venäjä käyttää hyväkseen ja vahvistaa Euroopan integraatiota ja yhtenäisyyttä vastustavia voimia.

Venäjän sotilasopin mukaisesti maan puolustamisen ensi linja on sen rajojen ulkopuolella. Tätä linjaa on luotu muun muassa jäädytetyillä konflikteilla, jotka paitsi antavat taktisen tason mahdollisuuksia, myös estävät Venäjän valtapiiriinsä katsomiaan maita kehittymästä. Syyrian sotaretki osoittaa, että Venäjä halutessaan kykenee heijastamaan voimaa omien rajojensa ulkopuolella.

Putinin opissa käytetään ja voimistetaan maailman tapahtumien luomia prosesseja murtamaan ja hajottamaan sisäistä ja ulkoista poliittista vastarintaa. Venäjä käyttää lännessä hybridejä keinoja, joiden laajuus on vielä epäselvää. Joka tapauksessa on selvää, että siinä myyräntyössä käytetään hyväksi länsimaisen oikeusvaltion perusarvoja, kuten moniarvoisuutta ja sanavapautta.

Onko Putinin opin taustalla suuri strategia vai vain taktisiin tilaisuuksiin herkästi tarttuva tahtotila, on vielä epäselvää. Nykyhetken kontekstissa on helppo tulkita kaikki Venäjän toimet, tai jopa siitä riippumattomat kehityskulut, uhaksi ja aggressioksi. Selvää kuitenkin on, että Putinin oppi on merkittävä uhka liberaalille demokratialle.

Alkuperäinen:
Putinin oppi

Putinin hallinto käyttää sisäisen ja ulkoisen valtansa vaalimiseen ja kasvattamiseen väkivaltaa ja sen uhkaa. Putinin opissa Venäjä katsoo oikeudekseen edistää etujaan aggressiivisesti ja kansainvälisten lakien vastaisesti. Sekä sisäistä että ulkoista toimintaa kuitenkin perustellaan tunnontarkasti demokratian, lakien ja moraalin kautta. Kuitenkin Putinin oppiin kuuluu valheiden estoton käyttö strategisen tason valintana. Venäjän toimintaan kuuluu vahva informaatioulottuvuus.

Putinin opissa Venäjä käyttää sotilaallista voimaansa ja sen uhkaa, ydinaseet mukaan lukien, keskeisenä vaikutusvälineenään. Myös energia on tärkeä ase Venäjän arsenaalissa. Maan talouden tila ja pehmeän vallan ohuus tekevät siitä kuitenkin heikon vähänkään kauempana. Venäjä kuitenkin haluaa tulla kohdelluksi Yhdysvalatin veroisena supervaltana.

Putinin opissa käytetään ja voimistetaan maailman tapahtumien luomia prosesseja murtamaan ja hajottamaan sisäistä ja ulkoista poliittista vastarintaa. Venäjä käyttää lännessä hybridejä keinoja, joiden laajuus on vielä epäselvää. Joka tapauksessa on selvää, että siinä myyräntyössä käytetään hyväksi länsimaisen oikeusvaltion perusarvoja, kuten moniarvoisuutta ja sanavapautta.

Venäjän sotilasopin mukaisesti maan puolustamisen ensi linja on sen rajojen ulkopuolella ja tätä linjaa on luotu muun muassa jäädytetyillä konflikteilla, jotka paitsi antavat taktisen tason mahdollisuuksia, myös estävät Venäjän valtapiiriinsä katsomiaan maita kehittymästä. Käynnissä oleva Syyrian sotaretki osoittaa, että Venäjä halutessaan kykenee heijastamaan voimaa eli sotimaan kauempanakin kuin juuri omien rajojensa ulkopuolella.

Venäjän julkilausuttu tavoite on luoda moninapainen maailma, joka käytännössä tarkoittaa Yhdysvaltojen haastamista. Venäjän ainoa mahdollisuus haastaa sitä valtavan paljon voimakkaampaa suurvaltaa on käyttää häikäilemättömästi ja yllätyksellisesti asevoimiaan. Venäjän keskitetty päätöksenteko ilman todellista demokratiaa tekee Putinin vallasta kykenevän nopeisiin ja rohkeisiin tekoihin.

8 kommenttia:

  1. Globaali talouskilpailu alleviivaa Venäjän rakenteellisia ongelmia: se ei yksinkertaisesti pärjää. Venäjän on pakko yrittää saada eri keinoin aikaan hajaannusta 1)saadakseen (taloudelliseen) vaikutuspiiriinsä maita joiden kanssa käydä kauppaa 2)pystyäkseen vaikuttamaan öljyn ja kaasun saatavuuteen, jakeluun ja hintaan 3) varmistaakseen lännen epäyhtenäisyys vastatoimissa ja kilpailijana.

    VastaaPoista
  2. "Onko Putinin opin taustalla suuri strategia vai vain taktisiin tilaisuuksiin herkästi tarttuva tahtotila, on vielä epäselvää."

    Strategikko vai taktikko? Tottakai Venäjällä on strategia (=suunnitelma tavoitteisiin pääsemiseksi) ja tottakai Venäjä soveltaa eri taktiikoita (taktiikka = oppi resurssien käytöstä suunnitelman toteuttamiseksi). Se, mitä em. kysymyksen esittäjät oikeasti kysyvät, on:

    a) Millaisia tavoitteita Venäjällä on?
    b) Millaisia keinoja se on valmis käyttämään päästäkseen tavoitteisiinsa?

    Epäselvyyden lisäämiseksi, katsotaan tarkemmin "taktikkojen" ja "strategien" väitteitä.

    "Taktikot" haluavat sanoa, ettei Venäjällä ole suurisuuntaisia tavoitteita esim. laajentua, heikentää tai haastaa länttä jne. Taktikot siis väittävät, että Venäjä vain reagoi ulkoisiin uhkiin eikä sillä ole sisäsyntyistä motiivia aggressioon ulkomaita kohtaan.

    He unohtavat, että tällöinkin Venäjällä on kuitenkin tavoite (torjua ulkoiset ja sisäiset uhkat) ja strategia (keinot ja suunnitelma, jolla uhkakuviin varaudutaan ja tavoitteeseen päästään) sekä taktiikka (kuinka resurssit allokoidaan jotta suunnitelmien toteuttaminen on tehokasta).

    Osa "taktikoista" sanoo lisäksi, että Venäjä vain taktikoi ja hyödyntää sille avautuvat tilaisuudet. Tilaisuudet mihin? Jos Venäjällä ei kerran ole mitään tavoitteita, niin kuinka jokin avautuva tilaisuus edes tunnistettaisiin edulliseksi? Tämän koulukunnan mielipiteet ovat epäselvän ajattelun ja tietämättömyyden tuottama pahimmanlaatuinen sotku.

    Entäpä "strategikot"? Hekään eivät yleensä puhu asioista tarkasti. Heidän mielestään Venäjällä on suurisuuntaisia tavoitteita kansainvälisen asemansa vahvistamiseksi ja että se pyrkii niihin keinoja kaihtamatta. Hekään eivät siis varsinaisesti puhu strategioista, vaan sanovat, että Venäjällä on sisäsyntyinen tahtotila joista sen tavoitteet ja aggressiivinen politiikka juontaa juurensa.

    Kummat ovat oikeassa? Millaisia tavoitteita Venäjällä on? Venäjä on ainakin osittain vastannut tähän itse. Se tavoittelee moninapaista maailmaa. Tämän tavoitteen se asetti jo 1990-luvulla, Jevgeni Primakovin ulko- ja pääministerikausilla. (Sergei Lavrov kutsuu Primakovin aikana muotoiltua linjaa Primakovin doktriiniksi ja pitää sitä Venäjän nykylinjan perustana).

    Pohjimmiltaan kysymys on kansallisesta identiteetistä - millaisena Venäjä näkee itsensä ja paikkansa maailmassa. Venäjällä käytiin 1990 -luvulla kiivasta keskustelua Venäjän identiteetista. Voiton veivät slavofiilit joiden modernit ja konservatiiviset leirit käyvät edelleen kamppailua Venäjän suunnasta. Heidän identiteettiään määrittävät mm. patriotismi ja lojaalisuus valtiolle, anti-länsimaalaisuus tai jopa länsi-vihamielisyys, imperialismi, ortodoksimi, militarismi, autoritarismi, kulttuurinen yhdenmukaisuus ja taloudellinen voima.

    Mitä tulee Venäjän käyttämiin keinoihin, kannattaa muistaa, että suuri osa Venäjän eliitin jäsenistä tulee NL:n voimakoneistosta ja puolueapparaatista. Ei siis ole ihme, että Venäjän keinovalikoimaan kuuluvat jo NL:n käyttämät asymmetriset keinot.

    Vaikka Venäjä tavoitteleekin moninapaista maailmaa, sen tavoitteena on (tietenkin) turvata ensisijaisesti olemassaolonsa sekä oman yhteiskuntamallinsa, järjestelmänsä ja valtarakenteensa olemassaolo. Moninapainen maailma on uskoakseni vastaus näihin perustavampaa laatua oleviin tavoitteisiin. Strategia demokraattisen "hapatuksen" torjumiseksi.

    /EV

    VastaaPoista
  3. Lisäyksenä edelliseen kommentiini on ehkä paikallaan tarkentaa mitä Venäjän ajama moninapainen maailma oikein tarkoittaa.

    Pohjimmiltaan kyse on halusta kiistää ja torjua Yhdysvaltain hegemonia kansainvälisessä politiikassa. SVR:n (Venäjän ulkomaantiedustelu) New Yorkin aseman päällikkönä 1995-2000 toimineen Sergei Tretyakovin mukaan Venäjän tiedustelupalvelut eivät koskaan lakanneet pitämästä USA:ta (ja Natoa) päävihollisenaan. 1991 tapahtumien jälkeen tiedustelupalveluiden johdon viesti kentälle oli; mikään ei ole muuttunut. Jevgeni Primakov, joka ensimäisenä puhui moninapaisesta maailmasta, oli 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen KGB:n varapääjohtaja ja myöhemmin SVR:n johtaja (kunnes hänet nimitettiin ulkoministeriksi v. 1996). Primakovin viholliskuva oli edelleen sama. Ainoa asia mikä oli muuttunut, oli se, että Venäjä oli menettänyt voimansa ja oli sekaannuksen vallassa.

    Putinin tultua valtaan, hän päätti Jeltsinin kauden sekasorron ottamalla alueet, oikeuslaitoksen, median ja nk. Jeltsinin oligarkit haltuunsa. Hän myös aloitti turvallisuuskoneistojen toimintaedellytysten palautuksen. Putinin aikana moninapaisen maailman käsitettä on muokattu ja tarkennettu. Nykyään Venäjä määrittelee itsensä "suvereeniksi demokratiaksi".

    Suvereeni on määritelmän avainsana. Venäläisessä ajattelussa suvereeneja valtioita ovat ainoastaan ne, jotka ovat riittävän voimakkaita toimimaan riippumattomasti. Ts. valitsemaan omat arvonsa, oman yhteiskuntamallinsa jne. riippumatta siitä, mitä muut kansainväliset toimijat asiasta ajattelevat. Käytännössä Venäjän tarkoittama suvereenien valtioiden joukko on pieni; siihen kuuluvat vain ydinasevaltiot. Muilla ei ole voimaa taata omaa riippumattomuuttaan.

    Moninapainen maailma tarkoittaa siis em. suvereenien valtioiden ympärille rakentuvaa järjestelmää, jossa voimakkaat valtiot ovat itsenäisiä toimijoita ja muut kuuluvat näiden etupiireihin. Kunkin voimakkaan valtion etupiirin laajuutta määrittää sen voimakkuus suhteessa muihin suvereeneihin valtioihin. Kyseessä on siis voimakkaiden valtioiden nollasummapeli jossa pienet maat ovat statisteja. Realpolitik on voimissaan.

    Venäjän tavoittelema moninapainen maailma on sovittamattomassa ristiriidassa Euroopassa vallinneen yhteistyövaraisen ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvan järjestelmän kanssa. Venäjä joutuu väistämättä konfliktiin länsimaiden kanssa ajaessaan tavoitettaan - ellei länsi anna periksi ja tyydy rauhan säilyttämisen nimissä uuteen etupiirijakoon.

    /EV

    VastaaPoista
  4. Hahmotan Putinin strategian nykyisen valtaeliitin enkä niinkään Venäjän strategiana:
    - monen muun kehittymättömän maan tavoin poliittinen valta kaapataan suppealle eliitille valtavien taloudellisten houkuttimien kannustamana, ja siitä pidetään kiinni väkivallalla ja valehtelulla. Valehteluun kuuluu näissä tapauksissa usein (pohjois korea, Venezuela, Zimbabwe, myös Kiina tärkeiltä osin) tärkeänä osana ulkomaiden tai ulkomaisten vaikutteiden värittäminen uhkaksi kansalliselle identiteetille tai olemassaololle. Tältä osin Putinin strategia vastaa minkä tahansa rosvovaltion strategiaa.
    - Venäjän erityisen vaaralliset erityispiirteet ko. asiassa liittyvät lähinnä siihen,
    että sillä on paljon aseteknistä osaamista, ja perinteitä johtajavaltion asemasta omassa etupiirissään. Näillä työkaluilla Putinin joukot kykenevät perustelemaan kansalaisilleen oman vaikutusalueensa laajentamista maan rajojen ulkopuolellekin

    RJ1

    VastaaPoista
  5. Voisiko olla jopa niinkin brutaalista asiasta kyse että Venäjä haluaisi sodalla heikentää esim Euroopan sen "tasolle" (infra, talous jne kaikki kuralla)ja täten "tasapainottaa" asetelmia?
    Toinen on sitten se vanha Su Tzun ajatus "Jos olet heikko, näytä vahvalta" maskirovka-tyyppinen kulma?

    VastaaPoista
  6. Suomen oppi oli pitkään 90-luvulla ja 2000-luvulla kaiken paneminen yhden optimistisen skenaarion kortin varaan.

    "Venäjä on muuttunut".

    Eihän optimismissa mitään vikaa ole mutta kannattaisi aina varautua useisiin mahdollisiin skenaariohin.

    VastaaPoista
  7. Venäjä pyrkii ajamaan omaa etuaan. Se hiertää länsimaita.

    VastaaPoista
  8. Venäjä hyödyntää informaatiovaikuttamisessa mm. suomalaisia kulttuurimarxilaisia hengenheimolaisiaan, jotka perimmiltään jakavat Putinin materialistisen maailmankäsityksen. Nykyinen massamaahanmuutto on heikentänyt Suomea ja Eurooppaa monin tavoin. Sen suosiminen palvelee Venäjän tarkoitusperiä. Venäjä hyödyntää myös maahanmuuttokriittisyyttä. Maahanmuuttokriittinen kansanliike, MaKriKaLi, on kuitenkin tiedostanut tämän alusta alkaen ja myös tuominnut sen. Kts. https://makrikali.wordpress.com/2016/01/27/maahanmuuttokriittinen-kansanliike/

    VastaaPoista