tiistai 23. joulukuuta 2014

Trolli voi tulla ikkunan taa

Käynnissä olevan informaatiosodan näkyvimmäksi ilmiöksi ovat nousseet trollit. Trollaushan on osa verkon kansanperinnettä, jossa pyritään tavoilla tai toisilla ärsyttämään muita ja saamaan aikaan reaktio. Kuluneen vuoden aikana on puhuttu Putin-trolleista, joiden tehtävänä on ajaa Venäjän asiaa osana sen käynnistämää informaatiosotaa.

Suomessa oikeita trolleja on hyvin vähän, yksittäisiä kappaleita. Oikealla tarkoitan tässä kytköksissä Venäjän turvallisuuskoneistoihin olevia ihmisiä. Lisäksi on pieni joukko tulisieluisia verkon vierastaistelijoita, jotka ajavat täysipäiväisen oloisesti samoja asioita aatteensa palosta ja sydämensä kyllyydestä. Suuri enemmistö on sitten hiljaisempia myötäilijöitä, jotka kannustavat jaoilla, tykkäyksillä ja muilla sosiaalisen median kannustustavoilla.

Informaatiosodan aineksia levitetään verkostomaisesti tiettyjen solmukohtien kautta. Sinällään samaa toimintatapaa käyttävät mm. ”maahanmuuttokriitikot,” joille tieto levitetään ja aktiivisen toiminnan kohteet osoitetaan blogeissa ja keskustelupalstoilla. Suomalaisessa keskustelussa disinformaation lähteitä ja häirinnän maalitusta hoitavat ainakin Verkkomedia.org-aktivistisivusto, Trollisanomat-blogi ja Venäjän trolliarmeija FB-ryhmä. Näissä välineissä olevat tiedot leviävät nopeasti sosiaalisissa medioissa. Lisäksi käytetään hampaisiin otetun ihmisen työyhteisölle lähetettäviä massasähköpostituksia sekä hänen valheellista panettelemistaan keskustelupalstoilla. Kampanja jotakuta vastaan saattaa sisältää esim yhden asialliseksi naamioidun kirjoituksen, joka perustuu asiayhteydestään irrotettuihin lausuntoihin ja sen pohjalta generoituneen postausten vyöryn, jossa ihmisestä kerrotaan ikäviä valheita. Itse en tällaisen laajamittaisen häirinnän kohteeksi ole (vielä) joutunut, mutta paria tapausta olen seurannut.

Lisäksi on joukko yksittäisiä toimijoita. Esimerkiksi yksi kotitrollini Twitterissä on twiitannut minulle lähes 700 kertaa menneen syksyn aikana. Suurin osa twiiteistä on tullut sen jälkeen, kun ilmoitin hänelle, etten keskustele hänen kanssaan. Olen ottanut periaatteekseni, etten väännä huonosti käyttäytyvien nimimerkkien kanssa ja tämä kyseinen on juuri sellainen laatuaan. Noista sadoista twiiteistä lähes kaikki sisältävät häirintää, nimittelyä, vähättelyä ja uhkauksia. Ja kuten kiusaamisessa yleensäkin, on tässä toiminnassa mukana muutamia hännystelijöitä, jotka kehuvat kiusaajaa ja toistavat hänen teemojaan kiusauksen kohteelle. En ole halunnut blokata häntä, koska pidän periaatteenani kuunnella hyvinkin eri mieltä olevia ihmisiä. Blokkauksen kohteeksi joutuvat botit ja S e pp o  L e ht o. Kirjoitusasu noin, koska hän googlettaa itseään ja ilmestyy paikalle häiriköimään, jos löytää maininnan itsestään.

Twitterissä yritin avata keskusteluyhteyden tunnetuimpaan Putin-trolliin Johan Bäckmaniin. Hänen kyvyttömyytensä käydä hyvien tapojen, logiikan ja selväjärkisen argumentoinnin mukaista keskustelua johti siihen, että hän blokkasi minut. Sinällään viisaasti toimittu häneltä, koska hänen toimintatapansa perustuu nimenomaan valheille ja kuohuttavuudelle. Asiallinen keskustelu on myrkkyä hänen pyrkimyksilleen ärsyttää. Kuvittelisin, että älykästä, sivistynyttä ja väitellyttä ihmistä markkinapellen roolissa toimiminen välillä ottaa pannuun. Käsittääkseni häntä tarvitaan nimenomaan Venäjän sisäisessä informaatiosodassa kertomaan valheita Suomesta ja kotimaan toiminta on hänelle toissijaista. Ainakin jos katsotaan asiaa hänen narujaan vetelevien näkökulmasta.

Eräs ikävä puoli trollauksessa ja häirinnässä on sen harrastama anonymiteetin väärinkäyttö. Suomen kaltaisessa pienessä maassa on usein ihan asiallisia perusteitakin olla nimetön, mutta nämä käyttävät nimettömyyttä suojatakseen asiatonta toimintaansa. Yleensä vielä tekopyhästi väittäen, että heitä nimenomaan vainottaisiin mielipiteidensä takia. Itse pidän nimellä ja todennettavissa olevalla henkilöydelllä esiintymistä parhaana tapana olla tekemisissä verkossa, mutta nämä häiriköt paitsi itse käyttävät väärin nimettömyyden suojaa, niin myös helposti ajavat muita siihen. Koska on sinällään ihan järkevää miettiä itsensä suojaamista, kun liikkeellä on tällaisia toimijoita.

Oikeita trolleja ja trollausta siis on, mutta suurin uhka ei ole heidän toimintansa. Suurin uhka on, että alamme mccarthyistisesti rajoittaa sananvapautta taistellaksemme tätä sinällään ikävää ilmiötä vastaan. Tämä rajoittaminen tapahtuu muun muassa leimaamalla aivan liian kevyesti ihmisiä trolleiksi. Joskus ennen aikaan ihmisiä vaiennettiin ja mitätöitiin leimaamalla heidät kommunisteiksi tai neuvostovastaisiksi. Siksi trolli-nimitys on äärimmäisen vaarallinen. Ihminen voi olla eri mieltä, ärsyttäväkin, mutta se ei tee hänestä vielä trollia. Mitä enemmän keskustelua pystymme käymään eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa, sitä heikommalla oikeat trollit ovat. Trolleja vastaan ei siis taistella leimaamalla ihmisiä syrjään, vaan päinvastoin, keskustelemalla avoimesti ja suopeassa hengessä.

PS Tarkoituksella jätin tämän vuosikatsaukseeni liian pitkäksi venyneen tekstin ilman linkkejä. Halukkaat löytävät varmasti keinot löytää tekstissä mainittuja tahoja ja asioita.

4 kommenttia:

  1. Totta joka sana. Itsekin olen huomannut että rauhallinen ja ylikohtelias vastaaminen on kuin myrkkyä trolleille, Eräskin "pelle" hävisi jonnekin taka-alalle kun kohteliaasti oikaisin hänen "totuuksiaan". Kun muistaa vain pahoitellen oikaista ja samalla kiittää hänen mielipiteestään, niin kyllä lähtee. Tosin se yksikin "pelle" näyttäisi kuitenkin minua seuraavan, mutta nyt siellä taustalla...

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä miksi meidän tiedutsvälineemmme kerta toisensa jälkeen pelaavat suoraan Venäjän pussiin:


    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1419483348218.html

    Venäjältä raju väite MH17:n turmasta: Nimetön todistaja näki ohjukset Ukrainan sotakoneessa

    -----------

    Tuntuu ihan järjettömältä että meidän tiedotusvälineidemme mielestä Venäjän väitteitä pitää enää edes tutkia. Mitä ihmeen järkeä tässä on? Ovatko Ilta-Sanomien toimittajat yksinkertaisesti täysiä idiootteja vai kenties Kremlin käskyläisiä?

    - Syltty

    VastaaPoista
  3. Rauha voi tulla ikkunan taa 2015. Hyvää uutta vuotta. Olkoon se keskustelun vuosi.

    http://trollisanomat.wordpress.com/2015/01/01/trollisanomat-extra-31-12-2014-rauha-voi-tulla-ikkunan-taa/

    VastaaPoista
  4. Haluatko VAIHTOEHTOISTA tietoa?

    Lähetä sähköposti: kalevi.wahrman@pp.inet.fi


    Saan useiden listojen ja purkkien postia joita välitän tekemilleni listoille
    jonkinverran valikoiden. Periaatteena on välittää tietoa jota ei "hesari"
    julkaise, tai ainakin syventää sitä. Osoitteita tulee minulle lähetyteistä
    posteista ja pyynnöistä liittää postitulistaani.
    Uusin ja täydennän ehtiessäni listoja. Pyynnöstä poistan
    osoitteen listalta.
    Listoillani on laaja kirjo ihmisiä jotka eri
    syistä tarvitsevat/haluavat vaihtoehtoista tietoa.
    Terveisin
    Kalevi Wahrman
    Leipurinmäki 2 B 06650 Hamari
    puh. 040 5523099

    VastaaPoista