keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Huomio siirtyy Syyriaan


Koostetta Venäjän asiaa ajavien medioiden etusivuista tänään.

Samaan aikaan kun Ukrainassa sota tuntuu hiljentyneen, on Venäjä siirtänyt huomiotaan Syyriaan. Tai ainakin se pyrkii siirtämään huomiota omaan huomionsiirtämiseensä.

Kävin tänään päivällä katsomassa Venäjän kahta päämediaa, Sputnikia ja RT:tä. Etusivulla komeili kummassakin al-Assad. Samaan aikaan uupumatttomasti Venäjän etuja edistävä herra Johan Bäckman on myös Syyriassa ja raportoi sieltä groteskiin tapaansa näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen raporttinsa ovat lähinnä valjuja Ilja Ehrenburg -pastisseja, joissa Venäjä pelastaa maailmaa pahuudelta. Disinformaatiosivusto Vastavalkeakin pitää Syyrian tilannetta esillä, tutun ”kaikki paha on loppujen lopuksi Amerikan syytä” -paradigman mukaisesti.

Syyria on siis nyt Venäjän informaatiovaikuttamisen päällimmäisenä aiheena. Sitä ei voi tietää, onko kyseessä huomion siirtäminen Ukrainasta vai onko tämä jotain suurempaa liikettä Syyriassa pohjustavaa toimintaa. Joka tapauksessa toiminta vaikuttaa osalta kenraali Gerasimovin nimissä kulkevaa toimintamallia, jossa konfliktia edistetään eri vaiheissa eri keinoin. Mitä ikinä nyt tapahtuukin ja missä, tapahtuu se suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Eikä mitään hyvää ole varmaankaan odotettavissa.

6 kommenttia:

  1. Niin, et mitenkään kommentoinut Ahtisaaren lausuntoja The Guardianissa.

    Kun katselee näitä Suomeenkin saapuvia Irakim pakolaisia on hyvä muistaa, että Obama on jo neljäs perättäinen USAn presidentti, joka on pommittanut Irakia. Tämän lisäksi Obama on pommittanut kaiketi ainakin seitsemää muuta muslimienemmistöistä valtiota.

    Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kun alkaa kirjoittamaan plokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahtisaari on todistettavasti väärässä.

      Neljä kuukautta (30.6.2012) Ahtisaaren ja Thsurkinin keskustelun jälkeen Venäjä ja länsimaat pääsivät sopuun yhteisestä julkilausumasta Genevessä.

      http://www.un.org/News/dh/infocus/Syria/FinalCommuniqueActionGroupforSyria.pdf

      Paperi sisältää pienin muutoksin kaikki Thsurkinin esittämät kolme kohtaa jotka Ahtisaari väittää lännen hylänneen.

      1. Se vaati kaikkia osapuolia lopettamaan vihollisuudet ja vastusti konfliktin osapuolten aseistamista. Ahtisaaren mukaan Thsurkin esitti vain opposition aseistamisen lopettamista.

      2. Se peräänkuuluttaa kaikkien osapuolten välisiä neuvotteluita. Niin myös Thsurkin.

      3. Se esittää väliaikashallinnon perustamista. Siinä olisivat olleet mukana kaikki osapuolet joista päästään yksimielisyyteen. Ts. Assadin asema oli tässä sopimuksessa avoin, mikä olisi mahdollistanut myös Thsurkinin esittämän tavan Assadin syrjään siirtymiseksi.

      Venäjä hyväksyi em. Geneven julkilausuman, joten eikö ole melko ontuvaa logiikkaa syyttää länttä sovun kaatamisesta?

      Ahtisaari (tai The Guardian) myös unohtaa sopivasti mitä tapahtui kohta Geneve I:n jälkeen. Kun Putin palasi valtaan, Assadin sivuun siirtäminen ei enää ollut edes teoreettinen mahdollisuus. Vuodelta 2012 löytyy useita ulkoministeri Sergei Lavrovin lausuntoja, joissa virallinen Venäjä tyrmää kaikki ratkaisut jotka siirtäisivät Assadin sivuun.

      Nyt myös Vitali Tshurkin kiistää esittäneensä Ahtisaarelle Venäjän virallista kantaa.

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1442457766652.html

      Myös länsimaalaiset poliitikot joille Ahtisaari on väittämänsä mukaan asiasta kertonut, ovat yksi toisensa jälkeen kiistäneet Ahtisaaren väitteet siitä, että kyseessä olisi ollut Venäjän virallinen kanta.

      Koko episodi on todella omituinen ja herättää kysymyksiä Ahtisaaren motiiveista. Muistaako hän yksinkertaisesti väärin? Jos ei, niin onko sattumaa, että Venäjän kannalta myönteinen lausunto tulee julkisuuteen juuri nyt?

      Vielä omituisempaa on, että jopa TP Niinistö on viitannut Ahtisaaren lausuntoon, tarkoituksenaan osoittaa, että EU ja länsi saa syyttää itseään pakolaistulvasta.
      Perustuvatko TP Niinistön kannat iltapäivälehtien juttuihin? Riittääkö hänelle lähdekritiikisi se, että lausunnon esittäjä on Ahtisaari? Vai valehteleeko Niinistökin lepytelläkseen Venäjää ETYJ -jupakan jälkeen?



      Poista
    2. Korjaus:

      "Venäjä hyväksyi em. Geneven julkilausuman, joten eikö ole melko ontuvaa logiikkaa syyttää länttä sovun kaatamisesta? "

      Tarkoitus oli sanoa:

      Länsi hyväksyi em. Geneven julkilausuman, joten eikö ole melko ontuvaa logiikkaa syyttää sitä sovun kaatamisesta?

      Poista
    3. Ei tuossa julkilausumassa puhuta mitään Assadin syrjäyttämisestä eikä Venäjä sellaista voi myöntää jälkikäteen ehdottaneensa nyt kun sillä on täysi tuki Assadille.

      Tuossa IS jutussa oli toinen mielenkiintoinen kohta:

      - Venäjä ei hyväksy ”ulkoapäin sponsoroituja värivallankumouksia” missään päin maailmaa -

      Tästähän Syyriassa ja Ukrainassa on kyse. Olisiko lännessä syytä katsoa peiliin?

      Poista
    4. "Ei tuossa julkilausumassa puhuta mitään Assadin syrjäyttämisestä"

      Eipä niin. Juuri se oli kommenttini pointti. Länsi ei kaatanut sopua vaatimalla Assadin syrjäyttämistä kuten Ahtisaari väitti.

      Ulkoapäin sponsoroidut värivallankumoukset ovat kyllä osa Venäjän narratiivia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että arabi-kevät tai Maidanin mielenosoitukset olisivat olleet ulkopuolisten tahojen (lue lännen) masinoimia.

      Esim. Syyrian kriisin alkuvaiheista Alpo Rusin artikkeli:

      http://www.verkkouutiset.fi/blogit/syyria%20rusi%20assad-41058

      Mitä tulee Ukrainaan, niin Maidanin tapahtumia edelsi kyllä pitkä historia Venäjän subversiota, mukaanluettuna Justsenkon myrkytys dioksiinilla.

      Peiliin on aina syytä katsoa, mutta ei myöskään pidä olla hyväuskoinen.

      Poista
  2. "Syyria on siis nyt Venäjän informaatiovaikuttamisen päällimmäisenä aiheena. Sitä ei voi tietää, onko kyseessä huomion siirtäminen Ukrainasta vai onko tämä jotain suurempaa liikettä Syyriassa pohjustavaa toimintaa."

    Varmastihan sitä ei voi tietää, mutta kun seuraa tapahtumia alueen lehdistöstä, niin kuva meneillään olevasta kehityksestä saa uutta väriä. Näyttää vahvasti siltä, että Venäjä on liikkeellä tosissaan.

    -Joulukuussa 2014 Kremlin lähi-idän asioista vastaava vara-ulkoministeri Mikhail Bogdanov kävi Beirutissa keskusteluja Hizbollahin johtajan, Hassan Nasrallahin kanssa.

    - Huhtikuussa 2015 Iranin vallankumouskaartin päällikkö, kenraali Qassem Soleimani vieraili Moskovassa keskustelemassa Iranin ja Venäjän yhteistyöstä Syyriassa.

    - Heinäkuun 22 - Elokuun 22 Port Saidista lähti ainakin kolme laivalastillista Egyptin Assadille myymiä aseita. Laivat olivat Ukrainalaisia, aseiden maksaja Venäjä. Venäjä on saanut Egyptin irti Saudien ja UAE:n porukasta tukemaan Venäjän linjaa Syyriassa.

    - Elokuun 18. Jordanin kuningas Abdullah, UAE prinssi Sheikh Mohammed bin Zayed Al Nayhan ja Egyptin presidentti Al-Sisi keskustelevat vara-ulkoministeri Bogdanovin kanssa Moskovassa. Jokainen heistä tapaa myös Putinin kahdenkeskisissä keskusteluissa. Väitteiden mukaan Venäjä yrittää Egyptin Al-Sisin tuella saada Jordanian, UAE:n ja USA:n vetämään tukensa Saudi-Arabialta.

    - Elo-Syyskuu: Venäjä tuo Syyriaan Mig-31 hävittäjiä (sijoitettu Mezzan lentotukikohtaan, Damaskoksen liepeille).

    - Syyskuu: Venäjä on vahvistanut tukikohtaansa Jablahissa, sekä laajentaa/korjaa ilmasillan toisena päänä toimivaa lentotukikohtaa Latakian läheisyydessä.

    - Syyskuu: Iranin vallankumouskaarti perustaa tukikohdan pienelle sotilaslentokentälle Ghoriniin, lähelle Venäläisten tukikohtaa. Väitteiden mukaan Venäjä on tuonut Jablahin tukikohtaansa S-300 ilmatorjuntaohjuksia, jotka suojaavat myös Iranin tukikohtaa Ghorinissa.

    - Syyskuun 4. maailman suurin sukellusvene Dmitri Donskoy (TK-208) lähti Kuolasta määränpäänään Välimeri ja Syyria. Se on varustettu 20 mannertenvälisellä Bulava (SS-N-30) ydinohjuksella joissa on yhteensä 120-200 ydinkärkeä. Se on juuri saapunut Syyrian edustalle (matka-aika n. 10 pv).

    Tässä oli vain muutamia poimintoja.

    Miten Iran ja Saudi-Arabia liittyvät tähän kaikkeen? Venäjähän syyttää Saudeja ja Yhdysvaltoja salaliitosta jolla öljyn hinta saatiin ja jolla sitä pidetään alhaalla. Väitteiden mukaan Saudit myös hylkäsivät hiljattain Venäjän ajaman Syyrian rauhansuunnitelman (jonka suhteen mm. TP Niinistö oli toiveikas). Nyt näyttää siltä, että Venäjä pelaa kortteja pois Saudien käsistä saadakseen Saudit vähentämään tuotantoaan ja siten öljyn hinnan nousuun. Samalla Venäjä tietysti heikentää USA:n asemaa alueella ja tukee USA:n ja Saudien verivihollista Irania.

    Iran on saamassa ydinsovun myötä käyttöönsä huomattavia summia aiemmin jäädytettyjä varoja ja pääsee myös myymään vapaasti öljyä ja kaasua. Osa näistä rahoista menee taatusti vallankumouskaartille ja sitä kautta Hizbollahille ja muille terroristijärjestöille. Ja ehkä myös varsinaisten Iranilaisjoukkojen läsnäoloon Irakissa, Syyriassa ja Jemenissä.

    Venäjä koordinoi Syyrian operaatiotaan Iranin kanssa ja maat aikovat tehdä sotilaallista yhteistyötä alueella.

    Miksi juuri nyt? Venäjän kannalta aika käy vähiin. Valtionkassa tyhjenee kovaa vauhtia ja USA:n presidentinvaalit lähestyvät. Putin ehkä laskee, että nyt on viimeinen tilaisuus tehdä jotain rahatilanteen parantamiseksi. Siinä sivussa hän saa vahvistettua Venäjän geopoliittista asemaa, nöyryytettyä USA:ta ja pienennettyä islamilaisen terrorin uhkaa etelä-Venäjällä, kaukasuksella ja keski-aasiassa. Kaiken hyvän päälle kriisin eskalointi lisää pakolaistulvaa Eurooppaan ja ajaa EU -maita eri leireihin.

    VastaaPoista