keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ulkopolitiikan peli meni sekaisin

Presidentti Niinistön tänään pitämä puhuttelu puoluejohtajille antoi erikoisen kuvan Suomen ulko- ja turvallisuuspolittisesta tilanteesta. Paikalle koottiin koko sakki ja mitä ilmeisimmin tilanteeseen hermostunut presidentti ohjeisti kovin sanoin puoluejohtajia. Tilanteesta jäi vaikutelma, että kurittomalle sakille piti antaa ympäri korvia, koska eivät olleet toimineet yhdessä sovitun mukaan. Olemme Suomessa oppineet siihen, että ulkopolitiikasta täytyy vallita hyvin kattava konsensus.

Koko tilannehan lähti Yhdysvaltojen kanssa Suomen maaperällä pidettävien yhteisharjoitusten paljastumisesta median kautta. Ensin kerrotaan hävittäjien tulosta, sittten panssaroidulla ajoneuvoilla varustetun jalkaväen saapumisesta. Kansanedustajat pillastuivat, ihan syystäkin. Tietoa ei ollut saatu tai sitä ei oltu saatu ymmärrettäväsä muodossa. Syy tiedonkulun heikkouteen on ennen kaikkea  puolustusministeriössä ja puolustusministerin esikunnassa. Sieltä puuttui poliittinen hoksnokka siitä, että tämä on asia, joka pitää viestiä avoimesti ja suoraan. Ministeri tai hänen esikuntansa eikä myöskään virkamieskunta ei tätä ymmärtänyt. Olisikohan tulos ollut erilainen, jos kansliapäällikkönä olisi edelleen ollut poliittisia kuvioita ja painoarvoja ymmärtävä Arto Räty. Joka tapauksessa uudelle kansliapäällikölle Juustille heikko alku.

Lisäys 25.2. ko 7.50: Osa tätä keskustelua, ja ehkä yksi presidentin puuttumisen johtanut seikka, oli Stubbin käyttämä puheenvuoro Yhdysvalloista tärkeimpänä puolustuspoliittisena Puolustusvoimien kumppanina ja Sipilän vastaus siihen, että Ruotsi on tärkein kumppaneita ei kannata asettaa järjestykseen.

Tässä kohtaa demarit päättivät iskeä ja Rinteen johdolla kävivät arvostelemaan hallitusta. Tämä kuvio lienee myös osaltaan hermostuttanut presidenttiä. Tätä naputtaessa lukee Eero Heinäluoma madonlukuja A-studiossa hallitukselle. Erityisen makoisan kohteen tästä heille tekee se, että pääkohteeksi voi valikoida perussuomalaiset ministerit. Yhdysvaltain asevoimat Suomen maaperällä on mielikuvallisesti niin äärimmäisen ladattu asia, että on helppo rakentaa sen päälle poliittinen operaatio.

Kuten niin usein inhimillisissä kuohahduksissa, suuri syy löytynee kuitenkin kommunikaation puutteesta. Kun sekä ulko- että puolustusministeri on samasta puolueesta ja vieläpä tulevat toimeen keskenään, niin luulisi tiedon kulkevan. Onko esikunnissa riittävästi osaamista ja väkeä, ovatko prioriteetit vääriä vai miksi ulko- ja puolustuspolitiikka eivät nyt tunnu puhuvan keskenään. Osansa tässä on myös pääministerin olemattomalla kiinnostuksella ja pinnallisella osaamisella. Sipilä on bisnesjohtaja, joka osaa delegoida osaajille vastuuta. Politiikassa se vain ei ole niin yksinkertaista. Johtajuutta uupuu nyt pahasti. Samoin osaamista. Vähissä ovat ulko- ja turvallisuuspoltiikan osaajat suomalaisissa puolueissa. Se näkyy muun muassa siinä, että tässäkin asiassa kiistellään siitä, että mistä tässä kiistellään ja ajaudutaan aivan liian nopeasti metakeskusteluun.

Tilanteessa on minulle hämmentävää ennen kaikkea hämmennys. Suomen poliittinen eliitti on muutamaa marginaalitapausta ja Väyrystä lukuunottamatta presidentti Niinistön linjan takana. Tai näin he ainakin sanovat ja minä uskon sen sen. Silti linja tuntuu olevan kaikkien käsityksen mukaan hieman erilainen. Niinistön neljä pilaria eli turpojakkara on osoittautumassa riittämättömäksi ohjeistukseksi. Todellisuus ainakin näyttää muulta ja ennen kaikkea se näyttää siltä, että koska teemme eri asioita eri tavalla kuin ennen, olemme justeeranneet myös linjaamme. Siinä jää sotilasteknisen ja poliittisen ulottuvuuden sisältävien harjoitusten ero merkityksettömäksi. Vaikka jatkuvasti käynnissä olevat karttaharjoitukset ovat varmasti tosiaan monin verroin syvempiä, niin rauta tekee yhteistyöstä yleisön silmissä todempaa ja syvempää. Niin vaan on, jos siltä näyttää. Eikä demokraattinen poliittinen koneisto voi myöskään olla reagoimatta kansan hämmennykseen.

Joskus joukkueurheilussa näkee, kun joukkueen peli yhtäkkiä murenee ja yhteinen pelikäsitys hajoaa jostain syystä. Nyt on niin näyttänyt käyvän Suomen ulkopolitiikalle. Tasavallan presidentti on valmentaja ja pääministeri joukkueen kapteeni. Nyt heiltä kummaltakin tarvitaan taitavaa ja määrätietoista asioihin puuttumista kentällä tapahtuvan vellomisen lopettamiseksi. Kun homma taas toimii, rauhoitumme me kansalaisetkin katsomossa. Tai ehkä vaan on niin, että meidän on totuttava siihen, että ulkopolitiikka on yksi kiistelynaihe muiden joukossa, kun edustuksellisen demokratiamme toimii.


8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Natokiimaisen kokokokoomusvetoisuudesta ja EKlle ja FKlle sekä Suomelle yhteisyydestä ylimielisen hallituksen ristiriitaisuutta pönkittää vielä "oppositiouhmaylimielisyyttään" poteva perussekametsäpuolue.

    "Hallituksen" eliittiharvainvaltaisen "nykyparlamentarismin" ristitiitaisuutta tukee myös, myös kokokokoomuspaljasjalkaisuutta edelleen poteva kekkostelija, jonka on huomioitava myös väyroslantialainen turvallisuusuhka.

    Kroonisten taloussairauksien, hallinto-, valtio-, vero- ja finanssiparasiittimismin, poteman EUn ehtouden puitteissa ei ole ihme, että yhä edelleen muuallakin kuin tanskanmaalla on mätää.

    VastaaPoista
  3. Analyyttinen ja jäntevä kommentti. Ainoa voittaja tässä arvottomassa näytelmässä on Väyrynen, joka irvistelee muikeana matkalla pankkiin nostamaan lisää ruplia.

    VastaaPoista
  4. Elämä on opettanut että viestinnän "epäonnistuttua" vikaa on yleensä niin kuulijoissa kun kertojissa.Varsinkin politiikassa. Oppisitiolle tarjottiin tilaisuus ja se käytettiin häikäilemättä. Konsensusta ei siis todellisuudessa ole - edes demareiden sisällä.

    VastaaPoista
  5. Nousut kohu voi vertaa, hiekkalaatikon peli,jos me olisitiin Natossa,sitten voi vielä keskustella.

    VastaaPoista
  6. TP:n turpo-linjaukset ovat olleet epäselviä johtuen huonosta ulosannista (ja ehkä ajatusten epäselvyydestä johtuen), mutta myös ilmeisen tarkoituksellisesti.

    Turvallisuuspolitiikan Venäjää koskevat negatiiviset asiat on alennettu poliittisista ongelmista virkamiestason haasteiksi. Konsensuksen ja diplomaattisen sensitiivisyyden nimissä on siis viestitty kotimaiseen julkisuuteen, ettei Suomen Venäjäsuhteissa ole mitään ongelmia ja ongelmat, joita ei ole, hoidetaan kahdenvälisesti, luottamuksellisesti, virkatyönä ja ilman dramatiikkaa. Näin taivas ei koskaan putoa niskaan, kenelläkään ei ole tarvetta ryntäillä kuviteltujen sotien juoksuhautoihin, presidentti voi nukkua yönsä rauhassa ja lymyillä päivisin pilareidensa takana.

    Venäjällä varmasti osataan lukea rivien väleistä. Suomessa sen sijaan tuntuu olevan melkoinen joukko poliitikkoja, jotka lukevat virallista pravdaa ikään kuin se ei olisi pelkkää pravdaa. He ottavat sen todesta, eivätkä ymmärrä - tai ole ymmärtävinään - rivien väliin kirjoitettua oikeata viestiä. Tämä joukko lukee virallista pravdaa kuin piru raamattua, ja iskee sillä poliittisia vastustajiaan aina tilaisuuden tullen. Eroa YYA-aikaan alkaa olla joidenkin puheista jo vaikea erottaa.

    Niin kauan kuin Venäjään liittyvät ongelmat ja uhkakuvat ovat tabuja poliittisessa keskustelussa, olemme tuomittuja jumittamaan YYA-henkisessä pseudo ja/tai metakeskustelussa joka palvelee ainoastaan puoluepoliittisia tarkoitusperiä. Ja mitä kauemmaksi ympäröivästä reaalimaailmasta tämä liturginen päsmäröinti menee, sitä helpommin horjuu luottamus poliittisten päättäjiemme tahtoon rohkeuteen ja kykyyn tehdä Suomen turvallisuuden kannalta oikeita ratkaisuja. Erityisesti silloin, jos nuo ratkaisut olisivatkin ristiriidassa virallisesti ylläpidetyssä kuvassa jonka mukaan meitä ei uhkaa mikään, eikä varsinkaan Venäjä.

    /EMK

    VastaaPoista
  7. "Olisikohan tulos ollut erilainen, jos kansliapäällikkönä olisi edelleen ollut poliittisia kuvioita ja painoarvoja ymmärtävä Arto Räty. Joka tapauksessa uudelle kansliapäällikölle Juustille heikko alku."

    Jo HS:n ajoilta tässä blogissa oli läpäisevänä juonena persujen oparjaaminen.

    J Niinistö kertoi, että alkuaan harjoitukset eivät kiinnostaneet ketään esim. puolustusvaliokunnassa.

    Vasta kun media alkoi poliitikoilta kärttää USA/Nato- vastaisi kommentteja, niin johan riemu repes.

    Varsinkin demarit unohtavat, että yhteistyö Naton kanssa käynnistettiin kun demarit olivat hallituksessa. Muistan hyvin miten Lipponen kertoi ulkomaiselle lehdelle, että on vain ajan kysymys kun Suomi liittyy Natoon.

    Sitten pitikin tehdä Halosesta toisen kerran presidentti ja palattiin kissanvaihtopolitiikkaan.

    VastaaPoista
  8. Sen verran tarkennuksena, että tämä blogi on ollut olemassa marraskuusta 2012 ja HS:n blogi oli tästä syntynyt haara.
    Mitä taas tulee persujen kritisoimiseen, niin sitäkin olen tehnyt, mutta aina syystä ja perustellen. Kritisoinut olen muitakin. Jos haluaa leimata minut arvotelukyvyttömäksi PS:n suhteen, niin silloin pitää myös ne heille antamani kehut mitätöidä. PS:lla puolueena on minusta suuria ongelmia sisäisen äärioikeistonsa kanssa, mutta näissä turpo-hommissa pitäydyn niihin ja jätän sen puolen ruotimisen muille areenoille.

    VastaaPoista