Luku: Tapaus Fennovoima

Vajaa vuosi sitten ilmestyi Docendon kustantamana kirjani #Turpo - turvallisuuspolitiikan tunteet ja järki. Tässä kirjan Fennovoimaa käsittelevän luku, jossa on vedetty yhteen prosessia kaikkine mutkineen. Lopussa on vielä koottu lyhyesti tapahtumia lähteineen viimeisen vuoden ajalta.
Kirjaa on edelleen saatavissa, ainakin kustantajan verkkokaupasta. 

Tapaus Fennovoima 

Eli miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään?

Kun seuraa verkkokeskusteluja eri aiheista, käy ihmiskunnan henkinen monimuotoisuus vääjäämättömästi ilmi. Parhaimmillaan keskustelu on tietysti faktojen jakamista ja olennaisuuksien arvioimista, mutta paljon muunlaistakin keskustelua riittää. Usein näkemyksistä tekee vaikeasti hahmotettavia se, että ihmisellä on jokin taustaoletus, joka ei suoraan käy ilmi, mutta joka vaikuttaa hänen näkemyksiinsä voimakkaasti. Vahva epäluottamus johonkin, joihinkin tai kaikkeen on yksi tällainen taustaoletus, joka lyö leimansa ihmisen esittämiin näkemyksiin. Tällaisille ihmisille ei yleensä kelpaa se päällimmäinen eikä välttämättä mikään kuudesta seuraavastakaan selityksestä tapahtumille. He uskovat jonkin tai jonkun vaikuttaneen salatusti taustalla asiaan, mutta sitä ei haluta kertoa.

Toki näinkin joskus on, mutta usein tällainen lähtöoletus johtaa salaliittoteorioihin. Salaliittoteorioihin oikeasti uskovat ihmiset paikantavat jonkin tapahtumien syyn johonkin kätkettyyn, mutta kuitenkin konkreettiseen pisteeseen. Salaliittoteorioiden ytimessä on juuri tämä ajatus kätketystä voimasta, joka vaikuttaa asioiden kulkuun.

Salaliittoteoriat ovat viihdyttäviä, joskus suorastaan viettelevyyteen asti, mutta kovin harvoin ne kestävät tarkempaa tarkastelua. Olen kuitenkin päässyt kokemaan yhden asian seuraamisen salaliittoteoreetikon näkökulmasta. On melkoinen tunne, kun seuraa asioiden kulkua, joka ei käy järkeen. Ei siis toimi sillä tavalla kuin ajattelee maailman yleensä toimivan. Tällainen prosessi on ollut Fennovoiman eteneminen suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa.

Fennovoima oli alun perin yrityselämän ja kuntien yhteinen hanke tuottaa itselleen vakaahintaista ja edullista sähköä omalla ydinvoimalalla. Eduskunta myönsi hankkeelle luvan kesällä 2010. Tuohon aikaan uskottiin ydinvoiman olevan paljon pääomaa vaativa, mutta ehdottomasti pysyvästi edullinen tapa tuottaa energiaa.

Fennovoiman tulevan voimalaitoksen nimi on Hanhikivi 1 ja se sijaitsee Pyhäjoelle. Kun hankkeessa mukana ollut saksalainen energiajätti E.ON ilmoitti syksyllä 2012 luopuvansa kaikista omistuksistaan Suomessa, Fennovoima jäi leijumaan tyhjän päälle. E.ONin päätöksen taustalla oli Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus Japanissa, jossa maanjäristys ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat useampaa reaktoria koskeneen ydinonnettomuuden.

Saksalaisten lähdön mytä hankkeesta katosi sekä heidän pääomansa että osaamisensa. Seurannaisvaikutuksena Fennovoimasta lähti myös merkittävä osa suomalaisesta osaamisesta, jota oli hankittu isolla rahalla muista voimayhtiöistä. Saksalaisten lähdön takia Fennovoiman laitoksen koko joutui myös harkinnan alle, koska omistajat ovat sitoutuneet paitsi pääomittamaan myös ostamaan laitoksen tuottamaa sähköä omakustannushintaan oman omistuksensa määrittelemän prosenttiosuuden verran. Tälle sähkölle ei ollut ostajia, sillä kotimaisessakin omistuksessa oli koko ajan enemmän vaikeuksia. Tämä taas johti ajatukseen pienemmästä voimalasta, mutta sen mallisia ei ollut tarjolla. Ydinvoimaloita, kuten kaikkea muutakin nykyään, pyritään kannattavuuden takia valmistamaan mahdollisimman pitkiä sarjoja.

Loppuvuodesta 2013 mukaan hankkeeseen tuli Venäjän valtion omistama Rosatom. Se sitoutui hoitamaan kaiken tarvittavan ulkopuolisen rahoituksen, rakentamisen, polttoaineen ensimmäiset kymmenen vuotta ja reaktorin huollon koko sen eliniän ajan. Polttoaine on kierrätettyä uraania, joka todennäköisesti tuotetaan pahamaineisessa Majakin entisessä ydinasetehtaassa ja nykyisessä ydinpolttoaineen käsittelylaitoksessa. Ydinjätettä ei Suomesta saa lain mukaan viedä ulkomaille, joten polttoaine ei palaa Siperiaan. Loppusijoitus on vielä auki.

Venäjän kiinnostus suomalaiseen ydinenergiaan on pitkäjänteistä. Vuodesta 2006 on Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut Aleksandr Rumjantsev, joka oli aiemmin Venäjän atomienergiaministeri. Kun tämä ministeriö muutettiin valtiolliseksi yhtiöksi eli nykyiseksi Rosatomiksi, hän toimi sen johtajana juuri ennen suurlähettiläsnimitystään. Vuoden 2012 alussa Säteilyturvakeskuksen entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen siirtyi Rosatomin palvelukseen. Hänen toimenkuvaansa on kuulunut muun muassa alalla arvostettuna huippuasiantuntijana toimia yhteyshenkilönä Rosatomin ja mahdollisten vientimaiden johtavien ydinturvallisuusviranomaisten välillä. Hänen erittäin korkea arvovaltansa alalla avaa ovia ja antaa hänen näkemyksilleen painoarvoa. Kehittyneiden maiden kohdalla Laaksosen tehtävänä onkin ilmeisesti etupäässä välittää ja tulkita viranomaisvaatimuksia Rosatomin väelle. Vasta ydinvoimaa käyttöönottavissa maissa Laaksosen rooli lienee auttaa näiden maiden vasta aloittelevia viranomaisia ymmärtämään Rosatomin teknologiaa ja varsinkin sen turvallisuuspiirteitä.

Itse asiassa Venäjällä on lukuisia aiesopimuksia ympäri maailmaa ydinvoimaloiden rakentamisesta. Hankkeet ovat kohdanneet, jos ovat ylipäätään päässeet käyntiin, monenlaisia vastoinkäymisiä viivästyksistä korruptiosyytöksiin. Venäjän vienti perustuu pitkälti öljyyn ja kaasuun, mutta ydinvoimasta yritetään rakentaa selvästi uutta tukijalkaa. Siinä lyövät kättä vientituotteen korkeampi jalostusarvo ja pitkäjänteisen poliittisen vaikutusvallan saaminen.

Bulgariassa kuopattiin kalliiksi tullut Belenen ydinvoimalahanke maan parlamentin päätöksellä helmikuussa 2013. Hanke oli yksi Bulgarian lähihistorian suurimmista korruptioskandaaleista. Yksi tapahtumien keskeisistä hahmoista oli yhdysvaltalais-australialaisen konsulttiyhtiö WorleyParsonsin ydinvoimajohtaja Djurica Tankosic. Hänet puolestaan valittiin Fennovoiman hallitukseen huhtikuussa 2014, kun Rosatom oli ottanut WorleyParsonsin hankkeeseen mukaan neuvonantajaksi. Myöhemmin Tankosic siirtyi hallituksen varajäseneksi. Nykyisin hän ei enää kuulu Fennovoiman hallitukseen.

Itsenäisyyspäivän aattona 2014 eduskunta äänesti asiasta uudestaan. Käytännössä kyse oli siitä, hyväksyykö se Rosatomin mukaolon hankkeessa. Eduskunta hyväksyi äänin 115–74 Fennovoiman ydinvoimalan periaatepäätöksen. Päätöstä eduskunnalle valmistellut talousvaliokunta ei kuullut ensimmäistäkään turvallisuuspoliittista asiantuntijaa työssään. Turvallisuuspoliittiset asiantuntijat loistivat lähes totaalisella poissaolollaan myös julkisessa keskustelussa ennen ja jälkeen päätöksen. Keskustelussa pääministeri Stubb jopa kuvasi voimalahankkeen vastustamisen olleen osaksi russofobista. Käytännössä tätä ilmaisua poliittisesta kriittisyydestä Venäjää kohtaan olivat siihen mennessä käyttäneet lähinnä Venäjän palveluksessa tai asialla olleet.

Juuri äänestyksen alla kertoi Fortum olevansa valmis lähtemään mukaan Fennovoimaan. Yhtiö oli haistanut pelin paikan ja oli neuvotellut venäläisten kanssa alustavan yhteisymmärryksen siitä, että Fortum saa ostaa vesivoimaa Venäjältä vastineeksi lähdöstään mukaan Fennovoimaan. Fortumin ilmoitus oli merkittävä ja antoi uskottavuutta horjuvalle hankkeelle.

Tähän kuvioon kuului myös raskaan sarjan sisäpoliittista juonittelua. Fortumin aikeita lähteä mukaan Fennovoimaan piiloteltiin valtion omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä, vihreiden Pekka Haavistolta. Verkkolehti Long Playn mukaan Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula vakuutti Haavistolle moneen kertaan ja viimeksi elokuussa 2014, ettei yhtiö sijoittaisi Fennovoimaan. Kuitenkin samaan aikaan valtion enemmistöomistama Fortum kävi neuvotteluja paitsi Venäjällä, myös silloisen hallituksen kanssa. Long Playn mukaan nämä neuvottelut käytiin elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa. Myös ainakin pääministeri Alexander Stubb (kok) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) olivat tietoisia Fortumin aikeista. Vasta kun ydinvoimaan ja erityisesti Fennovoimaan kielteisesti suhtautuvat vihreät erosivat hallituksesta, kertoi Fortum aikeistaan julkisesti.

Äänestystä edeltäneessä ja sen jälkeisessä keskustelussa eräs hyvin keskeinen piirre oli sen kahtiajakautuneisuus. Hanketta puoltaneet keskittyivät energiapolitiikkaan, talouteen ja ydinvoiman yleistä käyttökelpoisuutta puoltaviin teeseihin. He eivät suostuneet näkemään hankkeella olevan turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Sen verran oli pakko päällimmäisenä hanketta ajaneen ministeri Jan Vapaavuorenkin myöntää, että ”maailmanpolitiikan kannalta ajoitus on onneton.”

Kun päätös syntyi, niin ei siitä suuremmin riemuittu. Päätöstä tuulettivat näkyvästi vain Pyhäjoen kunnanjohtaja, muutama änkyrämpi ydinvoimaniilo ja Venäjän palveluksessa oleva Johan Bäckman tukijoineen. Päätöksellä eduskunta käynnisti prosessin, jonka myötä Suomi tosiasiallisesti otti Venäjän valtion strategiseksi kumppanikseen energiantuotannossa. Täsmälleen samaan aikaan Euroopan unionissa tehtiin päätöksiä energiaunionista, jonka tavoitteena oli vähentää riippuvuutta venäläisestä energiasta. Suomen liike ei varmasti jäänyt eurooppalaisissa pääkaupungeissa huomaamatta, vaan loi kuvaa Venäjää lähentyvästä maasta.

Lupa oli siis myönnetty, mutta seuraava kynnys hankkeelle oli rakentaa kotimainen omistus riittäväksi. Ilman sitä hanke ei olisi täyttänyt sille asetettuja ehtoja. Varsinkin elinkeinoelämän puolen omistajat olivat eri vaiheissa kaikonneet ja hanke oli pitkälti kunnallisten energiayhtiöiden harteilla. Fortum ei ollut alustavasti sovitulla tavalla päässyt kiinni Venäjän vesivoimaan ja oli näin hankkeen ulkopuolella. Kesällä 2015 julkistettiin kovasti odotettu Fennovoiman rakentamislupahakemus, jossa kotimaisen omistuksen piti olla riittävä. Puuttuvan kotimaisen omistuksen yhtiö oli löytänyt Kroatiasta. Kotimaisuuden tässä yhteydessä selittää, että EU/ETA-maista tulevat yhtiöt laskettiin yhteismarkkinoiden takia kotimaisiksi. Kun nimi tuli julki, internetin parviäly lähti liikkeelle selvittämään, mikä tämä uusi partneri, Migrit Solarna Energija, oikein oli. Hyvin pian paljastui, että kyseessä oli ydinvoimalahankkeen näkökulmasta miniatyyrikokoinen toimija, jonka taustat olivat Venäjällä. Pääomaa yritys kertoi saavansa muun muassa Itävallan ja Kroatian juutalaisyhteisöiltä. Todellisuudessa yrityksen taustalla oli venäläistä rahaa. Tuskin Migritiä oli edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi omistajaksi, mutta sen avulla saatiin lisäaikaa rakentamislupahakemukselle.

Poliittisesti tilanne oli jälleen kerran tälle prosessille tyypillisesti äärimmäisen piinaava. Uuden omistajan ilmestyminen tyhjästä ja selvä bulvaaniluonne synnyttivät varmasti lupaviranomaisissa tunteen huijatuksi tulemisesta. Kuitenkin ministeri ja ministeriön väki pokkana veti läpi aikaa vievän selvitystyön ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla ja päätyi samaan lopputulokseen kuin Googlea käyttävä somekansa parissa tunnissa: Migrit ei ollut kykenevä omistajaehdokas. Siitä miksi, kuka ja miten tämä ehdokas mukaan kuvioihin tuli, ei ole selvyyttä. Parin kuukauden päästä sai kuitenkin potkut Fennovoiman suomalaista omistusta kokoavan Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajana toiminut ja Migritin mukaan tuonut Elina Engman. Siitä, mikä taho Migritin oli hänen eteensä tuonut, ei kuitenkaan ole tietoa.

Migritin ostamalla ajalla hankkeeseen löytyi vihdoin kaksi uutta, aidosti kotimaista omistajaa, Fortum ja SRV. Myös Outokumpu nosti omistustaan. Fortum lähti mukaan äkkikäännöksellä, vaikka sen aiemmin ehdoksi asettamat vesivoimakaupat Venäjällä eivät olleet vielä toteutuneet. Kauppojen arvioitiin jo silloin yleisesti jäävän toteutumatta. Fortumin pään kääntymisen syy, kuten niin kovin moni muukin asia tässä prosessissa, on arvoitus. Kovin helpolla se ei varmasti tapahtunut.

Myös rakennusyhtiö SRV lähti myös mukaan ilmoittaen samalla allekirjoittaneensa projektinjohtosopimuksen Fennovoiman laitostoimittaja Rosatom Overseasin sekä pääurakoitsija Titan-2:n kanssa. Sopimuksessa on ollut ongelmia, ja SRV arvioi, että neuvottelut projektinjohtohankkeesta ydinvoimahankkeen pääurakoitsijan Titan-2:n kanssa voivat venyä pitkälle vuoteen 2017. On hyvin hankalaa sanoa, milloin sopimus toteutuu tai toteutuuko se ylipäätään.

Fortum ja SRV ovat kumpikin nyt joka tapauksessa Fennovoiman osakkaita ja kantavat oman prosenttiosuutensa mukaisen velvoitteen sekä voimalan rakentamiskustannuksista että sen tuottaman sähkön ostamisesta takuuhintaan. Sekä Fortum että SRV ovat panostaneet Venäjän markkinoihin. Miljardiluokan investoinneilla Fortumin Venäjän toiminnot tuottavat noin neljänneksen yhtiön 3,6 miljardin euron liikevaihdosta. SRV-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila puolestaan on pitkän linjan toimija Venäjällä. SRV on keskittynyt Venäjällä kauppakeskusten rakentamiseen, kehittäjän, rakentajan ja sijoittajan rooleissa. Yhtiöllä on siis merkittäviä hankkeita ja myös runsaasti pääomia sidottuina Venäjälle.

Sekä Fortumissa että SRV:ssa tiedetään varmasti hyvin, miten nyky-Venäjällä isotkin omaisuudet siirtyvät nopeasti toisiin käsiin, jos niin poliittisesti päätetään. Venäjällä toimimisen maariskiin kuuluu kiinteästi heikko yksityisomaisuuden suoja, jota siellä on vahvistettava poliittisilla siteillä vallanpitäjiin. Näiden yhtiöiden osallistuminen Fennovoimaan on helppo tulkita nimenomaan tätä kautta.

Sekä näiden yritysten että mukana olevien kuntien kohdalla on syytä muistaa myös, että Fennovoimassa on mahdollista sen rakenteen takia menettää enemmän kuin vain siihen sijoitetun pääoman. Fennovoima toimii Mankala-periaatteella, jolloin osakkaat joutuvat ostamaan voimalasta sähköä omistusosuuksiensa suhteessa ja maksavat siitä ensin takuuhinnan ja sitten omakustannushinnan. Kumpikin hinta voi olla alle tai yli markkinahinnan. Fennovoima lupaa ensimmäisten kahdentoista vuoden ajaksi osakassähkönsä takuuhinnaksi 50 €/MWh. Arviot sähkön hinnasta voimalan arvioituna valmistumisajankohtana ovat tällä hetkellä huomattavasti alemmat.
Myös hankkeen kustannukset hoidetaan yhteisvastuullisesti. Jos hanke sattuisi myöhästymisten tai budjetin pettämisten takia tarvitsemaan lisää lainaa tai pääomaa, olisivat osakkaat velvoitettuja sitä antamaan tai hankkimaan. Mitähän mietittäisiin Parikkalassa tai Lempäälässä, jos hankkeeseen pitäisi jossain vaiheessa laittaa lisämiljoonia kunnan rahaa? Hankkeesta kun ei käytännössä pääse enää eroon, vaikka haluaisi. Rosatomin voimalatyömaat ympäri maailmaa ovat järjestään olleet myöhässä ja ylittäneet budjettinsa.

Meneillään olevassa Fennovoiman rakentamislupavaiheessa Suomi on erityisen altis Venäjän poliittiselle väännölle. Kun lupa on periaatetasolla myönnetty, ei sitä aikataulusyistä voi enää perua. Varsinkin alussa kustannukset ovat Venäjän valtion näkökulmasta mitättömiä, joten taloudelliset tappiot hidastetusta tai jopa lopetetusta hankkeesta olisivat heille mitättömiä. Suomalaisten mukana olevien kuntien kannalta ne ovat taas merkittäviä. Tämä asetelma myös takaa, että suomalaiset poliitikot ja viranomaiset yrittävät pitää energia- ja aluepoliittisesti hyvin tärkeää hanketta liikkeessä ja varovat tekemästä asioita, jotka voisivat sitä haitata. Siis sellaisia, jotka voisivat suututtaa Venäjän. Näin Fennovoima suurine merkityksineen ja isoine epävarmuuksineen on muodostunut refleksiivisen kontrollin välineeksi Suomea vastaan Venäjän suunnasta. Näin on tuskin tapahtunut sattumalta.

Fennovoiman kautta Venäjällä on ote isoon joukkoon suomalaisia kuntia näiden talouden kannalta elintärkeiden energiayhtiöiden kautta. Kuntien päätöksentekijöillä puolestaan on suoraan tai välillisesti merkittävästi otetta valtakunnallisesta päätöksenteosta. Toimiessaan voimala on myös merkittävä osa Suomen energiantuotantoa. Jo pelkkä mahdollisuus näpelöidä voimalan valmistumista tai tuotantoa on asia, joka pitää ottaa huomioon. Joka tapauksessa miljardiyrityksellä on kokonsa ja vaikuttavuutensa takia aina merkittävästi poliittista vaikutusvaltaa. Toki hanke on tärkeä Kremlille myös taloudellisesti, koska siitä haettanee myös mallikappaletta vienninedistämiseen. Mutta kuten on nähty, on Kreml myös valmis uhraamaan taloudelliset edut, jos poliittinen tavoite katsotaan tärkeämmäksi.

Kun laitoksen toimittaja on samalla sen suurin yksittäinen omistaja, voi se rakennusvaiheessa toimia melko lailla haluamallaan tavalla. Voi kuvitella, mikä olisi tilanne, jos Areva olisi ollut merkittävä omistaja ja rahoittaja Olkiluoto 3:ssa. Mitä pidemmälle voimala valmistuu ja mitä enemmän siihen sitoutuu myös venäläistä pääomaa, sitä pienemmäksi käyvät mahdollisuudet sen poliittiseen hyväksikäyttöön. STUK vaatii tiukoissa lupaehdoissaan, että luvanhaltijalla on hallussaan kaikki tarvittava osaaminen sekä käyttää että myös huoltaa voimalaitosta vaikka ilman voimalan toimittajaa. Myös polttoainetta ja huollot saa hankittua tarpeen tullen muualta. Toki ne ovat silloin kalliimpia ja kun hanke muutenkin kärsii epävarmuudesta kannattavuuden suhteen, niin tällainen tilanne olisi kulurakenteen kannalta todennäköisesti kestämätön.

Voimalan potentiaalinen painostusarvo ei toki häviä kokonaan voimalan valmistuttuakaan. On periaatteessa mahdollista, että mikäli voimalan rakentaminen vielä kallistuu suunnitellusta ja sähkön markkinahinta puolestaan on voimalan valmistuessa pysyvästi hyvin matala, tilanne voi tehdä venäläiselle osapuolelle järkeväksi ajaa konkurssiin hankkeessa mukana oleva suomalainen tytäryhtiönsä RAOS Voima. Tämä toki kannattaa tehdä vasta sitten, kun Venäjältä tullut rahoitus olisi ehditty korvata markkinalainoilla. Tässä tilanteessa suomalaiset osakkaat jäisivät lyhentämään miljardilainoja ja maksamaan markkinahintaa korkeampaa hintaa sähköstään. Venäjältä otettu laina on muuten valtion niin sanotusta strategisesta rahastosta, jonne valtio on siirtänyt sivuun öljyja kaasutuloja. Näiden rahastojen varoja käytetään nimensä mukaisesti vain strategiseksi katsottuihin hankkeisiin.

Normaalissa liiketoiminnassa tällainen toiminta ei tulisi kyseeseenkään, mutta Putinin Venäjä on osoittanut lukemattomat kerrat asettavansa tarpeen tullen poliittiset edut taloudellisten edelle, sopimuksiakin rikkoen. Tämä seikka on suomalaisten kaikissa tilanteissa otettava huomioon, ja siksi hankkeella on poliittinen vaikutuksensa Suomeen koko sen olemassaolon ajan.

Jos Hanhikivi sitten joskus tuottaa sähköä, on sen osakkaiden siis pakko ostaa se siihen hintaan, mitä sen tuotanto maksaa. Energia-alan ennusteet povaavat energian hinnan pysyvän alhaalla tulevaisuudessakin. On täysin mahdollista, että Fennovoiman osakkaat tulevat ostamaan sähkönsä vaikkapa kaksi kertaa kalliimmalla kuin saisivat sitä vapailta markkinoilta. Moni kuntapäättäjä varmaan eli päätöstä tehtäessä vielä siinä säänneltyjen markkinoiden ajassa, jossa ydinvoimala oli käytännössä lupa painaa rahaa. Toki on mahdollista, että energian hinta tulevaisuudessa nousee, mutta uusiutuvien energianlähteiden yleistymisen ja halpenemisen myötä se näyttää epätodennäköisemmältä vaihtoehdolta. Joka tapauksessa, jos Hanhijoen voimala jonain päivänä tuottaa virtaa valtakunnan verkkoon, painaa se silkalla oman tuotantonsa määrällä sähkön hintaa alas.

Politiikkaa ja taloutta ei voi ikinä kokonaan erottaa, mutta Venäjälle Fennovoima on, kuten koko ydinteollisuus, strateginen väline poliittisten päämäärien edistämiseksi. Venäjä on valmis milloin tahansa ottamaan taloudellisesti takkiinsa, jos siitä on poliittisesti riittävää hyötyä. Itsenäisten yritysten hallitsemassa markkinataloudessa tämä seikka jää usein huomioimatta, koska olemme vain tottuneet niin erilaiseen lähestymistapaan bisneksen teossa. Toki venäläisetkin korostavat hankkeen pitkäikäisyyttä ja Rosatomin johtajan Sergei Kirijenkon mukaan ”ydinvoimala-alalla sopimusten perspektiivi ulottuu yhtä ihmiselämää, poliittisia suhdanteita ja vaalikausien kiertoa pidemmälle”. Näin hän lausui eduskunnan vahvistettua Fennovoiman luvan joulukuussa 2014.

Kremlin päätökset Krimin valtauksesta ja sodasta Ukrainassa ovat tienneet valtavia hankaluuksia Venäjän elinkeinoelämälle. Keskuspankki on käyttänyt puskurirahastoja kymmenien ja taas kymmenien miljardien dollarien arvoisiin tukiostoihin, jottei rupla heikkenisi liikaa. Investoinnit Venäjälle ovat jäätyneet lähes totaalisesti. Budjettivajeet ovat jättimäisiä ja niitä paikataan hyvinä aikoina kertyneillä energianmyynnistä saaduilla varoilla niin kauan kuin niitä riittää. Juuri näistä varoista on myönnetty laina Fennovoimalle. Kiinan kanssa oli pakon edessä tehtävä kaasusopimus, jossa kiinalaiset varmaankin tinkasivat sellaiset ehdot, ettei niitä kuuna päivänä kehdata julkistaa Venäjällä. Jo aiemmin laskussa ollut Venäjän talous kärsii selvästi pakotteista. Putinin Venäjä on tosiaan valmis maksamaan poliittisista voitoista.

Venäjällä korruptio on yleistä. Suomessa se on harvinaista. Kansainvälisessä kaupassa toimintatavat määräytyvät yleensä vahvemmalla olevan osapuolen mukaan. Jo nyt on nähty törmäyksiä erilaisissa toimintatavoissa. Voimalan rakentamisen alihankkijat ovat joutuneet odottelemaan saataviaan pitkäänkin. Mitä kaikkea näiden viivästysten takana on, on jäänyt epäselväksi. Urakoitsijat tuskin näitä asioita tuskin haluavat julkisuuteen tuoda, sillä kukapa haluaisi pilata mahdollisuuksiaan päästä käsiksi Hanhikiven voimalaan liittyviin urakoihin.

Tyypillistä sekavalle prosessille on sekin, että Fennovoiman ydinvoimalan reaktoripaineastian osat valmistetaan todennäköisesti Venäjän kanssa sotaa käyvässä Ukrainassa. Rosatomin tytäryhtiöidensä kautta omistama Kramatorskin tehdas itäisessä Ukrainassa sijaitsee lähellä kapinallisten ja Venäjän joukkojen hallitsemaa aluetta. Se on hallinnollisesti sotatoimialueella eli virallisesti terrorismin vastaisen operaation alueella. Jos sotatoimet laajenevat taas, se voi joutua jopa taistelujen alueelle tai kärsiä muista häiriöistä, kuten sähkökatkoksista. Laajenevat sotatoimet voivat aiheuttaa myös välillisesti vaikeuksia esimerkiksi pakotteiden laajentumisen tai Ukrainan hallinnollisten päätösten takia.

Ydinvoimaan kuuluu tiukka turvallisuuskulttuuri. Siinäkin Fennovoima on osoittanut lipsumisen merkkejä. Saa nähdä, onko viranomaisvalvonnalla oikeasti kuinka pitkälle mahdollisuuksia puuttua mahdollisiin puutteisiin Fennovoiman turvallisuudessa. Tähänastiset merkit ovat ikäviä, sillä Migrit-tempaus, aikataulujen venymiset, puutteellisten suunnitelmien toimitukset ja muut epämääräisyydet viittaavat siihen, että virkakoneisto on voimakkaasti poliittisesti ohjattu joustamaan projektin toteutumiseksi.

Iltalehden Olli Ainola kirjoitti syksyllä 2015 laajan artikkelin, jossa kertoi Venäjän painostaneen rajusti Suomea Fennovoimaan liittyen ETYJ-kokouksen viisumikiistan avulla. Kukaan ei kiistänyt sitä jälkeenpäin, vaikka esitetyt väitteet olivatkin erittäin kovia. Hiljaisuus jutun ympärillä oli suorastaan huutava. Vaikka Ainolalla on taipumusta jutuissaan paisutella ja dramatisoida, niin jostain syystä juttua ei vaivauduttu edes kommentoimaan. Valtiovalta näyttää valinneen tiedotuslinjaksi asiassa mahdollisimman suuren hiljaisuuden. Kaikki kommentit, vaikka olisivatkin väärien tietojen oikaisemista tai muuta vastaavaa, vain pitävät hanketta esillä ja lisäävät jollakin tasolla tietoa ja tietoisuutta siitä. Tätä halutaan välttää. Tasavallan presidentti on hanketta kommentoinut vain kerran ja käytti silloin ilmaisua ”suomalainen hanke Suomessa”.

Suojelupoliisi puolestaan arvioi vuosikertomuksessaan ulkomaisen tiedustelun yhden keskeisistä päämääristä Suomessa vuonna 2015 olleen energiapoliittisten päätösten tekoon vaikuttaminen. Supo kieltäytyi jälkeenpäin tarkentamasta tätä lausuntoa. Mutta tuskin asialla ovat olleet kiinalaiset avaamassa markkinoita aurinkopaneeleilleen. Lännen vaikuttamiselle puolestaan on enemmän kuin riittävästi väyliä diplomatian, puolueiden yhteistyön ja EU:n rakenteiden kautta. Minä tulkitsen tilanteen niin, että Supo kirjasi julkiseen lähteeseen Venäjän tiedustelun toimineen aktiivisesti Fennovoiman edistämiseksi.

Presidentti Sauli Niinistö joutui alkuvuodesta 2016 käymään Moskovassa hoitamassa äkillisesti syntynyttä tilannetta pohjoisilla raja-asemilla. Venäjä muutti yhtäkkiä koko toisen maailmansodan jälkeen vallinnutta tilannetta ja päästi rajan yli ihmisiä ilman papereita. Juuri kymmeniä tuhansia pakolaisia Ruotsin suunnasta vastaanottaneessa Suomessa tilanne koettiin äärimmäisen uhkaavana. Asia ratkaistiin väliaikaisella sopimuksella Suomen ja Venäjän välillä. Tuolla presidentin vierailulla Moskovaan oli mukana myös elinkeinoministeri Olli Rehn. Hänen vierailunsa sisällöistä kerrottiin etukäteen vain hyvin ylimalkaisesti ja jälkikäteen ei sitäkään vähää. Edes lehdistötiedotetta ei ministeriö vierailun sisällöistä jälkeenpäin antanut.

Moskovan matkan lehdistötilaisuudessa luvuissa yleensä hyvin tarkka Venäjän presidentti Vladimir Putin mainitsi Suomen valtion enemmistöomistaman Fortumin uudesta miljardiluokan investointiohjelmasta Venäjälle. Yhtiö tosin itse kiisti sellaisen olemassaolon. Liekö samanlainen tahallinen virheilmaisu, kuin Putinin väite kesältä 2016, kun hän sanoi Venäjän joukkojen olevan 1 500 kilometrin päässä Suomen rajalta. Kysymyksessä lienee venäläiseen poliittiseen retoriikkaan kuuluva liioittelu, jota ei ole edes tarkoitettu otettavan kirjaimellisesti, mutta joka siitä huolimatta lähettää vahvan viestin.

Elinkeinoministerinä hanketta eteenpäin voimakasotteisesti ajanut Olli Rehn on Suomen kokeneimpia poliitikkoja, joka komissaarivuosinaan oli muun muassa keskeinen toimija EU-laajentumisessa. Hänellä on siis poikkeuksellisen laaja kokemus kovista paikoista. Rehnin moraalinen integriteetti puolestaan tuli todistetuksi hänen jättäytyessään pois politiikasta puolustaakseen ystäväänsä Alpo Rusia perusteettomia vakoilusyytöksiä vastaan. Hän arvioi, hyvin realistisesti, että olisi mahdollisesti taakka puolueelleen vaaleissa käydessään Supoa ja muuta suomalaista turvallisuuskoneistoa vastaan. Rusin maine saatiin puhdistettua ja Rehnin poliittinen ura jatkui Brysselissä.

Silti Rehnin kanta Fennovoimaan kääntyi ministeriyden myötä saman tien täysin. Aiemmin hän oli itse, vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti, blogannut hankkeen järjettömyydestä. Ministerinä hän alkoi välittömästi pitää hanketta tarpeellisena. Toki Suomen sähköntuotantoa ja -tarvetta laskevat excelit näyttävät varmasti karuilta muun muassa Olkiluoto 3:n katastrofaalisen venymisen myötä, mutta näin jyrkkä käännös ei voi selittyä pelkällä energiapolitiikalla. Varsinkin kun Rehn nimenomaan kritisoi blogissaan Fennovoiman hanketta paitsi turvallisuuspoliittiselta, myös energiapoliittiselta kannalta: ”Rosatom-sopasta on kehkeytymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus.” Ulkoapäin katsoen tilanne näytti silmissäni siltä, että Rehnin pään käänsi jokin paljon isompi ja synkempi asia kuin valtakunnan energiantarve. Tämä möhkäle on prosessin eri vaiheissa vaikuttanut niin, että normaali tapa tulkita tapahtumia ei toimi. Tämä jokin eri piirteineen jää historiankirjojen paljastettavaksi.

Kansainvälisen politiikan veteraani, professori Alpo Rusi kysyi myöhemmin ääneen, uhkasiko Venäjä pakolaistulvalla pakottaakseen Suomen valtion ajamaan Fennovoiman ydinvoimalahanketta eteenpäin. Rusi on sen luokan ihminen, että tuskin kysyi tällaista vain mielijohteesta. Eikä häntä voi totisesti epäillä Olli Rehnin kampitusyrityksistä.

Rehnin siirryttyä Suomen pankkiin äänestivät keskustalaiset hänen tilalleen Mika Lintilän, joka jo alun perinkin kannatti Fennovoimaa. Hanhikivi sijaitsee aivan hänen oman vaalipiirinsä naapurissa, joten valtavan rakennushankkeen laajalle säteilevät aluetaloudelliset vaikutukset ovat hänelle tärkeitä. Kaksissa viime vaaleissa listansa viimeisenä valitulla Lintilällä ei ole varaa eikä halua suututtaa paikallisia antamalla alueelle taloudellisesti äärimmäisen ison projektin nikotella ministeriön takia.
Fennovoimassa on loppujen lopuksi kyse siitä, onko meidän luottaminen siihen, että Putinin ja hänen seuraajiensa hallinto sekä Venäjä ylipäätään ovat halukkaita ja kykeneviä toimimaan reilun pelin hengessä tämän vuosisadan jälkipuoliskolle asti. Ydinturvallisuuden keskiössä on teknisten ja teknologisten riskien minimoiminen, mutta poliittisten riskien, kansakunnan kokonaisedun, arviointi on annettu meillä sinällään viisaasti eduskunnalle. Kuvaavaa on, että kukaan uskottava asiantuntija politiikan tai tutkimuksen puolelta ei ole noussut esiin kertomaan, ettei Fennovoima ole turvallisuuspoliittinen riski. Kun hallituksen ajamaa hanketta on voimakkaasti kritisoitu, olisi ollut kovin helppoa käyttää sitä puolustavia puheenvuoroja, jos tosiaan on sitä mieltä, ettei Fennovoima ole turvallisuuspoliittinen riski. Kukaan ei vain näytä olevan.

Oma arvioni on, että ydinvoimaa kovasti halajavat poliitikot jäivät jumiin sen alun perin pienehkön valheensa kanssa, ettei Fennovoimassa ole ulko- ja turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. He varmaan aidosti uskoivat alkuun, että tämä ulottuvuus ei ole merkittävä asia. Ei se tosiaan olisi ollutkaan, ainakaan nykymitassa, ennen nykyistä turvallisuuskriisiä. Matkan varrella valhe on kasvanut yhä epäuskottavammaksi ja samaan aikaan yhä hankalammaksi luopua. Kuten lupaa ajaneen hallituksen puolustusministeri Carl Haglund lausui aikanaan, Fennovoima hyväksyttiin pakon edessä, koska Venäjä olisi tulkinnut sen hylkäämisen niin rajulla tavalla: Suomen muuttumisena viholliseksi.

Kunnissa on varmasti seurattu ihmeissään tapahtumia, mutta käytännössä Fennovoimasta ei ole mahdollista luopua. Eri vaiheissa projektia ovat omistuksestaan luopuneet, tai ainakin yrittäneet luopua, muun muassa S-ryhmä, Kesko ja Valio. Vaikutuksista ei voi tietenkään varmasti sanoa, mutta näitä vastaan on kohdistettu myös kuluttajakampanjoita, joissa on vaadittu yritysten vetäytymistä. Huono maine ja taloudellinen epävarmuus yhdessä ovat kuluttajarajapinnassa bisnestään tekevälle yritykselle erittäin hyvä syy olla lähtemättä mukaan. Fortumin pakotti mukaan valtion enemmistöomistuksen, oman epäonnistuneen kikkailun ja valtavien Venäjä-investointien yhdistelmä.

Sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat olleet varmasti täysin tietoisia hankkeen kielteisistä vaikutuksista eli Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä Suomessa. Ensin siitä ei välitetty ja nyt tämän on katsottu olevan pienempi hinta kuin hankkeen alasajo poliittisin keinoin. Suuret puolueet tästä ovat yhdessä päävastuussa, etunenässä toki Kokoomus. Ainoa Fennovoiman suhteen puhtaat paperit saava puolue on Vihreät.

Venäjän kulissien takainen painostus on ollut niin järeää, ettei hankkeen etenemistä ole haluttu vaarantaa. Venäjä on myös pelannut taitavasti ja kovaa, kuten varmasti tulee tekemään jatkossakin Fennovoiman kanssa. Hankkeen painoarvosta kertoo se, miten Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportissa kuvattiin hankkeen olevan ”Putinin käsiohjauksessa”.

Nykyisen turvallisuuskriisin aikana Suomi on voimakkaasti pyrkinyt takaamaan turvallisuuttaan ja kansallista liikkumavaraansa muokkaamalla lainsäädäntöään, varautumalla valtaviin asehankintoihin, solmimalla kahdenkeskisiä sopimuksia eri länsimaiden kanssa sekä ylipäätään pyrkimällä eri tavoin vahvistamaan itseään kaikenlaista painostusta ja erilaisia uhkia vastaan. Siksi on tavallaan koomista, miten sitten jumitutaan tiukasti kiinni suurimman huolenaiheen, Venäjän, valtapoliittiseen välineeseen. Energia ja aseet ovat Venäjän suurimmat ja tärkeimmät välineet sen tavoitellessa takaisin Neuvostoliiton romahtamisen myötä kadonnutta suurvalta-asemaansa. Kytkimme Fennovoimalla itsemme yhdestä strategisen tärkeästä kohdasta kiinni Venäjään.

Nyt ollaan jo liian pitkällä hankkeen ajamiseksi alas suomalaisten päätöksellä. Kun kansanedustajat myönsivät hankkeelle poliittisen luvan, pusketaan sitä nyt läpi suomalaisen byrokratian niin että pykälät rutisevat. Mikä tahansa normaaleilla säännöillä pelaava hanke olisi jatkuvien törttöilyjen takia uponnut poliittisen ja yleisen mielipiteen takia. Tätä hanketta ei yksinkertaisesti haluta tai voida ajaa alas.


Tämän jälkeen tapahtunutta, tapahtumatonta tai ilmikäynyttä

Rakentamisluvan saaminen myöhästyy ainakin vuodella, koska yhtiö ei muun muassa pysty toimittamaan Säteilyturvakeskukselle ydinvoimalan turvallisuusarvioon liittyvää suunnitteluaineistoa riittävän nopeasti.

STUK: Fennovoiman johtamisjärjestelmä kehittyy hitaasti


Kuntien päätöksenteossa tapahtunutta

Helsinki ja Vantaa selvittävät mahdollisuuksia luopua hankkeesta.

Hamina päätti pysyä hankkeessa mukana.

Oulussa aloite irtautumisesta.

Kouvola päätti pysyä hankkeessa mukana.

Turussa tehty aloite irtautumisesta.


Muuta

Rakennusyhtiö YIT on luopunut Pyhäjoki-talon rakennushankkeesta, kunta ja Fennovoima etsivät uutta kumppania.

Fennovoima on käynnistänyt toimintojensa ja pääkonttorin siirtämisen Helsingistä Pyhäjoelle.

Fennovoima tarjoaa ydinjätteensä loppusijoituspaikoiksi Pyhäjokea tai Eurajokea. Paikalliset vastustavat tätä.

Fennovoima on pitänyt tiiviisti yhteyttä alueen kansanedustajiin

Oulussa järjestettiin Ou­lu Nuc­le­ar Fo­rum, josta toivotaan ydinvoimateollisuuden vuosittaista tapahtumaa.

Fortum ei edelleenkään ole saanut toteutettua mukaan lähtemisensä ehtona pitämiään vesivoimakauppoja.

Fortum on entistä tiukemmin kiinni Venäjän energiastruktuurissa ostettuaan NordStream2-kaasuputkea lähes miljardilla rahoittavan saksalaisen Uniperin.

Rakennusyhtiö SRV ei ole saanut solmittua projektinjohtosopimusta, joka oli yhtiön itsensä mukaan osa kokonaispakettia, kun SRV lähti hankkeeseen mukaan omistajaksi.


Rosatomin kuulumisia

Venäjälläkin kritisoidaan hankkeen taloudellista puolta.

Rosatomin käynnissä oleva ydinvoimalahanke Turkissa on jumissa turkkilaisten yritysten halutessa vetäytyä hankkeesta.

Syyskuussa havaittiin normaalin verrattuna lähes 1000-kertainen Ruthenium 106 -taso säteilyssä Rosatomin Majakin laitoksen laitoksen lähellä.  Yhtiö kieltää mitään onnettomuuksia tapahtuneen.

Rosatom järjesti Kalajoella lasten kesäleirin, jolle osallistui lähes 80 lasta Venäjältä, Unkarista, Slovakiasta, Tšekistä ja Suomesta. Suurin ryhmä tuli Venäjältä.