perjantai 13. maaliskuuta 2015

Vieraskynä: Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmät maailmalla

Vieraskynä: Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmät maailmalla

Teksti: Juha Mäkinen, professori, MPKK


Suomalaisesta näkökulmasta perustuslaissa mainittu maanpuolustusvelvollisuus liittyy asevelvollisuuteen, siviilipalvelukseen ja työvelvollisuuteen sekä velvollisuuteen osallistua väestönsuojeluun. Pelkistetysti suomalainen asevelvollisuus kattaa miehille suunnatut kutsunnat, varusmiespalvelun, mahdolliset kertausharjoitukset sekä ylimääräisen ja liikekannallepanon aikaisen palveluksen. Lisäksi Suomessa myös naisilla on oikeus varusmiespalvelusta vastaavaan asepalvelukseen.

Maanpuolustusopetukselle keskeisessä Turvallinen Suomi -teoksessa todetaan suomalaisen maanpuolustusjärjestelmän perustuvan yleiseen asevelvollisuuteen. Entä millaisia asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmiä löytyy maailmalta, ja voimmeko me oppia niistä jotain?

Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmistä

Suomessa tehdyt asevelvollisuuden kansainväliset vertailut rajautuvat lähes poikkeuksetta EU- ja Nato-maihin sekä täydentävästi muualle Euroopan alueelle, kuten Sveitsiin. Tällaista näkökulmaa on kuitenkin pidettävä tarpeettoman kapea-alaisena erityisesti nykyisellä globalisaation aikakaudella.

Mitä asevelvollisuusjärjestelmällä oikeastaan tarkoitetaan?

Suomalainen asevelvollisuus -raportin mukaan asevelvollisuuden ja asevelvollisuusjärjestelmän voidaan katsoa olevan voimassa silloin, kun siihen sisältyy normaalioloissa vähintään miesten asepalvelus. Jos asepalvelusjärjestelyt ulottuvat myös vapaaehtoisiin naisiin, voidaan todeta, että kyse on laajemmasta asepalvelusjärjestelmästä. Tällä tavoin tarkastelua voidaan laajentaa myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ylläpitäviin ja tuottaviin maanpuolustusjärjestelmiin.
Lähtökohtana on, että  asevelvollisuusjärjestelmä tuottaa sotilaallisen maanpuolustuksen joukot, mutta kuka kouluttaa esimerkiksi maanpuolustusvelvollisuuden edellyttämät väestönsuojeluorganisaatiot? Entä kuka suunnittelisi maanpuolustusjärjestelmän rakenteen ja toiminnan? Kuka sen opettaa ja kenelle?

Globaalisti tarkasteluna jokaisessa valtiossa on aina asevoimat – joko omat, kumppanin tai vieraan. Joissakin maissa yhteiskunnallista turvallisuutta taataan asevoimien sijasta esimerkiksi poliisiorganisaation avulla. Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuspalvelusmuodot silloittavat vähintään jossain määrin asevoimien ja suojeluorganisaatioiden sekä muun yhteiskunnan välistä suhdetta. Toisin sanoen sekä asevoimissa että erilaisissa suojeluorganisaatioissa kansalainen voi osallistua julkishyödykkeiden, kuten yhteiskunnallisen turvallisuuden, tuottamiseen.

Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuden megaristiriita

Usein toistetun kiteytyksen mukaan viimeistään kylmän sodan jälkeen länsimaat alkoivat enimmäkseen luopua asevelvollisuudesta ja keskittyä ammattiarmeijoihin. Samaan aikaan globalisoituvissa yhteiskunnissa ajatteluun eteni jatkuvan talouskasvun ideologia ja mielenkiinto keskittyi kvartaalitalouden tuloksellisuuteen. Sen pyörteissä pidemmän aikajänteen tarkastelut ovat jääneet marginaalisiksi. Varsinkin monissa turvallisiksi mielletyissä maissa on maanpuolustusvelvollisuus jätetty vapaaehtoisten kansalaisten käsiin.

Strategisissa asevelvollisuustutkimuksissa massaluopuminen asevelvollisuudesta on kiteytetty niin kutsutun ”yhden raiteen mallin” sovellukseksi. Sen mukaan asevelvollisuuden järjestelyt olisivat kansainvälisiä esimerkkejä seuraten ajautumassa vääjäämättömästi yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaan ja vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen sekä edelleen ammattiarmeijaan. Tulisiko täten asevelvollisuuden kansainvälisiä esimerkkejä etsittäessä tyytyä jo valikoivaan sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtyneeseen maahan (Norja) tai ammattiarmeijamaahan (Ruotsi)? Mielestäni ei yksinomaan.

Toisaalta esimerkiksi Yhdysvalloissa yleisestä asevelvollisuudesta sanotaan luovutun jo vuonna 1973. Silti yhdysvaltalainenkin asevelvollisuuskeskustelu jatkuu ilmeten esimerkiksi pohdintoina asevoimien aktiivisen komponentin ja reservikomponentin merkityksistä. Mainittakoon, että parhaillaan Yhdysvalloissa, kuten Länsi-Euroopassakin, aktiivisen reserviläisyyden merkitys on vahvassa nosteessa. Lisäksi on syytä muistaa, että Yhdysvalloissa on edelleen voimassa kutsunnat tarvittaessa mahdollistava valikoivan asepalveluksen lainsäädäntö ja järjestelyt.

Samaan aikaan maanpuolustusvelvollisuus – ja sille alisteinen asevelvollisuus – ovat toisaalla voineet hyvin ja jatkaneet kehittymistään. Mitkä tekijät voisivat selittää tämän ”megaristiriidan” ammattiarmeijoihin ajautumisen ja kehittyvien maanpuolustusvelvollisuuksien välillä?
On tiedostettava, ettei minkään valtion asevelvollisuusjärjestelmän kehitys tapahdu tyhjiössä, vaan se kehittyy omalla historiallisella kaarellaan. Kunakin aikakautena sekä yhteiskunnalliset intressiristiriidat että kansainvälisen toimintaympäristön muutokset luovat ristipaineita kansallisille pohdinnoille ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksista. Tällöin keskitytään miettimään, missä määrin oman puolustus- ja maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseen voitaisiin vaikuttaa omin toimin ja myös ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien keinoin.

Esimerkiksi Suomessa aiemmin vain miehiä koskenut asevelvollisuus laajeni vapaaehtoisten naisten asepalvelusta koskevaksi vuonna 1995. Vastaavasti myös siviilipalvelusta on pyritty kehittämään – ilmeisen alimitoitetuilla resursseilla, mitä voidaan etenkin suomalaisten maanpuolustustarpeiden ja -velvoitteiden vuoksi pitää ongelmallisena asiana.

Yhteiskunnallisten tekijöiden globaalin vertailun sijasta etsin ratkaisua mainitsemaani megaristiriitaan geopolitiikasta ja valtioiden erilaisista riskiluokista. Valtioiden geopoliittinen asemoituminen ei ole tasa-arvoista. Jotkut valtiot sijaitsevat verraten turvassa omalla saarellaan tai mantereellaan, kun taas toiset sijaitsevat esimerkiksi ”rajamailla”. Täten valtioiden riskiluokat ovat erilaisia, ja ne jakautuvat pelkistetysti ulottuvuudelle matalasta korkeaan. Ulkoiset riskit ja uhkan tulkitut tuntemukset ovat osaltaan johdatelleet maita – resurssiensa mukaan – asemoitumaan ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien jatkumolle hyvin eri tavoin.

Esimerkiksi Etelä-Korea, Israel ja Singapore ovat historiallisesti tulkinneet kuuluvansa korkean riskiluokan valtioihin, mikä ilmenee myös niiden maanpuolustusjärjestelmissä. Maissa on käytössä asevelvollisuutta laajempi kansalaispalvelus, mikä mahdollistaa kansalaisen osaamispotentiaalin valjastamisen verraten kattavasti maanpuolustuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden tarpeisiin.
Jätän lukijoiden harkittavaksi, onko Suomi matalan vai korkean riskiluokan valtio. Jos Suomi on korkean riskiluokan maa, miten tulkinta näkyy suomalaisessa maanpuolustusjärjestelmässä? Haastava geopoliittinen asemoitumisemme on jo perinteisesti näkynyt esimerkiksi verraten korkeana maanpuolustustahtona, mutta miten muuten?

Turvallisuus ei ole vakio, eikä sitä tule käsittää annettuna eikä välttämättä yksinomaan ammattilaisten tuottamana hyödykkeenä. Jokainen kansalainen on väistämättä maanpuolustuksen, samoin kuin yhteiskunnan turvallisuuden tai turvattomuuden, yksi toimija. Tähän kansalaisvastuuseen voi oppia, mutta kenellekään se ei siirry ainoastaan äidinmaidon ja geeniperimän myötä. Tarvitaankin kansalaiskasvatusta – ellei peräti globaalikasvatusta. Pohjoismaisen PISA-menestyneen ”koulutuksen suurvallan” luulisi ja soisi näyttävän hyvää esimerkkiä tässäkin suhteessa myös muille ”rajamaille”.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia ilmaisee monenlaiset uhkamallimme, mutta tunnistaako ase- ja maanpuolustusvelvollinen niitä? Tiedostaako kansalainen, mitä ”jotkut” häneltä niiden suhteen normeissaan edellyttävät? Missä yhteisöissä ja organisaatioissa kansalaisen suunnitellaan näissä asioissa toimivan ja millaisin välinein? Ketkä häntä tämänlaiseen toimintaan opettavat ja kasvattavat?

Katse Sveitsiin, mutta miksi?

Maailman parhaan suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän kehittäjien on syytä etsiä hyviä esimerkkejä myös Euroopasta. Vuonna 2013 toimittamassani Asevelvollisuuden tulevaisuus -teoksessa toin esille Karl W. Haltinerin asevoimatyypittelyä ammattiarmeijoista valeasevelvollisuusarmeijoihin ja edelleen ”pehmeän” ja ”kovan” ytimen asevelvollisuusarmeijoihin. Haltinerin mukaan Suomella, Sveitsillä, Turkilla ja Kreikalla on niin kutsutut ”kovan ytimen” asevelvollisuusarmeijat. Haltinerin jo 1990-luvun loppupuolella tekemän analyysin selitysvoimaisuutta ja ajankohtaisuutta korostaa muun muassa se, että hänen mukaansa ammattimaistumisen paine on kovin niissä maissa, joiden armeijat ovat ”pehmeän” ytimen asevelvollisuusarmeijoita. Näitä ovat esimerkiksi Ruotsi, Norja, Itävalta, Espanja, Italia ja Portugal.

Mainittakoon, että 2000-luvun alkupuolella ammattimaistumisen paine on jo edesauttanut rauhan ajan asevelvollisuudesta luopumista Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja esimerkiksi riskiluokkansa näkökulmasta ristiriitaisesti myös Ruotsissa. Mainittakoon, että tammikuussa 2013 ”pehmeän” ytimen Itävallassa järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänesti asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta. Tuolloin uutisoitiin Itävallan vikuroivan asevelvollisuudesta luopumisessaan.

Syyskuussa ”kovan” ytimen Sveitsissä järjestetyssä kansanäänestyksessä yli 73 prosenttia äänestäjistä kannatti ”sveitsiläistä asevelvollisuutta” – mutta siis millaista? Sveitsissä kantonit järjestävät kutsunnat. Kirjalliset ohjeet palveluksesta armeijassa, väestönsuojelussa tai siviilipalveluksessa lähetetään kaikille 16-vuotiaille, myös naisille. Täytettyään 18 vuotta miehet ja vapaaehtoiset naiset osallistuvat orientaatiopäivään. Palvelus suoritetaan aseellisena maa- tai ilmavoimissa, siviilipalveluksena tai väestönsuojelussa. Ne, jotka eivät suorita mitään edellä mainituista, maksavat kolmen prosentin lisäveroa 30–34-vuotiaiksi saakka.

Sveitsiläisistä miehistä noin 60 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen, ja noin 17 prosenttia ikäluokasta koulutetaan väestönsuojelun tehtäviin.  Käytännössä korkea sveitsiläisten maanpuolustustahto näkyy sekä maanpuolustukseen kohdennettujen varojen määrässä että esimerkiksi poikkeuksellisen aktiivisena reserviläisyytenä.

Sveitsissä on pitkäjänteisesti panostettu väestönsuojeluun. Esimerkiksi väestönsuojatilat ovat korkealuokkaisia. Kansallinen hälytyskeskus huolehtii tilannekuvasta ja vastaa hälyttämisestä sekä johtamistoiminnasta. Vakinaisen henkilökunnan lisäksi hälytyskeskuksessa on asevelvollisia suorittamassa palvelustaan. Väestönsuojelu koetaan tärkeäksi, ja riittävät resurssit mahdollistavat laajan tilannekuvan saamisen kriisitilanteissa. Mikä merkillisintä, matalan riskiluokan Sveitsi tarjoaa eräiden arvioiden mukaan korkean riskiluokan Suomelle ja muille ”rajamaille” verraten erinomaisen esimerkin maanpuolustusvelvollisuuden käytännön merkityksistä ja järjestelyistä.

Juha Mäkinen
Kirjoittaja palvelee Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen professorina.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 13.3.2015 Kadettikunnan Kylkirauta-lehdessä. Blogimerkintänä se ilmestyy yhtäaikaa tässä ja James Mashirin blogissa.



16 kommenttia:

  1. Sveitsistä olisi syytä ottaa mallia hälytyskeskusten roolissa. Nykyisellään suuronnettomuuksien ja poikkeustilanteiden johtovastuu määräytyy satunnaisesti. Suunnittelu- ja koordinointivastuu on aluehallintovirastoilla, mikä on historiallinen jäänne.

    Aikoinaan oli järkevää antaa johtovastuu moniviranomaistilanteista läöninhallituksille, jotka johtivat tai ohjasivat lääniensä lukuisia palo- ja poliisilaitoksia muutenkin. Nykyään AVI:t eivät käytä tällaista valtaa:
    * poliisitointa hoitavat vanhan läänijaon mukaiset poliisilaitokset
    * pelastustoimessa on maakunnalliset pelastuslaitokset
    * sairaanhoitoa hoitavat kunnat ja sairaanhoitopiirit
    * tiestöstä vastaavat ELY:t urakoitsijoineen

    AVI ei johda näistä ketään normaalioloissa, joten sillä ei voi olla rutiinia kriisitilanteen tehtäviinsä. Todellisen moniviranomaistilanteen johtovastuu on yleensä pelastuslaitoksella, mutta tällä ei ole operatiivista käskyvaltaa muihin toimijoihin toisin kuin vanhoilla lääninhallituksilla. Suuren moniviranomaistilanteen yhteydessä on siis luotettava, että pelastuskomentajan ja poliisipäällikön henkilökemiat pelaavat yhteen.

    Siviilipuolen suurten moniviranomaistilanteiden johtovastuu olisi keskitettävä yhdelle taholle. Tämän olisi syytä olla, Sveitsin tapaan, hätäkeskus, jolla on tarvittava rutiini toimia johtokeskuksena myös normaalioloissa. Se, että vastuu on edelleen Aveilla, osoittaa lähinnä, ettei kunnollinen, viranomaisrajat ylittävä valmiussuunnittelu ole kiinnostanut sisäministeriötä ainakaan kymmeneen vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus ja Suomenkin kannalta ajankohtaista asiaa. Paria asiaa jäin kuitenkin kaipaamaan:
    Ensinnäkin jäin epätietoiseksi siitä mitä kirjoittaja tarkoitti ”pehmeän” ja ”kovan” ytimen asevelvollisuusarmeijoilla - esimerkkimaatkaan kun eivät tätä käsitteistöä kovin yksiselitteisesti valaisseet, ovathan esimerkiksi Suomen asevelvollisuus ja Sveitsin miliisijärjestelmä melkoisen erilaisia asevelvollisuusratkaisuita.
    Toiseksi jäin kaipaamaan tietoa siitä kuinka monessa, ja missä maassa on vielä lainsäädännössä olemassa "lepäävä" yleinen asevelvollisuus; USA mainittiin tällaisena esimerkkinä, mutta olisi kiinnostava tietää varsinkin Euroopan maiden osalta niiden juridinen tilanne tältä osin.

    Sitten vielä mielipiteeni itse aiheesta, Suomen osalta:

    Muistelen PV:n komentajana toimineen amiraali Kaskealan tehneen komentaja-aikanaan ehdotuksen "sukupuolineutraalista" kansalaispalvelusta. Jotain samankaltaista olin aikanaan ehtinyt pohtimaan jo ennen tätä Kaskealan avausta, naisten vapaaehtoisen asepalvelumahdollisuuden tultua voimaan. Nykyinen järjestelmähän ei ole tasa-arvoinen paitsi sukupuolen suhteen, niin myöskään uskonnollisen vakaumuksen suhteen; eli (ainakin) yhdellä uskontokunnalla on totaalinen vapautus paitsi asevelvollisuudesta, niin myös siviilipalveluksesta. Kolmantena tasa-arvon (alueellisena) ongelmakohteena on ahvenanmaalaisten totaalinen vapautus.

    Tuo tietyn uskontokunnan totaalinen vapautus ei ole järjestelmän toiminnan kannalta määrällinen ongelma; se on kuitenkin kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta ongelma, josta Suomi on muistaakseni saanut EIT:ltä (tai vastaavalta taholta) kansainvälistäkin negatiivista huomiota.
    Perustaltaan neutraalimpi kansalaispalvelus poistaisi tämänkin ongelman, koska ko. uskontokunta perustelee nykyistä palveluskielteisyyttään sillä että järjestelmämme juridinen lähtökohta on nimenomaan yleinen asevelvollisuus, johon liittyen siviilipalvelus on sitten vain "pääsäännöstä poikkeava asevelvollisuuden suorittamisen tapa".

    Kansalaispalvelus mahdollistaisi myös PV:n koulutuksen määrällisen järkevöittämisen, koska nykyisellä tavoitevahvuudella ei koko ikäluokan kouluttaminen ymmärtääkseni ole enää tarpeen - ja ainakaan koko ikäluokalle ei taida enää löytyä ajanmukaista varustustakaan. Väkeä oikeasti tarvitaan myös väestönsuojelun ja pelastuspalvelun tukitehtäviin, ja rohkenen olla sitä mieltä että nämä tehtävät ovat ainakin koulutuksellisesti aliresursoituja, nykyinen siviilipalveluskin kun näyttää keskittyvän lähinnä työpalvelustyyppisiin kohteisiin ja tehtäviin. Kansalaispalveluksen järjestelmä voisi olla sellainen että se ohjaisi (ja kannustaisi) noin 2/3 miespuolisesta ikäluokasta suorittamaan asepalveluksen, koko ikäluokalle yhteisen "kansalaispalveluksen peruskoulutuksen" jälkeen. Loppu kolmasosa ikäluokasta suorittaisi sitten esim. vss- ja pelastustaitoja syventävää koulutusta, tai muuta järkevää koulutusta joka palvelisi yhteiskunnan toimivuutta myös poikkeusoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalaispalvelus paitsi laskisi kokonaistuottavuutta, rikkoisi myös Euroopan ihmisoikeussopimusta (4. artikla), kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta (8. artikla) sekä Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusta pakkotyöstä: http://akl-web.fi/asevelvollisuus/Kysymyksia_kansalaispalveluksesta

      Kannattaa huomioida, että em. syistä kansalaispalvelusjärjestelmää ei olla otettu käyttöön missään maailman maassa. Nykyjärjestelmän ongelmat onkin kansalaispalveluksen käyttöönoton sijasta helppo korjata lakkauttamalla asevelvollisuus. Samalla kun tasa-arvo-ongelmat ratkeavat, puolustuskyky nousee ja kansantalous kasvaa.

      Poista
    2. >puolustuskyky nousee

      Ai niin kuin Ruotsissa?

      Kovin erikoinen käsitys minusta on sellainen käsitys kansalaisuudesta, jossa kansalaisoikeuksiin ei lasketa velvollisuuksia, etenkin jos (vapaaehtoisena) vaihtoehtona aseelliselle palvelukselle olisi pelastustehtäviin, väestönsuojeluun ja kriisiajan toimintaan liittyvää koulutusta (toisin kuin rangaistuksenomaista pakkotyötä valtion laitoksissa tms mitä siviilipalvelus nykyään oikeastaan jo on).

      Vankilan uhan tosin voisi vaihtaa Sveitsin malliin lisäveroksi, ja mielelläni näkisin eksplisiittisen lupauksen valtiovallalta että suomalainen voisi (vähintäänkin rauhanaikana) vapaasti lähteä maasta ja hakeutua jonkin toisen maan kansalaiseksi, jos maanpuolustusvelvollisuus ei miellytä. Vain totalitaristinen valtio estää asukkaitaan lähtemästä jos meiniki ei miellytä.

      Mitä tulee tuohon ettei "missään muussa maassa", Israelissa asevelvollisuus kattaa paitsi miehet myös naiset (tosin tehtävät kai eroavat) tiettyjä väestöryhmiä lukuunottamatta. Vieraskynän kirjoittaja mainitsee myös esimerkiksi Singaporen järjestelmän. Tämä ei tietenkään tarkoita että nuo olisivat täydellisiä yhteiskuntia ja järjestelmiä. Lisäksi kysyisin että miten esimerkiksi tekstissä käsitetlty Sveitsin systeemi noin niin kuin perustavanlaatuisella tavalla eroaisi nimimerkin ehdottamasta kansalaispalveluksesta, paitsi nimeltään.

      Poista
    3. "Ai niin kuin Ruotsissa?"

      Taloustieteiljöiden mukaan "Sama puolustuskyky saadaan tuotettua pienemmin yhteiskunnallisin kustannuksin, kun armeijaan menevät ne, joiden vaihtoehtoiskustannukset ovat pienimmät tai jotka sattuvat sotilaselämästä eniten pitämään." http://ohion.fi/faktaa.htm

      Vapaaehtoismallissa saadaan toki myös laskettua puolustuskykyä, jos maanpuolustuskustannuksia karsitaan. Oleellista on, että samoilla kustannuksilla vapaaehtoismalli tuottaa korkeamman puolustuskyvyn.

      "jossa kansalaisoikeuksiin ei lasketa velvollisuuksia"

      Velvollisuuksista ei olla luopumassa, vaan maanpuolustuksen vaatima työvoima hankitaan vapaaehtoismallissa pakkotyövelvollisuuden sijasta verovelvollisuuden avulla.

      "Lisäksi kysyisin että miten esimerkiksi tekstissä käsitetlty Sveitsin systeemi noin niin kuin perustavanlaatuisella tavalla eroaisi nimimerkin ehdottamasta kansalaispalveluksesta, paitsi nimeltään."

      Sveitsissä ei ole koko ikäluokkaa (ml. naiset) koskevaa kansalaispalvelusjärjestelmää. Kannattaa lukaista linkittämäni kirjoitus.

      Poista
    4. Kuten Puolustusvoimien nykyinen komentaja kenraali Jarmo Lindberg tuoreessa Reserviläisessä korostaa "puolustuskykymme kannalta jokaisen panos on tärkeä" ja että esimerkiksi "yhteiskunnan kriisinsietokyvyn vahvistuminen edellyttää asevelvollisuuden toimintaedellytysten turvaamista ja kehittämistä". Kaavalla ilmaistuna YTS2010 <-> asevelvollisuus (?). Kun näitä pohdintoja aiempaakin maanpuolustushenkisemmin jatketaan muistutan mielestäni edelleen äärimmäisen ajankohtaisesta, julkaisuajankohtanaan liian vähälle keskustelulle jääneestä professori Jukka Kekkosen raportista.
      http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2013/selvitys_jehovan_todistajien_asepalveluksesta_valmistunut.5500.news

      Poista
    5. Roope,

      taloustieteellisissä malleissa ongelmana on se, että ne eivät ole tarpeeksi epälineaarisia. Kokemus länsimaista on, että ikäluokasta 5-10 % on rekrytoitavissa armeijaan, jos palkka on vähän parempi kuin muissa ammattitaidotonta työvoimaa palkkaavissa töissä. Tämä ei ole läheskään tarpeeksi, jotta sillä voitaisiin puolustaa Suomea.

      Suomi tarvitsee puolustuksensa tueksi suunnilleen nykyisen varusmiesmäärän verran uusia reserviläisiä vuosittain. Tätä määrää ei saa vapailta markkinoilta töihin ilman pakkoa millään hinnalla. Asevelvollisuuden nerokkuus onkin siinä, että se muuttaa asepalveluksen luonteen. Kyse ei ole enää taloudellisesta suoritteesta, jossa yksilö myy työvoimaansa valtiolle vaan sosiaalisesta riitistä, jossa nuorukainen kasvaa mieheksi opettelemalla tappamaan osana suurempaa joukkoa ja saa vastineeksi tiettyä sosiaalista arvostusta. Tämä johtaa siihen, ettei yksilö enää harkitse armeijaan menoa taloudellisten vaan sosialisten motiivien pohjalta.

      Taloustieteelliset mallit eivät taivu käsittelemään tätä lähinnä antropologian piiriin kuuluvaa siirtymäriittiä. Ei niiden tarvitsekaan. Tärkeämpää on se, että armeija saa tällä tavoin palvelukseen asevelvollisia, jotka eivät olisi lähteneet ammattisotilaiksi millään palkalla, jota valtio kykenisi maksamaan.

      Olennaisesti on siis hyväksyttävä, että asevelvollisuuden pohjana toimivat sosiaaliset ja psykologiset mekanismit ovat ideologisessa ristiriidassa länsimaisen liberaalin demokratian ja markkinatalouden perusajatusten kanssa. Sen sijaan ne edellyttävät, että yhteiskunnassa vaikuttaa tietty yhteisöllis-militaristinen pohjavire, joka mahdollistaa tehokkaan maanpuolustuksen.

      Oman näkemykseni mukaan Venäjän naapurina meidän on pakko säilyttää tällainen traditio. Jos ryhdymme käsittemään maanpuolustusta taloudellisena ratkaisuna, ei tätä maata kukaan puolusta. Ei Venäjän naapurina olossa ole mitään järkeä. Taloudellisesti kullekin yksilölle varmasti rationaalisinta olisi emigroitua johonkin muualle. "Raukat ne menköhöt merten taa!"

      Poista
    6. "Kokemus länsimaista on, että ikäluokasta 5-10 % on rekrytoitavissa armeijaan, jos palkka on vähän parempi kuin muissa ammattitaidotonta työvoimaa palkkaavissa töissä"

      Jos vapaaehtoismallia ylläpitävissä maissa yleensä vain 5-10% suorittaa armeijan, ei tästä voi päätellä etteikö enempääkin varusmiehiä voitaisi houkutella palvelukseen. 5-10% voi olla useimmille maille optimaalinen armeijan koko, eli se tuottaa halutun puolustuskyvyn kustannustehokkaimmin.

      Jos valtio tarjoaa tietylle joukolle ilmaisia villasukkia, kasvaa kyseisen eturyhmän villasukkien kulutus. Jos villasukkaedusta luovutaan, palaa sukankulutus lähelle kansalaisten keskiarvoa. Ilmaisten sukkien tarjoaminen johtaa yleensä sukkien tuhlaamiseen.

      Vastaavasti Suomessa maanpuolustus on toteutettu työvoimaintensiivisesti, sillä varusmiesten työvoimakustannus Puolustusvoimille on lähellä nollaa. Jos varusmiesten työllä olisi hinta, pyrkisi Puolustusvoimat vähentämään työvoiman tehotonta käyttöä. Tällöin suuren varusmiesmäärän kouluttamisen sijasta luultavasti panostettaisiin nykyistä enemmän esim. materiaalihankintoihin.

      Kansalaiset voivat Suomessa käyttää lämpimämpien maiden kansalaisia useammin villasukkia, vaikkei valtio tarjoa sukkia ilmaiseksi. Villasukkien kuluttajat hankkivat tällöin sukat markkinahintaan. Vastaavasti Puolustusvoimat voi ylläpitää muita maita suurempaa reserviä ilmankin asevelvollisuutta, kunhan maksaa työvoimasta markkinahinnan.

      Muiden maiden asepalveluksen suorittamisprosentti ei siis ole mikään suorittamisosuuden yläraja, vaan kyseisten maiden turvallisuustarpeisiin soveltuva määrä. Suomi voi luonnollisesti kouluttaa muita maita enemmän varusmiehiä, mikäli sen tarpeet ovat suuremmat.

      "Taloustieteelliset mallit eivät taivu käsittelemään tätä lähinnä antropologian piiriin kuuluvaa siirtymäriittiä."

      Siitä olen samaa mieltä, että monelle suomalaiselle asevelvollisuus on uskonnollisen (siirtymä)riitin asemassa. Uskonnollisia kysymyksiä ei kannata yrittää käsitellä rationaalisesti, joten taloustieteellisten tai muiden järkiargumenttien esittäminen tälläisille ihmisille on turhaa.

      Poista
  3. Tuossa tuo kenraali Lindbergin Reserviläistekstikin vielä matkaan: http://www.sanomapaino.fi/DIGIJULKAISU/Reservilainen_02_2015/index.html#/10/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen eri mieltä asevelvollisuuden vaikutuksesta maanpuolustustahtoon. Pakottaminen ei yleensä nosta halua tehdä jotain asiaa, vaan esim. syömään pakottaminen päinvastoin vähentää ruokahalua.

      Mutta se on hienoa, ettei Lindberg valehtele asevelvollisuuden olevan kustannustehokas ratkaisu, kuten aiempi PV:n komentaja.

      Poista
    2. Kaikki ei aina toimi loogisesti. Ruotsissa toteutettiin aikanaan ensin huomattavan valikoiva asevelvollisuus, jossa joku 10-15 % suoritti asepalveluksen. Sen jälkeen siirrettiin velvollisuus "lepääväksi".

      Käytännön seuraus on, että maanpuolustus on pääosalle ruotsalaisista perheistä hyvin vierasta ja niin kauan kun pitävät "vapaehtoismallinsa" tulee vain vieraammaksi.

      Tosin joutuivat palauttamaan velvollisuuden osalle reservistä, koska vapaaehtoisuudella näyttää bonsaipuolustuksen rivit täyttyvän vasta 2023.

      Ja muistetaan vielä että ei Ruotsissa ole n. 50k sotilaan ammattiarmeijaa, vaan 70% määrästä on (oikeammin tulee olemaan) erilaisia sopimusreserviläisiä. Pääosa näistä on edelleen asevelvollisuuden suorittaneita. Joskus nekin loppuvat.

      Odotan muutaman vuoden jälkeen muutosta.

      Poista
    3. Yhdysvalloissa aikoinaan vastustettiin orjuuden lakkauttamista sillä argumentilla, että orjuuden lopettamisen seurauksena maatalous kärsisi. Puuvillatuotanto romahtaisi ja tupakkasato jäisi keräämättä.

      Nykyään tälläistä argumentaatiota pidetään käsittämättömänä. Mutta kun maatalouden paikalle vaihdetaan maanpuolustus, on orjatyö edelleen joidenkin mielestä hyväksyttävää.

      Lainaus osoitteesta: http://www.ushistory.org/us/27f.asp

      "Defenders of slavery argued that the sudden end to the slave economy would have had a profound and killing economic impact in the South where reliance on slave labor was the foundation of their economy. The cotton economy would collapse. The tobacco crop would dry in the fields. Rice would cease being profitable."

      Poista
    4. Jos et ymmärrä eroa elinikäisen orjan, joka raataa herransa hyväksi, ja vapaan Suomen kansalaisen, joka seisoo kansan valitseman eduskunnan kutsusta maamme kansanarmeijan riveissä torjumassa ulkoa tulevan orjuuden uhkaa, välillä, ei sinua voi kuin surkutella. Ainoastaan puhtaan klassisen talousteorian puitteissa voi suistua tuollaiseen mielettömyyteen. Et todellakaan ymmärrä, mistä puhut, kun puhut vapaudesta ja orjuudesta.

      Käyttämäsi esimerkki valottaa tätä hyvin. Etelävaltioiden orjuuden puolustajien tukena oli historiallinen kokemus Haitista. Siellä orjuuden poistoon liittyi plantasien purku. Vapaat mustat asettuivat omille tiloilleen kotitarveviljelijöiksi, mikä oli tuossa ilmastossa loistava valinta. Se takasi elannon melko vähällä työllä ja antoi kokemuksen vapaana miehenä elämisestä. On melko varmaa, että jos etelävaltioissa olisi toteutettu maareformi orjien vapautuksen yhteydessä, entiset orjat eivät olisk uhranneet ajatustakaan plantaasituotteiden viljelylle niillä hinnoilla, mitä niistä sai. He olisivat viljelleet oman ruokansa ja eläneet lähes luontoistaloudessa.

      Näin ei käynyt. Huolimatta sisällissodan aikaisista yrityksistä, orjat vapautettiin pääsääntöisesti ilman maata. Heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin palata entisten herrojensa työläisiksi. Rotusortojärjestelmä varmisti, että muutokseen pyrkivät mustat (engl. uppity nigger) lynkattiin.

      Esittäessäsi plantaasien säilymisen vapaan työvoiman voittona esität itse asiassa sen, että orjuus on orjuutta, pidettiinpä sitä sitten yllä juridisesti tai taloudellis-sosiaalisen pakkovallan keinoin.

      Poista
    5. "vapaan Suomen kansalaisen, joka seisoo kansan valitseman eduskunnan kutsusta maamme kansanarmeijan riveissä"

      "kutsusta"-sana on virheellinen, po. pakottamana.

      "Esittäessäsi plantaasien säilymisen vapaan työvoiman voittona esität itse asiassa sen, että orjuus on orjuutta, pidettiinpä sitä sitten yllä juridisesti tai taloudellis-sosiaalisen pakkovallan keinoin."

      Tämä on erittäin hyvä pointti, vastikkeeton maanomistus aiheuttaa orjuuteen verrattavan yksilönvapausloukkauksen kuten kuvailit. Olen kirjoittanutkin aiheesta aiemmin: http://www.vapaasana.net/artikkelit/2014/05/maanomistus-on-immateriaalioikeus

      Poista
    6. Ymmärrätkö sinä, Roope, että Suomen puolustus ei ole "turvallisuuspalvelujen" tuottoa vaan sellaisenaan edellytys sille, että nämä ihailemasi markkinat voivat olla olemassa. Suomen puolustuksen olemassaolon oikeutus on siinä, että meillä on rajamme takana naapurimaa, jossa on diktatorinen, laajenemishaluinen hallitus. Maa, joka on toteuttanut vain 70 vuotta sitten kansanmurhan ihan rajamme toisella puolen.

      Jos sen kanssa joudutaan sotaan, kyse ei ole "turvallisuuspalveluista", joita yhteiskunta hankkii puolustusvoimilta. Sellainen Venäjä, joka olisi tarpeeksi hullu hyökätäkseen tänne, ei myöskään epäröisi toteuttaa kansanmurhaa. Mahdollinen, ja onneksi epätodennäköinen, sota Venäjän kanssa on elämän ja kuoleman kysymys, jossa jokaisen kansalaisen fyysinen olemassaolo on uhattuna, rahoista ja omaisuudesta puhumattakaan.

      Sellaisen uhan torjumiseksi mikä tahansa toimenpide olisi moraalisesti oikeutettu. Puolen vuoden asepalvelus rauhan aikana on aika pieni hinta tuon uhan vähentämisestä.

      Poista
    7. "Sellaisen uhan torjumiseksi mikä tahansa toimenpide olisi moraalisesti oikeutettu."

      Olen eri mieltä, mielestäni Suomen ei tule paitsi ampua suomalaisia aseistakieltäytyjiä (ks. Arndt Pekurinen), niin ei myöskään toteuttaa seuraavia Geneven sopimuksessakin kiellettyjä toimenpiteitä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Geneven_sopimukset

      " Siviiliväestön tappaminen, ottaminen panttivangiksi, kidutus, siirtäminen ja karkotus (IV/147, P1/85/4a)
      Oman siviiliväestön siirtäminen miehitetylle alueelle (P1/85/4a)
      Sellainen omaisuuden hävittäminen tai anastaminen, joka ei ole sotilaallisen välttämättömyyden kannalta perusteltu ja on toteutettu suuressa mittakaavassa laittomasti ja mielivaltaisesti, (IV/147)
      Umpimähkäinen siviiliväestöön ja -kohteisiin vaikuttava aseellinen toiminta tietäen sen aiheuttavan kohtuuttomia ihmishengen menetyksiä ja haavoittumisia siviiliväestön keskuudessa tai vahinkoa siviilikohteille, (P1/85/3b)
      Aseellinen toiminta vaarana olevia voimia sisältävää laitosta tai rakennelmaa vastaan tietäen hyökkäyksen aiheuttavan kohtuuttomia ihmishengen menetyksiä ja haavoittumisia siviiliväestön keskuudessa tai vahinkoa siviilikohteille, (P1/85/3c)
      Hyökkääminen historiallisia, kulttuurisia tai uskonnollisia kohteita vastaan elleivät ne ole sotilaskohteiden välittömässä läheisyydessä, (P1/85/4d)
      Siviileille, haavoittuneille, vangituille tai haaksirikkoisille tehdyt biologiset kokeet ja heille haitalliset lääketieteelliset toiminpiteet, (I/12, II/12, II/51, III/130, IV/147)
      Rotuerotteluun perustuvan epäinhimillisen tai alentavan käytännön harjoittaminen, (P1/85/4)
      Punaisen Ristin tai muun yleissopimuksissa tunnustetun suojelevan merkin petollinen käyttö, (P1/85/3f)
      Taistelukyvytöntä vihollista vastaan hyökkääminen (vangittu, antautumassa oleva, tajuton tai muutoin haavoittumisen vuoksi vaaraton), (P1/85/3d)
      Sotavangin pakottaminen palvelemaan vihollisvallan aseellisissa voimissa, (IV/130)
      Sotavangin terveyden vaarantaminen tai kuoleman aiheuttaminen, (III/13)
      Viivyttely sotavankien tai siviilihenkilöiden kotiuttamisessa, (P1/85/4b)
      Säännönmukaisen ja puolueettoman oikeudenkäynnin estäminen. (P1/85/4e, IV/147)"

      Rauhanaikana taas vastentahtoisten pakottaminen asepalvelukseen ei mielestäni nosta merkittävästi puolustuskykyä suhteessa siihen paljonko pakottamisesta seuraavat lisäkouluttaminen sekä työurien lyheneminen maksavat. Tästä syystä vastustan erityisesti rauhanajan asevelvollisuutta.

      Poista