sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kokemuksia Kultarannasta


Keskustelujen moderaattorina toimi Peter Nyman.

Nyt on jokunen päivä vierähtänyt Kultaranta-keskusteluista ja elämyksen ohella myös asialliset asiat alkavat hahmottua. Olihan se ensinnäkin melkoisen hurjaa, kun ympärillä on julkisuudesta tuttuja, tärkeitä ihmisiä. Otti aikansa, ennen kuin maakunnan bloggari siihen tottui. Ylipäätään ihmiset tapahtumassa käyttäytyivät hyvin ja miellyttävästi. Hyvä esimerkki tästä oli bussikuljetusten sujuvuus. Kukaan ei odotuttanut ja bussit täyttyivät ja tyhjenivät järjestyksessä ja reippaasti. Egoilua tai etuilua ei ollut. Tapasin myös lukuisia Twitter-tuttuja ensimmäistä kertaa ja kyllä ihmiset vaan ovat twiittiensä oloisia kasvokkainkin. Tämä oli vilpitön kehu. Muutama ihminen kävi esittäytymässä ja kertomassa lukevansa blogiani. Se tuntui kieltämättä hyvältä.

Tämä henkilökohtaisesta pohdiskelusta liikkeelle lähtenyt harrastus on jo jotain aivan muuta, kuin ikinä olisi osannut kuvitella. Jos joku olisi kysynyt aloittaessani aiheen kimpussa marraskuussa 2012, että mitä odotan tältä blogilta, niin olisin sanonut, että 10-20 merkintää ja sitten hiljaa hiipumista yhdeksi kokeiluksi muiden joukossa. Tämä tie on vienyt pidemmälle kuin ymmärsin odottaa.


Tässä ja monessa muussakin yhteydessä arvioitiin verraten kriittiseen sävyyn
minun kutsumistani Kultaranta-keskusteluihin.

Hieman vaikea sanoa, mutta silmämääräisesti arvioiden Kultaranta-keskustelut tuntuivat kiinnittävät hieman aiempaa enemmän huomiota somessa ja julkisuudessa. Oma tilanne kutsun myötä oli tietysti aiempaan verrattuna erilainen ja tämä varmaan vaikuttaa myös havainnointiin. Ainakin sen voi varmasti sanoa, että kuraa tuli niskaan merkittäviä määriä. Jos kaverit ja tutut onnittelivat ja olivat iloisia puolestani, niin jotkut turvallisuuspoliittisesti eri linjoilla olevat tuntuivat puolestaan raivostuvan. Tästä seurasi nimittelyä, vähättelyä ja ylipäätään kaikenlaista sanallista painamista. Niin paljon, että se kelpasi suorastaan esimerkiksi trollauksesta.

Ainakin pinnalta katsottuna konsensus Kultarannassa oli varsin rikkumatonta. Toki kahvipöytäkeskusteluissa esitettiin myös kriittisiä ajatuksia ja kyllä joidenkin puheenvuorojen kohdalla näki ilmeilstä, että nyt ei oltu samaa mieltä. Kyseessä oli kuitenkin suurimmalta osalta erilaisissa valta-asemissa toimivien ihmisten ryhmä, siis poliittista, taloudellista ja valtionhallinnon eliittiä. Pukukoodi toki teki porukasta yhtenäisemmän näköistä kuin se olikaan. On muuten turhan helppoa unohtaa, että Kultaranta-keskustelut on itse asiassa hyvin tuore ja jopa vallankumouksellinen avoimuudessaan.

Kuten missä tahansa julkisessa tilaisuudessa, oli äänessä pieni vähemmistö ja enemmistö kuunteli. Toki tilaisuuden rakennekin oli sellainen, että käytännössä kyse oli enemmänkin informointitilaisuudesta. Eikä sen informoinnin pääpaino suinkaan ollut minusta paikalla olevissa, vaan suuressa yleisössä. Kultaranta-keskustelut arvovieraineen antavat mahdollisuuden välittää ulko- ja turvallisuuspoliittista tietoa laajalti. Itse en virallisissa tai epävirallisissa yhteyksissä törmännyt mihinkään itselle uuteen tärkeämpään tietoon, jos ei nyt jotain yksityiskohtia tai nippelilukuja oteta. Ja minä toimin pelkästään julkisen tiedon varassa. Kultaranta-keskustelut ovat näinä turvattomilta tuntuvina aikoina myös verratonta asiaviihdettä, joka palvelee koko kansakuntaa. Turvallisuus kun on kuitenkin ennen kaikkea tunne ja sitä vaalitaan näyttämällä, että asioita mietitään ja hoidetaan isolla joukolla parhaiksi asiantuntijoiksi nimettyjä ihmisiä.

Tapahtuma alkoi presidentin puheella, jossa noin karkeasti ottaen kehotettiin puhumaan, koska nyt sitä tarvitaan. Sen jälkeen oli vastaanotto viereisessä teltassa ja hotellikin oli avannut jatkoja varten yhden baarin. Ovimiehet nappikuulokkeineen tosin tulivat tapahtuman puolesta. Seuraavan aamuna pakkauduimme taas kahteen bussiin ja ajelimme Kultarantaan. Suurvaltanokittelu livenä oli melkoisen hurjaa puuhaa, kun Kudrin ja Talbott esittivät jyrkästi vastakkaisia näkemyksiään tilanteesta. Tätä kävin läpi jo tuoreeltaan Turpokorkkarissa, lähes 600 ajokilometrin ja neljän tunnin yöunien jälkeen. Suomen tilasta käyty keskustelu puolestaan siirtyi sisäpolitiikan aivan erilaiseen soundimaailmaan. Hallitus ja oppositio nokittelivat toisiaan. Lounaan jälkeen vuorossa oli etukäteen jaettujen ryhmien työskentelyä.

Itse osallistuin tiedustelua koskevan työryhmän työskentelyyn. Kyseessä oli kuin mikä tahansa työryhmä. Asiantuntijat alustivat, puheenvuorot pomppivat vähän sinne tänne ja lopuksi puheenjohtaja veti yhteen keskustelun antia. Tässä tapauksessa anniksi määriteltiin tosin lähinnä alustusten sisältö. Viranomaisilla oli selkeästi suuri tarve saada vauhdikkaasti eteenpäin tiedustelulain ajantasaistamista, varsinkin verkkotiedustelun osalta. Tämäkin tilaisuus käytettiin siihen täysimääräisesti hyväksi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei paikalla ollut kriittisiä ääniä ja että hankaliin kysymyksiin esimerkiksi juuri kriitikoiden puuttumisesta tai aikatauluista (perustuslain säätämisjärjestys) ei saatu ryhmässä vastauksia. Uskon lujasti siihen, että lainsäädännön pitää ottaa kiinni maailmassa tapahtuneita muutoksia, mutta soisin sen tapahtuvan hieman keskustelevammin. Käytin ryhmässä puheenvuoron tätä koskien ja pitkälti samansisältöisen myös purettaessa ryhmien aiheita yhdessä. Pidin näissä puheenvuoroissani esillä myös informaatiovaikuttamista ja aidon keskustelun merkitystä valheiden ja propagandan torjumisessa. Jotenkin ajattelin, että kutsu velvoitti minut olemaan aktiivinen, sillä enhän edustanut yhtään mitään muuta kuin itseäni ja ajatuksiani sekä blogejani ja some-keskustelua. Toivon että pystyin antamaan oman, pienen panokseni kokonaisuuteen.

Uuden tiedustelulainsäädännön taustalla pidettiin Suomessa toistaiseksi varsin vierasta käsitettä kansallinen turvallisuus.  Sitä ei ole lainsäädännössä mainittu ja poliittisessa keskustelussakin se on hyvin vähän käytetty. Aiemminhan kansallinen turvallisuus oli karkeasti sanottuna Kekkonen. Hän piti Suomesta huolta suhteessa Neuvostoliittoon. Kansallinen turvallisuus, vaikkei termiä juuri käytettykään, tarkoitti silloin Neuvostoliiton miehityksen ja kansakunnan häviämisen estämistä. Presidentti Koiviston aikanaan Moskovassa murjaisema idea Suomesta (selviytyä hengissä), kuvaa hyvin totaalista ajatteluamme kansallisesta turvallisuudesta. Nyt kuitenkin etsitään myös lainsäädännöllä keinoja vastataan pienempiin uhkiin, käytännössä terrorismiin eri muodoissaan. Tämä lienee yksi niistä asioista, joita meidän olisi joukolla ajateltava uudestaan. Työryhmässä esitettiin myös minunkin mielestäni realistinen näkemys siitä, että Suomeakin tulee kohtaamaan terrori-isku tai useampiakin näkyvissä olevassa tulevaisuudessa. Työryhmää vetäneet ihmiset olivat juuri heitä, joiden tehtävänä on estää nämä iskut. He kokevat tarvitsevansa työssään uusia välineitä. Poliittisen päätöksenteon on sitten harkittava minkälaiset valtuudet heille myönnetään työssään. Tällä hetkellä tuki lakiuudistuksille tuntui olevan hyvin rikkumatonta niin politiikan kuin elinkeinoelämän huipullakin.

Joidenkin puheenvuorojen mukaan ennen oli tiedustelussa tapana tehdä se, mikä katsottiin tarpeelliseksi eikä ollut erikseen kiellettyä. Nykyään lait ja määräykset sitovat aivan eri tavalla ja oikeusvaltiossa ne myös otetaan tosissaan. Tässähän on itse asiassa yksi suuri ero Venäjän ja lännen välillä. Venäjällä lait ja oikeuslaitos palvelevat hallituksen tavoitteita, lännessä pyritään suojelemaan ihmisten ja yhä enenevässä määrin yritysten toimintaa. Tämä antaa Venäjälle edun hybridivaikuttamisessa. Siellä on varmaan jossain länsimaisia lakikirjoja ja oikeuskäytäntöjä tuntevia ihmisiä, joiden tehtävänä on etsiä juridisia ulottuvuukisia hybridivaikuttamisen mahdollistamiseksi ja tehostamiseksi.

Esimerkkinä juridiikan antamasta edusta Venäjälle on vaikkapa valtiojohdon julkinen valehteleminen. Meillä julkinen valehteleminen valtion toiminnasta, kansalaisten hengestä ja vastaavista isoista asioista johtaisi todennäköisesti myös juridisiin seurauksiin. Venäjällähän mitään seurauksia tällaisesta valehtelemisesta ei ole. Omaiset lahjotaan ja kiristetään hiljaisiksi, kun heidät läheisensä on antanut henkensä isänmaansa palveluksessa. Venäjän lainsäädännössä on yleistynyt neuvostoajoilta tuttu tapa säätää lakeja, joiden avulla voidaan tarpeen tulleen käyttää lakia varsinkin sisäisesti valtiojohdon haluamien asioiden edistämiseen. Oppositiossa voi Venäjällä mielipiteidensä mukaan toimien helposti menettää ihan laillisesti bisneksensä ja vapautensa. Lännessä taas lait ja säädökset sitovat myös virkakoneistoa. Mikään inhimillinen ei tietenkään ole täydellistä, mutta oikeusvaltio on ihmisoikeuksien ja markkinatalouden perusta. Ilman ihmisen ja omaisuuden suojaa yhteiskunta on valtaapitävien armoilla, vailla mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä vapaasti.

Se, mitä Kultaranta-keskusteluista jäi itselleen ainakin käteen, on lujittunut usko siihen, että nyt on aika puhua enemmän ja paremmin turvallisuuspolitiikkaa. Erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä sekä niin paljon tietoa kuin vain ikinä. Usko on lujempi myös siihen, että näin kansalaispohjalta on mahdollista käydä mielekästä ja merkityksellistä keskustelua. Tätä keskustelua haastoin sielläkin käymään ennen kaikkea poliitikot, sillä media ja kansalaiset ovat jo lähteneet liikkeelle.



23 kommenttia:

  1. Kun blogaaja käy vierailulla Kremlissä, häntä kutsutaan manipuloivaksi Venäjä-trolliksi.

    Kun blogaaja käy vierailulla Kultarannassa...

    VastaaPoista
  2. Trollaus on toimintatapa. Siihen liittyy vääristelyä, valehtelemista, vähättelyä, jopa henkistä väkivaltaa. Trollata voi mitä tahansa näkökulmaa asioihin. Itse en trollaa, vaan pyrin käymään perusteltua ja kanssakeskustelijoita kunnioittavaa vuoropuhelua.
    Mikäli tässä viitataan herra Johan Bäckmaniin, niin hän itsekin nimittää itseään trolliksi ja hänen tekstiensä manipulatiivisuudesta ei voi kellään olla epäilyksiä.

    VastaaPoista
  3. "Pentagon agency hires group pushing more aggressive Russia policy"

    Kävittekö keskustelua Pentagonin palkkaamasta ryhmittymästä, joka alkaa painostamaan yhä agressiivisempaa Venäjän vastaista politiikkaa?

    - http://www.usatoday.com/story/nation/2015/06/17/pentagon-war-games-europe-middle-east-asia/28861155/

    VastaaPoista
  4. Tässähän on hyvä tilaisuus kiittää blogistia kiihkottoman turpo-keskustelun edistämisestä. Kutsu Kultarantaan oli mielestäni ansaittu.

    Suomalaiset turpo -keskustelijat voi mielestäni jakaa - provosoivasti ja liioitellen - neljään ryhmään: Varjonyrkkeilijät, hiiret, poteropetterit ja vapaat keskustelijat.

    Varjonyrkkeilijöiden puheenvuorot eivät paljasta heidän todellisia kantojaan. He käyttävät vakiintuneita sanontoja ja kätkevät sanomansa rivien väliin ja pienen pieniin nyansseihin. Heidän tulkitsemiseensa vaaditaan "Kremlologia" vastaava Suomalainen tutkinto ja virka ulkoministeriössä (tai yliopistossa).

    Hiiret luulevat olevansa norsuja posliinikaupassa. Heidän ainoa sanomansa on: En sano mitään (minkä luulen olevan) vaarallista ja te muut, ylistäkäätte ja palvokaatte jokaista suuren ulkopoliittisen johtajan sanaa. Kadotus ja ikuinen hammastenkiristys odottaa sitä, joka dogmasta poikkeaa.

    Poteropetterit ovat rakentaneet linnoituksen oman maailmankuvansa ympärille. Maailmankuvalle vieraat ajatukset kilpistyvät linnoituksen muureihin, ja siihen kuulumattoman ajatuksen esittäjää ammutaan kaikilla saatavilla olevilla aseilla. Osa poteropettereistä on trolleja. Loput muuten vain omaan totuuteensa sulkeutuneita.

    Vapaat keskustelijat ovat.. no, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Blogistaniassa on useita analyyttisiä, asiantuntevia ja rakentavaan dialogiin pyrkiviä keskustelijoita. "Rysky" on mielestäni hyvä tämän ryhmän edustaja.

    Ikävä kyllä, huomattava osa ns. ulkopoliittiseen elittiin kuuluvista turpo-keskustelijoista on joko varjonyrkkeilijöitä tai hiiriä. Kuinka heidät saisi vaihtamaan leiriä ja osallistumaan enemmän avoimeen, vapaaseen keskusteluun?



    VastaaPoista
  5. Ensinnäkin tuosta Pentagonista. Kuulostaapa sakealta thinkthankilta, mutta minusta tuosta jutusta ei käynyt ilmi, että sen tehtävä olisi painostaa ketään tai mitään. Se toki esittää mielipiteitään ja toivon niiden jäävän omaan arvoonsa. Obaman kauden politiikka on ollut hyvin pragmaattista edeltäjänsä ideologiaan perustuneiden traagisten virheiden jäljiltä. Sinällään tämä asia ei minusta ole juuri nyt ole keskeinen Suomelle, koska USA ei ole meille poliittinen tai sotilaallinen uhka. Eikä Venäjän tekemisiä pidä moraalisesti perustella sillä, mitä USA on tehnyt tai tekee. Kunkin synnit arvioitakoon erikseen. Kultarannassa ei keskusteltu tästä asiasta.

    Toisekseen kiitokset palautteesta ja mielenkiintoisesta ryhmittelystä, Kaikki tuollaiset jaot aina tekvät vähän väkivaltaa todellisuuden monimutkaisuudelle, mutta tuokin auttoi hahmottamaan hyvin kokonaiskuvaa.

    VastaaPoista
  6. Minusta on alkanut näyttämään siltä, että Usa ja Nato lisäävät koko ajan joukkojaan Venäjän rajanaapurien maille ja järjestävät paraateja ja sotaharjoituksia. Tällainen toiminta voi olla painostusta, provosointia tai vaikkapa valmistautumista kolmanteen maailman sotaan, kuka näistä tietää?

    Usa on kuitenkin eniten sotia käyvä maa. Oliko sillä nytkin yli 200 sotaa meneillään.

    "Sinällään tämä asia ei minusta ole juuri nyt ole keskeinen Suomelle, koska USA ei ole meille poliittinen tai sotilaallinen uhka."

    Nyt kun Suomi on ilman eduskunnan käsittely NATO antanut oikeuden sodan tullen käyttää maatamme sodassa vaikkapa Venäjää vastaan, niin siinä mielessä Nato on uhka. Jos Nato käyttää Suomea kaluston siirtoon tai ammuskelee rajan yli, niin ollaan aivan varmasti Venäjän tulilinjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi on näköjään lukenut verkkomediaa. Janus Putkonen tosiaan väittää, että usa on käynyt 237 vuoden aikana 240 sotaa, ja että USA:lla on tällä hetkellä operaatioita 134 maassa. Operaatiot eivät kuitenkaan ole sama asia kuin sota.

      Jos esim. Suomen toimintaa laskettaisiin samoin kriteerein, Suomi olisi käynyt kymmeniä sotia itsenäisyytensä aikana. En voi kuin suositella käyttämään muitakin lähteitä ja olemaan kriittinen.

      Suomi EI OLE antanut Natolle oikeutta käyttää Suomen aluetta noin vain. Isäntämaasopimuksessa on sovittu siitä, mitkä ovat pelisäännöt silloin JOS eduskunta antaa Natolle luvan tuoda joukkojaan maamme alueelle. Tällaisen luvan voi antaa vain eduskunta ja jokaisessa tapauksessa erikseen.
      Tässä vielä lainaus sopimuksesta: "Osa 12, kohta 12.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen ei ole tarkoitus olla Osapuolia sitovien kansallisten lakien tai kansainvälisten sopimusten yläpuolella."
      Suomennettu sopimus löytyy osoitteesta:

      http://xeox-2.blogspot.fi/2014/11/suomi-nato-isantamaasopimus.html

      On ikävää, että Naton vastustuksen varjolla levitetään valheita ja salaliittoteorioita joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
      En voi kuin suositella Anonyymiä lukemaan monipuolisemmin ja käyttämään viileää harkintaa sen suhteen ketä ja mitä kannattaa uskoa.

      Poista
    2. "JOS eduskunta antaa Natolle luvan tuoda joukkojaan maamme alueelle. Tällaisen luvan voi antaa vain eduskunta ja jokaisessa tapauksessa erikseen. "

      Isäntämaasopimus tehtiin kabinetissa. Eduskunta ei siitä päättänyt. Rikottiinko tässä perustuslakia? Mitään takuita ei ole, että tämä lupa olisi tulossa eduskunnan käsiteltäväksi, kun salaa tehtiin itse sopimuskin.

      "On ikävää, että Naton vastustuksen varjolla levitetään valheita ja salaliittoteorioita joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. "

      Eli isäntämaasopimus on tehty perustuslain mukaisesti? Vai mistä salaliitosta nyt oli kyse?

      Poista
    3. Tässä keskustelu kiertyy jälleen saman peruskysymyksen ympärille kuin lähes aina eli luottamuksen. Enemmistö luottaa siihen, että demokratiamme ja laillisuusvalvontamme tekee tynsä pääsääntöisesti hyvin. Jotkut taas eivät usko systeemiin laisinkaan. Minä esimerkiksi uskon, että yhteistyöpöytäkirja Naton kanssa eli isäntämaasopimus, tehtiin laillisesti oikein ja poliittisen päätöksenteon tekemien linajnvetojen mukaan. Poliittiisesti sitä toki voi ja saa vastustaa, mutta ainakin minusta se kannattaisi tehdä asiaperustaisesti eikä salaliittoteorioiden villejä ajatuskulkuja noudattaen. On kovin sääli, että nykyisen turvallisuuspoliittisen linjan opposition äänekkäin osa muodostuu paljolti väestä, jonka näkemykset pohjautuvat lähinnä omiin käsityksiin sopivista tolkuttomuuksista.
      Jos kellä kansalaisella on tiedossa laittomuus, niin hänen velvollisuutensa on siitä ilmoittaa oikealle taholle. Viranomaisten toiminnasta kantelun voi tehdä oikeusasiamiehelle:
      http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/index.htx
      Poliitikkojen toiminnasta puolestaan oikeuskanslerille:
      http://www.okv.fi/fi/kantelu/
      Toistan vielä, että jos kellä kansalaisella on tietoa laittomuudesta, on hänen velvollisuutensa siitä ilmoittaa vaikka jommalle kummalle näistä kahdesta laillisuusvalvojasta.

      Poista
    4. Kun isäntämaasopimus nousi julkisuuteen, siitä tehtiin useita kanteluita oikeuskanslerin virastoon. Oikeuskanslerin virasto on tutkinut kaikki kantelut ja todennut ne aiheettomaksi.

      Eduskunta ei äänestänyt sopimuksesta, koska se ei ole valtiosopimus.

      Oikeuskanslerin viraston päätöksestä lainattua: "Eduskunnalle toimitetun, ratkaisussa tarkemmin yksilöidyn aineiston mukaan yhteisymmärryspöytäkirja EI OLE VALTIOSOPIMUS, eikä se sisällä Suomelle uusia velvoitteita suhteessa Suomen jo aiemmin Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyviin valtiosopimuksiin." (Isot kirjaimet minun).

      Eduskuntaa kyllä informoitiin useaan otteeseen asiasta. Oikeuskanslerin päätöksessä sanotaan informoinnista mm. näin:

      "asiakirjaselvityksen perusteella yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelusta oli informoitu eduskuntaa ensimmäisen kerran vuonna 2010 sekä keväällä ja kesällä 2014 ratkaisusta tarkemmin ilmenevin tavoin. Tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokous oli 22.8.2014 linjannut, että yhteisymmärryspöytäkirja allekirjoitetaan. Puolustusministeri oli 26.8.2014 tehnyt allekirjoittamista koskevan päätöksen. Pöytäkirja allekirjoitettiin 4.9.2014."

      Se, että kyseenalaistetaan päätöksenteon laillisuus on mielestäni aivan asiallista. Näin oikeusvaltiossa voi, ja pitää voida tehdä. Mutta kun oikeuskansleri on asian tutkinut ja todennut (perusteluineen), että asiassa on toimittu lakien ja asetusten mukaan, niin asia on mielestäni loppuun käsitelty.

      Toisinsanoen, salaliittoteoriat astuvat kuvioihin viimeistään silloin kun epäillään Tasavallan Presidentin, hallituksen ja siellä erityisesti puolustusministerin toimineen Suomen lakien vastaisesti jotta sopimus voitiin allekirjoittaa JA OIKEUSKANSLERIN PEITTELEVÄN TÄTÄ.

      Oikeuskanslerin ratkaisu löytyy täältä (noin sivun puolivälissä):

      http://www.okv.fi/fi/ratkaisut/2014/?page=7

      Kertauksena: Sopimusta ei tehty salaa, se ei ole valtiosopimus ja siksi sen allekirjoittaja on puolustusvoimien komentaja. Sopimuksen solmimisessa ei rikottu perustuslakia (eikä mitään muutakaan lakia).

      Kaivoin oikeuskanslerin ratkaisun hakukoneella parissa minuutissa. Myös sinä olisit halutessasi voinut tehdä niin. Omavalintainen tietämättömyys on tietysti kätevää kun haluaa propagoida välittämättä tosiasioista, mutta on se kovin surullista että ihmisen aika menee valheessa rypemiseen.

      Kuten Rysky tuossa alempana hyvin sanoi: "Kyllä Natoa ja Yhdysvaltoja voi poliittisesti vastustaa ihan faktapohjaisestikin, ei se ole kiellettyä :)"

      Rysky, olen pahoillani näistä pitkistä kommenteista. Tarkoitukseni ei ole "ryöstää" blogiasi.

      Poista
  7. Olin itsekin vastaamassa tuohon melkoisia virheitä sisältäneeseen puheenvuoroon.
    Noiden sotien määrän järjettömyyden ja isäntämaasopimuksen rujon vääristelyn ohella sanoisin vielä, että sotilaallinen aktiivisuus Euroopassa on nimenomaan Venäjän ansiota. Kaikkien länsi-Euroopan maiden, Puilaa lukuunottamatta, puolustusmenot olivat laskeneet jo pitkään ja sitä myötä esim harjoitustoiminta on ollut vähäisempää kuin koskaan. Sen sijaan Venäjä on jo vuosia kasvattanut puolustusbudjettiaan johdonmukaisesti. Tai kai sitä voi osittain sanoa ikävä kyllä nykyään myös hyökkäysbudjetiksi. Lännessa sidotaan lisää rahaa aseisiin ja asevoimien toimintaan irvistellen ja vastentahtoisesti. Sama koskee niin eurooppalaisia maita kuin Yhdysvaltojakin. Tässä välissä ehti olla lyhyt aika, jolloin koko maanosassamme ei ollut enää yhtään yhdysvaltalaistankkia, jotka saapuivat sinne 1943 Liittoutuneiden noustessa maihin Sisiliassa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, muuttui tilanne niin, että tänne taas kyörätään kalustoa ja väkeä Atlantin takaa. Asevarustelun järjestä ylipäätään voidaan erittäin hyvistä syistä olla montaa mieltä, mutta tässä tapauksessa sen käynnistäjä on Venäjä.
    Kyllä Natoa ja Yhdysvaltoja voi poliittisesti vastustaa ihan faktapohjaisestikin, ei se ole kiellettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin saat omassa blogissasi kirjoittaa mitä haluat, koska todelliset tarkoitusperät eivät ole tiedossa.

      Kun seuraa rahavirtoja ja mitä kaikkea tuolla meren takana on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti, niin sotaa USA tarvitsee. Muuten siitä tulee uusi Kreikka.

      "Lännessa sidotaan lisää rahaa aseisiin ja asevoimien toimintaan irvistellen ja vastentahtoisesti."

      Presidenttimmekin tosi vastentahtoisesti aseistaa Ukrainaa. Sitäkään ei muitettu suomalaisille kertoa.

      Poista
  8. USA ei tarvitse sotaa. USA tarvitsee kauppaa pitääkseen toipuvan taloutensa myötäisessä. On Venäjän propagnadaa väittää, että USA haluaa sotaa Euroopassa. USA käy sotaa useammassakin paikassa, mutta Euroopassa se ei taatusti sitä halua käydä. Lännestä ei ole Venäjälle sotilaallista uhkaa. Lännen instituutioiden laajeneminen itään uhlaa vain Venäjän kykyä pitää rajanaapureitaan valtapiirissään. Sitä uhkaa Kreml torjuu.
    Todelliset tarkoitusperäni ovat hyvin yksinkertaiset: haluan ymmärtää maailmaa paremmin ja synnyttää järkevää ja suopeahenkistä turvallisuuspoliittista keskustelua. Toki voi väittää muuta, ja moni on väittänytkin. Mutta kaikkine inhmillisine heikkouksineen minulla on tavoite kirjata huomioitani ja käydä niiden pohjalta keskustelua.

    VastaaPoista
  9. Millaisia ajatuksia herättää Suomen osallistuminen sotaa käyvän Ukrainan aseistamiseen panssaroiduin ajoveuvoin ja lasermittalaittein?

    VastaaPoista
  10. Aseidenvienti on melkoinen moraalinen miinakenttä (pun intended). Venäjän ulkoministeriöhän paheksui verkkosivuillaan laseretäisyysmittareille Valtioneuvostossa annettua vientilupaa. Se kuitenkin täytti sekä Suomen että EU:n varsin tiukat aseidenvientisäännökset. Sen sijaan on helppo paheksua syvästi Venäjän massiivista asevientiä Ukrainaan, joka tapahtuu jopa maan hallituksen tahdon vastaisesti ja sen horjuttamiseksi.
    Suomalaisten panssaroitujen ajoneuvojen viennistä en tiedä, joten siihen en osaa kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomalaisten panssaroitujen ajoneuvojen viennistä en tiedä, joten siihen en osaa kommentoida."

      http://jukkanieminen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197182-saulin-pikkulikaiset-asebisnekset

      Poista
    2. Yritin etsiä tässä väitetyistä kaupoista tietoa hieman uskottavammista lähteistä, enkä löytänyt mitään. Mikä ei tietysti tarkoita, etteikö suomalaisia panssaroituja ajoneuvoja olisi päätynyt Ukrainan käyttöön. Mutta mitään todisteita siitä ei esitetty, vain pari valokuvaa kulejtusjunasta. Mikäli noita ajoneuvokja tosiaan olisi Ukrainassa, olisi se todennäköisesti mahdolista todistaa kuvilla ja videoilla, joita löytyy sosiaalisesta mediasta. Esimerkiksi Bellingcat-ryhmä on pystynyt hyvin aukottomasti todistamaan malesialaiskoneen alasmapumiseen käytetyyn BUK-yksikön matkan Venäjältä Ukrainaan ja takaisin näin. He olivat myös keskeisessä osassa raportissa Venäjän joukoista Ukrainassa. Mikäli suomalaisia ajoneuvoja tosiaan olisi Ukrainan käytössä, olisi se hyvin todennäköisesti mahdolista todistaa noinkin. Lisäksi länsimainen media saa liikkua suhteellisen vapaasti Ukrainan puolella rintamaa ja olisi ollut luultavaa, että sieltä olisi myös tullut havaintoja näistä. Eli toivoisin lisää todisteita tästä. Tähän asti esitetyn perusteella tieto vaikuttaa perättömältä.

      Poista
    3. Anonyymin kommentoijan väitteet muuttuvat yhä kummallisemmiksi ja lähteet yhä naurettavimmiksi. Näennäisen asiallisten kysymysten tarkoitus taitaa olla vain osallistua erään itäisen naapurimaan disinformaatiokampanjaan?

      Patria toimitti Puolan tilaamista 690 AMV:sta ensimäiset kaksi kappaletta vuonna 2004. Viimeiset Suomessa valmistetut AMV:t toimitettiin syksyllä 2005 ja loput ajoneuvoista valmistettiin lisenssillä Puolassa vuoden 2013 loppuun mennessä.

      http://www.hameensanomat.fi/uutiset/talous/194271-patria-luovutti-kaksi-amv-ajoneuvoa-puolaan

      Kaupat on siis tehty 10 vuotta ennen Ukrainan kriisin alkua ja koko tilaus on valmistettu Puolassa ennen kuin Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Ajoneuvot ovat Puolan puolustusministeriön omistuksessa, joten jos he päättävät viedä vaunuja Ukrainaan, se on Puolan päätös, ei Suomen.

      Puola on tehnyt v. 2015 lisätilauksen 200 AMV:sta. Nekin valmistetaan lisenssillä Puolassa. Valmistus ajoittuu vuosien 2015-2019 välille.

      http://www.hs.fi/talous/a1421030721924

      Puola ei ole sotaa käyvä maa, joten kauppojen tekeminen Puolan kanssa ei ole millään muotoa Suomen lakien vastaista.

      Puola ilmeisesti antaa aseapua Ukrainalle, mutta en löytänyt merkkejä siitä, että apuun kuuluisi AMV vaunuja (mikä ei tarkoita sitä, etteikö niin voisi olla).

      Päätyykö vaunuja Puolan toimesta Ukrainaan on kuitenkin täysin epäoleellista Anonyymin ja hänen lähteenään käyttämän Putinistin naurettavien väitteiden kannalta. Heidän väitteensä ydin kun on se, että Suomi toimittaa aseita Ukrainaan ja kaupat Puolan kanssa ovat vain silmänlumetta asetoimitusten peittelemiseksi. Jos näin olisi, niin Patrialla (ja Puolan puolustusministeriöllä) olisi täytynyt olla tieto Ukrainan sodasta jo kymmenen vuotta ennen sen alkamista.

      Epäilemättä Anonyymi tai joku hänen Putinisti-tovereistaan ryhtyy nyt väittämään, että Ukrainan sotaa on suunniteltu Naton / Juutalaisten / NWO:n / Illuminatin tai muun vapaa-valintaisen tahon toimesta jo vuosikymmeniä ja Patria sekä presidentti Niinistö kuuluvat tähän 'eliitin' salaliittoon.

      Ikävä kyllä, me muut joudumme luultavasti sietämään näiden lataamosta karanneiden veijareiden harhaisia sepitelmiä vielä pitkään.




      Poista
    4. "Puola ei ole sotaa käyvä maa, joten kauppojen tekeminen Puolan kanssa ei ole millään muotoa Suomen lakien vastaista."
      Ja tieto siitä mihin niitä käytetään ei tee asiasta ongelmaa?

      "Epäilemättä Anonyymi tai joku hänen Putinisti-tovereistaan ryhtyy nyt väittämään, että Ukrainan sotaa on suunniteltu Naton / Juutalaisten / NWO:n / Illuminatin tai muun vapaa-valintaisen tahon toimesta jo vuosikymmeniä ja Patria sekä presidentti Niinistö kuuluvat tähän 'eliitin' salaliittoon. "

      Tämä onkin Natoistien ainoa keino. Tehdään vastustaja naurettavaksi. Merkkejä on kuitenkin riittävästi ja totuudella on tapana tulla esiin.


      Verkkouutiset muuten sensuroi uutisointiaan. Esimerkki siitä, kuinka valtamedia tekee omaa propagandaansa.
      https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=verkkouutiset++Iiskola
      Googlen välimuistista voi vielä nähdä alkuperäisen haastattelun.

      "Suomen hallitus valmistelee sopimusta Naton kanssa piilossa kansalaisilta.

      - Näissä maissa on hullua venäjänvastaista propagandaa ja monet valitettavasti uskovat sitä. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa laulamasta USA:n lauluja. Heidän lauluihinsa ei kuulu mitään muuta kuin sota, Iiskola lisää". "

      Poista
    5. "Ja tieto siitä mihin niitä käytetään ei tee asiasta ongelmaa?"

      Väittämääsi "tietoa" ei löydy mistään luotettavasta lähteestä. Kuva junasta jossa on AMV vaunuja ei todista muuta kuin että jossain on joskus ollut juna jossa on AMV vaunuja. Kuvasta ei selviä ovatko ne Puolalaisia. Kuvasta ei selviä mistä, mihin tai missä tarkoituksessa juna on menossa. Kuva ei yksinkertaisesti riitä todisteeksi mistään.

      Puola on EU:n jäsenmaana valtio, johon lähtökohtaisesti voidaan viedä aseita.

      http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20021000

      Saat toki olla vientiluvan "moraalisesta oikeutuksesta" eri mieltä. Sinun mielipiteesi ei kuitenkaan tee viennistä laitonta.

      "Tämä onkin Natoistien ainoa keino. Tehdään vastustaja naurettavaksi."

      Ensinnäkin, en ole ilmoittanut kantaani Suomen Nato -jäsenyyteen. Pidätköhän kaikkia kanssasi eri mieltä olevia "Natottajina"?

      Toiseksi, paras keino olla antamatta naurettavaa vaikutelmaa, on antaa poikkeuksellisten väitteiden tueksi poikkeuksellisen vahvat todisteet.

      "Merkkejä on kuitenkin riittävästi".

      Voit toki vapaasti olla tätä mieltä. Minun mielestäni merkkejä lainvastaisesta tai "moraalittomasta" aseviennistä ei ole käytännössä lainkaan.

      "Totuudella on tapana tulla esiin."

      Mukava löytää edes yksi asia josta olemme samaa mieltä :) Ja mikä parasta, meidän yhteiskuntajärjestelmässämme voit osallistua oman totuutesi etsimiseen ilman pelkoa vankilasta tai viranomaisten järjestämästä ennenaikaisesta kuolemasta.

      "Verkkouutiset muuten sensuroi uutisointiaan."

      Lähes kaikissa verkon uutispalveluissa uutisten yhteydestä löytyy ensimäinen julkaisupäivä sekä viimeisimmän päivityksen ajankohta. Jos pidät päivityksiä sensuurina, ole hyvä vain. Minusta se on verkkojulkaisun normaalia toimitustyötä.

      Jotenkin ei voi välttyä vaikutelmalta, että tunnet Suomalaista yhteiskuntaa ja sen toimintatapoja todella huonosti. On aivan kuin olettaisit, että Suomalainen yhteiskunta toimii samalla tavalla kuin Venäläinen (tai mikä tahansa diktatuuri / autoritäärinen yhteiskunta), jossa viranomaiset säännönmukaisesti valehtelevat, juonittelevat ja käärivät kansallisomaisuutta liiveihinsä.

      Jos olet Suomalainen, niin on todella ikävää että kokemuksesi kotimaastasi on niin negatiivinen, että puolustelet Venäjää, joka on jalostanut painostuksen, uhkailun, valehtelun ja petoksen taiteeksi.

      Poista
    6. "Jos olet Suomalainen, niin on todella ikävää että kokemuksesi kotimaastasi on niin negatiivinen, että puolustelet Venäjää, joka on jalostanut painostuksen, uhkailun, valehtelun ja petoksen taiteeksi."

      Pyydän anteeksi että ymmärsit minut väärin. En missään nimessä puolustele Venäjää. Enkä ole puolustellut Venäjää missään vaiheessa.

      Tässä on kyse lännen harjoittamasta politiikasta, jota ohjaa raha. On mulle aivan sama kuka tuolla rajan takana on, kunhan se pysyy siellä.

      Kummallisesti nämä konfliktit eskaloituvat maissa, joilla on vielä rahanluontioikeus valtiolla. Jenkkejä ei kiinnosta valtiot, joissa on rahanluonti annettu yksityisille yrityksille.

      Minun kaltaisia on monia ja illut yms. salaliitot ovat tuttuja. Ne on helppo hymähdellä hiljaiseksi. Salaliittoja on kuitenkin ollut aina, sitä ei voi kieltää kukaan.

      Mainitsit tuossa listassasi myös NWO:n. Teeveessä on nähty myös itse Sauli Niinistön puhuvan uudesta maailmanjärjestyksestä. Löytyy Youtubesta.

      Suomi on loistava maa, mutta politiikka on mennyt aivan väärään suuntaan. Venästä ei ole harmia, jos oltaisiin puolueettoma, mutta kun NATO saa käyttää Suomea kautta kulkuun ja ties mihin, niin on se Pietari sen verran lähellä, että Venäjä varmasti haluaa estää NATO:n toiminnan maassamme mahdollisen Venäjä-Usa-NATO konfliktissa.

      Venäjä-trolliksi pääsee nykyään, kun mainitsee Usan olevan syvältä tai jonkin salaliiton. Käytännössä siis jos et ole lännen propagandan puolella olet trolli.

      Poista
    7. Kiitos selvennyksestä.

      Olemme noiden salaliittojen suhteen niin eri linjoilla, että ehkä keskustelun jatkaminen niistä on melko turhaa. Emme kuitenkaan saa toisiamme käännytettyä :)

      "Venäjä varmasti haluaa estää NATO:n toiminnan maassamme mahdollisen Venäjä-Usa-NATO konfliktissa."

      Tästä olemme samaa mieltä. Kysymys kuuluukin, mitä Suomi tuossa tilanteessa tekisi?
      - Venäjää vastaan emme pärjäisi yksin kovin pitkään.
      - Jos päästäisimme Venäläiset maahan ilman taistelua, joutuisimme joka tapauksessa Venäjän ja Naton taistelutantereeksi.
      - Jos olisimme Naton jäseniä, Suomella olisi sentään mahdollisuus estää Venäjää valloittamasta maatamme (koska Naton tuki).

      Ehkä muitakin vaihtoehtoja olisi, mutta se mitä yritän sanoa on, että Venäjän ja Naton välisessä konfliktissa joudumme valitsemaan puolemme, halusimme sitä tai emme.

      "Venästä ei ole harmia, jos oltaisiin puolueettoma"

      Itse en usko tuohon väittämään. Suomen rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä estämään sen paremmin Venäjää kuin Natoakaan käyttämästä Suomen aluetta konfliktitilanteessa. Puolueettomaksi julistautuminen ei tätä tosiasiaa muuta. Puolueettomus vaatisi tuekseen uskottavan puolustuksen - oman ydinaseen ja ballistisia ohjuksia. En usko että tällaisen kyvyn rakentamiselle löytyisi paljoakaan kannatusta.


      Poista
    8. "Emme kuitenkaan saa toisiamme käännytettyä :)"
      Käännytystyötä ei tarvitse tehdä. Me olemme vain kolikon kaksi puolta, jokainen tehkööt johtopäätöksensä itse.

      " Jos päästäisimme Venäläiset maahan ilman taistelua, joutuisimme joka tapauksessa Venäjän ja Naton taistelutantereeksi.
      - Jos olisimme Naton jäseniä, Suomella olisi sentään mahdollisuus estää Venäjää valloittamasta maatamme (koska Naton tuki)."

      Ei Venäjä tuhlaa resurssejaan maahan, joka ei sitä uhkaa.

      Miksi Venäjä tulisi Suomeen, jos sodat käydään NATON ja Venäjän välillä vaikkapa nyt itäeuroopan alueella? (edellyttäen ettei olla NATO-maa).

      Jos olisimme NATO-maa, niin puolustus jää meidän omille harteille. NATO keskittyy hyökkäämään, siihen sen kalusto on tehty ja siihen se tarvitsee Suomen maaperää. Isäntämaasopimus on jo tehty.
      Ottaen vielä huomioon, että Jenkkien aseet on hankittu hyökkäystarkoituksiin heikon puolustuksen maita kohtaan, niin eipä heistä mitää hyötyä meille ole.

      Poista