perjantai 28. elokuuta 2015

Janus Putkonen



Kuvakaappaus Janus Putkosen julkiselta Facebook-seinältä.

Kursiivilla jutussa olevat tekstinpätkät Janus Putkoselta, ellei toisin mainita.

Jokainen sota nostaa esiin kummallisia typpejä, jotka tempautuvat tapahtumien myllerryksessä esiin. He ovat usein ihmisiä, jotka ovat niin poikkeuksellisia, että he suorastaan vaativat poikkeuksellisia aikoja pärjätäkseen. Yksi heistä on Janus Putkonen, ”Donetskin kansantasavallan” ”uutistoimiston”  johtaja. Hän on kiehtova hahmo, keräten osakseen niin varauksetonta ihailua kuin säälimätöntä pilkkaakin.

Taustaltaan Putkonen on teatterimiehiä, mutta viime vuosina hän on keskittynyt politiikkaan. Hänen tähän asti merkittävin luomuksensa on Verkkomedia.org.  Se oli/on uutissivustoksi itseään nimittävä poliittisen sivusto, joka vilisee salaliittoteorioita ja irtonaisempia järjettömyyksiä. Puoluepolitiikassa Putkonen on ollut mukana Itsenäisyyspuolueessa. Hän oli ehdokkaana vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa ja sai kunnioitettavat 962 ääntä. Muut-sarjan puolueen ehdokkaalle se on erinomainen äänisaalis.



Janus Putkonen esitti Marokon kauhua Talvisodan Kollaasta kertovassa näytelmässä.

Hän on ollut mitä ilmeisimmin hyvinkin läheinen IPU:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Antti Pesosen kanssa. Tämän kotimaisemiin Alajärvelle oltiin avaamassa Putkosen johdolla Kilvenmaa-nimistä toimintakeskusta ja yhteisöä. Sinne piti perustaa mm. Verkkomedian toimitus ja mukana piti olla muitakin toimijoita, ainakin Suomen Kilpi. Mitään ei kuitenkaan parin tapahtuman lisäksi tapahtunut ja seuraavaksi Putkonen löytyykin Thaimaasta pyörittämästä Verkkomediaa. Julkisista lähteistä ei löydy tietoa mikä kaatoi hankkeen, joka lähti suurin sanoin ja odotuksin liikkeelle.

”Jotta henki voi elää, se tarvitsee paikkoja, joissa se voi kasvaa.”

Thaimaasta käsin hän teki parikin matkaa juttumatkaa Ukrainaan kriisin aikana. Nykyisen ”uutistoimistonsa” taustasta Putkonen kertoo, että hän laati suunnitelman ja esitti se tarkemmin määrittelemättömille yksityisille tahoille, jotka hyväksyivät sen ja myönsivät sille rahoituksen.


Putkosen ilmaisutyyli

Putkosen kirjallinen ja suullinen ilmaisu on moniin vetoavalla tavalla jännitteinen. Samaan aikaan kun hän korostaa kaikkia rationaalisia hyveitä järjestä faktoihin ja totuudesta logiikkaan, on hänen ilmaisunsa täynnä dramatiikka ja ylisanoja. Tyypillistä hänelle on myös tieteellisen kielen imitointi erilaisten epätäsmällisesti käytettyjen sivistyssanojen ja mukatieteellisten ilmaisujen avulla.

”Mielipuoliset natsijoukot Donbassin rajoilla on kiistaton fakta.”

”Näitä valheita he ovat suoltaneet isäntiensä iloksi, sodan lietsomiseksi yhä pahemmaksi.”

”On mahdotonta nähdä täältä konfliktin episentteristä käsin, että Kiovan mielivaltaisille "sotilaallisille ratkaisuille" olisi edelleenkään olemassa "onnistumisen" edellytyksiä - mitä tuo järkyttävä paikallisväestön alistamistavoite toteutuessaan fasistien toimesta olisi, sitä meistä kukaan ei varmasti halua nähdä tai kokea.”

”Koin eheyttävää sielujen keskustelua vakavassa todellisuudessa, kunnioitusta yli kielten ja kulttuurien - oppien sodan todellista luonnetta: Sankaruuksien merkitystä.”

”Täällä Donetskissa patriootit, ja kuten Sami osuvasti kommentoi jo alle, humanistit - käyvät sitkeää ja voimakasta puolustustaistelua Donbassin kukistamista aikoneita ja Lännen valtaliiton tukemia äärinationalisteja vastaan. Se mitä tapahtuu Donbassissa, vaikuttaa koko maailmaan, erityisesti geopoliittisessa idän ja lännen etulinjassa olevaan Suomeen.
Donbassin täytyy kestää ja hallita eskalaatiota, aivan kuten Suomen ja vaikkapa Kollaan rintaman aikanaan imperialistista pyrkimystä taltuttaen... Nyt fasistit on pysäytettävä samalla kun kansojen on taltutettava ahneus ja harvainvalta keskuudestaan. Se mahdollistuu vain itsenäisyyden kautta.
Mielivalta pysähtyy vain pysäyttämällä ja kansan enemmistön mandaatille on rakennettava. Toivottavasti suomalaisista löytyy aitoa ja lahjomatonta patriotismia täyttämään menetyksemme, joka Antin saappaista yhteisen itsenäisyysvaatimuksen kentälle jää.”

”Olemme antaneet äänen nykyisen informaatiosodan aikakaudella niille, jotka ovat tulleet leimatuiksi, syytetyiksi tai vaietuksi lännen intressien painostuksesta, joka johtuu lähinnä hallitsevista geopoliittisista syistä.”

”Taas on kyliä, siviilejä pommitettu mielisairain tavoin Donetskissa. Toimittajamme lähti paikanpäälle raportoimaan. Aamubriefit ovat raskaita henkisesti, koska tiedämme totuuden - Kiovan valtioterrorin. Katson uutiskatsauksen ja totean kuinka länsimedia kertoo vain murhaajien selitykset. Kuulematta uhreja, heidät taas syyllistetään: Paholaiset Donbassin porteilla. Yritämme auttaa teitä ymmärtämään tämän konfliktin todellisen luonteen.”

Jos Putkosen kieltä purkaa tarkemmin osiin, huomaa että Putkonen on enemmän runoilija kuin poliitikko. Suuret ja kauniit ilmaisut peittävät alleen sen, että ajatukset joko puuttuvat tai ovat vain kauniita kuvioita ilman kosketusta konkretiaan tai edes logiikkaan. Paatos teksteissä sen sijaan on niin vahva, että se tuo mieleen uskonnollisuuden. Totuuden ja omantunnon korostaminen on myös omiaan luomaan Putkosen ilmaisuun hengellistä ulottuvuutta. En sinällään ihmettele, että hän vetoaa tyylillään moniin. Taitavat saarnamiehet ovat kautta vuosituhansien aina saaneet houkuteltua joukkoihinsa ihmisiä, jotka janoavat merkitystä ja selkeyttä elämäänsä.

”Tietoisuus on tietotoimiston ydintä.”

”Onko kaipuu kokea aitoa patriotismin henkeä ja ymmärtää sisällissodan todellinen luonne, kenties ottaa osaa sotilaallisesti tai humanitaarisesti, taikka vain mielenkiinnosta, kulkua kohti vapaata ja itsenäistä uutta Suomea? Kenties, ja sitä voin vain toivoa. Novorossian kamppailu meitä kaikkia opettaa.
Fiilisterveisin: "Vapaan Suomen Konsulaatti" - Pro Patria!”

"Ennen oleellisen kertomatta jättämistä olisi kutsuttu vihaisesti sensuuriksi, mutta tänään totuutta etsivät leimataan "Venäjä-trolleiksi", koska totuuksilla ei ole enää mitään arvoa."

”Viikon kuluttua kaikki on elämässäni jo toisin. Tehdyt suuntaviivat ja päätökset ovat minun,ja suunnitelmat ovat käsieni kautta konkretisoitumassa. Ryhtymiseni on nöyrä ja päättäväinen, yhdessä kaikkien heidän kanssaan, jotka kohtalo haasteiden eteen on asettava.
Haaste on luonteeltaan niin valtava, että voin vain toivoa sen osittaistakin onnistumista, mutta en kammoa vastoinkäymisiä ja hankaluuksia. Pääasia on, että oppi ja tietoisuus yhä kasvaa, että ammattitaidolleni on käyttöä.
On siis luotettava kaiken tarkoitukseen. Eilen sunnuntaina käynnistynyt syväsukellus vaihtoehtojen punnitsemiseen tuleekin jäämään minut lopullisesti vakuuttaneeksi kokemukseksi. Tähän hetkeen voin palata ja ottaa siitä voimaa.”


Putkosen sanoma

Jos kokoaa Putkosen puheenvuoroista niitä ajatuksia, joita hän esittää itsestään riveillä ja rivien välissä, muodostuu kuva ristiritarista. Hän näkee itsensä totuuden ja oikeuden puolesta taistelevana infosoturina, joka kamppailee ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan (länsi ja sen markkinatalous), uskoen kuitenkin voittoon. Venäjä edustaa hänen ajattelussaan uhria, läntisen hyökkäyksen ja uhan alla olevaa, moraalista puhtautta vaalivaa voimaa. Hieman liiankin toistuvasti hän kertoo, ettei itse saa palkkaa työstään, vakuuttaen näin uskon ja vakaumuksen olevan puhtaita mammonan viettelyksestä. Hän haluaa kiihkeästi vakuuttaa lukijan motiiviensa puhtaudesta.

”Näillä mennään tänään, enkä valita. En tule huomennakaan pyytämään yhteisestä kamppailusta mitään itselleni. Kaikki kun ei vaan tee asioita rahasta. Minulla ei ole salattavaa, joten kiitos Lovarille, että kävitte dokumentoimassa elämäntilanteeni ja pahoitteluni, jos joku jossain on milloinkaan joutunut työni takia kärsimään. Tarkoitukseni on päinvastainen ja toimittaa tietoisuuden valoa myrskypilvien nostattamaan suomalaiseen uutispimeyteen.”

”Onneksi vahvin aseeni on täällä totuus ja omatuntoni on puhdas.”

”Mistään isoista rahoista ei puhuta, koska koko Donbass taistelee täällä hyvin kireällä taloudella ja avustusten varassa. Rahan maailmassa elävät ovat skitsoja.
Tänne ei kukaan tule tienestejä hankkimaan ja seuraavalla kerralla kun menen sotilasyksikköön vierailulle, lataan pahvilaatikkoon tuliaisiksi mm. vessapaperia ja kahvia. Miettikääpä sitä, koska se on totuus.
Helsingin Sanomat ja erityisesti Riiheläinen: Hävetkää, aikuiset ihmiset!”

Jon Hellevig: ”It's been a long time since I have felt this proud of being Finnish thanks to Janus Putkonen a fellow countryman who has done the only right thing an honest and able man can do, fight for the truth and give people hope. No wonder, Janus Putkonen was identified as the Warrior of Light already a few years back.”

”Katson jokaista silmiin nöyrin mielin. Kuuntelen heidän itkunsa ja tuskansa, miksi Länsi ja Ukraina haluaa tappaa, alistaa mielivaltaansa heidät, ja mitä pahaa he ovat tehneet? Miksi kaikki on tuhottava?”

”Kiväärin sijaan hän sanoo puolustavansa isänmaataan nyt kirjoittamalla. Putkonen kuvailee, että panoksina ovat “faktat” ja “totuus”, joilla torjutaan vihollisen heittämiä “väitteitä” ja “valheita”.”
Lainaus Loviisan Sanomien jutusta. http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=7543

Johan Bäckman: Janus Putkosen jalomielisyydestä on hyvänä osoituksena hänen käyntinsä lohduttamassa Donbassin surevia äitejä, joiden omaiset ovat kuolleet USA:n aloittamassa rikollisessa hyökkäyssodassa ja juntan terroripommituksissa. Kuvassa näkyy yksinäinen suomalainen, joka on saapunut kaukaa pohjoisesta lohduttamaan. Täällä se merkitsee paljon. Putkonen tekee myös Suomen eteen enemmän työtä kuin Sauli Niinistö, jonka ainoa päämäärä on viimeistellä Suomen NATO-miehitys. 

Oma puhtaus ja jalous peilataan vihollisen pahuutta vastaan. Hyvin usein viholliseksi mielletyt ovat joko pahoja tai hulluja tai kumpiakin. Tuo runsas mielisairauden käyttö eri tavoin ajattelevien kuvaajana antaa puolestaan kuvan niin voimakkaasti mielipiteensä takana seisovasta ihmisestä, ettei hän voi selittää erimielisyyttä kuin hulluutena. Tämä on tyypillistä fundamentalismia, jossa oma totuus on niin voimakas ja puhdas, että sen kieltävissä täytyy olla jotain vakavasti vialla. Tällaisesta asenteesta seuraa kuin itsestään eri tavalla ajattelevien demonisointi.

”Ovatko he aivan sairaita? Nähtävästi ovat, ja pahasti. Vihamielinen kirjoittelu minusta Janne Riiheläisen toimesta 24.7. Helsingin Sanomissa kuvastaa vain vakavaa mielisairautta. Kukaan Sanoma OY:sta ei ole kysynyt minulta mitään siitä mistä DONi uutistoimistossa ja kansainvälisessä lehdistökeskuksessa on kysymys, mutta mielipiteet ovat kuitenkin tehty - puhtaalla russofobisella mutulla.”

”Jokainen TTIP-sopimukseen hiemankin pintaa syvemmälle perehtynyt jo tietää, että se kuoppaa loputkin kansallisesta demokratiasta ja asiat siirtyvät valtaliiton korporaatioiden hallintoneuvostojen käsiin. Valtiot ovat leimasimia pankkiirien intresseille. Ei siis tule vain EU-liittovaltiota vaan aito New World Order - Uusi maailmanjärjestys: Eliitin Zio-fasismi myös yli osavaltion nimeltä Suomi. Tämän jälkeen nousee masinoitu nationalismi, joka uhkaa muuttua natsismiksi, jota ei missään nimessä saa sekoittaa kansan etujen puolesta kamppailevan patriotismiin.”

”Zhirinovskin esittämä viiden Lännen "koplajärjestön" lista, joille tulisi antaa ainakin hänen mukaansa lähtökehotus-määräys-käsky Venäjää epävakauttamasta, on mielestäni tikissään.
Toki muitakin tiedostetaan, mutta näistä ne "demokratisoinnit" versovat. Olisipa vaan Suomessakin vastaavaa keskustelua eduskunnassa kansallisen itsenäisyyden puolustamiseksi!”

Putkonen vaikuttaa tekstiensä pohjalta ihmiseltä, joka vaatii syvää merkityksellisyyttä tekemiseltään. Monilla tuntemillani taiteilijoilla tämä sama piirre on hyvin voimakas. He uskovat lujasti siihen, mitä tekevät ja sen tärkeyteen. Jokainen työ, jokainen biisi, jokainen näyttely on maailmaa mullistava asia, joka on sidoksissa suuriin ja tärkeisiin kehityskulkuihin. Se mitä tehdään, tehdään täysillä ja säästelemättä. Tätä samaa asennetta minä näen Putkosessa. Toki hän on nyt onnistunutkin saamaan itsensä maailmanpolitiikan yhteen polttopisteeseen. Putkosen ura hieno todiste ”fake it, til´you make it” sanonnan toimivuudesta. Sinällään huikea tarina ja tavallaan hyvin kunnioitettava saavutus.


Putkosen politiikka

Putkonen toteuttaa salaliittoteorioiden teoriaa siinä mielessä täydellisesti, että melkeinpä salaliitto kuin salaliitto kelpaa. Bilderberg, 911, rokotukset ja monet muut. Jotain kertoo sekin, että hänet on kelpuutettu puhujaksi lajissaan legendaarisille Kosmisille Parapäiville.

Yhteistä näille salaliittoteorioille on, että länsi ja kapitalismi on se pahin pahuuden yhdistelmä. Ylikansallisuus eri muodoissaan on myös pahasta, paitsi jos se littyy fasismin vastaiseen taisteluun. Kansallisvaltio on Putkosen sanomassa hyvin keskeisesti esillä. Hän päättää usein kirjoituksena Pro patria (isänmaan puolesta). Isänmaan itsenäisyys ja kansojen vapaus ovat hänelle ilmaisuina äärettömän tärkeitä. Tätä isänmaata ja kansaa ei kuitenkaan juurikaan määritellä. Se on hahmottomaksi jäävä vastavoima sille ylikansalliselle pahuudelle, joka vie vapauden. Itsenäinen kansa on jokin ideaali, joka ilmeisesti on joskus ollut olemassa. Mutta Putkosen puheissa se väikkyy taustalla, määrittelemättömänä ideaalina.

”Todellinen ongelma ei ole Suomessa ja suomalaisissa vaan niissä, jotka aluettamme törkeästi ryöstävät ja kansaa hyväksi käyttävät pyrkiessään hegemoniaan. Valtamedia heidän omistuksessaan vie eteenpäin vaarallista käsikirjoitusta, joka kääntää huomion oleellisesta, siis sairauden aiheuttajasta: eurosta, EU:sta ja Natosta - kiivaasta talouskurituksesta.
En tuomitse rasismia vastaan mieltään osoittavia, enkä suomalaisuuden kunnioituksen vaatimuksia, mutta tuomitsen heidät, jotka kääntävät vihansa kansoja tai kansalaisia kohtaan samalla kun geopoliittisen masinoinnin takana ovat Lännen valtaliiton pankkiirit, eliitin globalistit - todelliset NWO-fasistit. Piilossa, ja vallan kahvassa.
Erottakaa nationalistit ja patriootit toisistaan.
Kaikki Suomen puolesta, eikä ketään vastaan. Pro Patria.”

”Tässä itsenäisyyden ja patriotismin vastaisessa pirun pelissä ei ole voittajia, ei kansojen keskuudessa, koska Lännen valtaliitto masinoi perustaa Pohjoisen Rintaman avaamiselle kohti Venäjää. Mitä näet, on kaiki osa Naton "Atlanttista Ratkaisua", sen onnistumisen vaatimus.”

Janus Putkosen suhde valtioon vaikuttaa paradoksaaliselta, kuten moni muukin asia hänessä. Usein toistuva teema on hänen katkeruutensa aluejoukkojen muuttamisesta maakuntajoukoiksi. Hän itse kertoo olleensa 15 vuotta aktiivinen reserviläinen aluejoukoissa, mutta kaiken menneen pilalle, kun aluejoukot muutettiin maakuntajoukoiksi. Yllättävänä voi pitää sitä seikkaa, että Putkonen oli omien sanojensa mukaan viisi vuotta aktiivisesti mukana täydennyspoliisina, saaden siihen kuuluvaa koulutusta.

Putkonen Ukrainassa

Putkosen toiminta on herättänyt pikkuhiljaa huomiota myös Ukrainassa. Hän on päätynyt jonkinlaiselle epäviralliselle terroristilistalle ja hänestä on kirjoitettu ainakin englanninkieliseen Kyiv Postiin.

Putkonen on ollut mukana torppaamassa kahden suomalaistoimittajan lupaa tehdä työtään kapinallisten hallitsemalla alueella. Putkonen itse kieltää olleensa päätöksen tekijä. Mutta vaikkea olisi kuvitella, että alueella olisi kovin paljon muita suomentaitoisia syynäämässä mitä kukin on kirjoittanut aiemmin Ukrainan tilanteesta. Iltalehden Nina Leinonen kuvaa kohtaamistaan Putkosen kanssa näin:

”Kyse oli kansantasavallan viestintäosaston uudesta johtajasta, monen suomalaisen tuntemasta Janus Putkosesta. Kävin Putkosen kanssa käytännössä lause lauseelta lävitse ennen Ukrainaan saapumistani kirjoittamani näkökulman. Kyse ei siis ollutkaan viimevuotisista artikkeleista. Putkonen ilmoitti, että nyt käydään informaatiosotaa, ja että hänen edustamansa taho kertoo ainoana oikean totuuden. Jo aiemmin samana aamuna kansantasavallan viestintäosaston toinen henkilö ilmoitti, että he sallivat alueellaan tällä hetkellä vain lojaaleja, eivät objektiivisia toimittajia.”

Voi olla, että toimessaan Putkosella on entistä enemmän näitä tilanteita, joissa hänet laitetaan arvioimaan journalisteja. Kun kyseessä on sotatoimialue, jossa valtaa pitävät hienojen nimien alla kulkevat rosvojoukkiot, voi tapahtua mitä vaan. Kun maassa ei ole lakeja tai instituutioita, mutta sota ja paljon aseita, tapahtuu aina ikäviä.

Janus Putkonen voi olla monta asiaa, mutta hänen vilpittömyyttään en epäile. Se vilpittömyys ei tietenkään tee hänen ajattelustaan ja näkemyksistään yhtään järkevämpiä. Hän uskoo vankasti toimivansa hyvän puolesta, mutta on itse asiassa aggressiivisen ja autoritäärisen Kremlin palveluksessa. Se on oikeastaan aika surullista.





14 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä ihailla Venäjän propagandakoneiston taitoja. Se on onnistunut erinomaisesti integroimaan oman Ukraina-narratiivinsa osaksi salaliittoteorioiden verkkoa. Henkilö, joka haluaa uskoa tähän mytologiaan, omaksuu kyllä lähes väistämättä myös Venäjän turvallisuuspoliittisen narratiivin. Jos ihmisen maailmankuvaan kuuluu syyskuun 2001 terroristi-iskujen pitäminen amerikkalaisten omana tekona, HIV CIA:n biologisena aseena homoja ja mustia vastaan, salaiset UFO-kontaktit sekä Bilderberg/Illuminati-salaliitto, Venäjä nousee ihmisen mielessä sankarilliseksi hyvän puolustajaksi.

    Tämä kv. salaliittoteorioiden mytologia on kyllä vanha, länsimaista lähtöisin oleva uskonnollis–mytologinen ilmiö, eikä sen syntyyn ole Venäjällä ollut osaa eikä arpaa. Sen sijaan on ollut loistava idea tajuta, että salaliittomystiikka kanavoi nykyajan länsimaissa suurien joukkojen pahanolontunteen. Sovittamalla oma narratiivi osaksi tätä mytologista viitekehystä on saatu erittäin vahva pohja viidennen kolonnan luontia varten.

    Samoin on ihailtava sitä taitavuutta, jolla Putkonen käyttää hyväkseen YYA-ajan keskustalaista turvallisuuspoliittista liturgiaa. Hän yhdistää talvisodan puolustustaistelun periksiantamattomuuden ihailun estoitta väitteisiin siitä, että Suomen ulkopolitiikka olisi kuitenkin aiheuttanut talvisodan. K-linja elää näissä väitteissä sellaisenaan.

    En muuten löytänyt Putkosen videosta mainintaa hänen omasta aktiivireserviläistaustastaan, vaikka olen valmis asian kyllä uskomaan. Putkosen kritiikki maakuntajoukkoja kohtaan on kahtalainen:
    a) maakuntajoukot ovat liian tiukasti puolustusvoimien osa.
    b) ne eivät ole onnistuneet tyydyttämään tarvetta tällaiseen toimintaan osallistumiseen

    Kohta a) kuvaa aika yleistä tunnetta. Kun nykyinen laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta tuli voimaan, MPK muutti luonnettaan. Puuhastelukurssit jäivät vähemmälle ja puolustusvoimien ohjauksesta tuli voimakkaampaa. Samalla uudet maakuntajoukot luotiin puolustusvoimien täysin johtamiksi yksiköiksi. Nämä ovat tiukassa ohjauksessa ja vapaaehtoistoiminta on alisteista sotilaallisille tarpeille. Ahkera työ palkitaan kyllä muistamisin, mutta työn on oltava nöyrää toimintaa osana armeijan komentoketjua, ei liian oma-aloitteista. Tämä karsii osan toimijoista tehokkaasti pois.

    b) Maakuntajoukot ovat jääneet suurelle yleisölle aika tuntemattomiksi. Harva edes tietää, mistä on kyse. Lisäksi niiden toiminta ja tehtävät pidetään tietoisesti aika salassa. Valtakunnallisessa paraatissa marssii aina yksi komppania, mutta muutoin maakuntayksiköiden toiminnasta ei kerota paljoa. Joukkojen sodan ajan tehtävistä ei puhuta juuri mitään. Se on tiedotettu, että paikallispataljoonaan kuuluu aina maakuntakomppania. Lisää tietoa saa, jos liittyy komppaniaan. Tämän vuoksi on helppo kutsua maakuntajoukkoja epäonnistumiseksi. Ne, jotka tietävät muuta, eivät voi väittää vastaan.

    Ehkä olisi syytä tiedottaa enemmän siitä, miten vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta on kanavoitu. Rakenne on selkeän neliijakoinen:
    * Maakuntakomppaniat: ikä- ja kuntovaatimukset, sitoumus, kohtuullisen paljon harjoituksia
    * Paikallispataljoonat: voi ilmoittaa halun sa-sijoitukseen aluetoimistolle, jonkin verran harjoituksia, kunto- ja ikävaatimukset lieviä, ei sitoumusta
    * MPK:n kouluttajat: sitoumus, töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä, tehtävät kunnon ja sopivuuden mukaan
    * killat ja yhdistykset: aatteellista toimintaa ja ammuntaa, ei kriisiajan tehtäviä
    Tämä kenttä kanavoi jo nykyisellään kaikki vähänkin sopivat ja kiinnostuneet mukaan maanpuolustustyöhön. Millekään muulle ei ole enää tarvetta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas Erastotenes Aleksandrialainen pitkästä ja lisäteitoa ja uusia kulmia avaavasta kommentistasi.
    Tuo reserviläistausta tuli esille ehkä jossain muussa kohtaa, kun kävin läpi noita aineistoja. Tässä ainakin yksi kohta, jossa hän kertoo siitä.
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=11617
    Aktiivisuudesta todistaa se, että Putkoselle on myönnetty Reserviläisliiton erikoisansiomitali. Tämä tuli nyt vastaan, kun kaivelin lähdettä tuohon reserviläisharrastukseen:
    http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=1205

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reserviläisliitolla on aika ikävä tapa jaka huomionosoituksiaan osana varainhankintaa. Liitolla on kyllä sellaisia huomionosoituksia, joiden saamiseksi on pitänyt ansioitua, mutta Reserviläisliiton erikoisluokan ansiomitali ei kuulu näihin. Sen saa olemalla jäsen, vaikka passiivisestikin, kymmenen vuoden ajan. Käytännössä mitalin siis saa, jos maksaa kymmenen vuoden ajan jäsenmaksunsa, täyttää lomakkeen ja maksaa vielä 90 euroa mitalista. Surkeaa kyllä, koska kaikkia Reserviläisliiton merkkejä saa kantaa sotilaspuvussa, tälläkin on moinen virallinen hyväksyntä. Sotilaspuvussa ei saa kantaa esim. Kuntaliiton ansiomitalia, jonka saa pitkäaikaisesta nuhteettomasta työstä kunta-alalla, tai SPR:n mitaleja, joiden eteen on tehtävä vuosikymmeniä vapaaehtoistyötä, mutta pelkällä jäsenmaksulla "ansaittua" ja itse anottua varainhankintamerkkiä saa siinä kantaa.

      Tämä ei siis tarkoita, ettei Putkosella olisi voinut olla oikeitakin ansioita maanpuolustuksen saralla, mutta kyseinen merkki ei niistä todista.

      Poista
  3. Oli Putkoselta suuri virhe lähteä nk. dosentin ja tämän synkkien taustavoimien hyödylliseksi idiootiksi. Ei voi muuta kuin hiljaa toivoa, että virhe ei jää viimeiseksi. Kuvitelkoon Putkonen itse mitä hyvänsä mutta todellisuudessa hän on lain ulkopuolella, terroristina Ukrainassa. Jos hän sieltä joskus hengissä palaa, Suomeen, Thaimaahan tai mihin tahansa, niin lopun elämäänsä hän saa pelätä luovutuspyyntöä Kiovaan vastaamaan syytöksiin terrorismista.

    VastaaPoista
  4. Hyvää tekstiä, törmäsin erinäisten mutkien kautta Putkoseen 2011 ollessani koulussa silloisen VM:n toimitussihteerin kanssa. Putkosesta on muodustunut minulle sen jälkeen tietynlainen harrastus ja yhdyn täysin tämän tekstin ajatuksiin. Olisi hienoa koota Januksesta ja ihmisistä hänen ympärillään (VM, Kilvenmaa, jne) jotain juttua. Onko tämä porvoolainen kesäteatterinohjaaja vain yksi oman elämänsä Vesa Keskinen vai mihin tämä polku tulee hänet viemään? Luulen voimakkaasti aikaisempien kommentoijien tavoin, että hänen polkunsa saattaa ikävä kyllä loppua Ukrainan aroille. Mielenkiintoisia yhtymäkohtia on alkanut muodustua myös Suomi Ensin -porukan ja Januksen ympärille.

    VastaaPoista
  5. Putkoselle on epäilemättä hyötyä teatteritaustastaan. Hänhän on pakotettu operoimaan painottuen enemmän tunteisiin kuin loogisiin tunnettuihin tosiasioihin.

    Emme ihmettelisi, jos ilmenisi, että hänen etenemisensä offensiivisen Venäjän informaatiovaikuttamisessa olisi valmistautumista seuraavaan koitokseen, jossa hänen kansallisuudestaan ja kielitaidostaan olisi suorempaa hyötyä...

    Maahanmuuttokriittinen kansanliike, MaKriKaLi

    VastaaPoista
  6. Janus Putkosen lisäksi, itäukrainassa on ydysvaltalaisia, Ranskalaisia, Brasilialaisia ja useista muist kansallisuuksista tulevia kansallisen patriotismin elähdyttämiä yksilöitä.
    on muodostumassa globalisaatiolle hantiin laittava ajdosti monikansallisuuteen, moninapaiseen maailmaan uskova liike, jonka eräs piirre on vaikkapa Trump ilmiö.
    Teksasin itsenäisyyttä ajava henkilö ja jopa entinen CIA n työntekiä on myös Donbassissa.
    Täällä pelotelaan Venäjän maailmanvalloituksesta, ajatus sinälään on ainoastaan sairaan mielikuvituksen tuote, kysymys on ainoastaan maailman erilaisten kultuuri biotyyppien kunnioittamisesta, monoliiitista massakultuuria ja sen tuomaa maailmanvaltaa vastaan, ylikansalliset yritykset, ovat sen ytimenä.
    Kansallismielisenä kultuuripatrioottina, en voi mitään muuta, kuin esitää kunnioitukseni Januksen rohkeudelle, monesta meistä ei olisi antamaan tuollaista uhrausta.
    Viimeistään vuodenloppun mennessä kansaivälisen politiikan suhdanteet, kun Yhdysvaltain johton astuu realistisen kansainvälis polittisen asenteen omaava Donald Trump.

    VastaaPoista
  7. Oletan, että rajattoman narsismin ja egoismin lisäksi, Putkosta ohjaa todellisuuspakoisuus. Hän pakenee omaan kuplaansa, mielikuvitukseensa, koska ei kestä kohdata todellisuutta ja arkipäivää ? Putkonen romahtaa noin 9-vuotiaan lapsen tasolle Donetskin passinsa kanssa, jos hän todellakin uskoo Dometskin kansantasavallan tai sen passin olemassaoloon siinä mielessä kuin valtio ja passi yleisesti ymmärretään. Yhtä hyvin hänellä voisi olla passi Disneylandiin tai Legolandiin, joka ei kelpaa missään muualla kuin vain Donetskissa, jos sielläkään. Ilmeisesti Putkosella on takanaan kova elämä, konkursseineen ja velkoineen tms., jota hän nyt sitten pakenee itseluotuun omaan kuplaansa, kuin Norjan Anders Breivik ennen häntä ? Myös fundamentalismi, takertuminen "yhteen ja ainoaan totuuteen" saattaa selittyä todellisuuspakoisuudella.

    VastaaPoista
  8. Itsestäänselvää on, että jokainen joka lähtee dosentin mukana donetskoilemaan, menettää kasvonsa, uskottavuutensa ja tulevaisuutensa. -Näillä ihmisillä ei ole enään milloinkaan paluuta normaaliin elämään siinä mielessä kuin "normaalius" yleisesti ymmärretään. Leima otsassa säilyy koko loppuelämän. Kun hiukan selvittelee miten dosentin muille taistelutovereille on käynyt esim. työelämässä ja yksityiselämässä, ei lopputuloksessa ole hurraamista.

    VastaaPoista
  9. Ivan Putkov, on nimitety Donetskin kansantasavalan, tiedotustoimiston johtajaksi, hänelle on myös myönnettty Donetskin kansantasavallan kansalaisuus, joten te raukat täällä ruikuttakaa, toiset tekevät historiaa ja jäävät sinne,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putkosen kansalaisuudesta Donetskin kansanTasavallan suhteen on yhtä suuri hyöty hänelle itselleen kuin jos hänet olisi nimitetty Legolandin tai Disneylandin kansalaiseksi. -Donetskin kansantasavalta on sen sortin leikkitasavalta, että Venäjäkään ei ole kehdannut tunnustaa sen itsenäisyyttä.

      Poista
  10. Nyt taisi mennä vihulaisilta yöunet.

    DONETSKIN KANSANTASAVALTA
    TASAVALLAN PÄÄMIES
    UKAASI
    Valtionyhtiön perustamisesta
    Monipuolisen ja objektiivisen tiedon välittämiseksi Donetskin kansantasavallan poliittisesta, taloudellista, sosiaalisesta ja kulttuurisesta elämästä, myös ulkomailla, sekä Donetskin kansantasavallan kansalaisten yhteiskunnallisen itsetietoisuuden muodostamiseksi,
    MÄÄRÄÄN, että
    1) perustetaan valtionyhtiö "tietotoimisto DONi",
    2) hyväksyn "tietotoimisto DONi":n peruskirjan,
    3) nimitän valtionyhtiö "tietoimisto DONi":n toimitusjohtajaksi Janus Putkosen,
    4) velvoitan toimitusjohtajan suorittamaan välttämättömät toimet valtionyhtiön rekisteröimiseksi.
    Ukaasi astuu voimaan sen allekirjoittamishetkellä.
    Donetskin kansantasavallan Päämies
    Zaharchenko A. V.
    Donetskin kaupungissa
    No. 288
    31.8.2016

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meni yöunet vain siksi, että naurattaa niin hitosti. Vatsaani pidellen hohotan.

      Kuinka joku aikuinen mies voi olla niin lapsellinen, että allekirjoittaa vakavalla naamalla Legolandin tai Disneylandin kaltaisen leikkivaltion nimissä virallisen näköisiä dokumentteja ja asiakirjoja, ikäänkuin tuollainen Donetskin kansantasavalta olisi muka olemassa ?

      Eihän Donetskin itsenäisyyttä ole tunnustanut edes Venäjäkään, koska hekin häpeävät noita oletettavasti muusta maailmasta itsensä irtisanoneita, jotka kaiken lisäksi elävät ilmeisesti harhaisina toistensa harhoja edelleen toisilleen keskenään yllyttäen ja ylläpitäen, itse luomassa kuplassaan, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa reaalimaailmaan. Tuollainen ei voi päättyä hyvin. Mikä on heidän henkinen tilansa?

      Jokainen Donetskissa ja noiden piirien parissa toiminut suomalainen on epäonnistunut myöhemmin työ- ja yksityiselämässään, koska noissa piireissä liikkuminen antaa otsaan sellaisen ikuisen leiman, joka ei milloinkaan unohdu tai katoa. Yksikään työnantaja tai puolisoehdokas ei Suomessa suhtaudu positiivisesti Donetskissa vieraan "valtion" (huomaa lainausmerkit) juoksupoikina tai -tyttöinä hääränneisiin.

      Seuraavaksi Donetskin toveripiiri ostaa itselleen varmaankin askartelukaupasta pahvia, värikynät ja sakset, ja sitten he alkavat ihan itse piirtelemään ja värittämään itselleen ihan omia mitaleita, että voivat sitten esiintyä "Donetskin kansantasavallan suurlähetystön diplomaatteina" Suomessa. -Voi Hyvä Luoja mitä pelleporukkaa ?

      Pyydän anteeksi, mutta en voi, enkä kykene huvittumatta seuraamaan tämän Bätmänin seuraajien toilailuja. He tekevät itsensä naurunalaisiksi.

      Poista
  11. Putkonen on aina ollut radikaali. Hänellä on aina ollut joku kohde, jota mustamaalataan ja samalla hänellä on äärimmäisen mustavalkoinen maailmankatsomus. On me ja ne, omat ja viholliset. Käytännössä kaikki, jotka ajattelevatkaan muuta, kuin miten Putkonen maailmankatsomuksensa kokee on vihollinen. Tämä näkyy jo hänen omassa sosiaalisen median käyttäytymisessään siten, että kaikki, jotka kyseenalaistavat mitään, ovat välittömästi plokattuja Putkosen toimesta. Eihän mikään itsensä vakavasti otettava media-ammattilainen toimi näin, vaan kyse on Putkosen tapauksessa puhtaasta Venäjää tukevasta propagandasta. Hän on joko tyhmä kuin saapas osaamatta kyseenalaistaa sanomisiaan ja kirjoittamisiaan, tai sitten saa siitä niin paljon hyötyä tavalla tai toisella, että hän on päättänyt sen olevan parempi vaihtoehto, kuin joku muu. Kaikki tuo kielenkäyttö ja vaahtoaminen kielivät siitä, että ei puhuta normaalilla järjellä varustetusta ihmisestä, vaan jossain määrin jopa psykopaattisia piirteitä saaneesta ihmisestä. Se on sinänsä vaarallista, että Putkonen lypsää tätä samaa ääriaineistoa ympärilleen.

    VastaaPoista